Timon poikkitiedepalsta (Interdisciplinary Science by Timo)

Ansiokasta tiedetoimittamista

2012-02-02T23:19:00.010+02:00

Palkitut tiedetoimittajat Osmo A. Wiio, Anu Mustonen ja Timo Paukku. Palkintokirjekuorta plärää Suomen tiedetoimittajien liiton pääsihteeri Vesa Niinikangas

Tiedetoimittajien liitto, johon minäkin ainakin poikkitiedetoimittajana kuulun, järjesti perinteisen Valon juhlan 2.2.2012 Tieteiden talolla Helsingissä. Ohjelmassa oli kolmen ansioituneen tiedetoimittajan palkitseminen.

Palkitut olivat Anu Mustonen Jyväskylästä , Timo Paukku ja Osmo A. Wiio Helsingistä. Anu Mustonen on minulle tuntemattomampi, Paukku ja Wiio sitäkin tutumpia. Paukku valittiin vuoden tiedetoimittajksi ja ja muut saivat tiedeviestintäpalkinnot. Paitsi mittaamattomasti mainetta ja kunniaa niin myös rahaa satoi voittajien päälle. Sopivasti: ei liikaa, ei liian vähän.

Paukku, paitsi että on kaima ja kaukaista sukua vaimolleni, on myös hyvä ystäväni. Ystävyyssuhteen kehittymiselle ei varmaan ole ollut haitaksi se, että Paukku on varsin auliisti kelpuuttanut juttujani Hesarin tiedepalstalle. Eivätkä hänen ansionsa suinkaan siihen lopu. Eivät edes minun näkövinkkelistäni asiaa katsottaessa. Hesarin tiedepalstaa lukeneet tietävät. Ansaittu huomionosoitus.

Wiion kanssa minulla on kuitenkin paljon pidempi tiedekirjasuhde. Sain nimittäin vuonna 1958 tai 59 (en enää tarkkaan muista) hänen toimittamansa Harrastajan kirjan joululahjaksi. Myöhemmin tein siitä pienen jutunkin, jonka voi lukaista täällä.

Osmo A. Wiio jos kuka on suomalaisen tiedetoimittamisen grand old man ja kaikki muut mahdolliset kliseet. Jos Paukun palkitseminen oli ansaittua, niin Wiion oli erittäin ansaittua.

Enemmän palkituista voi käydä lukaisemassa Suomen tiedetoimittajien sivuilta.

Onnittelut palkituille.

Osmo A. Wiio kertoo tiedetoimittajaurastaan

ps. Kun tänään perjantaina googlasin haun "Timo Paukku", niin ykkösenä ei olutkaan enää leuanvedon kaksinkertainen suomenmestari Timo Paukku, vaan vuoden tiedetoimittaja Timo Paukku. Jonkinlainen sivistyksen merkki Googlelta, mitenkään jaloa urheilumuotoa leuanvetoa väheksymättä.

Miksi Pekka?

2012-01-31T12:47:00.012+02:00

Suurin osa ihmisistä tekee äänestyspäätöksensä aika epärationaalisin perustein. Niin myös Poikkitieteilijä.
Ensimmäisellä kierroksella äänestin Paavoa, koska edesmenneen isäni nimi on Paavo. Toisella kierroksella aion äänestää Pekkaa mm. seuraavista syistä.
1. Hyvän kaverini nimi on Pekka. En tunne henkilökohtaisesti ketään Sauli nimistä. Anneli Saulille olen sanonut kerran kättä päivää, mutta sitä ei vielä lasketa.
2. Erilaisissa otteluissa kannatan yleensä aina etukäteen häviäjäksi tuomittua. Jopa Suomen vastustajaa jääkiekossa, jos vastustaja on täysin altavastaaja. Siksi urheilun seuraaminen tuottaakin minulle yleensä pahan mielen. En ole "Voittajan vankkureihin hyppääjä".
3. Hyvät kaverinikin, kaksi Hannua, kannattavat Pekkaa. Ainakin väittävät näin varsin uskottavasti.
4. Finlandia-hymni Rautatieasemalla ei ole minusta postmodernia tekotaidetta, vaan yksinkertaisesti komea.
5. Kun kahdeksasta ehdokkaasta otetaan pois kuusi, niin jäljelle jää kaksi. (Tätä en keksinyt itse, vaan varastin sen tämän päivän Hesarista Markus Leikolalta)

Matemaattisin perustein äänestystilannetta analysoiden tuskin vaivautuisin edes äänestämään. Niinistö johtaa Haavistoa Helsingin Sanomien 31.1.2012 julkaiseman gallupin mukaan tällä hetkellä prosenttiluvuin 64 - 36. Virhemarginaalin kerrotaan olevan 3 prosenttiyksikkö suuntaansa. Onko tällainen ero kurottavissa näin lyhyessä ajassa kiinni? Ei ole. Tämän voin sanoa tilastotieteilijän varmuudella. Eikä kyseessä ole perinteinen kolmiportainen vale, emävale, tilasto. Gallupin tuloksen virhemarginaalin pitäisi olla 14 prosenttiyksikköä, jotta Haavisto voi voittaa, kun oikeat äänet lasketaan.

Gallupien virhemarginaaleissa käytetään yleensä 95% luottamustasoa. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa suunnilleen sitä, että vaalien todellinen tulos mahtuu gallupin antaman tuloksen virhemarginaaliin 95 tapauksessa sadasta.

Kasvatetaan luottamustasoa. Laitetaan se niin suureksi, kuin taulukkokirjoista yleensä löytyy, eli 99,995%. Silloin siis vain 5 tutkimusta 100000:sta voisi olla pielessä enemmän kuin virhemarginaalin verran, joka olisi vajaat 6 prosenttiyksikköä. Siis 99,995% varmuudella Haavisto voisi saada korkeintaan 41,6% äänistä gallupin tulosten satunnaisuuden vuoksi. Alla Hesarin gallupin virhemarginaalin laskeminen yllä olevalla 99,995% luottamustasolla.

Epäuskoisille "jos kuitenkin" vänkkääjille siirsin laskennan Exceliin ja tarkastelin tilannetta, että mikä pitäisi luottamustason olla, jotta gallupin antamassa tuloksessa voisi olla Haaviston voittoon tarvittava virhemarginaali. Excel ilmoittaa tuloksen 20 desimaalin tarkkuudella, mutta sillä ei saada vielä 100 % eroavaa tulosta luottamustasossa. Vasta kannatuksella 39% virhemarginaali olisi nyt vaadittavat 11 prosenttiyksikköä luottamustasolla, joka Excelillä laskettaessa eroaa 100 %.sta, eli 99,9999999999% luottamustasolla.

Yllä olevat perustuvat tietysti siihen olettamaan, että gallupin otanta on suoritettu tilastotieteen sääntöjen mukaisesti. Haaviston kannalta valittaen täytyy todeta, että gallupit ovat pitäneet varsin hyvin paikkaansa. Miksi ne pettäisivät juuri nyt?

Jos ja kun toivoa ei näytä olevan, niin miksi ylipäänsä äänestää? Jos tämä olisi Hullunkurisia perheitä, niin Haavistoa äänestäjille tulee tässä pelissä varmuudella jäämään Musta Pekka käteen.

Siksi, että äänestyskopissa ei anneta vain ääntä ehdokkaalle. Äänestäminen ei ole pelkkää matematiikkaa, se on myös yleisempi kannanotto. Ei välttämättä edes toisen puolesta eikä varsinkaan toista vastaan. Niin kauan kuin voin vapaasti äänestää homoa, tai ketä tahansa maailmalla epäkorrektiksi koetun ryhmän edustajaa Suomen presidentiksi ilman pelkoa tulla sen takia hakatuksi, syrjityksi tai pakkopaitaan puetuksi, tulen sen tekemään suurella ilolla. Ehdokkaani sukupuolesta, sukupuolisesta suuntautumisesta, poliittisesta korrektiudesta tai tilastojen antamista olemattomista voitonmahdollisuuksista riippumatta.

Suomi-brändiä avaruuteen

2012-01-26T20:59:00.020+02:00

NASA

Iltalehti kertoi Torstaina 26.1.2012 monien muiden aviisien tavoin maailmallakin laajalle levinneen uutisen.

"Suomi-satelliitti otti upean kuvan Maasta

NASA julkaisi keskiviikkona Suomi-satelliitin ottaman upean kuvan kotiplaneetastamme.

Suomi NPP -satelliitti kuvasi Maata neljän kierroksen aikana 4. tammikuuta. Näistä kuvista yhdistetty otos on Yhdysvaltain avaruus- ja ilmailuhallinto Nasan luonnehdinnan mukaan "upein korkearesoluutioinen kuva Maasta".

Nasa kutsuu kuvaa vuoden 2012 "Siniseksi marmorikuulaksi" (engl. Blue Marble). Alkuperäinen Sininen marmorikuula on Apollo 17 -kuulennolla vuonna 1972 otettu kuuluisa valokuva Maasta. Myöhemmin Nasa on lisännyt kokoelmiinsa lisää vastaavanlaisia, toinen toistaan tarkempia kuvia.

NASA

Alkuperäinen Blue Marple vuodelta 1972

NASA on nimennyt NPP-satelliittinsa meteorologi Verner E. Suomen (1915-1995) mukaan. Amerikansuomalainen Suomi kehitti 1960-luvulla sääsatelliitteja, ja häntä pidetään laajalti "satelliittimeteorologian isänä"."

Siis kirjaimellisesti Suomi-brändiä parhaimmillaan. Tosin maailmalla julkaistuissa uutisissa ei yleensä ollut mitään mainintaan Werner E. Suomen kytköksistä Finlandiin, mutta Wikipedia sentään kertoo senkin.
Suomi satelliitin ottama kuva saattaa näyttää hieman oudolta moniin Maasta avaruudesta otettuihin kuviin verrattuna. Ahmed Ahne sarjakuvassa maailma oli pannukakku ja sen keskipiste oli Bagdad. Tässä kuvassa se näyttäisi olevan Mexico City. USA:n Etelävaltioiden suhde Pohjoisvaltioihin on se, mikä sen sisällissodassa Konfederaation mielestä pitikin olla. Etelä-Amerikan pohjoisin osa häipyy tässä kuvassa oikeassa alareunassa pienenä pilvien alle.

NASA

Maapallo kuvattuna suunnilleen samasta suunnasta kuin Suomi-satelliitin kuva, mutta paljon kauempaa. Mm. Gröönlanti ja iso osa Etelä-Amerikkaa on näkyvissä.

Syynä on tietysti eri perspektiivit kuvia otettaessa. Sääsatelliitti Suomi kiertää maapalloa noin 870 km:n korkeudessa, kun yleensä kuvat maapallosta on otettu paljon kauempaa. Tällöin Maan pinnalla olevien kohteiden suhteet eivät vääristy niin paljon kuin alempana olevasta satelliitin ottamassa kuvassa.
870 kilometrin korkeudella olevasta satelliitista horisontti näkyy 60 asteen kulmassa pystysuoraan verrattuna. Näin ollen esimerkiksi Helsingin yllä olevasta satelliitista näkyy pohjoisessa Pohjoisnapa ja etelässä Afrikan pohjoisvaltiot.

Heurekan hienon Tiedettä pallolla kohteen maapallo on läpimitaltaan noin 2 metriä, oikea maapallo noin 13000 km. Tässä mittakaavassa 870 kilometriä vastaa 13 senttimetriä. Eli katsomalla Heurekan palloa 13 senttimetrin päässä näkee maapallon samassa perspektiivissä kuin katsoisi sitä Suomi-satelliitista. Olisiko tässä yksi näkökulma lisää muutenkin todella monipuolisen näyttelykohteen käyttöön?

Heurekan Tiedettä pallolla kohteen maapallo laajakulmaobjektiivilla 13 senttimetrin päästä pallon pinnasta valokuvattuna. Perspektiivi tekee Pohjoismaista todella suuria muihin maihin, varsinkin kaukaisiin, verrattuna. Tältä maapallo näyttäisi kesällä Suomi-satelliista katsottuna sen ollessa Keski-Ruotsin yllä.

Heurekassa tätä kokeiltaessa lapset ja likinäköiset ovat selvässä etulyöntiasemassa. Esimerkiksi meikäläisellä seniorikansalaisella ei ole enää mitään toiveita tarkentaa katsettaan näin lähelle.

Suunnilleen tältä Maapallo näyttäisi yhdellä silmällä katsottuna päiväntasaajan yläpuolella 36.000 km korkealla geostationaarisella radalla olevasta tietoliikennesatelliitista. Etäisyys Heurekan pallosta on vajaat 6 metriä.

Silmän verkkokalvolle muodostuva kuva on likipitäen ympyrä.

Ajatuskoe. Jos Heureka olisi pienellä asteroidilla, joka kiertäisi Maata yhtä kaukana kuin Kuu kiertää sitä, niin yötaivas voisi näyttää tältä. Maa ja Kuu olisivat tässä kuvassa yhtä kaukana asteroidista. Niiden koot ja etäisyys toisistaan näyttäisivät juuri tällaisilta asteroidilla olevan rautatiealikulkusillan luota katsottaessa. Kaiken muun spekulaation jälkeen ei liene enää vaikeaa kuvitella rautatietä Heureka-asteroidille.

Maa olisi näistä kahdesta selvästi valaisevampi suuremman kokonsa ja Kuuhun nähden noin kolminkertaisen albedonsa (heijastavuuden) ansiosta.

Synttärimuna pulloon

2012-01-22T15:04:00.015+02:00

Kävin katsomassa tiedekeskus Heurekassa tiedeteatteriesityksen HYVÄ TULI! uusimman version kenraaliharjoituksen. Se on vauhdikas tulishow, jossa draaman keinoin kerrotaan palamiseen fysiikasta ja kemiasta. Suosittelen vilpittömästi tätä hienosti valo- ja äänimaisemaa yhdistävää esitystä, jos se sattuu eteen tulemaan. Vaikka ihan yllättäen ja tilaamatta.

Seuraavana päivänä tuli sähköpostissa kiertokirje, jossa minäkin olin päässyt jostain syystä credit-listalle yhtenä alla olevan "seuraavista". En ihan kärkeen, mutta joukon jatkeeksi kuitenkin. (Listaa ei häveliäisyyssyistä johtuen ole tässä). Alla oleva sähköpostivaihto käytiin.

Kiitos kaikille innokkaasta kannustuksesta eilen. Ihan pienellä Heu-panoksella ei tällaista esitystä synnytetä. 1000 asteen kiitokset seuraaville, suunnilleen tuleen astumisjärjestyksessä.
Esitykset jatkuvat! Hyvä tuli! on tarjonnassa harkintamme mukaan sesonkiaikoina, lomakausina, perhepäivinä jne. eli aina kun haluamme tarjota isolle yleisölle napakan elämyksen. Allekirjoittaneiden lisäksi koulutamme vielä kaksi esittäjää - näin voimme sytyttää tulet joinakin viikonloppuinakin.

T. Heko, Nina, Otso, Juuso

Esityshän on kaikin puolin hieno ja vaikuttava. Tieteellistä draamaa tai dramaattista tiedettä parhaimmillaan - miten päin vain halutaan.
Poikkitieteilijä ei olisi poikkitieteilijä, jos hän ei malttaisi olla huomauttamatta pienestä yksityiskohdasta.
Muna pulloon tempun yhteydessä kerrotaan alipaineen vetävän kananmunan pulloon. Fysiikan käsitteiden suhteen tässä on mennyt vähän puurot ja vellit eli työnnöt ja vedot sekaisin. Kun muna sujahtaa pulloon, jokin tekee työtä. Alipaine, ääritilana tyhjiö, ei voi tehdä työtä eli vetää jotain puoleensa. Työtä tekee ylipaine. Siis pullon ulkopuolella oleva ylipaine työntää munan pulloon tai huoneilman ja pullon sisuksen välinen paine-ero työntää munan pulloon. Tilanne olisi ihan sama, jos kaappia lattialla työnnettäessä sanottaisiin, että kaappi liikkuu, koska kitkavoima puute vetää sitä.
Mutta kuten tuli jo todettua, tätä esitystä ei tarvitse hävetä isoimmillakaan foorumeilla. Siinä ei hiki haise, mikä on paras indikaattori tehdyn työn määrästä.

Timo Poikkitieteilijä.

Olet oikeassa (taas). Puhuessamme käytämme useimmiten ilmaisua "ulkopuolisen ilman suurempi paine työntää/painaa/survoo munan sisään". Tuohan korjataan pikimmiten kahdella tavalla:
1) tekstimuutos, kolmella kielellä
2) koko koe pois! (uusi huimempi koe onkin jo työn alla)
Kiitos tarkkuudesta,
Heko

Jäämme jännityksellä odottamaan kehityksen kehittymistä.
TS

Tiede on objektiivista, julkista ja itseään korjaavaa. Samaan ilmoittaa pyrkivänsä myös omien arvojensa perusteella tiedekeskus Heureka. Yllä oleva kirjeenvaihto vahvistaa omalta osaltaan tämän pyrkimyksen toteutumista.

Muna pulloon on variaatio jokaiselle fysiikanopettajalle tutustua demosta, jossa alaspäin käännettyyn vesilasiin nousee vettä, kun lasissa oleva kynttilä sammuu hapen puutteeseen. Ilmiön selitykset vain ontuvat aina silloin tällöin.

Ensimmäinen väärinkäsitys liittyy edellä mainittuun alipaineen kuviteltuun kykyyn vetää tai imeä materiaa puoleensa. Tämä väärinkäsitys ei ole sinänsä mitenkään ihmeteltävä. Onhan esimerkiksi pillillä mehua imettäessä konkreettinen tunne juuri se, että imu vetää mehua pillin avulla lasista. Mehun nousun todellinen aiheuttaja, eli ilmanpaine kun tekee työtään taustalla täysin huomaamattomasti. Aistihavainnot ja niistä saamat mielikuvat kun eivät aina ole sopusoinnussa todellisten fysikaalisten lakien kanssa. Ei keskipakovoimakaan olisi pysynyt niin pitkään hengissä, jos ei vastaisi paremmin kokemusta kuin ympyräliikkeessä todellisuudessa vaikuttava keskeisvoima.

Toinen yleinen väärinkäsitys liittyy alipaineen syntymekanismiin. Alipaineen selitään syntyvän siitä, että ilman happi häviää palamisessa, jolloin lasiin jää vain typpeä. Tätä virheellistä käsitystä ruokkii vielä se, että veden pinta nousee suunnilleen sen verran kuin ilmassa on happea. Eli noin 20% ilmatilan kokonaismäärästä.

Happihan ei palamisen aikana katoa minnekään, se on edelleen mukana palamistuotteena. Steariinin palaessa tapahtuu lähinnä seuraavat kemialliset reaktiot.
4H+O₂ -> 2H₂0
C+O₂->CO₂

Siis kun kaksi moolia happikaasua kuluu palamiseen, niin palamiskaasuja tulee kolme moolia. Sama suhde pätee kaasujen tilavuuksiin. Kaasujen määrä siis näyttäisi pikemminkin lisääntyvän palamisen johdosta eikä suinkaan vähenevän.

Tilanne ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Steariinin kemiallinen kaava on C₃H₅(C₁₈H₃₅O₂)₃. Yhdisteessä vedyn ja hiilen suhde on pyörein luvuin 2:1. Palamistuotteita tulee täydellisessä silloin samassa suhteessa reaktioyhtälön kertoimet huomioon ottaen. Eli vettä ja hiilidioksidia molempia yhtä paljon.

Vaikka palamisen tuotteena syntynyt vesi onkin aluksi kaasua, niin käytännössä se tiivistyy nopeasti nestemäiseksi vedeksi, joka ei tietenkään osallistu kaasun paineen muodostumiseen. Osa hiilestäkin palaa epätäydellisesti, joten syntyvien palamiskaasujen todellista määrää on ilman tarkempia tutkimuksia aika mahdotonta päätellä.

Onneksi sitä ei tarvitsekaan tietää. Alipaine kun syntyy siten, että palamisen lämmittämä ilma laajenee ja osa siitä virtaa ulos lasista tai pullosta. Kun vesi alassuin käännetyssä lasissa tai muna pullon suulla estää ilmaa virtaamasta takaisin astiassa olevan kaasun jäähdyttyä ja paineen pienennettyä, niin ulkoinen suurempi ilmanpaine työntää vettä lasiin tai vastaavasti munan pulloon.

Vaikka tällä kokeella ei siis voidakaan osoittaa hapen osuutta ilmassa, niin jotain kvantitatiivista sen avulla voidaan kuitenkin arvioida. Vakiopaineessa saman kaasumäärän tilavuudet ovat kääntäen verrannolliset kaasujen absoluuttisiin lämpötiloihin. Kaasun tilavuus siis pienenee noin 20%, kun vesi nousee lasiin. Jos koe tehdään noin huoneen lämpötilassa, eli 293 kelvinissä, niin kynttilän lasissa lämmittämän ilman lämpötilan karkeaksi arvioksi saadaan
T= 293 K/0,8 = 366 K = 93^oC.

Mitä tällä tiedolla tekee? Ainakin sen, että tässä tempussa ei näpit ole kovin suuressa vaarassa palaa, vaan se kuluu sarjaan "Tätä voit kokeilla kotonakin!"

Entäpä missäs se synttärimuna sitten on? No tällä Steve Spanglerin Science-videolla. Katso keskimmäinen videoista.

Timon parempi maailmankalenteri

2012-01-01T15:23:00.007+02:00

Jos saisin määrätä maailman asioita diktaattorin toimeenpanovaltuuksin, niin aika moni asia muuttuisi. Aloitetaan nyt malliksi vaikka kalenterista ja paneudutaan sen jälkeen muihin vähemmän tärkeisiin. Kuten vaikka rahajärjestelmän pelastamiseen.

Maailmalla on monenlaisia kalentereita perustuen yleensä joko Maan kiertoon Auringon ympäri tai Kuun kiertoon Maan ympäri. Yleisin ja meille tutuin on gregoriaaninen kalenteri. Siinä vuosi on jaettu eri pituisiin kuukausiin. Arkielämän kannalta keskeiset viikot eivät ole synkronissa sen paremmin kuukausien kuin vuosienkaan suhteen.

Kuun kiertoaika Maan ympäri, 27,32 vuorokautta ei mene tasan Maan kiertoajan Auringon ympäri, 365,256 vuorokauden kanssa. Siitä syystä kuukalenteriin pitää joko lisätä karkauskuukausia kuten juutalaisten kalenterissa tai sitten vuodenajat vaeltavat kuten islamilaisessa kalenterissa.

Kun taivaankappaleiden liikkeet ovat mitä ovat, niin kalenteri on sovitettava niiden liikkeisiin. Yksi ehdotus on ns. maailmankalenteri. Sen etuina olisi se, että kalenteri olisi joka vuosi sama, kunhan karkausvuodelle olisi jätetty optio. Maailmankalenterissa vuoden päättää ns. maailmanpäivä, joka ei olisi mikään viikonpäivä. Sama pätisi joka neljäs vuosi olevaan karkauspäivään, joka tässä kalenterissa on sijoitettu kesäkuun loppuun. Kullakin valtiolla on oma harkintavalta, miten näitä maailmanpäiviä viettäisivät - työn vai vapaapäivän merkeissä. Tuskin siitä kovaa riitaa tulee, onnistuihan Samoakin jättämään yhden perjantain väliin siirtyessään toiselle aikavyöhykkeelle vuoden 2012 alusta.

Maailmankalenterin ongelmia, ainakin esteettisiä, on se, että kuukaudet eivät ole saman pituisia ja viikonpäivät eivät ole synkronissa kuukauden päivien kanssa.

Kun maailmankalenteri ei ole ottanut oikein tuulta taakseen, niin ehdotankin siihen muutamaa parannusta. Jaetaan vuoden 364 ensimmäistä päivää 13 kuukauteen, jolloin jokaisessa kuukaudessa on 28 päivää. Vuoden viimeinen päivä tässä Timon paremmassa kalenterissa on Järjen voiton päivä (Venäjällä voiton päivä ja suomalaisen kalenterin Timon päivä ovat molemmat Toukokuun yhdeksäs). Karkauspäivä hamekankaineen voisi olla aivan hyvin vuoden lopussa, jolloin joka neljäs vuosi olisi kaksi Järjen voiton päivää.

Kuukausia on turha nimetä vanhan roomalaisen tradition mukaisesti. Yhtä hyvin voisi olla yksinkertaisesti Ensimmäinen kuukausi jne. Vastaavasti viikonpäivät irtautuisivat kirkollis-pakanallisista yhteyksistään, kun ne nimettäisiin järjestysluvun mukaan. Nykyinen Maanantai olisi Ensimmäinen viikonpäivä jne. Tietenkin voitaisiin käyttää sopivia lyhyitä nasevia ilmaisuja, kuten "Ekakuu, Tokakuu, …" tai viikonpäivistä "Ekapäivä, Tokapäivä, …" tai muista vastaavia. Sopivat suuhun istuvat nimitykset varmaan löytyisivät vaikka nimikilpailun avulla. Esimerkiksi kun nyt tämän vuoden tammikuun 10. päivä on perjantai, niin uudessa paremmassa kalenterissa se olisi joko Ekakuun 10. päivä tai Tokaviikon 3. päivä.

Tässä kalenterissa on siis säilytetty viikon pituus, mutta etuna on nyt se, että kuukausi alkaa aina samalla viikonpäivällä. Helppo muistaa ja muutenkin käytännöllistä. Kuten myös kuukausien nimet ja niiden pituudet. Enää ei tarvitsisi laskea rystysistä, missä kuukausissa on 31 päivää ja missä vähemmän. Se kun ei edesauta muistamaan, missä kuukaudessa on 28 tai 29 päivää.

Lahjoitan Timon paremman kalenterin korvauksetta maailmalle yhtä suuripiirteisesti kuin Ranskan valtio aikoinaan luovutti omistamansa valokuvauksen tekniikan, dagerrotypian oikeudet kaikkien maailman kansalaisten käyttöön.

Alla olevaan kommenttiin liittyvä Asimowin vuodenaikakalenteri.

Piilo- vai avomainontaa?

2011-12-25T12:40:00.006+02:00

Ilta-Sanomien "toimituksellinen artikkeli" ja siihen liittyvä "kuvajournalistinen valokuva" Kaija Koosta ja Peugeotista on poistettu lehden nettisivuilta, mutta oheinen ruutukaappaus niistä on vielä jäljellä. Teksti on nippa nappa luettavissa kuvaa hiirellä klikkaamalla. Jos haastateltavalla ei ole muitä kuulumisia kerrottavana kuin ylistää uutta autoaan "sen ajattelevan puolestani" tai "se on minulle kuin uusi koti", niin toimittajan journalististen hälytyskellojen pitäisi alkaa soida ja kovaa.

Julkisen sanan neuvosto antoi langettavan päätöksen Ilta-Sanomille piilomainontaa koskevassa asiassa. Lehti kehui itse ja antoi haastateltavan kehua tiettyä automallia kritiikittömästi ja mainosmaisesti, eikä väitteille esitetty riittäviä perusteita.

Neuvostolle asiasta kantelun tehneen henkilön mukaan ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä ja piilomainonta on torjuttava. Ilta-Sanomien verkkolehdessä 18.6.2011 julkaistu juttu on artikkeliksi naamioitu mainos, jossa on toimituksellista sisältöä vain siteeksi.

Vastineessaan julkisen sanan neuvostolle Päätoimittaja Tapio Sadeoja vastaa, että Ilta-Sanomien toimittaja on haastatellut Ilta-Sanomien verkkolehdessä 18.6.2011 julkaistua juttua varten Kaija Kokkolaa (jäljempänä Kaija Koo) juhannuskeikoista. Laulajatar on kertonut matkustavansa keikoille omalla autollaan, ja tässä yhteydessä hän on tuonut esiin sen, että hän on varsin ihastunut uuteen autoonsa. Uutta, Peugeot-merkkistä, autoa on hänen kertomansa mukaan myyty Suomessa vain yksi kappale. Kaija Koo on painottanut ihastuneensa autoon autokaupassa ollessaan ja tehneensä heräteostoksen.

Ilta-Sanomat katsoo Sadeojan mukaan, ettei jutussa ole kyse toimituksellisen aineiston muotoon puetusta ilmoituksesta taikka piilomainonnasta. Ilta-Sanomat ei ole vastaanottanut automerkiltä minkäänlaista taloudellista etuutta jutusta eikä myöskään ole tietoinen siitä, että Kaija Koolla olisi sopimusta automerkin kanssa. Ilta-Sanomien tarkoituksena ei ole ollut tukea tuotteen myyntiä, vaan kertoa ajoneuvon tärkeästä merkityksestä paljon keikkailevalle, vuosittain 35 000–40 000 kilometriä ajavalle, suomalaistähdelle. Kyseissä jutussa ei ole kritiikittömästi tuotu esiin Peugeot-merkkiä yleisesti, vaan siinä on kuvailtu Kaija Koon keikkamatkailua ja hänen Suomessa ainutlaatuista autoaan laulajattaren kommenttien mukaisesti. Näin ollen juttu on tehty journalistisin, ei kaupallisin tai mainonnallisin perustein.

Miten tähän pitäisi oikein suhtautua? Tarkastellaan asiaa aluksi vaikka semantiikan näkökulmasta. Sana "piilo" yhdyssanassa tarkoittaa jotain sellaista, joka ei ole näkyvillä. Piilopaikka, piilokopio sähköpostista, kuurupiilo. Jos jotain mainostetaan näin räikeästi sekä tekstissä että kuvassa kuin Ilta-Sanomat on tässä tapauksessa tehnyt, niin minusta kyseessä on avomainos, ei piilomainos.

Koska julkisen sanan neuvoston päätöksillä ei ole toimeenpanovaltaa ja sen arvovaltakin oli lautakasajutun jälkeen vähän niin ja näin, niin termin "langettava päätös" sijasta käyttäisin termiä "sormenheristys" ja "vapauttava päätös" sijasta vaikka termiä "pään silitys".

Päätoimittajan rooliin kuuluu tietysti lehtensä puolustaminen. Siitä huolimatta odottaisi joskus vähän enemmän itsekriittisyyttä lehdistönkin taholta. Selvän mokan myöntäminen ei vie arvovaltaa, pikemminkin se lisää sitä. Lipsahduksia ja ylilyöntejä tulee kaikille. Koska lukija taajuaa ilman muuta päätoimittajan tässä asiassa joko valehtelevan tai sitten olevan täysi idiootti tässä asiassa, niin miten lehteen voidaan luottaa muissakaan jutuissa.

Hesarissa sen sijaan oli 24.12.2011 juttu Sinituotteen toimitusjohtaja Ilkka Brotheruksesta. Jutun kuvituksena olleesta valokuvasta voi sen sijaan hyvällä omalla tunnolla todeta sen olevan piilomainontaa. Sen verran hyvin Sinipiika on saatu kuvaan piilotettua, että ainakaan minä en sitä sieltä löytänyt. Tosin samaan hengenvetoon voi todeta, että en myöskään keksinyt miten 5/6 tyhjää tilaa sisältävä profiilikuva antaa itse juttuun lisäarvoa. Ellei sitten sen viesti ole, että se on siivottu puhtaaksi kaikesta ylimääräisestä yhtä kätevästi kuin Sinituotteen siivousvälineillä.

Koittakaapas löytää Sinipiika tästä kuvasta! Niin hyvin se on saatu piilotettua.

Beetlehemin tähdestä, osa II

2011-12-20T11:46:00.011+02:00

Helsingin Sanomien tiedesivuilla Risto Heikkilä kertoo 20.12.2011 näkemyksistään Raamatun Betlehemin tähden taustoista. Lukijat voivat sitten itse tykönään päätellä, kumpi Heikkilän tekstissä painottuu enemmän, Raamatun kertomus vai tähtitiede.

Matteuksen jouluevankeliumissa tähdestä kerrotaan seuraavaa

1 Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä.
2 He kysyivät: "Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme."
7 Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin.
8 Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. "Menkää sinne", hän sanoi, "ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä."
9 Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen.

Itse en osaa millään pitää tätä muuna kuin pelkkänä tarinana. Astronomisilla faktoilla spekulointi sen suhteen on yhtä mielekästä kuin pohtia, saattoiko maailma tosiaan syntyä sotkan munasta. Kirjoitin Betlehemin tähdestä tässä blogissa jo vuosi sitten. Siitä huolimatta pieni huomio Jupiterista ja sen liikkeistä taivaalla.

Jupiterin näennäinen liike kiintotähtien suhteen noin vuoden ajalta.

Planeetoilla on kahdenlaista liikettä taivaalla. Toinen näistä on näennäistä ja johtuu maapallon pyörimisestä. Planeetat kiertyvät idästä länteen muiden taivaankappaleiden lailla. Toinen on todellista eli liikettä Auringon ympäri, minkä johdosta Maasta katsottuna planeettojen asema kiintotähtien suhteen vaihtelee. Ne näyttävät menevän välillä hieman kiintotähtiä nopeammin länteen, välillä taas ikään kuin ryömivän hitaasti kohti itää. Käännöskohdassa planeetat näyttävät olevan hetken paikoillaan. Siis suhteessa kiintotähtiin, ei suhteessa maapallon pyörimiseen, kuten Raamatun tekstissä annetaan ymmärtää.

Tähtitieteellinen spekulaatio Jouluevankeliumilla on sinänsä hauskaa ja jopa opettavaista, mutta ehkä tiedesivuilla olisin painottanut enemmän tähtitieteeseen kuin Raamatun kertomukseen. Tulkoot tämä näkökulma nyt esille edes poikkitieteellisessä viitekehyksessä.

Toivotan samalla hyvää joulua kaikille Poikkitieteellisen lukijoille.

Korrektia siteeraamista

2011-12-17T13:40:00.002+02:00

Kuvan lähde: Heslingin Sanomat 17.12.2012

Bloggauksenini Varkaus vai sitaatti? herätti sen verran runsaan keskustelun, että heitän vielä vähän lisää löylyä kiukaalle. Alla olevat näkemykset ja tulkinnat ovat täysin minun omiani. Ehkä niitä voidaan pitää kuitenkin tekijänoikeusasioista keskimääräistä enemmän selvää ottaneen maallikon näkemyksinä - mitä se sitten tarkoittaakin.

Hesarissa oli tänään artikkeli otsikolla "Ruotsalaislehti esitti Soinin rotanhäntäisenä muumina". Artikkelin kuvituksena olisi osa kuva osasta artikkelia siten, että artikkeliin liittyvä pilakuva oli kokonaisuudessaan näkyvissä.

Tekijänoikeusrikkomus vai sitaatti? Minun mielestäni selkeä sitaatti. Artikkelin aiheena oli ruotsalaislehden näkemys Suomen sisäpolitiikasta. Nimenomaan tämä ulkomaalaisnäkökulma tekee minusta kuvasitaatin tässä hyväksyttäväksi. Asiaan vaikuttaa myös se, että Hesari ei tällä uutisella selvästikään kilpaile Dagens Nyheterin kanssa, vaan tuo esille naapurimaassa esitetyn näkökulman Suomen politiikkaan.

Kuvan lähde: Kirkko ja kaupunki 47/2012

Hesarin artikkelissa mainitaan myös Kirkko ja kaupunkilehden numeron 47/2012 sivulla 28 oleva pilapiirros Soinista. Siitä ei ole kuvasitaattia. Minusta ei ole syytäkään olla, ei ainakaan ennen kuin pilapiirroksesta nousisi yleinen kohu. Ilman jotain vastaavaa journalistista ulottuvuutta toisesta lehdestä otettua kuvaa ei voida käyttää ilman lupaa. Ainoa moitittava asia tässä olisi minusta se, että Hesari ei mainitse pilakuvan olevan lehden mielipidepalstalla eikä suinkaan toimituksen tuomana aineistona.

Tässä blogissa se kuitenkin on. Katson oikeudeksi siteerata kuvaa esimerkkinä siitä, mikä on missäkin yhteydessä hyväksyttävää. Tässä blogissa tämä pilakuva selventää tätä ajatusta. Tekijänoikeuksissa on aina myös taloudellinen pohjavire mukana, vaikka sitä ei lain joka kohdassa alleviivatakaan. Minusta siteerauskynnys epäkaupallisessa yhteydessä, kuten tässä blogissa on matalampi kuin vaikka Hesarin sivuilla. Tekijänoikeuslaki ei ota nettiä huomioon oikeastaan mitenkään. Minusta vaikuttava tekijä on myös se, onko kuva muualla netissä vapaasti katsottavissa. Myös se alentaa sitaattikynnystä, toki silloinkin sen pitää tapahtua "hyvän tavan mukaisesti". Hesarin otsikossa oleva kuva on otettu maksullisen digilehden sivuilta. Rajatapauksessa tämä tekisi siteeraamisen ainakin eettisesti arveluttavammaksi kuin vapaasti netissä katsottavan kuvan siteeraamisen. Tosin oli siteeratun sivun kuva nähtävissä myös lehden maksuttomilla sivuillakin.

Siteeraan vielä lopuksi Wikipediaa, tuota kaikkien tietojen äitiä. Tässä yhteydessä pidän Wikipedian tekstiä erinomaisen selkeänä.

"Sitaattioikeus eli siteerausoikeus on Suomen tekijänoikeuslain 22 §:ssä määritelty tekijänoikeuden rajoitus, jonka mukaan "julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa". Sitaattioikeutta käytettäessä siteerattava teos ja sen tekijä (alkuperäinen lähde) on ilmoitettava, muutoin siteerausta voidaan pitää tekijänoikeuden loukkauksena, vaikka siteerausoikeuden ehdot muutoin täyttyisivätkin.

Siteerausoikeuden käyttöä pohdittaessa on tärkeää, että lainauksen käytön ja siteerattavan teoksen välillä on asiallinen yhteys. Vääristelevän sitaatin, eli sellaisen joka antaa virheellisen tai puutteellisen kuvan alkuperäisestä teoksesta, julkistaminen on tekijänoikeusrikkomus, koska se ei täytä sitaattipykälässä säädettyä hyvän tavan mukaisuutta koskevaa vaatimusta.

Siteerausoikeus ei ole sidottu teoslajiin, vaan periaatteessa tekstin lisäksi voidaan siteerausoikeudella käyttää myös valokuvia, musiikkia ja muunlaisia teoksia, niin kauan kuin alkuperäisen teoksen ja uuden teoksen välinen asiallinen yhteys täyttyy. Tekijänoikeusneuvoston lausunnossa 1997:9 otetaan kuitenkin kanta, ettei elämäkerrallisessa multimediateoksessa voida sitaattioikeuden perusteella käyttää lyhyitä musiikkinäytteitä. Toisaalta lausunnossa 2002:16 suhtaudutaan varovaisen myönteisesti kuvasitaatteihin ja todetaan, että elokuvista voi tulla kyseeseen korkeintaan joidenkin sekuntien mittaiset lainaukset."

Sietämätöntä besserwisserismiä, osa ties kuinka mones

2011-12-13T17:25:00.012+02:00

Viimeisimmässä Tiede-lehden numerossa 12/2011 selitetään, miksi suihkukoneet lentävät noin 10 kilometrin korkeudessa. Lyhyessä jutussa ei voida tietenkään kertoa aerodynamiikan saloista kovin syvällisesti. Minun fyysikon sieluuni kuitenkin särähti seuraava kappale.

"Vaakalennossa koneen nostovoima on sama kuin koneen paino. Koska ilman tiheys pienenee lentokorkeuden kasvaessa, koneen on riittävän nostovoiman saavuttamiseksi lennettävä nopeammin. Ilman pienen tiheyden ansiosta vastus säilyy kuitenkin vakiona eikä kasva kuten yleensä nopeuden kasvaessa. Tästä syystä polttoaineenkaan kulutuskaan ei lisäänny."

Aerodynamiikkaa tuntematon saa tekstistä helposti sen kuvan, että korkealla lennettäessä ilmanvastus ei enää riipu nopeudesta, mikä ei varmaan ollut kirjoittajan tarkoitus. Jotta lauseen voisi ymmärtää oikein, on tiedettävä, miten ilmanvastus ja nostovoima riippuvat ilman tiheydestä ja lentokoneen nopeudesta.

Aika lailla yksinkertaistetun aerodynaamisen mallin mukaan molemmat ovat verrannollisia ilman tiheyteen ja nopeuden neliöön. Siitä syystä vaakalennossa ilmanvastus pysyy suunnilleen vakiona lentokorkeudesta riippumatta. Jumbo-jet lentää noin 12 kilometrin korkeudessa. Ilman tiheys siellä on noin 1/4 siitä mitä se on lähellä maan pintaa.

Edellä olevan perusteella voidaan päätellä, että Jumbo-jet lentää normaalissa lentokorkeudessaan noin kaksinkertaisella nopeudella verrattuna siihen nopeuteen, millä se lentäisi lähellä maan pintaa. Vaikka lentokorkeuteen nousu vaatii tietysti ylimääräistä energiaa, niin se on taloudellisesti kannattavaa. Lisäksi ainakin meluhaitat olisivat melkoiset, jos koneet suihkisivat täyttä vauhtia matalalla.

Lentokoneen moottoreistaan saama antoteho paranee korkealla lennettäessä. Teho = Voima x Nopeus, joten vastuksen ja samalla työntövoiman pysyessä vakiona, konetta eteenpäin vievä antoteho kaksinkertaistuu nopeuden kaksinkertaistuessa. Polttoaineen kulutus on sidottu aina johonkin muuhun, yleensä joko aikaan tai kuljettuun matkaan. Suhteessa aikaan kulutus pysyy samana, mutta suhteessa matkaan puoliintuu.

Todellisuudessa aerodynaamiset ja moottorin tuottamat voimat ja niistä seuraava polttoaineen kulutus ovat paljon monimutkaisemmassa riippuvuussuhteessa nopeuteen ja ilman tiheyteen. Ohessa vielä hyvin periaatteellisella tasolla oleva malli siitä, miten mm. polttoaineen kulutus, ilmanvastus ja pisin lentomatka riippuvat nopeudesta tietyllä lentokorkeudella.

Varkaus vai sitaatti?

2011-12-09T12:01:00.008+02:00

Kuva: Matti Matikainen

Helsingin Sanomat kertoi 9.12.2011 kulttuurisivuillaan, että useat ulkolaiset lehdet olivat julkaisseet lupaa kysyttämättä yllä olevan Matti Matikaisen Iltalehdelle ottaman kuvan.

Miten kuva voi olla tässä blogissa, vaikka minäkään en ole kysynyt tekijältä lupaa sen julkaisemiseen? Siksi että kuva tässä yhteydessä on sitaatti, johon minulla tekijänoikeuslain mukaan on oikeus.

Selkeytetään vähän käsitteitä. Jos kertoisin tässä bloggauksessa Linnan juhlista yleensä tai jopa kyseisestä Angry Bird -mekosta Linnan juhlissa, niin yo. kuvan käyttö ilman lupaa olisi selkeästi tekijänoikeusrikos, ainakin rikkomus. Sen sijaan kun käsittelen yo. kuvan laitonta käyttöä mm. Los Angeles Timesin sivulla, niin tässä yhteydessä kuva on sitaatti,: "siteerattava teos havainnollistaa, selkeyttää tai taustoittaa jollain tavalla lainaajan omaa esitystä".

Sitaatin ja tekijänoikeusrikkomuksen välinen raja on veteen piirretty viiva. Kuvasitaatti on sallittu, kun teksti käsittelee siteerattua kuvaa, mutta ei välttämättä enää, kun teksti käsittelee kuvan tapahtumaa ja vielä vähemmän, kun kuva on "vain" tekstin kuvituksena. Tämä on minun käsitykseni asiasta. Jos joku on toista mieltä tästä asiasta, niin sana tällä palstalla on vapaa. Minut on ennenkin haastettu ns. viivalle tekijänoikeusasioissa, mutta ottaessani haasteen vastaan haastajat ovat vetäytyneet vähin äänin takavasemmalle kuin Klitshkon veljesten painavia iskuja pelkäävät vastustajat nyrkkeilykehässä.

Savolaista tekijänoikeutta

2011-12-04T00:38:00.008+02:00

Alla tekijäoikeusneuvoston antaman lausunnon loppuosa edellisen blogin kommenteissa käsitellyn teoskynnyksen pakeilta. Asian käsittelyssä eivät olleet paikalla sen paremmin neuostossa valokuvausta edustava asianajaja Mari Lampenius kuin hänen varamiehensä yhteiskuntatieteiden maisteri Heikki Jokinen.

Kuten alla olevasta lausunnon perusteluista käy ilmi, niin valokuvan teoskynnyksen korkeus on hyvin savolainen: "Voip olla niinniin, voip olla toisiinnin piäin". Lakaimiehillä on sanonta, että sotketut asia selvitetään ja selvät asiat sotketaan, riippuen siitä kummalla puolella pöytää ollaan. Tekijänoikeusasioiden suhteen voisi todeta, että laki itsessään on niin sotkuinen, että lisäsotkemissa ei lakimiehiä tarvittaisi. Ei ainakaan päättämään, mitkä valokuvat ovat taidetta ja mitkä postmodernia tekotaidetta.

Sanokaa nyt hyvät ihmiset, olenko aivan väärässä, kun alla oleva kuulostaa minusta lähinnä postmodernilta kafkalaisuudelta.

"Tekijänoikeuslaista tai sen esitöistä ei ilmene selkeitä perusteita sille, mille tasolle teosvalokuvan teoskynnys tulisi asettaa. Hallituksen esityksen 287/1994 mukaan valokuvateoksiin sovelletaan samoja säännöksiä kuin kuvataiteen teoksiin. Teostason määrittely on jätetty oikeuskäytännön tehtäväksi. Oikeuskirjallisuudessa mm. Rainer Oesch ("Det reformerade upphovsrättsliga skyddet av fotografier". Nordiskt Immateriellt Rättsskydd 4/1996, s. 396.) ja Per Jonas Nordell ("Rätten till det visuella" 1997 s. 103- 116) ovat todenneet valokuvateosten teoskynnyksen olevan sama kuin kuvataiteen teosten, joiden teoskynnys on matala. Toisaalta Harenko ym. katsovat, että käytännössä on perusteltua asettaa valokuvien teoskynnys melko korkealle ja katsoa teoksiksi vain valokuvat, jotka selvästi ilmentävät tekijänsä luovuutta ja ovat itsenäisiä ja omaperäisiä. (Harenko ym. "Tekijänoikeus –kommentaari ja käsikirja" 2006 s. 429).

Valokuvan teostason ylittymisen arvioimiseksi on huomioitava yhtäältä valokuvana ilmenevä lopputulos ja toisaalta valokuvaajan tekemät lopputulokseen vaikuttaneet valinnat. Valokuvan teostasoa arvioitaessa on tarkasteltava valokuvaa eri elementtiensä muodostamana kokonaisuutena.

Valokuvaaja voi tehdä lopputulokseen vaikuttavia valintoja ennen valokuvan ottamista muun muassa oivaltamalla kuvaushetkeen liittyvät erityispiirteet, sommittelemalla kuvauskohteen, valitsemalla kuvan rajauksen, kontrastin, terävyysalueen, kuvakulman, valotuksen tai kuvauskohteen lisävalaisemisen.

Valokuvaaja voi kuvan otettuaan käsitellä valokuvaa. Valokuvat, joiden ottamiseen sisältyy vain valokuvaajan pieni tai olematon luova panos, eivät voi olla teoksia. Valokuvaajan luovan panoksen voidaan katsoa puuttuvan kokonaan esimerkiksi valvontakameran kuvista. Valokuvaajan luova panos on pieni tai olematon myös tarkoitukseltaan ja lopputulokseltaan tavanomaisissa kuvissa kuten esimerkiksi passikuvissa. Tällaisten valokuvien kuvausprosessi ei sisällä riittävästi valokuvaajan henkistä luovaa työtä eikä tuloksena ole omaperäistä ilmaisua vaan valokuvaajan toiminta on lähempänä mekaanista kameran automaattista valokuvaustoimintoa.

Valokuvan julkaisemisella tai julkaisemattomuudella ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, ylittääkö valokuva teoskynnyksen vai ei. Valokuvaajan ammattitaidon tasolla tai sen puutteella ei ole merkitystä valokuvan teoskynnyksen arvioimisessa. Amatöörivalokuvaajakin voi luoda teosvalokuvan. Valokuvan tarkoituksella kuten sillä, onko kuva tarkoitettu esimerkiksi lehtikuvaksi, valokuvanäyttelyyn tai perheen valokuva-albumiin ei ole merkitystä arvioitaessa teoskynnyksen ylittymistä. Valokuva voi ylittää teoskynnyksen ja saada suojaa teoksena, jos valokuva ilmentää valokuvaajansa omaperäisiä valintoja siten, että voidaan olettaa, että kukaan muu ei olisi päätynyt samanlaiseen lopputulokseen saatuaan tehtävän valokuvata samaa kohdetta. Valokuvan on oltava tällä tavalla valokuvaajansa henkisen luomistyön itsenäinen ja omaperäinen tulos.

Tekijänoikeusneuvosto on arvioinut sille lausuntopyynnön liitteenä toimitettujen valokuvien valokopioita. Lausuntopyynnön liitteenä olleessa valokuvassa, jossa on kuvattu mies rakennuksen katolla, valokuvaaja on oivaltanut kyseessä olevan omaperäinen tilanne ja tallentanut kohteen valokuvaan siten, että lopputuloksena on ollut kuvakulmaltaan, rajaukseltaan ja kohteen sommittelun osalta siinä määrin omaperäinen valokuva ettei kenenkään muun voida olettaa päätyneen samanlaiseen lopputulokseen. Valokuva ilmentää tekijänsä luovia valintoja eli persoonallista henkistä työtä siten, että valokuvaa on pidettävä tekijänoikeuslain 1 §:ssä tarkoitettuna teoksena.

Lausuntopyynnön liitteenä olleessa valokuvassa, jossa mies makaa tornin edessä nurmikolla, valokuvaaja on yhdistellyt luovasti kuvan erilaisia elementtejä ja sommitellut ne valokuvaksi siten, ettei kenenkään muun voida olettaa päätyneen samanlaiseen lopputulokseen. Valokuva ilmentää tekijänsä luovia valintoja eli persoonallista henkistä työtä siten, että valokuvaa on pidettävä tekijänoikeuslain 1 §:ssä tarkoitettuna teoksena. Lausuntopyynnön liitteenä olleessa valokuvassa, jossa on lapsia traktorin kyydissä, on kuvakulman ja perspektiivin avulla saatu aikaan syvyyden, etäisyyden ja liikkeen vaikutelma. Lisäksi valokuvan rajaus ohjaa katsojan katseen suuntaa. Tekijänoikeusneuvosto katsoo valokuvan olevan siinä määrin omaperäinen, ettei kenenkään muun voida olettaa päätyneen samanlaiseen lopputulokseen. Valokuva ilmentää tekijänsä luovia valintoja eli persoonallista henkistä työtä siten, että valokuvaa on pidettävä tekijänoikeuslain 1 §:ssä tarkoitettuna teoksena.

5 Puheenjohtaja Marcus Norrgård

Sihteeri Marco Grönroos

Lausunto on käsitelty tekijänoikeusneuvoston täysistunnossa. Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Marcus Norrgård (puheenjohtaja), Pekka Heikkinen, Pirjo Kontkanen, Sari Nieminen, Pekka Pulkkinen, Risto Ryti, Anne Salomaa, Pekka Sipilä, Markku Uotila, Martti Virtanen ja Ahti Vänttinen."

Lopuksi vielä juristin näkemys siitä, millä erotetaan oikea valokuvataide premodernista tekovalokuvataiteesta. Ote on Sanoma OY:n vastineesta Nasredtinin Olympiatulen sytyttämis kuvan tapauksessa, jota siis käsiteltiin edellisen blogin kommenteissa.

"Kuva on päiväntapahtumasta otettu valokuva, annetusta tilanteesta otettu uutiskuva, ei taiteellisuutta ja kuvaajan omaa panosta ilmentävä teos. R ei ole itse suunnitellut kuvan kohdetta eikä näin ollen ole myöskään voinut vaikuttaa kuvan sisältöön. R ei ole itse voinut vaikuttaa siihen, mihin aikaan tuli on sytytetty. Näin ollen hän ei ole myöskään voinut vaikuttaa kuvassa oleviin valoihin ja varjoihin, vaan ne ovat annetut. R ei ole myöskään voinut vaikuttaa siihen, mistä suunnasta Nurmi tulen sytyttää ja mihin suuntaan tuuli kääntää tulen liekit. R ei ole voinut vaikuttaa Nurmen vaatteisiin eikä kuvan taustaan. Kuvakulma tulen sytyttämisestä ei ole omaperäinen eikä persoonallinen. Kuvan muoto ja rajaukset ovat sellaisia, etteivät ne ilmennä R:n persoonallisuutta.

Valokuva voi olla teos, jos se ilmentää kuvaajan omaa panosta. R:n ottama kuva ei sitä kuitenkaan tee. Kuva on otettu annetusta tilanteesta kuvan muotoa ja esim. valotusta etukäteen suunnittelematta. R ei ole voinut muuttaa kuvan sisältöä ja ottaa uusia otoksia kerta toisensa jälkeen. Teoksen valmistaminen suunnitellaan huolellisesti etukäteen, valoja ja muotoja voidaan muuttaa kesken kuvauksen ja hakea kuvaajaa eniten miellyttävää otosta. Teoksen valmistamisessa kuvaaja vaikuttaa kuvan sisältöön muutenkin kuin vain laukaisijaa painamalla. R ei ole tehnyt muuta kuin ottanut kuvan mekaanisesti. Osin hänen ammattitaidostaan, mutta osin myös tuurista johtuen kuva on onnistunut erinomaisesti. Jos kuva ei olisi onnistunut, R ei kuitenkaan olisi voinut ottaa sitä uudestaan"

R (siis Nasredtin eli Nasa) ei ole voinut vaikuttaa, mihin suuntaan tuuli kääntää tulen liekit! Siinäpä oiva taiteen kriteeri. Olen mykistynyt tämän tulkinnan edessä.

Muunneltua totuutta tekijänoikeudesta

2011-11-13T22:24:00.014+02:00

Valokuvamanipulaatioteos A. Gallen-Kallelan teoksen pohjalta:
Timo Suvanto

Kuvatoimisto Suomen Kuvapalvelu kertoo nettisivuillaan, että

- Tekijänoikeus valokuvaan on voimassa 50 vuotta kuvan ottamisesta (= ei teoskynnyksen ylittävä valokuva) tai 70 vuotta kuvaajan kuolemasta (= teoskynnyksen ylittävä valokuva)

- Teoksen määritelmä: itsenäinen, omaperäinen teos. Käytännössä lähes kaikki kuvat ylittävät teoskynnyksen eli suoja-aika on 70 vuotta kuvaajan kuolemasta

Tämä on ns. muunneltua totuutta. Siis osa totuudesta jätetään kertomatta ja osa on suorastaan valetta. Valokuvaan sovelletaan ns. tekijänoikeuden lähioikeutta. Alle teoskynnyksen jäävälle valokuvalle tekijänoikeuden suoja-aika (eri asia kuin tekijänoikeus) on tosiaan voimassa 50 vuotta kuvan ottamisen vuoden loppuun, mutta laki koskee vain vuonna 1966 ja sen jälkeen otettuja kuvia. Laki uudistettiin vuonna 1991 ja sitä ennen suoja-aika oli 25 vuotta. Laki ei tullut voimaan takautuvasti ja siitä syystä vuonna 1965 ja sitä ennen otetut valokuvat eivät kuulu enää suoja-ajan piiriin. ”Ajan tasalle” laki tulee siis vuoden 2015 lopussa.

Esimerkiksi oheisella kuvatekstillä varustettu tuntemattoman kuvaajan kuva Cliff Richardista ja The Shadows yhtyeestä Linnanmäellä on vapaasti käytettävissä ilman tekijän lupaa. Sen suoja-aika on loppunut.

Cliff Richard & The Shadows at Linnanmäki, Finland on 28/5 1964 7:45 p.m. Brian Bennet, John Rostill, Bruce Welch, Cliff Richard and Hank Marvin.

Käytännössä lähes kaikki muut kuin taidevalokuvat eivät ylitä teoskynnystä. Normaaleja käyttökuvia voi siis vapaasti käyttää ilman lupaa lähes ilman mitään riskiä tekijänoikeusrikkomuksesta , jos ne on otettu ennen vuotta 1966. Esimerkiksi kuvan historiallinen arvo ei merkitse mitään määritettäessä kuvan teoskynnystä.

Valokuvaaja Räshid Nasretdin kysyi vuonna 2003 yllä olevan valokuvansa teosluonteen perään tekijänoikeusneuvostolta. Alla tekijänoikeusneuvoston päätöksen olennainen sisältö

”Tekijänoikeusneuvosto katsoo, että valokuva, joka esittää olympiatulta sytyttävää Paavo Nurmea, on historiallisesta merkittävyydestään huolimatta tavanomainen, ajankohtaisesta tapahtumasta kertova valokuva. Valokuva ei erityisesti ilmennä valokuvan ottaneen henkilön omaperäistä ja persoonallista panosta, eikä sitä siten voida pitää TekijäL 1 §:n nojalla tekijänoikeussuojaa saavana valokuvataiteen teoksena. Kyseinen valokuva jää siten TekijäL 1 §:ssä tarkoitetun tekijänoikeussuojan ulkopuolelle.”

Neuvoston koko lausunto täällä.

Minun tietämäni mukaan teoskynnystä Tekijänoikeusneuvostolta hakeneet valokuvat ovat ylittäneet vain kerran tämän ”lähes kaikkien kuvien” ylittävän kynnyksen – silloinkin enemmän A. Gallen-Kallelan kuin kuvaajan ansioilla. Alla Tekijänoikeusneuvosto lausunnon keskeinen osa.

"Tekijänoikeusneuvosto katsoo, että kuvaa "Suvannon Kullervon uusi kirous" on pidettävä TekijäL 1 §:ssä tarkoitettuna itsenäisenä ja omaperäisenä kuvataiteen teoksena. Kuva on alkuperäisen Akseli Gallen-Kallelan teoksen muunnelma.

Sitä vastoin kuvat "Meermaid" ja "Aino" eivät tekijänoikeusneuvoston käsityksen mukaan ole TekijäL 1 §:ssä tarkoitettuja teoksia. Kuvat eivät ilmennä sellaista tekijänsä persoonallista luomistyötä, ettei joku toinen henkilö vastaavaan työhön ryhtyessään olisi voinut päätyä samanlaiseen lopputulokseen."

Täällä lausunto kokonaisuudessaan. Mielenkiintoisia näkökulmia. Kannattaa lukea.

Alla pari vain tavallista valokuvaa - jos edes sitäkään.

Valokuvat ja kuvankäsittely: Sakari Mäkelä

Valokuvat ja kuvankäsittely: Timo Suvanto

Onneksi valokuvan ja valokuvateoksen erottaminen toisistaan on käytännössä hyvin epäolennaista. Jos sillä olisi oleellista taloudellista tai edes moraalista merkitystä, niin sekä tekijänoikeusneuvosto että lakituvat ruuhkautuisivat joutuessaan arvioimaan onko kuva valokuva vai valokuvateos. Alla tekijänoikeusneuvoston vakiolauseet lausuntoa antaessaan.

"Tekijänoikeudessa teoksella tarkoitetaan luonnollisen henkilön henkisen luomistyön tulosta. Teokselta edellytetään, että sitä voidaan pitää tekijänsä itsenäisen luovan työn omaperäisenä tuloksena. Tällöin se niin sanotusti ylittää teoskynnyksen eli saavuttaa teostason. Tavanomaisena arviointikriteerinä on pidetty sitä, voisiko kukaan muu samaan työhön ryhtyessään päätyä samanlaiseen lopputulokseen.

Teostasoa arvioitaessa on tarkasteltava valokuvan ilmenemismuotoa kokonaisuudessaan. Omaperäisyyttä voivat ilmentää esimerkiksi kuvakulma, valo-varjovaikutelma, kuvattavan kohteen valinta sekä kuvan rajaus."

Otetaan esimerkiksi vaikka alla oleva kuva.

Miten se poikkeaa yllä olevasta valokuvasta "Aino" tekijänoikeusneuvoston kriteereillä mitattuna. Ei millään muulla tavalla kuin että sen on ottanut tunnettu valokuvataiteilija Elina Brotherus. Minusta olisi enemmän kuin mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa tekijänoikeusneuvoston "tuomiota" tälle kuvalle, jos sen jäsenet

a) eivät tietäisi tekijää

b) tietäisivät tekijän.

Olisin valmis syömään hatullisen paskaa (edelleen kärpäsenä), jos kuva tekijää tietämättä ei päätyisi tavalliseksi valokuvaksi, mutta heti tekijän selvitessä siitä tulisi valokuvateos. Valokuvan ja valokuvateoksen välillä merkitsevin tekijä on kuvan tekijä, ei kuva itse.

Kerettiläisiä käsityksiä tekijänoikeudesta

2011-11-13T16:10:00.009+02:00

Tekijänoikeus suojaa taiteellisen teoksen tai siihen rinnastettavan henkisen tuotteen taloudellisia ja moraalisia oikeuksia. Lienee aika itsestään selvää, että toisen tekemää teosta, oli se vaikka musiikkikappale tai valokuva, ei voi ilman lupaa käyttää omiin ansiotarkoituksiin. Kuten ei myöskään tekijää halventavalla tavalla, vaikka oikeudet teokseen olisi ostanutkin. Olkoot tästä esimerkkinä valokuvan painaminen vessapaperiin.

Lahjaksi saamani vessapaperirulla. Älkää kysykö syytä. Ilman kuvaajan lupaa painettuna tekijänoikeusrikkomus, muuten poliittista satiiria? Amerikassa kun laki ja varsinkin sen tulkinnat ovat monesti härmäläiselle käsittämättömiä.

Tekijänoikeuslaki on kuitenkin syntynyt pääosin ennen Internet-aikaa, eikä siinä ole huomioitu oikeastaan lainkaan netin tuomaa muutosta materiaalin levittäjänä. Tekstiä, ääntä ja kuvaa on niin vaivatonta kopioida netistä ja laittaa omille sivuilleen. Menettelyä pidetään yhtä hyväksyttävänä kuin pirtun salakuljetusta kieltolain aikana. Lain kirjain ja käytäntö eivät kohtaa.

Käsittelen tässä vähän aikaa sitten tekemääni juttua tähtien tuikkimisesta. Jutun kuvitukseksi tarvitsin joitakin sellaisia kuvia, joita minulla ei itselläni ollut. Tässä perusteluja tekemiini valintoihin. Ne eivät ole juristin neuvoja, vaan minun omia ratkaisujani, joiden seurauksista minä yksin olen vastuussa. Toivon näiden herättävän keskustelua asiasta.

Juttuni otsikkokuvaksi kaappasin lehdestä pienen otteen Tiede-lehdessä olleesta artikkelista, jonka arviointiin koko bloggaukseni perustui. Käytin hyväkseni tekijänoikeuslain rajoitusta, sitaattioikeutta. Sitaatti sopii erityisesti sitä arvostelevaan tai yleisemmin tieteelliseen esitykseen. Lasken poikkitieteelliset tekstini yllä olevaan määritelmään kuuluviksi. Muitakin näkökohtia voi olla. Hyvän tavan mukaisesti informoin artikkelin kirjoittajaa, Tiede-lehden päätoimittaja Jukka Ruukkia asiasta. Hänen kommenttinsa perusteella emme tule tapaamaan käräjillä tämän asian vuoksi.

”Moi Timo!

Oppia ikä kaikki, kiitos kritiikistä.

Jukka”

Seuraavan kuvat kuvat löysin Googlella hakusanoilla ”Sirius, twinkle, rainbow”. Animaatio on sivulla siten, että ei oikein käy selville, onko se blogin pitäjän tekemä vai jonkun muun. Laitoin kyselyn blogin pitäjälle.

”Hi Steve

I used your animation in my own totally non commercial educational blog. Is it ok? I have linked to your site.

http://timosuvanto.blogspot.com/2011/11/sietamaton-besserwisser.html

Best regards

Timo Suvanto

Vantaa Finland”

Vastaus tuli parin päivän kuluttua

“Hi Timo

Good! Yes, it is fine that you used my animation.

Steve Kluge”

Vastaavanlainen kirjeenvaihto käytiin Astrobobin eli Bob Kingin kanssa hänen valokuvastaan.

Seuraavaan kuvaan törmäsin keskustelupalstalla.

Sen ottaja nimimerkkinä jäi minulle selvittämättä. Lähdin kuitenkin siitä, että kuvaaja on nimenomaan halunnut kuvansa ja siihen liittyvän tekstin levitykseen, joten linkittämällä keskusteluun toimin kuvan ottajan eduksi, vaikka tekijänoikeuslain kirjain ei ehkä toteutunutkaan. Tarkemmin näkökulmani perusteltuna.

1. Kuvaaja on vienyt kuvansa ei-kaupalliselle keskustelusivuille, josta minä kopioin sen omalle ei-kaupalliselle sivulleni. Kummassakaan päässä ei ole rahallista intressiä tämän kuvan suhteen.

2. En ole yrittänytkään esittää olevani kuvan ottaja.

3. Vaikka kuvan ottaja tuskin koskaan eksyy minun sivuilleni, niin en ole pyrkinyt salaamaan tietoa häneltä. Kiinni jäämisen todennäköisyys ei voi olla kriteerinä sille, laittaako muiden tekemää materiaalia omille sivuilleen ilman tekijän lupaa.

Star trail of Sirius showing its twinkling colours

Saman tyyppinen kuva yllä olevan linkin takana oleva kuva löytyi Science Photo Libraryn sivuilta. Sen on ottanut vielä suomalainen tähtivalokuvauksen veteraani Pekka Parviainen. Tilanne on minusta nyt kokonaan toisenlainen. Kuva on viety Internetin kuvapankkiin siksi, että joku ostaisi sen eikä suinkaan kopioisi ilmaiseksi omille sivuilleen. Olisin mielelläni laittanut Pekan kuvan sivulle, mutta sen ostaminen on ainakin toistaiseksi osoittautunut turhan hankalaksi. Kuva kuuluu ns. Rights Managed katergoriaan, mikä tarkoittaa sitä, että saisin kuvaan yksinoikeuden tietyksi ajaksi. Hinta on vielä hakusessa, koska kuvan käyttöä tiedustellessani minut ohjattiin Suomen Kuvapalvelun sivuille. Luultavasti hinta on sen verran suolainen, että tyydyn vain linkittämään Pekan kuvaan. Se kun on sallittua eikä maksa minulle mitään. Kuva on sivun lukijalle yhden hiiren klikkauksen päässä.

Sivumennen sanoen minusta on aika epärealistista kaupitella tällaista kuvaa yksinoikeudella. En oikein näe kuvan kaupallista lisäarvoa kenellekään niin suurena, että sillä olisi kysyntää yksinoikeudella. Toki, jos joku on eri mieltä ja ostaa kuvan näillä ehdoilla, niin sillähän joudun mielipiteineni jälleen kerran häpeään.

Venus Rainbow

Flickerin sivuilta löytyi taas tämä kuva. Se olisi ollut Royalty Free – kuva, eli sitä olisi saanut käyttää vapaasti, mutta ilman yksinoikeutta. Sen hinnaksi arvioitiin 35$, mikä on minulle tässä yhteydessä turhan suuri kuluerä, koska minulla ei ole mitään tuloa tämän blogin tekemisestä. Kun kuva tässäkin tapauksessa on lukijoilla vain klikkauksen päässä ja saatoin tehdä sen perusteella Photoshopilla kuvamanipulaation, niin ostokynnys oli turhan korkea.

Valokuvan pohjalta tehtyyn kuvamanipulaatioon ei tarvita alkuperäisen kuvan ottajan lupaa. Se katsotaan uudeksi itsenäiseksi teokseksi. Kaiken kukkuraksi löysin vielä paremman alla olevan ”Sateenkaari Venuksen”, joka tekijä Ron Wayman ystävällisesti antoi minulle luvan kuvan käyttöön blogissani.

Olen siis tässä koittanut selvitellä niitä muiden kuin omien kuvien käytön pelisääntöjä, jotka minun mielestäni ovat kohtuullisia.

1. Selkeästi kaupalliset kuvat on ostettava, erityisesti nettiin ostettaviksi laitetut.
2. Kuvapankin sivuilla olevan kuvaan on luvallista linkittää. Siksi siellä on esikatselukuvat, että niitä käydään katsomassa. Yleensä niiden koko riittää hyvin blogikäyttöön ja vesileima ei nyt niin haittaa.
3. Kuvien ottajat ovat yleensä vain mielissään, että heidän kuviaan on epäkaupallisilla sivuilla omille sivuilleen linkitettyinä. En ole saanut kertaakaan kieltävää vastausta lupaa kysyessäni.
4. Jos kuvan tekijää ei tavoita, niin epäkaupallisen kuvan voi minun mielestäni laittaa omille epäkaupallisille sivuilleen alkuperäiseen sivuun linkittäen. Mahdollisesta tekijänoikeusrikkomuksesta vastuun kantaa kuvan kopioija yksin. Minulta on kerran pyydetty tällainen kuva poistettavaksi. Se tapahtui ystävälliseen sävyyn ja tein sen viipymättä.
5. Siteerausoikeus on tarkoitettu sananvapauden avuksi, ei tekijänoikeuden kiertämisen porsaanreiäksi. Julkaisemalla kuvansa netissä asettaa sen myös arvioitavaksi, mutta ei vapaaksi riistaksi. Ei ainakaan ilman eri ilmoitusta vapaasta käytöstä.

II.II.II.II.II.II.II paikan ja ajan koordinaatit

2011-11-12T11:31:00.011+02:00

Perjantai Marraskuun 11. päivä 2011 oli numeromagiaan uskovien riemupäivä. Olihan silloin päiväys pelkkää ykköstä. Seuraavan kerran tämä toistuu vuonna 2111. Joten nyt kannatti ottaa ilo irti päiväyksestä ja mennä vaikka naimisiin pelkästä siitä ilosta, että sai sormukseen erikoisen päiväyksen.

Täydellistäkin voidaan vielä täydentää. Sitä yritti Iissä vihkiseremoniassa perjantaina ollut pariskunta, joiden piti sanoa tahdon tasan klo 11:11. Silloin sormukseen voisi kaivertaa vihkimisen paikan ja ajan yksinkertaisimmalla mahdollisella kirjaisimella, missä iso ii ja ykkönen ovat vain pystysuorat viivat: II.II.II.II.II. Sekuntien tarkkuutta ei varmaan edes tavoiteltu, mutta minuutitkin menivät hieman pitkäksi, kuten TV-uutisten pätkästä kaapattu kuva kertoo. Tai sitten kunnantalon kello edistää. Uskotaan siihen, niin pariskunnalle ei tule myöhästymisestä suotta pahaa mieltä. Eihän vihille meno mitään ventin vetoa ole, jossa kaikki on pilalla, jos menee vähänkin yli. Pikemminkin lihakaupassa asiointia, jossa kauppias yleensä kysyy, että haittaako, jos menee vähän yli. Ei haittaa.

Sietämätön Besserwisser

2011-11-09T23:25:00.028+02:00

Istuin tässä päivänä muutamana Heurekan toimistokerroksen kahvihuoneessa ja selailin juuri paikalle tuotua Tiede-lehteä. Suurennuslasin alla oli entisen oppilaani, Tiede-lehden nykyisen päätoimittajan Jukka Ruukin arjen ilmiöistä kertovan sarjan tarina tähtien tuikkimisesta. Seuraava keskustelu käytiin - tai ainakin olisi voitu käydä.

”Jaaha. Timo etsii lehdestä ällätikulla virheitä, että pääsisi pätemään taas kerran besserwissernä” kuului sinänsä aika hyväntahtoinen kommentti.

”Ei toki. Suurin kunnianosoitus toimittajalle on, että hänen juttunsa luetaan huolella ja kommentoidaan virheistä ja annetaan tunnusta ansioista”, sanoin minä.

”No onko virheitä, onko ansioita?”

”On ja on. Tässä sanotaan, että Siriuksesta kuin muistakin tähdistä lähtevä valo jatkaa matkaa hiusta ohuempana säteenä esteittä tyhjässä avaruudessa. Lause on fysikaalisesti päätön, sillä tähden säteilemä valo etenee avaruudessa pallomaisena rintamana leviten kaikkiin suuntiin suhteellisen tasaisesti. Siriuksen valonsäteen ”paksuus” Maapallon etäisyydellä on 4xpiix8,6 valovuotta, eli noin 100 valovuotta. Aika paksu on se hius, jota ohuempi tämä on.

”Mutta silmäänhän Siriuksesta lähtenyt valo tulee hyvin ohuena säteenä”, minua vastustettiin.

”Ei tule. Silmään tulevan valonsäteen paksuus on sama kuin pupillin suuruus. Pupillin läpimitta hämärässä on noin 8 mm. Melkoisen paksu takkutukka täytyy olla, jonka hiuksen paksuus on tätä suurempi. Paksuimmat tunnetut hiukset ovat läpimitaltaan noin 0,2 mm.”

”Pikkumaista pilkun viilausta. Tekstillä tarkoitetaan, että Sirius näkyy hiustakin kapeampana kappaleena taivaalla.”

”Niin varmaan tarkoitetaan, mutta tämänkin lauseen sisältö on matemaattis-fysikaalisesti päätön.. Hiuksen paksuus ja taivalla kohteen näkymiskulma ovat kaksi ihan eri suuretta. Toisen yksikkö on pituusmitta ja toisen kulmamitta. Kiintotähti Siriuksen halkaisija näkyy tietyssä kulmassa kuten Aurinko, Kuu ja planeetat. Kiintotähdillä tämä kulma vain on hyvin pieni.”

”Kuinka pieni?”

”Siriuksen läpimitta on noin 250 miljoonaa kilometriä. Kun se on 8,6 valovuoden päässä Maasta, niin sen halkaisija näkyy noin 15 kaarisekunnin kulmassa.”

”Mitä se tarkoittaa?”

” Se tarkoitta sitä, että silmälle Sirius on pistemäinen kohde, koska ihmissilmän erottelukyky parhaimmillaan noin 1 kulmaminuutti. Sen sijaan esimerkiksi Hubble teleskooppi ”näkee” Siriuksen ei-pistemäisenä objektina, koska sen erottelukyky on 0,1 kaarisekuntia. Eläinmaailmasta haukan silmä alkaa olla sillä rajoilla, että sillä voisi nähdä Siriuksen olevan ei-pistemäinen taivaankappale. Eri asia sitten on, kiinnostaisiko havainto haukkaa tippaakaan.”

”Siis juosten pissaten tehty juttu?”

”Ei toki. Tiede-lehtikin on monien reunaehtojen vanki. Minä luen lehteä omasta luonnontieteilijän näkövinkkelistäni, mutta lehti on tehty laajemmalle lukijapiirille. Jos toimittaja, oli sitten vaikka itse päätoimittaja, ei ota tätä huomioon, niin lehti on äkkiä lakkautettavien aviisien pitkässä jonossa.”

”Jutussa ei siis ollut sinulle mitään uutta ja vanhakin oli osin virheellistä?”

”Ei sentään. Olen havainnut usein Siriuksen väri-ilmiön. Se on vain mennyt silmien lävitse ilman sen parempaa pohdintaa. Tämä artikkeli sai minut miettimään ilmiön taustaa.”

”Selvisikö?”

”Netti on tiedon aarrearkku. Siellä se tieto on tänä päivänä, kun vain osaa hakea ja seuloa.”

Kuvan lähde

Kuva: Bob King

Kuva: nimim. Tech Hiker

Osataan sitä meilläkin. Alla linkki suomalaisen tähtivalokuvauksen mestarin Pekka Parviaisen pitkällä valotuksella ottamaan kuvaan Siriuksen värin vaihtelusta. Kameraa on liikuteltu valotuksen aikana, jolloin tähden kuva piirtää tippaleivän kaltaisen syherön viivakuvion kameran kennolle. Yllä olevassa nimimerkki Tech Hikerin kuvassa on käytetty samaa tekniikkaa.

Kuva:Pekka Parviainen; Sirius

”Lehdet ja tietokirjat joutavat museoon?”

”Ei missään nimessä! Niiden rooli vain on muuttunut. Niistä on tullut enemmän tiedon kapakkaan sisäänheittäjiä kuin kyyppareita. Jos vertaus sallitaan.”

”Sallitaan, mutta vielä yksi kysymys. Voiko planeetta näkyä väreissä, vaikka se ei tuikikaan?”

”Voi!”

Photo manipulation: Timo Suvanto

Venuksen sirppi kaukoputkella nähtynä planeetan ollessa lähellä horisonttia. Ilmakehä toimii kuin prisma ja hajottaa Venuksen heijastaman Auringon valon spektrin väreiksi. Yllä oleva kuva on tehty kuvankäsittelyn keinoin täältä löytämäni kaupallisen kuvan perusteella. Myöhemmin löysin alla olevan paremman, jonka tekijä ystävällisesti antoi minulle luvan käyttää sitä sivullani.

Photo: Ron Wayman

”Viimeinen kysymys. Saammeko lukea tästä Poikkitieteellisessä blogissa”

”Tähän voin vastata vain kuin Kalle Päätalo aikoinaan. ´Kun tuttavani tajusivat, että heidän sanomisensa siirtyivät kirjoihini, niin tuttavien määrä väheni oleellisiin. Pidin sitä hyvänä asiana.´ "

Kreikkalaisten ylikorkeat korot

2011-11-05T18:48:00.004+02:00

Kävin pokkaamassa Open Science Resources projektin järjestämän opetuspolkukilpailun ensimmäisen palkinnon Ateenassa. Kun olin paikalla, niin minulla oli tilaisuus tehdä poikkitieteellisiä havaintoja kreikkalaisten mahdollisuuksista selvitä eteenpäin ylikorkeiden korkojen kera.

Päällimmäinen havaintoni oli, että korkeilla koroilla on vaikeampi selvitä eteenpäin kuin matalilla, joilla jopa paikoillaan marssiminen käy helposti. Naiset ovat niin tottuneita korkeisiin korkoihin, että heillä ei ole yleensä vaikeuksia sopeutua tilanteeseen. Miehet sen sijaan etenevät täysin epätahdissa korkotasosta riippumatta, paitsi tietysti silloin kun torrakat heitetään olalle. Onneksi vielä kovat eivät taida olla piipuissa ja korotkin ovat puiset, eivät perinteiset pahaa enteilevät rautaiset. Päätelkää itse.

Norsu Heurekan vaijeripyörässä

2011-10-25T23:08:00.119+03:00

Jorma Eton tunnetun runon mukaan:

Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,

kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,

sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla...

Muut tuntomerkit kyllä sopivat, mutta minä vastaan joskus myös silloin, kun kysytään. Kuten nyt alla olevan kirjeenvaihdon perusteella.

"Moi, tällaista on kysytty:

Vaijerin paksuus ja pituus ja mikä on vaijerin jännite tai siis millä voimalla vaijerinpäitä vedetään tai siis JOS päissä olisi tukipisteet, joiden yli vaijerinpäät kulkisivat ja veto olisikin hoidettu vaijerissa roikkuvilla painoilla, niin PALJONKO olisi painoa päissä?

Heko"

Tätä nyt ei kysytty minulta vaan Jussi Savalta, mutta kun olin hänen vastauksensa postituslistalla, niin voinen vastata myös tähän.

"Terve Heko

Vaijeri on 20mm paksu. Ajomatka on n. 21 metriä, ja vaijerin kokonaispituus on n. 30m. Tuohon vetolujuuteen minulla ei ole suoraa vastausta. Kuormia on laskettu niin, että vaijerin painumaksi tulee 23cm pelkän polkupyörän painolla. Kun polkupyörällä ajaa 130 kiloinen henkilö, painumaksi tulee 35cm. Tuossa maksimipainoisen ajajan tapauksessa vaijerivoima kasvaa arvoon 50kN.

En usko, että on mahdollista käyttää tuota painuman muutosta sellaisenaan hyväksi, mutta painuma siis kasvaa ajajan myötä 1.5 kertaiseksi verrattuna pelkän pyörän aiheuttamaan painumaan. Jos tuolla kertoimella kuitenkin miettii vaijerivoimaa ilman 130kg ajajan vaikutusta, vaijerivoima olisi n. 33kN. Tuolloin vaijerin päällä on siis pelkkä pyörä, joka painaa n. 150kg. En tiedä, mikä on vaijerivoima ilman vaijerin päällä olevaa kuormaa.

Nuo edelliset kN:t muutettuna kiloiksi olisivat n. 5000 ja 3300 kiloa. Vaijerin murtokuormaksi on ilmoitettu 342kN, eli n. 34000 kiloa. Seinäkiinnikkeet kestävät n. 300 kilonewtonia, eli n. 30000 kiloa.

Osaisiko Timo spekuloida tarkemmin, voiko yllä olevilla tiedoilla laskea vaijeripyörän vaijerin vetolujuuden kohtuullisella vaivalla?

yst. Jussi"

Edellisessä elämässäni lukion fysiikan opettajana tuli laskettua kerran jos toisenkin seinälle ripustetun taulun lankaan kohdistavaa jännitystä. Sitä kuten ei sähköopinkaan laskuja opi laskemaan Korkeajännityssarjaa lukemalla. Kyllä siihen tarvitaan ihan rehellisiä fysiikan opintoja - tosin lukiosellaiset riittävät tähän.

Vaijeriin kohdistuvan jännityksen laskeminen perustuu oheiseen koulufysiikasta tuttuun menetelmään. Vaijerin jännityksen aiheuttamat voimat voidaan jakaa kahteen komponenttiin. Vaakasuorat komponentit kumoavat toisensa ja pystysuorien komponenttien summa on yhtä suuri kuin vaijerin kannattaman esineen paino.

M = T_1y + T_2y

Pyöräilijän ollessa keskellä vaijeria vaijerin pyörää ylöspäin vetävät jännitykset ovat molemmilla puolilla yhtä suuret, eli silloin

T = T₁ = T₂

T = M/2*(T_1x/T_1y)

Silloin kun vaijerilla ei ole pyörää, sen jännitys tulee vaiajerin omasta painosta ja siitä, kuinka tiukkaan vaijeri on kiristetty seinään. Oman painonsa johdosta vaijeri asettuu ns. ketjukäyrän muotoon, myös silloin kuin se on kiristetty. Kiristämisen johdosta vain suhteellisesti pienempi osa koko ketjukäyrästä on vaijerin muodossa.

Ketjukäyrä. Ilman ulkoista kuormaa olevassa Heurekan pyörävaijerissa on korkeintaan kolmen alimmaisen lenkin verran ketjukäyrän muotoa.

Vaijerin oman painon aiheuttama jännitys ei ole vakio, vaan kasvaa lähestyttäessä vaijerin lähtölavalla olevia tukipisteitä. Tämä on varsin ymmärrettävää, kasvaahan vaijerin kunkin kohdan kannateltava paino mukaa, mitä enemmän vaijerin massaa ko. kohdalla on kannateltavanaan. Vaijerin jännitys tässä tapauksessa on suurin juuri ennen tukipistettä. Onkin luontevaa laskea tämä jännityksen maksimiarvo, onhan se vaijerin kestävyyden kannalta oleellisin.

Jännityksen laskemiseen tarvittavan vaijerin kaltevuuskulman saa selville vatupassilla (pituus 60 cm), mittanauhalla ja trigonometrialla. Itse asiassa kulmaakaan ei tarvitse laskea, kun laskuissa tarvittavat sinit ja tangentit ovat pienillä kulmilla suunnilleen yhtä suuret. Siitä koituva heitto häviää muiden mittavirheiden sekaan.

Mittasin vatupassilla, kuinka paljon vaijeri poikkeaa vaakasuorasta suunnasta ilman pyörän ja pyöräilijän painoa juuri ennen tukipistettä.

Vaijerin kaltevuus saadaan selville mittaamalla, paljonko se oli pudonnut vaakasuorasta vatupassin mittaisella matkalla ( 60 cm). Käytännössä tämä mittaus oli helpointa tehdä niin, että justeerasin etusormi vaijeriin tukien vatupassin vaateriin ja mittasin sitten etusormen ja vatupassin reunan välisen etäisyyden. Tulos oli 6 mm. Tässä lasketaan suuruusluokka-arvoja, eikä 5 merkitsevän numeron tarkkuudella.

Vaijerin kierrerakenne mahdollistaa vaijerin pituuden kasvamisen jännityksen lisääntyessä ilman, että on pelkoa vaijerin katkeamisesta. Heurekan vaijeri venyy noin 2*2,5 mm = 5 mm, kun 80 kiloinen pyöräilijä ajaa sen päällä. Tulosta epäilevät voivat tarkistaa asian herra Pythagorakselta.

Vaijeri on 20 mm paksua terästä ja tukipisteiden väli on 25 m pitkä. Kun teräksen tiheys on noin 8000 kg/m^3, niin peruskoulutason laskulla saadaan sylinterin muotoisen vaijerin pätkän painoksi.

Vaijerin jännitykseksi ilman kuormaa tulisi silloin

Olen käyttänyt tässä kaikkia puritaaneja fyysikkoja hirvittäen kilogrammoja painon ja jopa voiman yksikkönä. Tämä tulos tarkoittaa sitä, että samaan jännitykseen päästäisiin laittamalla vaijerin toiseen päähän roikkumaan 3000 kg paino. Painoahan ei tarvitse olla kuin toisessa päässä, toinen pää voisi olla pultattu seinään. Toki voidaanhan painot laittaa molempiinkin päihin, jos vaikka syystä tai toisesta ei haluta tehdä reikää seinään.

Kun vaijerin päälle tulee 150 kg painava pyörä ja 80 kg painava pyöräilijä, niin vaijerin oma paino ei vaikuta enää niin paljon. Mittaamalla taas vaijerin kallistuman saadaan suuruusluokka-arvio vaijerin jännitykselle pyöräilijän ollessa puolessa välissä matkaansa. Vatupassin pään ja vaijerin välinen etäisyys on nyt 20 mm.

Satunnaisessa koetilanteessa ei tämän painavampaa polkijaa sattunut paikalle. 50 kg pitäisi saada vielä painoa lisää, jotta voitaisiin testata tilanne tuon kuvitellun maksimikuorman tapauksessa.Tilannetta se ei tulisi siinä mielessä muuttamaan, että vaijerin jännitys on tuhdimmankin polkijan alla moninkertaisesti alle riskirajojen. Jos seinäkiinnitys haluttaisiin korvata vaijerin päässä roikkuvalla painolla, niin 5000 kg painava norsu voisi olla aika passeli.

Vaijerin seinäkiinnitys herättää ainakin minussa luottamusta sen kestävyyteen.Tämän avulla siis vaijeri pysyy seinässä kiinni ja ruuvisyateemillä se kiristetään haluttuun jännitykseen.

Mittausteni perusteella saamani tulokset on siis hyvin linjassa Jussin esittämän kanssa. Vaijerin ja seinäkiinnikkeiden kestävyydestä en osaa sanoa mitään, ne ovat insinöörien asioita. Kun ne ovat kestäneet jo parikymmentä vuotta, niin eiköhän noihin laskelmiin voitane luottaa.

Minulta on joku kysynyt, että voisiko vaijerin saada katkeamaan spöijaamalla eli keinuttamalla pyörää ylös ja alas keskellä vaijeria. Fysikaalisesti tilanne muuttuu paljon haastavammaksi, koska systeemi ei ole enää staattinen vaan dynaaminen. Jotta sille saataisiin jonkinlainen laskennallinen arvio, pitäisi tietää mm. vaijerin kimmo-ominaisuuksia. Turvakert oimet ovat niin suuret, että olen aika varma rakenteiden kestävyydestä. En kuitenkaan kehota kokeilemaan, pikemminkin kiellän. Jokainen auton renkaita itse vaihtanut tietää, miten pahastikin ruostuneet mutterit alkavat kiertyä auki, kun spöijaa koko painollaan vääntöavaimen varren päällä. Kohta sekin on taas edessä.

Tiedekeskus Heurekan vaijeripyörän vaijeri vajoaa keskikohdaltaan pyöräilijän alta suunnilleen pyörän säteen verran eli noin 25 cm. Tässä on lisätty vaijeri kuvasta, jossa kukaan ei ajanut vaijerilla.Vaijerin kireys on kompromissi. Tiukalle vedetty vaijeri vajoaa vain vähän raskaankin kuorman alla, mutta seinäkiinnikkeet ovat kovilla. Jos vaijerin jännitys on liian pieni, niin varsinkin pyöräilyn lopun ylämäki on ainakin pienemmille polkijoille ylivoimainen. Heurekan vaijerin kireys on aika passelin tuntuinen kompromissi.

Jälkikirjoitus

Kun minulta kysyttiin, että voiko edes antaa jonkinlaisia arvioita siitä vaijerin jännityksestä, jonka siihen voisi pyörää ylös ja alas heijaamalla saada, niin lupasin koettaa luoda asiasta jonkinlaisen matemaattisen mallin olettaen, että kierteinen vaijeri toimii tässä kuten jousi. Eri mieltä olevat saavat vapaasti esittää parempia malleja, "Väärin sammutettu" kommentteja en kaipaa.

Kaavassa F on kuorman jouseen vaikuttava voima jousen venymän ollessa x. W on jousen jännitystä vastaan tehty työ ja k on kullekin jouselle ominainen jousivakio.

Aikaisempien tulosten perusteella saadaan, että 80-kiloisen pyöräilijän ollessa vaijerin keskikohdalla vaijerin jännitys kasvaa 1350 kiloa eli noin 13500 newtonia ja samanaikaisesti vaijeri venyy pyöräilijän molemmin puolin noin 2,5 mm. Näistä arvoista voidaan laskea k:n arvo.

Jos oletetaan, että pyöräilijä heijaa pyörää ylös ja alas siten, että pyörä putoaa alkuperäisestä tasapainoasemasta normaalin 25 cm matkan. Vaijeri joutuu nyt kovemmalle, koska siihen sitoutuu pyörän pudotessaan saama liike-energia. Samalla vaijerijousen pituus kasvaa.

Vaijeri venyisi siis tämän heijaamisen johdosta 1,6 cm puolikkaalta pituudeltaan eli 12,5 metrin matkalla. Pythagoraan lauseen avulla voidaan laskea, miten alas pyörä tällöin putoaisi ennen kuin vaijerin jännitys pysäyttäisin sen.

Kun pyörä nousee vaijerijousen sinkauttamana ylös, niin seuraavalla kerralla se putoaa aina vain alemmaksi. Toisaalta langan venyessä sen jännitys lisääntyy ja jossain vaiheessa päästään tilanteeseen, jota alemmaksi pyörä ei enää vajoa. Kokeilemalla edellä oleviin lausekkeisiin eri putoamiskorkeuden a:n arvoja havaitaan, että tasapainotila saavutetaan noin 75 cm kohdalla. Sen alemmaksi pyörää ei heijaamalla juuri saa. Vaijeri venyy tällöin noin 2,8 cm vaijerin puolikkaan matkalla. Jousivoiman lausekkeesta voidaan nyt laskea vaijeriin tässä tilanteessa kohdistuva jännitys.

Tämä voima vastaa siis noin 15000 kg kuormaa. Seinäkiinnikkeille ja vaijerille on luvattu kaksinkertaiset murtolujuudet tähän verrattuna.

Ennen kuin ruvetaan vaatimaan paksumpaa vaijeria ja lujempia seinäkiinnityksiä (tai isompia norsuja kaksin kappalein), pari huomautusta. Laskelmat perustuvat yksinkertaistettuun matemaattiseen malliin, jonka tosin oletan antavan suuruusluokaltaan oikeita tuloksia. Toiseksi pyörän heijaaminen siten, että tämä maksimipoikkeama saavutetaan, vaatii jo melkoista rämäpäisyyttä. Niinä parina kertana, jolloin minä olen havainnut edes hieman siihen suutaan tapahtuvaa pelleilyä vaijeripyörällä, henkilökunta on puuttunut tilanteeseen viipymättä ja päättäväisesti. Heurekan kaltaisella instituutiolla ei ole varaa antaa kenenkään loukata itseään sen laitteissa, vaikka se kuinka olisi pelkästään kävijän omasta tyhmyydestä johtuvaa.

Arkipäivän suhteellisuusteoriaa

2011-10-23T22:40:00.011+03:00

Einsteinin suhteellisuusteoriaa pidetään yhtenä mullistavimmista maailmankuvamme vallankumouksista. Suhteellisuusteorian mukaahan aika ei suinkaan virtaa absoluuttisella nopeudella eteenpäin, vaan on hyvinkin suhteellista riippuen mm. kelloon katsojan nopeudesta tai gravitaation voimakkuudesta.

Sinänsä ajatus ajan suhteellisuudesta on ylimainostettua nerokkuutta. Jokainen seniori-ikään ehtinyt ei ole voinut olla huomaamatta, kuinka aika kuluu aina vain nopeammin, mitä enemmän sitä on taakseen jättänyt.. ”Niin se aika rientää” lienee yhtä tavallinen toteamus meidän ikä-ihmisten kohdassa kuin vaikka ”On se ilmoja pidellyt”. Molemmat pitävät sisällään samanlaisen itsestään selvyyden. Jos maapallo ei pitelisi ilmoja, niin aika ahdistavaksi kävisi elämällä täällä. Kuten myös ajan kokonaan pysähtyessä, kuten kävi Raamatussa Jumalan pysäyttäessä Auringon keskelle taivasta (Joos. 10:12–13.).

Oulun yliopiston matematiikan emeritusprofessori Heikki Haahti on luonut matemaattisen kaavan sille, miten subjektiivisen eli tuntemuksellisen ajan muuttuminen riippuu iästä. Tutkimus julkaistiin Suomen fyysikkoseuran ja Suomen Matemaattisen yhdistyksen lehdessä Arkhimedes. Perusteellisten ja tiedeyhteisön kritiikin läpikäyneiden (luulisin ainakin) teoreettisten ja kokeellisten tutkimusten perusteella Haahti on tullut siihen tuloksen, että objektiivisen ajan muutosnopeus dt suhteessa subjektiivisen ajan muutokseen dT riippuu lineaarisesti objektiivisesta iästä. Siis

dt/dT = at+b

Tutkimuksen kokeellisessa osassa professori Heikki Haahti on selvittänyt, että subjektiivinen ja objektiivinen ikä on yhtä isot 15-vuotiaana. 60-vuotiaan subjektiivinen aika rientää jo kaksi kertaa niin nopeasti kuin objektiivinen aika.

Näistä reunaehdoista voidaan ratkaista yllä oleva differentiaaliyhtälö. Subjektiivinen aika objektiivisen ajan funktiona on

T(t) = 45*ln(t+30)/30)

Siis esimerkiksi minusta tuntuisi tämän perusteella, että vaikka olen elänyt jo 61-vuotiaaksi, niin subjektiivisesti se tuntuu 50 vuodelta. Aika monta päivää on tullut vaihdettua pois saamatta mitään tilalle. Sen sijaan pojantyttäreni Jessikan 7 objektiivista ikävuotta tuntuvat hänestä 9½ vuodelta. Ilmankos hän pitääkin itseään jo isona tyttönä.

Ikä ei suinkaan ainoa, joka saa ajan kulumisen tuntumaan erilaiselta. Väliin aika tuntuu matelevan etanan lailla, väliin taas saavan siivet selkäänsä. Minun nuoruuteni suuret kotimaiset iskelmätähdet Danny ja Johnny molemmat filosohveerasit samasta teemasta. Näin Danny eli Ilkka Lipsanen laulussa "Kauan".

”Toisien kanssa kun sä tanssit,

Niin aina levy silloin soi kauan

Ulos kun iltaisin mä odotan sua,

Sä aina viivyt niin kauan

Vaan yhdessä kun ollaan,

Aika saa kuin siivet selkään,

Kaupunkimme kellojen

Mä edistävän pelkään

Miksi on niin

Mä nähdä sun, armahin

Jo heti aamulla aikaisin haluaisin,

Ja sun kauan kanssani kulkevan,

Kauan kellojen seisovan,

Kauan haluan jatkuvan niin

Kauan, kauan…”

Johnny eli porvarillisemmin Eljon Liebkind taas tuskaili laulussaan ”Tunti vain”, että

”Tunti vain!

Voi voi, kun viisarit käy vitkaan…”

Johnny oli laulun tekstin mukaan saanut jälki-istuntoa nykymittapuun mukaan aika vähäisestä asiasta, eli jättämättä koulussa vastaamatta opettajan kysymykseen. Mielessä oli silloin jotain muuta.

Oikeassa elämässä Eljonille kävi köpelömmin. Hän joutui virumaan 90-luvun puolessa välissä Israelissa 10 kuukautta tutkintovankeudessa rahanpesusta epäiltynä. Ehkä sellissä tuli tapailua uudistettuja laulun sanoja: ”Voi voi, kun maapallo pyörii radallaan vitkaan”.

Australialaisen lähellä Melbournea sijaitsevan Nonexistencen yliopiston psykologian laitoksen tutkija Dr. Nicholas Oswald Nathan Sence on luonut matemaattisen mallin ajan subjektiivisesta kulumisesta riippuen siitä, onko kivaa ja mielenkiintoista vai tylsää ja ikävää. Kaava laskee tunnin subjektiivisen pituuden minuuteissa objektiivisen ajan funktiona.

T(t) = 123,4/ln(1,52+0,216*M)

missä M on ns. mielenkiinto-kerroin, jolle annetaan arvoja välillä 0 – 10. M = 0 edustaa niin sanottua EVVK-tilaa, eli tylsintä tai epämiellyttävintä mahdollista olotilaa. Hammaslääkärin tulissa juurihoitoa saamassa tai pakkoruotsin tunti Pelkosenniemen yläasteella on antaa hyvän mielikuvan nollaa lähestyvästä M:n arvosta. M:n arvolla 10 taas vauhti on päällä, kuten vaikka ravintolan pikkutunneilla juuri ennen kuin paikka menee kiinni ja joku pitäis saada. Neutraalia olotilaa, siis jonkinlaista ei kuulu hyvää eikä huonoa edustaa M = 5.

Muutamia subjektiivisen tunnin objektiivisia arvoja.

T(0) = 57,4/ln(1,52 + 0,216*0) = 137 min = 2 h 17 min.

T(5) = 57,4/ln(1,52 + 0,216*5) = 60 min

T(10) = 57,4/ln(1,52 + 0,216*10) = 44,0 min

Siis lohdutuksena niille, joista aika tuntuu välillä matavan kiusallisen hitaasti, niin ei tunti pahimmillaankaan tunnu kuin reilulta kahdelta tunnilta ja vartilta, vaikka olisi kuinka tylsää ja ikävää. Toisaalta oikein mukavassa seurassa tunti kestää mielessäkin sentään melkein kolme varttia. Kyllä siinä ajassa ehtii tehdä vaikka mitä.

Ajan subjektiivinen kuluminen mielenkiinnon funktiona

Analogista lisäketodellisuutta

2011-10-18T14:15:00.005+03:00

Kuva: Jani Koivula

Poikkitieteilijä tutustumassa puolalaiseen lisäketodellisuuteen Varsovassa vanhan kaupungin liepeillä. Kuva ei liity aiheeseen millään muulla tavalla kuin siten, että se oli ainoa minusta reissussa otettu kuva. Valokuvaaja itse kun tuppaa jäämään aina kameran "väärälle" puolelle.

Lech-olut ei tiettävästi liity Lech Walesaan muutoin kuin siten, että lähteiden mukaan molemmat Lechit tulivat hyvin toimeen keskenään.

Osallistuin kesällä 2011 Varsovassa Copernicus tiedekeskuksessa järjestettyyn Euroopan tiedekeskusten yhteisön ECSITE:n vuotuiseen konferenssiin. Olin saanut matkaa varten Suomen Tiedetoimittajilta apurahan ja tarkoitukseni oli tutustua siihen, miten Copernicuksessa oli tehty eri tiedekeskuskohteille oheismateriaalia, sanallista valo- tai videokuvilla mahdollisesti terästettyinä. Tämä kun on ollut mielenkiintoni kohteena viimeisten kolmen vuoden ajan kahdessa suuressa EU:n rahoittamassa opetusmateriaalihankkeessa: Cosmoksessa ja Open Sciense Resourcessa.

Osuuteni näissä projekteissa on pääosin ohitse, mutta jälkihoitona teen pientä omaa tutkimustani siitä, mitä vaikutusta ja merkitystä niissä tekemälläni materiaalilla on tiedekeskus Heurekan toiminnassa. Tiedekeskus on niin kompakti kohde, että siellä on mahdollista kohtuullisilla kustannuksilla tutkia, miten työni tiedetoimittajana tai tietokirjailijana fysiikan popularisoijana otetaan vastaan. Lankeaako siemen hedelmälliseen maahan vai meneekö vesi hanhenselkää pitkin? Helmiä sioille vertausta en tässä yhteydessä käyttäisi, joku voisi ymmärtää sen väärin.

Konferenssien ohjelmat tehdään kuitenkin yleisen, ei yksityisen osanottajan mielenkiinnon perusteella. Minun kannaltani oikeastaan ainoa todella mielenkiintoisessa sessiossa käsiteltiin näyttelykohteiden tekstien ja itse näyttelykohteen välistä suhdetta. Sattumoisin tanskalainen tohtoriopiskelija Anne Kahr-Højland oli tutkinut suunnilleen samaa asiaa mistä minäkin olin kiinnostunut, eli näyttelykohteen fysikaalisen taustan selkeyttämistä oheismateriaalin avulla. Käyntikortit vaihdettiin ja olemme olleet enempi vähempi säännöllisessä sähköpostiyhteydessä kesän ja syksyn aikana. Henkilökohtaiset kontaktit ja niihin liittyvä verkostoituminen tuppaavat sittenkin olemaan konferenssien parasta antia. Muun tarjonnan mielenkiintoisuudesta riippumatta.

Toinen mielenkiinnon kohteeni tässä konferenssissa oli Augment Reality eli lisäketodellisuus. Sillä tarkoitetaan yleisesti ottaen esillä olevan asian tai ilmiön piilossa olevien seikkojen saattamista näkyville modernin teknologian keinoin reaaliajassa.. Esimerkiksi lentäjän kypärän visiiriin heijastettu tieto koneen tilasta keinohorisontteineen on tyypillinen lisäketodellisuus. Opetuksessa lisäketodellisuus hakee koko ajan uusia sovelluksia. Minä olen törmännyt lisäketodellisuuteen mm. Science Center To Go hankkeessa. Siellä rakennetussa lisäketodellisuudessa voi esimerkiksi havaita kaasumolekyylien liikkeen muutokset lämpötilan muuttuessa.

Varsinaiseen lisäketodellisuuteen ei konferenssissa törmännyt. Sen sijaan minua kiehtoi kovasti tiedekeskuksessa ollut kaasujen lämpöliikettä suuressa mittakaavassa perinteisellä tavalla demonstroiva laite. Siitä kaasuatomeja markkeeraavat pingispallon pannaan kiivaaseen liikkeeseen voimakkaan puhalluksen avulla. Kun "kaasuastian" tilavuutta voidaan vielä säätää, niin laitteella voidaan havainnollistaa vielä tilavuuden ja kaasun paineen välistä riippuvuutta tavalla, joka varmasti jättää muistijäljen.

Tätä laitetta ei mitenkään voi pitää lisäketodellisuutena, sillä katsoja ei tunne mitään lämpötilan muutoksia. Kyseessä on siis simulaatio, mikä on eri asia kuin lisäketodellisuus. Siitä huolimatta en voinut olla vertailematta lisäketodellisuuden kaasuatomien liikettä ja tämän laitteen pallojen liikettä. Voidaanko niitä laittaa jotenkin paremmuusjärjestykseen?

Uskon, että ei. Lisäketodellisuudessa yhdistyvät kaksi asiaa reaaliajassa: lämpötila ja molekyylien erilainen liike. Pedagoginen punainen lanka on silloin yhtäläisyysmerkin polttomerkintä aivoihin näiden kahden asian välille. Tiedekeskuksen demossa, niin vaikuttava kuin se muuten onkin, täytyy katsojalla olla tieto kaasujen lämpöliikkeestä etukäteen tai se selitetään hänelle demon yhteydessä. Lämpimän tai kylmän tunnetta hänellä ei kohdetta katsottaessa ole.

Kehittelinkin tälle kohteelle innovaation. Vierailija voi työntää kätensä kahteen onkaloon., joista toisessa on lämmintä ja toisessa kylmää ilmaa. Pallot poukkoilisivat eri nopeuksilla sen mukaan, kummassa onkalossa käsi on. Saa hyödyntää vapaasti, ideoilla ei ole patenttisuojaa.

Mietiskelin myös sitä, kuinka vahingollista simulaatioihin liittyvät "virheet" ovat. Saako niistä fysiikan sieluunsa vahingon? Pingispallot keveydestään huolimatta ovat paljon enemmän painovoimapaholaisen vankeja kuin oikeat kaasuatomit tai molekyylit. Ne kasautuvat simulaatiossa selvästi ison laatikon alaosaan, kun reaalikaasut täyttävät suljetun tilan tasaisesti. Yleispätevää vastausta tuskin on, mutta yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että hieman väärät mielikuvat voidaan hyväksyä, jos vastapainona on kohteesta saatu havainnollisuus. "Väärin sammutettu" ja "väärin opetettu" ovat lauseita, jotka kuuluvat samaan happamien pihlajanmarjojen hilloon. Minusta vähän väärin opetettu on paljon parempi kuin virheiden pelossa kokonaan opettamatta jättäminen. Pätee myös sammuttamiseen.

Toinen kiehtova "analoginen" lisäketodellisuuslaite tiedekeskuksessa oli vanha kunnon Foucaultin heiluri. Se oli täällä mielestäni parempi kuin Heurekassa, jossa heiluri toimii vain painovoiman liikuttamana ja siitä syystä sen heilahtelu ei voi kestää kovin kauaa. Täällä kuten monessa muussakin paikassa heilurin heilahtelua on avitettu moottorilla. Silloin katsoja kykenee näkemään miten heilurin heilahdustaso kiertyy pitkän ajan kuluessa. Yksi hieno piirre Foucaultin heilurissa on se, että sen ääreen on pysähdyttävä. Lisäketodellista havaintoa maapallon pyörimisestä ei voi saada kerran katsomalla eikä pikakelauksella.

Copernicuksen, kuten monen muunkin tiedekeskuksen keskiössä on Foucaultin heiluri. Se vie paljon tilaa, mutta on näyttävä ja yleensä aika toimintavarmakin - ainakin niin kauan kuin maapallo jaksaa pyöriä.

Heilurin heilahdustason kiertymisen heilahtelun alusta lähtien näkee selvästi kaatuneiden keppien määrästä.

Analogia tämän kuvan kanssa on niin herkullinen, että en malttanut olla laittamatta sitä. Tapahtumapaikka on edelleen Varsova ja kyseessä on Puolan kommunismista irtaantumisessa keskeisestä pyöreän pöydän neuvottelusta vuonna 1989. Pääosassa yllä jo mainittu Lech Walesa.

Tällaisissa pitkään venyvissä kokouksissa voisi olla hyvä kirittäjä laittaa kattoon Foucaultin heiluri, joka kopsahtaa kokousedustajan otsaan kohdalle tullessaan. Kokouksen keston voisi laskea pöydälle kupsahtaneinein päiden päämäärästä - olettaen tietysti, että paikan leveyspiiri tunnetaan.

Foucaultin heiluri täyttää minusta lisäketodellisuuslaitteen keskeisen ominaisuuden. Se tuo näkymättömän näkyväksi. Tässä tapauksessa näkymätön tai pikemminkin kokematon asia maapallon pyöriminen, jonka johdosta ja todisteena Foucaultin heiluri kiertyy maapallon pyörimisnopeuden ja paikan leveyspiirin määräämällä nopeudella. Viimeksi mainitussa suhteessa olemme näillä korkeilla leveysasteilla "paremmassa" asemassa kuin etelässä. Kiertyminenhän on sitä suurempaa, mitä kauempana päiväntasaajasta ollaan.

ps. Lähtiessäni kotiin sain Puolan lentoyhtiöltä LOT:lta viestin kännykkääni. Barack Obama tulee kaupunkiin iltapäivällä ja kaikki tiet lentokentälle saattavat olla suljettuja. Olisi syytä lähteä jo aamupäivällä lentokentälle, vaikka lähtöni olikin vasta klo 19.

Minä herkkäuskoisena ja viranomaistiedotteita noudattavana kansalaisena tein niin. Turhaan. Tiet eivät olleet suljettuja ja Obama saapui vasta klo 19:30. Sen sijaan mikään taho ei varoittanut minun Suomen päässä olleesta laukunheittäjien pistelakosta, joka takia koneeni lähti neljä tuntia myöhässä. Näin ollen disinformaation ja missinformaation takia vietin lentokentällä 12 tuntia, pääosin puolalaiseen lisäketodellisuuteen syvemmin tutustuen.

Tätä lähemmäksi en ole Amerikan presidenttiä koskaan päässyt ja tuskin tulen pääsemäänkään. Air Force One juuri Varsovan lentokentälle laskeutuneena.

Puolalaisessa saunassa

2011-10-17T20:42:00.024+03:00

Tämä sauna ei ollut muuta suomalaista nähnytkään kuin kuvan ottajan ja hänen Nokiansa, jolla kuva otettiin. Puolalainen saunojan self made survival kit. Roskapönttö ja vessaharjan alusastia.

Kävin viime kesänä Puolassa tiedekeskuskonferenssissa. Hotellini oli kaupungin laidalla. Sen respassa oli mainita, että hotellissa on suomalainen sauna. Pakkohan sitä oli kokeilla. Hintakin oli varsin kohtuullinen, noin 5 euroa + 3 euroa per henkilö. Yksin kun olin liikkeellä, niin 8 euron sijoitus hygieniaan ei tuntunut liian suurelta. Kun kysyin, että milloin sauna olisi vapaa, niin sen luvattiin olevan käytettävissäni 2 tunnin päästä.

Hotellin ovipoika päästi minut saunaan. Kun kyselin pukuhuonetta, niin poika osoitti minulle suihkun vieressä pesuhuoneessa olevaa kahta vaatenaulaa. Niihin saisi ripustaa vaatteet. Pukuhuoneen puutteen sitten korvasi kaksi todella isoa wc:tä, miehille ja naisille tietysti omat. Toiletit pesutiloineen olivat isommat kuin saunan pesu- ja löylyhuoneet yhteensä. En ollut oikein varma, tultiinko tänne ensisijaisesti tekemään tarpeet ja vasta toissijaisesti saunomaan?

Yhdistetty puku- ja suihkuhuone. Epämääräinen musta möykky kuvan keskellä on kirjoittajan vaatteet.

Löylyhuoneessa saunan pitkän lämmitysajan salaisuus selvisi minulle. Sauna oli tulikuuma, mittari näytti 130 astetta. Lauteilla istuminen olisi vaatinut ainakin takapuolesta eristetyt housut. Löylyn heittäminen olisi ollut varma itsemurhalta. Tosin nähtävästi ei ollut tarkoituskaan, että löylyä heitettäisiin, sillä minkäänlaisia löylyastioita ei ollut koko saunassa.

Alastonna muttei neuvotonna. Otin vessan roskakorin löylyvesiasiaksi ja vessaharjan astian kiipoksi (pesin sen aika huolella ensin). Kylmää vettä ensin reilusti seinille ja lauteille. Sen jälkeen saunominen, jopa löylyn heitto oli mahdollista. Mikä lämmityksessä tuhlattiin, se kiuaskivien määrässä säästettiin. Niitä oli korkeintaan 10 kiloa, vastukset loistivat punaisina niiden harvoista väleistä.

Lauteilla pohdiskelin, kuinka hieno fysikaalinen ja fysiologinen lämpöopin oppimiskohde sauna voisi olla. Tässä opin saunassa kylpijällä olisi tietysti päässä viimeisin pedagogistekninen vempain: lisäketodellisuuskypärä , joka paitsi suojaisi korvia palamiselta myös antaisi tarpeellista dataa ja tietoa saunomisen edistyessä. Lämpötilan, kosteusprosentin, kehotuksen lähteä pois ennen kuin henki lähtee. Samaista laitetta voisivat käyttää myös saunomisen mm. kilpailuihin valmentautuvat kilpailijat - sikäli kun kisoja enää järjestetään Heinolan traagisten tapahtumien jälkeen. Kaimapoika Sauna-Timokin olisi varmaan paremmassa hapessa, jos olisi valmistautunut kisaan vähän tieteellisemmin. Lauteille tuupertuneesta Vladimir Ladyženskista nyt puhumattakaan.

Puolalaisella saunan suunnittelijalla olisi voinut olla oma lisäketodellisuuskypäränsä piirustuspöydän ääressä. Tosin saman tiedon olisi saanut helpommin käymällä ennen "suomalaisen" saunan rakentamista oikeassa suomalaisessa saunassa.

Kun vein avaimen takaisin respaan, niin minulta tiedusteltiin, miltä suomalainen sauna tuntui suomalaisesta. Valehtelin sujuvasti olleeni hieman pettynyt vain yhteen asiaan.

- Ja mikähän se mahtoi olla? Ei tarpeeksi kuumaa?

- Kiuas oli ruotsalainen Tylö!

Temppu ja kuinka se tehdään

2011-10-13T16:51:00.025+03:00

Heurekan innoittajien tempuista näyttävimpiä on narun päässä olevan kahvikupin pudottaminen siten, että sormen ympärille kiertyvä naru pysäyttää kupin ennen kuin se ehtii pudota maahan. Jos ja kun katsojat ryhtyvät kyselemään tempun takana olevaa fysiikkaa, niin sen kerrotaan olevan aika monimutkaista. Ainakaan minun korviini ei ole tullut edes yhtään yritystä selittää, miten systeemi käyttäytyy fysikaalisesti.

Minäpä yritän. Kuvassa on keskeisimmät sekä mukiin että narun toisessa päässä olevaan pieneen painoon vaikuttavat voimat. Suureet ja niiden arvot (minun kotona tekemässäni kokeessa) ovat seuraavat:

M = mukin massa = 0,266 kg

m = painon massa = 0,032 kg

g = maan vetovoiman kiihtyvyys = 9,83 m/s²

a = mukin putoamiskiihtyvyys ja painon keskeiskiihtyvyys (alussa lähes g, putoaa nopeasti nollaan)

µ = langan ja sormen välinen kitkakerroin (tuntematon)

N = langan sormeen kohdistama normaalivoima (ei vakio)

r = ympyräliikkeessä olevan painon pyörimissäde (ei vakio)

v = ympyräliikkeessä olevan painon ratanopeus (ei vakio)

Muki pyrkii alaspäin painollaan eli voimalla Mg = 0,266 kg * 9,83m/s^2= 2,6 N

Tätä liikettä vastustaa kolme eri tekijää

1. Narun ja sormen välinen kitka µN

2. Kun naru vetää painoa voimalla ma, niin Newtonin III lain mukaan paino aiheuttaa naruun saman suuruisen, mutta vastakkaisen voiman.

3. Paino on pyörimisliikkeessä, tosin radalla, jonka säde pienenee niin kauan kuin paino putoaa alaspäin. Naru pitää sen radalla voimalla mv^2/r, jolloin edelleen Newtonin III:n mukaan naruun kohdistuu saman suuntainen mutta vastakkainen voima.

On varsin ilmeistä, että putoavan mukin pysähtyminen vaatii seuraavan epäyhtälön voimassa olemisen.

Siihen helppous sitten loppuukin. Epähtälön oikean puolen suureet v, r, N ja a nimittäin riippuvat paitsi mukin painosta Mg myös toinen toisistaan. Mitkä ovat niiden keskinäiset riippuvuudet? Epähtälön ratkaiseminen suljetussa muodossa on jos ei mahdotonta niin ainakin vaikeaa (siis minä en osaa).

Jos teoriaherrana olo ei onnistu, niin yritetään käytännön kautta. Tein putoavasta kupista pienen videon. Videon hidastetussa osassa voidaan havaita, missä kohtaa pyörähtävä narun osa on, kun kuppi jää paikoilleen.

Videosta otettu kaksi ruutua, joiden välinen aika on 1/30 sekuntia. Kuvat on laitettu päällekkäin, jolloin narun kiertymä saadaan selville. Naruja on korostettu punaisella värillä.

Kupin pysähtyessä pyörivä naru on noin kello 8:n kohdalla. 1/30 sekunnin kulutta se on kiertynyt 22 astetta enemmän. Narun pituus on yhteensä tasan 1 metri, joten mittaamalla vaikka kuvasta pyörivän narun pituudeksi tällä hetkellä saadaan 42 cm. Näistä arvoista voidaan laskea riittävän tarkasti painon nopeus kupin pysähtyessä.

Keskeisvoima on siis

Ylöspäin suuntautuvan voiman täytyy olla suurempi kuin kupin painon, jotta putoamassa oleva kuppi pysähtyisi. jarruttava voima kasvaa kuitenkin niin nopeasti narun kierryttyä yli yhden kierroksen sormen ympärille, että pysähtyy nopeasti ja voidaan hyvin approksimoida kupin pysähtyessä voimien olevan yhtä suuret. Tästä lisähidastetusta videosta voi tutkia asiaa.

Mitä tästä voidaan päätellä? Ei vielä hirveän paljon. Kupin putoamisen pysähtyessä siihen vaikuttavasta 2,6 N ylöspäin suuntautuvasta voimasta noin 70% johtuu narun pyörimisestä ja 30% kitkasta. Keskeiskiihtyvyys lisää narun jännitystä ja painaa sitä tiukemmin sormen ympärille. Se lisää kitkaan vaikuttavaa normaalivoimaa N. Siksi on vaikeaa päätellä, kuinka iso osuus jarruttavasta voimasta on kitkalla ja kuinka iso ympyräliikkeestä johtuvasta langan jännityksellä. Toisessa päässä olevan painon massan hitaudesta aiheutuva jarrutus mukiin on niin vähäistä, että se voidaan jättää huomiotta.

Yritetty siis on, mutta aika laihoin tuloksin. Matemaattisen mallin tilanteesta sain aikaisekseni, mutta sen ratkaiseminen, eli laskea yhtälöstä vaikka se, kuinka paljon kuppi putoaa, jäi minulta tekemättä. Tässä haastetta fysikaalis-matemaattisesti suuntautuneille poikkitieteilijöille. Omia laskelmia varten lienee syytä selvittää vielä ainakin narun ja sormen välisen kitkakertoimen arvo ja sormen paksuus. Sormi ei ole fysikaalisessa mielessä kiinteä kappale, vaan enempi vähempi joustavaa materiaalia. Siksi narun ja sormen välinen kitkakerroinkaan ei ole vakio, vaan riippuu myös siitä, kuinka tiukkaan naru on kiertyneenä sormen ympärille.

Joten laskennallisia haasteita riittää - jos aikoo selittää putoavan, mutta pysähtyvän kahvikupin fysiikkaa vähän eksaktimmalla kuin sillä perinteisellä tavalla: "Se on aika monimutkaista". Kuten sanottua, minulta se ei onnistunut tämän paremmin eikä lähestulkoonkaan näinkään syvällistä esitystä asiasta voi olla demoa yleisölle näytettäessä. Tuskin kuitenkaan on "temppua" yleisölle näyttävälle haitaksi, jos hänellä on hieman "sisäpiirin tietoa" siitä, millaista fysiikkaa se pitää sisällään.

Jälkikirjoitus

Sain henkilökohtaiseen postiini aika kiukkuista palautetta siitä, että olen tällä kirjoituksellani jotenkin aliarvostanut innoittajien työtä. Kun tämä ei ole ollut vähäisimmässä määrin tarkoitukseni, niin muutama sananen puolustukseksi.

1. Arvostan suuresti innoittajien työtä Heurekan toiminnan yhtenä keskeisenä kulmakivenä. Vaikka törppö olenkin monessa mielessä, niin törppö en ole, että lähtisin heitä syyttä suotta moittimaan julkisesti.

2. On selvää, että erilaisten "temppujen" fysiikkaan ei voida paneutua niiden yhteydessä. Se ei ole missään mielessä mielekästä. Fyysikkona kiinnostuin tästä esityksestä, kun kuulin Nean sanovan sen takana olevan fysiikan olevan vaikeaa. Päätin tutkia kuinka vaikeaa. Olihan se, minulta loppuivat eväät ongelman fysikaalisen ratkaisun suhteen. Laitoin tiedon blogistani eteenpäin siitä syystä, että tätä "temppua" näyttävät innoittajat ja muut siitä ehkä kiinnostuneet voisivat halutessaan kurkistaa sen takana olevan fysiikkaan. Ja ennen kaikkea siihen, että fyysikkokin joutuu nostamaan kädet pystyyn ratkaisua etsiessään.

3. Videon MAOL:n syyspäiviltä laitoin nimenomaan siksi, että siitä käy hyvin ilmi, kuinka hienosti Nea vetää opettajat mukaansa tämän "tempun" avulla. Kerta kaikkiaan nappisuoritus. Jos joku kokee tämän kunnianosoituksen innoittajien hienolle työlle pilkaksi heitä kohtaan, niin pyydän syvästi anteeksi. Se ei ole ollut tarkoitukseni. Erityisesti minulla ei ole mitään kompetenssia eikä halua tulla mestaroimaan, miten innoittajien pitäisi hoitaa postinsa. Poikkitieteellistä fysikaalista taustatietoa on tarkoitus antaa tällä palstalla, ei toisten työn halveksintaa.

Tämä kuvapari kertonee paljon tilanteesta. Olin yhdessä Heureka-opettajan Nea Törnwallin kanssa Keravalla MAOL ry:n syyspäivillä esittelemässä Heurekan oppimiskeskuksen tarjontaa. Minä lähinnä kertomassa rakentamastani oppimispolusta.

Kun vierekkäin laitetaan sujuvasti kahdella kotimaisella kielellä elävää demoa esittelevä viehättävä nuori naisihminen ja tietokoneruudulta omaa sanomaansa pelkällä suomellakin vähän takeltaen esittelevä elähtänyt vaari, niin ei ole vaikeaa arvata, kumman luona käy kuhinaa. Pyysin Heurekan oppimiskeskuksen johtajaa Matti Rossia ottamaan kuvan, kun minunkin luonani olisi "vähän enemmän ihmisiä". Parhaansa Matti varmaan teki, mutta tulos yllä.

Lisää aiheesta

2011-10-10T22:34:00.004+03:00

Lauantaina 8.10.2011 Iltalehti siteerasi toista aviisia, elikkä Tähdet ja avaruus –lehteä. Seuraavalla otsikolla ja pienellä jutulla.

Luvassa on kirkkaita tähdenlentoja, kertoo Tähdet ja avaruus -lehti.

Lauantai-illalle odotetaan draconidien tähdenlentoparven purkausta, kertoo Tähdet ja avaruus -lehti verkkosivuillaan. Normaalisti draconidit on vaatimaton parvi, mutta tänä vuonna osa tutkijoista ennustaa sen yltävän purkaukseen.

Draconidien mahdollinen purkaus osuu parhaiten nähtäväksi Suomessa. Tästä syystä kansainvälinen draconidi-havaintokampanja toteutetaan pääosin Suomen ilmatilassa.

Suomen ylle lentää lauantai-iltana kaksi yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten tutkijoiden havaintolentokonetta.

Parven maksimin odotetaan osuvan lauantaille noin kello kymmenen ja puoli yhdentoista välille. Alkuillasta voi myös näkyä joitakin yksittäisiä hyvin kirkkaita tähdenlentoja.

Kävin illalla kurkkimassa taivaalle, mutta Rekolan horisontissa taivas oli sen verran pilvien peitossa, että mitään ei näkynyt. Jotkut saivat hienoja kuvia. Enemmän kuin näkemättömät tähdenlennot minua jäi askarruttamaan Iltalehden aiheesta syvempää tietoa antavat linkit. Niitä oli lehden omille sivuille viitaten kolme kappaletta.

Lisää aiheesta:

Tutkimus: Suomi on sisäsiittoinen 28.10.2009 13:42

Storbacka juoksi 800 metrin kärkiajan 16.08.2009 17:24

Stubb vierailee USA:ssa toukokuussa 01.04.2009 11:31

Jutut lyhykäisyydessään alla

Suomi on sisäsiittoinen

Tuore tutkimus tituleeraa Suomea sisäänpäin kääntyneeksi maailman peräkyläksi. Tutkimuksen mukaan Suomi on huomattavasti vähemmän kansainvälistynyt kuin mitä usein ajatellaan.

Asiasta uutisoi Alma Median Helsingin toimitus.

18 asiantuntijaa ympäri maailmaa arvioi Suomen kansainvälisyyttä tuoreessa selvityksessä.

Asiantuntijoiden mukaan sisäsiittoinen Suomi pelottaa ulkomaalaista työvoimaa. Tutkijat ja yritykset karttavat Suomea, eivätkä tuo maahamme kaivattua globaalia osaamista.

Ulkomaalaisen osaamisen määrä on vähentynyt Suomessa. Samalla suomalaisen työvoiman liikkuvuus ulkomaille on hyytynyt.

Storbacka juoksi 800 metrin kärkiajan

Karin Storbacka juoksi naisten 800 metrin kotimaiseksi kärkiajaksi 2.02,99 lauantaina Cardiffissa. IK Falkenia edustava Storbacka pinni samalla uuden matkaennätyksensä.

Cardiffin kansainvälisten kisojen 800 metriä voitti Britannian Claire Gibson ajalla 2.01,34. Storbacka sijoittui viidenneksi.

Stubb vierailee USA:ssa toukokuussa

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) tapaa tänä keväänä amerikkalaisen kollegansa Hillary Clintonin Yhdysvalloissa. Vierailu on toukokuun alkupuolella.

Stubb ja Yhdysvaltain tuore ulkoministeri Clinton ovat jo tavanneet kansainvälisten kokousten yhteydessä. Stubb kertoi tapaamisesta kirjansa julkistamistilaisuuden yhteydessä Helsingissä. Tarkkaa vierailupäivää ei vielä sanottu.

Sisäsiittoisuusartikkelin yhteyden tähdenlentoihin ymmärrän vielä jotenkin sokean logiikan tasolla, puhutaanhan molemmissa artikkelissa tutkijoista. Mutta miten Karin Storbackan 800 kärkiaika ja Alexander Stubbin USA:n vierailu liittyvät millään tapaa siihen, siitä voisi joku fiksumpi valistaa minua. Muuten menee turhan poikkitieteelliseksi jopa tässä kontekstissa.

Olisiko kuitenkin niin, että ihmisen aivojen kontrollissa olevat linkitykset toimivat vielä toistaiseksi paremmin kuin automaattinen ilman älyä toimiva linkitysrobotti?

Paljastaako valokuva salarakkaan?

2011-10-05T20:08:00.000+03:00

Wikipedia tietää:

"Punastuminen on tila, jossa ihmisen kasvoihin, kaulaan ja ylävartalolle ilmestyy läiskittäistä punoitusta pintaverisuonten laajentuessa ja pintaverenkierron lisääntyessä. Punastumisreaktion synnyttää autonominen eli tahdosta riippumaton sympaattinen hermojärjestelmä.

Punastuminen on hyvin yksilöllistä. Joillakin ihmisillä punastuminen on yleistä sosiaalisissa tilanteissa, mutta toisilla sitä ilmenee vain hyvin harvoin. Punastumisen aiheuttaa yleensä jännitys, joka voi liittyä nolostumiseen, epävarmuuteen tai valehteluun, myös positiivisiin tunteisiin kuten vaikka ihastumiseen. Voimakas kiukku tai viha voivat myös aiheuttaa punastumista. Punastumiseen liittyy usein samanaikainen voimakas hikoilun tunne.

Vaikka punastumisen mekanismi tunnetaan hyvin, sen perimmäistä tarkoitusta ei ole toistaiseksi kyetty kovin hyvin selvittämään. On kuitenkin arveltu, että ihmisen varhaisten edeltäjien keskuudessa punastuminen on saattanut olla tärkeä signaali. Ennen puheen perustuvan viestinnän kehittymistä kasvojen värin vaihtumisella saattoi olla ilmeiden ja eleiden ohella huomattava merkitys yksilön todellisen mielentilan välittämisessä muille lajikumppaneille."

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen oli 5.10.2011 MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelman vieraana. Haastattelun kuluessa Jutan avonainen rintamus alkoi punottaa sitä enemmän, mitä pidemmälle ohjelma eteni. Syytä on mahdotonta tietää, mutta jos minulta kysyttäisiin, niin veikkaisin salaista ihastumista jyhkeään toimittaja Lauri Karhuvaaraan.

Hyviä uutisia Kreikasta, osa II

2011-10-04T21:29:00.001+03:00

Kuva: Kari Pekonen

Sain tänään Jutalta sähköpostia valtionvarainministeriöstä. Sen luettuani olenkin selvillä siitä, mistä tästä vakuusjärjestelyssä oikein on kysymys. Kyllähän monimutkaisetkin asia selkenevät, kun vain selitetään. Toivottavaa olisi, että Jutta itsekin ymmärtäisi. Siitä kun en ole aivan varma.

"Ohessa on käyttöösi valtiovarainministeriössä laadittuja kysymyksiä ja vastauksia, jotka selventävät Kreikan lainaohjelman vakuusjärjestelyä.

Kysymyksiä ja vastauksia Kreikan lainaohjelman vakuusjärjestelystä

* Mistä 3.10 euroryhmän kokouksessa sovittiin?
Kokouksessa sovittiin periaatteista ja ehdoista, joilla vakuuksia voidaan saada ja vakuuksien määräytymisperusteista. Arvioitu vakuussumma on 880 milj. euroa. Sitä täsmennetään kun Kreikan uuden lainaohjelman lopullisista yksityiskohdista ja määrästä sovitaan. Siihen vaikuttaa myös IMF:n osuus uudesta lainaohjelmasta.

* Mitä vakuudet käytännössä ovat?
Varsinaiset vakuudet ovat AAA-luottoluokituksen arvopapereita. Näiden hankkiminen toteutetaan vaiheittain myymällä investointipankin välityksellä Kreikan valtion velkakirjoja. Kreikan valtio lainaa kreikkalaisille pankeille Kreikan valtion velkakirjoja. Kreikkalaiset pankit vaihtavat velkakirjat maan keskuspankissa oleviin velkakirjoihin, jotka ovat siellä keskuspankkioperaatioiden vakuutena. Kyseiset pankit luovuttavat riittävän määrän kyseisiä velkakirjoja kolmantena tahona toimivalle asiamiehelle (Trustee), joka on käytännössä kansainvälinen investointipankki. Asiamies myy ao. velkakirjat markkinahintaan ja niistä saatavat tulot talletetaan erillistilille ja sijoitetaan edelleen turvallisiin velkakirjoihin. Suomelle ei aiheudu tästä riskiä.

Saavutettu neuvottelutulos pitää sisällään paljon samoja elementtejä kuin Kreikan ja Suomen elokuussa neuvottelema käteisvakuusmalli.

* Kuinka mekanismi toimii käytännössä?
Erillistilillä olevat arvopaperit toimivat vakuutena sitä tilannetta silmällä pitäen, jossa Kreikka on jättänyt maksamatta ERVV:ltä saamansa lainat ja niitä koskeva, Suomen antama takaus laukeaa maksettavaksi ERVV:lle. Jos taas Kreikan valtio hoitaa ERVV-lainansa takaisinmaksun sovitun mukaisesti, palautuu vakuus ja sille kertynyt korko Kreikan pankeille, jotka palauttavat sen edelleen Kreikan valtiolle.

Kreikan valtion velkakirjojen likviditeetti on nykyisin heikko, minkä johdosta ei ole perusteltua pyrkiä niiden myymiseen markkinoilla yhdellä kertaa. Em. operaatio toteutetaan vaiheissa siten, että asiamies myy velkakirjat erissä vuosien 2011–2014 kuluessa, sitä mukaa kun Kreikan uusi lainaohjelma tullaan maksamaan ja Suomelle kertyy vastuuta.

* Miksi järjestely on näin monimutkainen?
Osaan Kreikan valtion velkakirjoista sisältyy ns. panttaamattomuussitoumuslauseke (negative pledge), jonka mukaan kyseisen velkakirjan haltijan asemaa ei saa heikentää suhteessa muihin velkojiin, tai velka erääntyy välittömästi Kreikan valtion maksettavaksi. Tällaisen tilanteen syntyminen on estettävä. Kreikkalaisten pankkien kautta toteutettuna vakuusjärjestely ei muuta muiden velkojien suhteellista asemaa.

* Kuinka suuri vakuus saadaan?
Suomen saaman vakuuden suuruus tulee olemaan noin 880 milj. euroa. Lähtökohtaoletuksena on, että Suomen osuus uudesta lainaohjelmasta tulee olemaan noin 2,2 mrd. euroa. Vakuuden määrä perustuu luottoluokituslaitosten käyttämään arvioon velkakirjanhaltijoille aiheutuvasta tappiosta maksukyvyttömyystapauksessa (joka on 40 % velkapääomasta) sekä korkoon. Mikäli alkupääoma on 880 milj. euroa, kasvaisi se esimerkiksi runsaalla 3 prosentin vuosikorolla 30 vuodessa jo 2,2 mrd. euroon, mikä vastaa Suomen nimellistä lainaosuutta uudessa Kreikka-ohjelmassa.

On syytä huomioida, että 21.7. päämieskokouksessa sovitun mukaisesti Kreikka ei voisi aiheuttaa ERVV:lle tappioita kymmenen ensimmäisen lainavuoden aikana, koska Kreikan ei tarvitse lyhentää lainaa tai maksaa korkoa tänä aikana.

* Miksi hypoteettiseksi tappioksi arvioidaan Kreikan osalta 40% velasta?
Tämä on luottoluokituslaitos Standard & Poor’sin yleisesti käyttämä oletus, joka perustuu historialliseen tilastoaineistoon maksukyvyttömyystilanteissa. Esimerkiksi: Jos Suomen lainaosuus olisi 2,2 mrd. euroa, 40 %:n tappio vastaisi 880 miljoonan euron suuruisen takauksen laukeamista maksettavaksi.

* Miten julkisuudessa mainittu 20 %:in vakuus takauksesta liittyy ratkaisuun?
Vakuuden suuruus suhteessa lainaosuuteen on Suomen riskienhallinnan kannalta keskeisin kysymys. Vakuuden alkusijoitus on 40 % Suomen laskennallisesta lainaosuudesta. Oletetun n. 3 % koron tasolla sijoitus vastaa 30 vuoden kuluttua Suomen laskettua lainaosuutta (noin 2,2 mrd. euroa). Kun kyseiseen laskennalliseen lainaosuuteen lisätään mahdollinen EKP:n väliaikainen vakuus ja tälle summalle lasketaan 165 %:n ylitakaus, joka tarvitaan ERVV:n AAA-luokitukseen, on vakuuden alkusijoitus karkeasti 20 % laskennallisesta takaussummasta.
Vakuuden arvon liittäminen Suomen osuuteen lainapääomasta (koko takauksen sijaan) on perusteltua sen johdosta, että ylitakaus ei liity Kreikan mahdollisiin maksuvaikeuksiin, vaan muiden takaajien mahdollisiin ongelmiin. Ylitakaus laukeaa maksettavaksi vain siinä tapauksessa, että joku tai jotkin muut takaajina toimivista euromaista eivät pystyisikään vastaamaan omasta takausosuudestaan. Mikäli näin kävisi, syntyisi siitä velkasuhde ylitakauksen maksaneiden maiden ja takauksensa pettäneiden maiden välille, ts. Suomi perisi tällöin saataviaan kyseisiltä mailta tarvittaessa hyvinkin pitkän ajanjakson kuluessa.

* Mitä ehtoja vakuuksien saamiseen liittyy?
Vakuuksia saava valtio: 1) luopuu ERVV:n mahdollisesti voitto-osuudestaan; 2) vakuus maksetaan paljon takauksen laukeamista myöhemmin (15-30 v., ml. korot); ja 3) Suomi maksaa EVM:n pääoman (1.44 mrd. euroa) kerralla.

* Miksi Suomi voi hyväksyä ehdot?
Suomen alhaisten velanhoitokustannuksien johdosta esimerkiksi EVM:n pääoman maksaminen kerralla ei ole Suomelle merkittävä ongelma, toisin kuin mitä se olisi niille jäsenmaille, joiden velanhoitokustannukset ylittävät selvästi EVM:n pääomasta saatavan korkotuoton. ERVV:n menetettyyn voitto-osuuden arvioidaan jäävän nykyisillä korko-oletuksilla vaatimattomaksi suhteessa vakuusjärjestelystä saatavaan hyötyyn.
Kaikki euromaat arvioivat kokonaisuutta omista lähtökohdistaan. Suomelle vakuusmallin ehdot ovat edulliset.

* Maksavatko vakuudet jotain?
Jos luottoluokitus on alle AAA tai valtion velkatason on korkea, vakuusjärjestely ei ole mielekäs, koska tällöin EVM:n pääoman kertasuosituksesta aiheutuisi näille maille kustannuksia.

* Miksi Suomi voi maksaa kerralla EVM:n pääomaosuutensa kerralla?
EVM:n maksamisella kerralla ei aiheudu nettomääräistä haittaa Suomelle AAA-luottoluokituksen vuoksi. EVM:n maksetun pääoman suuruus on Suomelle n. 1,4 mrd. euroa. Suomi saa lainaa suunnilleen samalla korolla, kuin jonka EVM saa omille sijoituksilleen (AAA) pääoman tuottona. Muutoin Suomi maksaisi pääoman 2013 alkaen viidessä n. 280 milj. euron erässä vuoteen 2017 mennessä.

* Aiheutuisiko etupainotteisesta maksusta Suomelle haittaa tai riskiä?
Ei aiheudu. Jos EVM tarvitsisi lisäpääomaa (tilanteessa jossa Suomi on maksanut koko osuutensa ja muut eivät), muut maat joutuisivat maksamaan puuttuvat pääomaosuudet ensin.

* Miksi Suomi on valmis luopumaan ERVV:n voitoista?
Vakuusjärjestelyn toimeenpanoon liittyy ehto, jonka mukaan Suomen osuus mahdollisesta ERVV:nvoitoista liittyen Kreikan lainapakettiin alenee odotetun tappio-osuuden verran (arvio 40 %). Suomen näkemyksen mukaan ERVV:n ei tule tekemään voittoja merkittävässä määrin. Euroalueen päämiesten 21.7. kokouksessa hyväksyttiin uusia linjauksia korkopolitiikkaan liittyen, minkä seurauksena tämä korkomarginaali ja siihen liittyvä voitto tulee tulevaisuudessa jäämään hyvin pieneksi. Tämä linjaus koskisi Kreikan uutta lainapakettia. Suomi ei myöskään ole hakemassa tukipaketista taloudellista hyötyä.

* Koskeeko vakuusjärjestely vain Suomea?
Vakuusjärjestely on avoin kaikille euromaille.

* Miksi muiden euromaiden ei oleteta hakevan vastaavia vakuuksia?
Vakuuksien saamiseen liittyvistä ehdoista etenkin EVM:n pääoman maksaminen kerralla on useimmille euromaille ongelmallinen kysymys, mistä kertoo se, että alkuperäisen EVM-ehdotuksen mukaista kolmen vuoden maksuaika pidennettiin neuvotteluiden tuloksena viiden vuoden mittaiseksi.

Niille jäsenmaille, joilla ei ole parasta AAA-luottoluokitusta aiheutuu ylimääräisiä korkomenoja EVM:n pääoman maksamisesta, koska heidän velanhoitokustannukset ylittävät EVM:n pääomalle saatavan korkotuoton. Toisaalta myös usealla AAA-maalla on budjettiteknisiä syitä sille, miksi huomattavan suuren pääomaosuuden maksaminen kerralla olisi heille ongelmallista. Suomen tilanne poikkeaa tässä suhteessa muiden euromaiden tilanteesta, mikä on osaltaan vaikuttanut sovitun vakuusjärjestelyn sisältöön.

* Mikä on vakuuden kesto?
Vakuuden ajallinen kesto on Suomen kannalta tärkeä elementti. Eri tahot ovat esittäneet, että vakuudet olisivat voimassa vain osan laina-ajasta, ts. ne raukeaisivat esimerkiksi siinä vaiheessa, kun Kreikan voidaan todeta päässeen uskottavalle kasvu-uralle ja lainojen takaisinmaksu ei näytä enää uhanalaiselta. Tällaiset ratkaisut eivät ole Suomen hyväksyttävissä, minkä johdosta on päädytty ratkaisuun, jossa Suomen antaman takauksen lauetessa maksettavaksi, saa Suomi vakuuden vasta Kreikan ERVV-lainojen erääntyessä maksettavaksi. Suomi saa kuitenkin korkoa vakuudelleen takauksen laukeamisajankohdasta lähtien, millä voidaan kattaa tähän liittyvät Suomen velanhoitokustannukset.

* Miksi Kreikan ja Suomen kesällä tekemää sopimusta ei voitu hyväksyä?
Suomi ja Kreikka tekivät yhteisesti euromaiden kanssa sovitulla tavalla elokuussa 2011 esityksen nk. käteisvakuusmallista. Käteismalli oli avaus keskustelulle ja pohdinnoille. Tällöin painotettiin sitä, että mallin on oltava kaikkien euromaiden hyväksyttävissä. Erityisesti IMF ja komissio pitivät tärkeänä, että vakuusmalli ei saisi johtaa Kreikan uuden lainaohjelman koon kasvattamiseen."

Hyviä uutisia Kreikasta

2011-10-04T01:07:00.008+03:00

Ilta-Sanomat julkaisi 3.10.2011 seuraavan uutisen:

"Kreikka ei nouse taantumasta vielä ensi vuonnakaan.

Maan talous näyttäisi kutistuvan edelleen, ei tosin yhtä paljon kuin tänä vuonna.

Valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen mukaan Kreikan bruttokansantuote supistuu tänä vuonna 5,5 prosenttia ja ensi vuonnakin vielä 2,5 prosentin vauhtia.

Myös Kreikan velkataakka kasvaa. Tulevana vuonna sen lasketaan olevan 173 prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä on kymmenen prosenttiyksikköä nykyistä enemmän. Euroissa mitattuna maalla on velkaa ensi vuonna 372 miljardia euroa.

Kreikan työttömyysaste noussee ensi vuonna 16,4 prosenttiin, kun tämän vuoden lukema on 15,2 prosenttia.

Valtiovarainministeri Evangelos Venizelosin mukaan talousarvioehdotus ennustaa kuitenkin merkittävää siirtymää alijäämästä ylijäämään, jos ei oteta huomioon maan suuria velkakustannuksia."

Hätäisimmät saattava huolestua, että Kreikan bruttokansantuote putoaa kahtena vuotena yhteensä 8,0 prosenttia. Ei hätää. 2,5% pudotus kun lasketaankin jo pudonneesta bruttokansantuotteesta, niin yhteensä kahtena vuotena supistusta onkin vain 7,9%.

Vertaillaan vähän Suomea ja Kreikka ja harjoitellaan koulussa niin vähälle jäänyttä elävän elämän prosenttilaskua. Yllä olevista luvuista voidaan laskea, että ensi vuonna Kreikan bruttokansatuote on 372/1,72 = 216 miljardia euroa. Koska sen on oletettu laskevan vuodesta 2010 7,9%, niin vuonna 2010 sen on siis täytynyt olla 216*0.921= 199 miljardia euroa.

Velkaa Kreikalla olisi siis nyt vuonna 2011 199*1,63 =324 miljardia euro.

Suomen bruttokansantuote vuonna 2010 oli 180 miljardia euroa.

Suomen valtion velka vuonna 2011 on noin 75 miljardia euroa.

Kreikan väkiluku nyt on noin 10,8 miljoonaa ja Suomen aika tarkkaan siitä puolet, eli 5,4 miljoonaa.

Siis Kreikan valtionvelka nyt on 324/0, 0108 = 30.000 euroa asukasta kohti

Suomen valtion velka on 75/0,0054 = 14.000 euroa asukasta kohti

Kreikan bruttokansatuote vuonna 2010 oli 199/0,0108 = 18.500 euroa asukasta kohti

Suomen bruttokansatuote vuonna 2010 oli 180/0,0054 = 33.000 euroa asukasta kohti.

Suomen työttömyysaste on ollut noin 8% huippeilla viime vuosina. Siis puolet siitä, mitä sen on ennustettu olevan Kreikassa ensi vuonna. Lisää hyviä uutisia Kreikalle.

Jos lähdetään siitä, että työttömät eivät kasvata bruttokansantuotetta, niin kreikkalainen työssä käyvä tuottaa 18.500/0,84 - 18.500 = 3.500 euroa työtöntä kohti bruttokansantuotteen pussiin.

Suomalaisella työläisellä sama luku on 33.000/0,92 - 33.000 = 3.000 euroa työtöntä kohti. Kreikkalainen työläinen kantaa siis suuremman vastuun työttömien puolesta kuin suomalainen. Niin suhteellisesti kuin absoluuttisesti laskettuna.

Tosin tuttua lienee myös vanha sanonta: Vale, emävale, kreikkalainen tilasto.

Kunnolla vinossa

2011-10-03T23:55:00.004+03:00

Edellisessä bloggauksessani sain ansaittua kritiikkiä panoraamakuvani vinoudesta. Kun opiskelin aikoinani valokuvausta VVI:ssä, niin sain ammattitutkinnossa sapiskaa horisontin liian vähäisestä vinoudesta. Jos horisontti on vinossa, niin sen on oltava kunnolla.

Kun horisontti kiertää koko ympyrän, niin oletan sen olevan kunnolla vinossa. Vai mitä Krister?

Anteeksi, mutta onko teillä tapana harjata hampaitanne?

2011-10-03T18:18:00.009+03:00

Kävin Lähi-Alkossa ostamassa pullon punkkua. (Vanhemmat muistanevat kampanjan: Älä annan lähikaupan kuolla). Varomattomuuttani jäin kaupan eteen hetkeksi notkumaan, jolloin nuorehko mies tuli luokseni kysyen: "Anteeksi herra, mutta onko teillä tapana harjata hampaitanne?"

Kysymys hieman hämmästytti, mutta vastasin myöntävästi, että kyllähän ne on ollut tapana pestä aamuisin ja iltaisin. Tahti vain paranee näin syksyllä, kun tulee kutsu vuosittaiseen hammaslääkäritarkastukseen. Jotenkin logiikka on sama kuin uskoon tulossa juuri ennen kuolemaa. Ahkeralla harjaamisella saa vuoden aikana tulleet reiät umpeen viime hetkellä ennen hammaslääkärin poraa kuten kovalla rukoilemisella saa koko elämän aikana tehdyt synnit anteeksi juuri ennen Pietarin portilla tapahtuvaa inventaariota. Yhtä turhia luuloja molemmat. Ensimmäisen tiedän kokemuksesta, jälkimmäinen on vain valistunut arvaus.

Kerrottakoon nyt kuitenkin, että Omega rasvahappokapseleita esitelleelle nuorukaiselle jätin yllä olevan lopun selittävän osan väliin. Jäin suurella mielenkiinnolla odottamaan, millaisen sillan ylitse hän aikoi johdattaa minut hampaidenpesustani rasvahappotabletteihin. Sillan ylitys alkoi näin.

"Meillä on aivan uusi mullistava terveystuote, RED OMEGA 3 on kapseli, joka sisältää 100 % krilliöljyä, ja näin elintärkeitä omega-3-rasvahappoja, joilla on terveyttä edistäviä vaikutuksia. Krilliöljy on ainutlaatuinen omega-3:en lähde, sillä huomattava määrä öljyn rasvahapoista on sidottuna merellisiin fosfolipideihin.

Merelliset fosfolipidit ovat vesiliukoisia ja ne imeytyvät kehoon helpommin kuin perinteisten omega-3-tuotteiden omega-3. Merelliset fosfolipidit menevät muiden rasvahappojen edelle imeytymisnopeudessaan solukudokseen. Lisäksi on havaittu omega-3:en nopeampaa imeytymistä myös muissa kudoksissa kun rasvahappoja on nautittu omega-3-fosfolilipidien muodossa.

RED OMEGA 3 sisältää luontaisesti tehokasta astaksantiini-antioksidanttia. Astaksantiini suojaa hyödyllisiä omega-3-rasvahappoja hapettumiselta."

"Jaha", sanoin minä. "Mutta miten tämä liittyy minun hampaiden pesuuni?"

"Olemme havainneet, että ihmiset unohtavat helposti ottaa päivittäisen kapselinsa. Siksi olemme kehittäneet kätevän pienikokoisen RED OMEGA 3 astian, jonka voi laittaa kätevästi kylpyhuoneen peilin alle hammasmukin viereen. Aina kun harjaa aamuin tai illoin hampaansa, niin muistaa kätevästi ottaa kapselinsa."

Naisilla on kuulemma tapana joskus antaa säälistä. Mietin, pitäisikö minun tehdä ostopäätös samasta syystä. En ostanut, sen sijaan minuun meni pieni piru. Kysyin esittelijältä, että voisiko hän kertoa vähän tarkemmin antaksantiinin vaikutuksesta rasvahappojen hapettumisen ehkäisijänä.

Esittelijä katsoi minua epäluuloisen näköisenä. "Kuule! Jos minä sen tietäisin, niin luuletko, että seisoisin tässä päivät pitkät kuuntelemassa ihmisten viisastelua? Meillä on hyvät nettisivut, käy siellä katsomassa." hän sanoi lykäten esitteen kouraani.

Se oli minusta hyvä vastaus, mitta en siitä huolimatta ollut valmis sijoittamaan 51,90 euroa krilliöljyyn. Varsinkin kun joskus unohdan hampaiden pesunkin aamulla kiireen tai illalla väsymyksen takia. Sitä paitsi hampaat saa valkoisiksi kätevimmin Photoshopilla, kun vain muistaa pitää reaalimaailmassa suunsa riittävän supussa. Kerroinkin rasvahapponuorukaiselle kokeilevani ensin katkaravuilla, nehän ovat melkein sama otus kuin krilli Jos katkat eivät tehoa (en tosin tiedä, mihin), niin lupasin palata asiaan.

Kotona kävin kuitenkin RED OMEGA 3:n nettisivuilla. Siellä keihäänheittäjä Tero Pitkämäki kertoi kapseleiden terveellisestä vaikutuksesta pahimmalle kilpakumppanilleen, Andreas Thorkildsenille - suomeksi. Oletan Andreaksen ymmärtäneen suunnilleen yhtä paljon Teron puheesta kuin kapseleiden esittelijä omastaan.

Täällä video Terosta ja Andreaksesta.

Nadirin kirous

2011-10-01T20:19:00.017+03:00

Se voisi olla myyvä otsikko jännityskirjalle. ehkä hieman vanhahtava, mutta retro on taas muotia. Kuka on Nadir, se selvinnee tämän jutun lopussa, ehkä jo aiemminkin. Sen voi kuitenkin vihjata, että George Nader ei tiettävästi ole sukua Nadirille, minkä voi päätellä jo hänen vartalonsa suunnasta yo. kuvassa. Jaa että kuka sitten on George Nader? Kysypä isältäsi. Voin kertoa isäsi iän osapuilleen, riippuen siitä vastaako hän "Shannon", "Jerry Cotton" vai "En tiedä".

Innostuin pitkästä aikaan ottamaan panoraamakuvia. Suosikkini eri panoraamoista on kuvaruudulla pyöritettävät 360^ox180^o panoraamat. Nimitys on oikeastaan sekä huono että harhaanjohtava. 360^ox180^o ilmaisulla koetetaan selittää vain tasogeometriaan koulussa perehtyneille, että kyseessä on avaruuskulma, joka on vaakasuunnassa 360^o ja pystysuunnassa 180^o. Siis puolipallo. Matemaattisesti järkevämpi tapa ilmaista asia on käyttää avaruuskulman yksikköä steradiaani (sr). Puolipallon avaruuskulma on 2π sr

Paitsi, että tarkoittamani panoraama on avaruuskulmaltaan kaikki suunnat kattava. Kameran näkövinkkelistä asiaa tarkasteltaessa. Yleensä vain maankamara tai lattia tulee alasuunnassa niin pian vastaan, että syntyy illuusio pienemmästä näkökulmasta. Siis tämä pallopanorama on nimensä mukainen, sen avaruuskulma kamera keskipisteenä on 4π sr.

Otin kokeeksi kotopihalla harjoituspanoraaman. Se näytti alunperin tältä. Muuten hyvä, mutta mitä nuo pelkät jalat tekevät kuvassa?

Ne ovat Nadirin jalat! Nadirin kirous on se, että Nadirin jalat pyrkivä tulemaan väkisin kuvaan, vaikka Nadiria itseään ei näykään.

Alaspäin otettu kuva. Valokuvaajan jalat ovat niin lähellä kuvan keskipistettä, että ne tulevat panoraamaan. Jessikan jalat kuvan reunassa eivät enää tule.

Ehkä tässä vaiheessa voisi jo paljastaa Naridin arvoituksen. Nadiiri, kuten se suomeksi kirjoitetaan, on alunperin tähtitieteellinen käsite. Se on vastakkainen suunta zeniitille, eli taivaan laelle.

Panoraamakuvat otetaan helpoiten ja onnistuneimmin erityisellä panoraamapäällä. Kaikki panoraamakuvat kuvataan siten, että kuvat menevät hieman limittäin. Erityiset panoraamaohjelmat kursivat näistä sitten saumattoman tilkkutäkin. Muut kuvat pallopanoraamassa (minä kuvaan 6 sivusuunnassa ja yhden ylöspäin sekä yhden alaspäin ) ovat helppoja, mutta alaspäin otettava ns. nadiirikuva on ongelmallinen. Kuvaan tulevat aina väistämättä joko jalustan jalat tai käsivaralta kuvaavan kuvaajan jalat. Kuvassa näkyvät jalat eivät siis ihan oikeasti oli Nadirin, joka ei siis ole ihminen lainkaan, vaan minun. Panoraamoja kuvattaessa olisi enemmän kuin apua Jouko Koskisen pohtimassa ihmisen kyvystä räpytellä paikallaan ilmassa. Sitä kun ei ole, niin pitää keksiä jotain muuta. Mutta ainahan on olemassa vielä yksi keino, eikä se ole edes viimeinen.

Pallopanoraama muokataan tällaisesta kuvasta. Tämä kääritään reunoja kutistaen pallon päälle siten, että ei jää saumoja. Kuvan ylä- ja alalaita ovat voimakkaasti venyneitä tässä tasokuvassa, koska ne pallon napoina tulevat kutistumaan voimakkaasti, ihan ylimmäinen ja alimmainen reuna pisteeksi asti.

Lehtikasassa seisovat jalat on helppo retusoida Photoshopilla, eikä koira perään hauku. Tässä lopputulos.

Sen sijaan jos nadirissa onkin jotain selkeää geometrista muotoa, niin tilanne on paljon haastavampi. Photoshopin leimasintyökalulla ei enää noin vain pyyhkäistäkään esimerkiksi Heurekan etupihan kivilaatoituksen geometrisia muotoja. Meillä on siis ongelma nimeltä jalat nadiirissa.

Yritin retusoida Heurekan pihalla otetusta kuvasta jalkani pois, mutta eihän siitä hyvää tullut. Kuvaushetki oli aika pimeä, kuvaan tuli selkeitä kohdistusvirheitä ja syväterävyyskin voisi olla parempi. Mutta taivas on hieno.

Seuraavana päivänä kuvasin Heurekan pihan uudestaan. Keksin omasta mielestäni ovelan keinon häivyttää jalat. Kuvasin käsivaralta nadiirin kaksi kertaa kamera suunnilleen samassa kohdassa ja asennossa, mutta kiersin itse kuvien välillä neljänneskierroksen. Laittamalla kuvat päällekkäin saatoin pyyhkiä häiritsevät jalat kuvasta pois. Kuvathan ei tarvitse kohdistaa kuin jalkojen kohdalta, joten niiden ei tarvitse olla hirveän tarkasti samasta kohtaa otetut.

Nadiirin kuvaus kahtena kuvana. Alla kuvat ja niistä tehty "paras sekoitus". Reunojen virheet ja jalusta jalat eivät haittaa, koska lopulliseen kuvaan nadiirikuvasta tulee vain vähän isompi tähden ympärillä olevan 10-kulmion alue. Kuvat nadiiria kuvaavasta poikkitieteilijästä otti ystävällisesti sattumalta ohitse kulkenut Ville Vauras, mistä hänelle kiitokset ja pullakahvit sopivan tilaisuuden tullen.

Sitten vain tarkoitukseen sopivat ohjelmat PTgui ja Pano2VR töihin. Ohjelmissa ei kannata pihdata. Hyvät panoraamaohjelmat säästävät paljon käsisäätöä. Kokemuksesta tiedän myös, että tietokoneessa on hyvä olla vähän enemmän kuin vähemmän potkua, kun suuria panoraamakuvia käsitellään. Muuten ehtii käydä kahdestikin tupakalla ennen panoraaman valmistumista.

Tähän panoraamaan ja sen vähän pieni resoluutioisempaan (nopeammin lautautuvaan) olen terävyyden ja kohdistuksien puolesta tyytyväinen, teknisesti huonommassa vain taivasosuus on parempi. Olisiko niin, että tässä viimeisessä tapauksessa mielenkiintoni kohdistui liikaa maallisiin asioihin?

Jälkikirjoitus:

Jos minulla jäi taivas vähän pliisuksi, niin tältä näyttävät Taivaalliset mainosvalot. Lluulisi noilla olevan houkutusvoimaa Taivaan iloihin.
Bright light city gonna set my soul
Gonna set my soul on fire!

Niitä näitä valokuvista ja muistamisesta

2011-09-27T16:48:00.013+03:00

Ilta-Sanomat herkutteli tiistaina 27.9. etusivullaan lööpillä, jossa kerrottiin surun varjostavan jälleen Tanssii tähiten kanssa ohjelmaa. Varmemmaksi vakuudeksi otsikon kanssa oli kuva Mari Perankoskesta, jonka näyttelijäystävä Asko Sahlman oli juuri kuollut traagisesti moottoripyöräonnettomuudessa.

Mieleen tuli lehteä kaupan kassalla selaillessani, että eikö Ilta-Sanomien arkistosta olisi löytynyt yhtään kuvaa Perankoskesta, jossa hänen hymynsä ei olisi näin leveä ja huulipuna olisi vähän vähemmän pinkki. Ainoa, mikä tässä kuvassa assosioi edes jotenkin tekstiin on suoran salaman leuan alle heittämä jyrkkä varjo. Jälleen kerran jouduin olemaan samaa mieltä Kuvajournalismilinjan emeritusjohtaja Jore Puusan kanssa. Jos lehtikuvan kunnioitus on näin onnetonta, miksi ylipäänsä kukaan lehtikuvaaja vaivautuisi satsaamaan mitään kuvien laatuun. Kuvan ja tekstin yhteensopivuus kun ei tunnu olevan mikään kriteeri, kun kuvia valitaan. Pikemminkin päinvastoin. Viittaan tässä aikaisempaan bloggaukseeni.

Usein kuulee väitettävän, että kuolemanvaarallisessa tilanteessa, kuten auto-onnettomuudessa, eletty elämä kulkee kuin filminauhalla ohitse. Väite pitää sisällään ajatuksen siitä, että koko elämme olisi tallentunut aivoihin kuin elokuva digiboxin kovalevylle. Se ei voi pitää paikkaansa, sillä aivojen suuresta talletuskapasiteetista huolimatta sinne tallentuu vain pieni murto-osa siitä, mitä aistimme elämämme aikana rekisteröivät. Kaiken lisäksi tätä elokuvaa editoidaan jatkuvasti. Monet muistikuvamme ovat yhdistelmiä eri aikoina kokemistamme asioista. Siksi venäläinen sanonta: "Epäluotettava kuin silminnäkijä" onkin varsin osuva ja kuvaa hyvin aivojen toimintaa.

Tiedekeskus Heurekassa oli vajaa kaksi viikkoa sitten mielenkiintoinen luento aivojen toiminnasta ja erityisesti muistista. Luennoitsija professori Kiti Myllerin esitys oli selkeä ja havainnollinen, mutta vauhtiin hänkin pääsi vasta lopussa olleessa kyselyosiossa. Sattui nimittäin hyvät kyselelijät. (Ehkä se johtui siitä, että minä tapojeni vastaisesti en avannut kertaakaan suutani.)

Olisi pitänyt, sillä valokuvaajana minua jäi askarruttamaan, mikä merkitys kokemamme muistamisessa on tilanteissa mahdollisesti otetuilla valokuvilla, nykyään tietysti myös videoilla, joissa liikkuvan kuvan lisäksi mukana voi olla myös ääni. Miten erilainen muistikuva jostain tapahtumasta on, jos se on vain pelkän muistin varassa verrattuna siihen, että muistia voidaan "virkistää" aika ajoin valo- tai videokuvan avulla? Onko näistä "muistin liitetiedostoista" enemmän hyötyä kuin haittaa? Psyyken kannalta kun monien epämiellyttävien kokemusten häipyminen muistista on varmaan vain eduksi. Onko historian taltioiminen valokuvina ihmiskunnalle siunaus vai kirous?

Halusin myös testata, miten piskuinen Panasonicin Lumix DMC LX5 selviää teknisesti Heurekan planetaarion hyvin niukaksi himmenetyssä valossa. Ihmeen hyvin, ottaen huomioon, että kyseessä ei ole mikään ammattilaisvideokamera. Katsoessani tätä videota vajaat pari viikkoa luennon jälkeen huomasin jo unohtaneeni monia sillä olleita asioita, mutta ne palautuivat mieleeni suunnilleen samaa tahtia kun katselin tätä lyhyttä videon pätkää, osa jopa etuajassa ennen esiintymistään videolla. Vaikka paljon materiaalia on pyykiytynyt lopullisesti aivoistamme, niin paljon siellä on tallessakin sellaista piilossa olevaa, mitkä valo- tai videokuvat tuovat taas aktiivisina muistikuvina esille.

Eipä hätää, jos viime kerta Aivojen salaisuuksien tutkimisesta jäi väliin tai tuli oltua paikalla, mutta suurin osa luennosta on jo unohtunut tai kielen päällä olleet kysymykset tekemättä. Luento uusitaan torstaina 29.9. klo 18 Heurekan Vattenfall teatterissa. Silloin voi esittää taas kysymyksiä, hyviä kysymyksiä, sillä huonoja kysymyksiä ei olekaan. Viimeksi tilaisuuden järjestänyt Heurekan ohjelmapäällikkö Paula Havaste lupasi rahat takaisin, jos luento ei ole mielenkiintoinen. Oli tietysti helppo luvata, kun niin mennyt kuin tuleva luento ovat yleisölle maksuttomia. Nyt Paula lupasi, että tämän luennon aikana yleisön aivosoluja stimuloidaan kuvan ja äänen lisäksi myös tuoksuilla. Siis, jos salissa narahtaa ja tuntuu hajua, niin se en välttämättä ollut minä.

Jälkikirjoitus:

Otin muutaman kuvan jäkimmäisestä tilaisuudesta. Kun nykyisillä digikameroilla päästään kohtuullisella kohinalla herkkyyslukemiin, joista filmiaikana oli turha haaveilla, niin niinkin pimeässä paikassa kuin Heureka planetaariossa voi kuvata käsivaralta. Alla esimerkki ja sen alla kuvan tekniset tiedot.

Ennakoi tuleva tilanne

2011-09-25T15:42:00.002+03:00

Kuva: Aapo Huhta

Kirjoitin bloggaukseeni Oikeus katua seuraavan jälkikirjoituksen:

"Tämän päivän Hesari puffasi uutta musiikkitaloa näyttävästi jo etusivullaan. Olivat saaneet näköjään ystäväni Lea Tuulin mannekiiniksi

Lehtikuvauksenkin oppia olen saanut (vaikka sitäkään eivät kaikki usko). Yksi tämän opetuksen ohjeista oli, että kuvatekstin pitää tukea kuvaa, ei kertoa siitä, mitä kuvassa ei näy. Jos kuvatekstissä kehutaan salin ympyrämuotoa, niin saisi siitä olla jonkin vähän selkeämpi vihje kuin Lea lähikuvassa edelleen kaukaisuuteen katsoen. Samoin talon tyrnileivoksen sopiva koko ja tavanomaisesta poikkeavuus jäävät katsojalle arvailun varaan, kun leivoksesta on näkyvissä leivoksen suuhun vienyt lusikka ja suun muikea ilme."

Jälleen kerran osoittautui, että olen toivoton vanhan liiton mies ja kykemätön ymmärtämään lehtivalokuvausta. Toki olen saanut kuulla tämän totuuden useastikin, enkä ole edes pyrkinyt kiistämään sitä. Vaikka asia on siis jo selkeä, niin kuin varmemmaksi vakuudeksi Suomen Lehtikuvaajat valitsi eilen Aapo Huhdan vuoden nuoreksi lehtikuvaajaksi. Turuus. Asian uutisointi alla.

"Aapo Huhta (s.1985) on helsinkiläinen freekuvaaja, joka opiskelee tällä hetkellä Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutissa. Perusteluissaan Lehtikuvaajarahasto kuvailee Aapo Huhtaa kuvaajaksi, joka on päässyt kuvallisessa ilmaisussaan tasolle, jossa tavanomainen muuttuu taianomaiseksi. Tottumatonkin kuvan katsoja voi löytää Huhdan kuvien kautta uuden tavan tulkita ympäristöään. Huhta liikkuu ansiokkaasti erilaisten sisällöllisten ja tyylillisten ratkaisujen välillä luoden samalla uutta kuvajournalistista kuvakieltä. Lehtikuvaajarahasto onnittelee nuorta kuvaajaa ja toivottaa tälle menestyksekästä uraa!"

Samaa toivottaa Poikkitieteilijä ja alkaa samalla opiskella uutta kuvajournalistista kuvakieltä. Olisikohan se hyvä vaihtoehto peruskoulussakin pakkoruotsin tilalle?

ps. Ylähampaattomat pikkutytöt ovat todella suloisen näköisiä - ainakin heidän vaariensa mielestä.

Heurekan rotat loton arpojina

2011-09-25T10:44:00.016+03:00

Heurekan rotat lottosivat innoittaja Mikko Kolkkalan opastamina tavoitellen Suomen suurinta, lauantaina 24.9. arvottua noin 9 miljoonaa euron lottopottia. Rottien arpomaksi riviksi tuli

2, 7, 21, 23, 27, 31 ja 39.

Jostain minulle käsittämättömästä syystä rotat saivat arpoa vielä lisänumerotkin: 12, 17 ja 34, vaikka lottokupongilla niitä ei mitenkään erotella toisistaan. Lottoaja ei siis erikseen laita numeroita ja lisänumeroita. Ehkä Mikon mainostama hänen 15 vuoden lottoamattomuutensa tuli näin uskottavasti todistettua.

Iltalehdessä asiassa olleessa pikku jutussa todettiin, että "rottorivi" alkaa ja päättyy sattumoisin samoilla numeroilla kuin perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin lottorivi

2, 8, 11, 16, 18, 30 ja 39.

Miten sitten kävikään? Niin Heurekan rotille kuin kaimapojalle? (Kun olen itse syntynyt 40-luvulla ja Timo on tässä mielessä 60-lukulaisia, niin katson voivani pojitella kaimaani - leikillisesti tietenkin)

Oikea rivi kierroksella 38 oli 5, 7, 8, 24, 29, 36 ja 39 ja lisänumerot 1, 26, 31

Ei voittoa Heurekaan eikä Persulle. Kun eläimet eivät ole Suomessa oikeustoimikelpoisia, niin oletan rottien lotonneen Tiedekeskussäätiön piikkiin. Mahdollisella voitolla olisi tietysti paikattu Heurekan tappiota. Mitä Soini olisi voitollaan tehnyt, sitä tuskin on tahdikasta kysyä. Suuttuihan Marakin, kun häneltä kysyttiin Nobelin rauhanpalkinnosta tulevien rahojen käyttöä.

Rahallisesti Perustuslailliset ja Tiedekeskus Heureka painivat samassa sarjassa. Heurekan vuosibudjetti lienee jossain 9 miljoonan euron huippeilla, Persujen puoluetuki nykyisellä 39 kansanedustajalla on 7 miljoonaa euroa vuodessa. Joten rottien lottovoitolla Heurekaa olisi pyöritetty vuoden verran vaikka kokonaan ilmaan pääsylipputuloja ja avustuksia. Kyllä sellaiseen mahdollisuuteen kannattaa aina se yhden lottorivin yhden euron panos laittaa.

Voittoon edellyttävää tulosta ei siis tullut kummallekaan. Rottien tulos on 2+lisänumero oikein, Soinilla 2 oikein. Tuloksen selvittyä Iltalehti totesi; että Heurekan koripallorottien arpoma rivi ei tuonut suurtakaan etua lauantain lottoarvonnassa.

Kaikki on suhteellista, etenkin todennäköisyyden maailmassa, jossa Las Vegasissa on räjäytetty pelipankki nostamalla venttiä (No, Black Jack pelin nimi siis on kullan ja hunajan maassa) pelattaessa todennäköisyys 48/52 prosentista pelaajan tappioksi 51/49 prosenttiin pelaajan eduksi. Lasketaan hieman loton todennäköisyyksiä.

Lotossa on n numeroa pelattavissa, joista arvotaan d numeroa

Pelaaja valitsee rivilleen k numeroa

Tällöin todennäköisyys saada x oikein

missä allekkainen lukupari suluissa tarkoittaa kombinaatioita ja luetaan ”yli”

Kombinaatiot voidaan laskea kaavasta

missä merkintä ! tarkoittaa kertomaa. (esim 4! = 4*3*2*1)

Laskemalla saadaan seuraavia todennäköisyyksiä eri tuloksille lotottaessa yksi 7 numeron rivi. Malliksi ensin todennäköisyys riville, jossa ei ole yhtään oikeaa numeroa.

0 oikein = 22%

1 oikein = 41%

2 oikein = 27%

3 oikein = 8%

4 oikein = 1 %

5 oikein = 0,07 %

6 oikein = 0,001 %

7 oikein = 0,000007 %

Lisänumeroiden tapauksessa kaava on hieman monimutkaisempi. Kaavassa e on arvottavien lisänumeroiden määrä ja y oikein olevien lisänumeroiden määrä.

Tällöin todennäköisyys

2+1 lisänumero oikein = 9%

Tulos saattaa tuntua hämmentävältä. Todennäköisin tulos 7 numeroa lotottaessa on "1 oikein", ei suinkaan "0 oikein". Todennäköisyys, että yhdessä rivillä saadaan tulos "ainakin 1 numero oikein" on 78 %, eli lähes nelinkertainen verrattuna siihen, että ei ole yhtään oikein. Tätä loton matematiikkaa harva tulee miettineeksi lauantai-iltana numeroita tarkastaessaan. "Ei mennyt ihan huonosti, kun viidestä rivistä neljässä oli jotain oikein". Niin pitääkin mennä tilastollisesti.

Jopa Soinin saama kahden oikean numeron jytky on todennäköisempi kuin "0 oikein". Voisikohan tästä tästä vetää joitakin einopuodiaismaisia rognooseja seuraavia vaaleja ajatellen?

Sen sijaan Heurekan rottien saama tuloksen "2+lisänumero oikein" todennäköisyys 9 % on kolme kertaa niin hyvä kuin Soinin tulos. (Mitä pienempi todennäköisyys, sen parempi tulos. Nyt ei siis lasketa ääniprosentteja.) Tulos on melkein yhtä hyvä kuin 3 oikein, jolla jo melkein voittaa.

Joten. Hieno tulos ensikertalaiselle, Heurekan rotat! Tästä on hyvä jatkaa. Jättipotti jäi jakamatta, joten tällä viikolla uusiksi. Kai Heurekan budjettiin on varattu määrärahat ensi vuodelle rottien lottoamiseen?

Ihmisen lentotaidottomuudesta, osa I

2011-09-23T19:24:00.009+03:00

Poikkitieteen traditioon kuuluu, että poikkitieteellisessä mielessä tehtyihin kysymyksiin vastataan samassa hengessä, eli savolaisittain siirtäen vastuun lukijalle.

Jouko Koskinen kommentoi lintujen lentämiseen liittyvää juttuani myös seuraavalla kysymyksellä.

”Mutta sitten vielä ihan toinen juttu, ihmisen lentotaidottomuus.

Ihmisen vaipan rajaama tilavuus on massaltaan liki kilon litraa kohti, ilman tilavuuspaino on jotain ylen vähäistä siihen nähden. Mutta linnun, liitävän tai räpyttelevän (tai sukkulana syöksyvänkin) vaipan rajaama tilavuus lienee massaltaan ehkä vain neljänneskilon litraa kohti? (Linnun vaipalla tarkoitan sulkien ulkopinnan muodostamaa vaippaa, jonka sisällä, mutta paljon pintaa syvemmällä, alkaa iho.)

Mikä siis olisi se kaasumainen aine Å, jonka tilavuuspainon suhde ihmisen tilavuuspainoon olisi jotakuinkin sama kuin linnun tilavuuspainon suhde ilman tilavuuspainoon? Eli minkälaista mahtaisi olla Å:ssa räpyttely? Vedessä räpyttelyn eli uinnin osaamme. Ilmassa räpyttely on aika joutavanpäiväistä hommaa, väsy tulee kai enemmän ”massan hitauden” voittamisesta kuin ilman vastuksesta. En tarkoita, että ihminen osaisi Å:ssa lentää, mutta saisi ehkä lintumaisemman kuvan väliaineesta.”

Radio Jeravania vapaasti siteeraten tätä meiltä siis kysyy Jouko Koskinen ja me vastaamme.

Kysymys koskee ymmärtääkseni sitä, olisiko lentäminen jotenkin helpompaa painavammassa kaasussa? Oletetaan , että meillä olisi todella iso avonainen tynnyri, jossa olisi ilman sijasta hiilidioksidia ja jossa jokin siivellinen otus yrittää siivillään räpytellen pysyä ilmassa kuin kolibri mettä imiessään. Mikä muuttuisi fysiikan kannalta? Fysiologiset vaikutukset jätetään huomioimatta.

Hiilidioksidin molekyylipaino on 44, kun ilmalla se on 29. Hiilidioksidi on siis noin 50% raskaampaa kuin ilma. Molemmissa tilanteissa ilman hydrostaattisesta paineesta aiheutuva noste on niin vähäinen, että sillä ei ole ilmassa ”kellumisen” suhteen mitään merkitystä.Joten paikoillaan pysyvä nostovoima on saatava aikaan pelkästään siipien räpyttelyllä.

Nostovoiman on oltava yhtä suuri kuin lentävän otuksen paino. Joten siipien iskiessä ilmaa alaspäin lentäjään kohdistuvan impulssin pitää kumota maan vetovoiman alaspäin vetävä vaikutus. Tarkastellaan yksinkertaisuuden vuoksi tilannetta kahdessa kaasussa, joista toisen molekyylit ovat kaksi kertaa niin painavia kuin toiset. Koska lentjä pysyy paikoillaan, impulssin aiheuttama liikemäärän muutos kohdistuu vain kaasumolekyyleihin.

Jotta kevyemmässä kaasussa lentäjä saisi kehitettyä saman ilmassa pitävän voiman, hänen tai sen on lyötävä kaasumolekyylejä alaspäin kaksi kertaa niin suurella nopeudella kuin raskaammassa kaasussa paikollaan lentäessään. Mitä tästä seuraa?

Kun tarkastellaan lisänopeutta saaneiden molekyylien liike-energioita

niin havaitaan raskaamman kaasun molekyylien saaneen vain puolet siitä liike-energiasta, minkä kevyemmän kaasun molekyylit ovat saaneet. Luonnollinen johtopäätös tästä on se, että lentäminen kevyemmässä kaasussa vaatii enemmän energiaa ja on siis raskaampaa.

Kun siirrytään paikallaan lennosta etenevään lentoon, niin tilanne muuttuu paljon monimutkaisemmaksi. Mutta siitä lisää hieman myöhemmin.

Tämän lisäksi Jouko aprikoi linnun ”vaipan” olevan tiheydeltään vain neljänneksen ihmisen ”vaippaan” verrattuna. Koska linnun vaippa ei ole mikään ilmatiivis kuori, niin silläkään ei ole oleellista merkitystä hydrostaattisen nosteen kannalta. Noste on linnun syrjäyttämän ilmamäärän paino ja tähän syrjäytettyyn ilmaan ei lasketa höyhenten sisällä olevaa ilmaa.

Pitää siirtyä paljon ilmaa raskaampaan väliaineeseen, jotta hydrostaattisella nosteella olisi merkitystä. Siis veteen. Nyt ”vaipalla” onkin merkitystä, sillä varsinkin vesilintujen höyhenpeitteet ovat vettä pitäviä ja veden noste riippuu siis vaipan suuruudesta.

Esimerkiksi sorsa ui selvästi yli puolet ruumiistaan veden yläpuolella, josta voidaan päätellä sen ”vaipan” tiheyden olevan alle 0,5 kg/dm^3. Vedessä sorsa onkin niin kevyt, että sillä on vaikeuksia sukeltaa uppeluksiin, joutsenelle se taitaa olla tyystin mahdotonta. Ne kuuluvatkin puolisukeltajiin, toisin kuin vaikka kuikka, joka on monesti enemmän veden alla kuin päällä. Kuikan uidessa pinnalla sen ruumiista selvästi yli puolet on pinnan alla.

Sukeltajalintu kuikan "vaipan" tiheys on suurempi kuin puolisukeltajien. Siksi se ui syvemmällä kuin sorsa tai joutsen.

Lokki on erityisen keveä vedessä, sen "vaippatiheys" tai "tilavuuspaino" lienee lähellä Joukon mainitsemaa 25% ihmisen tiheyttä. Keveydestään johtuen lokki ei kykene sukeltamaan ja siltä jää monet pinnan olevat herkut noukkimatta.

Vettä raskaampien otusten täytyy itse asiassa ”lentää” vedessä, vaikka sitä uimiseksi kutsutaankin. Esimerkiksi uimarakottomat hait joutuvat uimaan koko ajan, koska muuten ne vettä raskaampina painuisivat pohjaan. (Tästä on muutama hailaji poikkeuksena, ne laskeutuvat välistä pohjaan lepäämään. Tämä vain toim. huom., koska muuten jokin poikkipoikkitieteilijä kommentoisi tätä.) Hain evät toimivat siipinä, joilla se saa aikaan samanlaisen nostovoiman kuin lentokone, jota hai toimintaperiaatteensa puolesta enemmän muistuttaa kuin lintuja. Linnuilla siivet ovat sekä nosto- että työntövoiman lähde, hailla työntövoima tulee perämoottorista. Siis pyrstöstä.

Joten osaa se ihminenkin lentää, kun vain valitaan sopiva väliaine.

Jatkoa seura, pysykää kanavalla...

Jeesus opettaa

2011-09-22T14:16:00.008+03:00

Jussi Halla-aho kirjoitti blogissaan sotilasjuntasta ja panssarivaunuista Kreikan talouskriisin ratkaisuna. Kirjoitus ei varmaan ollut nokkelimpia kannanottoja, ei ainakaan tässä poliittisessa tilanteessa ja Kreikan lähihistoriaa vasten peilattaessa. Halla-aho poisti kirjoituksen pika pikaa ja selitti sen olevan vain huumoria.

On huonoa HUUMORIA ja HUONOA huumoria. Edelliseen katsotaan kuuluvan mm. pieruhuumorin ja muun lapsenmielisen melskaamisen, jälkimmäisestä hyvänä esimerkkinä käy sotilasjuntta- ja panssarivaunuhuumori. Se selvisi Halla-aholle itselleenkin varsin nopeasti ja konkreettisesti. Ei tullut armeijan tapaan peekoota (Halla-aholle ja muille armeijan käymättömille selityksenä peekoo = PK = poistumiskielto), vaan tuli 2 viikkoa lähestymiskieltoa eduskuntaryhmään.

Tästäkös riemu repisi. Siis sekä Halla-ahon kirjoituksesta että hänen saamastaan rangaistuksesta. Yleensä kovia tuomioita paheksuvat olivatkin nyt sitä mieltä, että Halla-aho pääsi kuin koira veräjästä. Helsingin Sanomien Sami Sillanpää kirjoitti kolumnin otsikolla "Peruspelkurit".

"Äänestäjien valitsema lainsäätäjä Jussi Halla-aho (ps) ilmaisi tällä viikolla ihailunsa fasismiin.

Halla-Ahon ratkaisu sekä mielipiteenvapauden että finanssikriisin ongelmiin on panssarivaunu.

Joukko suomalaisia hurraa.

Mitä pelkureita.

Panssarivaunu on raukan ase. Itse kömmitään turvaan ja sitten ammutaan suojattomia.

Mielipidekeskustelussa sen vastine on nimetön nettikirjoittelu. Se on Halla-ahon kannattajien suosikkipuuhaa. He solvaavat pimeästä, eivätkä uskalla kertoa edes nimeään.

Nämä samat pelkurit eivät uskalla kohdata ulkomaalaista muuten kuin pesäpallomaila kädessä. He kavahtavat vieraita kieliä. Heidän itsetuntonsa on niin alamaissa, että he pelkäävät jonkun kouluttamattoman ja kielitaidottoman pakolaisen vievän heiltä puolisot ja työt.

He pelkäävät, että maailma on liian kova paikka Suomelle. He vaativat, että nyt on isänmaan sulkeuduttava, eristäydyttävä – laitettava pää pensaaseen.

Puput tekevät niin.

Halla-ahon ja hänen seurakuntansa suurin erehdys on luulla, että ihmisvihalla on jotain tekemistä isänmaallisuuden kanssa.

Ei ole.

Rohkeudella on.

Suomi tarvitsee naisia ja miehiä, jotka uskaltavat kohdata toisia ihmisiä. Jotka eivät pelkää vastustaa vihaa sanoilla. Joiden itseluottamus riittää selittämään uhkailijoille, miksi mielipide-eroihin oikea ratkaisu ei ole väkivalta.

Perusasioita.

Mutta Suomessa perusinhimillinen tolkku on monilta kateissa.

Rohkeutta tarvitaan pysäyttämään perus-Suomessa leviävät kolme kuolemantautia: tosiasioiden kiistäminen, nostalgia ja ylimielisyys.

Tosiasia on, että Suomi ei ole maailmassa yksin, eikä tule olemaan, vaikka kuinka piiloutuisi. Ei voi hoitaa vain omia asioitaan. On uskallettava olla avoin ja kansainvälinen, jotta voi kilpailla muiden kanssa. Jos pelkää pelata, häviää.

Myös nostalgia on häviäjien sairaus. Se perustuu uskoon, että parhaat ajat ovat menneessä. Ennen ei ollut paremmin. Mitään puhdasta ja ehjää vain suomalaisten Suomea ei ole koskaan ollut. Eikä suomalaisuus ole muuttumatonta. Jos olisi, olisimme edelleen ruotsalaisia. Entisen muuttumista kutsutaan elämäksi. Vastakohta on muuttumaton eli kuolema. Siksi Suomen kuuluu muuttua.

Ylimielisyys vaivaa, kun luulee pitävänsä hallussa mestarillista totuutta, jota muut kieltäytyvät näkemästä. Ne muut vaikuttavat olevan salaliitossa itseä vastaan. Ne vääristelevät ja puhuvat pahaa. Ylimielisyyden sukulainen on itsesääli. Molemmat ovat munapäiden oireita.

Suomen pelkureilla on jo vakiintunut tapa reagoida tämäntapaisiin kirjoituksiin. Sen ovat monet poliitikot, toimittajat ja muut julkiset kommentoijat kokeneet.

Tapa on masinoida rasistien foorumi hyökkäykseen: nettikommentteihin, sähköposteihin ja soittoihin, joissa uhkaillaan, että pimeällä jokin saattaa osua polvilumpioon.

Rohkeiden ei tarvitse pelotella."

Onko niin, että en tunnista Sami Sillanpään valitsemaa tyylilajia satiiriksi, ironiaksia tai muuten vaan savolaiseksi vääräleukaisuudeksi ja otan kirjoituksen naiviuttani tosissani? Vai olisiko niin, että tässä uskonnotonkin kuten minä voisi hyvällä omalla tunnolla siteeraata Raamatun Jeesuksen viisaita sanoja silmän puhdistamisesta? "Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä. Luuk. 6:36 – 42."

Tämä nyt vain tuli mieleeni lukiessani Sillanpään diagnoosista: "Ylimielisyys vaivaa, kun luulee pitävänsä hallussa mestarillista totuutta, jota muut kieltäytyvät näkemästä... Joukko suomalaisia hurraa."

Niin hurraa Sillanpäällekin. Tätä kirjoitettaessa 5184 henkilöä on nostanut Facebookissa peukun pystyyn Sillanpään kirjoitukselle. Minun on vaikea päättää, kumpiin hurraajiin haluaisin ottaa enemmän etäisyyttä.

Linnun lennon fysiikkaa suurinpiirtein

2011-09-20T12:11:00.012+03:00

Helsingin Sanomat kertoi tänään Tiede-sivuillaan lintujen lennosta - myös sen fysiikasta. Fyysikon silmin siinä on vähän turhan voimakkaasti paino sanalla suurinpiirtein. Näin linnun lennon fysiikaa Hesarissa selitettiin.

"Lintu - ja lentokone - pysyy ilmassa Maan vetovoiman kumoavan nostovoiman ansiosta.

Se syntyy suurinpiirtein näin: ilmavirta osuu siiven koveraan alapintaan ja kuperaan yläpintaan.

Yläpintaa hipova ilma kulkee pitemmän matkan kuin alapintaa menevä. Nopeuserosta muodostuu alipaine siiven ylle, mikä kehittää nostovoiman."

Selitys perustuu Bernoullin periaatteeseen, jonka mukaan ilmavirtauksen staattisen ja dynaamisen paineen summa on vakio. Mitä nopeammin ilma virtaa. sitä suurempi on dynaaminen paine ja vastaavasti siiven yläpinnalle muodostuva staattinen paine pienempi. Siiven ylä- ja alapintojen staattisten paineiden ero aikaansaa painovoiman kumoavan nosteen.

Tämä selitys - paitsi että se on muutenkin enemmän harhaan johtava kuin selittävä- pätisi vain silloin, kun lintu liitää liikkumattomin siivin. Näin lentävät pitkiä matkoja mm. haukat, albatrossit ja muut liitäjät - kuten purjelentokoneet. Pelkkä siipien muoto ei kuitenkaan voi yksinään kumota vetovoimaa, vaan lisäksi tarvitaan jotain energiaa, jotta liikkumattomin siivin pysyttäisiin ilmassa. Yleensä se on nouseva ilmavirtaus, joita niin haukat kuin purjelentäjätkin etsivät hanakasti.

Suurin osa linnuista lentää kuitenkin siipiään räpyttelemällä. Tilanne on silloin paljon monimutkaisempi, koska lento koostuu kahdesta eri siipien liikkeestä. Alas- ja ylöspäin koostuvasta siiven lyönnistä. Siipien liike muuttuu työksi, joka pitää linnun ilmassa ja vie lintua eteenpäin.

Alaspäin tapahtuvan siiven lyönnin vaikutus on helpommin ymmärrettävissä. Siipi lyö ilmaa sekä alaspäin että taaksepäin. Newtonin mekaniikan keskeisen voiman ja vastavoiman lain mukaan ilma vaikuttaa lintuun samalla ylös- ja eteenpäin työntävällä voimalla millä siivet työntävät ilmaa alas- ja taaksepäin. Alaspäin suuntautuva siivenisku on hieman kuin airon veto vedessä soudettaessa.

Siiven ollessa ala-asennossa linnulla on edessään kinkkinen aerodynaaminen probleema. Miten tuoda siipi takaisin yläasentoon ilman, että se aiheuttaisi alaspäin suuntautuvan voiman? Lentäessähän ei voida vaihtaa väliainetta kuten soudettaessa nostamalla airot ilmaan takaisinvedon ajaksi.

Linnun ratkaisu on nerokas. Se kääntää siipiään siten, että ne nousevat etureuna ylöspäin. Nyt siipiin kohdistuva ilmavirta nostaa niitä alapintaan kohdistuvan dynaamisen paineen ja yläpintaan kohdistuvan pienemmän staattisen paineen ansiosta.

Linnun siipien liike näkyy hyvin tästä hidastetusta videosta.

Erikoisen hyvin siipien liikkeen epäsymmetrisyys näkyy hidastetetussa hanhien ilmaan nousussa ja ultrahidastetussa kolibrin lennossa. Koska kolibri pysyy mettä juodessaan paikoillaan, se ei voi hyödyntää ilmavirran aiheuttamaa nostetta. Siksi kolbiri kääntää siipiään niin voimakkaasti, että ne aikaansaavat nosteen kumpaankiin suuntaan liikkuessa.

Monet linnut, kuten vaikka lokit vetävät siipensä hieman suppuun ylöspäin liikeessä, minkä johdosta liikeen alaspäin työntävä voima on pienempi kuin nostovoima siipeä alaspäin lyötäessä. Tässä hidastetussa videossa lokin siivenlyönnin monimutkaisuus näkyy selvästi. Kuten myös tästä, jossa lokki lähtee lentoon. Samat fysiikan lainalaisuudet koskevat myös pienempiä lentäviä otuksia.

Linnut ovat oppineet säätelemään siipiensä liikettä siten, että ylöspäin kohdistuva voima on vakio sekä alaspäin että ylöspäin suuntautuvan lyönnin aikana. Näin linnun lentokorkeus pysyy koko ajan vakiona, mikä säästää merkittävästi lentoon käytettävää energiaa.

Ylöspäin suuntautuva siivenisku ei välttämättä vie lintua eteenpäin. Silloin työntövoima on kehitettävä vain alaspäin suuntautuvan siiveniskun aikana. Massan hitaudesta johtuen etenkin suurten lintujen, kuten hanhien tai joutsenten nopeus ei putoa käytännössä lainkaan lennon aikana, mikä sekin säästää energiaa. Mitä nykiuvämpää meno on, sitä enemmän se kuluttaa energiaa. Jokainen pitkänmatkan juoksija voi ainakin kokemuksen perusteella allekirjoittaa tämän.

Ratkaisun avaimet linnun lennon fysiikkaan ovat Newtonin laeissa, Bernoullin periaatteella ei yksin selvitä - ja varsinkaan ei sirkulaatioteorioilla. Eri linnut käyttävät erilaisia tekniikoita ongelmassaan, miten saavat Newtonin III lain mukaisen nosteen kumoamaan maan vetovoiman vaikutuksen. Vaikka useimmat niistä ovat tuskin kuulleet puhuttavankaan Newtonista.

----

ps. Alla olevaan Matti Äyräksen kommenttiin liittyvä taulukko lintujen nopeuksista.

Rahaa kuin roskaa

2011-09-11T21:19:00.000+03:00

Siivoilin tänään pihamme perällä olevaa työtilaani (mikäsivumennen sanottuna on yksi niistä monista asioista, joissa olen aika huono).Harjasin isompia roskia kasaan ennen imurointia ja heitin sitten rikkakihveliinkertyneen saaliin pihalla olevaan grilliin tekemääni nuotioon. Niihän ei tokikaupungin järjestyssäännön mukaan saisi tehdä, mutta ajattelin tuon lisäävänaika vähän syntisäkkini painoa - ainakin jos katsotaan suhteellista lisäystä.

Hetken päästä huomioni kiinnittyi pieneen vihreällä liekilläpalavaan esineeseen. Kun nuotiossa ei ollut tulta juuri lainkaan, niin olihelppo tunnistaa se 5 sentin kolikoksi, jonka olin epähuomiossa heittänytnuotioon roskien seassa. Kemiaa kun on tullut sekä opiskeltua että myösopetettua, niin ei ollut vaikeuksia päätellä, että edessäni oli tuttuakintutumpi demo; liekkireaktio. Reaktion vihreä väri kertoi palavan metallinolevan kuparia. Ei järin suuri yllätys, että 5 sentin kuparikolikolla saadaanaikaisekseen kuparin liekkireaktio.

Minulla kun ei ole pikkurahan puutetta ja kun oli muutakiireistä menoa (viedä lapsenlapset Lintsille), niin jätin kolikon kuumaannuotioon. Otin kuitenkin tilanteesta valokuvan ja jopa pienen videonpätkän.Illalla latasin ottamani valokuvan tietokoneelle ja näin, että minulta olipäivällä jäänyt kokonaan huomaatta toinenkin nuotioon eksynyt kolikko.Koloreunaisuudesta tunnistin sen 20 senttiseksi.

Niin varakas en sentään ole, että minulla olisi varaaheittää roskien mukana nuotioon näin paljon rahaa. Onneksi tuhkakin oli jojäähtynyt, joten saatoin kaivaa molemmat nuotiossa olleet kolikot ( + vielä yhden10 sentin kolikon) oikeaan käyttöön, eli huomenna lähikaupan kassan kautta kansantalouden kasvua pönkittämään.

Minua jäi arveluttamaan, miksi 5 sentin kolikko antoikauniin vihreän liekin, mutta 20 sentin kolikosta ei näyttänyt tulevanminkäänlaista liekkiä. Mitähän metallia kullan värinen 20 sentin kolikko mahtaa olla? Muistin, että Heurekan sivuilla oli paljon asiaa kolikoista, mm. niidenmetallikoostumukset. Ei kun Kolikon tie sivuille.

Sieltä löytyi seuraavanlaista tietoa kolikoista:

5 c kuparipinnoitettu teräs

20 c Nordic Gold™ eli 89 % kuparia, 5 % alumiinia, 5 %

sinkkiä, 1 % tinaa

5 sentin "kuparikolikko" onkin siis vainpäällystetty kuparilla, sisältä silkkoa terästä. 20 sentin kolikossa on kuparia paljon enemmän. Miksei siitä tullut kuparin liekkireaktiota?

Palaminen on pintareaktio, eli palaminen tapahtuumaterian pinnassa palavan aineen yhteyessa ilman happeen. Eli 5 sentin kolikko antaa vihreän liekin, koska vainkolikon pinnassa oleva metalli on reaktiossa mukana. Mutta kun 20 sentinkolikossa on kuitenkin 89 % kuparia, niin pitäisihän senkin antaa niin voimakaskuparin liekkireaktio, että vihreä liekki ei peittyisi liekin muiden väriensekaan.

Olisiko fysiikan ja kemian opiskelijan Sudenpentujenkäsikirjasta eli MAOL ry:n taulukkokirjata apua? Se on minulle tietokirjoistase, josta vieläkin löydän monet fysiikan ja kemian tiedot nopeammin kuinnetistä. On tosin kirjaa tullut opettaja-aikoina plärättyä toisenkin kerran.

Kuparin lämmönjohtavuus on noin 400 W/Km, mikä on pyöreinluvuin 20-kertainen teräksen lämmönjohtavuuteen. Olisiko siinä selitys? Ainakinse antaa aineet hypoteesiin. 5 sentin kolikon pinta pystyy kuumenemaan johiipuvassakin nuotiossa niin paljon kuumemmaksi kuin 20 sentin kolikon pinta,koska lämpö siirtyy kolikon teräksisiin sisäosiin paljon huonommin kuin materiaaliltaan homogeenisen 20 sentin kolikon sisäosiin.

Tieteelliseen, jopa poikkitieteelliseen metodiin kuuluu hypoteesinheittäminen tieteellisen (myös poikkitieteellisen) yhteisön hampaisiin vapaastiraadeltavaksi. Mutta vain tieteen omin argumentein. Esitän siis yllä olevaasyyksi liekkireaktion puuttumiseen 20 sentin kolikolla nuotiossa sitägrillattaessa. Hypoteesia tukevat tai sen kumoavat argumentit ovat vapaasti esitettävissä.

Nuotiosta noukitut kolikot. Kuten näkyy, niin 5 sentin kolikon ohut kuparipinnoite on jo osittain palanut puhki ja teräksinen sisus on osin näkyvissä.

Rekolan katutanssit ja tekijänoikeus

2011-09-04T14:39:00.002+03:00

Vantaalla Rekolan kylässä järjestettiin lauantaina 3.9.2011 perinteisetkatutanssit. Minäkin olin paikalla, en tosin tanssinutvaikka kerran jopa haettiin. Olin nimittäin ihan oikeassa työssä siellä,levittävämmässä ilosanomaa Rekolan Elävän Musiikin Yhdistyksen toiminnasta.

Väkeä oli paikalla (jopa Remyn standilla, joskaan siellä ei ruuhkaksi asti) niin, ettei varsinkaan illalla sekaan meinannut mahtua. Paikallisetjuoma- ja ruokapaikat taisivat myydä enemmän kuin tavallisena kuukautenayhteensä. Vaikka paikalla oli muitakin ravitsemuspalveluita tarjoaviayrittäjiä. Harvoin olen muuten saanut niin hyviä muikkuja kuin Rekolankatutansseissa oli tarjolla.

Musiikkia oli tarjolla niin lapsille kuin lapsenmielisille aikuisille. Yksi pitkäaikaisista suosikeistani, Freud, Marx, Engles & Jung,oli hyvässä vedossa ja huolimatta setin lyhykäisyydestä (vielä toinen keikkaillalla Karjaalla) yleisö oli mukana heti soiton alusta alkaen.

Johtuiko illanvarhaisuudesta vai jostain muusta, Freukkareiden soitto- ja etenkin laulukuntooli selvästi paremmassa vireessä kuin muutama vuosi sitten kuulemallani Tavastiankeikalla. Jos sanonta ”still going strong” olisi tässä hieman ylimitoitettu,niin ainakin kohtuullisen hyvässä hapessa voi todeta Freukkareiden vieläolevan. Meillä bändin musiikin ystävillä on toivon mukaan vielä monia hyviäesityksiä edessä. Freukkarit jos jotkut ovat lavabändi ja vasta lavalla heidän musiikillinenja etenkin poikkitaiteellinen elämänfilosofiansa pääsee kunnolla oikeuksiinsa.

Videoin siis pienet pläjäykset katutansseista sekä Kengurumeininginettä Freukkareiden esiintymisten aikana ja laitoin videot muitta mutkittalupien perään kyselemättä tähän bloggaukseeni linkkinä. Rikoinkotekijänoikeuslakia ja onko syytä pelätä, että saan ketjulla varustetunrautapallon jalkaani?

Tekijänoikeuslain 45§ sanotaan:

" Kirjallisen tai taiteellisen teoksen taikka kansanperinteenesitystä ei esittävän taiteilijan suostumuksetta saa:

1) tallentaa laitteelle, jonka avulla esitys voidaantoisintaa;

2) saattaa yleisön saataviin radion tai televisionvälityksellä taikka suoraan siirtämällä.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua esitystä, joka ontallennettu 46 §:ssä tarkoitetulle laitteelle, ei esittävän taiteilijansuostumuksetta saa, ennen kuin 50 vuotta on kulunut esitysvuodesta:

1) siirtää laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa;

2) esittää julkisesti esitystapahtumassa läsnä olevalleyleisölle;

3) välittää yleisölle johtimitse tai johtimitta, mihinsisältyy myös tallennetun esityksen välittäminen yleisölle siten, että yleisöönkuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada se saataviinsa itse valitsemastaanpaikasta ja itse valitsemanaan aikana;

4) levittää yleisön keskuuteen.”

Olen siis rikkonut suunnilleen kaikkia yllä olevanlakipykälän kohtia. Ei hyvältä näytä, siis minun tulevaisuuteni vapaallajalalla.

Ehkä tilanne ei ole kuitenkaan aivan näin synkkä. Tekijänoikeuslaissa25 b § lukee näin:

”Päiväntapahtuman toisintaminen

Toisinnettaessa päiväntapahtumaa radio- taitelevisiolähetyksessä tai elokuvana saadaan päiväntapahtumassa näkyvä taikuuluva teos sisällyttää toisinnokseen tiedotustarkoituksen edellyttämässälaajuudessa.

Käytettäessä lyhyitä otteita televisiolähetyksestä 48 §:n 5momentin mukaisesti yleisöä suuresti kiinnostavasta tapahtumasta tehtäviäuutisraportteja varten saadaan lähetykseen sisältyvä teos sisällyttääuutisraporttiin.”

Kun en ollut ensisijaisesti kuvaamassa Kengurumeiningin ja Freukkareidenkonserttia, vaan Rekolan katutansseja, niin edellä mainitun perusteella saan laittaalyhyet otteet tässä blogissa olevaan uutisraporttiin tapahtumasta. Ei Ylellätai muulla kaupallisella medialla ole mitään yksinoikeutta uutisraportteihin.Minun blogissani niitä voi olla ihan yhtä hyvin ja samat lakipykälät rajoittavatja antavat vapauksia kaikille muillekin sukupuoleen, ikään, siviilisäätyyn taivirallisuuteen katsomatta.

Otteen lyhyys on tietenkin suhteellinen käsitys. On selvää,että koko Freukkareiden tai Kengurumeininkin settien laittaminen nettiin ei voiolla lyhyt ote. Minusta nyt siellä olevat pätkät kummankin esiintymisestä ovatlyhyitä otteita. Jos tekijät ovat eri mieltä, niin olen valmis keskustelemaanhyvässä hengessä asiasta. Ylipäänsä olen aina ( yhden kerran) poistanut sellaisentekijänoikeuden suojaaman materiaalin sivuiltani, kun tekijä on niin toivonut.

Aikoinaan olin Tavastialla katsomassa Gommin ja Pomminesitystä. Vaikka kuvasin siinäkin paljon muutakin esitystä, niin minusta nyt ei ollutkyseessä päiväntapahtuma, vaan selkeästi konsertti. Lisäksi paikka ei ollutniin julkinen kuin Rekolan katutanssien tapahtumapaikka, jonne kuka tahansasaattoi tulla vapaasti. Siksi kysyin järjestäjiltä ja esiintyjiltä luvankuvaamiseen ja pienen pätkän esittämiseen omassa blogissani, mikä myösluvattiin sillä ehdolla, että se ei häiritsisi itse esitystä. Tämä ehtoluultavasti toteutui, ei ainakaan tullut valituksia.

Tekijänoikeuslain 45§ on jäänyt joiltakin osin nykyisentekniikan jalkoihinei mielestäni vastaa kaikilta osin tämän pivän realiteeteja. Kun lähes kaikilla on kännykässään videokamera, jolla voidaan tallentaa ihan siedettävän tasoista videokuvaa jaääntä, niin ulkoilmassa tapahtuvien esitysten taltiointia on käytännössämahdotonta valvoa. Samoin näin saatujen tuotosten levittämistä netinvälityksellä.

Toinen tekijänoikeuden rajoitus, johon tässä voisi voisi vedota, on tietysti sitaatti arvostelevan tai tieteellisen artikklelin yhteydessä. Itse olen tulkinnut painon poikkitieteellisyyden kohdalla tässä yhteydessä olevan enemmän tieteellisyyden kuin poikkinaisuuden kohdalla.

Ennen kuin lähdetään tuomitsemaan tai hyväksymään tätä ”jokamiehenoikeudeksi” muodostunutta kansalaistoimintaa, niin voisi hieman pohtiatekijänoikeuden filosofiaa.

Tekijänoikeus voidaan jakaa taloudellisiin ja moraalisiin oikeuksiin.Kuvaamalla Freukkareita esiintymässä Rekolan katutanssien yhteydessä jalaittamalla videon nettiin en varmaan vie senttiäkään yhtyeen nykyisistä taitulevista tuloista enkä itse hyödy taloudellisesti mitenkään heidänkustannuksellaan. Pikemminkin molemmat videot toimivat yhtyeiden mainoksina.Niistä kun välittyy hyvin yleisön positiivinen mukana olo. Joten tässäsuhteessa en koe minkäänlaista synnin tuntoa tekoni suhteen.

Moraalisiin tekijänoikeudellisiin velvoitteisiin minustatässä yhteydessä kuuluu se, että videokuvan ja äänen laatu eivät ole niinhuonoja, että ne antaisivat vääristyneen kuvan yhtyeen esiintymisestä. Jopakännyköiden videon laatu on nykyään niin hyvä, että niillä saadaan säädyllistäkuvaa. Digikameroista puhumattakaan. Nämä videot on otettu Lumixin DMC LX3:llatai LX5:lla. Tapahtumien dokumentointiin nämä kamerat ovat kuvan ja äänenlaadun suhteen aivan käyttökelpoiset. Jos nyt jotain pitäisi peräänkuuluttaa,niin hieman itsekritiikkiä ja pitäytymistä laittaa nettiin teknisestiala-arvoista materiaalia musiikkiesityksistä. Pelkästään kunnioituksestaesiintyjiä kohtaan.

Tässä olevat tekijänoikeuksien rajaviivojen vetämiset ovat pelkästään minunhenkilökohtaisia mielipiteitäni. Niihin on turha vedota, jos joutuu ristiriitaanasianomistajan kanssa. Tekijänoikeudesta tulevat kiistat nimittäin ovat asianomistajarikoksia tai rikkomuksia.

Minusta kovin tiukka ja puritaaninen tekijänoikeuslain 45§tulkinta ei ole tarpeellista. Maalaisjärkeä tai kaupunkitolkkua voi käyttää. Ihan kuinkatua ylitettäessä. Kadun voi ylittää muualtakin kuin suojatien kohdalta, jostiellä ei juuri silloin ole liikennettä. Kuitenkin poliisin sakottaessa taivielä pahemmin käydessä on turha syyttää muita kuin itseään.

Lait eivät ole itsetarkoituksia, vaan ne on laadittu sitä varten, että yhteinen elomme sujuisi jotenkin järkevien pelisääntöjen merkeissä. Lakipykälien noudattamatta jättämisessä on aikamoisia aste-eroja. On aivan eri asia, jos tekisin Freukkareitten Rekolan konsertista DVD:n ja rupeaisin myymään sitä omaan piikkiini lupaa kysymättä verrattuna siihen, että tämän blogin lukijat voivat halutessaan käydä katsomassa pienen otteen katutanssien meiningistä Freukkareiden esiintyessä.

Oikeus katua

2011-08-31T11:12:00.009+03:00

Kuva: Kirsi Mackenzie

Iltalehden vuoden kesäkuvakilpailun tulokset on julkistettu. Voittaja on Kirsi Mackenzien yllä oleva ”Metsän kuningas”. Muut finaaliin selvinneet kuvat ovat täällä.

Mitäs näistä kuvista pitäisi oikein tuumata? Voittajakuvaa lukuun ottamatta kuvista oikein hyppää silmille, että ovat amatöörimäisiä näppäilykuvia. Ei voittajakuvallakaan olisi mitään mahdollisuuksia vuoden luontokuvakisassa. Ensinnäkin Kuhmon haaskalta otettuja karhukuvia on vähintäänkin riittävästi tarjolla, toiseksi kuva seepiaksi sävytettynä ei olisi edes kilpailuehtojen mukainen. Minusta se on kuitenkin kaikin puolin ihan jees ja varmaan ottajalleen kertomansa mukaisesti jännitystä ja onnistumisen iloa tuottanut kokonaisvaltaisen projektin tulos.

So what! Lukijakuvakisan tarkoitus on tuottaa lukijoiden ottamien kuvien näköisiä kuvia. Itse asiassa yksi koko kisan idea on se, että lukijan pitää katsoessaan muiden kisaan lähettämiä kuvia saada ahaa-oivallus: ”Minäkin voisin osallistua omalla kesäkuvallani”. Ammattikuvaajien kuvien täytyy olla erilaisia, jotta ne eivät jäisi amatöörikuvien jalkoihin. Jos joku ammattilainen tarjoaisi julkaistavaksi tällaista kuvaa, niin ainakin minä toimitussihteerinä suosittelisin (mielessäni) hänenelle valitun ammatin uudelleen harkintaa.

Kuva: Päivi Ojala

Tarkoitukseni ei ole suinkaan irvailla kilpailussa olleen kuvan kustannuksella. Se on siihen kontekstiin ihan sopiva, ja etenkin lasten omaisten mielestä tosi hauska. Siis hyvä kesäkuvan kilpailukuva. Ammattimaisen valokuvauksen kanssa sillä vain ei ole mitään tekemistä. Ollessani kuvallisen ilmaisun tutkintotoimikunnassa jouduin näkemään valokuvaajan ammattitutkinnon suorittaneiden kuvia, joiden tekninen ja sisällöllinen laatu eivät pärjäisi edes tämän kilpailun kymmenelle ”parhaalle”. Joten titteli ammattivalokuvaaja ei välttämättä todista vielä yhtään mitään.

Itse asiassa tässäkin kisassa minua kiinnostaa kuvia enemmän kilpailun säännöt.Kohtuulliset vain yleisen tyylin mukaan täysin kohtuuttomat?

”Iltalehti julkaisee 27.6. lähtien joka päivä kisaan lähetettyjä kuvia lehdessä ja verkkosivuillaan. Parhaat kuvat palkitaan elokuun lopussa. Voittaja saa palkinnoksi kameran, toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet lahjakortin. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että kuva on hänen itsensä ottama. Lähettämällä kuvansa kisaan kuvaaja luopuu kaikista kuvan julkaisuoikeuksista. Julkaistuista kuvista maksetaan 50 euron palkkio.”

Iltalehden kunniaksi on sanottava, että verrattuna moniin muihin kuvakilpailuihin nämä ovat minusta kohtuullisen kohtuulliset. Julkaistuista kuvista maksetaan sentään kuvapalkkio. Se on samaa suuruusluokkaa, mitä kuvapankit maksavat niiden kautta välitetyistä kuvista. Jopa julkaisuoikeuksien luovuttamista ei tässä voida pitää kohtuuttomuutena. Tilannehan on suunnilleen sama kuin kuvapankkiin lähetetyillä kuvilla. Jos ne julkaistaan, niin niistä maksetaan.

Entä jos kisassa pärjäämätöntä alkaa kaduttaa? Voiko hän purkaa lehden kanssa tekemänsä sopimuksen. Tekijänoikeuden moraalisiin oikeuksiin katsotaan kuuluvan katumisoikeuden.

Tätä ei pidä sekoittaa postimyynnissä olevaan 14 päivän katumisaikaan. Tekijänoikeuden katumisoikeus tarkoittaa tekijän oikeutta kieltää teoksen suunniteltu julkaiseminen, olosuhteiden muututtua tavalla tai toisella, lunastamalla jo valmistetut kappaleet. Katumisoikeudesta ei ole tekijänoikeuslaissa erillistä säännöstä, mutta sen mahdollistavat jo yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet.

Voidaanko tätä soveltaa valokuvakilpailuun? Ajatellaan vaikka niin traagista tilannetta, että kuvakisaan lähetetyn lapsikuvan kohde kuolee. Omaisille voisi olla hyvinkin tuskallista nähdä lehdessä riehakas kuva nuoresta vainajasta. Takaisin lunastettavia kappaleita ei ole, on vain lehden kovalevyllä oleva tiedosto. Pitäisikö kuvaajan maksaa lehdelle jotain korvauksia sopimuksen purkamisesta?

En tiedä. Olettaisin lehden poistavan hienotunteisesti kuvan arkistostaan, jos kuvaaja ottaa lehteen yhteyttä. Muuten kilpaileva aviisi voisi räväyttää lööpin: ”Kuvaaja pyysi kuolleen lapsen kuvaa takaisin – lehti kieltäytyi”. Tuskin millään lehdellä on varaa tällaiseen julkisuuteen, en usko että edes halua.

Sen sijaan kuvaajan toive saada kuvansa julkaisuoikeudet takaisin siksi, että aikoo osallistua sillä kilpailevankin lehden valokuvakilpailuun, eivät liene riittävän perusteltuja. Ei sopimuksia tehdä vain muodon vuoksi. Kyllä ne sitovat molempia osapuolia.

Paitsi jos sopimus on kohtuuton. Monissa yhteyksissä näkee valokuvakilpailuja, joissa kuvaajaa vaaditaan luovuttamaan kaikki kilpailuun lähettämänsä kuvan kaikki oikeudet kilpailun järjestäjälle, (tosin jättämään itselleen tasapuolisuuden vuoksi kaikki vastuut), mutta julkaistuista kuvista ei makseta minkään laista palkkiota. Tällaisella sopimuksella kuvaaja voi minusta tarpeen niin vaatiessa pyyhkiä takapuoltaan. toki vain symbolisesti, paperia kun näissä ei enää käytetä. Painamalla enteriä olet sitoutunut siihen ja siihen loppuelämäksesi.

Olen varma, että sopimus kaatuisi oikeudessa, jos sen purusta tuleva riita menisi sinne asti. Sopimus on jo sisällöltään kohtuuton. Lisäksi se ei ole yritysten välinen business-to -business sopimus, vaan yhtiön ja tavallisen kansalaisen välinen, jossa sopijaosapuolet ovat jo lain tuntemuksenkin suhteen täysin eriarvoisessa asemassa. Näissä kansalainen on kerrankin paremmassa asemassa sopijaosapuolena kuin yritys. Kaikki eväät sopimuksen purkuun ovat olemassa.

Voi toki kysyä, että miksi kannattaa ylipäänsä osallistua sellaiseen kisaan, jonka säännöt ovat tekijänoikeudellisesti niin kohtuuttomat. Ei siitä oman kuvan näkemisestä lehdessä niin paljon julkisuuden tuomaa mielihyvää saa, että kannattaa suostua mihin vain. Tosin näinä BB-aikoina tämä moraliteetti taitaa kiiriä aika kuuroille korville.

Jälkikirjoitus samana päivänä
Tämän päivän Hesari puffasi uutta musiikkitaloa näyttävästi jo etusivullaan. Olivat saaneet näköjään ystäväni Lea Tuulin mannekiiniksi. Alla Hesari etusivu ja osasuurennos siitä.

Olen opiskellut valokuvakoulussa, jossa pääpaino oli muotokuvauksessa (ei uskoisi, kun näkee minun kuviani). Yksi monista nyrkkisäännöistä oli: Älä kuvaa yli 40 vuotiasta naista alaperspektiivistä, älä ainakaan julkaise kuvia. Nähtävästi Hesarin valokuvaaja Aapo Huhta ei ole käynyt ainakaan samaa valokuvakoulua. Lean kuvista kolme viidestä on otettu alaviistosta. Vanhana kuvakettuna Lea tietysti osaa nostaa leukaansa ja olla katsovinaan kaukaisuuteen.

Lehtikuvauksenkin oppia olen saanut (vaikka sitäkään eivät kaikki usko). Yksi tämän opetuksen ohjeista oli, että kuvatekstin pitää tukea kuvaa, ei kertoa siitä, mitä kuvassa ei näy. Jos kuvatekstissä kehutaan salin ympyrämuotoa, niin saisi siitä olla jonkin vähän selkeämpi vihje kuin Lea lähikuvassa edelleen kaukaisuuteen katsoen. Samoin talon tyrnileivoksen sopiva koko ja tavanomaisesta poikkeavuus jäävät katsojalle arvailun varaan, kun leivoksesta on näkyvissä leivoksen suuhun vienyt lusikka ja suun muikea ilme.

Risuaita

2011-08-28T23:36:00.002+03:00

Risuaita risuaidalla

Pitkän matkan juoksuja sekä sileällä että esteissä hallitsi 50- ja 60-lukujen vaihteessa puolalainen Zdzisław Krzyszkowiak. Hänen nimensä oli jopa suomalaisille urheiluselostajille liian vaikea äännettäväksi ja esimerkiksi Pekka Tiilikainen käyttikin hänestä nimitystä ”Risuaita”. Sikäli kuvaava nimi, sillä Krzyszkowiak siirtyi lopulta vain estejuoksijaksi ja siinä lajissahan takakaarteessa on risuaitainen vesieste.

Pekka nyt oli muutenkin tunnettu kielitaidottomuudestaan ja legendaarisesta maailmalla selviämisestään pelkällä suomella. Tosin ainakin yksi omena putosi Pekan puusta aika kauaksi, sillä hänen tyttärestään tuli englannin kielen opettaja. Hän oli kollegani yli 20 vuoden ajan.

Tenniskavereihini kuuluu monia entisen Varsovan liiton maiden edustajia. Venäläinen, georgialainen (jolle sana Gruusia on loukkaus, sehän venäläisten antama nimi maalle) ja puolalainen. Kerran kerroin hänelle yllä olevan Pekka Tiilikais-jutun. Muuten hyvä juttu, sanoi puolalainen ystäväni Tomas Gerasik, mutta juoksija oli kyllä nimeltään Zyskoviaz. Epäilin hänen sekoittavan koko hepun kansanedustaja Ben Zyskowicziin ja vänkäsin kyllä muistavani juoksijan nimen.

Kirjoitetaan Krzyszkowiak, lausutaan Zyskoviaz, valisti Tomas minua. Sama mies.

Vähän hävetti, kun olin kertonut Tomakselle poikani opiskelleen puolaa ja asuvan nyt Krakovassa. Toisaalta eipä ulkomaalaisetkaan osanneet ääntää niin helppoa nimeä kuin Uus-Paavalniemi, vaan hänelle annettiin sukunimen kirjainten lukumäärän mukaan nimi M-15.

Ehkä tämä hämäsi äänestäjiäkin viime eduskuntavaaleissa. Uus-Paavalniemen numero oli 142. Häntä numerolla 15 äänestäneet persujen kannattajat antoivatkin äänensä vahingossa Vihreiden Jukka Relanderille, joka tosin hänkään ei päässyt lävitse 3 578 äänellään. Mikä oli toki lähes 1½-kertainen M-15:n 2122 ääneen. Joko Uus-Paavalniemen olympiahopea oli päässyt patinoitumaan äänestäjien mielessä tai sitten vain curling on liian postmoderni tekourheilullinen laji persuille.

Nomen est omen

2011-08-28T13:01:00.016+03:00

Kuva: Jyrki Vesa

Timothy Whippersnapper

Perussuomalaiset ovat ”virallistaneet” puolueensa englanninkielisen nimen. Sehän on tunnetusti ”The Finns”. Tästä tietysti muut suomalaiset ottivat nokkiinsa, koska kaikki suomalaiset eivät ole persuja. Siksi minä pidän sanakirjamaista käännöstä ”Fundamental Finns” paljon parempana. Mielestäni se assosioikin kuvaavammin.

Ajatus nimien englanninkielisistä versioista on kuitenkin minusta mainio. Kaikkien suomalaisten olisi kansainvälistymisen nimissä otettava itselleen myös englanninkielinen nimi. Se ei tietenkään saa olla mikä tahansa, vaan sanakirjasta löytyvä englanninkielinen vastine sekä etu- että sukunimelle. Jos on useampia synonyymeja, niin suositeltavaa on ottaa eniten henkilön ominaisuuksista kertova.

Esimerkiksi minä voisin olla Timothy Pool tai Timothy Quietwaters. Ehkä näistä Pool sopisi paremmin, kun pelailen biljardia aina silloin tällöin. Persoonallisuuteen yhdistäen sukunimi Lull (suvantovaihe) voisi vielä menetellä, ovathan hommani aika usein aloittamista vaille valmiita.

Tietenkin olisi mukavaa, jos sekä etu- että sukunimi olisivat jotenkin henkilöä kuvaavia. Minun kohdallani tämä toivomus ei valitettavasti toteudu etunimen osalta. Timothy kun tulee kreikan nimestä Timotheos, mikä tarkoittaa ”Kunnioittaa Jumalaa”. Uskonnottomalle kuten minulle harva etunimi sopisi huonommin, mutta näillä säännöillä mennään.

Sen sijaan syvästi uskovaiselle Timo Soinille etunimensä sopii kuin nenä päähän. Sukunimen käännöksen kanssa voisi tulla ongelmia, kun ”soini” ei suomenkielisenä sanana tiettävästi tarkoita mitään. Onneksi Soini on myös etunimi. Siis voisi olla henkilö, jonka nimi olisi Soini Soini. Se olisi siinä mielessä selkeää, että ei tulisi epäselvyyttä siitä, kumpi on etu- ja kumpi sukunimi, kuten voisi olla vaikka henkilön nimeltä Kari Soini kohdalla.

Soini etunimenä on muunnos ruotsalaisesta nimestä Sven, joka merkitsee 'poikaa', 'nuorukaista'. Timo Soini ei enää ole sen paremmin poikanen kuin nuorukainenkaan, mutta minkäs teet. Timothy Boy olisi Soinin persoonan huomioon ottaen aika mitäänsanomaton käännös. Parempi sukunimi olisi vaikka ”Whippersnapper”, mikä tarkoittaa nenäkkäitä kommentteja laukovaa nuorukaista. Siis Timothy Whippersnapper.

Nimilaki asettaa erilaisia rajoitteita etunimelle. Etunimeksi ei voida hyväksyä nimeä, joka on sopimaton tai jonka käyttö muutoin voi aiheuttaa ilmeistä haittaa. Etunimeksi myöskään voida hyväksyä:

1) pojalle naisennimeä eikä tytölle miehennimeä;

2) sukunimeä, ellei kysymyksessä ole isän tai äidin etunimestä muodostettu poika- tai tytärloppuinen nimi, jota käytetään muun etunimen jäljessä.

Minulla on ollut aina vaikeuksia ymmärtää lakitekstiä, enkä usko sen johtuvan pelkästään minun tyhmyydestäni. Esimerkiksi vuosina 2000–2006 Kaino-nimen sai 11 miestä ja 9 naista. Onko etunimi Kaino siis sukupuolineutraali? Jos on, niin sukupuolineutraalin etunimen saa antaa sekä miehelle että naiselle. Jos ei saa, niin olisi varmaan syytä käydä barrikadeille sen puolesta.

Jotkut etunimet ovat niin selvästi väärään sukupuoleen viittaavia, että niiden antaminen lapselle pitäisi ehdottomasti kieltää. Enkä nyt tarkoita Käteis Jussin kappaletta "A Boy Named Sue". Vastikään kuolleen setäni etunimi oli Kauno. Tässä kontekstissa siis englanniksi Beauty Quietwaters. En erityisesti ihmettele, etä hän otti Kadettikoulussa käyttöön toisen etunimensä Kalevin. Sen alkuperä on Kaleva, mikä suomalaisessa tarustossa tarkoittaa väkevää jättiläistä. Jotenkin tuntuu enemmän sotilaalle istuvaksi etunimeksi.

Sukunimeäkään ei saa antaa etunimeksi. Mitäs tämä tarkoittaa? Meillä on vaikka kuinka paljon sellaisia sukunimiä, joita käytetään etunimenä ja päinvastoin. Otetaan satunnaisena esimerkkinä vaikka Ilkka Kanerva. Etunimenä Kanervaa käyttää mm. taiteilija Kanerva Cederström, sukunimi Ilkka on vaikka entisellä hitaalla mutta kankealla 400 metrin aiturilla Tapani Ilkalla. (Ilkka Kanervan oma matka oli 400 metrin eli koko kierroksen sileä. Metaforana aika huonosti Kanervan poliittista uraa kuvaava.)

Siis Ilkka Kanervalla on etunimenä sukunimi ja sukunimenä tytön etunimi. Ei tällä yhdistelmällä voi olla seurauksena muita kuin vaikeuksia naisten kanssa sählätessä. Nomen est omen.

Mikähän olisi Ilkka Kanervan nimi englanniksi? Ilkalle ei tiettävästi löydy vastinetta, mutta kanerva on heather. Samat ongelmat Ilellä naisten kanssa jatkuvat. Heather kun on naisen etunimi. Tunnettu Heather on esimerkiksi amerikkalainen näyttelijä Heather Locklear , jolle Ilkka-kaimakin olisi varmaan mielellään tekstaillut, jos vain numero olisi ollut tiedossa.

Ilestä mieleen tulee vääjäämättä tukiaiset, joista Kanerva ei tiettävästi ole päässyt nauttimaan vaan on joutunut pikemminkin kärsimään niiden puutteesta. Siksi häntä syytetäänkin vain lahjuksen ottamisesta.

Puhutaan nyt sitten samalla kertaa myös Tukiaisen sisaruksista, Juliasta ja Johannasta. Johanna on Raamatusta tutun nimen Johanneksen feminiininen muoto. Nimi on alun perin hepreaksi tarkoittanut ”Jahve on armollinen”, mihin syvästi uskonnollinen Johanna Tukiainenkin varmaan panee toivonsa maallisen vaelluksensa aikana kaidalta polulta lipeämisiensä seurausten suhteen.

Ainoa naispuolinen paavikin oli nimeltään Johanna. Tosin tämän paavin olemassaolo on kirjallisten dokumenttien puutteen vuoksi vähintäänkin kyseenalaista, toisin kuin Johanna Tukiaisen. Avaamalla Seiskan minkä tahansa numeron viimeisen kahden vuoden ajalta, niin ei voi olla huomaamatta, että Tuksu on elossa – joskaan ei aina välttämättä voi kovin hyvin.

Johanna Tukiainen olisi siis englanniksi Joanne Subsidy. Julia puolestaan on latinankielisen Juliuksen sisarnimi. Julius tarkoittaa ”maitopartaista nuorukaista”, mikä pätkittäin raitistuvalle Julia Tukiaiselle eli Julie Subsidylle olisikin oikein kuvaava etunimi.

Nomen est omen. Ei voi kuin toivoa sen pitävän paikkansa Julia Tukiaisenkin kohdalla.

Kolmiodraama eli vuoden luontokuva, versio 2

2011-08-24T16:14:00.014+03:00

Näinä aikoina pitäisi muistaa, että koiran kanssa kävelylle lähdettäessä pitää ottaa kaksi muovipussia mukaan. Toisen koiran kakoille ja toisen mahdollisesti löytyville sienille. Tosin Murphyn lain kolmannen korollaarin mukaan sieniä löytyy juuri silloin, kun ei ole sienikoria, ei edes muovipussia mukana.

Niin kävi tänäänkin. Koira oli ehtinyt jo tehdä tarpeensa ja niin pahasti naapurin pihan eteen, että en kehdannut millään jättää niitä siihen. Joten puhtaan pussin puutteessa löytyneet sienet piti kerätä käteen.

Onneksi (?) sieniä ei löytynytkään sitten enempää kuin kuvassa olevat kolme. Ne kasvoivat melkein kylki kyljessä ja edustivat sienimetsämme ääripäitä. Herkkutatti on monien mielestä sieniemme ehdoton ykkönen, kuvan valkoisen kärpässienen myrkyllä pääsisi eroon useammastakin vihamiehestään. Punainen kärpässienikin on toki myrkyllinen, mutta ei sen syömisestä kuulemma kuole kuten valkoisen kärpässienen napsimisesta on seuraus. Punaisesta saa korkeintaan eksoottiset fibat, mikäli vanhoihin shamaaneihin on uskomista. En kehota kokeilemaan, suorastaan kiellän.

Sienikuvassa on kaikki hyvän draaman ainekset. Hyvän ja pahan välinen ikuinen kamppailu, taustalla kaunis pään sekoittaja ja tarinalla onnellinen loppu (selviää tämän blogin lopussa), joten se luultavasti valittaisiin vuoden luontokuvaksi muuten, mutta kun valkoisen kärpässienen valon puoleinen lakki on palanut puhki, niin ehkä ei sittenkään. Kännykän kameralla kun ei saa aina ihan kaikkia sävyjä kohteesta irti.

Tässäkin blogissa on itketty, että valokuvaukseenkin soveltuvien vempaimien (en kutsuisi läheskään kaikkia niitä enää kameroiksi) tuleminen käytännössä jokaisen ulottuville tuhoaa demokratian. Minusta väite on täysin käsittämätön.

Otetaan esimerkiksi vaikka tämä vuoden luontokuva-kilpailu. Ennen piti olla Suomen luontokuvaajien jäsen (minäkin pyrin kerran laihoin tuloksin) ja kalliit vehkeet, jotta saattoi osallistua vuoden luontokuva-kilpailuun. Mikä siinä oli niin demokraattista? Ajat ja laitteet ovat muuttuneet. Nyt saa kuka tahansa osallistua ja kuvatkin voivat olla filmillä tai digillä otettuja. Demokratiaan kuuluu minusta, että kaikki saavat olla mukana.

Sama koskee uutiskuvia. Vallanpitäjät eivät voi enää niin helposti kuin aikaisemmin sensuroida todellisuutta, kun joka tilanteessa on todennäköisesti joku, joka voi lähettää raskauttavan todisteen saman tien vaikka koko maailmalle. Yleinen tietämättömyys natsien keskitysleireistä ei olisi tänä päivänä enää mahdollista. Kuvajournalismin kulta-aika oli kuulemma Suomessa 1970-luvulla. Kun lehtikuvat olivat vain ammattilaisten heiniä, niin millaisen todellisuuden kansalaiset saivat nähdä? Sensuuria sensuurin perään. Näytettiinkö kansalle Kekkosen ilmaveivejä lentokentällä tai Islannin kalareissulla? Muutamat shokeeraavat kuvat Vietnamista eivät millään kumoa niitä miljoonia piilotettuja tai suorastaan ottamatta jääneitä kuvia, joilla ihmisten tietoisuus maailman menosta pidettiin piilossa.Niin maailmalla idässä ja lännessä kuin täällä Kotosuomessa.

Mitä tästä jäi käteen. Tuskin muuta kuin yksi pienehkö, mutta sitäkin kiinteämpi herkkutatti. Tein siitä herkullisen sienivoileivän, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vuoden ruokakuva? Herkkutatin voi viipaloida suoraan raakana salaattiin tai leivän päälle. Näinkin pienestä sienestä saa helposti kaksi herkullista sienivoileipää. Pohjana viipale Lidlin Fazerin pakasteesta paistamaa tuoretta ruisleipää ja ruokajuomana niin ikään Lidlin halvinta keppanaa .

Maistuu

Jälkikirjoitus 25.8.011

Ehkä itsensä mainitseminen homo sapiensiksi (viisas ihminen) on liioittelevaa kerskailua, mutta todistettavasti homo accipio (oppiva ihminen) sentään olen. Tänään minulla oli päiväkävelyllä koiran kanssa varakakkapussi mukanani. Alla tulos. Ruokalistalla tattikastiketta ja jotain siihen sopivaa lisuketta.

Jälkikirjoitus 2

Tattikastikekasvisillallinen. Tätä ei tarvitse kommentoida valokuvauksen näkökulmasta. Kuva on puhdas dokumentti, että tällaista pöperöä söimme vaimon kanssa illalliseksi. Valo on armotonta loisteputken valoa, joten se valokuvailmaisusta.

Kyl määki Turuus

2011-08-22T11:06:00.040+03:00

Kuva: Tuntematon tamperelainen

Maakuntien kohtaaminen Turun rautatieaseman puistossa. Oulussa syntynyt, Vantaalla asuva, alkujaan turkulainen kohottaa savolaisen kaljan Pikku Kakkosen paita päällä. Suomalaista monikulttuurisuutta parhaimmillaan (pahimmillaan?)

Kävin Turussa, vanhassa kotikaupungissani. Kulttuurimatkalla. Turussa nimittäin on muutakin kulttuuritarjontaa kuin Ruohosen veljekset ja Hesburger. Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki ja muutenkin ihan mukava paikka. Lukemattomat typerät turkulaisvitsit kertovat minusta enemmän kertojasta itsestään kuin Turusta ja turkulaisista.

Vierailuni kohde oli Logomo, yksi kulttuuripääkaupunkivuoden keskeisistä paikoista. Minulle nostalginen paikka siinä mielessä, että mummolani, jossa aikoinaan asuin ja vietin kesäisin pitkiä aikoja on Logomosta vain 200 metrin päässä osoitteessa Köydenpunojankatu 23. Jostain kumman syystä vanha puutalo on säästynyt purkutuomiolta. Ehkä se oli liian sivussa parhailta bisnespaikoilta Turun taudin riehuessa pahimmillaan.

Logomossa on Turun palosta kertova näyttelykokonaisuus ”Tuli on irti”. Näyttelyn tuotannosta vastaavat yhteistyössä Heureka ja Turun museokeskus. Hieno juttu, kannattaa käydä katsomassa. Etenkin panoraamaesitys palosta on todella vaikuttava. Edellä oleva pieni näyte antaa vain kalpean kuvan siitä kokemuksesta, minkä saa paikan päällä. Sitä paitsi koko näyttely yksi lisätodiste turkulaisten fiksuudesta. Käytetään parhaita mahdollisia ulkopuolia asiantuntijoita silloin, kun omat eväät eivät riitä.

Näyttelyynkin on minulla on hieman lukkarinrakkautta siinä mielessä, että vaimoni käänsi yhdessä kohteessa olevat palomiehen muistelot englanniksi. Kyseinen kohde on paloauton sisällä, missä voi kuunnella palomestarin voimakkaalla Turun murteella kerrotun tarinan ruotsin tai englanninkielisen käännöksen näkyessä samanaikaisesti kuvaruudulta. Kun kurkkasin autoon sisälle, niin siellä oli vanhempi pariskunta Savonlinnassa. Heillä oli puheen lisäksi myös englantilainen käännös päällä. Kun kysyin syytä siihen, niin nainen naurahti, että pitäähän heidän jostain saada selville, mitä se mies oikein puhuu.

Kuva: Hannu Salmi

Poikkitieteilijä odottaa vuoroaan paloautoon päästä kuulemaan palomiehen muisteloita.

Pääkohde oli kuitenkin Quantum circus, kvanttifysikaalinen sirkusesitys. Fyysikkona lähdin katsomaan esitystä hieman skeptisenä. Kun minulle itselleni eivät kvanttifysiikan salat koskaan oikein auenneet useamman vuoden yliopisto-opintojenkaan jälkeen, niin kuinka paljon aiheesta voidaan saada irti kahden tunnin sirkusesityksessä. Onneksi jo Richard Feynman totesi: ”Voi hyvin sanoa, että kukaan ei ymmärrä kvanttimekaniikkaa”. Joten ainakaan kovin suuria pedagogisia paineita tekijöiden ei ollut tarve ottaa harteilleen.

Täällä pieni näyte Kvanttisirkuksen menosta.
Esitys keskittyi yhteen kvanttifysiikan teemaan, kvanttisuperpositioon. Se on kvanttimekaniikan formalismista juontuva ominaisuus, jonka mukaan tietty systeemi voi olla useassa eri tilassa tai hiukkanen kahdessa eri paikassa samalla kertaa. Useat kokeet ovat osoittaneet mikromaailman todellakin toimivan näin "maalaisjärjen" vastaisella tavalla.

Tämän teorian klassinen popularisointi on Schrödingerin kissa, joka on samanaikaisesti elävä ja kuollut. Esimerkki, joka minun mielestäni enemmän hämärtää kuin selventää kvanttifysiikan perimmäistä luonnetta. Schrödingerin perusajatus oli, että koska makromaailmaa edustatava kissa on joko elävä tai kuollut, ei molempia yhtä aikaa (puolikuollut lasketaan eläväksi), niin siihen liitetyn atomitason systeemin on myös oltava tietyssä tilassa. Kvanttimekaniikan teoria on silloin epätäydellinen, eikä pysty täydellisesti kuvaamaan todellisuutta. Teorian tulkinnasta on kiistelty siitä asti. Erityisesti Albert Einsteinin oli vaikea hyväksyä kvanttisuperpositiota. Hänen mukaansa "God doesn't play dice", eli "Jumala ei pelaa noppaa".

Kissaihmisille esitys saattaa olla liian väkivaltaista katsottavaksi. Sen verran usein Schrödingerin kissalta lähtee henki esityksen aikana. Toki vastapainona kissa myös herää henkiin yhtä monta kertaa. Schrödingerin kissalla henkiä lieneekin paljon enemmän kuin tavallisen mirrin yhdeksän.

Toinen keskeinen teeman variaatio esityksessä oli hiukkasen esiintyminen kahdessa paikassa samanaikaisesti. Esitystä seuratessani minulle välähti, että olin tietämättäni pohtinut kvanttifysiikkaa jo pienenä poikana käydessäni Turussa sukuloimassa. Tätini asui siihen aikaan Sataman lähellä Patterihaassa. Kun kävelin sinne mummoni luota Köydenpunojankadulta, niin kuljin aina jumalattoman pitkän rakennuksen ohi. Köysitehtaan. Muistan aina ihmetelleeni, vastausta siihen koskaan edes tädiltäni saamatta, että miksi köysitehdas ei ole Köydenpunojankadulla tai köysitehtaan kadun nimi ole Köydenpunojankatu. Minkä kvanttifysiikan lapsineron maailman minussa menettikään.

Historia toistaa itseään lienee kuluneimpia "viisauksia". Mutta joskus sekin pitää paikkaansa. Vasta myöhemmin muistin, että minustahan oli otettu kuva Köydenpunojankadulla miltei symmetrisesti toisella puolella rataa kuin tämän tarinan otsikkokuva. Kuvan on mitä ilmeisemmin ottanut isäni, kun setäni treenasi minua tulevia koulun pesismatseja varten. Huonolla menestyksellä tosin, sillä minun lajini oli potkupallo.

Kahdessa paikassa, jos nyt ei yhtä aikaa niin melkein samassa tilassa kuitenkin. Mikä kvanttisuperpositiometafora (!?) Koholla oleva käsi oli vain vaihtunut oikeaksi ja räpylä ja pallo kaljatölkiksi. En varmaan ole ole ainoa lupaava urheilijanuorukainen, jolle on käynyt samoin.

Palloakin heiteltiin kvanttisirkuksessa, yllä olevan kuvan ottopaikalta 200 metrin päässä. Kvanttisuperpositiomeaforat alkavat jo pelottaa. Mikä tila romahtaa, jos katsoo yllä olevan linkin videopätkän? Tietokone ainakin kaatuu - se on varmaa. Siis niin varmaa kuin kvanttifysiikan epävarmuus sallii sen olevan.

Kun tiedekeskus Heureka esitti vielä viime kevääseen asti omaa tiedesirkustaan, niin en voinut olla tekemättä vertailuja. Onneksi esitysten lähtökohdat, puitteet ja tavoitteet olivat sen verran erilaiset, että ne eivät ole oikein vertailukelpoisia. Ei nyrkkeilyssäkään pannan raskasarjalaisia miestä ja höyhensarjalaisia naista samaan kehään. Ei, vaikka höyhensarjalainen olisi Eva Wahlström ja raskassarjalainen Turusta - jos sieltä sellainen sattuisi löytymään.

Jos nyt jotkut esitykset pitäsi laittaa samaan kehään, niin korkeintaan Heurekan tulishow ja Quantum Circuksen osana ollut tulispektaakkeli voisivat olla edes suunnilleen samassa sarjassa aiheensa ja esityksen tason suhteen. Ottaen huomioon lavojen kokoerot ja esiintyjien lukumäärät ainakin videolla esiintyvät Nina ja Heko pärjäävät ihan kohtuullisesti.

Quantum circuksen viimeinen esitys on valitettavasti tänään 22.8., joten sinne on myöhäistä kiirehtiä. Jos minulla on vähääkään ennustajan lahjoja, niin tämän päiväinen esitys ei ollut suinkaan maailmankaikkeuden viimeinen. Tuli on irti –näyttelyn ehtii vielä hyvin käydä katsomassa.Se on auki 18.12. asti.

Kiitos ja kumarrus. Jos oli esityksellä näyttävyyttä, niin oli näyttämöllä väkeäkin. Tätä juttua ei tehty ihan pikkurahalla.

Miten otsikkokuva tähän tarinaan liittyy? No siten vain, että kun halusin mennä ottamaan ennen junan lähtöä yhdet oluet johonkin rautatieaseman lähellä olevaan kuppilaan, niin nepä olivatkin kaikki kiinni sunnuntai-iltana. Sellainen ei minusta sovi kulttuuripääkaupungille. Samaa mieltä olivat samoissa ajatuksissa olleet neljä tamperelaista, joihin törmäsin esityksen jälkeen kiinni olevan pubin ovella. Onneksi on Siwa. Ostimme sieltä oluet ja siirryimme aseman puistoon dokaamaan.

Nämä Quantum Circuksen esityksestä tulleet manselaisetkin olivat sitä mieltä, että Turussa oli vain yksi vika ja sekin hoidettavissa. Lähtökaljat piti juoda sunnuntaina puiston penkillä.

Valelääkäri

2011-08-19T17:03:00.003+03:00

Tänään julkaistu uutinen: "Turun hovioikeus piti ennallaan Karkkilassa ja Karjaalla valelääkärinä toimineen miehen tuomion."

Minusta kyseinen mies toimi ihan oikeana lääkärinä. Vai onko Karkkilan ja Karjaan terveyskeskuksissa valelääkärin virkoja / falskläkares tjänster?

Vuoden 2011 luontokuva

2011-08-16T22:58:00.013+03:00

Vuoden luontokuvakisassa tuntuu viime vuosina olevan meriittiä, että kuvaaja on täydellinen diletantti luontofotarina, kuva on otettu omalta takapihalta - ainakaan ei ole menty varta vasten kuvaamaan, kuvauskalustona on korkeintaan digipokkari - mieluiten kännykkäkamera, kuva sisältää vaikeasti aukenevia taiteellisia elementtejä ja muiden kilpailijoiden sekä suuren yleisön mielestä ehdottomasti väärä kuva voitti.

Koska oheinen kuvani "Postmodernia tekotaidetta" täyttää kaikki nämä vaatimukset, se olisi todennäköinen vuoden 2011 luontokuva. Jotta muillakin olisi mahdollisuuksia, julkaisen sen tässä ja samalla evään itseltäni pääsyn kisaan. Kilpailukuvathan eivät saa olla julkaistuja.

Selvyyden vuoksi kerrottakoon, että kuvassa on etanan sateisen yön jälkeen jättämä jälki tenniskentälle. Kuvan otin kännykkäni kameralla erätauolla. Syystä tai toisesta kuvan oikeassa yläkulmassa oleva otus on vetänyt useita kierroksia paskarinkia, mopopoikien terminologiaa käyttääkseni. Miksi, sitä voi vain arvailla. Ehkä se oli vain päästään sekaisin, mitä todistaa myös sarvien esillä olo (näkyvät juuri ja juuri, kun klikkaa kuvan suuremmaksi). Nimittäin 5 minuutin päästä kuvan ottamisesta alkoi sataa.
Jälki kentän pinnassa on siis etanan luoma taideteos. Omaperäinen ja ainutlaatuinen. Tekemällä tehty, ei suinkaan itsestään tenniskentälle syntynyt. Siis tekotaidetta. Minä olen vain dokumentoinut sen. Tekijänoikeuslaki sanoo, että julkiselle paikalle pysyvästi sijoitetun taideteoksen saa vapaasti kuvata. Hieman tekijänoikeudellista omaatuntoani kolkuttaa, koska edellä mainittu rankkasade huuhtoi mukanaan niin taideteoksen kuin taiteilijankin. Elämä lyhyt, postmoderni tekotaide vielä lyhyempi.

Jälkikirjoitus 26.8.2011
Tänään oli toinen etana esittänyt hieman erilaisen performanssin tenniskentällä ja selvästi väsähtänyt kesken taitepläjäyksen. Otin kuvan ja siirsin väsähtäneen taiteilijan kentän reunalle ottelua katsomaan. Ehkä tenniksen jumala kasoi tekoani hyvällä silmällä, sillä normaalista poiketen menestyin kentällä oikein hyvin.

Parempi päivä fundeerata kuin tehdä tunti turhaa työtä.

2011-08-12T17:00:00.016+03:00

Aivotallin ajattelija

Yle julkaisi 11.9.seuraavan pikku jutun.

"Voisivatko junat ja metrot kulkea samoilla raiteilla?

Raideliikenne kulkisi sujuvammin, jos junat ja metrot kulkisivat pääkaupunkiseudulla samoilla raiteilla, ehdottaa Aivotalli-ajatustuottamoon kuuluva ajattelija Hannu Salmi. Hän esittää ideaa vaihtoehdoksi Pisara-radalle.

Salmen Aivotalli-ajatustuottamon on tarkoitus luoda keskustelua ja saada asiantuntijat pohtimaan yhdessä asioita. Viime aikoina ajatustuottamossa onkin pohdittu, kuinka pääkaupunkiseudun raideliikennettä voitaisiin kehittää.

- Junat muuttuvat metroiksi ja metrot juniksi lähes kaikissa Euroopan metropoleissa, mutta myös paljon Helsinkiä pienemmissä kaupungeissa, Hannu Salmi huomauttaa.

Salmen ja kumppaneiden ehdotuksen mukaan Helsingissäkin junat voisivat sukeltaa Linnunlaulun kohdalla tunneliin ja jatkaa matkaansa metrona. Esimerkiksi matka Kirkkonummelta Vuosaaren sujuisi ilman junasta poistumista.

Salmen visio kuvankäsittelyn keinon. Metrojuna sukeltaa maan alle Linnunlaulun kohdassa. Kuvankäsittely: Poikkitieteilijä.

- Kaikkein keskeisintä on se, että nykyaikainen joukkoliikennetutkimus ei keskity enää niinkään matka-aikoihin vaan vaihtoaikoihin. Vaihdot muodostavat melkein isomman osan ajasta kuin itse matka.

Helsingin rautatieasema voisi näyttää tältä. Se ei olisikaan kaikkien junien päätepiste, vaan osa jatkaisi matkaa metrona.

Raideleveys olisi sama

Hannu Salmen mukaan moni nykyään Länsi-Espoosta tai Länsi-Helsingistä itään matkustava valitsee nopean junan ja metron sijaan poikittaisliikennebussin 550.

- Bussi on vartin hitaampi, mutta sitä käyttäessä ei tarvitse vaihtaa, siksi se valitaan.

Salmi pitää Pisara-rataakin sinänsä hyvänä ideana. Sen mukaan junat tekisivät u-käännöksen Helsingin alla, mutta muistakin vaihtoehtoja on, Salmi sanoo.

- Todellisuudessa paikallisjunien ei tarvitse jäädä lojumaan parkkiin Helsingin pääasemalle, vaan ne voivat kulkea sujuvasti keskustan ali ja jatkaa sitten metrona eteenpäin.

Salmen mukaan junan ja metron raideleveys on tismalleen sama. Ainoa ero on, että juna ja metro ottavat sähkön eri tavoin. Juna saa sähköä katon sähköpiuhan kautta, metro taas raiteesta. Tämäkin on Salmen mukaan ratkaistavissa.

- Ateenassa lentoasemalta tuleva juna pysähtyy yhdellä asemalla 22 sekunniksi, jonka aikana muutos sähköpiuhasta metron raiteeseen tapahtuu. Eli teknisesti tämä on mahdollista.

Louhintatöiden kustannukset hirvittävät

Salmi harmittelee, ettei 60-luvun lopussa tekniikkaa laitettu kuntoon, kun se olisi ollut mahdollista.

- Tuolloin VR sähköisti junaratoja ja Helsinki suunnitteli metroa. Valtio ja Helsinki eivät vain pystyneet yhteiseen kommunikointiin.

Hannu Salmen mukaan Aivotallin ehdotuksen vaatimat louhintatyöt eivät maksaisi paljoa, mutta louhintatöiden kustannuksiin vain vedotaan aina ensimmäiseksi.

- Ei nykyään ryhdyttäisi louhimaan 120 kilometriä pitkää Päijänne-tunnelia, joka louhittiin 30 vuotta sitten, vaikka se on Helsingin täydellinen pelastus. Kvartaalitalouden ehdoilla meillä pitäisi olla rahat taskussa ennen joulua ja maksettuna ennen seuraavaa joulua, joten tällaista ei voida tietenkään tehdä."

----------------

Mitäpä sanoo tähän Poikkitieteilijä?
Eipä juuri mitään itse asiaan, kun logistiikka on minulle aika vierasta. Sen sijaan kannatan ja kannustan ajattelussa rohkeaan poikkitieteellisyyteen. 99,99% näistä hulluista ideoista on selvää roskakorikamaa, mutta sen 0,01% takia hyötysuhde voi olla uskomattoman hyvä. Hyvien ideoiden löytäminen on vähän kuin kullan vaskoolaamista. Aina paljon soraa, kultapölyä lähes joka kerta, mutta silloin tällöin saivareita, täitä, jopa lutikoita ja joskus vaskoolin pohjalla voi kököttää suorastaan russakka.

Kuva: Jyrki Degerman

Sen verran kokemusta Ateenan juna-metrosta minullakin on, että olen sillä ajanut ja todennut sen toimivan sekä junana että metrona.

Tässä olen Ateenan lentokentän metroasemalla ensimmäistä kertaa elämässäni syksyllä 2007. Käsimerkki tarkoittaa sitä, että metrossa oli juuri silloin vapaamatkustajien päivä, metro oli sen päivän ilmainen. Myöhemmin sitten selvisi, että iloni oli ennenaikaista. Vapaamatkustajien kyydin maksaa aina joku. Ei ole ilmaisia kyytejä kuten ei lounaitakaan.

Miten Tiede toimii?

2011-08-10T11:31:00.006+03:00

Tiede-lehdessä 7/2011 oli pari juttua, joita en sattuneesta syystä voinut olla lukematta hieman tarkemmalla silmällä. Toinen oli toimittaja Maria Korteilan artikkeli sateenkaaresta ja toinen professori Esa Vakkilaisen vastaus lukijan kysymykseen ”Miksi tuuletin viilentää, vaikka liikkuva ilma on saman lämpöistä kuin ympäröivä ilma?”

Lähetin toimitukselle tapani mukaisen ystävällisen kirjeen.

"Hei Jukka ja muu Tiede-lehden porukka

Muutama kommentti Tiede-lehden n:o 7/2011 fysiikkaan liittyvistä artikkeleista.
Sateenkaaren fysiikka on kesänumeroiden vakioaihe. Maria Korteilan juttu on leppoisan kertoileva ja selvästi pyritty enemmän yleistajuisuuteen kuin kertomaan tiukkaa tieteellistä faktaa sateenkaaresta. Se on tyylikysymys ja hyvin tyylissä onkin pysytty. Jopa suorastaan runollisesti: "monivärinen ilmakehän optiikan tuotos".
Pariin kohtaan kiinnittäisin kuitenkin huomiota.
Artikkelissa kerrotaan, että korkealta vuorelta ja lentokoneesta voi joskus nähdä täyden ympyrän muotoisen sateenkaaren. En ole koskaan nähnyt lentokoneesta otettua kuvaa kokonaisesta sateenkaaresta. Se johtuu vain siitä, että silloin edessä on oltava yhtenäinen saderintama, joka näkyy halkaisijaltaan 84 asteen kulmassa olevana ympyränä. Sellaista tilannetta tulee harvoin lentokoneelle vastaan. Perun puheeni heti, kun joku näyttää minulle lentokoneesta otetusta kokonaisesta sateenkaaresta.
Netistä löytyy kyllä paljon kuvia, jossa lentokoneesta näkyy sateenkaaren kaltainen valoilmiö. Se ei ole sateenkaari vaan Brockenin kehä eli glooria

Brockenin kehä eli glooria pilvessä. (Itse asiassa useita kehiä) Lentokoneen varjo keskellä. Jo sokea Reettakin näkee, että ympyröiden läpimitta ei ole lähelläkään 84 astetta.

Lentokoneesta otetusta kuvasta voi nähdä kyllä sateenkaaren alapuolista kaarta, kun horisontti on matalalla. Auringon oleminen myös matalalla auttaa tietysti asiaa.
Vuorelta ei kokoympyräistä sateenkaarta voi nähdä. Siihen on selkeä geometrinen syy. Osa kaaresta jää väistämättä vuoren varjoon.

Näkymiskulmasta hieman näsäviisas kommentti. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten toimittaja laittaa kätensä siten, että toinen osoittaa kohti pään varjoa ja toinen on kohti sateenkaaren yläreunaa – silmän ollessa syntyvän kulman kärkenä. Kulman mittaamiseen ihan oikeasti tällä menetelmällä tarvitaan jokin harppimainen laite. Vaikka vain kaksi suoraa keppiä teipillä kärjistä yhteen kiinnitettyinä.

Sivulla 64 sen sijaan professorismies puhuu omiaan tuulettimen viilentämisen mekanismista tai ainakin esittää asian niin sekavasti, että siitä on vaikea saada otetta (siis minun). Jäähdyttävä ilmiö liittyy haihtumiseen vain silloin, kun iho on märkä. Eli hikoiltaessa tai pesun, uimisen ym. kastumisen jälkeen.
Ihon ollessa kuiva, tärkein lämmönsiirtoon vaikuttava tekijä on ihon pinnalla oleva millimetrien suuruusluokkaa oleva eristävä ilmakerros. Sen lämpötila on suunnilleen sama kuin ihon lämpötila ja siksi se eristää hyvin tehokkaasti ohuudestaan huolimatta. Pieni ilmavirta ei vaikuta tähän kerrokseen juuri mitään. Sitä voi kokeilla heiluttelemalla kättään hitaasti ja nopeasti. Ihon ollessa kuiva tuulettimen toiminta perustuu tämän ohuen ilmakerroksen poispuhaltamiseen. Kun eristävä ilmakerros on poissa, lämpö johtuu ihosta paljon tehokkaammin. Sama pätee myös toiseen suuntaan. Kun saunassa joku puhaltaa löylyssä ihollesi, niin tuntuu paljon kuumemmalta. Syy ei ole tietenkään siinä, että puhallettu ilma olisi kuumaa kuin lohikäärmeen kidasta tullutta, vaan koska nyt kuumalta eristävä ilmakerros puhalletaan pois.
Vuosi sitten Hesarissa käsiteltiin samaa teema, silloinen päivystävä professori vielä huonommalla asiantuntemuksella. Tästä tarkemmin täällä.

Kesäterveisin
Timo Suvanto"

------------------

Tiede 8/2011 kolahti tänään 9.8.2011 postilaatikkoon. Enpä malttanut olla jo pihalla katsomatta, miten lehdessä oltiin reagoitu kommentteihini. Palautetta sivulta löytyivät seuraavat kolme oikaisua ja tarkennusta.

Tiede-lehti toimii selvästi tieteen metodin mukaisesti. Tieto on prosessi, joka kehittyy avoimen keskustelun ja kritiikin kautta.

Palaute lähti parhaiden poikkitieteellisten perinteiden mukaisesti välittömästi tyyli- ja kauneusseikoista välittämättä.

”Hei Jukka

Näköjään muutkin kuin minä oli kiinnittänyt huomiota sateenkaari-juttuun, jota ei hyvällä tahdollakaan voinut pitää oikein putkeen menneenä. Virheittä jäävät vain tekemättömät, ei siitä sen enempää.

Ihan nappiin ei mennyt Virpi Kaukonkaan oikaisu. Hän oikaisee tietoa, jonka mukaan sateenkaari ei näy koko ympyränä horisontin yläpuolella. Virpin toteamus pitää paikkaansa, tosin alkuperäisessä jutussa ei missään näin väitetä olevan. Alkuperäisessä jutussa väitetään, että lentokoneesta voi nähdä koko sateenkaariympyrän. Tämäkin pitää paikkaansa. Oheinen kuva selvittänee tilannetta. Kun aurinko paistaa matalalta koneen takaa ja riittävän lähellä koneen edessä on riittävän leveä ja korkea saderintama, niin lentäjä voi nähdä koko sateenkaariympyrän. Harva lentäjä vain haluaa ehdoin tahdoin lentää pilvien alla kohti saderintamaa. Siksi näitä näkijöitä ei maailmassa varmaan ole kovin monia.

Toiseksi Virpi Kauko väittää, että sateenkaaren voisi (teoriassa) nähdä 400 km:n korkeudessa koko ympyränä. Tässä varmaan tarkoitetaan horisontin yläpuolella, viimeinen kappale on aika sekavasti kirjoitettu.

Jotta ”sateenympyrä” olisi horisontin yläpuolella, niin vaakasuoran suunnan (maapallon akselia kohtisuoraan vastaan olevan suunnan) satelliitista on oltava 42 asteen kulmassa horisonttiin. Silloin satelliitin on oltava noin 2200 km korkeudessa. Sadepilvien puolestaan olisi oltava noin 54000 km korkeudessa, eli korkeammalla kuin geostationaariset satelliitit. Joten sateenkaaren näkyminen ympyränä horisontin yläpuolella on vain matemaattisesti, ei meteorologisesti mahdollista. Tätäkin yritin havainnollistaa kuvalla.

"Pilven korkeus" y vaakatasosta mitaten ei ole oikeassa mittakaavassa, joten myös kulma teoreettisen sateenkaaren yläreunaan on kuvassa liian pieni.

Asiasta kolmanteen. Tieteen tentissä kysytään, vieläkö Einsteinin ajatuksia on todistamatta. Tämä menee enemmän semantiikan puolelle, mutta minusta fysiikan teorioita ei voida todistaa. Matemaattisia lauseita voidaan.

Fysikaaliset teoriat ovat matemaattisia malleja siitä, miten luonto käyttäytyy. Teorian tueksi voidaan saada havaintoja ja mittaustuloksia, mutta eivät ne todista teoriaa oikeaksi. Ne joko tukevat sitä tai sitten eivät tue.

Tätä voisi pitää pelkkänä saivarteluna, mutta minusta siinä on ihan oikeaa kritiikin juurtakin. Niin usein näkee erilaisissa yhteyksissä mainittavan, että jokin asia ”on todistettu tieteellisesti paikkaansa pitäväksi”. Vieläpä niin, että mitä vaatimattomampi näyttö, niin suuremmilla puukstaaveilla ja voimakkaammalla lihavoinnilla TIETEELLISESTI TODISTETTU kirjoitetaan.

Otsikkoa lukuun ottamatta dosentti Iiro Viljan haastattelu vastauksineen olikin sitten täyttä ymmärrettävää asiaa.

Terveisin
Timo Suvanto

ps. Vaikka aikoinaan koulun urheilukerhossa olimme koripallossa satunnaisesti eri puolilla, niin tieteen popularisoinnissa aina samalla."

Snadisti respektii, pliis

2011-08-04T22:27:00.009+03:00

Kuva: Matti Sulanto

Kuva: Matti Sulanto, Rajaus ja photoshoppaus: Timo Suvanto

Tekijänoikeus voidaan jakaa taloudellisiin ja moraalisiin oikeuksiin. Jälkimmäisistä merkittävimmät ovat isyysoikeus ja respektioikeus, jotka molemmat liittyvät tekijän persoonan kunnioittamiseen. Niiden tarkoituksena on suojata tekijän ja hänen henkisen työn tuloksena syntyneen teoksen välistä erityistä suhdetta ja antaa teokselle muutakin kuin taloudellista suojaa.

Respektioikeus suojaa tekijänoikeudenhaltijaa siltä, ettei teosta muuteta sen arvoa tai omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla eikä teosta saateta yleisön saataviin tekijää loukkaavassa muodossa tai yhteydessä.

Tässä on esimerkkinä Matti Sulannon blogissa oleva vauhdikas keinukuva. Jonkun kommentoijan mielestä kuva oli tosi hieno. Vaikka kuva oli tässä yhteydessä enemmänkin kertomassa kameran tekniikasta, niin minustakin se oli ihan hyvä, mutta pienellä rajauksella siitä olisi minusta saanut vielä paremman. Kysymys kuuluu. Voinko ilman lupaa kertoa tämän mielipiteeni omassa blogissani? Näyttämällä Matin alkuperäisen kuvan vai peräti näyttämällä sekä alkuperäisen että minun ”parantelemani” kuvan?

Vastaus on kyllä, kyllä ja ei. Julkaisemalla teoksen tai valokuvan, tekijä asettaa itsensä alttiiksi myös kritiikille. Sananvapauden nimissä kuka tahansa saa lausua mielipiteensä siitä. Kuinka kriittisen vain tai suupielet ruskeaa sylkeä valuen. Mutta kuvasta ja vain kuvasta. Jos kuvaan sekoitetaan arvostelijan mielipiteet kuvan tekijän persoonasta yleisesti, niin ollaankin helposti kunnialoukkauksen piirissä.

Kuvan julkistetusta teoksesta, jollaiseksi myös valokuva tässä yhteydessä katsotaan, saa laittaa omaan tekstiinsä sitaattina, jos teksti käsittelee kyseistä teosta. Onko netistä kopioitu identtinen digitaalinen versio valokuvasta valokuva itse vai kuva siitä, siitä saavat juristit minun puolestani vängätä puolesta ja vastaan. Sen sijaan respektioikeus kieltää teoksen muuttamisen, etenkin jos, kuten tässä, väitetään kuvan parantuneen rajauksen johdosta.Siksi vastaus viimeiseen kysymykseen on "Ei". Respektioikeus kieltää minua rajaamasta kuvaa toisenlaiseksi kuin mitä tekijänoikeuden haltija on sen tehnyt.

Sanomalehdissä kuvia rajataan aika surutta. Periaatteessa valokuvaaja voisi nostaa asiasta metelin, mutta eiköhän Siperia aika nopeasti opettaisi kuvaajalle ainakin tässä asiassa tiettyä nöyryyttä. Harvalla kuvaajalla on varaa räksyttää maksajan suuntaan respektioikeuksistaan. Tässäkin blogissa on esimerkkejä, miten siinä käy. Taloudellisten oikeuksienkin kanssa alkaa olla tekemistä, kun lehdet vaativat kuvaajilta kaikki oikeudet, jättäen vain luun eli vastuut kuvaajan käteen.

Respektioikeus suojaa periaatteessa valokuvatkin kaikilta niihin kohdistuvalta manipulaatioilta. Digitaalisena nettiaikana tämä on aika kuollut pykälän tulkinta. Kun on täysin mahdotonta valvoa, miten ihmiset omalla kotikoneellaan vääntävät ja kääntävät netistä lataamiaan valokuvia, niin käytännössä respektioikeus rajoittuu vain yleisön saataviin saatettuihin valokuviin. Se lienee aika kohtuullinen tulkinta respektioikeudesta. On kuitenkin syytä huomata, että esim. omalle kotisivulleen laitettu materiaali on yleisön saataviin saatettu. Respektioikeus koskee siis siellä olevia kuvia. Kuten myös muut tekijänoikeudet. Mitä siitä seuraa, jos laittaa omille epäkaupallisille sivuilleen netistä kaappaamansa kuvan? Yleensä ei mitään. Harva oikeuksien omistaja tuskin viitsii lähteä asiasta prosessoimaan.

Minun henkilökohtainen mielipiteeni (joka ei välttämättä ole sama kuin vallitsevat lakipykälät, sitä korostettakoon) on se, että valokuvansa laittaminen nettiin on vähän sama kuin oman tyttölapsensa jättäminen yksin Helsingin yöhön. Heitteillejättö. Jos tämä (kuva netissä tai tyttölapsi Helsingin yössä) kaapataan, raiskataan ja häväistään, niin on aika tekopyhää hurskastelua itkeä, että eihän niin saa tehdä. Minusta olisi reilumpaa, että nettiin laitetun kuvan saisi julkaista omilla epäkaupallisilla kotisivuillaan ”hyvän tavan mukaisesti”, eli tekijän nimen mainiten ja respektioikeutta kunnioittaen. Sanktio tulisi sitten respektioikeuden, ei tekijänoikeuden taloudellisen puolen rikkomisesta. Tietenkin tässä on se ongelma heti kulman takana odottamassa, että kaupallisten ja epäkaupallisten sivujen välinen raja voi olla hyvinkin veteen piirretty viiva.

No miten Matin ”paranneltu” kuva voi olla minun sivuillani? Tietysti siksi, että kysyin häneltä luvan siihen ja sain myöntävän vastauksen.

Perspektiivi on katsojan silmässä

2011-08-03T21:38:00.012+03:00

Yksi monista valokuvaukseen liittyvistä uskomuksista on se, että perspektiivi riippuu objektiivin polttovälistä tai kameran kennon koosta ja tietysti loogisesti myös se, että perspektiivi riippuu molemmista. Ei riipu.

Valokuvan perspektiivi, eli miten eri etäisyyksillä 3-ulotteisessa tilassa olevat kohteet sijoittuvat toisiinsa nähden 2-ulotteisessa kuvassa, riippuu vain kameran paikasta.

Tätä havainnollistamaan otin Olympuksen 4/3 systeemin kameralla E1 kuvat pihaltani remontin keskeltä objektiivin polttovälin ollessa 14 mm ja 54 mm. Sen jälkeen vaihdoin jalustalle Canonin täyden kinokoon kennon kameran EOS 5D Mk Ii:n ja laitoin siihenkin 14 mm objektiivin. Tulokset alla.

Canon 14 mm

Olympus 14 mm

Olympus 54 mm

Vielä rautalangasta vääntäen. Canonin 14 mm objektiivin kuvasta rajattu saman kokoinen alue kuin Olympuksen 54 mm objektiivin antama koko kuva. Repetitio mater studiorum est.

Kaikissa kuvissa on sama perspektiivi. Sen näkee ehkä helpoiten tarkastelemalla, miten kuvan keskellä olevat esineet suhtautuvat takana oleviin.

Kuvakulmat sen sijaan ovat erilaiset ja niiden seurauksena myös kuva-alat. Mitä pienempi polttoväli ja suurempi kenno, sitä suurempi on kennon "näkemä" kuvakulma ja vastaavasti kohteen kuva-ala kennolla.

Kun Canonin kenno on 21 megapikselin ja Olympuksen 5 megapikselin suuruinen ja niiden pinta-alojen kokoero 4 kertainen (croppi-kerroin^2), niin siitä voidaan päätellä, että kennojen pikseleiden fyysisten mittojen on oltava likipitäen yhtä suuret. Lätkäisin Olympuksen 14 mm polttovälillä otetun kuvan Canonin kuvan päälle. Teoria ja käytäntö paiskasivat kättä. Yhteensopivuus oli varsin hyvä. Talon katon harjasta näkee, että Olympuksen pikselit ovat hieman pienempiä, kuten 21:5 suhteesta voisi arvellakin olevan.

Olympuksen 14 mm objektiivin kuva laitettuna Canonin 14 mm objektiivin kuvan päälle. Tässä näkee hyvin, kuinka paljon suurempi on täyden kinokoon kennon kuva-ala 4/3 systeemin kennoon verrattuna, kun objektiivien polttovälit ovat yhtä suuret. Kokonaan toinen asia on, onko suurempi kuva-ala tässä tapauksessa kuvalle eduksi. Vasemmalla näkyvä lautakasa kun ei ole tuppeen sahattua, vaan vanhan liiterin purkuromua loppusijoitusta odottamassa.

Four Thirds vs. Kinokoko

2011-07-31T15:21:00.023+03:00

Testikamerat ja -kakkulat. Yksinkertaista valokuvausmatematiikkaa: objektiivien etulinssit ovat suunnilleen yhtä suuret. Puolta lyhyemmän objetiivin valovoima on silloin aukon suurempi.

Järjestelmäkamerani oli vielä 4 vuotta sitten Olympuksen E1. Siinä on nykymittapuun mukaan naurettavat 5 miljoonaa pikseliä, mutta minulle ei tullut kertaakaan vastaan tilannetta, jossa niiden määrä olisi ollut jotenkin kuvien jatkokäyttöä rajoittava tekijä. Siihen aikaan, toisin kuin nyt, olin vielä päätoiminen ammattivalokuvaaja.

Siirryin Canonin täyden kinokoon runkoon EOS 5D 4 vuotta sitten ja pari vuotta sen jälkeen hankin vielä toisen rungon EOD 5D MK II. Satsaukset eivät ole tähän päivään mennessä tuoneet mitään rahassa mitattavaa lisäarvoa kuviini ja kuvaukseeni. Enemmän pikseleitä ja vähän parempaa kuvanlaatua sentään.

Tämä kirjoitukseni liittyy Matti Sulannon blogiin kirjoittamaani kommenttiin. Koitan tässä hieman korjata kennon kokoon ja polttoväliin liittyvää yleistä väärinkäsitystä.

Kun mm. Olympuksen käyttämän Four Thirds (4/3) standardin ns.rajaus- eli croppi-kerroin kinokokoon on 2, niin usein näkee mainittavan, että 4/3-järjestelmässä 50 mm objektiivi antaa samanlaisen kuvan kuin 100 mm:n objektiivi täyden kinokoon kennon kamerassa. Ei anna.

Kokeilin vähän molemmilla kameroillani, kun minulla sattui olemaan 4/3-systeemin Olympuksen 50 mm makro-objektiivi f/2.0 ja täyden kinokoon kennon kameran Canonin 100 mm makro f/2.8.

Ensinnäkin kennojen sivujen suhteet ovat erit. Kinokoossa ne ovat 36 mm:24 mm eli 3:2. Four Thirdissa ne ovat 17,3 mm:13 mm eli pyöreästi 4:3. Siis kuvat joka tapauksessa rajautuvat eri formaattiin.

Koska kennojen sivujen mittasuhteet ovat erilaiset, niin Canonin 100 mm objektiivi (ylempi) näyttää vähän enemmän vaakasuunnassa ja Olympuksen 50 mm objektiivi (alempi) vastaavasti pystysuunnassa.

Oleellisempi ero on syväterävyysalueessa. Syväterävyysalue riippuu kolmesta eri tekijästä. Objektiivin polttovälistä, käytetystä f-luvusta (aukon arvosta) ja kohteen etäisyydestä. Mitä pidempi polttoväli, pienempi f-luku (suurempi aukko) ja mitä lähempänä kohde on, sitä lyhyempi on syväterävyysalue.

Ylempänä lähikuva Olympus 50 mm ja alempana Canon 100 mm samasta kohtaa ja samalla aukkoarvolla f/2.8. Pidemmästä polttovälistä johtuen Canonin kuvan syväterävyysalue on selvästi lyhyempi. Lisäksi Olympuksen kuvakulma on laajempi, koska sen polttoväli pienenee lähemmäksi tarkennettaessa.

Vaikka Olympuksessa käytettäisiin suurinta aukkoarvoa f/2.0, niin kuvan syväterävyys on pidempi kuin Canonin objektiivilla aukkoarvolla f/2.8 otetussa kuvassa.

Pidemmän polttovälin objektiiveissa voidaan käyttää pienempiä aukkoja kuin lyhemmän polttovälin objektiiveissa. Kuvan laatua lopulta pienillä aukkoarvoilla heikentävä diffraktio riippuu aukon absoluuttisesta koosta. Tässä ylempänä Canonin 100 mm pienimmällä aukolla f/32 ja alempana vastaavasti Olympuksen 50 mm f/22. Syväterävyyttä riittää molemmilla. Onko se kuvalle eduksi, onkin jo toinen tarina.

Esimerkiksi Wikipedia ”tietää”, että 4/3 systeemillä ei saada lyhyttä syväterävyysaluetta, koska sen rajauskerroin on suuri. Tämä ei pidä paikkaansa. Saman polttovälin objektiiveilla ja samalla f-luvulla syväterävyysalue on yhtä suuri 4/3:n kameroilla kuin täyden kinokoon kennon kameroilla.

Lopuksi vielä opettajamainen tietopläjäys, kuinka syväterävyys riippuu

1. Polttovälistä. Ylempänä Canon 100 mm f/2.8, alempana Olympus 50 mm f/2.8

2. Aukkoarvosta. Olympus 50 mm f/22

3. Etäisyydestä. Olympus 50 mm f/2.8. Olen tarkentanut niin lähelle kuin Olympuksen 50 mm makrolla pääsee. Kohde on silloin 24 cm päässä filmitasosta ja noin 8 cm päässä objektiivin etummaisesta linssistä.

Tästä kuvasta näkyy hyvin syväterävyyden luonne. Terävvyysalue on 1/3 fokuksesta kameraan päin ja 2/3 siitä pois päin. Tässä sitä yhteensä noin 4,5 mm. Terävyysalue ei lopu kuin veitsellä leikaten, vaan kuva tulee pikku hiljaa vain epäterävämmäksi syvyyssuunnassa.

Bloginkirirjoittelun hyviin puoliin kuuluu, että omaa tekstiään voi korjata, lisäillä ja poistaa jälkikäteen. Esa Kivivuoren kommenttien perusteella kaivoin vielä jostain kätköistä Olympuksen 100 mm objektiivin ja kuvasin mitan sekä sillä ja Canonin 100 mm objektiivilla, molemmat aukkoarvolla 3.2 (suurin Olympuksen aukoista). Nyt siis polttovälit olivat yhtä pitkät.

Ylempänä Canon 100 mm f/3.2 ja alempana Olympus 100 mm f/3.2. Olympuksen kuva-ala on pienempi, koska sen kennon koko on pyöreästi vai 1/4 Canonin kennon koosta. Olennaista on kuitenkin se, että syvyysterävyys on molemmissa sama. Se ei riipu kennon koosta.

Tässä olen yrittänyt tarkentaa 60 cm kohdalle. Esan kommentti siitä, että lähikuvauksessa sääntö 1/3 ja 2/3 ei pidä paikkaansa, pitää paikkaansa. Lauseen sisältöä ihmetteleville suomennettakoon, että Esa on siis oikeassa, Poikkitieteilijä oli väärässä.

Pekka ja Pätkä neekereinä

2011-07-26T20:43:00.057+03:00

Oslon tragedia on nostanut rasismin, fasismin ja kaikkien muiden kauheiden asioiden vastustajat barrikadeille kertomaan meille valistumattomille, miten jatkossa pitää toimia. Rasismille, vihapuheille ja suvaitsemattomuudelle pitää saada ehdoton nollatoleranssi.

Ihan kannatettava ajatus, jos sillä voitaisiin nostaa Norjan tapahtumien toistumisen kynnystä ja jos joku pystyisi kertomaan, miten voidaan erottaa esim. rasistiset puheet ja kirjoitukset tavallisista ihmisten harrastamista muuten vaan enempi vähempi typeristä möläytyksistä. Otetaan nyt vaikka nykyään kiellettyjen listalle nostettu sana ”neekeri” tarkastelun kohteeksi.

Minun kouluaikanani opetettiin, että kaikki mustat afrikkalaiset, kuten etiopialaiset, eivät ole suinkaan neekereitä. Neekereille tyypillisistä luonteenpiirteistä opetettiinkin sitten sellaisia ”faktoja”, että niitä ei nykypäivänä uskalla edes tähän blogiin siteerata. Siitä huolimatta neekeri jäi ainakin minulle mieleen sanana, jolla tarkoitettiin ns. neekerirodun edustajia, olivat he sitten afrikkalaisia tai amerikkalaisia. Sanaan ei liittynyt sen kummempaa arvolatausta suuntaan tai toiseen. Korkeintaan jotain kateutta, kun poikien kesken pidettiin varmana tietona neekereiden ylivoimaista mieskuntoisuutta ja hirveää flaksia naisten keskuudessa.

Tunsin aikoinaan nyt jo kuolleen burundilaisen yönmustan Theodor Kampalan juuri niin hyvin, kuin muutaman kerran yhdessä oluella käyneen voi tuntea. Koska tunsin hänet nimeltä, niin oli tietysti luonnollista, että puhuttelin häntä nimeltä enkä esimerkiksi kutsunut neekeriukoksi (hän osasi oikein hyvin suomea). Muistan kuitenkin kerran kysyneeni häneltä, että mitä mieltä hän on siitä, jos ja kun häntä kutsutaan neekeriksi. Hän vastasi, että minä saan sanoa häntä miksi vain, koska olin hänen ystävänsä ja etenkin koska tarjosin hänelle kaljat, mutta neekeriksi haukkuvaa hän saattaisi vetää turpaan. Oli kuulemma vetänytkin - minkä hyvin uskoin, sillä hän oli paitsi isokokoinen myös aika äkkipikainen.

Legendaarinen urheiluselostaja Juhani Sipilä kutsui Moskovan olympialaisten 10.000 ja 5.000 metrin voittajaa, etiopialaista Miruz Yifteria ”suomalaisia vaanivaksi mustaksi peikoksi”. Se olikin poliittisesti korrektia, sillä etiopialaiset pitävät itseään seemiläisinä, ei neekereinä. Toisaalta vaikka Sipilä olisi nimitellyt lyhyenläntää ja kieltämättä hieman peikkoa muistuttavaa Yifteria suomeksi vaikka miksi, niin tuskin se olisi miestä paljoa hetkauttanut. Enemmän traumoja Moskovan olympialaisista taisi jäädä kummallakin pitkällä matkalla mitaleille yltäneelle Kaarlo Maaningalle, joka uskoon tultuaan tunnusti käyttämänsä veridopingin. Lasse Viren ei tunnustanut.

Lukija saattaa kysyä kuin jaaritteluun tuskastunut tuomari ”Kova laki”-sarjassa, että kauanko vielä kestää, ennen kuin selviää, mihin poikkitieteilijä oikein pyrkii. No hyvä. Pyrin siihen, että sanoilla ja ilmaisuilla ei ole itsessään rasistisia tai muita negatiivisia ominaisuuksia. Ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi ja kyllä sitä ollaan niin neekeriä, niin neekeriä. Rasistisiksi ne muuttuvat vasta asiayhteydessä.

Rasistisia puheita ei voida tunnistaa niiden yksittäisistä sanoista tai edes lauseista. Jonkun on tulkittava ne ja päätettävä, mikä on rasismia, mikä muuten vain typeryyttä ja mikä jopa huovismaista salaoveluutta (á la "Pystyyn marinoitu nainen"). Kuka se voisi olla? Joku asiantuntija? Vaikka rasismiin, maahanmuuttopolitiikkaan ja monikulttuurisuuteen laajasti perehtynyt sosiologi Vesa Puuronen?

Häntä haastateltiin juuri tänään 26.7.2011 ilmestyneessä Kotiliedessä. Näin Vesa Puuronen vastasi kysymykseen: ”Mitä rasistista on kansanedustaja Jussi Halla-Ahon kirjoituksissa?” (Halla-aho kirjoitetaan muuten kuten ohessa. toim. huom. toimittajalle)

”Hänen kirjoittelunsa perustuu näkemykseen, että maahanmuuttajien kulttuuri tai uskonto määräävät heidän toimintaansa. Halla-Aho käyttää kulttuuria tai etnistä ryhmää rodun kiertoilmaisuna ja leimaa maahanmuuttajat murhaajiksi, raiskaajiksi tai barbaarivalloittajiksi. Näin hän tuottaa rodullistettuja identiteettejä ja on siten rasisti.”

Halki, poikki ja pinoon. En ole Jussi Halla-ahon suuri ihailija enkä olisi äänestänyt häntä, jos vaalipiirini olisi ollut Helsinki. Siitä huolimatta haluan sittenkin mieluummin elää poliittisesti epäkorrektin möläyttelyn ja Jussi Halla-ahon kirjoittelut sallivassa maailmassa kuin siinä, jossa minäkin olisin näillä teksteilläni Puurosen määrittelemänä rasisti tai ainakin poliittisesti-korrektius-vastainen.

Sama koskee sanavapausjärjestö Suomen Penin puheenjohtaja Jarkko Tonttia, joka kommentoi Halla-ahon saamaa tuomiota: "Niin tärkeä ihmisoikeus kuin sanavapaus onkin, täytyy harkita ja punnita kommentteja, kommentoi asiaa Sananvapausjärjestö Suomen Penin varapuheenjohtaja Jarkko Tontti Uudelle Suomelle."

Tästä olen eri mieltä. Sananvapauteen kuuluu myös oikeus esittää sellaisia kommentteja, jotka eivät ole hirveän harkittuja ja punnittuja. Tontin vaatimus johtaisi väistämättä siihen, että lehdet olisivat aika ohuita ja netin keskustelupalstoja ei olisi lainkaan. Sananvapaus on niilläkin, joista Penin toimitusjohtaja ei syystä tai toisesta pidä tai jotka ovat erikoistuneet möläyttelemiseen. Kuten Jarkko Tontti esittäessään lasten päivähoitoa pakolliseksi. Tai Poikkitieteilijä kirjoittaessaan suuresta tragediasta yllä olevalla otsikolla ja siihen liittyvällä valokuvalla.

Oslon tapahtumat ovat traagisia, erityisen traagisia tietysti omaisten ja läheisten kannalta. Heidän tuskansa määrää eivät varmaan voi käsittää muut kuin saman joskus kokeneet. Läheisensä väkivallan uhreina menettäneet. Heitä on eri puolella maailmaa kymmeniä jos ei satoja miljoonia. Minä en kuulu heihin. Siitä huolimatta en voi olla ajattelematta, että tässä toisten tuskaa käytetään myös oman oikean näkemyksen tukena toisin ajattelevien vääriä mielipiteitä vastaan. Naivisti tai härskisti, molempiin lähtöihin riittää kommentoijia.

ps. Otsikkokuvassa todellakin on taustalla Pekka ja edessä häntä 2 cm lyhyempi Pätkä.