The genius of László

When one visits new places, he usually compares if the things are better or worse in this new place than at home, in a home city or country. It is very human and the target of comparison can be a new neighbour next door or a country on the other side of the world.

I had OSR-project´s meeting last week in Budapest. Besides the meeting I had the pleasure to visit Palace of Miracles (Csodák Palotája) as a guest of Egyed László, the leader and the man behind many exhibition objects of the Science centre. Of course I could not refrain from comparisons.

In every place there are things, that are worse than at home, and the opposite is also true. I do not want to mention exhibition objects, which in my opinion might not be equally good as the similar ones in Heureka. For two reasons; I do not want to be impolite to my hosts. Also the people of Heureka might become too proud, which is never a good state for a human.

But here are some objects, which Egyed László has planned. He is very proud of them and for good reasons.

1. Playing basket ball using Bernoulli principle.
I really liked this. You don’t need to know physics of the Bernoulli principle, but it helps you to get the ball into the basket. Egyed László himself shows how it goes. I think this exhibition object is learning by doing at the highest level.

2. Coriolis Effect 1 and Coriolis Effect 2
Nice way to understand, how things move under the Coriolis Effect. You choose, if you are on a solid set of coordinates or on a rotating set of coordinates. Movement looks very different depending on your set of coordinates. (The foot that now and then tries hopeless to kick belongs to me)

3. Machine as an artist 1 and Machine as an artist 2
Who has the copyright of the art? Is it the visitor, the machine or perhaps László?

4. Chaotic pendulum.
With wild movement, but safely behind glass.

So thank you László, for many pleasant experiences. I remember, that you promised me detailed instructions for every object, in case somebody is interested in building similar ones. They might be needed sooner than you believe.

Mr. Murphyn kanssa maapallon kokoa mittaamassa

Olen ollut lukemattomia kertoja tilanteessa, jossa luennoidaan tai opetetaan ja demonstroidaan samaan aikaan. Sekä itse luennoimassa että seuraamassa muiden esityksiä. Suuren tilastollisen aineiston antamalla varmuudella voin väittää, että lähes aina tilaisuudessa mukana on myös Mr. Murphy. Jos jokin voi mennä pieleen, niin se myös menee.

Osana EU:n rahoittamaa Open Science Resources –projektia tein kesäkuun toisella viikolla Heurekassa kreikkalaisen filosofin Eratosthenisin jo 2200 vuotta sitten suorittama mittauksen, jossa saatiin selville maapallon ympärysmitta. Koe tehtiin yhteistyössä kreikkalaisen Ellinogermaniki Agogi koulun kanssa.
Kokeessa mitataan Auringon korkeus sen ollessa korkeimmillaan kahdessa samalla pituuspiirillä olevassa paikassa. Ellinogermaniki Agogin ja Heurekan koordinaattien pituusasteet sattuvat olemaan hyvin lähellä toisiaan. Ellinogermaniki Agogin 23°43′E ja Heurekan 25°02′E. Pituuspiirien erosta johtuva virhe laskemissa peittyisi monen muun virhelähteen alle. Mm. sen, että Aurinko ei ole pistemäinen vaan tasomainen valolähde. Siitä syystä mitattava varjon pituus on aina hieman epätarkka.
Yhteiseksi mittauspäiväksi sovittiin perjantai 11.6., koska kreikkalaisilla oli silloin koulussa yleinen tiedepäivä.
Sen verran usein Mr. Murphy oli käynyt meillä kylässä, että ymmärsin varautua sääolosuhteisiin. Kokeen vaatimaa auringonpaistetta kun ei voi taata Suomen suvessa. Siksi kokeelle oli varapäivät varsinaisen h-hetken molemmin puolin, torstaina ja lauantaina. Auringon suurin korkeuskulma muuttuu näinä perättäisinä päivinä niin vähän, että sillä ei olisi tuloksiin mitään vaikutusta.
Sääennuste näyttikin jo alkuviikosta, että torstai tulisi olemaan loppuviikon ainoa aurinkoinen päivä. Perjantaiksi ja lauantaiksi luvattiin sadetta ja se lupaus myös piti.


























Koe ja siihen kuluvat mittaukset onnistuttiin kuitenkin tekemään torstaina. Yleisö ja kokeen mittausten avustajat koostuivat pääosin leirikoululaisista, joille tässä kiitokset vielä jälkikäteenkin. Etupiha olisi ollut aika nolon tyhjää ilman teitä.

Olin käynyt keskiviikkona Korson Vatexissa, josta on muodostunut minun hovihankkijani projektien vaatimissa hankinnoissa. Nyt kohteena oli pistooli, jolla ammuksina oli imukupeilla varustetut nuolet. Heurekan hommissa yksi mukavimmista puolista on se, että aina aika ajoin saa ostella sellaisia leluja, joista lapsena saattoi vain haaveilla. Samalla ostin kaksi heittolennokkia. Tulette vielä tällä palstalla näkemään toisen lentävän – ja toisen putoavan kuin kivi.
Mutta takaisin Eratosthenesiin. Kotona kokeilin, miten hyvin imukupit tarttuisivat demonstraatiovälineenä käyttämäni karttapallon pintaan. Hyvin. Kun lätkäisin ne palloon kiinni, niin ne pysyivät siinä koko illan. Ne näyttäisivät selkeästi, miten varjon pituus riippuu pystyssä olevan pylvään sijainnista Maapallolla.
Vaan kuinkas sitten kävikään. Mikä eilen on tiukasti kiinni pysyvää, voi jo tänään olla lentoon lähtevää. Alun pomppiva kuva johtuu siitä, että kuvaajan hytkyntää ei edes kameran tärinänesto pystynyt vaimentamaan. Sen lisäksi kannattaa kiinnittää huomio kahden kokeneen avustajan ammattitaitoon. Pokka pitää, tapahtuu estradilla mitä vain.
Virheistä oppii (se onkin ainoa järkevä syy tehdä niitä). Seuraavalla kerralla laitan pylväät karttapalloon liimalla kiinni.
Miten niin seuraavalla kerralla, saattaa tarkkaavainen lukija kysyä. Eikös kokeille varatut päivät jo menneet?
Ei toki. torstaina 10.6. oli vasta kokeen testaus, ei edes kenraaliharjoitus, josta se olisi siinä mielessä käynyt hyvin, että pylväiden putoaminen ei ollut ainoa pieleen mennyt asia. Huonoa kenraalia kun tunnetusti seuraa onnistunut ensi-ilta. Eratosthenesin koetta tullaan esittämään sopivissa väleissä kesän leirikoulujen yhteydessä. Päivämäärät ovat vielä tuntemattomia, mutta paikka, kellonhetki ja säätila ovat jo tiedossa. Heurekan etupiha klo 13.00 – 13.30. Aurinko paistaa.


























Virheistä tosiaan oppii. Eikä se opetustilanteessa rajoitu pelkästään niiden tekijään, vaan se koskettaa myös kuulijaa. Tämä on yksi pedagogiikan suurista paradokseista. Muistan omalta opettajauraltani niin monta kertaa kuulleeni opettajanhuoneessa välitunnilla jotenkin seuraavan sisältöisen lauseen: ”Vaikka niin hyvin opetin, niin eivät ne mitään oppineet!” Valitettavasti ei ole opettajan vallassa päättää, mikä oppi menee perille ja mikä ei. Vai onko se edes mitenkään valitettava asia?
Opettajan tekemien virheiden etsiminen ja korjaaminen oli jo kansakoulussa pääasiallisin tapani osallistua opetukseen, eikä tyyli oppikouluun päästyäni ainakaan vähentynyt. Oman opettajaurani aikana sitten katsoin kunnia-asiakseni, että minun oppilaillani on riittävästi aineistoa tämän poikkitieteellisen pedagogisen suuntauksen toteuttamiseen. Tässä suhteessa katsonkin onnistuneeni hyvin opettajana. Korviini ei ole kantautunut kovin usein tästä eriäviä arvioita.

























Epilogi.
Kun olin kokeen jälkeen kahvilla Heurekan etupihan terassilla, niin iskin imukupit taas kiinni karttapalloon. Ne pysyivät kiinni kuin liimattuina. Katselin ympärilleni etsien Mr. Murphya. Jossainhan hänen täytyi lymytä onnistumisen aiheuttama tyytyväinen virne kasvoillaan.


























Valokuvat: Sakari Mäkelä
Videon kuvaus: Ville Eerikäinen
Piirros: Hannu Era
Avustajat: Heko, Jouko, hyvä joukko leirikoululaisia, Mr. Murphy

Heurekan lokkitilanne 10.6.2010

Lokinpoikaset pakenemassa kuvaajaa roskapöntön taakse. Vaatimaton sommittelu johtuu pelkästään kuvaajan päällä ärhentelevästä emosta, tädistä, kummista tai muuten vaan rähinäpäällä olevasta hängaroundista.

Osa-aikaeläkeläisenä saavun yleensä kustannuspaikalle muita myöhemmin, mutta vastapainoksi lähden usein aikaisemmin. Juuri tällä hetkellä tästä on lieviä käytännön hankaluuksia.
Vaikka autoni on pieni ja ketterä vanhus (vuosimallia -92 oleva Rellu Twingo, jota Ahtisaaren Marakin ennen pressaksi tuloaan mainosti autona, johon hänkin mahtuu – toki valehteli, tai ainakin puhui muunneltua totuutta), niin vapaata parkkipaikkaa on tuloaikanani vaikeaa löytää muualta kuin Nörttilän tilapäisen majapaikan oven vierestä. Syy on varsin ymmärrettävä. Kyseistä paikkaa vartioivat Heurekan katolla pesivät ärhäkät lokit. jotka reviiriään ja poikasiaan puolustaessaan tekevät kamikaze-syöksyjä etenkin siihen paikkaan pysäköinneitä kohtaan.
10.6. lähdin Heurekasta noin 15.45 (tarkempi aika kulkuraportista) takaoven kautta. Jo ovella huomasin, että ongelmia saattaa olla tulossa. Autoni vieressä tepasteli kaksi lokinpoikasta ja harjalla oli kolmen lokin partio valmiina iskemään jokaisen epäilyttävän niskaan. Tähän aikaan se oli vielä täydessä iskukunnossa, vartin päästä useimpien lähtiessä Heurekasta paikalla oli enää selvästi väsyneempiä syökypommittajia. Pommivarastotkin saattoivat olla silloin vähäisemmät. Ei kannata lähteä ennen aikojaan töistä.
Minulla oli kamera mukana, joten ajattelin ottaa pari vuoden luontokuvaksi sopivaa ehdokasta samalla kuin juoksisin turvaan autooni. Poikasista ehdin näppäistä 2 kuvaa ja syöksypartiosta useamman samalla kun suojelin päätäni sekä kovilta että pehmeiltä iskuilta.
Ehkä oikea genreni valokuvaajana onkin taidevalokuvaus. Sainhan syöksypartion kaikki kolme lokkia saamaan ruutuun + yhden lokin siipisulan. Ei niin huonosti muuten pieleen menneeltä päivältä.



Ai miten pieleen menneetä?
Siitä enemmän seuraavassa blogissa, kunhan saan kiristäjältä todisteena olevat valokuvat käsiini.