Metallimies tekee millilleen, mutta arkeologi tekee justiinsa

Miten ja miksi tämä piikivestä isketty nuolenkärki on joutunut maahan noin 5000 vuotta sitten. Sen selvittäminen lienee mahdotonta. Sen sijaan mistä kohtaa se löytyi, tiedetään millimetrien tarkkuudella. 

Vanhan sanonnan mukaan metallimies tekee millilleen, mutta puuseppä tekee justiinsa. Jotenkin tämä kansanviisaus tuli mieleeni, kun kävin kurkkimassa arkeologi Jan Fastinvetämillä perinteisillä tiedekeskus Heurekan Jokiniemen kivikautisilla kaivauksilla ajatuksella, että josko taas tietomääräni vähän lisääntyisi. Historiallisen ulottuvuuden lisäksi minua kiinnosti lasertoiminen paikannusjärjestelmä, jonka avulla löytöjen koordinaatit saadaan mitattua ja rekisteröityä nopeasti. Kun löydettyjen esineiden määrä viime kesänä oli yli 20.000, niin on varsin ymmärrettävää, että näin suuren löytömäärän löytöpaikan mittaaminen perinteisellä mittanauhalla on aika työlästä.

Noin 5000 vuotta sitten nykyisessä Vantaa Jokiniemessä oli meren rannalla oleva kivikautinen asujamisto. Paikallisen heimon metsästäjältä tai soturilta ehkä katkesi keihäästä piikivestä isketty nuolekärki ja hän saattoi heittää käyttökelvottomaksi muodostuneen esineen maahan. Oliko tilanne yhtä vakava kuin naisen kynnen katkeaminen tänä päivänä ja vielä paljon dramaattisempi. Sitä emme saa koskaan tietää.

Vaan tuskinpa aavisti kivikauden mieskään, että nuolenkärki kaivetaan esille argeologissa kaivauksissa 30.6.2015  ja löytöpaikan koordinaatit kirjataan ylös usemman desimaalin tarkkuudella. Perustelen tätä sillä, että kivikauden miehellä tuskin oli käsitystä vuosiin, kuukausiin ja päiviin perustuvasta kalenterista ja koko maapalloa käsittävästä koordinaatistosta hänellä ei ainakaan ollut mitään hajua. Luultavasti asia unohtui häneltä saman tien. Keihäänkärkiä tuli ja meni, vaikka eivät ne ihan kertakäyttötavaraakaan olleet. Piikiveä ei nimittäin ollut nykyisen Suomen alueella, vaan materiaalin on täytynyt kulkeutua muualta. 

Kaivauksille voi osallistua kuka vain - tosin ei ihan ilmaiseksi. 50 euron pääsymaksua vastaan pääsee päiväksi kaivelemaan. Saattaa tuntua kalliilta, mutta muutaman kerran Janin työleirillä käyneenä olen kuullostellut vapaaehtoisten tuntoja. Maksu, joka sisältää kaivuun ja Janin luennon aiheesta, on kaikkien haastattelemieni mielestä ollut hyvä sijoitus. Kaivauksille voi ilmoittauta täällä.

Paikannuksen keskusyksikkö, johon löytöjen paikat suhteutetaan.

Takana näkyvä keskusyksikkö mittaa etäisyyden sekä korkeus- että vaakakulman löydön kohdalla olevaan mittayksikköön. 

Mitattavan kohteen kulmat ja etäisyys keskusyksikköön nähden. Kun keskusyksikön pituus-, leveys- ja korkeuskoordinaatit tunnetaan, niin mitattavan kohteen koordinaatit saadan näytössä olevilla arvoilla laskettua alkeisavaruusgeometrian avulla.

Opinko mitään uutta? Toki. Käsitteen kulttuurikerros. Se on se osa maata, jossa on näkyvissä jäänteet ihmisen toiminnassa alueella. Tällä paikalla on ollut vielä 70-luvulle asti kauppapuutarha, mistä syystä kivikautinen kulttuurikerros on aika syvällä. Jan Fast näyttää sormillaan, miten paljon tästä kohtaa on saatu vaalean maa-aineksen alla olevaa kulttuurikerrosta vasta näkyville. Kulttuurikerroksen on arvioitu olevan tässä noin 40 cm syvä, joten paljon olisi kaivauksiin osallistuvilla vapaaehtoisilla avustajilla vielä raaputettavaa, mikäli koko alue haluttaisiin tutkia läpikotaisin. 

Merenpinnan on arvioitu olleen tässä kohtaa noin 3100 BCE (Before Christian Era). Ajan ilmaisu on jonkinlainen kompromissi meikäläisten pakanoiden käyttämästä eaa. ja Jeesukseen uskovien eKr. välillä. Tosin, kuten minulle jälkeenpäin huomautettiin, niin CE on myös lyhennys termeistä "Current Era tai Common Era". 

Vesitornado

Tiedekeskus Heurekan Klassikot näyttelyyn on kesällä tulossa muutama uusi kohde. Yksi niistä on työnimeltään "Vesitornado". Kävin Heurekan pajalla vähän kurkkimassa sitä, kun sen fysiikka tuntui minusta kovasti kiehtovalta.

Laite on noin 1½ metriä pitkä ja 25 cm läpimitaltaan oleva pyöreä läpinäkyvä muoviputki. Sen sisällä on metrin verran vettä ja sitä pyörittää pohjassa oleva pystylapainen potkuri. Potkurin pyöriessä vesi kiertää putkessa ja muodostaa keskelle syvän suppilomaisen pyörteen. Sitä syvemmän, mitä kovempaa potkurit pyörivät. Jos pyörivään veteen pudotetaan pingispallo, niin se uppoaa ja jää pyörimään keskelle putkea jonnekin pohjan ja pyörteen kärjen väliin. Kuvassa oleva esine ei siis ole kananmuna, vaan pyöreä pingispallo. Sen litistyminen ei johdu pyörimisestä kuten maapallolla, vaan se pyöreän putken ja veden aikaansaama optinen ilmiö.

Itse pyörrekin on siinä mielessä optinen ilmiö, että se näkyy parhaiten katsojaan nähden sivuistaan. Valo tulee  tällöin takaa veden ja ilman rajapintaan kulmassa, jossa tapahtuu kokonaisheijatuminen.

Koitan ensiksi selvittää, miksi pyörre syntyy ja miksi se on niin jyrkkä, suunnilleen porkkanan muotoinen aivan yläosaa lukuunottamatta. Kun vesi on paikoillaan, niin sen pinta on vaakasuorassa. Paine veden pinnassa aiheutuu päällä olevan ilmakehän paineesta.

Kun vesi alkaa kiertää putkessa, niin tilanne muuttuu. Alla olevassa hidastetussa videossa näkyvästä roskasta käy ilmi, miten vesi virtaa putkessa potkurin pyöriessä. Roska nousee ensin laitoja kiertäen ylöspäin, mutta joutuu sitten keskemmällä alaspäin menevään virtaukseen, jolloin sen nopeus kasvaa voimakkaasti. Vesi siis "porautuu" keskeltä alaspäin vasenkätisen ruuvin suuntaan pyörien ja nousee vastaavasti ylös reunoja pitkin.

On helppoa ymmärtää, että vesi liikkuu nopeiten alhaalla potkurin lapojen vieressä ja nopeus pienenee kitkasta johtuen sitä enemmän, mitä kauempana potkurista ollaan. Siis vaakasuorassa suunnassa veden vaakasuora nopeus on pienempi reunoilla kuin keskellä ja pystysuorassa suunnassa pienempi ylhäällä kuin alhaalla.  

Virtaavan veden paineradientti virtausta vasten kohtisuoraan on sitä pienempi, mitä suurempi on virtausnopeus. Tähän ilmiöön perustuu muun muassa ns. Venturi putki, jotka voidaan käyttää imupumppuna. 

Koska veden painegradientti virtausta vastaan kohtisuorassa suunnassa pienenee virtausnopeuden kasvaessa, alkaa ilmanpaine työntää vettä kuopalle putken keskeltä, missä virtausnopeus on suurin. Kuopan reunojen syvyys asettuu sille korkeudelle, jossa veden virtauksesta johtuva painegradientin aleneminen ja syvyyden kasvusta johtuva hydrostaattisen paineen kasvu kumoavat toisensa. Mitä vinhemmin vesi pyörii putkessa, sitä syvemmälle veteen  pyörteen pinta porautuu. 

Pyörteen pinnassa paine on sama kuin ilmanpaine p(0). Olen tässä lähtenyt siitä, että ihan putken reunassa veden nopeus on niin piene, että se on katsottu nollaksi. Silloin paineeseen veden pinnalla ei tule syvyydestä eikä nopeudesta johtuvaa termiä.

Hydrostaattinen paine kasvaa suhteessa syvyteen h veden pinnasta mitaten, mutta kun paineen laskun termi ½ x roo x v^2 kasvaa suhteessa nopeuden v neliöön ja nopeus taas lisääntyy sekä keskemmälle että alaspäin mentäessä, niin pyörteestä tulee hyvin jyrkkä veden pyöriessä nopeasti.

Myös toinen putkessa esitettävä ilmiö on selitettävissä erilaisten virtausnopeuksien avulla. Kun pingispallo pudotetaan putkeen ja vesi laitetaan kiertämään, niin pallo tempautuu pyörteeseen ja lopulta jää pyörimään pyörteen alapuolelle keskelle putkea. Alla olevasta videosta näkee ilmiön ja lopussa vielä ratkaiseva kohta hidastettuna.


Kun pallo jää paikoilleen tietylle korkeudelle vedessä, niin silloin paine-eron pallon ylä- ja alapinnan välillä kumota veden keveään palloon aiheuttaman nosteen. Tämä taas syntyy siitä, että vesi pyörii tässä systeemissä sitä nopeammin, mitä syvemmällä ja lähempänä potkuria se on.

Keskellä putkea pallo pysyy taas siitä syystä, että vesi kiertää keskellä nopeammin kuin reunoilla, mikä paineen vaakasuorassa suunnassa pienenemään kohti keskustaa.

Voimakuvioiden rakastajille kaavakuva paikallaan pysyvään palloon vaikuttavat voimat.
G = pallon paino
N = palloon kohdistuva noste
F = pallon ylä- ja alapuolen välisestä virtanopeuksien paine-erosta aiheutuva alaspäin suuntautuva voima.
H = putken reunan ja keskustan välisestä virtausnopeudesta aiheutuva, keskelle putkea suuntautuva voima.

Muitakin vaikuttavia tekijöitä varmaan on. Hydrodynamiikka on aika monimutkaista ja matemaattisestikin hankalaa etenkin virtauksen muuttuessa laminaarisesta pyörteiseksi. Kuinka paljon pingispalloon vaikuttaa esimerkiksi tämä pystysuora kiertovirtaus tai pallon oma pyöriminen? En osaa sanoa, en edes arvata. Virtausfysiikasta paremmin perillä olevilla Aalto yliopiston tupsulakeilla olevilla olisi nyt nokittamisen paikka.

Pennejä ja Penrosen kuvioita

Viime torstai 12.3. oli oikein hetkinen päivä näin eläkeläisen näkövinkkelistä. Kävin Hesassa silmälääkärillä, kun silmänpaineet ovat vähän koholla. Ei merkkejä glaukoomasta, mikä tieto pantiin elämässä hyvien asioiden kansioon.

Kävin myös yhdistetyssä koulutusseminaarissa ja vaalitilaisuudessa. Siitä ehkä joskus vähän enemmän. Näiden kahden paikan välillä jouduin kävelemään Keskuskatua. Katu on kivetty Penrosen kuvioilla, joten päätin ottaa siitä muutaman valokuvan mahdollista myöhempää käyttöä varten. Kännykässä olevaa kameraa parempaa ei sattunut juuri silloin olemaa käsillä, mutta asia tulee ilmi silläkin.

Breik-tanssija Keskuskadun Penrose-laattojen päällä. Laatoitus ei ole kuitenkaan ihan oikeaoppinen, kuten tästä Simo Kivelän artikkelista käy ilmi. 

 Heurekan "aito" Penrose laatoitus. Laatoitukseen on käytetty vain kahden muotoisia laattoja. Tummempia "nuolia" ja vaaleampia "leijoja".

Kadulla hengaili muutaman nuoren ryhmä. Yksi pojista tuli juttusille. "Hei äijä! Ota kuva, kun mä breikkaan!"

Itse breikkaus käsitti pari juuri ja juuri painovoiman maassa pitävän voiman ylittävää hyppäystä ja kärrynpyörän, jonka suoritusasentoa entisen kansanedustajan kyseessä ollen kutsuttiin nelivedoksi. Hattu tuli kuitenkin sukkelasti eteeni: "Esiintymispalkkio".

"Palkkio esityksen tason mukaan." sanoin heittäen kolikon hattuun ja käännyin jatkaakseni matkaani Akateemiseen kirjakauppaan.

"Hei äijä! Mitä sä meinaat? Eihän tää oo mikään oikea raha."

Raha oli kyllä ihan oikea, mutta ei enää käteiskaupassa käypää valuuttaa. Se oli nimittäin 20-penninen vuodelta 1963. Miten lie taskuuni joutunut.

"Kyllä se on ihan oikea raha, mutta jo vähän vanha. Se on lyöty vuonna 1963, jolloin sinä et ollut ielä edes syntynyt - eikä äitisikään."

Laskin alkoi nähtävästi raksuttaa pojan päässä: "Mutta isoäiti oli!"

Siihen ei ollut mitään lisättävää, ei edes minulla. 

"Voiko sillä ostaa?"

"Ei voi, mutta sen voi myydä. Voit saada siitä vaikka pari euroa rahakaupassa rahankeräilijältä." 

Numismatiikka ei kuulu ihan ydinosaamisalaani. Sen siitä kuitenkin arvelin saatavan, vaikka kolikko oli aika kulunut ja lyöty rahan uudistuksen ensimmäisenä vuotena, joten kovin harvinainen se ei voinut olla. Myöhempi netin selaaminen paljasti, että kolikon arvo on suunnilleen sama kuin mitä sen klaavapuolella lukee. Toki senteissä eikä penneissä.

Pääsimme sopuun, kun vaihdoin 20-pennisen euron kolikkoon. 

Rahanuudistusvuoden 1963 kolikot eivät ole numismaatikkojen keräilykohteiden ihan kärkipäässä. Käytössä olleilla kolikoilla ei ole oikeastaan juuri mitään arvoa. Suoraan Suomen pankin pinosta otetusta käyttämättömästä 20-pennisestä saattaa hyvällä onnella saada pari euroa.

Avaruusseksiä

Maapallon ympärille voi kerääntyä kuin leirinuotiolle ikään tarinoita kuulemaan. Meeri Koutaniemi on hyvä tarinankertoja, vaikka kiroileekin välillä kuin ukko mustalainen - tai ehkä juuri siksi.

Heurekassa on tullut käytyä useampikin kerta varsinaisen työn ulkopuolellakin. Lauantaina 7.3. siellä oli yksi erikoisimmista tilaisuuksista, joissa minä olen ollut. Aiheena oli nimittäin avaruus ja seksi. 

"Avaruus- ja seksimatka 2015 on neljän kokemuksellisen tapahtuman sarja, jossa käsitellään kahta elämän suurta mysteeriä: avaruutta ja seksiä. Yhdistämme viimeisimmän tieteellisen tiedon laatujournalismiin, visuaalisiin taiteisiin ja elämyksiin.

Tekijöinä ovat palkitut uudet toimijat – dokumentaaristen valokuvaajien 11-kollektiivi ja pitkän journalismin julkaisu Long Play – sekä tiedekeskus Heureka. Heureka muuttuu yhtäaikaisten tapahtumien näyttämöksi, ja baari on avoinna koko illan. Mukaan matkalle on kutsuttu Suomen eturivin tieteentekijöitä ja taiteilijoita."

Näistä lähtökohdista oletin minulle päällimmäiseksi nousevan tunteen olevan myötähäpeän. Toisin kuitenkin kävi. Juttuhan oli ihan pirteästi toteutettu ja selvästi harjoiteltu kokonaisuus. Ainoa "pieleen mennyt" juttu oli Meeri Koutaniemen vaginankuvassessio, joka ei tosin olisi minua koskettanut millään tavalla. Tarkoitus oli siis kuvata naisvieraiden vaginoita sitä varten pystytetyssä privaatissa tilassa olevassa studiossa, eikä esimerkiksi auditoriossa olevana ohjelmanumerona.

Avaruus- ja seksimatka lähti vasta liikeelle. Jatkoa seuraa. Heurekassa samoissa merkeissä ollaan 9.5. Se on Voiton ja Timon päivä ja äitien päivän aatto. Kaikki hyviä  syitä irrotella. 

Heurekan ryhmätyötila toiminnassa, johon sitä tuskin on aikaisemmin käytetty. Meeri Koutaniemen vaginankuvausstudiona. Projekti herätti yleistä mielenkiintoa, myös muiden kuin malliksi tarjoutuneiden keskuudessa. Muun muassa poikkitieteilijä jutusteli aikansa Meerin kanssa vaginakuvauksen filosofiasta. 

Lopulta sessio kuitenkin peruttiin, koska Meerin mielestä aika ja paikka eivät olleet sittenkään sopivat.  Halukkaille kuvausta vaille jääneille Meeri lupasi korjata asian omalla studiollaan rauhallisimmissa puitteissa. 

Meerin projekti meni siis enempi tai vähempi reisille (ilmaisu asiayhteyden mukaan). Jotta studion pystytys ei olisi ollut aivan kokonaan turhaa työtä, niin otin selfien kuvattavan sohvalla. Sukupuoli on tietysti väärä ja housutkin ovat jalassa, joten ihan oikeaan kuvattana olevan tunnelmaan en tainnut päästä, kuten eivät sitten kuvaamisen ehdot muuten täyttävätkään eivät päässeet.

Peilistä minulle tule mieleen 30-luvun poliisin pidätyskuvat, joissa profiili tuli peilin avulla samaan kuvaan filmikulujen säästämiseksi. Tässä studiossa oli parikin peiliä, joiden funktio tosin jäi minulle arvoitukseksi. Eikä se johtunut siitä, ettenkö olisi kysynyt.

Tilaisuutta ilman rap-esitystä on nykyään mahdotonta järjestää. Naisräppärin nimen ja räpin aiheen olen jo unohtanut. Se on kuitenkin varmaan, että käsitteli joko avaruutta tai seksiä. Ehkä molempia.

Kari Enqvist on ainakin kirjojensa perusteella niin laajaspektrisen persoona, että ilman hänenkaltaistaan on avaruuden ja seksin yhteenkoplaavaa tilaisuutta mahdotonta ajatellakaan. Seuraavassa tilaisuudessa Karin näyttää korvaavan Syksy Räsänen. 

Tässä meneillään kahden Finlandia-palkitun juttelutuokio Heurekassa. Foto-Finlandian voittanut Maija Tammi haastattelee Tieto-Finlandian saanutta Kari Enqvistiä. Jutun aiheena taitaa olla maailmankaikkeuden ensimmäinen sekunti, jota pidemmälle Kari Enqvist ei taida koskaan tutkimuksissaan päästäkään.

Elementary, my dear Watson

 Paremman tekemisen puutteessa pohdiskelin, milloin Googlen ilmakuva tiedekeskus Heurekasta on mahdollisesti otettu.

Vuosi oli helppo. Kuvassa näkyy radan  puoleisella seinustalla Body Worlds -näyttelyn juliste, joten vuosi on 2013. Vuodenaikakin on ilmeinen. Aurinko on juuri varjojen mukaan juuri ylittänyt etelän, joten kesäaikaa käyvät kellot näyttävät noin 13:30. Vierailijoiden parkkipaikalla on puolitäyttä, mutta heurekalaisten parkkipaikka on lähes tyhjä. Viikonpäivä on siis joko lauantai tai sunnuntai.

Varjojen pituutta on vaikeahko arvioida, mutta arvioin kuitenkin varjojen pituuden olevan suuremman kuin ne synnyttäneiden kohteiden korkeuden. Siis  Auringon korkeuskulman olevan jo selvästi alle 45 astetta. Kun vielä otetaan huomioon puiden aika syvä vihreys, niin veikkaisin kuvan ottohetken olevan viikonlopun päivä vuoden 1013 elokuun  lopussa klo 13.30.

Sen jälkeen googlasin, löytyykö jokin konsti selvittää Googlen ilmakuvien ottamisen ajankohta. Löytyihän sieltä. Ne voidaan selvittää Google Earthin avulla, joten latasin sen. Siinä ilmakuvaa voidaan vielä pyörittää siten, että varjojen pituutta on helpompi arvioida. Arvioin Auringon korkeuskulman olevan noin 40 astetta, eli tosiaan oltaisiin elokuun lopussa. Tätä arviota tosin auttoi se, että kuvan alareunassa oli kuvauspäivä. Se oli sunnuntai 25.8.2013.

Olisin tietysti voinut lähteä heti selvittämään päiväystä googlaamalla, mutta pieni aivovoimistelu pitää mielen virkeänä ja sitä paitsi sain onnistumisen iloa. Salapoliisityöni tulos oli niin oikea kuin se kuvan perusteella ja minulla olevin tiedoin oli mahdollista. Voisin jopa kertoa herra Googlelle kuvan ottamisen kellonajan. Sitä kun ei oltu merkitty kuvaan. 

ps. 11.1.2015

Kun tähän tuntuu olevan mielenkiintoa, niin pari kuvaa vielä. Hiekkaharjun vesitorni. Netin tietojen mukaan sen korkeus maanpinnasta on  noin 50 metriä. Tarkkuus riittää hyvin tähän. Katon varjo on aika lähellä kavaljeeriperspektiivistä kuvausta siten, että auringon suuntaa vasten kohtisuoraan kuvautuva varjo on yhtä pitkä kuin varjon aiheuttaja. Tässä kuvassa katon läpimitta punaisten viivojen suunnassa.

Kuvassa katon varjon läpimitta on todellisesta perspektiivistä johtuen vihreän viivan verran lyhyempi kuin katon läpimitta.  Punaisten viivojen pituuksien suhde on 1,12. Laskelman karkeasta luonteesta johtuen voidaan oikaista vähän ja muodostaa yhtälö, josta kuvauskorkeus maahan nähden voidaan ratkaista.

x/(x-50) = 1,12, josta edelleen pyöristäen

x = 450 metriä

Netissä hieman hajallaan löytyvien tietojen mukaan ilmakuvat on otettu noin ½ kilometrin korkeudelta, joten saamani tulos on suuruusluokaltaan sopusoinnussa tämän tiedon kanssa.

Kuvan alareunassa oleva silmänkorkeus on kuvaa zoomattaessa oleva suhteellinen korkeus. Se ei kerro mitään kameran korkeudesta kuvaa otettaessa.

Kopioin vielä varjon katon päälle. Perspektiivistä johtuen katon muoto ja varjon muoto eivät ole ihan samat, mutta varjon pienemmyys tulee selkeästi havainnollistetuksi. Koko jutun ideahan on siinä, että näillä päästään käsiksi suuruusluokkiin, mikä on ymmärtämisen kannalta yleensä paljon oleellisempaa kuin tarkat arvot. Insinöörien laskelmat ovat sitten eri asia. Niissä ei suurusluokkien tarkkuudella pärjätä.

Ihmisten pituuksista arvioiden Heurekan pohjoispään korkeus voisi olla noin 8 metriä. Kun aloituskuvasta mitataan katon reunan ja sen varjon pituuksien suhde, niin minä sain tulokseksi 1,015. Yllä olevan laskua käyttäen tästäkin saadaan kameran korkeuden suurusluokaksi ½ kilometriä.

Asiasta kolmanteen. Hyvä esimerkki eri kuvien yhdistelystä on tämä Tikkurilantien ja Talvikkitien välinen risteys. Talvikkitien itäpuolella olevat talot on kuvattu idän suunnasta, länsipuolella taas lännen suunnasta.

Kuvien yhdistäminen ei ole onnistunut ihan saumattomasti, vaan Talvikkitielle on sen seurauksena ilmetystynyt ylimääräinen keskikaista. Varjojen kulman avulla voidaan arvioida, kuinka pitkä aikaväli kuvien ottamisen välillä on ollut. Kuvassa on korostettu punaisilla linjoilla saman pylvään varjojen suuntien kuvassa. Niiden välinen kulma on noin 6,5 astetta. Kun Auringon paikka muuttuu vaakasuorassa suunnassa 15 astetta tunnissa, niin jakolaskulla kuvien ottamisen väliseksi ajaksi saadaan noin 25 minuuttia, eli suuruusluokkana ½ tuntia.

Tässä ollaan lähestymässä Malmia mereltä käsin. Katajanokka jää vasemmalle, oikelta tulee esiin Hylkysaari ja Korkeasaari.  Ei tässäkään kovin korkealla olla, pitänee kysyä pilotilta. Veikkaisin paria sataa metriä. Pienkoneesta suoraan alaspäin otettavat kuvat ovat sen verran hankalia, että joudutaan tyytymään näihin sivumaisemiin.

Laitetaan nyt vielä tämäkin referenssin vuoksi Hubblen juuri ottama kuva Andromedaan galaksista. Originaalikuvan koko on 4,3 GB, joten ihan hitailla yhteyksillä ei kannata lähteä latailemaan. Ei ainakaan, jos on kiirus sen suhteen.

Eipä näy kuitenkaan yhtään autoa Hubblen kuvassa, vaikka bittejä riittää.

ps. 13.1.2015

Käydessäni meni tämän Tikkurilantien ja Talvikkitien risteyksessä olevan talon ohitse ja nappasin siitä valokuvan. Talon pääty on kuvasta mittaamalla lähestulkoon neliön muotoinen. Kuva on otettu niin kaukaa, että parallaksivirhe on varsin vähäinen ja seuraavan laskelman kannalta epäolennainen.

Sama talo näkyy myös Googlen kartassa. Kun kuvasta mitaten katon lyhyemmän sivun suhde korkeuteen on 0,35, niin varsin yksinkertaisella trigonometrisella laskulla saadaan ilmassa olevan kameran olevan nin 70 asteen korkeuskulmassa tähän taloon nähden. Jos vielä oletetaan kameran olevan edellä lasketussa noin ½ kilometrin korkeudessa, niin kameran ja talon välinen vaakasuora etäisyys on noin 200 metriä. Kun tämä talo on otettu karttaan eri kuvasta kuin tien toisella puolella oleva talo, niin tästä voidaan päätellä, kuinka kaukana lentolinjat voivat olla kartoitusta tehtäessä. Siis teoreettiseti  korkeintaan 400 metriä. Kun yhdistelmäkuvien on oltava vähän päällekäinkin, jotta ne voidaan yhdistää, niin veikkaisin 300 metriä olevan lähempänä totuutta.

Tämän kaavakuvan avulla voidaan laskea korkeuskulma ja siitä edelleen ½ kilometrin korkeudella olevan lehtokoneen tai helikopterin vaakasuora etäisyys. Jätän laskut epäilevän lukijan tehtäväksi. Yksinkertaista koulutrigonometriaa. Korkeuskulma ei ole kaavakuvassa oikeassa suhteessa. 

Oma kehu haisee

Kävin ystäväni kanssa tässä taannoin Turuus, kirjamessuilla. Kirjoitin reissusta jo pienen bloggauksen. Tässä vielä vähän lisää.

Tulimme messuille vähän vailla kello yhtä iltapäivällä lauantaina. Heurekan ystäväni, joka oli markkinoimassa omaa kirjaansa monen muun puuhan ohella oli luvannut hommata meille yhden vapaalipun. Aina se on kotiinpäin näin eläkeläiselle. Oli sovittu, että soitan, kun olemme tulleet.

Näin tehtiin ja lippu oli varattuna. Sain samalla pienen pyynnön.

"Kun sinulla kuitenkin on kamera mukana, niin voitko ottaa muutaman kuvan POP-UP HEUREKA showsta, jota esitetään näyttelyhallin aulassa? Lasku perään."

"Toki. Koska esitys alkaa?"

"Viiden minuutin päästä."

"Mitä pitäisi näkyä kuvissa?"

" POP-UP HEUREKA show ja että sitä oli katsomassa innokasta yleisöä."

"Eiköhän tuo onnistu, aikaakin kun on vielä vaikka miten."

Olin nähnyt esityksen jo pariin kertaan aikaisemmin, joten tiesin, mitä tuleman pitää. Otin parikymmentä kuvaa eri suunnista esityksen kestäessä. Tilatut asiat olivat kuvissa, mutta en ollut oikein tyytyväinen tuloksiin. Se jokin puuttui.

Silloin shown vetäjän Hekon eteen asteli pieni poika, joka oli ilmiselvästi erityisen kiinnostunut esityksestä. Carpe diem! Siitä saisin jännitteen esityksen, esittäjän ja katsojan välille.

Kamerana minulla oli digipokkari, jonka lyhin polttoväli oli 7 mm ja valovoima f/1.4. Näillä arvoilla saisin riittävästi syväterävyyttä kuvaan ja voisin ottaa ilman ongelmia käsivaralta. Otin noin 30 kuvaa ajatellen, että määrä luo laatua, kunhan tietää, mitä on hakemassa. Otsikossa alla oleva kuva oli lähinnä sitä, mitä olin hakemassa.

Nyt aion kehua estotta itseäni, joten siitä näppylöitä saavat voiva lopettaa lukemisen tähän. Muille taustaksi kerrottakoon, että tämä analyysini perustuu pitkälti niihin oppeihin, joita olen saanut niillä lukemattomilla Matti J. Kalevan kursseilla, joihin olen elämäni aikana osallistunut.

Tämä nuori veijari luo kontrastin esiintyjän välille. Pieni-suuri, kädet tanassa-kädet levällään. Pojan kasvot kuitenkin irtoavat taustasta vaaleampina tummaa taustaa vasten, vaikka kuvan onkin niin syväterävä, että epäterävyyttä ei voi käyttää ilmaisullisena elementtinä. 

Esiintyjä on luonnossa hyvin karismaattinen. Halusin korostaa hänen persoonaansa nostamalla hänen levitetyt kätensä vaaleina tummaa taustaa vasten ja tummina vaalea taustaa vasten esille. Bonuksena hänen otsanta takaa tuleva valo irrottaa hänen tukkansa ja otsansa taustaa vasten.

Kummankin päähenkilön katseet ovat suuntautuneet juuri meneillään olevaan "temppuun", joka muuten jäisi muun visuaalisen informaation varjoon.

Vaikka noin 20 kuvassa olevaa hahmoa katsovat herkeämättä showta, niin muitakin on. harvinaisen vähän kuintekin tilanteen huomuioon ottaen. Katseiden fokus on pääsäätöisesti tyhjiökuvussa.

Kuvassa on toljottavien hahmojen lisäksi on rittävästi niitä, joilla hämmästysten sormi menee kummastuksen suuhun tai hiuksia haromaan. Kuvauksen tilaaja on myös hyvä saada jos mahdollista ainakin yhteen kuvaan. Se voidaan yleensä huomioida plus-merkillä laskua maksettaessa. Siperia on opettanut tämän suhteen hyvässä ja pahassa.

En väitä, että olisin ottanut nämä kaikki asiat huomioon kuvaa ottaessani. En myöskään kuvittele, että tämä olisi henkeä salpaava ratkaisevan hetken kuva. Väitän kuitenkin, että kuva on harkiten tehty ja  tilauksen mukainen. Dokumentoiva käyttökuva, jossa sommittelun keinoin koetettu saada kuvaan jotain olennaista tilanteesta. Ei sen enempää, mutta ei myöskään vähempää.  

Edelleen siteeraan Matti J. Kalevaa. "Kun perusasiat ovat kunnossa, niin valokuvaajien suojelusenkeli yleensä huolehtii lopusta." Minä kun en tunnetusti enkeleihin usko, niin otan varmuuden riittävän monta harkittua kuvaa. Jos sitten enkeli piileksii jonkun kuvan takana, niin ei se minua haittaa.

ps. 15.11.2014

Vastauksena kommenttiin nostin kuvan vasemman reunan linjat suunnilleen pystysuoriksi. Tein sen siten, että edessä olevan pojan mittasuhteet säilyvät suunnilleen samoina, eli hänen pituutensa ja leveytensä suhde pysyy muuttumattomana. Silloin väistämättä käy kuin harakalla tervatulla sillalla. Kun yksi kohde kuvassa pysyy muuttumattomana, niin muut väistämättä muuttuvat. Heko pienee suhteessa poikaan, mikä taas ei ole kuvan idealle suuri vs. pieni hyväksi. Elämä on kuitenkin yhtä suurta kompromissien ketjua, joten johonkin on tyydyttävä, muuten ei koskaan pääse eteenpäin.

Linjojen pysytyyn nosto tehdään jotenkin näin. Koska yläosaa kavennetaan enemmän kuin alaosaa, niin varsinkin etualalla olevin kengänkoko kasvaa. Pituussuunnassa tapahtuvaa kapenemista voidaan kompensoida hieman puristamalla kuvaa kasaan pystysuunnassa. Kuitenkin teki kuvalle mitä tahansa vääristämistä, niin jokainen tapahtuu aina jonkin toisen kustannuksella. Missä menee kultainen keskitie? En osaa sanoa.

Silmän reagoiminen valokuvassa oleviin kaatuviin linjoihin on pitkälti tottumuskysymys. Kun olin ensimmäistä kertaa näyttökokeessa, niin sain ohjeen, että kameraa voi joskus kallistaakin. Kaikki kuvani olivat silmän korkeudelta kamera vatupassissa otettuja. Myöhemmin minua opastettiin, että ihan joka kuvassa ei kameraa tarvitse kallistaa.

Kauneus on tunnetusti katsojan silmässä ja silmä vaatii totuttelua. Kun olen vähän aikaa totuttanut omaa silmääni näihin kuviin, niin linjat suoristettu kuva alkaa tuntua luontevammalta. Kyllä minä aika usein nostakin kuvan linjoja pystympään. Pitäisiköhän taas ryhtyä harrastamaan sitä?

190 kilometriä tankkaamatta

Tuli käytyä Turuus. Kirjamessuilla. Tässä enemmän poikkitieteellinen kuin analyyttinen valokuvakertomus matkalta.

Hain Oulunkylästä kaverin kyytiin kartturiksi ja seurustelu-upseeriksi. Matka alkoi lupaavasti. Auton mittarikin lupasi, että selviäisimme Turkuun asti tankkaamatta.

Volvon mittarin lukemiin ei nähtävästi voi luottaa. Jo ennen Turun moottoritietä aloin kinata kartturin kanssa parhaimman reitin valinnasta. Äänet reitistä jakautuivat: Minä 1;  kartturi ja navigaattori 2.  Ajoin hampaita kiristellen demokraattisesti valittua reittiä, paluumatkalla kaveri sai ajaa.

Kahvi- ja pissatauko moneen otteeseen haukutuilla ABC-asemalla. Huomioni kiinnittyi vessan pisuaarien siisteyteen ja riittävään lukumäärään. Ihmisten kuvaaminen intiimeissä tiloissa ilman lupaa ei ole sallittua, mutta kielto ei koske inteemejä tiloja sinänsä. Varmaan siellä saa selfienkin ottaa, ainakin jos on sinut itsensä kanssa.

Kamera kaulassa yleiseen vessaan meno voi joistakin tuntua omituiselta. Siksi tämä kuva on otettu kännykän kameralla. Tavanomaisen dokumentoivan kuvan ottaa 50 euron kännykän kameralla siinä kuin tonnien järkkärillä. Kännykällä kuvia räpsittäessä ihmiset eivät yleensä kiinnitä edes mitään huomiota asiaan. Ainakin, jos kuvataan neutraalimmassa ympäristössä kuin pisuaarien rivistössä.

Messujen yhteydessä oli näköjään Sitikan 2CV:n kokoontumisajo. Kaverin pupillit laajenivat tämän näyn edessä.

Turkulaisen identiteetin alennustila. Turun jäähalli, Tepsin kotikenttä on nykyään HK (Helsingin kauppiaat) Areena. Tepsin maalilaulukin "Hunajata, hunajata, hunajata mulle..." pitäisi sanoittaa uudestaan. "HK:n sinistä, HK:n sinistä,HK:n sinistä mulle..."

Kielletyt käskyt!


Savuttava ihminen, Homo Smokensis. Suljettava häkkiin vaarallisuutensa vuoksi.

Liikeidea se on tämäkin. Saattoi ostaa syntymäpäivänsä mukaisen sanomalehden. Kysyin myyjältä, että pitääkö henkkarilla todistaa. Ei kuulemma tarvinnut, saa ostaa lahjaksikin tai ihan muuten vaan.

Uusi Aura oli turkulainen päivälehti, Kokoomuksen äänenkannattaja. Jonkinlainen Uuden Suomen turkulainen versio siis. Kuvan satunnaisen numeron etusivun uutisen otsikointi kertoo aika hyvin lehden linjan. Lehti tuli meille kotiin Orivedelle aina lehden konkurssiin menoon vuonna 1964 asti. Itse luin siihen aikaan lehdestä lähinnä sarjakuvat ja urheilu-uutiset. Tepsin pärjääminen niin jääkiekossa kuin jalkapallossakin oli lehdessä hyvin domumentoitu.

Ihmettelin jälkeenpäin lehden tuloa meille, vanhempani kun olivat enemmän liberaaleja kuin oikeistolaisia poliittiselta kannaltaan. Tosin politiikkaa ei meillä kotona juuri puhuttu, ei ainakaan lasten kuulleen. Nähtävästi turkulainen näkökulma oli tärkeämpi syy lehden tilaamiseen kuin poliittinen näkökanta.

Minun syntymäpäiväni lehden numeroa ei löytynyt. Myyjälle ihan vain vinkiksi, että pelkkä vuoden mukaan järjesteäminen ei riitä. Jos numerot vuoden sisällä on täysin sekaisin, niin etsijän into loppuu helposti ennen aikojaan.

Minulle ei oikein selvinnyt, mikä yhteys oli kirjoilla ja Heurekan Heko Montosen vetämällä Pop-up Heureka – liikkuva tiedeshow -esityksellä. Vaan onko välii? Yleisöllä, varsinkin nuoremmalla, oli välillä kirjaimellisesti hämmästyksen sormi kummastuksen suussa. Kyl määki Turuus näin, kuinka vaahtokarkki kutistuu kuin – no vaikka pyy maailmanlopun edellä.

Historioitsija Teemu Keskisarja on lapsuuden tuttavani. Siis Teemun lapsuuden. Pelasin Teemua vastaan shakkia noin 25 vuotta sitten kerran tai kaksi, en enää tarkkaan muista. Lopputulokset muistan. Pataan tuli aika pahasti.

Teemu kertoo sotahistoriallisesta kirjastaan Tolvajärven jälkeen. Kuulijakunta on aika silmiinpistävästävän miesvoittoinen. Hiusten määrästä ja harmausasteesta päätellen ei ihan märkäkorvaistakaan.

Kirjailija ei ole enää pelkästään kammiossaan nyhertävä erakko, joka antaa vain kirjojensa puhua. Kirjailija itse on selvästi osa markkinointikoneistoa. Esiintymistaitoisimmille on kysyntää, kuten Heurekan tapahtumapäällikölle Paula Havasteelle. Ylempänä  "leikkimielinen" tietokirjaraati, alempana sohvalla kirjan "Suomalaisia tieteen huipulla" toimittajatroikka.

Kävin noin puolessa kymmenessä esiintymistilaisuudessa. Paitsi että esiintyvät kirjailijat olivat minusta hyvin sanavalmiita, niin heillä oli myös sanottavaa. Kerta kaikkiaan mukavia tieto- ja tunnelmapläyksiä toinen toisensa perään. Mittakin oli just sopiva, yleensä 20 minuuttia.

Tällaiset jäivät käteen näiltä messuilta. Aika maltillista siis. Teemun kirja tulikin luettua melkein kokonaan jo eka iltana. Meret vaikuttaa mielenkiintoiselta tietoteokselta, kuten Ursan kirjat yleensäkin. Palaan sen poikkitieteelliseen arvioon, kunhan olen saanut luettua kirjan ensin. Ajattelin kuitenkin pitäytä perinteisessä järjestyksessä, toisin kuin vaikka Elonkehän päätoimittaja (tosin sittemmin erotettu) Jouko Kämäräinen Kari Enqvistin tuotantoa arvioidessaan. 

Nimmari kirjassa nostaa sen divariarvoa. Ei paljon, mutta kaikki on kotiinpäin. Vinkki. Älä pyydä omistuskirjoitusta, ellet ole itse tunnetumpi kuin tekijä. Omistuskirjoitus laskee kirjan divariarvoa. Teemulle vinkki. Jos nimikirjoitus on yhtä surkea kuin minulla, niin sitä kannattaa vähän kehittää. Omistuskirjoitus on osa kirjan markkinointia.

Tämä nimmari on melkein kuin minun kynästäni.  Niin käsialan kuin jopa nimen sisällön suhteen.

Ostaisitko nimmarilla varustetun kirjan kirjailijalta, jonka nimikirjoitus on tätä tasoa? Minä en ainakaan ostaisi. Onneksi minun ei itse tarvitse, kun kustantajilla on tapana jakaa kirjailijoille vapaakappaleita.

Pohdiskelen aina välillä, mikä motiivi minulla on kirjoitella ja kuvittaa tätä blogia. Yhden jutun kirjoittaminen ja kuvien kanssa sählääminen vie aikaa tyypillisesti 2-3 tuntia, mutta eläkeläisenä minun ei tarvitse laskeskella tuntieni määrää, korkeintaan alkaa pikku hiljaa tajuamaan niin määrän rajallisuuden. 

Rahaa näistä ei tule sentin senttiä, mutta eipä toisaalta näistä ole juuri kulujakaan. Mainoksiin en suostu. Ensinnäkin haluan säilyttää täydellisen riippumattomuuden ja toiseksi mainostajien kiinnostus tällaiseen marginaaliseen blogiin on hyvin rajallista, lähinnä olematonta. 

Enempi vähempi uskollisia lukijoita minulla on tilastotiedoista päätellen noin 200. Ei paljon, mutta yhteen tilaan laitettuna ei ihan hirveän pieni määräkään.  Jos oletaan, että tähän blogiin voi eksyä kerran vahingossa, mutta ei enää kahdesti, niin enempi vähempi harkiten blogissa on käymyt pyörein luvuin tuhat 3000 lukijaa ja he ovat  lukeneet keskimäärin 50 eri bloggausta (550:stä).  Erilaisiin muoti- ja sapuskablogeihin verrattuna pieniä lukuja, mutta lähestulkoon mr. Nobodyn kirjoittamina kaukana valtavirroista liruvana poikkitieteellisenä purona minusta ihan kunnioitettava saavutus. Riittää minulle. 

Osan lukijoista tunnen somen ulkopuoleltakin, osa on fyysisinä henkilöinä minulle täysin tuntemattomia. Voin vain arvailla monien lukijoiden oikeaa nimeä, ulkonäköä, ikää, sukupuoltakin ja vaikka asuinpaikkaa. Ei se edes haittaa. Jos nämä minun aika poleemiset kirjoitelmani antavat ajattelemisen aihetta, joillekin jopa kommentoinnin, niin en tunne kirjoittavani tyhjyyteen.  

Blogin pito on yksi harvoista asioista, joita voin kutsua harrastuksekseni. Vaikka kirjoitan ja kuvaan sitä siis osin itseni mielenvirkistykseksi. niin päämääräni on härnätä, ravistella, tuottaa hupia ja vähän harmiakin blogini lukijoille. Palautteesta ja lukijoiden määrästä päätellen olen siinä väliin jopa onnistunut.