Toimin monen muun sähläämisen ohella aina silloin tällöin
pyydettäessä tiedekeskus Heurekan poikkitieteellisenä avustajana. Joskus jopa
pyytämättä.
Tällä kertaa tieteellisenä ongelmana oli ilmapallon paino
tyhjänä ja täyteen puhallettuna. Kuinka paljon pallon paino muutuu? Heurekan
tiedeteatterin esityksessä paino kasvuksi oli saatu vaa'alla punniten noin 30%.
Minusta luku tuntui epäilyttävän
suurelta. Piti käydä tarkistamassa asia paikan päällä.
Toden totta. Tyhjä ilmapallo painoi 3,8 grammaa ja täyteen
puhallettu 4,7 grammaa. Se ei sopinut teoreettisiin laskelmiini. Ilman tiheys
on 1,225 kg/m^3. Jos täyteen puhalletun ilmapallon säteeksi arvioidaan 10 cm,
niin pallon sisällä olevan ilman massa on noin 5 grammaa. Siis pallon paino
hieman yli tuplautuu täyteen puhallettaessa. Mutta, mutta. Heurekaa huuteli jo
aikoinaan Arkhimedes Syrakusan kaduilla nakupellenä, miksei sitten poikkitieteilijä Heurekan tiedeteatteri Minervassa. Palloon vaikuttaa noste, joka on kyseisen herran mukaan
pallon syrjäyttämän ilman paino. Kun paine pallon sisällä on tyypillisesti vain 4 % suurempi kuin ilmanpaine, niin pallon painon vaa'assa pitäisi kasvaa vastaavalla määrällä, eli noin 0,2 grammaa. Toki se on ilmapallon painosta jo yli 5% ja pitäisi sen muutenkin näkyä 1/10 gramman tarkkuudella punnitsevassa vaa'assa.
Kaiken huipuksi täysinäisen pallon paino vaihteli sen
mukaan, miten päin se oli vaa'alla. Se sai konsultinkin raapimaan päätään.
Olisiko nyt miljoonan dollarin tilaisuus kuitata James Randin paranormaalin ilmiön
palkinto? Tai ainakin Skepsiksen kotimainen 10.000 euron versio.
Ehkä ei sentään. Puhallettaessa ilmapalloon ilmaa se
sähköistyy helposti. Painon kasvun ja sen vaihtelun täytyy johtua sähköisyydestä.
Vaaka ja pallo ovat erimerkkisiä sähköisesti, jolloin ne vetävät toisiaan
puoleensa. Tapahtuma näkyy vaa'an näytöllä lukeman kasvuna. Niin sen täytyy
olla.
Päätin kokeilla vielä kotona orsivaa'alla. Hyvän vaa'an sain
tehtyä kukkakepistä, jonka ostin tietysti paikallisen kuuluisuuden Teemun
liikkeestä, Rekolan Kukkatalosta. Kukkakepissä oli sopivasti kolme liukuvaa
koukkua, joilla orsivaaka oli helppo tasapainottaa.
Mittauksen tulos oli teorian mukainen. Täysinäinen pallo
painoi ilmassa hieman enemmän kuin tyhjä. EDellä olevien laskelmieni mukaan 0,2 grammaa
enemmän. Kuitenkin niin paljon, että orsivaaka kallistui hieman täyden pallon
puolelle. Arkhimedes on vielä
voimissaan.
