Onko Valtaoja isompi kuin Oja?

Esko Valtaoja

Koti ikuisuutta

Ursa 2017

303 sivua

Heikko Oja

Universumi

Ursa 2017

311 sivua

Ursalta ilmestyi tänä vuonna yllä mainitut opukset, joita olen hartaasti lueskellut. En nyt sentään kädet ristissä, mutta jonkinmoisen uskonnollisuuden ilmapiirin vallitessa kuitenkin.

Valtaojan teos perustuu minusta ihan selkeästi uskoon. Esko uskoo vakaasti ihmiskunnan valoisampaan tulevaisuuteen tai pitää ainakin sitä paljon todennäköisempänä kuin suuri joukko maailmanlopun ennustajia. Yhtenä perusteluna se, että maailmanloppu on peruttu jo useampaan kertaan muidenkin kuin Jehovan todistajien taholta.

Valtaojan käyttämä metodi on hänen itse keksimänsä termin mukaan taannuste. Sen keskeinen idea tuntuu olevan ajatus historian itseään toistavuudesta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollut ihmiskunnan historiassa, mutta aina on selvitty pahastakin pinteestä. Välillä onnen, välillä ihmisten nokkeluuden avulla.

Tämä näkökulman valinta tekee kirjasta toisaalta virkistävän erilaisen vastavirtaan pyristelevän apokalyptisten teosten valtavirrassa. Valtaojan suunta on selvästi eri kuin valtavirran. Toisaalta omaa optimismia puolustaessaan Esko joutuu sitten kaivamaan viimeisetkin positiivisuuden jyvät argumenttien laarista. Väliin tuntuu, että jyvien sekaan on tullut muutama akanakin, jopa torajyvä. Ainakaan minä en osaa mitenkään suhtautua innolla ajatukseen, että ratkaisu olisi maapallolla pois lähteminen. Samanlainen itku siitä syntyisi kuin karjalaisilla evakkoon joutuneille aikoinaan.

Valtaoja kirjoittaa hyvin ja elävästi, sehän tiedetään jo ennestään. Vaikka minä en innostunut tästä kirjasta yhtä paljon kuin Eskon monista aikaisemmista, niin lukemisen arvoinen se on ilman muuta. Vahvalla lukemissuosituksella siis pukinkonttiin.

Mitä tekemistä Heikki Ojan kirjalla on uskon kanssa? Sitä vain, että kirjassa käydään selkeästi ja seikkaperäisesti lävitse se, mitä tiede on saanut selville maailmankaikkeuden synnystä, iästä ja koosta. Teos on helppolukuinen, mutta sisältää minusta suunnilleen sen tiedon, jota voitaisiin kutsua kosmologiseksi yleissivistykseksi. Sen maailmankuva ei ole syntynyt jumalaisen ilmoituksen perusteella, vaan tiedemiesten ja -naisten pitkällisten ja monipolvisten tutkimuksien avulla. Kuva ei ole vielä suinkaan valmis, vaan tarkentuu koko ajan.

Minulla on tuttavia, joille erityisesti voisin suositella tätä kirjaa. Vaikka kosmologisten teorioiden vähänkin syvällisempi ymmärtäminen vaatii koulumatematiikkaa syvällisempää matemaattista osaamista, tässäkin maailmankaikkeuden synty on vähän yksityiskohtaisemmin kuin ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan”. Jopa Väinö Linnan aloitus ”Alussa oli suo, kuokka ja Jussi” antaa lukijalle paremman käsityksen siitä, miten Koskelan tilan syntyminen tapahtui.

Joten tämäkin pukin konttiin kovien pakettien osastoon. Molemmat kun ovat kovakantisia teoksia, mikä minusta on päiväperhosta pidemmän elinkaaren ansaitsevalle kirjalle ainoa oikea ulkoasu. Ursa kun on tunnettu siitä, että sen julkaisemia kirjoja on saatavilla julkaisuvuoden syksyä seuraavina vuosinakin.

Mitä tulee otsikon kysymykseen, vastaus on Oja, jos mittarina on kirjan sivumäärä, kirjan fyysinen koko tai paino. Lukijan itselleen tärkeinä pitämillä suureilla arvioituna järjestys voi olla mitä vain. 

Ainoa mikä jää

Kari Enqvist ja Janne Saarikivi.

Ainoa mikä jää

WSOY 2017

237 sivua

Kun noin 50 vuotta sitten aloittelin matematiikan ja fysiikan opintojani Helsingin yliopistossa, fysiikan laitoksen liepeillä oli useitakin raamattupiirejä, mutta matematiikan laitoksella ei muistini mukaan ainuttakaan. Matemaatikot eivät olleet hengellisistä asioista lainkaan niin kiinnostuneita kuin fyysikot.

Itselläni ei ole ollut koskaan uskonnollista vaihetta elämässä. Seurakunnan poikakerhossa kyllä kävin, mutta ihan muista ulkonaisista enkä hengellisistä syistä. Joten näistä fyysikkojen raamattupiireistä minulla ei ole muuta omakohtaista kokemusta ja muistoa kuin fysiikan laitoksen ilmoitustaululla olleet kokouskutsut. Sen sijaan kävin useankin kerran professori K. J. Laurikaisen järjestämissä yleisötilaisuuksissa, joissa käsiteltiin aika yleisellä tavalla fysiikan ja uskonnon välisiä suhteita. Todellisia tai kuviteltuja.

Jos näissä nyt en käynyt ihan salaa, niin kiinnostusta piti jotenkin selitellä. Aika ja ystäväpiiri oli sellaista, että Laurikaista pidettiin hieman yksinkertaisena. Häntä kuunneltiin lähinnä siksi, että osattaisiin argumentoida paremmin kommunistisen tieteellisen maailmankuvan puolesta. Oli miten oli, kommunistinen tieteellinen maailmankuva on henkisessä konkurssissa, kristinusko porskuttaa eteenpäin, vaikka välillä nilkuttaakin aika pahasti.

Tämän pohjalta en pidä lainkaan hämmästyttävänä, että monet fyysikot ovat ateistisesta tai ainakin agnostisesta maailmankuvastaan huolimatta pohtineet tieteen ja uskonnon välistä suhdetta. Aika jännitteinenhän se on, vaikka monet kristilliset piirit mielellään ottaisivat kirkolle suuren osan tieteen kehityksen kunniasta. Galilein pannat ja muut tieteen kehityksen pyörien rattaisiin heitellyt kapulat ovat kuulemma vain väärinkäsityksistä johtuneita poikkeuksia.

Esko Valtaoja on kirjoittanut piispa Juha Pihkalan kanssa parikin teemaan liittyvää keskustelukirjaa. Joten taisi olla selviö, että Kari Enqvistinkin piti sellainen pykätä. Tuloksena oli opus ”Ainoa mikä jää”. Keskustelukumppanina hänellä on uskonnolliseksi tunnustautuva kielitieteilijä, professori Janne Saarikivi. Oppineita herroja molemmat ja sujuvan kirjoittamisen taito niin ikään molemmilla hanskassa.

Ennen kuin olin edes avannut kirjaa, olin aika varma puoleni valinnasta tässä ”henkien taistelussa”. Uskonnottomana ja Kari Enqvistin aikaisempaan tuotantoon tutustuneena minun oli helppoa asettua hänen näkökantojensa taakse. Kun Enqvistin kieli on vielä erinomaisen letkeitä kielikuvia pursuavaa, hänen osuutensa tuli luettua hyvinkin sutjakasti. Ei niissä ollut juuri uusia näkemyksiä edellisiin teoksiin, vaan mistäpä niitä tulisikaan jatkuvalla syötöllä kuin turkin hihasta. Uusia ilmaisuja sentään oli kylvetty  varsin runsaalla kädellä sinne tänne. Kuten pokémoton, joka on henkilö, jolla ei ole tunnesidettä Pokémoneihin, matkapuhelimien virtuaalisiin olioihin.

Saarikiven tekstien kanssa sain tehdä enemmän työtä. Kyllä Janne parhaansa yritti, mutta näin puolueellisen tarkkailijan silmin hän oli koko ajan hieman alakynnessä. Nyrkkeilyn säännöillä olisin tuominnut hänet niukkaan, mutta selkeään pistehäviöön. Tyrmäys, edes luvunlasku ei sen sijaan ollut minusta lähelläkään, vaikka Enqvist tuntui käyttävän kaiken sen lyöntivalikoiman, mikä kokeneella kehäketulla, mutta kuitenkin herrasmiesnyrkkeilijällä, on käytössään.

Tietenkin mieleen tulee minun kohdallani vahvistusharha . Joku kehän toisesta kulmasta ottelua toisenlaisilla laseilla katsonut olisi voinut tulla aivan toisen voittajan julistamiseen.

Tosiasiassa tällaisessa ottelussa todellinen voittaja on ihmisten kyky debatoida keskenään, vaikka lähtökohdat ja maailmankatsomukset ovat ainakin osittain hyvin erilaiset. Voin hyvin suositella kirjaa kaikille, joita tieteen ja uskonnon välinen dialogi kiinnostaa. Tämä opus osoittaa, että siihen voi osallistua jopa uskonnottomat ilman pelkoa lyönneistä vyön alle.

Väärennös Guggenheimissa

Hiili-14 pitoisuuden muutokset  ilmassa tehtyjen ydinräjäytysten seurauksena. 

Laitetaan välillä vähän toisenlainenkin juttu Guggiksesta. Taidemaailman keskipisteisiin lukeutuvan Venetsian suurimpia vetonauloja on arvostetun brändin alla toimiva Peggy Guggeimheimin taidemuseo, joka pääsi – tai oikeammin joutui – julkisuuteen kokoelmista löytyneen väärennöksen takia.

Fysikaalisin menetelmin on siis pystytty osoittamaan Venetsian Guggenheimin kokoelmissa olevan maalauksen epäaitous. Huomioni kiinnittyi kohtaan: ”Taulun ikä saatiin määrittämällä hiukkaskiihdyttimen avulla kankaan koostumuksesta hiilen isotoopin 14 pitoisuus. Tätä yleisimmin esiintyvän hiilen isotooppia on sekä ilmakehässä että erilaisissa orgaanisissa materiaaleissa tarkoin tunnetussa suhteessa, ja isotooppisuhteiden perusteella voidaan määrittään tutkimuskohteen ikä hyvin tarkasti.”

Hiili-14 ei ole hiilen ”yleisimmin esiintyvä” isotooppi, vaan sen pitoisuus on kaikkein vähäisin. Muutenkin sana esiintyä on tässä huono ilmaisu. Vaikka jätettäisiin pois fingerporilainen tulkinta sanasta, niin esiintyä on lähinnä sanojen ilmetä tai ilmaantua synonyymi. ”Tautia esiintyy pääasiassa vanhoilla miehillä.” Siis esiintyä satunnaisesti. Radiohiiltä ei ole ilmassa tässä mielessä satunnaisesti, vaan tietyssä tunnetussa suhteessa.

Isotoopin suhteellisen määrän perusteella voidaan määrittä orgaanisen tutkimuskohteen ikä, mutta kun toleranssit ovat aika suuret, etenkin vanhoissa tutkimuskohteissa, niin kovin tarkkaa tämä iän määritys ei voi olla. Kun epävarmuustekijöitä on useita, niin kreationistit ovat iskeneet kuin korppikotkat niihin ja raakkuen väittäneet koko radiohiiliajoituksen olevan täysin epäluotettavan ajoitusmenetelmän. Osoittaahan se eliöiden eläneen paljon aikaisemmin, kuin raamatun sukutaulujen avulla määritetyn 6000 vuotta sitten tapahtuneen maailman luomisen. 

Avaruusseksiä

Maapallon ympärille voi kerääntyä kuin leirinuotiolle ikään tarinoita kuulemaan. Meeri Koutaniemi on hyvä tarinankertoja, vaikka kiroileekin välillä kuin ukko mustalainen - tai ehkä juuri siksi.

Heurekassa on tullut käytyä useampikin kerta varsinaisen työn ulkopuolellakin. Lauantaina 7.3. siellä oli yksi erikoisimmista tilaisuuksista, joissa minä olen ollut. Aiheena oli nimittäin avaruus ja seksi. 

"Avaruus- ja seksimatka 2015 on neljän kokemuksellisen tapahtuman sarja, jossa käsitellään kahta elämän suurta mysteeriä: avaruutta ja seksiä. Yhdistämme viimeisimmän tieteellisen tiedon laatujournalismiin, visuaalisiin taiteisiin ja elämyksiin.

Tekijöinä ovat palkitut uudet toimijat – dokumentaaristen valokuvaajien 11-kollektiivi ja pitkän journalismin julkaisu Long Play – sekä tiedekeskus Heureka. Heureka muuttuu yhtäaikaisten tapahtumien näyttämöksi, ja baari on avoinna koko illan. Mukaan matkalle on kutsuttu Suomen eturivin tieteentekijöitä ja taiteilijoita."

Näistä lähtökohdista oletin minulle päällimmäiseksi nousevan tunteen olevan myötähäpeän. Toisin kuitenkin kävi. Juttuhan oli ihan pirteästi toteutettu ja selvästi harjoiteltu kokonaisuus. Ainoa "pieleen mennyt" juttu oli Meeri Koutaniemen vaginankuvassessio, joka ei tosin olisi minua koskettanut millään tavalla. Tarkoitus oli siis kuvata naisvieraiden vaginoita sitä varten pystytetyssä privaatissa tilassa olevassa studiossa, eikä esimerkiksi auditoriossa olevana ohjelmanumerona.

Avaruus- ja seksimatka lähti vasta liikeelle. Jatkoa seuraa. Heurekassa samoissa merkeissä ollaan 9.5. Se on Voiton ja Timon päivä ja äitien päivän aatto. Kaikki hyviä  syitä irrotella. 

Heurekan ryhmätyötila toiminnassa, johon sitä tuskin on aikaisemmin käytetty. Meeri Koutaniemen vaginankuvausstudiona. Projekti herätti yleistä mielenkiintoa, myös muiden kuin malliksi tarjoutuneiden keskuudessa. Muun muassa poikkitieteilijä jutusteli aikansa Meerin kanssa vaginakuvauksen filosofiasta. 

Lopulta sessio kuitenkin peruttiin, koska Meerin mielestä aika ja paikka eivät olleet sittenkään sopivat.  Halukkaille kuvausta vaille jääneille Meeri lupasi korjata asian omalla studiollaan rauhallisimmissa puitteissa. 

Meerin projekti meni siis enempi tai vähempi reisille (ilmaisu asiayhteyden mukaan). Jotta studion pystytys ei olisi ollut aivan kokonaan turhaa työtä, niin otin selfien kuvattavan sohvalla. Sukupuoli on tietysti väärä ja housutkin ovat jalassa, joten ihan oikeaan kuvattana olevan tunnelmaan en tainnut päästä, kuten eivät sitten kuvaamisen ehdot muuten täyttävätkään eivät päässeet.

Peilistä minulle tule mieleen 30-luvun poliisin pidätyskuvat, joissa profiili tuli peilin avulla samaan kuvaan filmikulujen säästämiseksi. Tässä studiossa oli parikin peiliä, joiden funktio tosin jäi minulle arvoitukseksi. Eikä se johtunut siitä, ettenkö olisi kysynyt.

Tilaisuutta ilman rap-esitystä on nykyään mahdotonta järjestää. Naisräppärin nimen ja räpin aiheen olen jo unohtanut. Se on kuitenkin varmaan, että käsitteli joko avaruutta tai seksiä. Ehkä molempia.

Kari Enqvist on ainakin kirjojensa perusteella niin laajaspektrisen persoona, että ilman hänenkaltaistaan on avaruuden ja seksin yhteenkoplaavaa tilaisuutta mahdotonta ajatellakaan. Seuraavassa tilaisuudessa Karin näyttää korvaavan Syksy Räsänen. 

Tässä meneillään kahden Finlandia-palkitun juttelutuokio Heurekassa. Foto-Finlandian voittanut Maija Tammi haastattelee Tieto-Finlandian saanutta Kari Enqvistiä. Jutun aiheena taitaa olla maailmankaikkeuden ensimmäinen sekunti, jota pidemmälle Kari Enqvist ei taida koskaan tutkimuksissaan päästäkään.

Esko Valtaoja – keskinkertainen tieteilijä

Kolme tieteilijää parran pituuden mukaisessa järjestestyksessä vasemmalta oikealle ja hiusten pituuden mukaan käänteisessä järjestyksessä. 

Professori Esko Valtaoja kommentoi (pyynnöstäni) ystävällisesti edellistä kirjoitustani. Vaikka en Eskoa sen paremmin tunnekaan, olemme kuitenkin niin paljon hyvän päivän tuttuja, että tervehdimme iloisesti toisiamme kirjamessuilla yms. tilaisuuksissa. Tosin Eskon persoonaan muunlainen kuin iloinen tervehtiminen ei oikein istukaan. Tämä vain selityksenä sille, miksi kehtasin pyytää Eskolta kommenttia blogiini.

Arvostetun tiedemiehen kommentti nostaa minun blogini statusta. Huikeastikin, mikä tietysti johtuu sen normaalin statuksen mataluudesta.

Jotenkin tämä sai minut pohdiskelemaan, kuinka merkittävä tieteilijä Esko Valtaoja oikein on. Millä kriteereillä ja mihin verrattuna?

Edellisessä kirjoituksessani esiintyi kolme tieteilijää (Demokritosta en nyt laske tähän joukkoon). Feynman, Valtaoja ja poikkitieteilijä. Varmaan tieteelliseltä painoarvoltaan tässä juuri oikeassa järjestyksessä ollen. Parran tai hiusten pituuden mukaan järjestys olisi ihan toinen.

Vaikka järjestyksestä ei ole epäselvyyttä, niin epämääräisin kvalitatiivisin mutu-perustein tehty listaus ei anna osviittaa Valtaojan paikasta Feynman ja poikkitieteilijä päätepisteinään olevalla janalla. Onko Esko lähempänä Feynmania vai poikkitieteilijää? Tarkastellaanko Eskon asemaa keskiarvona vai keskivertona?

Yksi selkeän kvantitatiivinen mittari tieteentekijän merkitykselle on hänen tutkimuksiinsa kohdistuneiden viittausten määrä. Näitä voi käydä tutkimassa netissä mm. Web of Sciencen tietokannassa. Haut ovat maksullisia. Tätä pientä bloggausta varten en viitsi rekisteröityä maksulliseen palveluun, joten käytän tässä valmista aineistoa. Tarkoitukseni kun on lähinnä havainnollistaa tapoja arvioida tieteilijän merkitystä tiedeyhteisössä ja parin keskiluvun välisiä eroja. Prdagoginen ketunhäntä myös saattaa pilkottaa haarojen välistä.

Tieteessä tapahtuu -lehden palstoilla (liian) pitkään käydyn skaban Himanka vs. Enqvist eräässä vastauksessa Kari Enqvist vertaili hänen ja Juha Himangan tieteellisten artikkelien saamia viittauksia. Esko Valtaoja ei ollut mitenkään väittelyn osapuoli, joten hän lienee ollut jonkinlainen referenssi, toki sopivasti Karin taakse jäävä. Viittausten määrät olivat seuraavat.

Kari Enqvist 6032

Esko Valtaoja 3462

Juha Himanka 8

Näiden keskiarvo on 3167. Esko Valtaojan viittausten määrä on siis hieman, mutta vain hieman keskiarvoa suurempi. Tämän laskelman perusteella otsikko Eskon keskinkertaisuudesta siis on ihan perusteltua.

Sanaan keskinkertainen liittyy hieman vähättelevä sävy. Luultavasti siitä syystä arkipuheessa käytetään usein matematiikasta enemmän tai vähemmän tuttua termiä keskiverto ilman, että käyttäjällä olisi  hajuakaan, mitä se matemaattisesti tarkoittaa.

Lukujen keskiverto on niiden tulon lukumääräs juuri. Kahdelle luvulle neliöjuuri, kolmelle kuutiojuuri, neljälle neljäs juuri jne. Tässä tapauksessa siis kolmen luvun tulon kuutiojuuri, mikä on pyöristettynä 551. Tällä kriteerillä Esko Valtaoja olisi tässä seurassa selvästi keskivertoa parempi tieteentekijä.

Otoskoko on aika suppea eikä tarkoitushakuisuudessaan erityisemmin harhatonkaan, joten kovin pitkälle meneviin johtopäätöksiin ei kannattane ryhtyä. Taustalla onkin näkyvissä eniten poikkitieteilijän matikan open sivupersoona. Pedagoginen etusormi nousee herkästi pystyyn.

Kumpi tapa laskea Eskon asema tässä kolmikossa on perustellumpi? Aritmeettista keskiarvoa käytetään mm. tilanteessa, jossa vertaillaan useita lukumääriä. Esimerkiksi luokkien keskikoko on luokissa olevien oppilaiden lukumäärän aritmeettinen keskiarvo. Keskiverto eli geometrinen keskiarvo taas on sovelias, kun tukitaan suhteelliseen kasvuun perustuvien lukujen muutoksen keskimääräisyyttä. Keskimääräinen prosentuaalinen muutos lasketaan yksittäisten muutoslukujen keskivertona. Jos vaikka muutokset olisivat +20 % ja +30 % ja -50 %, niin keskimääräinen muutos saataisiin laskemalla kuutiojuuri tulosta 1,2*1,3*0,5, mikä on 0,92, eli keskimääräinen muutos olisi -8 %.

Joten kun kyseessä on lukumäärät, niin aritmeettinen keskiarvo on kuvaavampi suure kuin geometrinen keskiarvo eli keskiverto. Juha Himangan tieteellisestä merkityksestä saa jokainen vetää omat johtopäätöksensä. Ovat ne kuitenkin suuremmat kuin poikkitieteilijän, jonka artikkeleihin tehtyjen viittausten lukumäärä on nolla. Tosin em. saituudesta johtuen en ole tarkistanut, mutta minulla on vahvat syyt epäillä juuri näin asian olevan.

Miten tiede toimii

Aristoteleen teoria alkuaineista säilytti kohtuullisen hyvin havaitut ilmiöt, vaikka teoriassa ei nykykäsityksen valossa juuri järkeä olekaan. Se on enemmän esteettinen kuin tieteellinen malli.

Iltalehden pikku uutisen (tai olisiko vanhanen, kun siihen liittyvä video on jo melkein kymmenen vuotta vanha?) mukaan pieru näkyy infrapunakamerassa. Se on ehditty julistaa jo feikiksi ja lehden toimittajaa kuulemma sekä hävettää että naurattaa.

Kun poikkitieteellistä blogia seuraa sekä vanhempia että nuorempia tieteenharjoittajia, niin kerrottakoon lähinnä nuoremmille, miten tiede, jopa poikkitiede toimii. Se kun ei ole läheskään kaikille lainkaan itsestään selvää noin luonnostaan.

Tiede tutkii vain havaittuja ilmiöitä ja asioita. Havaintoja voidaan tehdä aisteilla ja monenmoisilla laitteilla. Ilman havaintoa ei ole mitään, mitä tutkia.

Havaittu ilmiö pyritään selittämään jollain tavalla. Tätä selitystä kutsutaan hypoteesiksi. Normaalin tieteellisen proseduurin mukaan dokumentoitu havainto ilmiöstä ja sen selittävä hypoteesi julkaistaan jossain  tiedeyhteisön yhteisessä julkaisussa. Ihan käytännön syistä, sillä silloin se pääsee vertaisarvion piiriin. Kenellä tahansa, mutta erityisesti samaa ilmiömaailmaa tutkineilla on mahdollisuus laittaa havaittu ilmiö ja sen selittävä hypoteesi testiin. Jos se selviää kunnialla vertaisarviosta, niin siitä muodostuu ilmiön toistaiseksi parhaiten selittävä teoria.   

Iltalehden hömppäpalsta ei ole tieteellinen foorumi ja Iltalehden hömppätoimittaja ei liene kovin pätevöitynyt tekemään vertaisarviota kyseisen videon autenttisuudesta. Jos ensin uskoo kritiikittä ja sitten ei usko yhtä lailla ilman mitään kritiikkiä, niin kovin uskottavaa tutkivaa journalismia tuskin on tapahtunut.

Videokuvan perusteella kuitenkin väitetään, että pierupilvi näkyisi tummana infrapunakameran kuvassa. Oli foorumi mikä tahansa, niin tätä videoklippiä voidaan arvioida tieteellisin perustein. Lähinnä kai kysymys on siitä, onko se totta vai feikkiä?

Tieteessäkin harrastetaan huijausta, ei tiedeyhteisökään ole siitä synnistä vapaata. Yleensä huijaukset liittyvät maineen ja mammonan tavoitteluun. Tyypillisesti se tapahtuu havaintoja väärentämällä. Joskus taas kyseessä on selkeä pila, kuten Piltdowin ihmisen tapaus . Hyväuskoinen tiedemies joutui siinä karkean jäynän  kohteeksi.

Jos pieruvideo on väärennös, niin se luultavasti on tehty pilailumielessä. Pieruhuumorihan naurattaa aina, varsinkin toiselle väärään aikaan ja paikkaan osuva tuhnaus. On kuitenkin aika vaikeaa kuvitella, että joku tekisi tällaisen rahallista höytyä tai akateemista kunniaa tavoitellen.

Kaikkeen tieteellisen aineiston liittyy lähdekritiikki. Tässä tulee helposti ihmetelleeksi sitä, että vastaavia videoita ei ole muita. Myös vasemman käden piilossa oleminen herättää tiettyjä epäilyjä siitä, että ihan luomujauhoja ei ole tekijöiden pussissa. Jos minun pitäisi veikata, niin kyllä aika suurella kertoimella laittaisin roponi väärennöksen puolesta.

Oletetaan nyt kuitenkin, että video olisi aito ja autenttinen kuvaus pierevästä ihmisestä turvatarkastuksessa infrapunakameralla kuvattuna. Olisiko havaittu ilmiö jotenkin selitettävissä tunnetulla fysiikalla?

Jo antiikin Kreikassa oli silloisilla tieteilijöillä periaate, että selityksen tuli säilyttää ilmiö. Selitys ei saa siis olla sellainen, että se ikään kuin kadottaa ilmiön. Kirjassa Sateenkaari (Mäkelä, Suvanto, 1987, Otava) on useita esimerkkejä, miten tiedemiehet kautta vuosisatojen eksyivät sateenkaaren synnyn selityksistä pelkästään siitä syystä, että heidän selityksensä eivät edes säilyttäneet ilmiötä, sen selittämisestä nyt puhumattakaan.

Tästä näkökulmasta pierun näkyminen tummana infrapunakameran kuvassa on mahdollista, koska sille löytyy ilmiön säilyttävä fysikaalinen selitys. Tästä edellisessä bloggauksessa.

Se, että kameran videokuvalle löytyy ilmiön säilyttävä selitys, ei tietenkään todista sitä millään muotoa oikeaksi.  Hyvä väärennös voi olla uskottavampi kuin huono aito.

ps. 3.9.2014

Vastauksena kysymykseen koskien pierun lämpötilaa täytyy vielä hieman selventää lämpökameran toimintaa. Lämpökamera mittaa lämpötilaa ns. mustan kappaleen säteilyn aallonpituusjakauman perusteella. Aineen täytyy olla tarpeeksi tiheää, jotta systeemi toimisi. Siis kiinteää ainetta tai nestettä. Kaasu normaalipaineessa on liian harvaa, joten kaasun lämpötilaa ei tällä tavalla voida mitata. 

Tähdissä aine on kaasumaisena plasmana, mutta se on niin tiheää, että tähden lämpötilan mittaus onnistuu sen aallonpituusjakauman perusteella. Niin ne on mitattukin. 

Kaasu voi kuitenkin absorboida säteilyä, kuten kasvihuone kaasut tekevät infrapuna-alueella. Siksi nämä kaasut näkyvät sopivalla ip-kameralla kuvattuna tummina säteilevää taustaa vasten. Mittauksen aallonpituusalue voidaan tehdä niin kapeaksi, että kameralla on mahdollista tunnistaa mitä ainetta kuvassa näkyvä kaasu on. Kullakin kaasulla kun on omat karakteristiset absoptiotaajuutensa tai -aallonpituutensa, mikä on saman asian toinen näkökulma. 

Täällä on varsin havainnollinen video ip-kameran toiminnosta. Kynttilän liekin kuumuus näkyy, koska liekki sisältää hehkuvia nokihiukkasia. Sen sijaan kuuma ilman kynttilän yläpuolella on ip-kameralle täysin näkymätöntä. 

Mikä tieto on turhaa ja minnekään johtamatonta? Sitä on mahdotonta tietää etukäteen. Tieto on kuin ovi, joka aukenee huoneeseen, josta taas aukenee uusia ovia uusiin huoneisiin. Jopa virheellinen tai ainakin epäilyttävä tieto, kuten musta pierupilvi tai uutistuhnu,  kuten eräs kommentoija sanoi voi johtaa rohkean oven avaajan hänelle aivan uuden tiedon lähteille. Kuten minut. Infrapunakameraa todellakin käytetään silmälle näkymättömien ja nenälle haisemattomien kaasuvuotojen havaitsemiseen. (Alla olevassa videossa ei ole ääntä, mutta klikkaammalla YouTubeen tästä tai videosta itsestään voi lukea engalnninkielisen selityksen asialle.) 

Määrämittainen

Sain vajaa vuosi sitten mieluisan työtehtävän tiedekeskus Heurekassa. Minulta tilattiin Lasten Heureka näyttelyyn kohteiden oheistekstit. Tieteellinen selitys ja siihen liittyvä sivutarina. Vaikka vähän kiristelin hampaitani, niin sovittiin tarkat enimmäismerkkimäärät teksteille. Tieteellinen selitys ei saanut olla 600 merkkiä ja sivutarina 1200 merkkiä pidempi.

Pian kuitenkin huomasin, että määrämittaisen tekstin vaatimus antaa kirjoittajalle pikemminkin tukevat raamit, joihin sisään teksti on mukava sijoittaa kuin rajoittaa sanomisen vapautta. Kun tietää, että on käytettävissä vain tietty merkkimäärä, niin teksti lähtee kuin automaattisesti liikkeelle juuri oikeilla kierroksilla.

Tämä muistikuva tuli vääjäämättä mieleen, kun lueskelin Tapio Markkasen, Allan Tiitan ja Paula Havasteen toimittamaa kirjaa "SUOMALAISIA TIETEEN HUIPULLA; 100 tieteen ja teknologian saavutusta". Jokainen tutkija oli saanut yhden aukeaman mittaisen jutun varustettuna yhdellä henkilökuvalla. Kirjoittajia on monia, mutta nähtävästi juuri tekstin määrämittaisuuden vaatimus saa teoksen tuntumaan hyvin yhtenäiseltä.

Olen testannut kirjaa sekä vessassa että yöpöydällä. Vessassa lukee yhden istunnon (ei seisonnon) aikana mukavasti yhden tarinan. Kun en iltaisin osaa oikein nukahtaa ilman lukemista, niin olen huomannut kolmen tarinan olevan juuri passeli määrä minulle. Ei suinkaan siksi, että jutut olisivat unettavia, vaan siksi, että en halua tuhlata koko lääkepakkausta yhdellä kertaa.

Kirja on voitu lahjoittaa sponsoreiden tuella Suomen kaikkiin lukioihin. Hyvä näin, etenkin jos vaihtoehtoinen opus olisi ollut valtiovallan erityisessä suojeluksesta ja avokätisestä rahoituksesta nauttinut Pekka Himasen Sininen kirja. Nimittäin Suomen menestyksen avaimet niin menneisyydessä, nykyisyydessä ja myös tulevaisuudessa löytyvät tieteen ja teknologian saavutuksista, ei ilman kilpailua syntyneestä vaaleansinisestä filosofisesta hötöstä. 

Kirjan tyypillinen määrämittainen aukeama. Valitsin juuri tämän aukeaman ihan henkilökohtaisesta syystä. Nevanlinna on ainoa kirjan henkilöistä, jonka opetusta minulla on ollut kunnia seurata. Kävin muutamalla Nevanlinnan luennolla Helsingin Yliopistossa joskus 70-luvun alkupuolella ihan vain siitä syystä, että hän oli niin tunnettu matemaatikko. Suoraan sanoen en ymmärtänyt mitään luennon sisällöstä, mutta luultavasti en ollut ainoa.

Sateenkaaren kaaresta

Hesarin tiedesivuilla oli vastaus Valtteri 4 v:n kysymykseen "Miksi sateenkaari on kaareva?". Päivystävänä dosenttina oli tällä kertaa Hannu Karttunen. Hannu on sen verran vanha kehäkettu näissä populaarifysiikan asioissa, että vastauksesta ei normaaleja virheitä löydy kuin korkeintaan pikkumaiseksi heittäytymällä. Niistä myöhemmin.

Sateenkaaren synnyn ja ominaisuuksien selitykset eivät ole oikein nelivuotiaan ymmärryksen tasolla, mutta parhaansa Hannu yrittää vastauksessaan. Tosin suurin osa vastauksesta on ihan jotain muuta kuin mitä kysyttiin. Itse kysymykseen puututaan vain yhdessä kappaleessa.

Pikkujuttuun tuli yksi kommenttikin.

"Minusta vähän liian yksinkertaistettu vastaus, jopa Valtteri 4v:lle.

Nämä lasten tiedekysymykset ovat ihan hauskoja juttuja, mutta vastaukset saisivat olla vähän tarkempia. Tässä olisi ihan hyvin voinut selittää perusteellisemmin sateenkaaren muodostumisen havainnoijan näkövinkkelistä. Valkoisen valon spektri heijastuu pisarasta muistaakseni noin 42 asteen kulmassa ja tästä johtuen havainnoija näkee vain ne valonsäteet, jotka heijastuvat suoraan pisarasta havainnoijan silmiin. Muut menevät luonnollisesti ihan muualle. Juurikin tästä johtuu se, että sateenkaari yleensä on kaareva. Se voi olla myös täysympyrä, jos sitä tarkastellaan esim. lentokoneesta.

Onko sateenkaari olemassa, jos sitä ei ole kukaan näkemässä? Siinäpä Valtterille purtavaa :)"

Ei nyt ihan viimeisintä päivitettyä tietoa sateenkaaresta tämäkään kommentti sisältänyt. Varsinkin kaarevuuden syyn selitys menee suoraan sanoen ihan metsään.

Oli syy tässä kommentissa tai jossain julkaisemattomassa, joka tapauksessa viikon päästä tuli korjaus tiedesivuille. Siinä väitettiin, että asia oli oheisessa kuvassa selitetty paremmin kuin Karttusen vastauksessa. Ei ollut. Vastauksesta paistaa pitkälle, että tässä ovat diletantit asialla.

Entinen opettajani ja uskallan sanoa myös hyvä ystäväni professori Kaarle Kurki-Suonio ei malttanut olla kommentoimatta tätä Hesarin toimitukselle ja suoraan myös minulle fysiikan opettajien palstan välityksellä. En viitsi siteerata Kaarlen vastausta sellaisenaan, koska se kirjoitettu hieman Kaarlelle tyypillisellä "provosoituneella kun on provosoitu" -tyylillä. Oleellista kuitenkin oli, että Kaarle kommentoi kuvassa olevan Auringon omituista sijaintia katsojaan nähden kuin myös lausumaa, jonka mukaan pisarat heijastavat valoa "erikoisen voimakkaasti ... 42 asteen kulmassa".

Kun vielä toinen vanha ystäväni, Hesarin tiedetoimittaja Timo Paukku kyseli minulta, että miten asia oikein on, niin näyttää siltä, että sateenkaaren selitykset herättävät omassa pienessä piirissään näköjään  yhtä kiivasta polemiikkia  kuin Guggenheim ja pakkoruotsi yhteensä. Joten pakkohan minunkin on ottaa asiaan kantaa. Tässä siis muuta poikkitieteellinen kommentti.

Auringon kuva piirroksessa on tietysti täysin tarpeeton graafinen elementti, joka vie ajatusta korkeitaan harhaan. Suuntanuoli olisi riittänyt.

Ei tekstissä muutenkaan ole hirveästi hurraamista.

"Auringon ja pisaran välissä olevan katsojan näkökulmasta pisarat asettuvat tasaiselle kaarelle, joka muodostaa katsojan näkemän sateenkaaren."

Mitähän tässä on a) ajateltu, b) koitettu sanoa? Sateenkaari ei ole tietyssä paikassa, vaan se muodostuu tietyssä suunnassa olevista pisaroista heijastuvasta valosta. Jos ajatellaan kuitenkin sitä objektia, mikä syntyy sateenkaaren muodostavista pisaroista, niin se ei ole kaari, vaan osa kartiopintaa, jonka kärjessä on katsojan silmä.

Alan perusteoksesta, mainiosta Minnaertin kirjasta "Maiseman valot ja värit" lainattu kaavakuva sateenkaarikartiosta. Katsoja on W-kirjaimen kohdalla. Katkoviiva on Auringon ja katsojan pään kautta kulkeva suora. 

"Kaaren sijainti riippuu katsojan paikasta."

Samat sanat. Kaari ei sijaitse missään paikassa, vaan näkyy tietyssä suunnassa. Toki edellä mainittu kartiopinta on jossain ja riippuu nimenomaan katsojan paikasta. Katsojan on kuitenkin vaikea hahmottaa sateenkaarta kartiopintana, koska sen voi nähdä vain kaksiulotteisena kartiopinnan projektiona.

"… erikoisen voimakkaasti ne heijastavat valoa 42 asteen kulmassa Auringon suuntaan (nähden)"

Vain hyvin pieni osa pisaraan osuneesta valosta heijastuu takaisin. Suurin osa joko heijastuu eteenpäin tai menee pisaran lävitse sen etu- ja takapinnassa taittuen. Sen sijaan takapinnasta heijastuneella valolla on säteiden keskittymä juuri noin 42 asteen ns. minimipoikkeaman kulmassa, mistä syystä pisaroista heijastuva valo on kirkkainta juuri tässä suunnassa. Tässä Kaarle on minusta selkeästi väärässä, sikäli kun ymmärsin mitä hän ajoi takaa. 

Kun sateenkaaren valokuvista otetaan "hämäävät" värit pois, niin kaaren kirkkaus tulee selkeästi esille. Kirkkausero on kaaren yläpuolisen osan ja kaaren välillä paljon suurempi kuin alapuolisen osan ja kaaren välillä. Tämä johtuu siitä, että ns. Aleksanterin mustan vyön suunnasta ei tule pisaroista heijastunutta valoa lainkaan toisin kuin kaaren alapuolella olevista pisaroista. Joskus alapuoli voi olla lähes yhtä kirkas kuin itse kaari.

Kulma katsojan silmästä on pöhkösti piirretty. Toisen säteen pitäisi osoittaa kaariympyrän keskipisteeseen, ei kaareen. Säde myös katkaisee itse sateenkaaren hassulla tavalla.

Jos vielä palataan alkuperäiseen kysymykseen, eli miksi sateenkaari on kaareva. Siihenhän ei vastattu oikeastaan kummassakaan esityksessä. Virkettä "Sateenkaaren kaareva muoto johtuu tavasta, jolla pisara heijastavat niihin osuvaa valoa." en pidä Valtterin kysymystä erityisen hyvin avaavana vastauksena.

Jos yritän itse vastata tavalla, josta nelivuotias voisi ymmärtää jotain, niin ehkä jotain tällaista koittaisin väsätä.

"Sateenkaari on kaari, koska sen muodostavat valonsäteet heijastuvat pinnasta, joka on itsekin kaareva. Nimittäin vesipisaroista."

Jos mielenkiintoa näyttäisi vielä riittävän, niin voisin koittaa jatkaa. Jonkinlainen piirustus olisi kyllä lähes välttämätön puheen ohella.

"Sateenkaari syntyy vesipisaroiden lävitse taittuen ja heijastuen kulkeneesta ja väreihin hajonneesta valosta. Sateenkaari näkyy aina suunnassa, joka on noin 42 asteen kulmassa Auringon ja katsojan pään muodostaman suunnan kanssa. Koska sadepisarat ovat palloja, niin sateenkaari on niiden poikkileikkauksen muotoinen; osa ympyrän kaarta. Itse asiassa sateenkaari kaari ei ole täydellinen matemaattinen ympyrän kaari, koska varsinkin isommat sadepisarat eivät putoa pallon, vaan enemmänkin sämpylän muotoisina. Ero "täydelliseen" ympyrän kaareen on kuitenkin niin pieni, että silmällä sitä ei pysty havaitsemaan."

Itse asiassa jokainen sateenkaaren selitys jättää helposti ilmaan enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Miksi juuri 42 asteen kulma? Miksei koko taivas ole värikäs, vain osa siitä? Sateenkaari on näyttävä ilmiö, jonka salaisuudet ovat kiehtoneet ihmistä siitä lähtien, kun Jumala asetti sen liiton merkiksi vedenpaisumuksen jälkeen. Ainakin, jos uskomme nuoren maan kreationisteja. 

Sateenkaaren teoria on kehittynyt ja tarkentunut pitkän ajan kuluessa. Ensimmäisen kunnollisen selityksen antajana yleisesti pidetään kuitenkin ranskalaista 1600-luvun filosofia René Descartesia. Jo tästä viitekehyksestä voi päätellä, että sateenkaaren kaaren synnyn selvittäminen 4-vuotiaalle lienee aika haasteellista. Vähän vähemmillä virheillä kuin mitä Hesarissa nyt oli voisi kuitenkin yrittää seuraavalla kerralla. Sateenkaarihan on kuitenkin joka kesän vakio tiedepalstoilla.

ps. Sateenkaaresta on netissä tarinaa vähintäänkin riittävästi. Myös poikkitieteellisessä.

Älykkään suunnittelun tulos: aivot narikkaan

 Kuva Paratiisista ennen syntiinlankeemusta. Koska kuvassa ei näy kärpäsiä, niin se todistaa vääjäämättömästi, että kärpäset luotiin vasta syntiinlankeemuksen jälkeen.

Eräs lääkäriksi opiskeleva luokkatoverini oli saanut 70-luvun alussa voimakkaan poliittisen luokkakantaisen herätyksen. Kävin hänen kanssaan usein medisiinarien asuntolan saunassa, jossa keskustelumme olivat jo siihen aikaan välillä aika poikkitieteellisiä. Vaikka itsekin olin vahvasti vasemmalle kallellani, niin en malttanut olla härnäämättä häntä poliittisesti epäkorrekteilla kysymyksillä. Yksi näistä oli se, että eikö koko ajan syvenevä tietämys eliökunnan fysiologiasta viittaa pikemminkin kaiken takana olevaan luojaan kuin puhtaasti materialistiseen maailmaan.

Ystäväni sanoi, että asiahan on täysin päinvastoin. Vain marxilais-leniniläisellä tieteelliseen maailmankuvaan pohjautuvalla luokkakantaisella materialistisella filosofialla on mahdollisuus selvittää elämän arvoitukset. Se tulee onnistumaan siinä, missä porvarilliset ja revisionistiset tutkijat ovat tuomittuja epäonnistumaan. Hihhuleiden juttuja nyt ei ollut tarpeen edes kommentoida.

Tarkempia perusteluja udellessani sain kehotuksen käydä jossain marxismi-leninismin alkeita käsittelevässä opintopiirissä, joita siihen aikaan olikin runsaasti tarjolla suunnilleen joka tiedekunnassa, teologinen mukaan lukien. Meninkin, mutta se tarina on liian pitkä sivuaskel, joten jääkööt johonkin toiseen kertaan.

Työväenluokan maailmankatsomusta edustavat valtiot alkavat olla tätä nykyään kortilla. Pohjois-Korea varmaan ideologisena keihäänkärkenä. Joten varsin lyhytikäiseksi savijalkaiseksi jättiläiseksi kommunismi ainakin valtiollisena järjestelmänä osoittautui.

Uskonnot ovat oivaltaneet sen, mikä oli kommunismin suurin virhe. Kaiken hyvän ja kauniin, mikä aatteesta seuraa, pitää tapahtua vasta tuonpuoleisessa. Siellä eivät takuut, valitusoikeudet eivätkä kuluttajansuojat päde. Korkeintaan se kuuluisa perävalotakuu, joka tässä tapauksessa on viimeinen hehkuva hiili krematorion polttouunissa.

Uskonnot perustuvat uskoon, ei tietoon. Riippumatta siitä, onko uskonto maanpäällistä tai tuonpuoleista maailmaa korostava. Jonkinlaisena yleisenä lainalaisuutena tuntuu olevan, että tietoa käsitellään hyvin valikoivasti ja että ainoaan oikeaan asiaan uskovia uhkaa koko ajan vääräuskoisten, ateistien tai imperialistien katala salaliitto. Onneksi on aina henkilöitä, joilla on kyky nähdä viholliset ja pitää huoli siitä, että heidän aatteensa pääse saastuttamaan viattomien mieliä. Jos ei muuten, niin laittamalla rajat kiinni ja varmistamalla asia runsaalla miinoituksella. 

Missä kommunismia uhkasi kapitalistinen imperialismi, niin monille uskonnollisille liikkeille vastaavassa arkkivihollisen asemassa on naturalistinen ateismi, evoluutio-oppi sen pirun raamattuna. Sitä vastaan on käytävä pontevasti ja iskettävä petoa sen omilla aseilla. Se tapahtuu joko Raamatun tapahtumien selittämistä luonnontieteellisin keinoin tai luonnontieteellisten ilmiöiden selittämistä Raamatun avulla. Minusta kumpikin osoittaa lähinnä uskon heikkoutta, mutta ei jäädä nyt tähän tarinan kannalta sivuseikkaan.

Erään Facebook-kaverini sivuilla oli opastava linkki sivustolle, jossa kerrottiin kärpäsen lennon ihmeellisyyksistä. Ihmeellistä se on minustakin, kun en tahdo saada millään napattua aamu-unta häiritsevää kärpästä lennosta. Niin nokkelasti kättä väistelevä otus se on. Mutta vaikka kuinka ajattelisin kärpäsen olevan pirunmoiseksi ihmisen harmiksi suunniteltu kiusankappale, niin seuraavan johtopäätöksen vetäminen ylittää minunkin poikkitieteellisen mielikuvitukseni – ja se on monen muunkin kuin minun mielestäni kunnioitettava saavutus.

"Obviously, at least some of the fly types today function as part of the Curse on a fallen Creation due to Adam’s sin." Vapaasti suomennettuna jotenkin näin. "Aivan ilmeisesti jotkut kärpäslajeista ovat osa sitä  kirousta, jonka Aatamin syntiinlankeemus aiheutti."

MESSAGE FROM THE PRESIDENT OF THE REPUBLIC OF FINLAND

Kävin ilmoittautumassa Helsingissä meneillään olevaan tiedetoimittajien maailmankongressiin. Kun monien muiden wannabe-juttujeni lisäksi kuvittelen olevani myös tiedetoimittaja. Kuulunhan Suomen tiedetoimittajiin.

Sain tiskiltä  hienon kangaskassin, joka normaalin käytännön mukaan oli sullottu täyteen osallistuvien tahojen materiaalia. Hienolle paperille painettu Millenium palkinnon organisaation tuottama lehtinen herätti varmaan positiivista huomiota. Olihan siihen saatu itse presidentti  Sauli Niinistö esipuheen kirjoittajiksi. Lisäksi siinä mainittiin palkinnon olevan Suomen presidentin erityisessä suojeluksessa.

Sale halusi siis lähettää viestin. Osmo A. Wiio laati aikojen kuluessa viestintää mielestään hyvin kuvaavia lakeja. Kaksi ensimmäistä ovat:

1. Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.

2. Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.

Minä kun siivilöin sopasta yleensä eri sattumia kuin mitä sopan keittäjä on tarkoituksella sinne laittanut, niin minulle Salen viesti avautui näin:

 "Tasavallan presidentti arvostaa suomalaista ammattityötä niin paljon, että otattaa virallisen valokuvansa wannabe-valokuvaaja kaverillaan. Kaverin merkittävin ansio valokuvaajana on se, että hän on 'hyvä ukko'. Virallisen presidentin muotokuvan ominaisuuksiin kuuluu mm. se, että se on sävyiltään painokelvoton. Takki on painetussa kuvassa umpimusta ja muutenkin Sale uppoaa taustaan kuin "Yön Timo" hiilikellariin. Jokaisessa valokuvaajan ammattitutkinnon näytössä, jossa minä olen ollut mukana arvioimassa ja arviotavana, tällaisen kuvan ottanut olisi laitettu aasihattu päässä nurkkaan häpeämään."