Kuntavaalien tulos Guggenheimin valossa

Harva asian Helsingin kunnallispolitiikassa on herättänyt niin paljon intohimoa kuin Guggenheim. Prosessihan kesti yli viisi vuotta, kunnes kaupunginvaltuusto torppasi sen viime marraskuun lopussa. Somessa uhottiin puolin ja toisin, että ”väärin” äänestäneiden nimet tai ainakin vaalinumerot pantaisiin muistiin parhaaseen jääkiekkotyyliin.

Äänestyksestä on kulunut jo yli neljä kuukautta, joten voisi olettaa suurimpien mielenliikutusten asian suhteen jo laantuneen. Joten päätin tehdä pienen tilastollisen tutkimuksen asiasta kuntavaalien tulosten perusteella.

Guggenheim kaatui Helsingin kaupunginvaltuustossa äänin 53-32. Prosenttiluvut olivat 62%-38%.

Uuteen valtuustoon äänestykseen osallistuneista valtuutetuista pyrki 68. Näistä 42 oli äänestänyt vastaan ja 26 puolesta. Prosenteissa 62%-38%. Guggenheim äänestyksessä käyttäytyminen ei ainakaan tämän perusteella vaikuttanut halukkuuteen asettua uudestaan ehdolle.

Näistä uuteen valtuustoon pääsi 39 valtuutettua, joista 23 oli äänestänyt Guggista vastaan ja 16 sen puolesta. Prosenteissa 59%-41%. Guggenheimin kannattajista siis pääsi vähän suurempi osa uudestaan kuin sen vastustajista.

Kuvaavampi muuttuja saattaisi olla ehdokkaan äänimäärien muutos vuoden 2012 vaaleihin verrattuna. Guggenheimin puolesta äänestäneiden äänimäärä nousi 9 edustajan kohdalla ja laski 17 kohdalla. Prosentit 35%-65%. Tämän perusteella voisi siis kuvitella äänestäjien vähän näpäyttäneen Guggenheimin puolesta äänestäneitä.

Edellisen perusteella olisi luonnollista olettaa lukujen olevan toisin päin vastustajien leirissä. Vaan eipä olekaan. Vastustajista äänimäärä nousi 15:sta ja laski 27:llä. Prosenteissa 36%-64%.

Guggenheimia vastustaneita äänesti 55733 ja Guggista puoltaneita 35572.  Prosentit 61%-39%. Prosenttiosuudet pysyvät sitkeästi suunnilleen samoina.

Vasta kun lasketaan äänimäärien muutokset yhteen, saadaan edes hieman merkittävää eroa. Guggenheimin puolesta äänestäneillä äänimäärät laskivat yhteensä 3396 äänellä ja vastaa äänestäneillä nousivat 2102 äänellä.  Erotus on pyöreästi 5500 ääntä. Se on noin 6% näiden ehdokkaiden yhteensä saamista 91305 äänestä.  Guggenheimia varsin näyttävästi useaankin otteeseen kannattaneen Vapaavuoren äänimäärä oli melkein kolmasosa tästä. Guggenheimilla tuskin oli siihen kovin merkittävää sen paremmin nostetta kuin laskuvaikutustakaan.

Muuttujia on paljon ja tähän oli otettu mukaan vain äänestyksessä olleet ja uutta valtuustopaikkaa hakeneet. Esimerkiksi äänikuningas Vapaavuori valittiin edelliselläkin kerralla, mutta ei ollut enää valtuutettu äänestyksen tapahtuessa. Muita nyt paljon ääniä saaneita, mutta tämän tarkastelun ulkopuolella ovat mm. Anni Sinnemäki, Tuula Haatainen, Eero Heinäluoma tai Jussi Halla-aho. Näistä vain Halla-aho oli selkeästi Guggenheimia vastaan. Ainakin Haatainen ja Vapaavuori liputtivat selkeästi sen puolesta, Heinäluoma ja Sinnemäki vähän varovaisemmin.

Tulokset ovat sellaiset, että kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä Guggenheimin vaikutuksesta äänestyskäyttäytymiseen ei kannata vedellä. Puolesta äänestämisellä oli keskimäärin hieman enemmän negatiivista kuin positiivista vaikutusta, mutta tuloksia tutkittaessa tämä asia ei näyttäisi pelaavan ainakaan yksikäsitteisesti selkeää roolia ehdokkaan äänimäärissä. Äänimäärien nousut ja laskut menevät sen verran paljon ristiin. Esimerkiksi demareissa toinen Taipale (Kaarin) vastusti ja toinen (Ilkka) puolsi. Molempien äänimäärät laskivat. Kookomuksen Terhi Koulumies vastusti, Jaana Pelkonen puolsi. Molempien äänimäärä nousi rutkasti.

Varmaan hyvä niin, se nyt oli vain yksi episodi valtuuston kokonaistyössä, vaikka se saikin niin suuren mediahuomion. Muuallakin kuin poikkitieteellisellä palstalla.

ps. 11.4.2017

Minulle huomautettiin, että äänestäjien lukumäärä oli kasvanut sitten 2012 vaalien. Se on totta, lisäystä on tullut 13%. Tästä johtuen taulukossa näkyvä äänimäärien muutos "imartelee" hieman ehdokkaita. Se antaa liian isoja plus-merkkisiä ja liian pieniä miinusmerkkisiä muutoksia. Kun vuoden 2012 äänimäärät korjataan äänestäjien määrän muutoksen mukaisesti, tulokset muuttuvat hieman. Jopa niin paljon, että vaikka äänimäärä joillakin ehdokkailla on absoluuttisesti kasvanut, niin äänestäjien määrän lisäyksestä johtuen se onkin suhteellisesti ottaen vähentynyt. Nämä tulokset alla, sulkeissa luku ilman korjausta.

Puolesta äänestäneillä äänimäärä kasvoi 5:llä (9) ehdokkaalla
Puolesta äänestäneillä äänimäärä laski 21:llä (25) ehdokkaalla
Vastaan äänestäneillä äänimäärä nousi 13.sta (15) ehdokkaalla
Vastaan äänestäneillä äänimäärä laski  29:llä (27) ehdokkaalla

Siis entistä huonommalta näyttää tulos keskimäärin, äänesti puolesta tai vastaan. Tällä suhteellisella tavalla laskien puolesta äänestäneiden äänimäärät laskivat 8642 äänellä ja vastaan äänestäneiden myös laskivat, mutta "vain" 4870 äänellä. Vastaan äänestäminen oli siis tilastollisesti hieman kannattavampaa, pudotusta oli vähemmän. Puolesta äänestäneillä keskimäärin 332 ääntä ehdokasta kohti, vastaan äänestäneillä luku on 116 ääntä ehdokasta kohti.

Vastaan äänestäneet saivat siis 3772 ääntä paremman kuin tuloksen kuin puolesta äänestäneet. Sen merkitys asettuu vähän kertovampaan raamiin, kun todetaan sen olevan 3,9% näiden ehdokkaiden saamista äänistä ja 1,1% kaikista äänistä. Guggenheimin äänestyskäyttäytymisellä oli vaikutusta, mutta se oli hyvin vähäistä.

Merkille pantavaa on vielä sekin, että jos ryhmät olisivat äänestäneet ryhmäkurin säilyttäen enemmistön mukaan, niin Guggis olisi mennyt lävitse heittämällä Kokoomuksen, Vihreiden ja Kepun ännillä 45-40.

Riskin ja substanssin hallintaa

Kuvassa "Koivukylän suuri poika" (ainakin kooltaan) Antti Lindtman "Otatko riskin?" -näyttelyn avajaisissa yhtä kohdetta kokeilemassa.
Antti Lindtman on yksi niistä valtakunnan vaikuttajista, joka joutuu työssään riskien johdosta vaikeisiin valintoihin. Toivottavasti hän ei tee suurten lukujen lain pohjalta. Lain soveltamisalue kun on varsin rajallinen. 

Matemaatikkotuttavani halusi käydä Heurekan uudessa "Otatko riskin?"-näyttelyssä heti tuoreeltaan. Lupauduin hänelle oppaaksi, vaikka minulla ei itse näyttelyn kanssa olekaan mitään tekemistä. Muutamaa näyttelytekstin yksityiskohtaa olin kommentoinut pyynnöstä, yhtä pyytämättäkin.

Matemaattiselta peruskoulutukseltamme olimme molemmat stokastikkoja. Stokastiikka on matematiikan osa-alue, jossa tutkitaan todennäköisyyksiä. Hän professori emeritus, minä vain virkaheitto (tosin omasta tahdosta) lehtori.

Pysähdyimme ensimmäiseksi kohteen "Suurten lukujen laki" kohdalle. Se kun oli näyttelyn alussa ja sattui olemaan vielä minun matikan graduni aihe.

"Kommentoinko rehellisesti vai kaunistellen?" ystäväni kysyi.

"Ihan rehellisesti vain, minulla kun ole osaa eikä arpaa tähän näyttelyyn. Se on ranskalaista tuontitavaraa."

Joten alla oikean asiantuntijan kommentteja kohteesta "suurten lukujen laki" ulkomuistista.

"Otetaan kohteen ensimmäisen ruudun teksti. Todennäköisyys on laskennallinen, teoreettinen käsite. Ei ole eri todennäköisyyttä teoriassa ja käytännössä. Heitettäessä tässä olevaa noppaa kummankin tuloksen todennäköisyydet ovat yhtä suuret - käytännössä tai teoriassa.

Toki tämä kuvastaa hyvin sitä, että aikoinaan koko todennäköisyyden käsitteen määritteleminen ilman kehämääritelmää osoittautui ongelmalliseksi. Kuten me kaksi hyvin tiedämme, niin tämän ratkaisi vasta neuvostoliittolainen matemaatikko Kolmogorov aksioomillaan."

"Jos tapahtuma on '8 keltaista ja 8 sinistä noppaa', niin sen vastakohta on 'Jotain muuta kuin 8 keltaista ja 8 sinistä noppaa. Nopat kun voidaan laittaa 65536 eri tavalla, joista 12870 on sellaisia, että molempia värejä on yhtä paljon.  Eri värejä on eri määrät silloin 52666 vaihtoehdossa. Todennäköisyydet pyöreästi laskien näille ovat 20 % ja 80 %. Siis tuloksena EI pitäisi teoriassa  (mitä se tarkoittaakin)  olla 8 keltaista ja 8 sinistä noppaa vaan jokin muu jakauma. Toki tasajakauma on kaikista mahdollista yksittäisistä vaihtoehdoista todennäköisin, mutta siitähän ei tekstin mukaan ole kyse."

"Koneellinen laskeminenkaan ei osu aina ihan kohdalleen. Nopat olivat kuitenkin kauniisti koloissaan."

"Tämä nyt on vähän nipottamista, mutta matematiikka on. Jos suhde ilmaistaan lukuina, niin se joko supistetaan tai sitten käytetään todellisia lukumääriä. Muussa tapauksessa prosentteja. Näin ollen heitettäessä 16 noppaa tulos ei tietenkään voi olla 50:50, vaan joko 8:8, 1:1 tai prosentteina 50 %:50 %. Kuvan tulos on siis joko 5:11 tai kuten kuvassa 31 % : 69 %"

"Kolme viimeistä virkettä toistaa lähes samaa asiaa. Ainakin keskimmäisen voi huoletta jättää pois. Huomioni kiinnittyi myös sanan 'määritellä' käyttöön. Matematiikassa, joka itsessään on varmaan kielistä yksikäsitteisin, pyritään myös yksikäsitteisiin ilmaisuihin, joissa sanoilla ja käsitteillä on yksikäsitteiset vastineensa. Käsitteet määritellään, ei lausekkeita tai matemaattisia lakeja. Näin ollen suurten lukujen laki ei voi määritellä sitä, miten tapahtuman toistumistiheys käyttäytyy vaan lain perusteella voidaan odottaa tapahtuman toistumistiheyden lähestyvän tapahtuman todennäköisyyttä toistokertojen määrän kasvaessa. Varmaahan se ole, mutta todennäköisyys tähän kasvaa koko ajan."

"Todennäköisyyslaskentaa voidaan soveltaa monella alalla, mutta suurten lukujen lain soveltamisalueet ovat huomattavasti suppeammat. Se pätee toistokokeissa, joissa tapahtumilla on koko ajan samat todennäköisyydet. Selkeimmin tämä ehto toteutuu erilaisissa peleissä, kuten lantin tai nopan heitto, ruletti, kortinpeluu jne. Mielipidetutkimuksessa voidaan toistaa sama kysymys, mutta vastaajat ovat aina eri henkilöt, joten tämä tilanne ei ole sellainen, jossa suurten lukujen lakia voitaisiin soveltaa. Käsite 'koko väestön todennäköinen mielipide' on jotain sellaista, mikä ei kyllä aukene minulle. Mitähän sillä tarkoitetaan?

Sama pätee suurten lukujen lakiin ja vakuutusyhtiöihin. Vakuutusmatematiikka on todennäköisyyksien ja tilastojen matematiikkaa, mutta suurten lukujen laki ei kyllä kuulu vakuutusmatematiikan työkaluihin. Vakuuttamisessa oleelliset onnettomuudet ja niistä koituvat vahingot kun eivät ole toistokokeita.

Jostain syystä kääntäjä on vaihtanut sanan 'luku' tässä viimeisessä kappaleessa 'numeroon'. Suomen kielessä luvut muodostetaan kymmentä numeroa käyttäen. Ainoastaan järjestysluvuista puhuttaessa käytetään käsitettä numero, kuten vaikka kilpailla numerolla 123.

Tämä pieni kömmähdys johtuu varmaan siitä, että suurten lukujen laki ranskaksi on 'Loi des grands nombres'. Ranskassa lukua tarkoittava sana on siis 'nombre', numero taas on 'chiffre'. Englanniksi sanat ovat 'number' ja 'digit', ruotsiksi 'tal' ja 'nummer'. Siinä menee helposti kääntäjäpolo sekaisin."

Täytyy myöntää, että tunsin jonkinlaista myötähäpeää tekstien laatijoita kohtaan. Kuten todettua, niin näyttely on ranskalaista alkuperää. Onko näyttelytekstien huonous jo alkuperäisessä tekstissä vai vasta käännöksessä tullutta, siihen en osaa ottaa kantaa.  Joka tapauksessa substanssin osaamisen ohuus niistä paistaa niin selkeästi, että seitsemän kirkon tornin näkeminen ei tuottaisi mitään vaikeuksia katsottaessa substanssilätyn lävitse.

Sen vielä ymmärrän, että pizza-laatikon kylki on konekäännöksen jälkeen ihan hirveää luettavaa, mutta samaa en soisi näkevän tiedekeskuksen näyttelyteksteissä. Jos alkuperäinen teksti on yhtä kehnoa kuin sen nykyinen käännös, niin se pitäisi kyllä korjata. Heurekan talous on tunnetusti heikoissa kantimissa, mutta jos se alkaa näkyä näyttelyiden laadussa tällä tavalla, niin se ei lupaa hyvää. Ei ammattitaitoisen käännöksen kustannukset ole niin merkittävä osa kustannuksista, että sellaisesta pitää tinkiä. Ainakin silloin tingitään ihan väärässä kohteessa. Käännösprosessia en tässä tunne sen paremmin, mutta seuraavalla kerralla suosittelisin ranskankielisen matemaattisen tekstin kohdalla sekä kielen että substanssin tuntevaa kääntäjää. Sellaisiakin kun on, kuten vaikka Osmo Pekonen.

ps. En viitsinyt mainita, että minun ehdotuksesta tehtiin tämä korjaus juuri ennen näyttelyn avaamista. Heurekan toimeenpaneva henkilökunta on tunnetusti ripeää viime hetken toimissaan, mutta kyllä tekstien sisällön tarkistuksen pitäisi tapahtua hiukkasen aikaisemmin. 

Alkuperäisessä tekstissä oli siis yksi yleisimmistä tilastoihin ja todennäköisyyteen liittyvistä väärinkäsityksistä. Todellisuudessa lukumäärät eivät yleensä lähene, vaan todennäköisyys, että eri tapahtumien lukumäärien erotus kasvaa toistojen kasvaessa on selkeästi suurempi kuin kuin niiden lukumäärien erotuksen supistuminen. Monet uhkapelurit elävät tämän harhan vallassa kohtalokkain seurauksin. Vaikka pelattaisiin "reilua peliä", eli kukaan ei vedä välistä rahaa, niin ei ole mitään tilastollista takuuta siitä, että pitkät sarjat korjaavat häviölle joutuneen pelaajan tilanteen. Suurten lukujen lain tilanteilla on "unohtamisominaisuus", eli aiemmat tapahtumat eivät vaikuta tuleviin.

Ystäväni ilmoitti tämän kohteen jälkeen, että kiitti, mutta mulle riitti. Maksullisen näytelyn tekstien matematiikan substanssiosaamisen pitää olla paremmalla tolalla, ennen kuin hän tulee seuraavan kerran.  Ei muusikkokaan viitsi ehdoin tahdoin käydä konsertissa, jossa musisoidaan nuotin vieressä.

Otatko riskin?

Heurekassa avautuu 3.10. alkaen uusi mielenkiintoisen oloinen näyttely: "Otatko riskin?" Kannattaa käydä tutustumassa tähän alun perin ranskalaiseen näyttelyyn.

Oma yliopistollinen peruskoulutukseni on stokastikko. Siinä käsitellään epävarmuuteen ja todennäköisyyksiin liittyviä matemaattisia malleja. Riskiteoria oli minun opiskeluaikanani yksi arvosanaan kuuluvista pakollisista kursseista. Tulee ehkä tutustuttua tavallista suuremmalla mielenkiinnolla, miten ranskalaiset ja Heurekan väki on onnistunut työstämään riskin kansantajuiseen muotoon.

Riski kun käsitteenä ei ole aina ihan kristallin kirkas kaikille kansakunnan kaapin päällä olevillekaan. Ei ainakaan nyt jo Käteis-Jyrkin perässä rahakkaampiin hommiin siirtyneelle entiselle ministerille Jan Vapaavuorelle. Hän kun puolsi Guggenheimin tuloa Helsinkiin useaan otteeseen varsin omintakeisin riskikäsittein.

"Jan Vapaavuori (kok.) on täysin toista mieltä. Hänen mukaansa olisi Helsingiltä sulaa hulluutta olla tarttumatta hankkeeseen, jonka perään "yli puolet" maailman valtioista kuolaa.
- Meillä on Suomessa harhainen tapa käsitellä sanaa riski. Käsitämme sen usein negatiivisesti. Riski voi yhtä hyvin olla positiivinen."

Kyllä riski on riski vaikka voissa paistaisi ihan samalla logiikalla kun velat eivät muutu itsestään saataviksi kuin korkeintaan parin promillen humalassa. Se, että riskinä ollut epätoivottava asia toteutuu, voi sitten olla uuden elämän alku tai jotain mukavaa, on ihan eri juttu. Guggenheimiin liittyy monia riskejä. Esimerkiksi siellä voi käydä vain murto-osa niistä 550.000:sta kävijästä, joita selvityksen "varovainen" arvio ennustaa. Toki siitä voi seurata sellainen positiivinen asia, että suomalaiset ymmärtävät tulleensa kusetetuiksi ja ottavat siitä jatkossa opikseen (mitä kyllä suuresti epäilen).

Aika persoonallinen on ranskalaistenkin käsitys riskistä. Ainakin, jos vertaan sitä 40 vuotta sitten riskiteorian luennolla esitettyyn (sikäli kun siitä vielä jotain muistan).

"Mikä riski on?
Määritelmän mukaan riskiä ei ole, tai ei ainakaan vielä. Se on mahdollinen, todennäköinen, mutta vasta kohta. Tai sitten ei. Se on jotain, joka saattaa tapahtua. Mikään ei ole itsessään riski, mutta kaikesta voi tulla riski. Siksi riski on vaikea määritellä."

Jos kirjallinen teksti pitäisi sijoittaa jonnekin janalle, jossa toisessa päässä on maanläheistä asiaproosaa ja toisessa päässä jalat tukevasti ilmassa olevaa runoutta, niin minulla ei olisi vaikeuksia sijoittaa tätä riskin määritelmää sille janalle.

Joten käykää katsomassa Heurekassa 3.10. alkaen. Tosin ihan omalla riskillä.

13. 3. perjantai

13.3. on minun horisontistani asioita katsottaessa merkittävä päivä. Yleisesti ja yksityisesti. Se on Talvisodan päättymispäivä ja vaimon syntymäpäivä. Molemmat on syytä noteerata myönteisinä asioina.

Tänään on kuukauden 13. päivä ja viikonpäivänä perjantai. Tätä yhdistelmää pidetään jotenkin pahaenteisenä. Talvisota päättyi keskiviikkona ja vaimo syntyi lauantaina, joten ainakin näissä tapauksissa yhdistelmän kirous vältettiin.

Miksi tätä yhdistelmää pidetään onnettomuutta tuovana? Lukua 13 pidetään onnettomuuden lukuna monissa kulttuureissa. Yhtä ja yleistä syytä tälle uskomukselle ei tiettävästi ole, vaan ne ovat syntyneet monien tarinoiden kylkiäisinä. Viimeiselle ehtoolliselle osallistui 13 ihmistä Jeesus mukaan lukien. Hölmöläisillä olisi luku 12 tämän perusteella se epäonnen luku, hehän tunnetusti laskivat paikalla olevien lukumäärää: "Minä, yksi, kaksi, …".

Totossa tarvitaan onnea ja epäonni koitetaan sulkea pois. Tämä näkyy myös tallien numeroinnissa. 

Joissakin hotelleissa ei ole lainkaan 13. kerrosta. Kun eri kulttuureissa on muitakin epäonnen lukuja, niin kansainvälisissä hotelleissa, kuten tässä shanghailaisessa, niin muitakin kerroksia jätetään välin numeroinnissa. Kerrokset 4, 13 ja 14 puuttuvat, luultavasti kuitenkin vain numeroinnista.

Numeron 13 pelko on myös mitä moninaisempien fobioiden luettelossa. Sen nimi on triskaidekafobia. Se on yksi fobia monien fobioiden joukossa. Kaikkien fobioiden äiti lienee fobofobia, eli fobioiden pelko. Sen vastakohtana lienee Asterixista tuttu kyläpäällikkö , joka tunnetusti ei pelännyt muuta kuin sitä, että taivas putoaa niskaan. Sillä ei liene omaa fobialuokitustaan.

Onnekkuus ja onnellisuus eivät ole synonyymeja, vaikka vähän saman kuuloisia sanoja ovatkin. Joka tapauksessa  satunnainen onnenpotku antaa yleensä ainakin lyhytaikaisen onnen tuokion. Paradoksaalista kyllä luku 13 on numerologiassa onnellinen luku.

Onnellinen luku on positiivinen kokonaisluku, jonka numeroiden neliöiden summasta saadaan ennen pitkää 1 jatkamalla seuraavaa prosessia: otetaan positiivinen kokonaisluku ja lasketaan sen numeroiden neliöt yhteen. Siitä, saadaanko summaksi 1 vai toistuuko prosessi äärettömiin samanlaisena, ilmenee, onko luku onnellinen.

1^2+3^2=10

1^2+0^2=1

  

Perjantain epäonnisuuden alkuperä on jos mahdollista vieläkin hämärämpää. Merimiehet pitivät matkan aloittamista perjantaina huonona enteenä. Syy tähän saattoi kyllä olla vain siinä, että merimiesten mielestä viikko on mukavampi päättää satamakapakoissa kuin laivan kannella keikkuen.

Jos 13. päivän pelolle on oma nimi fobialuettelossa, niin samoin on sille, että 13. päivä on perjantai. Sen nimi on paraskevidekatriafobia. Tätä taustaa vasten ei ole vaikea päätellä, että myös luvulle 666 löytyy oma fobiansa; hexakosioihexekontahexafobia. Minulle nousisi kylmä hiki otsalle jo pelkästään siitä, että joutuisin esittämään tämän fobian nimen ulkomuistista arvovaltaiselle yleisölle.

  

Kaikille paraskevidekatriafobiasta kärsiville hyviä ja huonoja uutisia. Tänä vuonna 2015 on maksimimäärä 13. päivä perjantaita, kolme kappaletta. Mutta kun tämä päivä on kärsitty, niin kolmatta saadaan odottaa rauhassa aina marraskuulle asti. Joka vuosi on vähintään yksi perjantai 13. päivä ja enimmillään niitä voi vuodessa juuri tämänvuotinen kolme kappaletta. Siis tämä vuosi paraskevidekatriafobikolle pahin mahdollinen. Ensi vuonna helpottaa. Vain 13.5.2016 on ensi vuonna perjantai.

Lisää suolaa paraskevidekatriafobikon haavoihin. Pitkällä aikavälillä luulisi tilanteen tasoittuvan siten, että kuukauden 13. päivä jakautuisi tasan kaikkien viikonpäivien kesken. Näin ei kuitenkaan ole, vaan juuri perjantai on kaikkein yleisin 13. päivä. Miksi näin?

Gregoriaanisessa kalenterissa vuodet toistuvat samanlaisina 400 vuoden jaksoissa. Tämä johtuu karkausvuosien määritelmästä. Siis kun tämän vuosituhannen ensimmäinen päivä oli lauantai, niin näin on myös 1.1.2400.  Kuukausia tässä ajanjakossa on 4800, joissa kussakin on 13. päivä. Silloin siis 400 vuodessa pitäisi olla 685,174 kappaletta jokaista viikonpäivää. Sehän ei tietenkään voi toteutua, koska päivien lukumäärän pitää olla kokonaisluku.

Pienellä laskutoimituksella voisi päätellä, että viisi viikonpäivää pitäisi esiintyä tänä aika 686 kertaa ja kahta jäljelle jäävää 685. Summaksi tulisi 4800. Näin ei kuitenkaan ole, vaan jakauma on epätasaisempi.  Useimmin 13. päivä  on perjantai, 688 kertaa 400 vuoden aikana ja harvimmin lauantai, 684 kertaa. Syy tähän epätasaiseen jakaumaan johtuu karkausvuosista. Torstait ja lauantait hypätään karkausvuosina useimmen ylitse, perjantait kaikkein harvimmin.

Day of the week	Sunday	Monday	Tuesday	Wednesday	Thursday	Friday	Saturday
Number of occurrences	687	685	685	687	684	688	684

Miksi juuri perjantai on yleisin 13. päivä? Kun gregoriaaniseen kalenteriin siirryttiin ensimmäisen kerran joissakin Etelä-Euroopan katolisissa maissa vuonna 1582, niin torstaita 4. lokakuuta seurasi perjantai 15. lokakuuta. Näin ollen se, miten kuukauden ja viikon päivät olivat keskenään yhteydessä, johtaa juliaaniseen kalenteriin ja aina siihen asti, kun ajanlaskussa aloitettiin seitsenpäiväinen viikko. On siis kiinni tästä sattumasta, että perjantai on yleisin 13. päivä. Jos viikonpäivien luku olisi aloitettu päivää aikaisemmin, niin perjantai olisikin ollut harvinaisin 13. päivä. Näin kohtalo koettelee kovalla kädellä paraskevidekatriafoobikoja.

Valokuvat wikipedia commonsista.

Esko Valtaoja – keskinkertainen tieteilijä

Kolme tieteilijää parran pituuden mukaisessa järjestestyksessä vasemmalta oikealle ja hiusten pituuden mukaan käänteisessä järjestyksessä. 

Professori Esko Valtaoja kommentoi (pyynnöstäni) ystävällisesti edellistä kirjoitustani. Vaikka en Eskoa sen paremmin tunnekaan, olemme kuitenkin niin paljon hyvän päivän tuttuja, että tervehdimme iloisesti toisiamme kirjamessuilla yms. tilaisuuksissa. Tosin Eskon persoonaan muunlainen kuin iloinen tervehtiminen ei oikein istukaan. Tämä vain selityksenä sille, miksi kehtasin pyytää Eskolta kommenttia blogiini.

Arvostetun tiedemiehen kommentti nostaa minun blogini statusta. Huikeastikin, mikä tietysti johtuu sen normaalin statuksen mataluudesta.

Jotenkin tämä sai minut pohdiskelemaan, kuinka merkittävä tieteilijä Esko Valtaoja oikein on. Millä kriteereillä ja mihin verrattuna?

Edellisessä kirjoituksessani esiintyi kolme tieteilijää (Demokritosta en nyt laske tähän joukkoon). Feynman, Valtaoja ja poikkitieteilijä. Varmaan tieteelliseltä painoarvoltaan tässä juuri oikeassa järjestyksessä ollen. Parran tai hiusten pituuden mukaan järjestys olisi ihan toinen.

Vaikka järjestyksestä ei ole epäselvyyttä, niin epämääräisin kvalitatiivisin mutu-perustein tehty listaus ei anna osviittaa Valtaojan paikasta Feynman ja poikkitieteilijä päätepisteinään olevalla janalla. Onko Esko lähempänä Feynmania vai poikkitieteilijää? Tarkastellaanko Eskon asemaa keskiarvona vai keskivertona?

Yksi selkeän kvantitatiivinen mittari tieteentekijän merkitykselle on hänen tutkimuksiinsa kohdistuneiden viittausten määrä. Näitä voi käydä tutkimassa netissä mm. Web of Sciencen tietokannassa. Haut ovat maksullisia. Tätä pientä bloggausta varten en viitsi rekisteröityä maksulliseen palveluun, joten käytän tässä valmista aineistoa. Tarkoitukseni kun on lähinnä havainnollistaa tapoja arvioida tieteilijän merkitystä tiedeyhteisössä ja parin keskiluvun välisiä eroja. Prdagoginen ketunhäntä myös saattaa pilkottaa haarojen välistä.

Tieteessä tapahtuu -lehden palstoilla (liian) pitkään käydyn skaban Himanka vs. Enqvist eräässä vastauksessa Kari Enqvist vertaili hänen ja Juha Himangan tieteellisten artikkelien saamia viittauksia. Esko Valtaoja ei ollut mitenkään väittelyn osapuoli, joten hän lienee ollut jonkinlainen referenssi, toki sopivasti Karin taakse jäävä. Viittausten määrät olivat seuraavat.

Kari Enqvist 6032

Esko Valtaoja 3462

Juha Himanka 8

Näiden keskiarvo on 3167. Esko Valtaojan viittausten määrä on siis hieman, mutta vain hieman keskiarvoa suurempi. Tämän laskelman perusteella otsikko Eskon keskinkertaisuudesta siis on ihan perusteltua.

Sanaan keskinkertainen liittyy hieman vähättelevä sävy. Luultavasti siitä syystä arkipuheessa käytetään usein matematiikasta enemmän tai vähemmän tuttua termiä keskiverto ilman, että käyttäjällä olisi  hajuakaan, mitä se matemaattisesti tarkoittaa.

Lukujen keskiverto on niiden tulon lukumääräs juuri. Kahdelle luvulle neliöjuuri, kolmelle kuutiojuuri, neljälle neljäs juuri jne. Tässä tapauksessa siis kolmen luvun tulon kuutiojuuri, mikä on pyöristettynä 551. Tällä kriteerillä Esko Valtaoja olisi tässä seurassa selvästi keskivertoa parempi tieteentekijä.

Otoskoko on aika suppea eikä tarkoitushakuisuudessaan erityisemmin harhatonkaan, joten kovin pitkälle meneviin johtopäätöksiin ei kannattane ryhtyä. Taustalla onkin näkyvissä eniten poikkitieteilijän matikan open sivupersoona. Pedagoginen etusormi nousee herkästi pystyyn.

Kumpi tapa laskea Eskon asema tässä kolmikossa on perustellumpi? Aritmeettista keskiarvoa käytetään mm. tilanteessa, jossa vertaillaan useita lukumääriä. Esimerkiksi luokkien keskikoko on luokissa olevien oppilaiden lukumäärän aritmeettinen keskiarvo. Keskiverto eli geometrinen keskiarvo taas on sovelias, kun tukitaan suhteelliseen kasvuun perustuvien lukujen muutoksen keskimääräisyyttä. Keskimääräinen prosentuaalinen muutos lasketaan yksittäisten muutoslukujen keskivertona. Jos vaikka muutokset olisivat +20 % ja +30 % ja -50 %, niin keskimääräinen muutos saataisiin laskemalla kuutiojuuri tulosta 1,2*1,3*0,5, mikä on 0,92, eli keskimääräinen muutos olisi -8 %.

Joten kun kyseessä on lukumäärät, niin aritmeettinen keskiarvo on kuvaavampi suure kuin geometrinen keskiarvo eli keskiverto. Juha Himangan tieteellisestä merkityksestä saa jokainen vetää omat johtopäätöksensä. Ovat ne kuitenkin suuremmat kuin poikkitieteilijän, jonka artikkeleihin tehtyjen viittausten lukumäärä on nolla. Tosin em. saituudesta johtuen en ole tarkistanut, mutta minulla on vahvat syyt epäillä juuri näin asian olevan.

Nyrkin ja hellan välissä

Kuvan lähde

Tästä saattaa tulla pataan, mutta kirjoitetaan kuitenkin. Varsinkin kun olin juuri opiskelemassa Suomen tiedetoimittajien liiton järjestämällä kurssilla tiedeviestintää.

EU:n perusoikeusvirasto on julkistanut tutkimuksen, jossa selvitettiin naisiin ja tyttöihin kohdistunutta väkivaltaa eri Euroopan maissa. Tutkimusta ja lähinnä sen tuloksia referoitiin useissa medioissa. Tiina-Rakel Liekki kirjoitti siitä YLE:n uutisille mm. seuraavaa.

"EU:n tutkimus on maailmanlaajuisesti laajin naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa kartoittava tutkimus. Siihen haastateltiin yhteensä 42 000 naista. Haastatteluissa kartoitettiin laajasti erilaisia väkivallan muotoja.

Viimeisen vuoden aikana tutkimukseen haastatelluista suomalaisnaisista jopa 10 prosenttia oli kokenut väkivaltaa. Tutkituista 28 EU-maasta Suomea enemmän väkivaltaa esiintyy vain Tanskassa.

– Luvut ovat järkyttäviä. Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ihmisoikeusloukkaus, jonka yleisyys on ollut pitkään tiedossa. Tutkimus vahvistaa, että Suomi on naisille Euroopan väkivaltaisimpia maita, sanoo Ihmisoikeusliiton tutkimuspäällikkö Milla Aaltonen tiedotteessa."

Myös oikeusministeriö julkaisi oman tiedotteensa.

"- Kaikki tutkimukset osoittavat, että naisiin kohdistuva väkivalta Suomessa on aivan liian yleistä. Selkeä tavoitteemme pitää olla väkivallan vähentäminen niin, että tulevaisuudessa olemme niiden EU-maitten joukossa jossa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esiintyy vähemmän, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson."

Tämä saattaa tuntua saivartelulta, mutta minusta oikeusministerillä on tässä vähän puurot ja vellit sekaisin. Tutkimuksen tulokset ja siitä vedettävät yhteiskunnalliset johtopäätökset. Kun nämä koplataan yhteen, niin lukijalle tulee helposti tunne, että kyseessä on jotain tiettyä agendaa varten tilattu tutkimus. Mikä ei sinänsä olisi kovin harvinaista tässä maailmassa.

Kun tutkimuksesta tiedottaminen on kovin tendenssinomaista, niin sillä annetaan tietyllä tavalla aseet vastustajien käsiin. Tässä tapauksessa lähinnä niiden, joiden mielestä naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta ei ole merkittävä ongelma tai tilanne Suomessa ei ole lainkaan niin huono muihin maihin verrattuna kuin annetaan ymmärtää.

Eräässä juutalaisen koomikon Sacha Baron Cohenin tekemässä Borat-filmin kohtauksessa Borat joutui Kazakstanin sensuuriviranomaisten kouriin tekemänsä videon juutalaisvastaisuuden vuoksi. Video läpäisi sensuuurin vasta sitten, kun juutalaisvastaisuutta oli lisätty merkittävästi. 

Muutoksen toivottavattavasta suunnasta tässä tapauksessa ei liene erimielisyyttä, mutta siitä huolimatta voisi kysyä, mikä olisi sopiva määrä ja laatu naisiin ja tyttöhin kohdistuvassa väkivallassa? Tuskin tässä mitään sellaisia määrällisiä ja laadullisia tavoitteita voidaan asettaa kuin vaikka olympialaisten eri väristen mitalien ja pistesijojen suhteen.

Täysin väkivallattomasta yhteiskunnasta haaveilu menee pahasti utopian puolelle. Jonkinlaiseen tolkulliseen määrään voisi kuitenkin kuvitella päästävän erilaisilla valistuksellisilla ja kriminaalipoliittisilla keinoilla. Mitä ne luvut olisivat, siitä minulla ei ole esittää mitään muuta kuin toivomusta merkittävästi nykyisistä pienemmistä. Oikeiden keinojen suhteen olen yhtä avuton kuin kaikki muutkin. "Tarvitaan asennemuutosta" menee hurskaiden toiveiden jo ennestään ääriään myöten täynnä olevaan lokeroon. 

Siksi minusta nimenomaan tiedetoimittajien velvollisuus olisi avata tätäkin tutkimusta vähän syvällisemmin. Nyt ilmaan roikkumaan jääviä kysymyksiä on turhan paljon. Koko tutkimuksen uskottavuus kärsii niiden lukijoiden kohdalla, jotka eivät jaa jo etukäteen tutkimuksesta vedettyjä johtopäätöksiä. Suomi on naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan keihäänkärki Euroopassa. Tai ainakin heti "kunniakkaalla toisella sijalla" iloisten tanskalaisten, jalkapallokatsomoistakin tunnettujen roliganien jälkeen.

Pikaisen lukemisen perusteella minulle selvisi, että tutkimus oli tehty haastattelutekniikalla. Haastattelut olivat tapahtuneet sekä kasvokkain että puhelimitse. Tilastoiduista luvuista pisti silmään, että tilastoon satunnaisotoksella valikoiduista haastateltavista oli saatu haastateltua aika pieni osa. Esimerkiksi Suomessa vähän alle 40 %, eli noin 1 500 kaiken kaikkiaan 4 000:sta. Miten vääristävästi tämä mahtoi vaikuttaa tulokseen?

Muita kysymyksiä, joihin olisin halunnut vastauksia, ennen kuin muodostan oman kantani tutkimuksen tuloksiin olivat mm. seuraavat.

Miten kulttuurierot oli otettu huomioon? Olen itse ollut parissakin EU-projektissa. Käsitykset tilastoinnista ja siinä käytetyistä tekniikoista eivät ole suinkaan yhteneväiset eri Euroopan maissa.

Miten väkivallan aste oli porrastettu vai oliko lainkaan? Läimäytyksellä ja pilliruokintaan johtavalla hakkaamisella on jonkinmoinen aste-ero.

Miten väkivalta oli jakautunut iän suhteen? Entä vaikka kaupunki- ja maaseutuympäristön suhteen?

Miten väkivaltakertojen määrä oli jakautunut? Kuinka paljon oli jatkuvaa systemaattista väkivaltaa ja kuinka paljon yksittäisiä satunnaisia kertoja?

Miten naisiin kohdistuvan väkivallan määrä on suhteessa miehiin kohdistuvaan väkivaltaan?

Onko tutkimuksessa tilastoitu myös naisten naisiin ja tyttöihin kohdistamaa väkivaltaa? Jos on, niin onko se eritelty tuloksissa?

Ylipäänsä haastatteluissa tehdyt kysymykset olisi hyvä tietää. On tietysti mahdotonta päätellä, kuinka johdattelevia tai tarkoituksenhakuisia haastattelut ovat olleet.

En ota tässä kantaa tutkimukseen, koska en ole perehtynyt siihen kuin pintapuolisesti. Aihe on minusta tärkeä ja se vaatisi sellaisen tutkimuksen taustoja valottavan tiedottamisen, jonka pohjalta voisi lähteä muunkinlaista keskustelua kuin ylimalkaista päivittelyä. Väkivalta on varmaan yksi yhteiskunnan keskeisistä ongelmista niin seinien sisällä kodeissa kuin globaalisti, kuten viime päivien sodan uhan alla on jouduttu jälleen kerran toteamaan. Tutkimus aiheesta on tärkeää, mutta tärkeää on myös tutkimuksesta tiedottaminen tavalla, jonka perusteella siitä jää käteen jotain iskulauseita syvempää.  

Hesarin tilastollinen joulusatu

Kuvan lähde

Tämän tutkimuksen mukaan 66,7 % kuusivarkaista on poliiseja.

Hesari oli teettänyt tutkimuksen 1076 suomalaisen suhtautumisesta joulunviettoon. Siinä kysyttiin mm. sitä, onko vastaaja varastanut kuusen vai hankkinut sen rehellisellä pelillä. Näin tuloksesta uutisoitiin:

"Kolme prosenttia kansasta tarkoittaisi, että kuusivarkaita olisi yli 150.000. Tosin tutkimuksen virhemarginaali on samaa luokkaa, kolme prosenttiyksikköä suuntaansa."

Tutkimuksen virhemarginaali on aika kummallinen käsite. Mitä ilmeisimmin sillä tarkoitetaan tässä tutkimuksen perusteella saatujen kuusivarkaiden määrän luottamusväliä (95 %:n luottamustasolla). Virhemarginaali on yleisesti käytetty ja sinänsä kuvaava ilmaisu, joten käytetään sitä. Virhemarginaali ei ole kuitenkaan vakio, vaan muuttuu prosentuaalisen osuuden myötä. Kun osuus on niin pieni kuin 3 %, niin virhemarginaali 1076 henkilön otoskoolla on vain +/- 1 py, eli tässä tapauksessa voitaisiin olettaa kuusivarkaiden määrän olevan jossain välillä 100.000 - 200.000.

Olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Kun Hesari on yksipuolisella julistuksella nimennyt itsensä laatulehdeksi, niin olisiko kohtuullista edellyttää tilastoista kirjoittavan toimittajan hallitsevan tilastolliset peruskäsitteet edes approbatur-tasolla?

Jälkikirjoitus myöhemmin samana päivänä.

Aika rohkeita tilastollisia johtopäätöksiä tutkimuksesta vedetään myös kuusivarkaiden puoluekannasta. Persut ovat tietysti tässä ykkössijalla. Kun kuusivarkaiksi ilmoittautui 3 % vastaajista, niin tuhannen henkilön otoksessa se on noin 30 kappaletta. Jos näistä ilmoitti kannattavansa persuja 25 %, niin silloin tämän tuloksen virhemarginaali olisi +/- 15 py. Siis kuusivarkaista persuja olisi 30:stä jotain väliltä 3 - 12 kappaletta. Mene nyt siitä sitten tekemään johtopäätös, että persut ovat tämän maan pahimmat kuusirosvot. 

Se on bingo! - och samma på svenska

Kuvan lähde

 Ensi kosketukseni bingo-peliin tapahtui Orivedellä joskus 60-luvun loppupuolella. Isäni oli organisoimassa paikallisen Lions clubin jäsenenä bingoa Oriveden vanhalla suojeluskunnan talolla, Suojalla. Minä toimin apupoikana, toimenkuvana jaella ja korjata pois pelaajien pelikuponkeja. Kovin hyvin ei tempaus onnistunut, sillä palkintojen arvo oli selvästi suurempi kuin pelaajien tuoma rahasumma. Orivetiset eivät nähtävästi vielä olleet päässet bingon pelaamisen makuun. Kenen alfa-uroksen kukkarosta puuttuvat rahat sitten otettiin, sitä en tiedä, vaikka aavistus siitä olikin.

Bingo on vanha lautapeli. Sitä pelattiin jo 1530 Italiassa, josta se sitten levisi muualle. Nimi Bingo syntyi ainakin tarinan mukaan seuraavalla tavalla.  Amerikassa peliä pelattiin pavuilla. Ruudukkoon ei laitettu ruksia, vaan papu. Kun rivi tuli täyteen, niin pelaaja huusi "Beano!" Joku oli joskus huutanut papujen sijasta innoissaan "Bingo!", mistä uusi nimi sai alkunsa.

Idealtaanhan peli on hyvin yksinkertainen. Pelaajalla on 5 x 5 ruudukko, joka on täytetty satunnaisilla numeroilla väliltä 1-75. Pelin vetäjä arpoo yhden numeron kerrallaan ja pelaajat ruksaavat sen numeron sisältävän ruudun ruudukossaan, jos se sattuu ruudukossa olemaan. Ensimmäinen viisi peräkkäistä ruutua vaakaan, pystyyn tai kulmittain saanut voittaa ja tiedottaa sen muille huutamalla "Bingo!".

Vaikka peli on säännöiltään yksinkertainen, niin sen matematiikka ei onnistu ihan Ojalan laskuopin pohjalta. Pelin matematiikka perustuu todennäköisyyksille ja niitä taas lasketaan tässä erilaisten kombinaatioiden avulla.

Sivuutetaan tässä "ikävät" kaavat ja tarkastellaan paria graafista esitystä bingon todennäköisyyksistä.

Punainen viiva näyttää todennäköisyydet, että bingo-rivi tulee juuri niin ja niin monennella numerolla ja sininen taas, että bingo-rivi tulee viimeistään niin ja niin monennella.  Todennäköisin tulos on se, että bingo syntyy 43:llä numerolla. Ei senkään todennäköisyys ole kovin suuri, vain 3,91 %. Mahdollisia numeroita kun on aika paljon, täsmälleen 4.stä aina 71:een. Keskimmäinen ruutu on vapaaruutu, jonka saa käyttää hyväkseen, jos rivi syntyy sen avulla. Rivi syntyy väistämättä viimeistään 71:llä numerolla. Todennäköisyys saada bingo-rivi jo neljännellä numerolla on yli kaksi kertaa niin todennäköistä kuin että rivi tulee vasta 71:llä numerolla. Molemmat aika pieniä, prosentin kymmenestuhannesosan suuruusluokkaa.

Kun pelaajia on useita, niin bingo syntyy todennäköisesti aikaisemmin. 50 pelaajan joukossa bingo syntyy todennäköisimmin 19. numerolla. Tapahtuman todennäköisyys on niinkin suuri kuin 9,2 %.

Sininen kumulatiivinen käyrä nousee hyvin jyrkästi numeroiden 15 - 25 välissä. On pelin pitäjän kannalta edullista, että peli ei kestä liian pitkään, jotta kierroksia päästään uusimaan tarpeeksi tiheään tahtiin. Toisaalta ei peli aivan heti saa loppuakkaan, vaan jännityksen on kestettävä juuri sopiva aika.

Kun bingoa pelaa 50 henkilöä, niin tilastollisesti viimeistään 35. pallo antaa jollekin voiton, jos bingoruudukkojen numerot ovat satunnaisia. Siis useampia numeroita ei tarvitse yleensä arpoa, kun pelaajia on 50. Mitä enemmän pelaajia, sitä aikaisemmin voittaja yleensä pääsee huutaman "Se on bingo!"

Jokin aikaa sitten kohistiin, kun selvisi, että  ruotsalaisilla on Kimblessä helpommat säännöt kuin muilla. Joten siihen nähden tuntuu ehkä ihmeelliseltä, että ns. ruotsalaisessa bingossa (swedish bingo) on vaikeampaa saada rivi kuin perinteisessä bingossa. Se johtuu vain siitä, että tässä versiossa ei keskiruutu ole vapaa ruutu, vaan siinä on oma lukunsa kuten kaikissa muissakin ruuduissa. Joten turhaan ruotsalaisia kutsutaan mamman pojiksi. Bingoakin he pelaavaa vaikeimman kautta (hard way).

Todellisen bingo-voiton saavutti kuitenkin valokuvaaja Maija Tammi, joka voitti bingo-valokuvillaan Fotofinlandian vuonna 2011. Kun tavallisessa bingossa rahapalkinnot ovat kiellettyjä, niin Maija kuittasi voitostaan 20.000 euron summan. Ei huono, varsinkin kun kuvat minusta eivät niin kaksisia olleet. Enkä nyt puhu mistään happamista marjoista, kun itse en ole osallistunut kisaan. 

Kuva: Maija Tammi

Valhe, emävalhe, journalisti tilastotieteilijänä

Kuvan lähde

Journalisti-lehdessä toimittaja ryhtyi tilastotieteilijäksi.

"Katsojat hylkäsivät Sarasvuon! Näin julisti moni lehti, kun Nelosen Sarasvuo-ohjelman toinen jakso keräsi 156000 katsojaa eli 109 000 katsojaa vähemmän kuin ensimmäinen jakso.

Mutta ketkä Sarasvuon oikein hylkäsivät? Finnpanel mittaa tv:n katselua noin 1100 kotitaloudessa. Se  tarkoittaa, että alle 50 suomalaista edustaa 100000 katselijaa. Ja vain tusinan joukko pystyy heilauttamaan dramaattisesti vähän katsottujen kanavien katsojamääriä. Silti me toimittajat suhtaudumme lukuihin hartaan vakavasti.

Samanlaista voimakasta halua uskoa epävarmoihin mittauksiin on tavassa tehdä isoja uutisia pienistä muutoksista puolueiden kannatusluvuissa. Mutta silloin sentään mainitaan sivulauseessa, että  ”muutos mahtuu virhemarginaaliin”.

Virhemarginaalin mainitseminen voisi olla välillä hyväksi myös katsojaluku-uutisissa."

Katsotaanpa. Finnpanelin sivuilta käy ilmi mm. seuraavaa.

Tutkimuksissa on 1100 kotitaloutta, mutta laitteet rekisteröivät 2 300 katsojan katselun. Siis katsojia mittaavia tilastoyksiköitä on 2300 eikä 1100. He ovat otos noin 4.8 miljoonasta katsojasta. Yksi panelisti vastaa noin 2100 katsojaa. Tämä on huomioitu Journalistin laskelmimissa, mutta ilman mainintaa siitä lukija saattaa hämmästellä, millä perusteilla tuloksiin on päädytty.

Edelleen Finnpanelin sivuilta käy selville, että torstaisin Sarasvuon ohjelman aikoihin televisiota katsoo pyörein luvuin 2 miljoonaa suomalaista. Tähän johtopäätökseen tultiin tietysti siitä, että Finnpanelin mittauksessa vajaa tuhat käyttäjää oli katsonut televisiota tätä aikana. Näistä Sarasvuota katsoi yllä mainittuna aikana siis noin 8 % eli noin 80 panelistia. Kun tälle prosentuaaliselle estimaatille tulokselle lasketaan virhemarginaali (luottamusväli) yleisesti käytetyllä 95 %:n luottamustasolla, niin se on noin +/- 1,8 %. Tarkoittaa siis sitä, että Sarasvuon ohjelman todelliset katsoja luvut parhaimmillaankin oli kyseisenä torstaina olivat noin 159000. Jos luottamustaso kasvatetaan huimaan 99,9 %:iin, niin katsojien suurimmaksi määräksi saadaan noin 161000. 

Tekstissä mainittu tusinan joukko vastaa noin yhtä prosenttia televisiota katsovista tyypillisesti tuhannesta panelistista eli noin 25000 katsojaa. Jos haluamme uskoa salaliittoteorioihin, niin periaatteessa tusina "panelikapinallista" voisi halutessaan nostaa jonkin katsojamääriltään marginaalisen ohjelman katsojalukuja merkittävästi. Toiseen suuntaan se ei onnistuisi, elleivät he sitten olisi kyseisen vähemmän suositun ohjelman merkittävin katsojaryhmä paneelissa.

 On selvää, että kovin pieniä katsojalukuja kerääviin ohjelmiin tämä katsojatutkimus ei oikein sovi. Sarasvuon ohjelman katsojien määrä on kuitenkin niin suuri, että sen suhteen voidaan tällä otoskoolla tehdä jo aika pitkälle meneviä johtopäätelmiä.  Sarasvuon katsojalukujen pudotus ei ole mitenkään selitettävissä virhemarginaalilla.

Tähän liittyy se yleinen harhaluulo, että virhemarginaali pienenisi, jos estimoitavana oleva joukko kasvaa. Virhemarginaali  on prosenttiluku ja riippuu vain valitusta luottamustasosta, otoksen koosta ja todennäköisyyksien arvoista. Ainoa oletus perusjoukon ja otoksen välillä on se, että perusjoukko on merkittävästi otosta suurempi. On ilmeistä, että jos perusjoukko on vaikka 1000 ja otos 999, niin ei siinä virhemarginaaleille jää paljoa tilaa.

Lukeeko näitä juttuja kukaan?

Olen pitänyt tätä blogia vuoden 2010 helmikuusta, siis reilut 3½ vuotta. Bloggauksia on kertynyt kaiken kaikkiaan 378. Pyörein luvuin siis sata per vuosi. Aiheet ja niiden käsittely on ollut nimensä mukaisesti aika poikkitieteellistä. Siis laidasta laitaan.

Kirjoituksiani on kommentoitu kohtuullisesti. Joitakin runsaastikin, mutta monet ovat jääneet kokonaan vaille muuta näkökulmaa kuin omani.  Koska blogillani ei ole kaupallisia päämääriä, ainakin ne ovat hyvin minimaaliset, niin kirjoittelen aiheista, jotka kiinnostavat minua itseäni. Minusta se on ainoa järkevä lähtökohta ylipäänsä kirjoittamiselle. Vaikka suuret lukijamäärät eivät ole tämän blogin keskeinen tavoite, niin toki toivoisi sen tavoittavan muitakin minun mieltäni kutkuttavista aiheista kiinnostuneita. Siksi olen heitellyt infotäkyjä tarpeen mukaan vähän sinne ja tänne.

Todellisten lukijoiden määrää on vaikea arvioida. Blogilla on Googlen oman statistiikka, mutta sen luotettavuus on vähän  sitä sun tätä, kuten kohta tullaan näkemään. Päätinkin viikon ajan tarkkailla vähän statistiikkaa ja sen lisäksi heitin yhteen bloggaukseen vielä pari pientä porkkanaa. Mielipidekyselyn ja siihen vastanneiden kesken kolme kirjapalkintoa.

Tässä tuloksia.

Googlen statistiikka koko ajalta. Tästä voitaneen käyttää vanhaa määritelmää:  valhe, emävalhe, tilasto. Kun aloitin blogini vuonna 2010, niin lkujioita ei ole millään voinut kertyö toukokuusta 2007 alkaen. Muutenkin koko ajan kattaviin lukuihin pitää suhtautua hyvin kriittisesti. Tämän mukaan sivuilla olisi ollut keskimäärin 500 lukijaa päivittäin. Todellinen luku lienee 50 hujakoilla. Suosituin aihe oli kuitenkin presidentti Niinistön virallisesta valokuvasta kertova bloggaus. Siihen oli linkki Ilta-Sanomien verkkolehdessä. Passikuvia googlanneet tuskin ilahtuivat päästessään minun sivuilleni. Otsikossa olevien sanojen Jumala ja Marimekko vetovoimat ovat myös aika ilmeisiä. Uskovia lennähtää  aina ajoin blogiini kuin lintuja päin vaaleaa ikkunaruutua. Suunnilleen samalla seurauksellakin. Pökerryksen jälkeen heti siiville, kun ne jälleen kantavat.

Koko ajan tilastoa edelleen. Se näyttää, mistä poikkitieteellisen blogin sivuille on siirrytty ja millä hakusanoilla sinne on päästy - yleensä eksytty. Siirtyminen blogin sisällä on kolmanneksi yleisin. Hakusanoilla timo suvanto tai suvanto blog on varmaan osaksi tavoiteltukin tätä blgia, mitä tuskin voi sanoa monesta muusta listalla esiintyvästä. Jore Puusa on nimi, joka vetää ammattivalokuvauksen tuhoajia puoleensa kuin raato korppikotkia. Poikkitieteellinen blogihan on tunnetusti tämän agendan johtavia alustoja.


10-kärjessä koko ajalta. Osa luvuista on paremmin yhteneviä todellisten lukijoiden määrän kanssa, osa taas ei. Valokuvaus kiinnostaa.

Tilastoa aikaväliltä 21.10.-28.10.2013. Olettaisin vasemmalla olevien lukujen olevan ainakin sinne päin, kuinka monta kertaa sivuilla on käyty.

Tämä tilasto paljastaa karun totuuden. Eniten sivuilleni tullaan googlettamisen seurauksena. Mutta kun katsotaan hakusanoja, niin  suurimmassa osa niistä on varmaan etsitty ihan jotain muuta poikkitieteellistä näkemystä.

Valokuva-aiheisiin juttuihini linkittää lähes säännöllisesti digicamera.net. Sen vetäjä Matti Harju on entinen oppilaani ja minä ilmoittelen hänelle aina, kun poikkitieteellisessä on jotain valokuvaa käsittelevää. Joten digicamera.netin kautta tulevat ovat todellisia lukijoita, eivät sattumalta blogiin eksyneitä. Valokuva-aiheiset jutut ovatkin ylivoimaisesti luetuimpia bloggauksiani. Osin aiheensa, mutta suureksi osaksi digicamera.netin ansiosta.

Puffaan juttujani facebookissa, joka näyttää olevan aika hyvä lähde. Lisäksi olin kommentoinut tällä viikolla Katleena Kortesuon Ei oo totta blogissa ja Jari Parantaisen Potitasta blogissa. Kommentoijan nimi on linkki hänen omaan blogiinsa, joten niitä tulee myös ihan oikeita lukijoita.

Kaikki com-päätteiset facebookia lukuunottamatta ovat erilaisia robotteja. Niiden antamilla tilastoluvuilla voi huoletta pyyhkiä mitä epäsopivaa nyt sattuu ensimmäisenä tulemaan mieleen.

Kaiken kaikkiaan viikon aikana yllä olevilta sivustoilta on tultu poikkitieteelliseen noin 1000 kertaa. Niistä noin 420 on tullut tarkoituksella, siis vajaat 600 on erilaisia harhaiskuja.

Viikon aikana  käydyimmät 10 kärjessä. Näiden taas uskoisin olevan aika lailla todellisia, sillä ne ovat kaikki tuoreita.  Vain "Aikauslehtikatsaus vuodelta 1958" on robotin käyntien jäljiltä.

Erilaiset robotit koluavat myös blogeja ja lähettävät sitten blogin pitäjälle postia. Nämä vääristävät kävijätilastoja varmaan aika merkittävästi. Poistamalla sp-osoitteen niistä varmaan pääsisi eroon, mutta minulla ne suodattuvat automaattisesti roskapostiksi.


Sitten lopullinen testi. Bloggauksen "Valokuva vai "vain" valokuva" lopussa oli uhen ruksauksen vaativa kysely. Lukijoita yllä olevan mukaan on ollut 407, heistä kyselyyn asti pääsi 34. Siis alle 10%. Kirjapalkintojen arvontaan osallistui osoitteensa lähettämällä 15 henkilöä.  Kommentteja tuli 7, näistä vain yksi nimellä. Nämä luvut kertovat minusta sittenkin kaikkein luotettavimmin lukijoiden kiinnostuksesta. Sitä on, mutta ei mitenkään ylipursuavasti.

Blogi on siinä mielessä kuin sanomalehti. Bloggauksen herättämä mielenkiinto  on hyvin ohimenevää. Esimerkiksi tämän bloggauksen 407 lukijasta 290 kävi lukemassa blogia sinä päivänä, kun siitä oli maininta digicamera.netissa, seuraavana päivänä 78 ja sen jälkeen olikin aika hiljaista.

Johtopäätökset? Tee parempia ja mielenkiintoisempia bloggauksia? Hyvä neuvo, mutta kuten jo totesin, niin kirjoitan niistä aiheista, jotka ovat minusta mielenkiintoisia. Jos olen siitä johtuen marginaalissa, niin ei se ole minusta kovin uutta ja outoa. Olen ollut enemmän ja vähemmän siellä koko ikäni.

Kirjapalkinnot on arvottu ja kirjat lähetty arvan suosimille.

Salapoliisityötä

Olin talven 2009-2010 Heurekassa töissä eräässä EU-projektissa.  Kun työni oli osa-aikainen, niin puuhastelin kamerani kanssa oman hommani ohessa Heurekassa lähinnä kahdessa paikassa,  sisällä ja ulkona. Talon vakinainen valokuvaaja kun oli koulutusvapaalla.

Silloinen tiedotusjohtaja Lea Tuuli tilasi minulta talvisen vaakakuvan Heurekasta. Mielellään saisi olla Kuu mukana. Sitä tarvittiin kuulemma jonkun näyttelyn kutsukorttiin tai johonkin muuhun vaakakuvaa vaativaan painotuotteeseen. En muista enää niin tarkasti. Sen muistan, että kuvaa otettaessa oli pirun kylmä tähtikirkas ilta. Aurinko oli juuri laskenut siten, että lännen taivaalla ruskotti vielä vienosti, minkä voi kuvastakin havaita.

Tänään Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski tiedusteli minulta, olisiko minulla mahdollisesti sellaista  pystykuvaa , missä Heureka olisi Kuun valaisema. Sen tiesin, että sellaista ei ole sen paremmin minulla kuin kenelläkään muulla, koska pimeällä Heureka valaistaan keinovaloin. Kuun valo ei siinä valomäärässä paljoa paina.

Sen sijaan aivojen kätköistä alkoi kömpiä esiin muistikuva, että saatoin ottaa lähinnä lämpimikseni myös pystykuvan, kun odottelin Kuun laskeutumista riittävän alas vaakakuvaa varten. Arkistoja penkoessani muistikuva osoittautui oikeaksi.

Mikko kysäisi, milloin kuva oli otettu (vaikka sillä tiedolla ei kuulemma sinänsä ollut merkitystä). Lupasin selvittää tarkan kuvan ottamisen kuvan EXIF-tiedoista.

Vaan eipä onnistunut. Kuva oli koottu kolmesta eri valotuksesta päällekkäin. Kuvassa olevat kohteet ovat niin eri kirkkauksiset, että niitä on mahdotonta saada yhdellä valotuksella sellaisiksi, miten silmä ne todellisuudessa mieltää. Tässä prosessissa kuvan valotus- ja päivämäärätiedot olivat kadonneet. Originaalikuvat olivat vanhalla koneella, joka ei ollut tähän hätään saatavilla.

Lupaus on lupaus. Koska kaikenlainen hyödytön aivojumppa, kuten ristisanojen ratkaiseminen, ehkäisee dementoitumista, niin sukurasitteen riivaamana päätin tehdä pientä salapoliisityötä. Ottaa selville kuvan ottamisen ajankohdan. Muistin vain, että se oli otettu keskellä talvea ja silloin oli hyytävän kylmää. Kuvan otin kotimatkallani töistä lähtiessäni. Koska aloitin työni joulukuussa, niin sen on täytynyt tapahtua silloin. Seuraavan tammikuun ja helmikuun auringonlaskut ja Kuun vaiheet eivät täsmää ollenkaan kuvan tilanteen kanssa. 

 Vertaamalla kuvien Kuun vaihetta, on aika ilmeistä, että kyseessä on 3. tai 4. päivä uudenkuun jälkeen.  (Kuvasarja on on Toukokuulta 2005, mutta Kuun vaiheet ovat samanlaiset jokaisen kierron aikana. Siis Kuu oli vaiheeltaan samanlainen sunnuntaina 8.5.2005 ja keskiviikkona 16.12.2009. )

Kuu on kuvassa kasvava. Se on joko kasvavan Kuun kolmas tai neljäs päivä. Toisena päivänä sirppi on vielä kuvaan nähden liian kapea ja viidentenä päivänä selvästi jo leveämpi. Taulukosta käy ilmi, että kuvan oton on täytynyt olla joko 18.12 tai 19.12. Nyt ollaan siis jo aika kapeassa haarukassa. 

 Kuun nousut ja laskut joulukuussa 2009. 18. tai 19. päivä ovat ainoat sopivat vaihtoehdot.

Kylmyyspiikki oli joulukuun 19. päivänä.

Kun tutkin netistä talven lämpötiloja, niin oheisen graafin mukaan joulukuun 19. päivänä oli hyvin kylmää, Helsingissä noin -15 astetta. Heureka on niin lähellä Helsinkiä, että uskallan tämän todistusaineiston perusteella päätellä kuvan ottohetken. Aurinko on laskenut noin klo 15:15, ja Kuun laskuun klo 18:22 on vielä parisen tuntia aikaa. Kuva on siis otettu 19.12. noin varttia yli neljän iltapäivällä.

Kun muistin sopukoita raaputtaa, niin sieltä pinnan alta paljastuu kaikenlaista. Täytin 21.12.2009 tasaluvun vuosia. Synttäripäivänäni sain illalla kovan kuumeen, jonka puhkeamista yli tunnin hytiseminen Heurekan alikäytävän luona varmaan avitti. Joten tätäkään kuvaa ei ole otettu ilman uhrauksia - toki aika pieniä.

ps. Kuva saattaa sittenkin olla otettu 21.12.2009. Stellariumin näkymä ajan, suunnan, valaistuksen  ja luultavasti Jupiterin näkymisen suhteen viittaisi siihen. Kuten sanottua, muisti on tässäkin asiassa se kaikkein epäluotettavin lähde.

Stellarium on ilmainen ohjelma ja ehdottomasti "must" jokaiselle vähänkin tähtitieteestä kiinnostuneelle. Sillä voi käydä katsomassa, näkyisikö taivaalla "Itämaan tietäjien tähteä" Palestiinassa ajanlaskun alun aikoihin. Siis tunnettuja luonnonlakeja kunnioittavaa tähteä, ei Jumalan juuri tätä tarkoitusta varten luomaa. Sitä näkemistä varten on olemassa ihan toiset algoritmit. Ne löytyvät Raamatusta.

pps.

Nämä nyt eivät teemaan liity, mutta havainnollistan kommentissani mainitsemaani minusta luvallista kuvamanipulaatiota.

Toisen kukitettavan pelimannin nenään menee mikin jalka ja sieltä tulee ulos varsi. Ei tällaista kuvaa voi laittaa julkisuuteen muuten kuin hattuilumielessä. Niiden poisto taustan huomioon ottaen oli kakkupalanen, joten tein sen ilman muuta. Tämän kuvan vahvuus on tilanteen tunnelma, yksi poistettu mikin jalka on aivan epäolennainen. Samalla aukaisin vähän tummaa päätä. Poistoahan sekin on, tai ainakin varjojen keventämistä.