Kuva ei liity tapaukseen

Iltalehti uutisoi: 

"Pam-lehti:

Kouri alaistaan härskisti - tuomittiin jättikorvauksiin

Torstai 31.5.2012 klo 12.28

Palvelualojen ammattiliiton lehti kertoo tapauksesta, jossa kaksi työntekijäänsä häirinnyttä ravintoloitsijaa tuomittiin jättikorvauksiin.

Kaksi ravintoloitsijaa joutuu maksamaan kovat korvaukset naisalaisen
 kourimisesta. Kuva ei liity tapaukseen. (COLOURBOX)

Toinen miehistä sai sakkoja 1800 euroa ja toinen 850 euroa. Ravintoloitsijat tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa toukokuun lopulla. Sakkojen lisäksi miehet joutuvat maksamaan naiselle korvauksia yhteensä 13 200 euroa. Suurin osa summasta kertyy työsuhteen päättymiskorvauksista ja ansionmenetyksestä.
Ravintoloitsija kouri naisalaistaan härskisti ja syyllistyi seksuaalisuutta loukkaavaan kosketteluun. Nainen oli kieltänyt miestä. Yhdellä tapauksella on silminnäkijä, joka helpotti syytteen toteennäyttämistä. Toinen ravintoloitsija lopetti ahdistelun, kun nainen kielsi tätä. Hän ei kuitenkaan puuttunut siihen, että häirintä jatkui.
Asiasta kertoo kesäkuun ensimmäisenä päivänä ilmestyvä Pam-lehti.
Lähde: Pam

Aika vaatimattomaksi on mennyt Iltalehden journalistinen ote. Julkaistaan muiden lehtien juttuja käyttäen kuvia, jotka eivät liity edes aiheeseen, tapauksesta nyt puhumattakaan. Ellei sitten käden näyttämisen logiikka ole sama kuin kirveen kuvan murhauutisen yhteydessä maininnalla. että kuvan kirves ei liity tapaukseen.

Sanoma News kuvien myyjänä ja ostajana

Sanoma News ostaa kuvia julkaisuilleen ja toimii myös kuvien myyjänä ollessaan pääomistaja STT-Lehtikuva yhtiössä. Alla ote STT-lehtikuvan kuvien toimitus- ja käyttöehdoista. Tekstissä mainittu Asiakas on siis kuvan ostaja, Lehtikuva myyjä.

STT:n toimitus- ja käyttöehdot Lehtikuva-kuville*

1) Tekijänoikeus

a) Oy Suomen Tietotoimisto – Finska Notisbyrån Ab (myöhemmin STT) myöntää asiakkaalle/tilaajalle (Asiakas) kertajulkaisuoikeuden kuville* etukäteen sovittuun tarkoitukseen. Julkaisuoikeudesta peritään STT:n kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukainen korvaus.

b) Asiakas ei saa siirtää saamiaan oikeuksia kolmannelle osapuolelle.

c) Myönnetty käyttöoikeus ei ole yksinomainen.

d) Kuvien tekijänoikeus säilyy kuvaoikeuden haltijalla ja/tai STT:llä. Tekijänoikeudet eivät siirry kuvan julkaisuoikeuden ostajalle (Asiakkaalle).

2) Asiakkaan vastuut ja velvollisuudet

a) Asiakas vastaa kuvien käyttöyhteyden laillisuudesta ja kuvien julkaisuun liittyvien lupien ja suostumusten hankkimisesta sekä yleisen käytännön ja hyvien tapojen noudattamisesta kuvia julkaistessaan. Samoin Asiakas vastaa lupien hankkimisesta kuvissa esiintyvien nimien, henkilöiden, teosten, tavaramerkkien ja yksityisomaisuuden osalta. Asiakas vastaa siitä, ettei kuvia julkaista kenenkään kunniaa tai yksityiselämää loukkaavalla tavalla.

b) Kuvat ovat Asiakkaan vastuulla. Asiakas vastaa niistäkin kuvista, jotka kolmas on Asiakkaan valtuuttamana ottanut vastaan ja/tai ladannut STT:n sähköisestä Lehtikuva-kuvakannasta. Lisäksi Asiakas vastaa niistä kuvista, jotka Asiakkaan valtuutuksella tai ilman valtuutusta on ladattu Asiakkaan käyttötunnuksilla. Postitse lähetetyt kuvat katsotaan toimitetuiksi, kun ne on annettu postin kuljetettavaksi.

c) Julkaisuoikeuden myöntämistä varten Asiakkaan on ilmoitettava kuvan käyttötapa, julkaisu tai mainosväline sekä loppukäyttäjä.

d) Uusinta- tai lisäkäytöstä on ilmoitettava etukäteen STT:lle. Jos kuva on julkaistu uudelleen ilman etukäteisilmoitusta, veloitetaan uusintajulkaisusta kaksinkertainen hinta normaaliin uusintajulkaisuun verrattuna.

3) Laskutus ja käyttöilmoitus

a) Kuvan lataus STT:n sähköisestä Lehtikuva-kuvakannasta on laskutusperuste.

b) Kuvan käyttöilmoituksena Asiakkaan on lähetettävä STT:lle maksuton tekijänoikeuskappale julkaisusta, jossa kuvaa on käytetty tai linkki kuvan sähköiseen julkaisuun. Ellei Asiakas toimita käyttöilmoitusta 14 päivän kuluessa kuvan julkaisusta, on STT:llä oikeus periä hinnaston mukaiset käyttöseurantakulut.

c) Jos Asiakkaan virheellisesti tai puutteellisesti ilmoittamien laskutustietojen takia joudutaan Asiakkaalle lähettämään uusi lasku tai hyvityslasku, on STT:llä oikeus periä voimassaolevan hinnaston mukainen uudelleenlaskutuslisä.

4) Ohjeita ja rajoituksia kuvan julkaisuun

a) Kuvan markkinointikäytöistä on sovittava etukäteen.

b) Jos kuvaa on tarkoitus käyttää ulkomaisissa julkaisuissa tai kansainvälisessä levityksessä, on lupa tähän aina hankittava etukäteen.

c) Kuvan tiedoissa mainittuja kuvakäytön rajoituksia on ehdottomasti noudatettava.

d) Kuvaa ei voi julkaista sellaisissa yhteyksissä (esim. yhteisöpalvelut), jotka edellyttävät kuvan tekijänoikeuksien luovuttamista kolmannelle osapuolelle.

e) Kuvaa julkaistaessa on mainittava kuvalähteenä sekä valokuvaajan tai ulkomaisen kuvatoimiston että Lehtikuvan nimi. Ellei kuvalähdettä mainita, korotetaan kuvan julkaisuhintaa 50 %.

f) Kuvaa ei saa manipuloida ilman STT:n lupaa.

5) Huomautukset ja kuvien säilytys

a) Tilausta koskevat huomautukset on tehtävä viiden arkipäivän kuluessa siitä, kun kuva on vastaanotettu, tai välittömästi, kun kuva on ladattu STT:n sähköisestä Lehtikuva-kuvakannasta.

b) Kuvatiedostot on tuhottava heti käytön jälkeen, eikä niitä saa arkistoida.

6) STT:n vastuu

a) STT vastaa tahallaan tai törkeällä tuottamuksella aiheuttamastaan välittömästä vahingosta. STT:n vastuu rajoittuu perittyyn kuvapalkkioon. STT ei vastaa välillisestä tai kolmannelle aiheutetusta vahingosta.

*Kuva voi tarkoittaa valokuvaa, videokuvaa, grafiikkaa tai niiden yhdistelmää.

Kun Sanoma News siirtyy itse asiakkaasi eli halusi tehdä minun kanssani sopimuksen, millä ehdoilla se saisi minulta (ja muilta kuvaajilta) kuvia, niin eteen lyötiin oleellisilta osin tällaista tekstiä sisältävä paperi. (Klikkaa kuvaa hiirellä, niin saat sen näkyviin suurempana.)

 

Aika kuvaavaa, että lehdelle on kirjattu vain oikeuksia, Avustajalle eli minulle sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Erityisesti minua ilahduttaa Sanoma Newsin armeliaisuus valita itse aiheeni. Vielä enemmän olisi toki ilahduttanut se, että Sanoma Newsilla olisi edes jonkinlainen velvollisuus lunastaa nämä vapaan aihevalintani tulokset.

Laskutuskaan ei ole ihan tasapuolista. Kuvan lataus Lehtikuvan kuvakannasta käynnistää laskutuksen. Free-kuvaajalla rahat luvataan 21 päivän sisällä julkaisupäivästä. Minä sain kerran odotella 1½ vuotta Hesarin minulta  tilaaman ja toimituksessa maanneen jutun rahoja, kun  sille ei tahtonut löytyä tilaa.

Miten minusta tuntuu, että näiden sopimusten välillä on lievää epäsymmetria?  Ei tosin Sanoma Newsin näkövinkkelistä asiaa katsottaessa. Oikeudet ja edut mulla, vastuut, riskit  ja velvollisuudet sulla - olin sitten myyjä tai ostaja. Ei ihme että Hesari diggas Guggenheimia. Ei korppi korpin silmää noki.

Kasettimaksua

Kulttuuriuutiset tietää kertoa:

"Yksityinen kopiointi on merkittävä etu kuluttajalle.  Kiinnostavia ja haluttuja tuotteita pystyy hankkimaan ostamisen sijata kloonaamalla."

Todellisuudessa lain sallima yksityinen kopiointi on elinehto tekijäoikeusjärjestöille.  Siihen perustuvilla hyvitysmaksuilla pyöritetään osin tekijänoikeusjärjestöjä, kuten Teostoa, Kopiosta ja niiden jäsenjärjestöjä. Kuluttajalle siitä on lähinnä pelkkää haittaa ja rahanmenoa. Ilmaisia lounaita ei ole. Kuluttaja on kaikkien laskujen lopullinen maksaja. Hän on ravintoketjun alimmalla portaalla siitä luonnollisesta syystä, että alempana ei voi olla ketään. Toki kaikki kuluttajat eivät ole ihan samalla viivalla.

Hyvitysmaksut eivät mene minun oikeustajuuni, enkä ole ainoa tässä asiassa. Selvitellään ensiksi vähän historiaa perspektiivin saamiseksi. Edelleen kulttuuriuutisia siteeraten.

"Yksityisen kopioinnin säännös on sisältynyt tekijänoikeuslakiin sen säätämisestä, vuodesta 1961, saakka. "Yleisen oikeustunnon" katsottiin tuolloin vaativan, että tekijä ei voisi kieltää esimerkiksi runoteoksen lainannutta henkilöä jäljentämästä yksittäistä runoa omaan käyttöönsä.""

Käsin kopioinnilla ei ollut mitään todellista merkitystä puolin eikä toisin. Sen on täytynyt olla niin vähäistä. Vasta magnetofonien ja ennen kaikkia radioista suoraan  kopioivien C-kasettien tullessa markkinoille kopioinnilla alkoi olla jotain taloudellista merkitystä.

Radiosta voi nauhoittaa kaikenlaista. Jos nauhoitan omaan käyttööni mielenkiintoisen esitelmän, niin se ei ole keneltäkään pois. Sen sijaan jos nauhoitan sieltä mielimusiikkiani ja sen takia en osta kyseisen kappaleen sisältävää levyä, niin silloin joku kärsii siitä taloudellisesti. Artisti, levy-yhtiö, levykauppa…

Minun oikeustajuni sanoo, että jotenkinhan se pitää korvata taloudellisen menetyksen kokeneille. Siitä syystä vuodesta 1984 alkaen tyhjistä tallennevälineistä on peritty ns. kasettimaksua, jolla pyritään korvaamaan  kopioinnista aiheutuvia taloudellisia menetyksiä.

Hyvä. Siis näin "merkittävän edun saanut kuluttaja" maksaa sittenkin edustaan niille, jotka joutuvat tästä "edusta" kärsimään. Väärin. Kopioidun aineiston ja sen siitä maksettujen korvausten välillä ei ole mitään linkkiä. On täysin mahdotonta tietää, paljonko vaikka Anssi Kelan musiikkia on kopioitu sinänsä laillisesti omaan käyttöön ja vielä mahdottomampaa on tietää, millaisen todellisen taloudellisen menetyksen Anssi Kela on tämän johdosta kokenut. Levykauppias on kokonaan tämän korvauksen ulkopuolella, vaikka taloudellinen menetys koskee häntä yhtä hyvin kuin muita ketjuun kuuluvia. Niinpä Teosto jakaa erilaisia apurahoja ja avustuksia ihan muilla perusteilla kuin kopioinnista kullekin taholle tulevan haitan perusteella. Toki se on ymmärrettävää, koska haitan rahallinen määrä on mahdotonta selvittää. Niin yksityisen artistin kuin koko äänite- ym. teollisuuden kannalta. Vaikka Teosto omia selvityksiään tekeekin. Ne ovat kuin  Guggenheimin laskelmat. Tehty jalat tukevasti ilmassa seisten.

Näissä tekijänoikeusjutuissa minun oikeustajuni on välillä ihan kankaalla. Kun ostan vaikka CD-levyn, niin mielestäni ostan oikeuden kuunnella musiikkia siltä CD-levyltä. Jopa lainata levyä kavereilleni.  En näe mitään järkeä siinä, että minulla on oikeus polttaa siitä muutamia kopioita kavereilleni. Etenkin kaverin oikeus polttaa siitä itselleen kopio on minusta täysin käsittämätöntä. Paitsi tietysti siksi, että näin tekijänoikeusjärjestöt saavat perusteen rahastaa jokaisesta tyhjästä CD-levystä täysin riippumatta siitä, mitä kuluttaja ostamalleen poltettavalle CD-levylleen tekee.

Nykyään merkittävä osa varsinkin musiikista ostetaan ja ladataan netistä. Tulevaisuudessa tämä varmaan lisääntyy.  Edut ovat niin merkittävät. Ei maksavia levyjä tai kasetteja, ei kuljetusta eikä varastointia, ei välikäsiä. Tässä tulee korostetusti esille kaupankäynnin immateriaalinen luonne. Myydään vain tiedostoja ja käyttöoikeus niihin.

Jonnekinhan minun on ostamani digitaalinen materia tallennettava. Kun itse kustannan tallennusmateriaalin, en ymmärrä, että minun pitää vielä erikseen maksaa siitä, että aion tallentaa sille ostamaani materiaalia. Aivan sama kuin ostaessani auton minun pitäisi lisäksi maksaa siitä, että aion myös  ajaa sillä ja jopa kuskata kavereitani.

Ai niin. Onhan meillä ajoneuvovero. Olisiko siinä mallia hyvitysmaksulle?  Kun joku vain keksisi, miten se perittäisiin fiksulla tavalla. Minä en tiedä. Minusta ainoa järkevä tapa tukea kulttuuria olisi budjettirahoitus, joka lisättäisiin kulttuuriministeriön budjettiin. Hyvitysmaksut ovat hyllyvä suo, johon upotaan vuosi vuodelta yhä syvemmälle.

Toimisto vai pankki?

Originaalikuva: YLE

Lehtikuvaaja emerita Jore Puusa on närkästynyt kuvapankkien, etenkin Rodeon tavasta pitää itseään kuvatoimistoina ja samalla tietysti kuvaajiaan kuvatoimistokuvaajina. Sanottakoon heti kärkeen, että semantiikassa komppaan tässä Jorea. Minun sanakirjassani kuvatoimisto on yritys, jolla on työ- tai  free-suhteessa olevia kuvaajia, jotka kuvaavat uutis- ym. ajankohtaista kuvaa maailmalle levitettäväksi. Kuvapankit taas myyvät arkistokuvaa, niillä ei taida olla vakituisessa työsuhteessa olevia kuvaajia. Kuvapankkeihin kuviaan voi myydä periaatteessa kuka tahansa. Magnum on kuvatoimisto, Leuku on kuvapankki, vaikka sekin itseään toimistoksi tituleeraa.

Google-haulla "kuvatomisto" tulee kymmeniä osumia. Suurin osa näistä on minun määritelmissäni kuvapankkeja. Toisaalta kuvatoimisto ei ole suojattu liikemerkki tai luvanvarainen toimiala. Kuka tahansa voi perustaa netissä kuvia myyvän yrityksen ja kutsua sitä kuvatoimistoksi, joten sen paremmin minä kuten ei kukaan muukaan voi olla tässä kielipoliisin absoluuttisilla valtuuksilla liikkeellä. 

Arvoihin ja ammattinimikkeisiin jokainen suhtautuu tietysti omalla tavallaan. Tein kollegan kanssa aikoinaan juttua palkitusta opettajasta. Hän suuttui meille perinpohjaisesti eikä puhunut moneen vuoteen, kun olimme epähuomiossa kertoneet hänen äitinsä olevan kansakoulun opettaja. Oikea titteli olisi ollut ala-asteen matematiikan aineenopettaja. Samanlainen närkästymisen aalto pyyhki aikoinaan koulumaailmassa yleisemminkin, kun luovuttiin erottelemasta lehtorit vanhempiin ja nuorempiin. Lukion vanhempia lehtoreita harmitti, kun heidät sekoitettiin saman tittelin perusteella yläasteen (nykyisen yläkoulun, entisen keskikoulun) nuorempiin lehtoreihin. Niin kuin lukion aikuistuneempien oppilaiden opettaminen olisi jotenkin vaikeampaa kuin pahinta murrosikää elävien yläkoululaisten.

Kuvatoimisto kuulostaa varmaan jotenkin hohdokkaammalta kuin kuvapankki. Joten olkoot sitten kuvatoimistoja, vaikka ne meidän vanhan liiton miesten kuten Joren ja minun mielestä kuvapankkeja ovatkin. Minulle kysymys on puhtaasti semanttinen, Jorella taitaa olla enempi oma titteli ojassa. Olihan hän aikoinaan Suomen tunnetuimpia kuvatoimistokuvaajia.

Kuvapankkeihin kuvaavat sekä amatöörit että ammattikuvaajat. Kun valokuvaajan ammattinimike ei ole Suomessa suojattu eikä koulutukseen sidottu, kuten se joissakin maissa on, niin tästäkin saadaan debattia aikaisekseen. Kenellä on oikeus kutsua itseään ammattikuvaajaksi? Minusta jokaisella, joka saa merkittävän osan tuloistaan valokuvaamalla. Kuten esimerkiksi minulla. En ole varmaan huippuvalokuvaaja millään mittarilla mitattuna, mutta oman erikoisalani löytäneenä olen sillä elättänyt itseni ja perheeni (toki  vaimon tulojen avustuksella tai usein jopa päinvastoin).

Kuvapankkikuvillakin voi elättää itsensä. Tunnen parikin ihmistä, joita voidaan kutsua ammattimaisiksi kuvapankkikuvaajiksi. He ovat sisäistäneet kuvapankkien toimintaidean. He kuvaavat paljon ihan tyylikkäitä, mutta kuten sanoin aika hajuttomia ja mauttomia (vastakohta maukas) kuvituskuvia. Se vaatii taitoa ja ahkeruutta. Pitää olla hajulla siitä, millainen kuvituskuva käy kaupaksi ja pitää kuvata paljon. Kuvapankkikuvaus perustuu määrään ja määrää saadaan aikaiseksi vain ahkeralla kuvaamisella. Yhtä tärkeää on jaksaa hakusanoittaa kuvansa huolella. Ilman kunnollisia hakusanoja kuvaa ei löydy miljoonien muiden joukosta.

Joillekin valokuvaajille kuvapankkikuvaaminen on hyvin luonnollinen ratkaisu harjoittaa ammattiaan. He saattavat olla vähän sisäänpäin kääntyneitä. Lehtikuvaajalta vaadittava jonkinlainen sosiaalinen ulospäinsuuntautuneisuus ja joissakin tilanteissa jopa röyhkeys voi olla vaikeaa sellaisella luonteella. Kuvapankkiin kuvaamisessa itse päätettävissä olevan työrytmin moni katsoo merkittäväksi plussaksi - mikä taas jollekin toiselle ei luonnistu laisinkaan. Minusta kuvapankkikuvaaminen on kunniallinen ammatti siinä missä moni muukin.

Kirjassani  Digikuva - myynti, osto & käyttöoikeus minulla oli kuvapankkikuvaajana esimerkkinä Kati Molin. Tässä hänen yhden kuvapankin kautta myydyin kuvansa.  Kuten näkyy, kuvaa on kuuden vuoden aikana ladattu yli 1.500 kertaa. Kun kuvien latauksen hinta riippuu kuvan koosta, niin joudun tekemään valistuneen arvauksen, että Kati on saanut 15% provikan mukaan tästä kuvasta 50 senttiä latausta kohti, eli yhteensä 750 euroa. Ei minusta niinkään huonosti.Sama kuva kun on tarjolla muissakin kuvapankeissa, joten siitä tuleva tulo ei varmaan rajoitu edellä mainittuun summaan.

Kati joulukuvan sivuilta käy ilmi, että ko. kuvaa on katsottu yli 16.000 kertaa.  Voitaneen päätellä että keskimäärin joka kymmenes katselukerta johtaa lataamiseen. Katsominen taas on oleellisesti kiinni hakusanoituksesta. Taitolaji sekin.

On selvää, että kaikki kuvapankkikuvat eivät voi olla hittejä. Kuten mainittua, niin näillä markkinoilla myynti perustuu määrään ja laatuun kontekstin huomioon ottaen. Asiansa osaavat ja ahkerat pärjäävät, kuten niin monella muullakin alalla.

Aika hyvin kutinsa pitänyt nyrkkisääntö alalla on ollut, että yksi kuva kuvapankeissa tuottaa euron vuodessa. Summa ei paljoa muutu, vaikka kuvia olisi useammassakin pankissa, toisaalta hyvä kuva voi myydä vuosia. Siis 30.000 euron vuotuiseen laskutukseen pitää olla 30.000 kuvapankkikuvan kriteerit täyttävää kuvaa maailmalla kuvapankeissa. Se on 10 valmista hakusanoitettua kuvaa päivässä 3000 päivän ajan. Käytännössä yli 10 vuoden urakka.

Itsekin lähettelin aikoinani minulle tarpeettomaksi käyneitä kuvia mm. tuttavani Mikko Mäntyniemen perustamaan Plugiin. Olin laiska ja kuvien määrä jäi pieneksi, pariin sataan. Suunnilleen saman verran taisi tulla korvauksia euroissa.  Osoituksena siitä, millaiset kuvat käyvät kuvapankeissa kaupaksi olkoot alla oleva. Se on minun ylivoimaisesti myydyin kuvani. Ei mestariteos, mutta riittävän hyvä ja riittävän hajuton ja mauton.

Eutanasia vs. pakkoruotsi

Mitä tekemistä näillä on toistensa kanssa? Sitä vain, että joku toinen tuntuu aina tietävän sinua paremmin, miten sinun pitää elää elämäsi ja miten siitä lopulta luopua.

Pakkoruotsin, siis pakollisen ruotsin kielen opiskelun kaikille suomalaisille, olen perustellen lytännyt niin monta kertaa, että en enää viitsi rasittaa näppäinsormiani. Katsokaa tästä blogista evästeellä "pakkoruotsi".

Eutanasian kieltämisen keskeiset perusteet ovat kristinuskossa. Elämä, surkeakin sellainen on Jumalan lahja ja sen lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Vaikka olen saanut ikäluokalleni tyypillisen ulkokultaisen kristillisen kasvatuksen (lähinnä koulussa, vanhempani eivät olleet kovin uskonnollisia, äitini suhtautui pappeihin lähinnä ivallisesti), niin itse olen uskonnoton. Kiitos kohtuullisen vapaan yhteiskuntamme voin elää ja olla näkemykseni kanssa varsin vapaasti. Minun ei tarvitse pelätä uskonnollisten piirien kivittävän minua uskonnottomuuteni takia. Ei edes silloin, kun sitä ehkä saattaisin toivos, eli mahdollisesti maatessasi kipujen vallassa voimattomana sairaalassa. Minusta on sietämätöntä, että elämäni viimeisillä hetkillä muut ehkä päättävät minun puolestani kuolemani ajankohdan sellaisilla uskonnollisilla perusteilla, joihin itse en usko lainkaan.

Siksi haluankin esittää paremman vaihtoehdon Raamattuun vedoten: "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa."

Nuoruudessa tuli johdateltua yksi jos toinenkin ainakin Raamatun mukaan lankeemukseen ja vielä useampaa tuli yritettyä vikitellä samoille synnin poluille - kuitenkin vesiperän vetäen. Kuinka vähäisiä ja Jeesukseen uskovia nämä olivat, siihen en osaa ottaa kantaa, mutta jospa tässä määrä (vaatimatonkin) korvaisi laatua. Niinpä hyväksynkin tämän edellä mainitun paremman vaihtoehdon, että minut heitetään mereen myllynkivi kaulassa. Mutta vain sillä ehdolla, että aika ja paikka ovat minun valitsemani.

Ratkaiseva hetki

Wikipedia tietää kertoa valokuvauksen mestarista Henri Cartier-Bressonista mm. seuraavaa: "Henri Cartier-Bresson sai modernistisen maalaustaiteen koulutuksen. Tämä oli osaltaan vaikuttamassa "ratkaisevan hetken" käsitteen syntyyn. Ratkaiseva hetki ei ollut pelkästään tapahtumien huippuhetki vaan pikemminkin kuvan geometriaan ja tilallisuuteen liittyvä sommitteluperiaate."

Yksi Cartier-Bressonin perusperiaatteista oli, että kuva oli mietittävä ennen laukaisemista niin tarkkaan, että ei sitä ei tarvitse rajata vedostettaessa. Ratkaisevan hetken kuva on kokonaisuus, jossa kuvan keskeiset elementit ikään kuin loksahtavat kohdalleen juuri oikealla hetkellä. Ei sattumalta vaan kuvaajan tekemien valintojen ajan, paikan ja kuvakulman suhteen.

On tietysti enemmän semanttista spekulaatiota, voidaanko sattumalta syntynyttä kuvaa pitää ratkaisevan hetken taltiointina. Onnenkantamoisia tulee lajissa kuin lajissa. Monesti ne ovat pomppukiekkoja, jotka menevät maaliin juuri epäonnistuneen laukauksen seurauksena. Tätä asiaa tulin pohtineeksi, kun olin kuvaamassa tiedekeskus Heurekassa kesän tiedeleireille tulevaan materiaaliin valokuvia.

Kun olin aikoinani valokuvaopissa Visuaaliviestinnän Instituutissa, niin yksi kultaisia ohjeita tapahtumakuvauksen suhteen oli: "Katso reunat". Se tarkoitti sitä, että ennen kuvan ottamista kuvaajan pitää salamannopeasti käydä lävitse sekä pääkohdetta ympäröivät että kuva-alan reunat. Kummastakaan ei saisi kurkistaa mitään huomiota poisvievää, kuten päästä kasvavaa hattunaulakkoa. Varsinkin filmiaikaan, jolloin kuvien retusointi oli ihan eri tavalla työlästä kuin nykyään, ohjeen noudattaminen säästi lukemattomia käyttökelvottomia ruutuja.

Tätä ohjetta vain en tullut näköjään noudattaneeksi oheista kuvaa ottaessani. Paitsi varsinaiseen kuva-aiheeseen kuulumaton konttaava poika myös aikaa ottavan tytön takana näkyy toinen tyttö.

Kaikki ylimääräinen olisi helppo photoshopata tästä kuvasta, kun se voidaan peittää lattiamaton alle. Jätin kuitenkin konttaavan pojan kuvaan, koska hän kuvastaa takana näkyvän Heureka-Klassikot kohteen "Musta Aukko" toimintaa hyvin. Siinä metallikuulat laitetaan pyörimään kohti "mustaa aukkoa". Liian kova alkuvauhti vain lennättää kuulan tämän tästä yli laitojen ja niiden perässä konttaavat näyttelyvieraat ovat yleinen näky tämän kohteen luona. Kuvaan tuli näin ylimääräistä vitsikkyyttä, joka on meikäläiselle välillä jopa pakonomainen maneeri.

Kysymys kuuluu: "Onko vahingossa syntynyt, osin photoshopattu ja selitetty valokuva ratkaisevan hetken kuva?" Onko sillä yleensä mitään merkitystä? Onhan onnenkantamoisella saavutettu olympiakultakin ihan samaa arvoinen mitali kuin ennakkosuosikin voittama. Tästä voisi lausua mielipiteensä vaikka puolalainen Wojciech Fortuna (nomen est omen), joka voitti ainoan ison kilpailunsa Zakopanen mäkihypyssä vuonna 1972.

Olisi mukava kuulla, kuinka vapaamielisiä tai puritaanisia nykyään ollaan näiden klassisten määritelmien suhteen. Saako ratkaisevan hetken valokuvaa käsitellä ja jos saa niin kuinka paljon. Jos kuva ei aukene ilman rautalangasta vääntämistä ja taustoja selittämällä, niin onko se enää Cartier-Bressonia kunnioittava RATKAISEVAN HETKEN VALOKUVA.

När jag blundar

Elokuvasta Kellopeliappelsiini

En yleensä katso Eurovision laulukilpailuja kuin välttämättömän pakon sanelemana. Lähinnä sellaisesta tilanteesta tulee mieleen elokuva Kellopeliappelsiini, jossa raggari Alexille annettiin siedätyshoitoa pakottamalla hänet katsomaan väkivaltaisia elokuvia. Silmäluomet oli nostettu jollain laitteella ylös ja silmiin tiputettiin pipetillä nestettä, jotta ne eivät kuivuisi.

Eilen tulin kuitenkin jostain mielenhäiriöstä johtuen katsoneeksi ohjelman loppupuolta, jossa esiteltiin lyhyesti kaikki kappaleet. Samanlaisen epämiellyttävän jumputuksen lisäksi korviini pisti se, että suurin osa kappaleista laulettiin englanniksi. Kyseessä on kuitenkin Eurovision, ei Englishvision laulukilpailu. Englantia puhuvia maita minun ymmärtääkseni kilpailussa oli vain kolme: Iso Britannia, Irlanti ja Malta. Silti 42:sta osallistujamaasta 26 (lukumäärän laskin laulujen nimen perusteella) oli valinnut esityskieleksi englannin. Kappaleiden joukossa oli niinkin omaperäisen kuuloisia kuin "You And Me", "Love Will Set You Free" tai "Be My Guest".

Jopa sellaisten suurten kielialueiden emämaat  kuten Venäjä, Italia, Ranska ja Saksa esittivät kappaleensa joko kokonaan tai ainakin osittain englanniksi. Espanjan kunniaksi voidaan katsoa oman kielen käytön.

Mitä tekee pieni mutta sisukas Suomi? Lähettää kilpailuun toisella kansalliskielellämme ruotsilla lauletun kappaleen "När jag blundar" (Kun suljen silmäni). Pelkästään siitä tuli Pernillalle ja Suomelle  Saarantie 8:n kotikatsomoraadilta täydet 12 pistettä ja papukaijamerkki. Kotona äänestettäessä kun ei tarvitse välittää typeristä jääviyssäännöistä. Näin jopa varmistettaisiin, että mikään maa ei jäisi nolosti kokonaan ilman pisteitä. En tosin ole ihan varma, olisiko tämä sääntömuutoskaan aikoinaan auttanut Nolla-Kojoa.

No Ruotsihan tämän skaban tietysti voitti - englanninkielisellä kappaleella. En tiedä, oliko Suomen kappaleen nimi jotenkin kannanotto Azerbaidžanin huonoon ihmisoikeustilanteeseen. Tuskin sillä pisteisiin oli vaikutusta. Päätellen jo siitä, että myös täysin vastakkaista mieltä oleva Slovakian kappale "Don't Close Your Eyes" putosi alkukarsinnassa. Tästä teemasta ainoa jatkoon menijä oli Liettuan "Love Is Blind", joka sekään ei menestynyt 14. sijaa paremmin. Nyt kaksi ekaa sijaa vietiin euforialla ja juhlimalla.

Aistielimistä kertovia lauluja on paljon. Mieleen tulee tässä mm. M. A. Nummisen "Kissa vieköön, kyllä sulla on silmät" tai Eino Grönin "Seinillä on korvat" . Nenästä en keksi muuta kuin "Nenäpäivälaulun", mutta siinä sitten nenää toistetaankin riittävän monta kertaa. Entäs kieli tai tasapainoelin? Löytyisikö niistä tekstejä?

Sul on muodot - mul on Venukset, daa dirlanlaa…

Maalaus: Botticelli

Käydessäni keskikoulun viimeistä luokkaa lukuvuonna 1964-65 silloisessa Oriveden kunnassa, myöhemmin "kaupungissa", minun luokallani oli varsin persoonallinen fysiikan opettaja. Näin jälkeenpäin ajatellen en erityisemmin ihmettele, että hänen pestinsä koulussani, tänä keväänä tapahtuneen ampumatapauksen vuoksi valtakunnallistakin huomiota saaneessa Oriveden Yhteiskoulussa jäi yhteen lukuvuoteen.

Kyseinen fysiikan opettaja - nimi jääkööt mainitsematta - kysyi kerran minun luokaltani aurinkokunnan planeettoja. Minä  vastasin: "Merkuurius, Veenus,…" Tässä vaiheessa opettaja keskeytti minut. Hän korjasi: "Veenuksia myydään tupakkakaupassa, taivaalla näkyvä planeetta on nimeltään Venus!"

Nuoremmille lukijoille täytynee selittää. 1960-luvulla ehkäisyvälineitä ei ollut yleisesti saatavilla markettien tiskeiltä. Kondomeita myytiin siihen aikaan joko tupakkakaupoissa ja apteekeissa. Oriveden kirkonkylän ainoa tupakkakauppa paloi hyvin epämääräisissä olosuhteissa 1960-luvun puolivälin tietämissä. Ainoaksi paikaksi ostaa kondomeja jäi Oriveden apteekki.

Äitini toimi lääkärinä Orivedellä ja kunnan apteekkari oli meidän perhetuttumme. Tämä aiheutti minulle kiusallisen dilemman. Kun minulle joskus 60-luvun loppupuoliskolla tuli ensi kertaa edes teoreettinen mahdollisuus päästä käyttämään ehkäisyvälineitä, niin en mitenkään kehdannut ostaa niitä Oriveden apteekista. Kävin varta vasten Tampereella ostamassa paketin "Veenuksia". Tosin kun niille olisi ollut ihan oikeasti käyttöä, niin niiden kumi oli päässyt jo haprastumaan käyttökelvottomaksi. Mutta se on jo toinen tarina, kuten Kipling olisi sanonut, vaikka ei preservatiiveista varsinaisesti kirjoittanutkaan.

Erään maalin anatomia

Kuva: The Assosiated Press

Chelsea voitti jalkapallon Championsliigan loppuottelun Bayern Müncheniä vastaan 19.5.2012. Ottelu ratkesi vasta rangaistuspotkukisassa, mutta ilman Didier Drogban upeaa puskumaalia Chelsea ei olisi päässyt niin pitkälle.

Yritän tässä analysoida televisiokuvan perusteella taktisesti, matemaattisesti, fysikaalisesti ja fysiologisesti, miksi Drogba sai tehtyä tasoitusmaalin ottelun varsinaisen peliajan viime hetkillä.

Fysikaalisesti Drogban pusku on kahden erimassaisen kappaleen suora, epäkeskeinen, lähes elastinen törmäys. Törmääviä kappaleina ovat Drogba ja pallo. Tilanteen matemaattinen käsittely ei ole ihan helppoa jo pelkästään siksi, että elastisuuden aste on vaikeasti arvioitavissa. Karkeasti voidaan kuitenkin todeta, että pallo lähtee törmäyksen jälkeen sitä nopeammin, mitä suuremmat nopeudet ovat molemmilla törmääjillä ja mitä enemmän pallo on toista törmääjää pienempi ja mitä kohtisuoremmin törmäys tapahtuu. Mitä enemmän pallo suuntautuu sivulle, sitä pienempi on sen nopeus törmäyksen jälkeen.Päällä suurin nopeus pallolle saataisin juoksemalla täysin vastapalloon ja vielä tekemällä pukkausliikkeen törmäyshetkellä. Näin voi tehdä maalin pukkaamalla vaikka puolesta kentästä.

Tässä tapauksessa pusku lähti lähes kohtisuoraan sivulle. Ilman omaa vauhtiaan Drogba ei olisi millään saanut riittävää voimaa puskuun. Hän sai kuitenkin yllättävää apua suoritukseensa, mikä ilmenee seuraavasta kuvasarjasta.

Kulmapotku on juuri annettu. Chelsean ehdottomasti vaarallisin pääpelaaja Didier Drogba, kuvassa numerolla 11 rangaistuspotkupilkun yläpuolella, on täysin ilman vartijaa . (Klikkaamalla hiirellä kuvaa se saadaan isommaksi)

Kulmapotku tulee juuri optimaaliselle paikalle vitosen viivalle. Maalivahti Manuel Neuerilla ei ole mitään mahdollisuutta lähteä ulos torjumaan, vaan hänen on jäätävä maalilinjalle ja toivottava parasta.Vaikka hänellä ei vielä tässä vaiheessa tiedäkään pallon tulevaa suuntaa, niin hän on siirtynyt oikeaan paikkaan maalin suulla. Valitettavasti (Münchenin kannalta) sekään ei riittänyt.

Pallo on tässä juuri osunut Drogban päähän. Hän pääsee puskemaan käytännössä täysin vapaasti. Aikaa potkun antamisesta on kulunut 1,23 sekuntia. Kun matka kulmalipulta puskukohtaan viiden metrin alueen kulmaan noin 26 metriä, niin pallon keskinopeus lennon aikana on ollut reilut 21 m/s ja hidastumisen johdosta sen voisi olettaa puskuhetkellä olevan noin 20 m/s.

Videokaappauksen kuvissa kello käy hitaammin, koska tämä otos oli hidastettu noin 1,5 kertaisesti. Todelliset ajat sain selville televisiosta tallennetun videon avulla.

Pallo on maalissa. Aikaa puskusta on kulunut 0,54 sekuntia ja kun matkaa maaliin on pyöreät 8 metriä, niin pallon nopeus puskun jälkeen oli vielä 15 m/s. Maalivahti Neuerilla oli siis kyseiset 0,54 sekuntia aikaa reagoida ja toimia. Kun ihmsien reagointiaika on vähintään 0,1 sekuntia, niin itse toimintaan jää aikaa korkeitnaan 0,44 sekuntia.  Neuer ehtiikin saamaan kätensä pallon tielle, mutta mekaniikan lait ovat häntä vastaan, kuten jäljellä olevasta käy ilmi.

 

Drogban varjostaja Jérôme Boateng on jäänyt pahasti Drogban taakse. Hänellä ei ole mitään mahdollisuutta ehtiä palloon ennen Drogbaa.

 

Jérôme Boateng tekee ratkaisevaan virheen. Hän työntää Drogbaa selästä, jolloin tämä saa lisää voimaa puskuunsa ja osuu paremmassa kohdassa palloon. Drogba ei varsinaisesti pukkaa palloa, vaan kääntää päänsä hieman sivuttain sopivaa asentoon ja jännittää kaulalihaksensa, jotta koko kehon massa on mukana törmäyksessä.

Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että Chelsea voitti länsi-afrikkalaisen yhteistyön (luultavasti ei sovitun) avulla. Didier Drogban kotimaa nimittäin on Norsunluurannikko ja Jérôme Boateng taas on ghanalaista sukua isänsä puolelta, tosin kyllä Saksassa syntynyt ja Saksaa maaotteluissakin edustanut.

Münchenin Allianz Arenan mitat. Pallon kulku kulmapotkussa merkitty punaisella. Pallon ilmassa kulkemat matkat voidaan laskea tästä herra Pythagoraksen avustuksella.

Jälkikirjoitus:
Muutama kuva selventämään alla olevaa vastaustani.

 Kulmapotku lähtee juuri tällä hetkellä. Täysin vapaana oleva Drogba juoksee jo kohti palloa, eli kuvio on selvästi sovittu. Hän tietää, mihin kohtaan Mata yrittää potkaista pallon. Ruutuun laittamani aikakoodi näyttää sekunnit ja sekunnin sisällä olevan ruudun numeron. Kun tämä video pyörii 25 kuvaa sekunnissa, niin ruudun eli freimin luku pitää kertoa neljällä, jotta luku on 1/100 sekunteja. Pallo siis lähtee kulmalipulta videossa ajaassa 15,20 sekuntia.

Drogba on juuri osunut palloon, joka on juuri siinä kohdassa, miten kulma oli suunniteltu. Videon aika on edellä lasketun tavoin 16,52. Pallon lentoaika on siis 1,23 sekuntia.  Neuer on siirtynyt tänä aikana lähemmäksi etutolppaa.

Videon on edennyt aikaan 16,96, eli puskusta on kulunut 0,54 sekuntia.  Pallo on juuri osunut Neurerin käteen ja kimpoaa siitä maalin kattoon. Suoraan ylös nostettu hanskakäsi on törmäävänä kappaleena ihan eri asia kuin niska jäykkänä pukkaava pää. Törmäys ei ole enää lähes tulkoonkaan kimmoinen ja törmäyslakien mukaisesti sekä käsi että pallo liikkuvat kohti maalia. Tässä on kaksi vipua. Kämmen ja käsivarsi. Tukipisteinä ranne ja olkanivel. Kyynärpäästä käsi ei tässä tilanteessa taivu. Molemmat vivut pettävät. Ranne on niin heikko ja kämmenen paino suhteessa pallon painoon niin pieni, että ylemmän vipuvarren lyhyystkään ei estä kämmnetä taipumasta. Koko käteen kohdistuva momentti vipuvarren pituudesta johtuen on myös niin suuri, että käsivarsikin kääntyy taaksepäin.  Maaliviivalla seisteissään ja ehtiessään nosta kätensä vain suoraan ylös torjunta ei ole enää mahdollista. Fysiikan lahjomattomat lait estävät sen.

Neuerin olisi pitänut olla noin metri ulkona maalista, jotta hän olisi saanut torjuttua pallon ylitse. Tosin suo siellä, vetelä täällä. Jos Neuer olisi ollut ulompana, niin hän ei ehkä olisi ehtinyt koskea palloon lainkaan. Nytkin hän saa kätensä ylös aivan viime hetkellä.

Täällä televisiosta kuvattana Drogban pusku aikakoodilla varustettuna.  Sen voi tallentaa omalle koneelleen ja analysoida puskua ruutu kerrallaan eri kulmista. Ainakin Applen Quick Time Playerilla videota voi kelata nuolinäppäimillä edestakaisin ruutu kerrallaan.Lisäksi on huomattava, että viimeiset numerot on kerrottava neljällä, jotta ne muutetaan 1/100 sekunneiksi.

Jälkirjoitus 2

Checin kädet eivät ole suinkaan ylhäällä vain sivulla ennen potkua. Tarkoitus lienee enemmän hämätä kuin peittää käsillä. Juuri ennen potkua hän vie kädet alas, sillä torjuntaan ei voi hypätä kunnolla ilman käsien heilahtamisen tuomaan apua. Torjunnassa kädet ovat sitten pään päälle heilautettuina.

Kuvasta näkee hyvin, missä vaiheessa Chec aavistaa. Hyvin harva pelaaja pystyy enää tässä vaiheessa muuttamaan pallon suuntaa toiseen nurkkaukseen. Kuten ei kuvassa oleva Bayernin Ivica Olićkaan, joka oli saksalaisten ratkaiseva epäonnistuja. 

Lunta tupaan

Kuva: Pertti Nisonen

Tuppuraiset ja tappuraiset lumipallosotasilla. Kohteena helsinkiläiset veronmaksajat. Jenkit itse käyttävät tilanteessa termiä sucker. Lukijat voivat itse päätellä, kenelle tai keille kuvassa olevista tämä arvonimi sopii.

Lainaus Suomen Kulttuurirahaston nettisivuilta:

"Kulttuurirahasto rahoittaa Guggenheim-museon selvitystä

Helsingin kaupunki on tilannut Solomon R. Guggenheim -säätiöltä selvityksen, voidaanko tällä hetkellä neljässä maassa toimiva Guggenheim-museo perustaa myös Helsinkiin.

 Suomen Kulttuurirahaston hallituksen puheen-johtaja, professori Pirjo Ståhle: "Suomen Kulttuurirahasto on sitoutunut tukemaan taidetta, tiedettä ja kulttuurielämän eri aloja maassamme. Nyt alkava selvitys on Kulttuurirahastolle ainutlaatuinen mahdollisuus tukea Suomen kuvataiteen ja kuvataidelaitosten kehittämistä sekä kansallisesta että kansainvälisestä näkökulmasta. Kansainvälisten asiantuntijoiden toteuttama selvitys tulee tuottamaan arvokasta tietoa siitä, miten Suomen taidemuseokenttää voi kehittää ja miten uudenlaiset institutionaaliset innovaatiot voivat vahvistaa kuvataidekentän elinvoimaisuutta tulevaisuudessa.""

Pirjo Ståhle on ihan oikeassa. Olihan tieto aika arvokasta (vähän yli 2 milliä), mutta elämä on ja selvittihän se varsin hyvin, "miten Suomen taidemuseokenttää voi kehittää ja miten uudenlaiset institutionaaliset innovaatiot voivat vahvistaa kuvataidekentän elinvoimaisuutta tulevaisuudessa".

 Ei ainakaan näin.Minusta siitä tiedosta olisi voinut maksaa enemmänkin. Tietysti sillä edellytyksellä, että tieto meni perille. Sehän ei ole vielä varmaa.

"Nyt alkava selvitys on Kulttuurirahastolle ainutlaatuinen mahdollisuus..."

Toivottavasti myös ainutkertainen. Kun poliitikko kuulee sanan kulttuuri, niin hän kenraaliluutnatti T.J.A. Heikkilää mukaillen poistaa varmistimen pistoolistaan ja ampuu aivoistaan rationaaliseen taloudelliseen ajatteluun kykenevät osat tuusan nuuskaksi.

Saunat kannattavat aina

Wikipedia tietää kertoa: "Alepan nimi tulee liikenimestä Alennushalli Pajunen, joka oli vuoteen 1987 asti Pajusen suvun omistama kauppaliikkeiden ketju. Pajusista tuli yrittäjäsuku, kun Edvard Pajunen vaimoineen perusti 1918 siirtomaatavarakaupan Helsingin Sörnäisiin. Edvard Pajusen toinen liiketoimiala oli yleiset saunat. Edvard Pajunen evästi poikaansa Aarnoa, Jussi Pajusen isää: “Kaupoille voit tehdä mitä tahansa, mutta saunoista älä luovu – ne kannattavat aina.”"

Kun Guggenheim-hanke on nyt pahassa vastatuulessa ja kaupunginjohtaja Jussi Pajunen uhkaa jäädä ilman monumenttiaan sekä Janne Gallen-Kallela-Siren ilman Guggenheim-johtajan titteliään, niin ehdotan seuraavaa.

Katajanokan satamasta Kauppatorille johtavan kävelyreitin varrelle pysytetään suuri Jussi Pajusen näköispatsas, jossa hän toivottaa tervetulleeksi maahamme laivalla saapuvat maksukykyiset turistit kuten myös vähemmän maksukykyiset haitarimusiikin taitajat. Patsaan takana olisi Guggenheim-brändätty sauna aina lämpimänä. Sen ikkunoista voisivat eksotiikkaa kaipaavat turistit  käydä ihmettelemässä löylyssä alastomina ähkiviä suomalaisia. Maksua vastaan tietysti. Kun kuuluisin suomalainen saunoja, kaimapoika Sauna-Timo on tiettävästi hieman huonossa saunomiskunnossa, niin saunamajurin virkaan  voitaisiin nimittää Janne Gallen-Kallela-Siren. Hänen visionsa Gutenbergin galaksista ja kuinka uutisen reflektiopinta kestää jonkin aikaa ennen kuin se sitten ikään kuin absorboituu, tekisivät varmasti jokaiseen kulttuurituristiin lähtemättömän vaikutuksen

En osaa tehdä tähän kuvaan Pajusen näköispatsasta, mutta paremman puutteessa havaintokappaleena käykööt Ankkalinnan perustajan Julle Ankanpään patsas. Toihan hän Ankkalinnaan maissintähkiä samalla tavalla kuin Pajusten Alepa vaurautta Helsinkiin. Sitä paitsi kulttuuriin satsaaminen kannattaa aina - maksoi mitä maksoi ja kunhan se maksetaan muiden rahoilla. Mikäli Claes Andersoniin, Harry Harkimoon ja muihin valtakunnan viisaisiin laidasta laitaan on uskominen.

Erityisesti verovaroilla satsaaminen on kannattavaa, varsinkin kunnallisveroja kaihtavien pääomatulollisten mielestä. Hekin voisivat sijoittaa, jos sille saataisiin kotitalousvähennys.

Heurekan sivupiste Katajanokalle

Tunnettu vantaalainen vasemmistopoliitikko ja heurekalainen Kati Tyystjärvi kirjoitti viime vuoden tammikuussa Hesarin mielipidepalstalle seuraavasti.

"Guggenheim-museo sopisi Tikkurilaan

Helsingin kaupunki ja eräät säätiöt valmistelevat Guggenheim-museon perustamista Suomeen. Sijaintipaikaksi on kaavailtu Helsinkiä, johon museo pääkaupunkistatuksen vuoksi luontevasti sopisi. Mutta eipä sovi kovinkaan hyvin maantieteellisesti: Helsingin keskusta on ahdas niin rakenuksille kuin liikkumiseenkin.

Mikäli hanke saa ilmaa siipiensä alle ja rahoitus järjestyy, on järkevää rakentaa museo Helsingin ydinkeskustan ulkopuolelle Tikkurilaan, jossa on hyvin tilaa ja erinomaiset joukkoliikenneyhteydet. Luonteva sijoituspaikka on Vantaan kulttuurikaupungille kaavoitettu alue Tikkurilan aseman välittömässä läheisyydessä tiedekeskus Heurekan rinnalla. Kehäradan valmistuttua vuonna 2014 museoon pääsisi suoraan lentoasemalta."

Paljonko ehdotuksessa oli takana tositarkoitusta ja paljonko eduskuntavaalien ehdokkaan tarvetta saada valtakunnallista näkyvyyttä hinnalla millä hyvänsä. Sen verran savolainen kannanotto oli, että Katilta itse asiasta kuultunakaan en saanut siitä lopullista varmuutta.

Kun McGuggenheim näyttää kaatuvan, niin uusille ennakkoluulottomille ideoille avautuu tilaa. Käännetään siis Katin ehdotus ylösalaisin. Ei tuoda Guggea Tikkurilaan, vaan viedään Heureka Katajanokalle.

Ehdotankin seuraavaa Helsingin kaupungin päättäjille.

1. Tilataan selvitys, voisiko Helsinki saada oman Heurekansa. Ei tehdä samaa virhettä kuin Guggen kanssa ja anneta selvitystä myyjän vastuulle. Esimerkiksi minä voisin ryhtyä selvitysmieheksi ja antaa puoli-ilmaiseksi vastauksen. Siis miljoonalla eurolla. Vastaus tulisi olemaan "Kyllä", mutta voin toki tehdä siitä muutaman kymmenen sivun selvityksen netistä löytyvällä materiaalilla copy-paste menetelmällä, eli yleisesti käytetyllä ja laajasti hyväksytyllä metodilla.

2. Kaupunki rakentaa Katajanokalle Heurekan sivutoimipisteen. Heureka itse maksoi aikoinaan 13,5 miljoonaa euroa, joten tasakertoimella 10 laskettuna Katajanokan Heureka tulisi maksamaan 135 miljoonaa euroa - ehkä hieman enemmän. Kunnon leikkelekauppias kun kysyy aina, että saako olla hieman yli. No totta kai. Sanotaan pyöreästi 140 miljoonaa.

3. Uudessa Heurekassa kierrätettäisiin vanhan Heurekan poistuneita näyttelyitä, joita makaa runsaasti käyttämättöminä pölyttymässä Heurekan varastoissa. Näistä Helsinki maksaisi Heurekalle lisenssimaksuja + yleiskuluja Heurekalla 23,4 miljoonaa euroa seuraavien 20 vuoden aikana. Itse näyttelyistä tietysti erikseen.
4. Kaupunki vastaisi kaikista muista kuluista. Niitähän tuppaa tällaisissa projekteissa kertymään

Ei liene mikään salaisuus, että maailman metropolit kuolaavat oman Heurekansa perään. Heurekaan tulee viikoittain kyselyjä eri kaupungeissa mahdollisuudesta saada oma Heureka. (Varma tieto heurekalaiselta, joka ei kuitenkaan halua nimeään julkisuuteen.) Kaikkiin ei kai edes vastata, mutta Helsinki on päässyt jo näin pitkälle.Siksi tähän mahdollisuuteen on tartuttava nyt eikä 15. päivä (joka muuten on jo neljän päivän päästä).

Uudessa Heurekassa kävisi varovaisenkin arvion mukaan 550000 vierasta vuodessa. Näistä puolet olisi laivamatkustajia, jotka tosin luultavasti käyttäisivät hyväkseen vain Heurekan saniteettipalveluja matkallaan laivaterminaalista Kauppatorille ja edelleen Helsingin humuun.  Tästä aukenisi kuitekin loistava bisnesmahdollisuus kymmenkertaistamalla uuden Heurekan wc-kapasiteetti ja laittamalla vessat maksullisiksi.

Uuden Heurekan johtaja on vielä nimeämättä, mutta eikös tämä homma perinteisesti ole ollut selvitysmiehelle petattuna?

 Vantaan vanhaan Heurekaan pääsee helposti autolla, junalla, lentokoneella, ei laivalla, mutta soutuveneellä.  Se on siis erinomaisten kulkuyhteyksien varrella. Mutta se merkitsee myös sitä, että sieltä pääsee helposti pois.

Katajanokan uuteen Heurekaan on niin hankalat yhteydet, että kävijä sinne kerran päästyään ei varmasti lähde heti pois.

Vanhan Heurekan rakennus menisi kuin käsi hanskaan Guggenheimille suunnitellulle paikalle. Voitaisiin käyttäää vanhoja piirrustuksia. Niihän Harkimokin teki jäähallinsa kanssa.(Klikkaa kuvaa hiirellä, niin voit katsella kaikkia blogin kuvia peräjälkeen. Silloin näkyy paremmin kuinka hienosti vanha Heureka sopisi suunnitellulle paikalle)

ps. Mikä alla olevassa lööpissä on virheellistä?

Autokuumeen vallassa

Takaisitko sinä näiden veijareiden autolainan?

Juhani (nimi muutettu) oli joutunut autokuumeen valtaan. Hän oli nähnyt eteläiseen Euroopan valtioon suuntautuneella matkallaan Studebaker - merkkisen (nimi muutettu, oikea vähän saman kuuloinen)  auton kadulla ja ihastunut siihen peruuttamattomasti. Kun auton omistaja oli vielä kertonut Juhanille, että hän oli aikaisemmin ihan tavallinen Juan (nimi ei muutettu), jolla ei ollut oikein onnea sen paremmin rahassa kuin rakkaudessa. Auton ostettuaan hänestä tuli Don Juan, jonka bisnekset alkoivat välittömästi luistaa ja naisiakin pyrki kyytiin niin paljon, että rumimpia sai pelotella äänimerkillä tiehensä.

Kotimaahansa palauttaan Juhani otti heti yhteyttä kaveriinsa Hallin Janneen (nimi muutettu).  Jannella oli yhteyksiä Studebakerin valmistajiin. Itse asiassa Jannen kaveri istui autoyhtiön hallituksessa. Olisiko mitenkään mahdollista, että Juhanikin saisi tällaisen ihmepelin alleen?

Janne pani toimeksi. Hän tilasi auton esitteet Juhanille. Toki näin hienon auton esitteet eivät olleet ilmaisia, olihan ne mittatilausbrosyyrit juuri Juhanille. Janne kertoi kuitenkin Juhanille, että kaikille esitteitä pyytäneille ei edes vastata ja niiden perään kuolaavat puolet maailman autoilijoista. Juhani maksoi innoissaan esitteistä 2 miljoonaa euroa (summaa ei ole muutettu). Esitteissä kerrottiin että Studebaker olisi juuri oikea auto Juhanille ja sopisi erinomaisesti Juhanin pihalle, jossa nyt oli ruma vaja pihapiirin miljöötä pilaamassa.

Pieni ongelma voisi tulla siitä, että Studebaker autojen valmistus lopetettiin jo vuonna 1966. Mutta se olisi vain hidaste, ei este. Juhani voisi nimittäin valmistaa itse oman Studebakerinsa. Sen hinta-arvio olisi vain 140 miljoonaa euroa. Saattoi kuulostaa kalliilta, mutta brosyyrissa kerrottiin sen olevan ehdoton katto.

Kyllähän autokauppiaan sanaan pitää luottaa, Juhani ajatteli. Jos ei siihen, niin mihin sitten?

Tosin hintaan tulisi lisää pari miljoonaa euroa vuosittain Studebaker brändilisää. Kyllähän Juhani ymmärtäisi, että ei näin vanhalla autolla saisi naisia Espalta kyytiin, jos nämä eivät näkisi auton olevan aito Studebaker. Studebakerin tunnistaa Studebakeriksi vai Studebakerin merkistä, ja sen käyttö ei tietenkään voi olla ilmaista. Juhani kertoi ymmärtävänsä ja piti tarjousta paitsi reiluna myös ainutlaatuisena, johon pitäisi ilman muuta tarttua - ja heti eikä vasta Helmikuun 15 päivä. Sitäpaitsi Janne oli kuullut varmana tietona, että jos Juhani ei heti älyä tehdä päätöstä asiassa, niin muitakin ottajia olisi jonoksi asti. Ikävähän autoa olisi myydä muille kuin Juhanille, mutta minkäs teet.

 Maksaisitko sinä 2 miljoonaa euroa vuodessa lisenssiä siitä, että saisit kertoa omistavasi tämän merkkisen auton?

Toinen pieni ongelma voisi olla se, että Juhanilla itsellään ei ollut rahaa, autokuumeensa ainoaan tepsivään lääkkeeseen. Juhanin rikkaat kaverit tosin sanoivat, että he kyllä rahoittaisivat  näin hienon  auton merkin ostamisen mielihyvin, kunhan Juhani ensin hoitaa ne 140 miljoonaa euroa jostain. Voisihan Juhani vaikka ottaa lainaa. Takaajia näin hienon tarjoukseen varmaan löytyisi.

Juhanin mielestä lainan ottamaninen ei tulisikaan olemaan mikään ongelma, vaikka rahat muuten Juhanin bisneksissä olivatkin tiukalla. Juhanin mielestä olikin parempi poltella sikaria ja säästä tulitikuissa kuin päinvastoin. Juhani kertoikin kaikille köyhille kavereilleen (no eivät kaikki olleet Juhanin kavereita, mutta se ei Juhania haitannut), että näillä olisi ainutlaatuinen ilo ja kunnia tulla takaamaan aidon Studebakerin hankintaan tarvittavaa 140 miljoonan euron lainaa. Kun auto saataisiin tehtyä, niin kaikki Juhanin köyhät kaverit saisivat katsoa sitä ihan ilmaiseksi ulkopäin ja 12 euron hinnalla kurkistaa jopa ikkunasta sisälle. Sitä Juhani ei katsonut tarpeelliseksi kertoa, että auto tulisi olemaan pääasiassa Juhanin pihalla ja oli jo oikeastaan sovittu, että autonkuljettajaksi tulisi Hallin Janne.

Kyllä Juhani ja Hallin Janne olivat kovin yllättyneitä, kun Juhanin köyhät kaverit sanoivat ei. Hirveitä aidon autoilun vihollisia, jotka kieltäytyvät tehdystä tarjouksesta, josta kerta kaikkiaan ei voisi kieltäytyä.