maanantai 21. kesäkuuta 2010

The genius of László




When one visits new places, he usually compares if the things are better or worse in this new place than at home, in a home city or country. It is very human and the target of comparison can be a new neighbour next door or a country on the other side of the world.

I had OSR-project´s meeting last week in Budapest. Besides the meeting I had the pleasure to visit Palace of Miracles (Csodák Palotája) as a guest of Egyed László, the leader and the man behind many exhibition objects of the Science centre. Of course I could not refrain from comparisons.

In every place there are things, that are worse than at home, and the opposite is also true. I do not want to mention exhibition objects, which in my opinion might not be equally good as the similar ones in Heureka. For two reasons; I do not want to be impolite to my hosts. Also the people of Heureka might become too proud, which is never a good state for a human.

But here are some objects, which Egyed László has planned. He is very proud of them and for good reasons.

1. Playing basket ball using Bernoulli principle.
I really liked this. You don’t need to know physics of the Bernoulli principle, but it helps you to get the ball into the basket. Egyed László himself shows how it goes. I think this exhibition object is learning by doing at the highest level.

2. Coriolis Effect 1 and Coriolis Effect 2
Nice way to understand, how things move under the Coriolis Effect. You choose, if you are on a solid set of coordinates or on a rotating set of coordinates. Movement looks very different depending on your set of coordinates. (The foot that now and then tries hopeless to kick belongs to me)

3. Machine as an artist 1 and Machine as an artist 2
Who has the copyright of the art? Is it the visitor, the machine or perhaps László?

4. Chaotic pendulum.
With wild movement, but safely behind glass.

So thank you László, for many pleasant experiences. I remember, that you promised me detailed instructions for every object, in case somebody is interested in building similar ones. They might be needed sooner than you believe.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Mr. Murphyn kanssa maapallon kokoa mittaamassa




















Olen ollut lukemattomia kertoja tilanteessa, jossa luennoidaan tai opetetaan ja demonstroidaan samaan aikaan. Sekä itse luennoimassa että seuraamassa muiden esityksiä. Suuren tilastollisen aineiston antamalla varmuudella voin väittää, että lähes aina tilaisuudessa mukana on myös Mr. Murphy. Jos jokin voi mennä pieleen, niin se myös menee.

Osana EU:n rahoittamaa Open Science Resources –projektia tein kesäkuun toisella viikolla Heurekassa kreikkalaisen filosofin Eratosthenisin jo 2200 vuotta sitten suorittama mittauksen, jossa saatiin selville maapallon ympärysmitta. Koe tehtiin yhteistyössä kreikkalaisen Ellinogermaniki Agogi koulun kanssa.
Kokeessa mitataan Auringon korkeus sen ollessa korkeimmillaan kahdessa samalla pituuspiirillä olevassa paikassa. Ellinogermaniki Agogin ja Heurekan koordinaattien pituusasteet sattuvat olemaan hyvin lähellä toisiaan. Ellinogermaniki Agogin 23°43′E ja Heurekan 25°02′E. Pituuspiirien erosta johtuva virhe laskemissa peittyisi monen muun virhelähteen alle. Mm. sen, että Aurinko ei ole pistemäinen vaan tasomainen valolähde. Siitä syystä mitattava varjon pituus on aina hieman epätarkka.
Yhteiseksi mittauspäiväksi sovittiin perjantai 11.6., koska kreikkalaisilla oli silloin koulussa yleinen tiedepäivä.
Sen verran usein Mr. Murphy oli käynyt meillä kylässä, että ymmärsin varautua sääolosuhteisiin. Kokeen vaatimaa auringonpaistetta kun ei voi taata Suomen suvessa. Siksi kokeelle oli varapäivät varsinaisen h-hetken molemmin puolin, torstaina ja lauantaina. Auringon suurin korkeuskulma muuttuu näinä perättäisinä päivinä niin vähän, että sillä ei olisi tuloksiin mitään vaikutusta.
Sääennuste näyttikin jo alkuviikosta, että torstai tulisi olemaan loppuviikon ainoa aurinkoinen päivä. Perjantaiksi ja lauantaiksi luvattiin sadetta ja se lupaus myös piti.


























Koe ja siihen kuluvat mittaukset onnistuttiin kuitenkin tekemään torstaina. Yleisö ja kokeen mittausten avustajat koostuivat pääosin leirikoululaisista, joille tässä kiitokset vielä jälkikäteenkin. Etupiha olisi ollut aika nolon tyhjää ilman teitä.

Olin käynyt keskiviikkona Korson Vatexissa, josta on muodostunut minun hovihankkijani projektien vaatimissa hankinnoissa. Nyt kohteena oli pistooli, jolla ammuksina oli imukupeilla varustetut nuolet. Heurekan hommissa yksi mukavimmista puolista on se, että aina aika ajoin saa ostella sellaisia leluja, joista lapsena saattoi vain haaveilla. Samalla ostin kaksi heittolennokkia. Tulette vielä tällä palstalla näkemään toisen lentävän – ja toisen putoavan kuin kivi.
Mutta takaisin Eratosthenesiin. Kotona kokeilin, miten hyvin imukupit tarttuisivat demonstraatiovälineenä käyttämäni karttapallon pintaan. Hyvin. Kun lätkäisin ne palloon kiinni, niin ne pysyivät siinä koko illan. Ne näyttäisivät selkeästi, miten varjon pituus riippuu pystyssä olevan pylvään sijainnista Maapallolla.
Vaan kuinkas sitten kävikään. Mikä eilen on tiukasti kiinni pysyvää, voi jo tänään olla lentoon lähtevää. Alun pomppiva kuva johtuu siitä, että kuvaajan hytkyntää ei edes kameran tärinänesto pystynyt vaimentamaan. Sen lisäksi kannattaa kiinnittää huomio kahden kokeneen avustajan ammattitaitoon. Pokka pitää, tapahtuu estradilla mitä vain.
Virheistä oppii (se onkin ainoa järkevä syy tehdä niitä). Seuraavalla kerralla laitan pylväät karttapalloon liimalla kiinni.
Miten niin seuraavalla kerralla, saattaa tarkkaavainen lukija kysyä. Eikös kokeille varatut päivät jo menneet?
Ei toki. torstaina 10.6. oli vasta kokeen testaus, ei edes kenraaliharjoitus, josta se olisi siinä mielessä käynyt hyvin, että pylväiden putoaminen ei ollut ainoa pieleen mennyt asia. Huonoa kenraalia kun tunnetusti seuraa onnistunut ensi-ilta. Eratosthenesin koetta tullaan esittämään sopivissa väleissä kesän leirikoulujen yhteydessä. Päivämäärät ovat vielä tuntemattomia, mutta paikka, kellonhetki ja säätila ovat jo tiedossa. Heurekan etupiha klo 13.00 – 13.30. Aurinko paistaa.


























Virheistä tosiaan oppii. Eikä se opetustilanteessa rajoitu pelkästään niiden tekijään, vaan se koskettaa myös kuulijaa. Tämä on yksi pedagogiikan suurista paradokseista. Muistan omalta opettajauraltani niin monta kertaa kuulleeni opettajanhuoneessa välitunnilla jotenkin seuraavan sisältöisen lauseen: ”Vaikka niin hyvin opetin, niin eivät ne mitään oppineet!” Valitettavasti ei ole opettajan vallassa päättää, mikä oppi menee perille ja mikä ei. Vai onko se edes mitenkään valitettava asia?
Opettajan tekemien virheiden etsiminen ja korjaaminen oli jo kansakoulussa pääasiallisin tapani osallistua opetukseen, eikä tyyli oppikouluun päästyäni ainakaan vähentynyt. Oman opettajaurani aikana sitten katsoin kunnia-asiakseni, että minun oppilaillani on riittävästi aineistoa tämän poikkitieteellisen pedagogisen suuntauksen toteuttamiseen. Tässä suhteessa katsonkin onnistuneeni hyvin opettajana. Korviini ei ole kantautunut kovin usein tästä eriäviä arvioita.

























Epilogi.
Kun olin kokeen jälkeen kahvilla Heurekan etupihan terassilla, niin iskin imukupit taas kiinni karttapalloon. Ne pysyivät kiinni kuin liimattuina. Katselin ympärilleni etsien Mr. Murphya. Jossainhan hänen täytyi lymytä onnistumisen aiheuttama tyytyväinen virne kasvoillaan.


























Valokuvat: Sakari Mäkelä
Videon kuvaus: Ville Eerikäinen
Piirros: Hannu Era
Avustajat: Heko, Jouko, hyvä joukko leirikoululaisia, Mr. Murphy

torstai 10. kesäkuuta 2010

Heurekan lokkitilanne 10.6.2010


Lokinpoikaset pakenemassa kuvaajaa roskapöntön taakse. Vaatimaton sommittelu johtuu pelkästään kuvaajan päällä ärhentelevästä emosta, tädistä, kummista tai muuten vaan rähinäpäällä olevasta hängaroundista.

Osa-aikaeläkeläisenä saavun yleensä kustannuspaikalle muita myöhemmin, mutta vastapainoksi lähden usein aikaisemmin. Juuri tällä hetkellä tästä on lieviä käytännön hankaluuksia.
Vaikka autoni on pieni ja ketterä vanhus (vuosimallia -92 oleva Rellu Twingo, jota Ahtisaaren Marakin ennen pressaksi tuloaan mainosti autona, johon hänkin mahtuu – toki valehteli, tai ainakin puhui muunneltua totuutta), niin vapaata parkkipaikkaa on tuloaikanani vaikeaa löytää muualta kuin Nörttilän tilapäisen majapaikan oven vierestä. Syy on varsin ymmärrettävä. Kyseistä paikkaa vartioivat Heurekan katolla pesivät ärhäkät lokit. jotka reviiriään ja poikasiaan puolustaessaan tekevät kamikaze-syöksyjä etenkin siihen paikkaan pysäköinneitä kohtaan.
10.6. lähdin Heurekasta noin 15.45 (tarkempi aika kulkuraportista) takaoven kautta. Jo ovella huomasin, että ongelmia saattaa olla tulossa. Autoni vieressä tepasteli kaksi lokinpoikasta ja harjalla oli kolmen lokin partio valmiina iskemään jokaisen epäilyttävän niskaan. Tähän aikaan se oli vielä täydessä iskukunnossa, vartin päästä useimpien lähtiessä Heurekasta paikalla oli enää selvästi väsyneempiä syökypommittajia. Pommivarastotkin saattoivat olla silloin vähäisemmät. Ei kannata lähteä ennen aikojaan töistä.
Minulla oli kamera mukana, joten ajattelin ottaa pari vuoden luontokuvaksi sopivaa ehdokasta samalla kuin juoksisin turvaan autooni. Poikasista ehdin näppäistä 2 kuvaa ja syöksypartiosta useamman samalla kun suojelin päätäni sekä kovilta että pehmeiltä iskuilta.
Ehkä oikea genreni valokuvaajana onkin taidevalokuvaus. Sainhan syöksypartion kaikki kolme lokkia saamaan ruutuun + yhden lokin siipisulan. Ei niin huonosti muuten pieleen menneeltä päivältä.



Ai miten pieleen menneetä?
Siitä enemmän seuraavassa blogissa, kunhan saan kiristäjältä todisteena olevat valokuvat käsiini.

lauantai 29. toukokuuta 2010

6 miljoonaa kävijää eivät voi olla väärässä

Kuva: Ville Eerikäinen

Tiedekeskus Heureka sivuutti perjantaina 28.5.2010 yhden monista virstapylväistään. Sisälle asteli Heurekan 6:s miljoonas kävijä klo 9.53 keskelle keväistä luokkaretkisesonkia. Juhlavieras, kohta 11-vuotias Pekka Kukkonen Vantaalta, tuli Heurekaan Simonkallion koulun 4M-luokan mukana.

Heurekan väkeä toiminnanjohtaja Pelle Persson ja viestintäjohtaja Lea Tuuli etunenässä oli juhlakalua vastassa kukkakimpun kera. Pelle luovutti salamavalojen räiskyessä Pekalle Heurekan vuosikortin sekä oman nimikkotuolin Heurekan auditorioon. 6. miljoonannen kävijän nimi jää näin auditorioon pysyvästi.


Pekka Kokkonen, Pakilan puutarhurin ja entisen raskaan keskisarjan ammattilaisnyrkkeilijän täyskaima, on myös elävä esimerkki, miten elämässä välillä marssijärjestys saattaa kääntyä. Silloin jonon viimeiset ovatkin yhtäkkiä yllättäen kärjessä. Kuten tarkkaavaisimmat voivat todeta tältä videolta.


6:s miljoonas kävijä oli tilastollisesti helppo tapaus. Heurekan kassalla on tarkka kirjanpito kävijöistä alusta 30.4.1989 alkaen. Kun perjantaiaamuna 28.5. puuttui vielä 151 kävijää tasaluvusta, niin jo ennen kello kymmentä 6:s miljoonas oli talossa sisällä.



Tällaisilla muitakin enempi ja vähempi poikkitieteellisiä tilastolukuja on Heurekan kävijämäärissä tullut täyteen viime aikoina tai on juuri tuloillaan. Menneitä on turha harmitella, mutta tulevat kannattaisi ehdottomasti hyödyntää. Niillä saa mediajulkisuutta. Jos ei muualla niin ainakin Timon poikkitiedepalsalla (jolla muuten on tätä kirjoitettaessa ollut kolmessa kuukaudessa 2704 vierailijaa kaikista kuudesta maanosasta ja 31 eri valtiosta).

Vuoden 2007 elokuun 4:nä päivänä klo 23:35 Heurekassa oli ollut kävijöitä yhtä paljon kuin Suomessa oli sinä sillä hetkellä asukkaita, eli 5290942 kappaletta.
Mistäkö tiedän ajankohdan niin tarkkaan? Suoraan sanoen en tiedä, vaikka se periaatteessa olisi mahdollista. Jokaisen suomalaisen syntymä ja kuolema kirjautuu minuutin tarkkuudella kuten myös Heurekan kävijöiden lukumäärä, joten selvitystyö olisi vain työn ja vaivan takana. Käytin kuitenkin yksinkertaistan matemaattista mallia ja vähän liioittelin saadun tuloksen reaalista tarkkuutta.
Vuoden 2006 lopussa meitä suomalaisia oli 5.276.955 ja Heurekassa oli käynyt 5.147.350 vierailijaa. Vuoden 2007 lopussa suomalaisia oli 5.300.484 ja Heurekassa kävijöitä 5.388.517, joten jossain vaiheessa vuoden 2007 aikana molempien lukujen on täytynyt olla yhtä suuret.
Olettamalla sekä väkiluvun että Heurekan kävijöiden määrän kasvavan tasaisesti vuoden mittaan saadaan seuraava matemaattinen yhtälöpari. Ylempi kuvaa Heurekan kävijöiden määrää ja alempi Suomen väkilukua vuonna 2007






y on ihmisen määrä ja t on aika vuoden 2007 alusta laskettuna.

Ratkaisemalla yhtälöpari saadaan tulokseksi
t= 2006, 594473
y= 5290942, 36

Äkkiä katsoen näyttäisi siltä, että tulos meni väärän vuoden, 2006 puolelle. Tästä voidaan syyttävällä sormella osoittaa ajanlaskumme laatijoita. Ajanlaskussamme kun ei ole vuotta 0, vaan vuodesta 1 ennen ajanlaskun alkua hypätään vuoteen 1 ajanlaskun alun jälkeen. Jeesukseen uskon korkeintaan historiallisena henkilönä ja tarinat hänen vaiheistaan syntymäajasta lähtien lienevät enemmän fiktiota kuin faktaa Ajanlaskun alun määritelmät eKr ja jKr ovat minusta enemmän kansantarinoiden kuin tieteelliseen (ei edes poikkitieteelliseen) yhteyteen kuuluvia.
Siis tulos 2006,594473 tarkoittaa, että vuosi 2006 on tullut täyteen ja vuotta 2007 on kulunut 0,594473 osaa koko vuodesta. Kun desimaalit muutetaan kuukausiksi, päiviksi, tunneiksi ja minuuteiksi saadaan hetki, jolloin Suomen väkiluku oli sama kuin Heurekan kävijöiden määrä. Se tapahtui lauantaina elokuun 4.nä päivänä vuonna 2007 kello 23:35. Väkimäärä oli silloin 5.290.942, 36.
Nokkela lukija voi huomauttaa, että Heureka ei ollut edes auki kyseisellä kellonlyömällä. Ei ollutkaan, mutta kun mallikin on yksinkertaistus ja likimääräinen, niin otetaan hieman vastauksen tarkkuudessa takaisin eikä edes pyöristetä väen määrää kokonaisluvuksi. Eletään mallin eikä todellisuuden mukaan. Kyseisen vierailijan henkilöllisyyden perään lienee turha haikailla kukkien ja vapaalippujen kanssa. Se juna on jo mennyt.

Sen sijaan se päivä on vielä edessäpäin, jolloin Heurekan vierailijoiden määrä on sama kuin Heurekan olemassa olon aikana elossa olleiden suomalaisten määrä. Siis silloin voitaisiin ajatella jokaisen suomalaisen käyneen keskimäärin kerran Heurekassa.
Joo joo. Kuulen jo korvissani nokkelan lukijan kommentit, että käyhän Heurekassa muistakin kuin suomalaisia. Tottahan se on, mutta tämä onkin poikkitieteellinen blogi eikä tilastotieteen laudaturtutkielma.
Tilastokeskuksen mainioilta sivuilta löytyy aineistoa alla olevaan kaavioon. Kun sekä Heurekan kävijöiden että vuoden 1989 jälkeen elossa olleiden suomalaisten määrä näyttää kasvaneen aika lailla lineaarisesti, niin molempiin voidaan soveltaa pienimmän neliösumman trendisuoraa. Niistä saaduilla matemaattisilla malleilla saadan laskennallinen ajankohta vaikka miten tarkasti selville. Tyydytään nyt kohtuuden nimissa vain minuuttien tarkkuuteen, vaikka vanhan sanonnan mukaan liika on liikaa mutta kohtuus on ehdottomasti liian vähän. Asiayhteys taisi kuitenkin olla eri kuin tilastomatematiikan lukujen tarkkuus.



Heurekan kävijämäärien kasvu ja vuoden 1989 jälkeen eläneet suomalaiset. Hiirellä klikkaamalla kaavion saa suuremmaksi.



Molemmat käyrät ovat varsin suoraviivaisia, minkä näkee päälle laitetuista trendiviivoista.Suorat leikkaavat vuoden 2010 puolessa välissä, mikä on Excelin käyttämän jaottelun mukaan hieman hämäävästi 2011 kohdalla olevalla pysytyviivalla.

Tämän matemaattisen mallin mukaan Heurekan kävijöiden ja vuoden 1989 Heurekan avaamisen jälkeen eläneiden suomalaisten määrät ovat yhtä suuret maanantaina kesäkuun 28 päivänä vuonna 2010 kello 7.47. Edellinen jo tapahtuneen tulos saatiin tilastoista jälkeenpäin interpoloimalla. Tämän ajankohdan laskeminen tapahtuu ekstrapoloimalla, jolloin siihen sisältyy suurempi epävarmuus kuin aikaisempaan interpoloinnilla jälkeenpäin selvitetty ajankohta. Tämän vuoden syntyvyys ja Heurekan kävijöiden määrät joudutaan arvioimaan edellisvuosien lukujen perusteella.
Hyvä testi tämän mallin pätevyydelle on katsoa, miten hyvin se olisi ennustanut 6:n miljoonannen kävijän käynnin. Tulos on maaliskuun 20. päivä tänä vuonna, eli malli antoi 69 päivää liian varhaisen päivämäärän. Kun tämä korjaus otetaan huomioon, niin Heurekan kävijämäärä ja Heurekan avaamisen jälkeen eläneiden suomalaisten lukumäärä on yhtä suuri sunnuntaina 5:s syyskuuta 2010 klo 7.47.
Heureka ei ole vielä niin aikaisin aamulla auki, mutta lupaan tarjota pullakahvit Café Einsteinissa sen päivän ensimmäiselle vieraalle ja hänen kavereilleen (jos niitä ei ennestään ole, niin niitä tulee). Jos en ole itse paikalla, niin lupaan myös jättää piikin auki. Heurekan johto voi miettiä muita huomionosoituksia tykönään.

Todellisuus ja niitä kuvaavat matemaattiset mallit ovat kaksi eri asiaa. Tämä tuntuu menevän aina välillä sekaisin. Suomalaisten lukumäärää kuvaava mallikin kertoisi suomalaisia olleen ajanlaskun alussa -42 miljoonaa. Liekö niitä kadotettuja sieluja.
Yleensä kasvut ovat luonteeltaan eksponentiaalisia ja lineaarinen malli sopii vain lyhyelle ajalle kokonaisuuteen suhteutettuna.
Matematiikka ei voi tietenkään määrätä, milloin Heurekassa saavutetaan merkittäviä tilastollisia merkkipaaluja. Mutta jos ja kun joku halutaan aina silloin tällöin palkita, niin matematiikka on ihan kätevä väline sopivan ajankohdan määrittämiseen. Oliko Pellen sormellaan oppilaiden jonosta laskema Pekka Kokkonen todella täsmälleen 6:s miljoonas kävijä? Se tuskin selviää koskaan edes videotarkistuksesta.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Minkä taakseen jättää, sen saattaa edestään löytää


Julkaisusarja Old Baileyn oikeudenkäynnit vuosina 1674 – 1913 sisältävät yhteensä 197.745 oikeustapausta, jotka käytiin tässä Lontoon keskeisessä oikeusistuimessa vajaan 250 vuoden aikana. Suurin osa oli rahvaan tekemiä rötöksiä, joten julkaisuista saa varsin hyvän ajankuvan tavallisten englantilaisten elämän nurjasta puolesta, mitä tuntui riittävän suunnilleen kaikille.
18. Huhtikuuta 1694 lienee ollut varsin tavanomainen päivä tuomioiden suhteen. Tuloksena oli mm. 29 kuolemantuomiota. Tasaluku 30 olisi saatu muuten täyteen, mutta yhden raskaana olevan naisen oli onnistunut tilaansa vetoamalla välttää kuolemantuomionsa.
Kyseisen päivän oikeudenkäynneistä kertovan kirjasen ensimmäinen osa päättyy listaan näistä 29 vähemmän onnekkaista (tai huonommalla selityskyvyllä varustetuista). Sen jälkeen tulee monta sivua ilmoituksia puoskareiden parannuskyvyistä usnonnollisten yhdyskuntien lupauksiin pääsystä taivaan iloihin vain meidän seurakuntamme kautta. (Yhtä katteettomia molemmat, mutta jälkimmäiset hyvin kyseisen kirjasen teemaan sopivia; latojan huomautus). Nähtävästi kirjanen Old Baileyn oikeudenkäynnit olivat oman aikansa dekkareina niin suosittua lukemista, että niissä kannatti ilmoitella mitä ihmeellisimpiä asioita.



Tämän tarinan kannalta mielenkiintoisin on maanmittari William Laybournin yllä mainittuun Huhtikuun 18. päivän kirjaseen jättämä ilmoitus teoksestaan, jonka voisi suomentaa vaikka nimellä Iloa oppimisesta. Alkuperäinen ilmoitus oli tällainen.
Pleasure with Profit: Consisting of Recreations of divers kinds, viz. Numerical, Geometrical, Mathematical, Astronomical, Arithmetical, Cryptographical, Magnetical, Authentical, Chymical, and Historical. Published to Recreate Ingenious Spirit, and to induce them to make further scrutiny how these (and the like) Sublime Sciences. And to divert them from following such Vices, to which Youth (in this Age) are so much inclin'd. By William Laybourn, Philomathes.
William tuntuu olleen varsinainen moniosaaja. Erityisesti minun opettajan sieluani hivelee hänen uskonsa opiskelun kaikenpuoliseen positiiviseen vaikutukseen. William Laybourn on ilmoituksen lopussa on varma siitä, että edellä mainitut tuomitutkin olisivat välttäneet kovan kohtalonsa, jos vain olisivat käyttäneet aikaansa paremmin hänen kirjansa parissa. "Lifetime lengthen learning".


Kirjan sivuilla 12-13 esitelläänkin laite, johon perusteellinen tutustuminen olisi varmaan pitänyt monen huligaanin ainakin sen aikaa poissa pahanteosta. Heurekan Klassikot –näyttelyn kävijöille laite on tuttu: kaksoiskartio tai tunnettu myös ylämäkeen pyörijänä. Seikkaperäisen laitteen toiminnan selostuksen jälkeen kunnon William toteaa, että aisteja voi huijata, painovoimaa ei.

Seuraavaksi siirrymme tarinassa tasan 300 vuotta eteenpäin, kevääseen 1994. Olin silloin oman opettajantyöni ohessa Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton lehden Dimension toimitussihteerinä. Lehden toimitukseen tuli käymään minulle silloin tuntematon Heurekan tutkimusjohtaja tohtori Hannu Salmi, joka kysyi mahdollisuutta julkaista Heurekassa olevaan näyttelykohteeseen liittyvän pienen kirjoituksen. Samalla hän pyysi minulta fyysikkona apua kohteen matemaattis-fysikaalisen teorian selvittämiseen. Kohde oli kaksoiskartio.
Hannu oli asiastaan tohkeissaan kuin vichypullo ja hädin tuskin pääsin puhetulvan alta perille, mistä oikein on kysymys. Paikalla ollut toimittajakolleganikin totesi Hannun jo lähdettyä: ”Olipa harvinaisen innokas kaveri. Juttu heti seuraavaan mahdolliseen numeroon, muuten se soittelee viikoittain sen perään.”
Enpä silloin arvannut, että jo puolen vuoden päästä olisin Hannun kanssa rakentamassa Heurekaan valon nopeuden mittauslaitetta. Enkä varsinkaan sitä, että nyt 15 vuotta tästä olisin taas Heurekassa töissä pienenä lenkkinä työryhmässä tekemässä kaksoiskartiosta matkalaukkuversiota opetuskäyttöön. Se tulee poikkeamaan Heurekan kohteesta siinä mielessä oleellisesti, että siinä voidaan säätää aisojen välistä ja korkeuskulmaan. Lisäksi voidaan kokeilla erilaisia pyöriviä kappaleita.

Matemaatikkona ja fyysikkona minua kiinnostaakin Uphill Rollerissa ”ylöspäin” nousun geometriset ja fysikaaliset ehdot, kun laitteen kolmea muuttujaa, nousukulmaa, aisojen välistä kulmaa ja kartioiden kärkikulmaa varioidaan. Geometristen ehtojen johtaminen on hyvin suoraviivaista, ei kuitenkaan ihan peruskoulupohjalta onnistuvaa trigonometriaa. Lukiolaisella on jo eväät ymmärtää alla olevassa linkissä olevan lausekkeen johto.
Fysikaalinen ehto on hyvin ilmeinen. Kaksoiskartion painopisteen on mentävä alaspäin kartion pyöriessä. Hyvä ja selkeä historiallis-matemaattis-fysikaalinen esitys kaksoiskartiosta löytyy täältä.

Palataan kaksoiskartion matkalaukkuversioon tarkemmin uudestaan, kun se on valmis.


Kaksoiskartion matkalaukkumallia suunnittelemassa Hannu Salmi sekä Ilkka Penttinen ja Seppo Jääskeläinen Aalto-yliopistosta.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Tummasävyinen yläsävykuva

Tämä palsta antaa mahdollisuuden pitää myös valokuvakoulua. Tuntien aiheet tulevat olemaan palstan perinteiden mukaisesti täysin satunnaisia eikä niillä ole mitään loogista suhdetta toisiinsa. Ensimmäisen tunnin aihe on yläsävykuva.

Yläsävykuvalla tarkoitetaan kuvaa, jonka sävyt painottuvat voimakkaasti vaaleisiin sävyihin. Tradition mukaan kuvasta pitäisi kuitenkin löytyä jostain kohtaan myös pieni ripaus umpimustaa. Jos ei muualta, niin mallin silmän mustuaisista. Perinteinen yläsävykuva kun on blondi vaaleissa kuteissa valkoisella taustalla.


Kuva: Sakari Mäkelä

Itse en juuri muotokuvausta harrasta, vaan aiheeni ovat valokuvaajan ammattia harrastaessani olleet aika proosallisia fysiikan demonstraatiokuvia. Johtuu varmaan siitä, että ainakin kuvittelen ymmärtäväni enemmän fysiikan didaktiikan kuin naisten kuvaamisen (ja naisten yleensäkin) päälle. Mutta onnistaa sitä minuakin joskus. Tämä on lyhyt ja ilman onnellista loppua oleva tarina siitä, miten sain tosi hehkeän blondin misun malliksi ja otin elämäni varmaan ensimmäisen yläsävykuvan.

Olin kuvaamassa perusleipääni. Aiheena oli optisessa penkissä suoritettavat fysiikan oppilastyöt. Hankala aihe sinänsä, kun osa kuvauskohteista oli täysvalkoisia ja osa umpimustia. Kuvat toivottiin valkoista taustaa vasten siten, että valkoiset esineet erottuvat taustasta ja mustissa on sävyjä näkyvissä.


Vaihtaessani kuvattavia laitteita kuulin kevyen tussahduksen kuvauspöydällä. Kissamme Taika oli hypännyt pöydälle eikä suostunut lähtemään millään pois taustapaperin päältä. Päinvastoin kissa palasi aina takaisin, vaikka siirsin sen useita kertoja hellävaroin sivuun ja asettautui palatessaan mitä erilaisimpiin asentoihin kuin sanoakseen, että minä haluan olla nyt mallina. Kun olin ottanut muutaman kuvan, niin tähtimalli sai kuvauksista tarpeekseen ja poistui paikalta ulos omaan salaiseen öiseen maailmaansa.


Tein muutenkin mustavalkoisesta Taikasta vieläkin mustavalkoisemman ottamalla kuvasta värit pois silmien vihreyttä lukuunottamatta.


Yläsävykuvan histogrammi. Vaikka lähes kaikki sävyt ovat vaaleassa päässä, niin mikään osa kuvasta ei ole puhkivalottunut. Vasemmalta löytyy myös tumman pään alasävyt ja umpimustan piikki ihan vasemmassa reunassa.

Tämä tapahtui vuosi sitten ja sen jälkeen emme nähneet Taikaa enää koskaan. Koituiko sen kohtaloksi kettu, auto vai ehkä ilkeä ihminen, sitä kukaan tuskin tulee koskaan kertomaan.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Suuren poikkitiedejuhlan tuntua

Koejärjestely on seuraavanlainen
Ensimmäisessä laatikossa on heliumpallo ilmassa. Sen pitäisi tyhjentyä aika nopeasti, koska molemmat tekijät, paine ja diffuusio vaikuttavat samaan suuntaan eli pyrkivät poistamaan heliumia pallosta.
Toisessa laatikossa on ilmapallo heliumissa. Nyt ilmiöt vaikuttavat eri suuntiin. Jos diffuusio on vaikuttava ilmiö tai ainakin vaikuttavampi kuin pallon sisäinen paine, niin pallo alkaa kasvaa. Helium virtaa laatikosta palloon, kun heliumpitoisuudet pyrkivät tasoittumaan.
Kolmannessa laatikossa on heliumpallo heliumissa. Jos tyhjeneminen johtuu pallon sisällä olevasta paineesta, niin pallo tyhjenee. Ei kuitenkaan niin nopeasti kuin ensimmäisessä laatikossa, koska heliumia virtaa koko ajan myös laatikosta palloon.
Neljännessä laatikossa on ilmapallo ilmassa. Jos pallon tyhjeneminen johtuu paineesta, niin tämäkin pallo tyhjenee, mutta hitaammin kuin kolmannessa laatikossa. Isommat molekyylit läpäisevät hitaammin pallon kuoren.
Jotenkin näin ennakoin kokeessa käyvän. Ainakin kolmen päivän jälkeen tulos on olettamuksien mukainen.
Pysykää kuitenkin palstalla. Koe ei ole vielä ohitse. Outoja asioita voi tapahtua, kun luonto vastaa sille heitettyyn kysymykseen.


Tilanne 27.4. kokeen alkaessa.
Pallot ovat tavallisissa Etolan säilytyslaatikoissa. Helium ei pääse karkaamaan, koska laatikot ovat ylösalaisin ja seinämä on niin paksu, että heliumkaan ei sitä läpäise. Pallot on puhallettu niin saman kokoisiksi kuin se silmämääräisesti onnistui. Tässä kokeessa tavoitellaan vain kvalitatiivisia tuloksia, joten pienet heitot pallojen koossa ovat epäolennaisia.
Ilman ympäröimä heliumpallo on ylhäällä, muut luonnollisesti alhaalla.



Tilanne 28.4.
Molempien heliumpallojen koko on pienentynyt ja suunnilleen yhtä paljon. Ei kuitenkaan vielä niin paljon, että ilmassa oleva heliumpallo laatikossa 1. olisi kokonaan pudonnut alas. Laatikossa 4 ilmassa oleva ilmapallo on myös pienentynyt, mutta aika vähän. Sen sijaan laatikossa 2 heliumissa oleva ilmalla täytetty pallo on suurentunut. Heliumia siis virtaa tähän pallon "painetta vastaan". Koe alkoi lupaavasti ennusteen mukaisesti.



Tilanne 29.4.
Heliumpallot jatkavat kutistumistaan. Vieläpä suunnilleen tasatahtiin. Sillä, onko heliumpallo ilmassa vai heliumissa, ei näytä ainakaan tässä vaiheessa olevan juuri merkitystä.
Ilmapallo ilmassa on edelleen kutistunut, mutta vain hieman. Samoin ilmapallo heliumissa jatkaa hidasta kasvuaan.



Tilanne Vappuaattona 30.4.
Astrologit tekevät ennustuksia, tieteessä - jopa poikkitieteessä - tehdään ennusteita hypoteesin pohjalta. Tässä tapauksessa ennuste on ollut se, että muut pallot jatkavat kutistumistaaan, mutta ilmapallo heliumissa paisumistaan. Muutoset tässä vaiheessa ovat jo aika aika pieniä.
Jos ennusteet pitävät kutinsa, niin se on vahva askel hypoteesin kääntymisestä teoriaksi. Jos ei, niin hypoteesia pitää tarkistaa. Näin tiede toimii. Sen metodi ei ole saatujen onnistuneiden tulosten valitseminen ja epäonnistuneiden hylkääminen eikä varsinkaan asioiden selittäminen parhain päin jälkikäteen.



Tilanne Vappupäivänä 1.5.
Poikkitieteellinen kokeeni oli näköjään siirretty Heurekan aulassa poikki lattian hieman näkyvämpään paikkaan. Ihmisiä näkyi käyvän tasaiseen tahtiin ihmettelemässä palloja. Ei se nyt ihan Heurekan Vapun ykköskohde ole, mutta selvästi aika useita kiinnostava.
Yllätykseni molemmat heliumpallot tuntuvat tyhjenevän suunnilleen samaan tahtiin. Olin olettanut heliumissa olevan heliumpallon tyhjenevän hitaammin kuin ilmassa olevan heliumpallon. Hypoteesia täytynee hienosäätää.
Suoraan edestä ei saa hyvää kuvaa, koska kuvaajan takana oleva vaalea tausta heijastuu laatikoista. Pakko käyttää vähän vinoa kuvakulmaa ja salamaa. tämän päivän kuva ei ole aivan vertailukelpoinen aikasempiin, mutta kutistuvat pallot olivat edelleen jatkaneet kutistumistaan ja paisuva pallo paisumistaan. Ero eiliseen oli kuitenkin silmämäärin mitaten hvyin pieni, paisumisen suhteen ehkä olematon.



Koe kiinnostaa Vappuna myös pienempää väkeä. Varsinkin, jos isän ja äidin vappuaaton saituus on näkynyt vappuaamuna lattialla.



Tilanne 2.5.
Heliumpallo ilmassa tuntuu jämähtäneen kokoonsa. Se ei sovi hypoteesiin. Onko hypoteesi vai koejärjestely väärä? Tätä pohdin tänään Heurekan aulavahtimestari Janne Äyräväisen kanssa.
Janne aprikoi, mahtaisiko ilmassa oleva heliumpallo olla hieman "huonossa hapessa".
Heureka! Näinhän sen täytyy olla. Kun heliumpallosta on virrannut heliumia ulos, niin ympäröivästä kaasusta on tullut niin heliumpitoista, että diffuusio pallosta pois ja palloon takaisin on suunnilleen yhtä voimakasta. Siksi pallon koko enää juuri juuri pienene. Sokea piste kokeen tekijän silmässä. Tarvittiin ulkopuolinen taho katsomaan asiaa ulkoapäin tuoreesta näkökulmasta. Ei niinkään harvinainen ilmiö tiedemaailmassa. Kenelle kuuluu kunnia, siitä sitten riidellään viimeistään Nobelia odoteltaessa.



Janne Äyräväinen vaihtaa "tuoreet ilmat" koelaatikkoon. Kevyt helium häipyy hetkessä taivaan tuuliin, kun alunperin ylösalaisin olevan laatikon kansi aukaistaan ja laatikko käännetään oikein päin.
Lisäsimme myös heliumia täynnä oleviin laatikoihin varmuuden vuoksi uutta heliumia, jos sitä olisi syystä tai toisesta päässyt karkuun. Laatikko sinänsä on niin paksua muovia, että sen ei pitäisi vuotaa edes heliumia. Ilmapallon ilmassa oletimme olevan kunnossa. Emme ainakaan keksineet, mitä oleellista sille voisi tehdä.
Tuskin maltan odottaa, että pääsen huomenna katsomaan, onko minuille niin rakkaiden pallojeni kehitys ollut hypoteesini mukaista.




Tilanne 5.5.
Pari päivää välillä poissa. Tilanne kehittyy suunnilleen hypoteesin mukaisesti. Heliumpallo ilmassa on odotuksen mukaan pienin. Heliumatomit läpäisevät kumin niin paljon helpommin kuin ilmamolekyylit, että kaasuhiukkasten liike on pääasiassa pallosta poispäin. On syytä huomata, että heliumpallossa on myös ilmamolekyylejä, koska ei olemassa sitä kuuluisaa Maxwellin demonia, joka päästäisi vain tietyt hiukkaset atomien kokoisista aukoista lävitse.


Heliumpallo jatkaa kuitenkin tyhjentymistään tästä eteenpäinkin, vaikka paine pallon sisällä on suunnilleen sama kuin ulkona. Syykin tuli jo kerrottua edellä. Heliumatomit osuvat todennäköisimmin kuin ilmamolekyylit sopivan kokoiseen atomaariseen reikään kimpoillessaan kumiseinämään.
Ilmapallo heliumissa on pullistunut samasta syystä.
Mielenkiintoisia ovat tilanteet heliumpallo heliumissa ja ilmapallo ilmassa. Heliumpallo heliumissa tyhjeni alussa nopeammin, mutta nyt molemmat pallot ovat yhtä suuria. Se johtuu siitä, että ne ovat dynaamisessa tasapainotilassa. Molekyylejä tulee ja menee kumin lävitse yhtä paljon. Helium-pallossa tätä tapahtuu useammin puolin ja toisin kuin ilmapallossa, mutta makromittakaavassa ei voi havaita mitään eroa.
Nyt lähden muutamaksi päiväksi Krakovaan. Palataan loppulausuntoon ensi viikon alussa.




Tilanne 10.5.
Matkan aikana ei tapahtunut merkittäviä muutoksia pallojen koossa. Heliumpallo ilmassa on vielä hieman pienentynyt, mutta tästä eteenpäin kurttuun meno kestää. Kokeen voidaan katsoa menneen suunnilleen hypoteesin mukaisesti. Tieteellinen prosessikin tuli läpikäytyä myös koejärjestelyjen puutteiden osaltakin. Tutkimus on prosessi, jossa mennään eteen- ja taaksepäin ja välillä pysähdytään kokonaan. Tieteen kuvaaminen yksikön ja historian tasolla sarjaksi jatkuvia voittoja ja eteenpäin menoa on totaalinen näköharha.

Pienenä loppukevennyksenä tarina viimeisestä kokeen valokuvasta. Minulla oli jäänyt kamera kotiin, joten otin tämän viimeisen kuvan kännykällä. Nettikäyttöön sillä saa ihan riittävän hyviä kuvia, varsinkin jos tarkoituksena on vain dokumentoida tilanne.
Kotona en löytänyt mistään kännykän tietokoneesen yhdistävää miniUSB-kaapelia. Ankarasti pulmallista tilannetta pohdittuani lähetin kännykästä sähköviestin kuva liitteenä itselleni. Vaikka ongelma poistuikin, niin jotenkin kepulikonstilta ratkaisu tuntui.
Jotenkin tuli mieleen valokuvauksen pioneerien tekniset ongelmat. Esimerkiksi ihan valokuvaksen alkuainoina 1800-luvun lopussa ns. märkälevyjen aikaan kaukaisille seuduille suuntautuvilla valokuvamatkoilla piti olla mukana kanoja. Syy ole se, että kananmunan valkuaista käytettiin lasilevyn päällä emulsiona, johon valolle herkkä hopeasuola sekoitettiin. Vain tuoreiden munien valkuainen kelpasi, joten pelkkä muninen mukaanotto ei siis riittänyt. Piti ottaa munimiskoneetkin mukaan.



17.5. The ballons have left the building.
Heliumpallo ilmassa oli vielä hieman kurtistunut, mutta muuten tilanne oli odotusten mukaan säilynyt ennallaan. Kohti uusia poikkitieteellisiä haasteita.