Don Suvanto ja Sancho Harju

Lehtikuvaaja emerita Jore Puusa on hieman kitkerän oloinen, kun digikamera.netissä linkataan tämän tästä poikkitieteelliseen blogiin, mutta Joren omaan ansiokkaaseen blogiin paljon harvemmin: "Suvannon ikuinen Sancho Panza eli Matti Harju uskollisesti linkittää Suvannon blogiin varsinkin nyt kun valokuvausalan uutisia on vähän. Tämä taas todistaa sitä, miten onnettoman vähän valokuvausblogeja on Suomessa."

Joreen itseensä vertaus don Quijoteen istuisi mielestäni paremmin. Kaikella kunnioituksella. Niin ponnekkaasti ja pilkkaa pelkäämättä hän on vuosien ajan käynyt peitsi tanassa ammattivalokuvauksen tuulimyllyjä vastaan. Kuten kuvaavia toimittajia, ahneita amatöörejä tai epäreiluja sopimuksia allekirjoittavia rikkurikuvaajia. Nämäkin tuulimyllyt ovat toki vielä yhtä tukevasti pystyssä kuin Cervantesin kirjassa don Quijoten peitsestä siipeensä saaneet myllyt, mutta ilman don Jorea moni ei varmaan edes ymmärtäisi niissä mitään vastaan taisteltavaa olevankaan.

Minun itseni on vähän vaikeaa mieltää suhdettani Matti Harjuun don Quijoten ja Sancho Panzan  kaltaiseksi. Sen verran vähäistä ja satunnaista kanssakäymisemme on. Toki päämäärämme on sama: ammattivalokuvauksen alasajaminen Suomessa. Siis mikäli meistä ja motiiveistamme annettu luonnehdinta pitää paikkaansa. Minulle oma roolini tässä alasajossa ei ole oikein selvinnyt, mutta ehkä se johtuu siitä, että alan tutkinnoistani huolimatta en ole ihan oikea pro.

Olin Matin matematiikan opettajana joskus 1990-luvun alkupuolella ATK-instituutissa. Oppilaita tulee ja menee, suurin osa ei jää edes mitenkään muistiin. Matista minulle jäi kuitenkin muistikuva mukavana heppuna. Pärjäsikö hän matikassa, sitä en enää muista. Luultavasti pärjäsi.

Myöhemmin tapailimme erilaisilla fotomessuilla hyvin satunnaisesti sekä tilaamatta joskaan ei aivan yllättäen. Kuulumiset vaihdettiin, ei kovin pitkät, kun yhteistä historiaa oli kuitenkin aika ohuelti. Se kuitenkin tuli minulle selväksi, että Matti oli alkanut harrastuksekseen pitää valokuvausaiheista sivustoa.

Kun aloin kirjoitella omaan blogiini myös valokuvauksesta (poikkitieteellisesti), niin otin Mattiin yhteyttä. Kerroin hänelle, että aion bloggailla valokuvauksesta eikä minulla olisi mitään sitä vastaan, että bloggauksista olisi pieni maininta digikamera.netissä. Matti piti ajatusta hyvänä, sillä juuri sellainenhan hänen sivustonsa on. Sieltä valokuvaajat voivat löytää mielenkiintoisia linkkejä.

Blogissani on normipäivänä noin 150 kävijää. Kun siellä on digikamera.netissä mainittu valokuva-aiheinen bloggaus, kävijöitä on tyypillisesti 500. Minä laitan Matille viestin, että nyt on tällainen bloggaus palstalla. Matti laittaa siihen linkin tai on laittamatta. Yleensä laittaa. Tätä kutsutaan verkostoitumiseksi.

Yritysten välisestä korruptiosta on puhuttu paljon viime aikoina. Tässä mielessä Matin ja minun pusseissa on aika puhtaita luomujauhoja. Kahvit on saatettu joskus tarjota puolin ja toisin, tuskin kuitenkaan edes pullan kera. Hyötymme täyttää peräänkuulutetun transparenssin ehdot kirkkaasti. Minun täysin epäkaupallinen blogini saa kaipaamiaan lukijoita, digikamera.net linkitettävää. Win-win tilanne puhtaimmillaan, ilman kolmannen korvapuustia. Ellei siksi lasketa sitä, että digikamera.net ei syystä tai toisesta linkittele jokaisen valokuva-aiheisen blogin jokaiseen bloggaukseen. Miksi joillakin sivuilla on korkeampi linkityskynnys, sitä en tiedä (toki voin aavistella). Itse olen huomannut, että pysymällä väleissä yhteistyö sujuu paljon juoheammin kuin riidellen. Siperia on opettanut meikäläistäkin tässäkin aika jäisellä kouralla  - varsinkin nettikeskustelujen osalta. 

 

Reilun vuoden saldo. Googlen tilasto sekoilee vuosien kanssa. Tilastointi alkaa keväästä 2010.

Luetuin juttuni käsitteli Niinistön virallista valokuvaa ja suuri kävijämäärä selittyy sillä, että Iltasanomien nettisivuilla on linkki kirjoitukseen. Kuten oli muuten myös Puusablogiin.

 Digikamera.netin luvuista on huomattava, että niissä on kuukaudet ovat eri liikenteen lähteitä. Digikamera.netin kautta sivuilleni on tultu yhteensä noin 30 000 kertaa. Toinen merkittävä  tulokanava sivuilleni on Sulantoblog. Tämän Matin kanssa olen ollut vielä vähemmän tekemisissä, joten en ole onnistunut hänenkään kanssaan toistaiseksi kehittämään riitaa. Sulantoblogissa on vakiolinkki sivuilleni.

 

Maanantain 9.7.2012 saldo noin klo 15.  Puusabloginkin kautta on 26 uteliasta käynyt kauhistelemassa valokuvausammatin alasajoa, merkittävästi enemmän kuin Sulantoblogin kautta. Toki digikamera.netin kautta kävijöitä on dekadi enemmän. 

ps. Viimeisen viikon ajalta poikkitieteellisen kävijätilastot näyttävät tällaisilta. 

Puusablogin iskujen määrä liikenteen lähteenä ei ole siinä mielessä vertailukelpoinen, että siellä on ollut linkitys poikkitieteelliseen vain 2 päivää, muissa kahdessa koko viikon. Vanhaa sanontaa mukaillen: "It Doesn't Matter What They Say, As Long As They Spell Your URL Right!"

Epäonnistuminen on aina muiden vika

 Kuva: Joe Klamar

Yhdysvalloissa valokuvauspiireissä on noussut samanlainen pieni myrsky vesilasissa kuin meillä vähän aikaa sitten presidentti Niinistön virallisesta valokuvasta. Nyt kyseessä oli USA:n olympiaurheilijoista otettuja potretteja.

Tapahtumien kulku noin lyhykäisyydessään meni seuraavasti. Kolmisen sataa Lontoon olympialaisiin matkaavaa urheilijaa oli kokoontunut toukokuun alussa miamilaiseen hotelliin. Heitä kuvaamaan oli kutsuttu muutama tunnettu ammattivalokuvaaja, Joe Klamar yhtenä joukossa. Joen snapshotteja alla.

Joe itse selitteli tuloksia sillä, että hänellä ei ollut kerrottu, mikä on kuvaussession luonne. Siksi hänellä ei ollut asianmukaista studiovarustusta mukanaan. Lisäksi aikaa kuvien ottamiseen oli 1-3 minuuttia yhtä urheilijaa kohden.

En ollut paikalla, joten en pysty kommentoimaan muuta kuin nähtyä tulosta. Paikalla ei tiettävästi ollut myöskään lehtikuvaaja emerita Jore Puusa, mutta hänellä näköjään riittää pro-kollegalle selvästi enemmän ymmärtämystä kuin sosiaalisen median kommenteissa jenkkilässä näkyy olevan.

Minusta osa kuvista oli kamalia. Vetämilläni valokuvauksen alkeiskursseilla näkee vastaavia, kun aloittelijat ottavat ensi askelia muotokuvien ottamisen maailmassa. Mutta kuvat sinänsä eivät ole minusta tässä se mielenkiintoisin seikka. Tapahtumien kulku herättää minussa muutaman kysymyksen.

1. Joe Klamar on lehtikuvaaja, joka kuvaa paljon urheilua. Miksi hänet kutsuttiin ottamaan muotokuvia? Vaikka kohteet ovat urheilijoita, niin ei se tee Klamaria päteväksi muotokuvien ottajaksi.

2. Miksi Joe Klamar meni paikalle kuvainnollisesti kahta tyhjää kättä heilutellen? Valokuvaaja, joka ei ota selvää kuvaustilaisuuden luonteesta on suunnilleen samassa tilanteessa kuin laulaja, joka ei esiintymispaikalle tulleessaan tiedä, mitä lauluja hänen odotetaan siellä esittävän ja kenen säestyksellä.

3. Miksi kuvatoimisto Getty julkaisi kuvat, vaikka osa niistä oli selvästi sutta ja sekundaa?

Joillakin on sellainen romanttinen käsitys, että valokuvausalalla oikean valokuvakoulun käynyt pro selviää aina sellaisestakin tilanteesta, jossa amatööriltä pääsee itku. Se ei tietenkään pidä paikkaansa. Kaikki ihmiset epäonnistuvat aika ajoin, jopa prot. Se on inhimillistä ja se on välttämätöntä ihmisen henkisen kasvun kannalta. Voitosta voittoon ja onnistumisesta onnistumiseen kulkevasta ihmisestä tulee vääjäämättä itsestään ylimaallisia luuleva superego. Nokian tilanteessa voidaan nähdä, mihin tämä kuva itsestään lopulta johtaa. Minä en voi epäonnistua missään mihin tartun. Jos niin käy, niin se on muiden tai olosuhteiden vika. Suosittelen kaikille tätä epäileville alla olevaa kirjaa, vaikka en ole edes itse sitä vielä lukenut. Tilannut kuitenkin jo kirjastosta.

Mitä minä olisin tehnyt Joe Klamarin pöksyissä? Ensinnäkin olisin ottanut kunnolla selvää tilaisuuden luonteesta. Vaikka kiusaus olisi ollut suuri, niin luultavasti olisin kieltäytynyt vedoten kokemattomuuteen muotokuvaajana. Jos kaikesta huolimatta olisin lähtenyt, niin olisin varustautunut vähän monipuolisemmalla kalustolla. Jos taas olisin joutunut kuvaustilanteeseen vähän kuin housut kintuista yllätettynä, niin olisin järjestänyt sellaisen valaisun, jossa ei voi epäonnistua. Kova jyrkät varjot heittävä sivuvalo ei ole sellainen. Lopuksi, jos kuvat olisivat kaikesta huolimatta olleet Klamarin huonoimpien kuvien kaltaisia, niin olisi todennut, että unohdetaan koko juttu - ainakin osa kuvista. Joskus asiat vain menevät pieleen. 

Kuva: Pasi Heiskanen

Kuva: Joe Klamar

Kummalle lähtisit ottamaan muotokuvan itsestäsi? Ylemmän on ottanut amatööri, "hyvä ukko" kuitenkin. Alemman taas aito pro.

Kuva: Nick Laham

Miamissa otettiin ihan käypäisiä peruskuvia. Yllä esimerkki siitä, kun valaistaan takuuvarmasti eikä yritetä kikkailla enempää mitä aika ja malli antavat myöten. 

Kuva: Joe Klamar

Jotta ei tehtäisi totaalista vääryyttä Joe Klamarille, niin tässä yksi hänen hienoista urheilukuvistaan ja yksi not so altogether bad olympiaurheilijakuvistaan.

5 kuvaa valehtelee enemmän kuin 53 sanaa?

 

Olin perjantaina 6.7. seuraamassa ystäväni ja entisen työtoverini Kati Tyystjärven kanssa Kaartin soittokunnan vartioparaatikulkuetta Helsingin kauppatorin ympäristössä. Katin tytär Vilna suorittaa varusmiespalvelua ja soittaa tuubaa soittokunnassa. Aika iloisten sävelten tahdissa lähdetään näköjään nykyisin sotimaan - tai ainakin marssimaan. Pariin marssista ottamaani klippiin ei sitten tarttunutkaan muuta kuin perinteistä marssimusiikin rumpujen pärinää.

Kaiken kaikkiaan Helsingin perjantai-iltapäivän katukuvaa elävöittävä hauska tapahtuma, jota sääkin tällä kertaa suosi. Tosin ei ehkä tuuban soittajan mielestä. Kymmenen kiloa painavan tuuban kanssa marssiminen ja samalla soittaminen hellerajan rikkoneessa lämpötilassa ei ole niitä kaikkein kevyimpiä hommia.

 

Paraati oli käytännössä ohitse Kasarmitorilla, kun Helsingin Sanomien Vantaan asioista vastaava politiikan toimittaja Katja Kuokkanen soitti Katille, joka on myös tunnettu vantaalainen vasemmistoliittolainen poliitikko. Kun media on kiinnostunut, niin poliitikko vastaa - muulloinkin kuin vaalivuonna.

Puhelun aiheena on syksyn kunnallisvaalien tilanne Vantaalla, johon Vasemmistoliiton kohdalla antaa lisämausteensa Katin taannoinen eroaminen valtuustoryhmän ryhmänvetäjän paikalta.

Puhelinhaastattelu tuntui olevan perusteellinen. Kun sitä oli kulunut noin 15 minuuttia, otin aikani kuluksi lonkalta muutaman kuvan Katista. Tulokset alla. Lonkalta Katin huomaatta vedetyt otokset eivät menneet aina ihan kohdalleen. Viimeinen kuva on mennyt jo sananmukaisesti päin peetä.

Tällainen oli Katin osuus tämän päivän Hesarissa olleessa puolen sivun jutussa. 

"Vasemmistoliiton omaa ku­vio­ta sot­kee val­tuus­to­ryh­män ha­jaan­nus. Ryh­män­ve­tä­jä Ka­ti Tyyst­jär­vi jät­ti ke­sä­kuus­sa pes­tin po­liit­ti­sen skis­man ta­kia.

Tyyst­jär­vi oli­si hy­väk­sy­nyt vel­kaoh­jel­man, mut­ta val­tuu­te­tut Jaak­ko Laak­so, Jus­si Sa­ra­mo ja Il­ma­ri Hei­no­nen ha­lu­si­vat sii­hen höl­läys­tä.

"E­ros­ta huo­li­mat­ta olen eh­dol­la ja ha­luan jat­kaa", Tyyst­jär­vi sa­noo. Näin hän ku­moaa hu­hut, et­tä oli­si loik­kaa­mas­sa Sdp:hen. Va­sem­mis­to­lii­ton ryh­mää ve­tää lop­pu­kau­den Sa­ra­mo."

 

 Hesarin jutun kuvituksena oli yllä oleva lehden kuvaaja Sabrina Bqainin ottama kuva Perussuomalaisten vaaliehdokkaiden tentistä Myyrmäessä.

Jokaisessa valokuvassa on useista tasoja. Selkeitä viestejä ja enemmän tai vähemmän piilossa olevia viestejä. Jälkimmäisistä osa varmaan jää kuvaajaltakin huomaamatta. 

Perussuomalaiset ovat median lemmikkejä. Heistä saa räväköitä otsikoita ja kuvia. Etenkin Jussi Halla-ahoa on Siperia ja muut pakastamot opettaneet, että mediaa ei voi hallita. Mediaan pätee vanhat työväen taistelusloganin: "Joko olet meidän puolellamme - tai olet meitä vastaan!"

Kuvassa istutaan kapakan kulmapöydässä mitä ilmeisemmin punomassa juonia neekeriukkoja ja muita hihamerkittäviä vastaan . Pöydällä on kaksi kahvikuppia ja kaljalasissakin taitaa olla vain vettä. Kattaus on tietenkin vain pelkkää hämäystä, sillä oikealla oleva hemmo viittoilee tarjoilijaa tuomaan lisää kaljaa.

Kuvakulma on aina valinta. Mihin pyritään sammakkoperspektiivillä, joka tekee kohteesta aina hieman ylemmyyden tuntoisen? Onko maahanamuuttajataustaisen valokuvaajan valinta sattuma vai kannanotto? 

Minun kuvani ovat pelkkä hetken mielijohteesta syntynyt sarja sen kummempaan pyrkimättä. Jos Hesari nyt kuitenkin syystä tai toisesta haluaisi minulta kuvan tähän juttuun kuvatekstillä: "Vantaalainen vasemmistoliiton kaupunginvalteettu Kati Tyystjärvi selvittää Helsingin Sanomille syksyn kunnallisvaalien tilannetta", niin minkä kuvan toimitus valitsisi yllä olevista? Tuskin kuitenkaan pyllykuvaa.

Kaikissa kuvissa Kati puhuu kännykkään. Vasen käsi tukee kännykkäkättä, sillä kännykän pitäminen korvalla pitkän aikaa on yllättävän raskasta. Toki Katilla on siihen harjaannusta, mutta siitä huolimatta hänkin käyttää usein hands free -laitetta. Kaikissa kuvissa on myös pysäköintiaikaa 4 tuntia, joten poliitikolla on kyllä aikaa ja halua selvittää asiat perinpohjin. 

Ainoa olennainen ero kuvissa on Katin ilmeissä ja kehon asennossa. Eläväisen ihmisen, kuten Katin ilmeet vaihtuvat jatkuvasti. Kamera on siepannut niistä tässä 1/500 sekunnin mittaisia otoksia. Jos toimitukselle tulee useita vaihtoehtoja, niin joku muu kuin kuvaaja valitsee niistä jonkun. Millä perusteella? En tiedä, mutta olettaisin syitä olevan monenlaisia. Millaisena henkilö halutaan välittää lukijoille. Aika neutraalina, kuten ylimmässä kuvassa. Todella tympääntyneenä, kuten seuraavassa kuvassa tai ylimielisenä besserwisserinä, joista alinna pari vaihtoehtoa.  Medialla on pelkillä kuvavalinnoilla hirveä valta siihen, millaisessa valossa julkisuuden henkilöitä esitellään.

Tietenkin kuva voidaan rajata näennäisen neutraaliksi, melkein passikuvaksi. Sillä voitaisiin sitten mukavasti näpäyttää kuvaajaa, joka ei ole vielä ymmärtänyt allekirjoittaa Sanomien hänelle hyvää hyvyyttään tekemää free-sopimusta. Joten siinäkin yksi syy, miksi ylläoleva on vain spekulaatiota ilman yhteyttä todellisuuteen - ei kuitenkaan ilman yhteyttä todellisiin henkilöihin.

 

Taustalla oleva puu, hattunaulakko, putki yms. kasvaa vuorenvarmasti henkilön päästä, jos sitä ei erikseen oteta huomioon. Kumman ylläolevista toimittaja valitsisi? Riippuu varmasti siitä, millaisessa valossa hän haluaa esitellä kohteen ja/tai kuvaajan.

 

 ps. Miten juuri 53 sanaa? Miksei vaikka 42, joka tunnetusti on elämän tarkoitus? No siksi, että Katin osuus Hesarin jutussa oli yksin kappalein lukien 53 sanaa.

 

Lämpöhakuinen ohjus joutui huijatuksi

Naarashyttyset (ne verenhimoiset) hakeutuvat uhrinsa luokse lämmön ja hiilidioksidin houkuttelemina. Näitä kumpaakin on ihmisen vaikea olla erittämättä - ellei sitten ole vainaa.

Hyttyset eivät kuitenkaan ole kovin kranttuja sen suhteen, kuka tai mikä on lämmön ja hiilidioksidin lähde. Tämä tuli todistettua taannoisella mökkireissulla, jolloin hyttyset pörräsivät innoissaan auton pakoputken ympärillä. Valitettavasti näitä höynäytettäviä oli vain pieni osa hyttyspopulaatiosta, suurin osa ymmärsi, että Eisen und Blut eivät Bismarckin väitteestä  huolimatta ole hyttysten kannalta yhteen kuuluva pari, vaan oikea pari on Menschen und Blut. Siis minä.

Nopean kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen analyysin perusteella tulin siihen tulokseen, että ihmiset eivät ole yhtään sen fiksumipa valheellisten lupausten suhteen kuin hyttyset. Päätellen siitä, että kun lupaus helposta rahasta on tarpeeksi idioottimainen ja summa riittävän suuri, niin aina joku siihen tarttuu. Kuten nigerialaiskirjeisiin. Jos ei muut, niin entinen ministeri ja kahden valtionyhtiön yhtäaikainen johtaja Olavi J. Mattila. Alla oleva tosin on Senegalista - ehkä.a.

Hei.
Haluaisin kysyä Valtakirja minun rakas ystävä Rita Khal.  Puhumme siirtoon 9,4 Miljoonaa dollaria tililleen tililleni. En liitä tähän mitäpankki tarvitsee. 1.A valtakirja ja vahvistusdokumenttien vala sallii voit hakea ja siirtää rahaa pankkitilillesi hänen puolestaan. Huom: Tämä valtakirja on vahvistettava Senegalin asuvan asianajaja (koska raha on peräisin Afrikasta ja tyttö on hetkellä asuvat Senegalissa).

Hurrit kuolevat sukupuuttoon?

Kuva: Björn  Hurri

Vaikka muuta voisi luulla, niin kuva liittyy tapaukseen. Se on ykkösosuma googletettaessa kuvahakua hakusanalla "Hurri".

Aluksi pari selvennystä. Hurrilla en tarkoita Hurri nimisiä henkilöitä. Hurrien sukukunta, johon kuului mm. työväen-henkinen sivistysmies Olavi Hurri, ei tietävästi ole kuihtumassa. Hurreilla tarkoitan tässä suomenruotsalaisia.

Wikipedia tietää kertoa hurreista: "Hurri on Suomessa haukkumanimi suomenruotsalaisille ja aina välillä virheellisesti myös ruotsinruotsalaiselle. Sana on alun perin merkinnyt Suomen, etenkin Pohjanmaan ruotsinkielisiä, ehkä aivan aluksi kalakauppaa harjoittavaa kiertelevää ruotsinkielistä. Ruotsin vallan aikaan suomenkielisiäkin saatettiin, esimerkiksi Karjalan ortodoksien toimesta, nimittää ”ruotseiksi”, joten ruotsinkielisille keksittiin oma termi. Hurri lieneekin ensimmäinen nimenomaan Suomen ruotsinkieliset eritellyt termi.

Sana hurri on ilmeisesti onomatopoeettinen, se kuvailee ruotsinkielisen puhetta silloin, kun hän ei ymmärrä suomenkielistä tai kun suomenkielinen ei ymmärrä häntä. Sanaan ovat varmaankin vaikuttaneet ilmaukset hur, huru (”kuinka”, ”miten”) ja hör du."

Jos samaa logiikkaa noudatettaisiin savolaisiin, niin he olisivat "että mitäköitä".

Sanat itsessään eivät ole loukkaavia vaan se, millä mielellä ne lausutaan. Monet suomenruotsalaiset tuttavani kertovat sumeilematta olevansa hurreja. Se on mielestäni hieno osoitus siitä huumorista, joka on aina liittynyt suomenruotsalaisen kulttuurin parhaisiin piirteisiin. Ei oteta itseään liian vakavasti. Se on myös yksi syy, miksi hurrien ei pitäisi kuolla sukupuuttoon. Aito hurrius on rikastaa Suomea. Siispä minäkin käytän tässä sanaa "hurri" hurrien omalla luvalla. Myönteisessä mielessä ja onhan se lyhyempikin kuin suomenruotsalainen.

Pakkoruotsi ei mielestäni ole aitoa hurriutta, mutta en aio kirjoittaa siitä tässä enempää. Kiintiö ei suinkaan ole tullut täyteen, mutta pysytään otsikossa.

Johtavat hurrit (RKP:n politrukit) väittävät olevansa huolissaan ruotsin kielen asemasta. Se on tietysti poliittista retoriikkaa, koska tuskin missään vähemmistökielen asema on niin hyvä kuin ruotsin Suomessa. Todellisuudessa he ovat peloissaan siitä, että hurrit vähitellen häviävät Suomesta. Hurrien vähäisen syntyvyyden ja sulautumisen suomenkieliseen väestöön johdosta.

Heidän pelkonsa on aiheellinen. Hurrien suhteellinen osuus suomalaisista on pudonnut kuin lehmänhäntä, ainakin kun sitä tarkastellaan pitkän aikavälin puitteissa. 

Tarkastellaan asia kylmien tilastolukujen valossa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana hurrien osuus suomalaisista on pudonnut keskimäärin 0,02 prosenttiyksikköä vuodessa. Kun se tällä hetkellä on noin 5,4 %, niin urheilukilpailuista tutun tasaisen vauhdin taulukon mukaan hurrit kuolisivat sukupuuttoon 270 vuodessa. Viimeinen hurri nähtäisiin i Närpes stad åldringshemmet vuonna 2280 - suunnilleen.

Kymmenen vuotta on kuitenkin aika lyhyt aika tehdä tilastollisia johtopäätöksiä väestön muutoksista. Siksi otan oheisesta tilastosta ne luvut, jotka ovat siinä 20 vuoden välein. Aineistosta tehty grafiikka osoittaisi hurrien kuolevan sukupuuttoon jo hieman vuoden 2060 jälkeen. Olettaen siis, että osuuden väheneminen on lineaarista noudattaen pitkän aikavälin trendiä. 

Excel rakentaa tässä trendisuoran yhtälön siten, että muuttuja x vastaa 20 vuotta ja nollavuosi on 1860. Kulmakerroin -1,5321 tarkoittaa siis sitä, että hurrien osuus vähenee 1,5321 prosenttiyksikköä 20 vuodessa, eli 0,077 prosenttiyksikköä vuodessa. Pitkällä aikavälillä hurrien osuuden lasku on siis ollut paljon voimakkaampaa kuin aivan viime vuosina. Korrelaatiokertoimen neliö R² kertoo, kuinka hyvin pisteet istuvat lineaariseen malliin. Aika hyvin kun arvo on 0,9858.

Populaatioiden muutokset ovat usein enemmänkin eksponetiaalisia kuin lineaarisia. Joten kokeillaan eksponentiaalista trendikäyrää. Nyt näyttää jo paljon mukavammalta. Tämän mukaan hurrit kuolisivat sukupuuttoon joskus vuoden 2500 paikkeilla. Ei siis syytä huoleen parahin RKP. Kiintiöpaikat hallituksessa ovat varmoja vielä 500 vuotta. Mikäli uskomme tähän tilastolliseen malliin? Ja miksemme uskoisi. Positiivinen asennehan on aina kuulunut hurriuteen. R²:kin on vähän suurempi kuin epämiellyttävämmässä lineaarisessa mallissa.

Prosentit ovat prosentteja. Oikeat ihmiset lasketaan kuitenkin absoluuttisina yksilöinä. Yllä oleva grafiikka  kertoo hurrien absoluuttiset lukumäärät vähän yli 100 vuoden ajalta. 

Sen pohjalta tehty lineaarinen malli näyttäisi, että hurrien häviäminen Suomesta kestäisi niin kauan, että en viitsinyt edes jatkaa graafia suoran ja x-akselin leikkauskohtaan. Toisaalta suoran vastaavuus pisteisiin on varsin huono, kun R²:n arvo 0,1459 osoittaa. Kokeillaan jotain paremmin istuvaa trendikäyrää. 

Selkeästi osuvin on toisen asteen polynomi. R² = 0,7818. Tämän mukaan hurrit loppuisivat jo vuonna 2090. Sitähän emme tietenkään halua uskoa, vaan valitsemme mukavammat lähtöluvut trendille. Hurrien määrä on ollut tasaisesti laskussa vuodesta 1970 lähtien laskien vuoteen 2010 mennessä 300000:sta 290000:een. Laskua on siis 250 hurria vuodessa. Edellä mainitun tasaisen vauhdin taulukon mukaan hurrit ja samalla myös  iloiset juomalaulut loppuisivat siis 1200 vuoden päästä. Joten: "Ingen nöd, skriver Hufvudstadsbaldet och fortsätter…"

Mikä oli tarinan opetus? Tilastoista tulevaisuuden näkee juuri niin kuin itse haluaa. Joten miksemme valitsisi sitä meille parhaiten sopivaa?

Jalkapallomatikkaa ja -fyssaa, osa II

Italia voitti Saksan jalkapallon EM 2012 kisojen välierässä 2-1 "Super Mario" Balotellin kahdella Manuel Neuerin taakse upottamalla vastustamattomalla maalilla. Tässä hieman fysikaalista analyysia siitä, miksi maalit olivat niin taitavasti tehtyjä. Neuer joutuu toistamiseen olemaan häviävänä osapuolena poikkitieteellisessä analyysissä, mikä tosin lienee hänen harmeistaan pienimpiä näiden tapausten suhteen.

Ottelun maalit voi käydä kurkkaamassa täältä. Muuta poikkitieteellistä analyysia täällä.

Ensimmäisen maalinsa Balotelli teki päällään Cassanon hienosta keskityksestä. Neuer on lähdössä väärään suuntaan ja Balotellin on helppo pistää pallo sisään etukulmasta. Maali oli taitavasti tehty, mutta Cassanon esityö oli kuitenkin tässä osumassa kaikki kaikessa. 

Cassano on niputtanut kolme Saksan pakkia ja keskittää vasemmalla jalallaan suoraan liikkuvaan palloon. Potku lähtee sisäsyrjällä, jolloin palloon tulee yläkierre ja kierre oikealle. Molemmat olivat olennaisia siinä, että pallo lensi Balotellia vartioineen pakki Badstuberin ylitse  tuli juuri sopivasti oikeasta suunnasta Balotellin päähän.

Videosta kuva kuvalta poimittu pallon lentorata Italian 1-0 maaliin. Pallon lentorata kaartuu juuri sopivasti paitsi Saksan pakin ylitse niin myös oikealle, jolloin Balotelli pääsee puskemaan osittain vastapalloon. Pallo tulee myös 5,5 metrin viivalle, jolloin maalivahdilla ei näin ole mitään mahdollisuutta lähteä vastaa näin läheltä annettua keskitystä. Täydellinen suoritus Cassanolta, Balotellin oli suhteellisen helppo laittaa pallo verkkoon.

Videokuvasta poimitut pallon kuvat näkyvät pitkästä valotusajasta johtuen viiruina. Näköaisti mieltää kuitenkin ne palloksi, koska tiedämme peliä pelattavan pallolla.

 

Pyörivään palloon vaikuttaa ns. Magnus-ilmiö. Se saa pallon kaartumaan pyörimisen suuntaan. Pyörimisen suunta on sama kuin pallon etenemisen suunta, eli tässä vasemmalta oikealle.  Magnus-ilmiö on yksi Bernoullin lain sovelluksista. 

Bernoullin lain mukaan nesteen ja kaasun virtauksen staattisen ja dynaamisen paineen summa on vakio. Tässä se tarkoittaa sitä, että mitä nopeammin ilma virtaa pallon ohitse, sitä pienempi on palloon sivusuunnassa vaikuttavan ilmavirran staattinen paine. Palloon ilmanpaine-eroista kohdistuvan voiman kannalta on epäolennaista, kumpi liikkuu, ilma vai pallo. Ilmavirran ja pallon välinen nopeus ratkaisee.

Yläkierteinen pallo pyörii pallon yläpuolella ohittavaa ilmaa vastaan ja alapuolella sen suuntaisesti. Pallon pinnan ja ilman välinen kitka siis pienentää ilman suhteellista nopeutta palloon nähden pallon yläpuolella ja lisää sitä pallon alapuolella. Bernoullin lain mukaan palloon sen lentorataan nähden sivusuunnassa vaikuttava staattinen paine on suurempi pallon yläpuolella kuin alapuolella. Pallo kaartuu alaspäin enemmän kuin mitä pelkkä maan vetovoima vetäisi sitä.

Alakierre pyrkii nostamaan palloa ja sivukierre vastaavasti kääntämään sen lentorataa sivulle.

 

Balotellin 2-0 maalin lentorata edelleen videon ruuduilta kaapattuna. Pelaajat ovat siinä kohdassa, missä he olivat Balotellin laukaistessa aika tarkkaan 16,5 metrin viivan kohdalta. Potkuhetkellä pallo jää Saksan Philip Lahmin taakse.

Pallon nopeudesta johtuen pallon kuvaan jättämä jälki näkyy valkoisena viivana. Kamera kiertyi hieman pallon lentoradan aikana, joten jouduin hieman siirtämään muuten päällekkäin olevia kuvia siten, että maalivahdin alue oli kaikissa kuvissa samassa paikassa. Siksi pallon paikoissa voi olla pieniä heittoja, mutta ne ovat epäoleellisia.

Kun videolla ruutujen välinen aika on 1/25 eli 0,04 sekuntia ja pallo on viidennessä ruudussa noin 11 metrin päässä (rankkaripilkun etäisyydellä) maalista, niin se on siis edennyt 5,5 metriä ja aikaa on kulunut 0,16 sekuntia. Pallon keskinopeus on siis tässä vaiheessa noin 34 m/s eli noin 124 km/h.

5,5 metrin viivalla seisovan Neuerin pallo ohittaa noin 0,3 sekunnin kuluttua potkuhetkestä. Neurelilla ei ole mitään mahdollisuuksia torjua palloa.

Verkkoon maalin perukoille noin 2 metrin päähän maaliviivasta pallo osuu 0,6 sekunnin kuluttua. Keskinopeus koko ilmalennon aikana on noin 110 km/h, joten kovin paljon nopeus ei putoa. Verkkoon osuessa pallon nopeus lienee suunnilleen 100 km/h.

 

 Balotelli valmistautuu potkaisemaan. Levällään olevat kädet mahdollistavat hyvän tasapainon. Vartalon kallistuu mahdollistaa taas potkun nilkkaa myöten suoralla jalalla ilman pelkoa jalan osumisesta maahan.

Pallon lentoradan syötössä väärin arvioinut Philip Lahm yrittää epätoivoisesti ehtiä vielä laukauksen eteen. Maalivahti Manuel Neuer  varmaan jo aavistelee jotain ikävää olevan tulossa.

Balotelli on osunut palloon. Osuma on juuri oikeaan kohtaan, hieman pallon vasemmalle puolelle ja keskikohdan alapuolelle. Jalan vasemmalle ja ylös suuntautuva liike antaa pallolle sekä yläkierrettä että oikealle suuntautuvaa kierrettä. Pallon ollessa ilmassa yläkierteen antaminen palloon on paljon helpompaa kuin potkaistaessa maassa olevaa palloa. Suurin osa kaukolaukauksista leijaileekin taivaan tuulin, koska niihin on potkussa tullut alakierrettä.

Kuvasta näkyy hyvin, kuinka Balotelli on saanut tehtyä potkunsa jalka aivan suorana, jolloin palloon osuvan jalkaterän nopeus on suurin mahdollinen. Lahm on juuri ratkaisevan hetken myöhässä. Aikaisemmassa ottelussa Englantia vastaan Balotelli tyri hidastelullaan juuri vastaavassa tilanteessa, mutta oli nähtävästi ottanut nyt opikseen. Näin itse pudonnut Englanti oli välillisesti pudottamassa myös Saksan jatkosta.
Neuer on tehnyt esihyppäyksen ilmaan, koska sen jälkeen on paljon helpompi ponnistaa varsinaiseen torjutaan kun maasta paikoiltaan lähtien.

Pallo on matkalla. Balotellin kädet ja vartalo kiertyvät voimakkaasti oikealle. Tämä kiertoliike tasapainottaa vasemmalle kiertyvän jalan potkuliikkeen ja antaa lisävoimaa potkuun. Ilman vartalon ja käsien kiertoa Balotelli tekisi potkun vaikutuksesta piruetin á la Thomas Brolin. Täydellinen potku, kuin suoraan oppikirjasta.

Lahm voi vain todeta olleensa myöhässä. Neuer on takaisin maassa valmiina torjuntaan, mikä osoittautuu 0,3 sekunnin kuluttua mahdottomaksi tehtäväksi.

Turnauksessa käytetty Tango 2012 jalkapallo. Pallon pinta on täynnä pieniä kohoumia. Niillä on sama vaikutus kuin golf-pallojen röpeliäisellä pinnalla. Ilmanvastus vaikuttaa tällaisen pallon nopeuteen paljon vähemmän kuin sileän pallon, koska ilma pallon perässä muuttuu pyörteiseksi. Se hidastaa palloa paljon vähemmän kuin sileän pallon aikaansaama laminaarinen virtaus. Myös kierteet purevat tähän palloon paremmin kuin sileään. Maalivahdin kannalta kertakaikkisen inhottava pallo.

Sileän ja röpelöisen pallon aerodynaaminen ero. Röpelöisessä pinnassa pallon ohittava ilmakerros pysyy pidempään, jolloin pallon taakse muodostuu paljon pienempi alue pallon nopeutta vähentävää dynaamista paine-eroa. Toisaalta ilmavirran pysyminen pallon pinnan lähettyvillä pidempään mahdollistaa suuremman palloa kierrepotkussa sivulle kääntävän staattisen paineen vaikutusalan ja siten suuremman voiman ja suuremman poikkeaman alkuperäisestä suunnasta. Pallon nopeus hidastuu paljon nopeammin kuin pyöriminen. Siksi kierre alkaa "purra" kunnolla pallon lennon loppuvaiheessa, kun 1-0 maalista selkeästi näkee.

 Italian molemmat maalit olivat siis taitavien pelaajien loistokkaita yksilösuorituksia yhteistyössä pallon ominaisuuksien kanssa, mutta sellaisia nimenomaan siksi, että niiden fysiikaalinen tausta oli kunnossa. Ne olivat täydellisiä suorituksia, joissa mekaniikan ja aerodynamiikan lainalaisuudet oli laitettu palvelemaan päämäärää, samaan pallo maaliin. Mahtoivatko pelaajat ajatella näitä fysiikan syntyjä syviä? Tuskin, olisivat silloin jääneet maalit tekemättä.

 

Laitetaan nyt tämäkin loppuhuipennukseksi. Kiinnitin jo ottelun aikana tähän väliin leikattuun otokseen huomioni. Jokin siinä ei toiminut niin kuin piti. Naisen silmissä näkyi selvästi liikutuksen, ei harmin tai suuttumuksen kyynel. Jälkeenpäin paljastui, että se oli kuvattu kansallislaulun aikaan ja leikattu sitten väliin Italian tehtyä toisen maalinsa.  Tökerö temppu - eikä ainoastaan minusta.

Kreikkalaisten kanssa Maapallon kokoa mittaamassa

Wikipedia kertoo: "Eratosthenes Kyreneläinen (276 eaa. – 194 eaa.) oli antiikin kreikkalainen matemaatikko, tähtitieteilijä, filosofi, runoilija, historioitsija ja filologi. Häntä on sanottu "maantieteen isäksi". Hän mittasi noin vuonna 240 eaa. maapallon ympärysmitan.

Teoksessa Maan mitoista  Eratosthenes kuvaa tapaansa laskea maapallon ympärysmitan. Kleomedeen mukaan hän olisi käyttänyt syvää kaivoa ja tankoa. Kaivo sijaitsi Syenen (nykyään Aswanin) alueella eteläisessä Egyptissä Kravun kääntöpiirillä ja tanko Aleksandriassa.

Tangon ja kaivon väliseksi matkaksi Aleksandriasta Syeneen oli arvioitu 5 000 stadionia. Tiedettiin, että kesäpäivänseisauksen aikaan Aurinko oli Syenestä katsottuna kohtisuoraan ylhäällä, taivaan korkeimmalla kohdalla eli zeniitissä, jolloin se myös paistoi suoraan kaivoon. Aleksandriassa mitattiin kesäpäivänseisauksena keskipäivällä tangon varjon pituus, jotta saatiin selville Auringon korkeuskulma asteina. Tulokseksi saatiin, että Aurinko oli korkeimmillaankin noin 7,2°. Näin ollen Aleksandrian ja Syenen välimatka, 5 000 stadionia, oli 7,2/360 maapallon ympärysmitasta, joka siis 250000 stadionia.

Antiikin aikana oli käytössä kolme eri stadionin mittaa, 157, 185 ja 210 metriä. On mahdotonta sanoa, mitä matkaa Eratosthenes käytti. Maan ympärysmitta oli siis ollut joko 39 250, 46 250 tai 52 500 kilometriä. Kreikassa käytettiin yleensä 185 metrin pituista stadionin mittaa, joka tuottaa maan ympärysmitaksi 46 250 kilometriä. Toisaalta Eratosthenes asui Egyptissä, joten on mahdollista, että hän käytti mittana egyptiläistä stadionia (157 m). Kun oikea tulos on noin 40 000 kilometriä, siinä tapauksessa Eratostheneen saama tulos eroaa oikeasta vain 2 %.

Uusimpien tietojen mukaan Eratosthenes ei kuitenkaan käyttänyt tätä tapaa. "

Wikipedian loppukaneetti on ihan kohdallaan, sillä Erastothenes ei suinkaan ollut tyhmä. Hänen on täytynyt ymmärtää, että häneltä puuttui yksi keskeinen mittaväline maapallon koon mittaamiseen. Se oli kello.

Erastothenesin menetelmä oli geometrisesti hyvin yksinkertainen. Mittaamalla samana päivänä auringon korkeuskulmat kahdella eri paikkakunnalla auringon ollessa korkeimmillaan saadaan korkeuskulmien erotuksesta paikkakuntien välisten leveyspiirien välinen ero. Jos paikkakunnat ovat samalla pituuspiirillä ja niiden välimatka linnunteitse tunnetaan, niin näillä tiedoilla saadaan helposti laskettua maapallon ympärysmitta.

Eratosthenesin menetelmä. Kun aurinko on kesäpäivän seisauksen (Juhannuksen) aikaan zeniitissä Syenessä, niin se paistaa hieman pienemmässä kulmassa Alexandriaan. Kulmien erotus on on leveyspiirien erotus ja tietämällä paikkojen välisen etäisyyden saadaan helpolla laskulla maapallon ympärysmitta. Olettaen, että paikkakunnat ovat samalla pituuspiirillä. 

Helpommin sanottu kuin tehty. Varsinkin antiikin aikaan. Alexandrian ja Syenen välimatka oli varmaan mitattu Niiliä pitkin kulkevaan venematkaan käytetyn ajan perusteella. Joki mutkittelee ja virtauksen nopeus vaihtelee, joten kovin luotettava arvio paikkakuntien välisestä etäisyydestä linnunteitse ei voinut olla mahdollista. Suurempi ongelma tulee kuitenkin paikkakuntien pituuspiirien välisestä erosta. Erastothenesin menetelmässä niiden pitäisi olla samalla pituuspiirillä. Näin vain ei ole. Syene on 3°  idempänä kuin Alexandria. Tästä tulee jo melkoinen virhe Erastothenesin menetelmää käytettäessä. Paikkakuntien leveyspiirien välinen ero on 7,1°, ja kun yksi leveyspiiri on kilometreissä 111,1 km, niin eroa leveyspiirien välille syntyy 789 km. Paikkakuntien välinen ero linnunteitse on 843 km, joten virhettä on lähes 7%.

 Syene (nykyään Aswan) ja Alexandria eivät ole lähestulkoonkaan samalla pituuspiirillä. Syene on myös hieman Kravun kääntöpiiriä pohjoisempana, joten ihan zeniitistä aurinko ei siellä paista koskaan. Se ei ole kuitenkaan merkittävä virhelähde tässä antiikin mittauksessa, jota siis luultavasti ei koskaan edes tehty.

Tämä etäsiyysvirhe olisi helppo korjata, jos tiedettäisiin paikkakuntien pituuspiirien välinen ero. Sen selville saamiseksi pitäisi kuitenkin olla jolla Alexandindrian paikallinen aika voitaisiin siirtää Syeneen. Vertaamalla Alexandrian aikaa Syenen auringosta saatavaan aikaan voidaan laskea paikkakuntien pituuspiirien välinen ero.

 Alexandrian ja Syenen etäisyys on 53 km pidempi kuin leveyspiirien välinen etäisyys. Virhe on jo merkittävä.

Se siis vaatii vaatii kelloa, jolla paikallinen aika kuljetaan paikasta toiseen aivan kuin tulta vietiin ennen kytevänä pussissa. Merenkulussa tämä olennainen ongelma ratkesi vasta 1700-luvulla, kun kehitettiin niin kestäviä ja tarkkoja kelloja, että ne säilyttivät lähtösataman ajan koko pitkän laivamatkan ajan. Kellon kehittäjälle John Harrisonille vuonna 1735 maksettu siihen aikaan käsittämättömän suuri 20000 punnan palkkio kuvastaa hyvin luotettavan kellon merkitystä merenkulun navigoinnille.

Erastothenesin aikaan aikaa tällaisia kelloja ei ollut. Tiimalasikin keksittiin vasta 800-luvulla jaa. Joten Erastothenes ei millään ole voinut mitata maapallon kokoa "Erastothenesin menetelmällä". Täällä yksi lähde siitä, miten se todellisuudessa on saattanut tapahtua.

Kaikesta huolimatta päätin ryhtyä yhteistyöhön ateenalaisen koulun Ellinogermaniki Agogin kanssa, kun he halusivat mitata maapallon koon nimenomaan Erastothenesin menetelmällä. Tokihan se tunnettiin jo entuudestaan, mutta oli hauskaa tehdä se olettaen, että tietoa ei olisi vielä saatavilla.

Kreikkalaisia on syytetty viime aikoina milloin mistäkin. Mm. väärien lukujen antamisesta. Olisiko kreikkalaisten antamat luvut tässäkin niin yläkanttiin, että Maasta tulisi Jupiterin kokoinen, vai olisiko luvuista tehtävä johtopäätös se, että Maa onkin pannukakku? Hieman pelko kaikersi mielessä, liekö vastapuolella ollut samanlaisia aatoksia. Ensimmäinen yhteinen mittauksemme ei mennyt täällä päässä ihan putkeen.

 Trippimittari nollille ja menoksi Ateenasta Helsinkiin

Ensin pitäisi selvittää Ateenan ja Helsingin välinen etäisyys. Kuin tulevan aavistaen olin syksyllä 2008 ajanut autolla suoraan Ateenasta Helsinkiin, kun toimme ystäväni auton Kreikasta Suomeen. Ateenassa laitoimme auton trippimittarin nollille ja vertasimme kellomme aikaan kreikkalaisten kellojen aikaan. No ei vaiskaan, matkamittari kyllä nollattiin, mutta kellon aikoja ei verrattu - olisi kuitenkin voitu verrata. Nythän leikitään sillä, mitä olisi voitu oikeasti tehdä ja mitä ei.

Ateenan ja Helsingin välinen etäisyys lyhyintä maantiereittiä myöten on 3227 km. Kun etäisyys linnunteitse on 2469 km, niin teiden mutkittelusta tulee noin 30% lisää matkaa. Meidän matkamittarimme näytti pihalleni Vantaalle päästyämme 3406 km. Vaikka tulimmekin periaatteessa lyhintä reittiä, niin sen verran mutkittelimme  matkalla, että oletetaan matkaa kertyneen 35% enemmän kuin linnuntietä. Silloin laskemalla paikkakuntien välinen etäisyys olisi pyöreästi 2500 km.

Sitten mittaamaan auringon korkeutta. Olen sopinut Ellinogermaniki Agogin opettajan Eleftheria Tsourlidakin kanssa, että mittaamme molemmat auringon korkeuskulman maaliskuun 26. päivänä ja ilmoitamme toisillemme milloin aurinko oli korkeimmillaan ja kuinka korkealla se oli silloin. Kun antiikin aikaan tulokset olisi pitänyt välittää Niiliä pitkin, niin nyt käytimme tekstiviestiä oikotienä. Se kuitenkin vain nopeutti tuloksen saamista, mitään sellaista "vilppiä", joka olisi erottanut kokeen Erastothenesin menetelmästä ei tähän kännykän käyttöön sisältynyt.

Tasan eivät käy mittausolosuhteet. Suomessa oli mittaushetkellä vielä hanget korkeat nietokset, kun Kreikassa tarkeni vähän kevyemmällä vaatetuksella. Aurinko oli tiettävästi sama.

Ateenassa aurinko oli korkeimmillaan noin 12.30 (tarkkaa hetkeä on käytetyillä mittaustavalla vaikea arvioida viittä minuuttia tarkemmin). Korkeuskulma oli 54^o. Helsingissä korkeus oli 32^o niin ikään  kello 12.30. Siis Ateena ja Helsinki ovat mittaustarkkuudella samalla pituuspiirillä ja näillä tiedoilla maapallon ympärysmitta on helposti laskettavissa 360^o/(54^o - 32^o) x 2500 km = 41000 km.

Tähän tulokseen olisi Eratothenesinkin varmaan ollut tyytyväinen. Oheista maailmakarttaa ihmeellisempään hänkään ei aikoinaan kyennyt omien tutkimustensa perusteella. Alexandria ja Syene ovat tällä kartalla samalla pituuspiirillä.
  

 Helsingin ja Ateenan pituuspiirieroa on reilu 1 aste. Koska kaupunkien etäisyys on suurempi ja ne sijaitsevat pohjoisempana kuin Alexandria ja Syene, niin matka on Helisngin ja Ateenan välillä on vain noin 2 kilometriä pidempi kuin leveyspiirien välinen erotus. Tässä mittauksessa ne ovat siis samalla pituuspiirillä.