sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Maalaus valokuvasta





Kuvan lähde


Nimimerkki Sakari kummeksui edellisen postaukseni kommentissa: "Jostain kumman syystä valokuvasta tehtyä maalausta ei Suomessa pidetä tekijänoikeusrikoksena."

Tarkennetaan nyt sen verran, että kyseessä voisi olla tekijänoikeusrikos tai -rikkomus, jos se tapahtuu ilman valokuvaajan lupaa. Luvan voi antaa takautuvastikin. Ilman lupaa valokuvista tehdään enimmäkseen yllä olevan kaltaisia "taideteoksia" . Niistäkin varmaan suuri osa tilaajien omista räpsyistä maalattuja. Jos jotkut jäävät nuolemaan näppejään, niin lähinnä kuvittelisin niiden olevan koulu- ja muotokuvaajia.

Tekijänoikeuslain 2§  kertoo itse asiasta kuultuna seuraavaa:

"Tekijänoikeus tuottaa, jäljempänä säädetyin rajoituksin, yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen.

Kappaleen valmistamisena pidetään sen valmistamista kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, tilapäisesti tai pysyvästi sekä millä keinolla ja missä muodossa tahansa. Kappaleen valmistamisena pidetään myös teoksen siirtämistä laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa.

Teos saatetaan yleisön saataviin, kun:

1) se välitetään yleisölle johtimitse tai johtimitta, mihin sisältyy myös teoksen välittäminen siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana;

2) se esitetään julkisesti esitystapahtumassa läsnä olevalle yleisölle;

3) sen kappale tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen; taikka

4) sitä näytetään julkisesti teknistä apuvälinettä käyttämättä.

Julkisena esittämisenä ja yleisölle välittämisenä pidetään myös esittämistä ja välittämistä ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille."

"Ahaa!" saattaa tarkkaavainen lukija huudahtaa. Lakitekstissähän puhutaan teoksesta. Suurin osa valokuvista ei ylitä teoskynnystä, joten tekijänoikeus ei päde esimerkiksi tilanteessa "toista tekotapaa käyttäen".

"Eipäs olla turhan hätäisiä" sanoo tähän poikkitieteilijä. Tekijänoikeuslaissa on ihan oma pykälänsä valokuvalle.

49 a §

"Valokuvaajalla on yksinomainen oikeus määrätä valokuvasta, muuttamattomana tai muutettuna:

1) valmistamalla siitä kappaleita;

2) saattamalla se yleisön saataviin.

Oikeus valokuvaan on voimassa, kunnes 50 vuotta on kulunut sen vuoden päättymisestä, jona kuva valmistettiin.

Tässä pykälässä tarkoitettuihin valokuviin sovelletaan vastaavasti, mitä 2 §:n 2–4 momentissa, 3 §:n 1 ja 2 momentissa, 7–9, 11 ja 11 a §:ssä, 12 §:n 1 ja 2 momentissa, 13 ja 13 a §:ssä, 14 §:n 1, 3 ja 4 momentissa, 15, 16 ja 16 a–16 e §:ssä, 17 §:n 1 momentissa, 18 §:ssä, 19 §:n 1, 2 ja 5 momentissa, 20, 22 ja 25 §:ssä, 25 a §:n 1 ja 2 momentissa, 25 b, 25 d, 25 f–25 i, 26, 26 a–26 f, 26 h, 27–29, 39, 40, 40 c, 41 ja 42 §:ssä säädetään. Jos valokuva on tekijänoikeuden kohteena, voidaan vedota tekijänoikeuteen."

Mitä se merkitsee? Sitä saattaa maallikko kysyä yhtä ymmällään kuin Katekismuksen kymmentä käskyä lukiessaan. Selvennetään tätäkin. Lakiteksti jakautuu lukuihin, pykäliin, momentteihin ja kohtiin. Jostain minulle käsittämättömästä syystä pykälät numeroidaan juoksevasti luvuista välittämättä, mutta momentteja ei numeroida lainkaan, mutta kohdat taas numeroidaan numerolla ja kaarisulkeella.
Tekijänoikeuslain 1 luvun, 2§, 1 momentti on:
"Tekijänoikeus tuottaa, jäljempänä säädetyin rajoituksin, yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen."

Tämä momentti on siis voimassa valokuvalle vain niiltä osin, kuin 49 a §:ssä luetellaan. Saman pykälän loppukaneetti "Jos valokuva on tekijänoikeuden kohteena, voidaan vedota tekijänoikeuteen" tarkoittaa niitä tekijänoikeuteen liittyviä seikkoja, joita EI ole mainittu 49 a §:ssä.

Mitä tämä tarkoittaa? No sitä, että valokuvan saa valmistaa ja saattaa yleisön saataville toista tekotapaa käyttäen. Siis vaikka maalaamalla fotorealistisesti.

Edelleen on syytä huomioida, että edellä oleva koskee vain teoskynnyksen alle jääviä valokuvia. Valokuvateokset saavat saman suojan kuin kaikki muutkin teokset.

Sakari pohtii myös sitä, voisiko tämä valokuvan vähäinen arvostus johtua siitä, että kaikki eivät pidä valokuvia taiteena. Luultavasti suurin osa valokuvista onkin jotain ihan muuta kuin taidetta - vaikka koko käsitettä taide ei ole kukaan onnistunut vielä kattavasti ja etenkään yksikäsitteisesti määrittelemään. Sillä ei ole kuitenkaan mitään merkitystä, koska teoksen ei tarvitse olla taideteos saadakseen tekijänoikeussuojan. Tietokirjailijoina Sakari ja minä olemme luoneet yhdessä ja erikseen useita teoksia, joita emme edes itse ole väittäneet taiteeksi.

Todettakoon tässä vielä lopuksi, että nimimerkki Sakarin oman työhuoneen seinällä roikkui pitkään hänestä itsestään maalattu öljyvärivärimuotokuva, joka oli tehty koulukuvan perusteella. Olen takuuvarma siitä, että lupaa valokuvaajalta ei oltu kysytty. Tosin, kuten edellä olevasta käy ilmi, se ei olisi ollut tarpeenkaan. Rikka toisen silmässä tulee vain itse kullakin havaituksi helpommin kuin malka omassa.

Toinen merkillepantava seikka on se, että juristitkin ovat välillä eksyksissä tekijänoikeuslain pykäläviidakossa. Miten voidaan maallikolta edellyttää sen tuntemista vähänkin poikkeavissa tilanteissa. Kuten valokuvan kohdalla.

Melkoisiin tulkintoihin johtaa myös 4§ 2 momentti: "Jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen".  Kuinka vapaasti pitää muuntaa ja kuinka itsenäinen teoksen on oltava, jotta tämän pykälän ehdot täyttyvät? Paljonko on paljon?



Varmaan yksi kopioiduimmista valokuvista.

Mitäs tästä tuumataan?






 On tainnut tässäkin jäädä luvat taiteilijalta kysymättä - ja mallilta myös.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Maailmanlopun sushibaari





Ilta-Sanomat kertoi Ismo Alangon uusimman levyn kansikuvan taustoista. Kansikuva on maalannut  Sampsa Sarparanta Salon Seudun Sanomissa olleen Esko Keski-Vähälän valokuvan perusteella.  Keski-Vähälä ei ole asiasta moksiskaan, pikemminkin päinvastoin. "Ei minulla ole mitään sitä vastaan. Se on kaikista hienointa, että kuva on päätynyt Ismo Alangon levyn kanteen. Jos saisi vaikka nimmareilla varustetun levyn kiitokseksi siitä, niin se riittää ihan hyvin, valokuvaaja Keski-Vähälä tuumii. "

Se on hyvä, ainakin Keski-Vähälän mielialan suhteen.  Tekijänoikeusneuvosto ja oikeusistuimet ovat nimittäin ottaneet muutamaankin otteeseen kantaa valokuvan pohjalta tehtyjen maalausten tekijänoikeuskysymyksiin.  Tulos on ollut aina sama. Valokuvan pohjalta tehty maalaus on oma itsenäinen teos, johon ei valokuvaajalla ole mitään tekijänoikeutta.

Tunnetuin tapaus lienee taiteilija Pekka Viherän valokuvaaja Kalervo Ojutkankaan maalauksen perusteella tehty maalaus. Ojutkangas nosti asiasta oikeusjutun, mutta hävisi sen lopulta korkeimmankin oikeuden päätöksellä.  

Itsekin olin mukana äärimmäisen pienessä roolissa toisessa valokuvasta tehdyn muotokuvan tapauksessa. Se tosin ei mennyt oikeuteen asti, kun valokuvaaja ymmärsi vetäytyä tekijänoikeusneuvoston antaman lausunnon jälkeen.


 Kuten yllä olevasta käy ilmi, niin valokuvasta tehdystä kuvasta voi saada korvauksiakin - varsinkin jos maksajalla on pätäkkää takanaan ja erityinen intressi olla riitelemättä.

Tästä aiheesta ovat kirjoitelleet minua fiksummatkin. Eräs valokuvaaja tosin pelottelee näiden Keski-Vähälän ja Sarparannan kuvien innoittamana asianajotoimiston haastekirjeellä, jos joku erehtyy tekemään maalauksen hänen valokuviensa pohjalta.  Toki ilman kohdetta oleva sammakkopullistelu netissä ei ole laissa kiellettyä. En kuitenkaan suosittele. En maalausta enkä haastekirjettä. Edellisestä tulee riitaa, jälkimmäisestä koostuu rahallisesti vain asianajotoimisto.

Sen sijaan kiinnittäisin huomiota toiseen seikkaan levyn kansikuvassa. Kuvassa olevista henkilöistä suurin osa on maalattu niin fotorealistisesti, että he ovat selkeästi tunnistettavissa.  Heidän kuvaansa on siis käytetty selkeästi kaupallisessa tuotteessa muuten kuin uutiskuvana.  Tästäkin on oikeuden päätöksiä, mutta langettavaan suuntaan.

Veikkaan valistuneen maallikon asiantuntemuksella, että jos joku Keski-Vähälän valokuvan perusteella tehdyn maalauksessa selkeästi tunnistettava henkilö nostaisi oikeusjutun levy-yhtiötä vastaan, niin hän saisi korvauksia.  Etenkin, kun he ovat kuvassa tilanteessa, joka on jos nyt ei kuvattavia halveeraava niin ei ainakaan heitä  mitenkään edullisessa valossa esittävä.

Tässä otan kantaa - edelleen maallikkona - vain siihen, mikä olisi laissa toteutuva oikeus. En siihen, mikä olisi kohtuus. Niin valokuvasta tehdyn maalauksen kuin levyn kannessa olevien ihmisten oikeudesta päättää siitä, missä heidän kuvaansa käytetään.

ps. 21.1.2012

En jaksa olla erityisemmin innostunut valokuvasta tehtyihin maalauksiin. Niitä saa tilata Thaimaasta alla 100 euroa kipale. Erilaisilla taidesuotimilla voi tehdä suunnilleen millä tyylillä tahansa valokuvasta "maalauksen". Levyn kantta hehkutetaan monessa paikassa, mm. alangon facebook-sivuilla. Eihän kannessa sinänsä mitään vikaa ole, minä vain en osaa arvostaa valokuvasta maalaamista. Alla Photoshopin suotimella tehty maalaus ko. valokuvasta. Parempiakin ohjelmia tähän on, eipä vain ole ollut tarvetta hankkia.


tiistai 1. tammikuuta 2013

Suurten lukujen laki



Jean-Léon Gérôme

Sosiaalisen median kristillisessä osastossa on viime aikoina levitetty tietoa, että 250.000 kristittyä kokee marttyyrikuoleman joka vuosi. Eli "Seuraavan tunnin aikana 30 kristittyä surmataan siksi, että he uskovat näkymättömään Jumalaan".

Jakolasku meni pyöristäen ihan kohdalleen, muuhun suhtaudun kyllä enemmän kuin skeptisesti. Lukumäärän lähde on englantilainen yli 80-vuotias babtistisaarnaaja David Pawson: "Nykyisin, David Pawsonin mukaan 250 000 kristittyä kohtaa marttyyrikuoleman uskonsa tähden joka vuosi."

Hänen lukunsa on otettu ilmeisen lähdekritiikittä vastaan hengellisten hengenheimolaisten keskuudessa. Tiedon takana oleva lähde on Pawsonin oma esiintyminen televisio-ohjelmassa: "In Depth - TV7, 14.12.2008, Syvällisesti Sinun: David Pawson. Osa 12/13".

Tieteen pelisääntöjen mukaan todistustaakka on väitteen esittäjällä, ei epäilijällä, mutta kun Pawson ei nyt satu olemaan paikalla itse asiasta kuultuna, niin teen pienen vastatodistelun. Perustellen ja niin luotettavia lähteitä käyttäen, kuin tässä on mahdollista.

YK:n tilastojen mukaan maailmassa tehtiin vuonna 2012 pyörein luvuin 500.000 tappoa tai murhaa. Kun lukuun lisätään sodissa, sisällissodissa ja viranomaisten teloituksissa kuolleet 100.000 henkilöä, päästään lukumäärään 600.000 tapettua.  Aika vaikea kuvitella, että näistä lähes joka toisen kuoleman syy olisi nimenomaan usko kristilliseen Jumalaan.



Kun tarkastellaan siviilioloissa tapettuja maittain, niin havaitaan kristillispohjaisen valtioiden olevan listan kärjessä hyvin edustettuina. Ykkösenä on Brasilia, jonka väestöstä 90% on roomalaiskatolisia. Korkealle tässä kyseenalaisessa tilastossa pääsevät myös seuraavat "kristilliset" valtiot. Meksiko, Etiopia, Kolumbia, Venäjä, Etelä-Afrikka, Venezuela ja Yhdysvallat. Yksistään näissä surmataan vuosittain noin 150.000 ihmistä.

Uskottavaa voisi olla, että maailmassa surmataan vuosittain 250.000 kristityksi luokiteltavaa ihmistä. Enemmän tai vähemmän uskovia. Mutta jos heidät kaikki lasketaan marttyyrikuoleman kokeneiksi, niin termin kynnys on määritelty aika matalaksi. Itse asiassa kynnystä ei ole lainkaan.

Suurten lukujen laki oli aikoinaan laudaturtyöni aihe. Se koski todennäköisyyksiä, mutta olen käyttänyt termiä vähän toisessa yhteydessä sen jälkeen. Kun luvut menevät tarpeeksi suuriksi, niin koulutetuiltakin ihmisiltä yleensä katoaa suhteellisuuden taju.  Oli sitten kyse Guggenheimin tulosta Helsinkiin tai marttyyrikuolemien määrästä. Joseph Goebbelskin ymmärsi tämän. "Kun valhe on riittävän iso ja sitä toistetaan jatkuvasti, niin se muuttuu uskottavaksi."

ps. Jonkinlaista määrällistä referenssiä antaa mm. murhattujen journalistien lukumäärä vuonna 2012. Se on 129, joista työtehtävissä olleina 88. Etsin myös murhattujen poliitikkojen lukumäärää, mutta enpä onnistunut löytämään. Jos jollakin poikkitieteellisen lukijalla on tästä tietoa, niin vapaasti kommentoimaan. 

Umayya




Uhrin syyllistäminen on tietysti aina vähän vyön alle lyömistä, mutta sittenkin. Jos ottaa itselleen tumman adoptiotytön, niin pitäisikö samalla ymmärtää, että maailmassa on tietty osuus idiootteja ja kaiken karvaisia kadulla huutelijoita? Näille tumma tyttönen on juuri sopiva kohde päästellä aivopieruja. Eivät he Mike Tysoneille ala suutaan soittamaan.

Totta kai jokaisella on oikeus lähteä siitä, että häntä ja hänen läheisiään kohdellaan ihmisarvoisesti syntyperästä, sukupuolesta, ihonväristä jne. riippumatta. Ikävä kyllä se kuuluisa Humen giljotiini leikkaa edelleen täydellä tehollaan. Siitä, miten asioiden pitäisi olla ei voi päätellä, miten ne ovat. Suomi on vielä nuori yhteiskunta kohtaamaan erilaisuutta. Minun nuoruudessani pitäjässä piipahtanutta mustaa miestä tultiin joukolla ihmettelemään. Suomessa asuvista alle 1% on sellaisia, joiden ulkonäkö poikkeaa merkittävästi kantasuomalaisista. Hollanti oli siirtomaavalta jo 400 vuotta sitten ja sen nykyisestä väestöstä 20%  on muita kuin kantahollantilaisia. Nämä erot eivät voi olla synnyttämättä myös erilaista asenneilmapiiriä. Yhteiskunnan kehittyminen varsinkin suvaitsevampaan suuntaa vie aikansa. Etelä-Afrikassakin pahimpia rotuerottelun kannattajia olivat buurit, hollantilaisten siirtolaisten jälkeläiset. Sana "apartheit" on hollanninkielistä alkuperää.

Umayyan johtopäätökset ja ratkaisut tilanteensa johdosta olivat tietysti hänen omiaan eikä niihin ole muilla nokan koputtamista. Jotenkin minulle jäi se käsitys, että Umayyan kyky tulla toimeen nyky-Suomen kanssa oli sittenkin huonompi kuin nyky-Suomen Umayyan ja hänen tyttärensä kanssa.