Vuoden 1956 lehtikuvaehdokas

Oriveden valokuvakursseilta 80-luvulta jäi yksi Matti J Kalevan kommentti erityisesti mieleen. Ehkä siksi, että sen kuuli aika usein. Se kuului suunnillen näin: "Välillä valokuvauksen suojelusenkeli ottaa kuvaajan hellään syleilyynsä".

Tässä on käynyt juuri niin. Kuva on isäni ottama 50-luvulla joko Viipurissa tai silloisessa Leningradissa. Kuvassa etualalla olevat pojat ovat uniformuista ja yhden soittopelistä päätellen jotain soitto-oppilaita. Kuva on sekä tärähtänyt että siinä on liike-epäterävyyttä. Yhden pojan kasvojen liike on nähtävästi ollut sellainen, että se kompensoi kameran tärähdyksen, josta syystä tämän pojan kasvot ovat ainoa kuvassa terävänä näkyvä kohde. Ei mikään partakarvan terävä, mutta ihan riittävä.

Jos vuoden lehtikuva voitaisiin jakaa takautuvasti ja kilpailu olisi avoin kaikille, niin ehdottaisin tätä kuvaa vuoden 1956 lehtikuvaksi. Kuten hyvän juryn pitää tehdä, niin perustelen valintani. Päätyminen tähän kuvaan ei johdu nepotismista, vaan siitä, että se on kerta kaikkiaan hieno kuva. Periaatteessa snapshot, mutta kuten sokeallakin kanalla on oikeus nokkaista se kerran elämässä eteen tullut kultajyvä, niin miksemme soisi sitä myös isälleni.

Kuva ei vaadi selitystä avautuakseen katsojalle. Se on kuva nuoruudesta, ystävyydestä, elämän ilosa, koulutuksesta. Kaikki näkyy kuvasta, toisin kuin vaikka taannoin Meeri Koutaniemen kehuttu kuva, jossa kuvateksti kuului: "Kiinalaiset troolarit ovat vieneet suurimman osan kalasaaliista ja syventäneet paikallisten kalastajien ahdinkoa". Kuva oli ihan käypänen, mutta mikään kuvan sanalliseen muotoon puetusta viestistä ei käynyt kuvasta ilmi. Ei edes hyvällä mielikuvituksella.

Kuva on minusta sommittelultaan ja kuvakerronnaltaan kerta kaikkiaan loisto-otos. Avoin ovi, nuoret ulos, vanhat sisälle. Liike-epäterävyys ja kameran liikuttelu siten, että juuri yksi pojista on terävä. Sattuma, tsägä, mutta mitä väliä. Lopputulos ratkaisee.  

Tätäkään kuvaa en ole nähnyt koskaan vedostettuna. Johtuu varmaan siitä, että isäni on negaa katsoessaan todennut sen olevan epäskarppi ja jättänyt vedostamatta. Veikkaan, että vanhoista negoista löytyisi vaikka kuinka paljon tämän kaltaisia helmiä, jos joku vain viitsisi käydä niitä lävitse.

Tuli vielä mieleen, että kun itse vietin pari vuotta 70-luvun Moskovassa, niin miehet kulkivat hyvin yleisesti käsikoukkua keskenään kuten kuvan kaksi keskellä olevaa poikaa. Mikä mahtaa olla tilanne nyt Putinin Venäjällä?

Kuvajournalismi 2015-kilpailu

 Kuva: Markus Jokela

Vuoden lehtikuvaa ja -kuvaajaa etsittiin taas vuoden tauon jälkeen. Kisan nimi tosin on muuttunut, mutta paljon muuta sitten ei olekaan. Palkitutkin näyttävät olevan pitkälti kisaan useasti osallistuneita ja siinä aiemminkin pärjänneitä. Osallistujia oli rapiat sata. Kilpailuhan on jäsentenvälinen, sillä pääsarjoihin voi osallistua vain Suomen kuvajournalistit ry:n jäsenet. Jossain näin jäsenmääräksi sellaisen luvun kuin 500, joten viidesosa jäsenistä olisi ollut kisassa mukana. Parhaat, kilpailuhenkisimmät, ennen pärjänneet, sisäpiiriin kuuluvat?  En tiedä.

Tuomarit kiittävät Kuvajournalisti 2015 -voittajaa Markus Jokelaa oivaltavasta näkökulmien hallinnasta ja tilannetajusta. Tuomariston mukaan Jokelan ammattitaito näkyy oikean hetken valitsemisessa ja kuvalla kertomisen taidossa.

Tuomaristo huomauttaa, että voittajan työt eivät uudista kuvajournalistisia perinteitä, mutta käyttävät niitä osaavasti hyväksi

En voi mitään sille, mutta osasta Jokelan kisassa olleista kuvista minulle tulee mieleen snapshot, eli suomeksi räpsy. Kaiken tietävä Wikipedia kertoo siitä seuraa englanniksi. Suomeksi ei ole omaa artikkelia.

A snapshot is popularly defined as a photograph that is "shot" spontaneously and quickly, most often without artistic or journalistic intent. Snapshots are commonly considered to be technically "imperfect" or amateurish—out of focus or poorly framed or composed. Common snapshot subjects include the events of everyday life, such as birthday parties and other celebrations, sunsets, children playing, group photos, pets, tourist attractions and the like.

Jokelan kuvassa Stubbista ja Merkelistä on niin paljon räpsyn piirtetiä, että minusta "syytä epäillä tunnusmerkit" täyttävät. Kuva lienee niitä tavallistakin tavallisempia lehtikuvaajan arkeen kuuluvista tilanteesta. Poliittiset toimijat kohtaavat ja siitä pitäisi saada kuva. Se, että vieras on tällä kertaa vähän isompi kala ja että ajankohtaan epätyypilliseen tapaan satoi lunta, eivät kumpikaan olleet kuvaajan oivalluksesta kiinni olevia reunaehtoja. 

Googlaamalla saa helposti selville, että paikalla oli muitakin kuvaajia. Miten Jokelan kuva eroaisi muista vastaavista "oivaltavan näkökulman hallinnan, tilannetajun, oikean hetken valinnan ja kuvalla kertomisen taidon suhteen" ei minulle oikein aukea. Tosin ei se olisi ensimmäinen kerta kuvakerronnan kyseessä ollen. Fingerporinkin nerokkuus jää minulta aika usein oivaltamatta.

Kuva: Markus Jokela

Merkelin ja Stubbin lumisadekuva ei tietenkään täytä snapshotin määritelmän ehtoa "the event of everyday life", mutta kuva lentoasemalla nukkuvasta neitokaisesta sitten sitäkin paremmin. Jos kilpailun aihe olisi "kuva, jonka kuka tahansa olisi voinut ottaa", niin tämä kuva olisi pärjännyt siinäkin kisassa. Ainakin jos minä olisin ollut tuomaristossa. Joten vanhoja sanontoja kitkerästä turkulaisesta palopäälliköstä ja pohjalaisesta sotaveteraanista vapaasti mukaillen: "Noon eri miehet/naiset, ketkä kisaan osallistuu ja parhaat palkitsee ja eri mies, kuka sanoo, että väärin valittu". Olisiko amatöörin snapshotin ja ammattilaisen palkitun lehtikuvan ero siinä, että snapshotin luonnehdinnasta  pudotetaan lehtikuvan kyseessä ollen sanasta "without" loppuosa "out" pois?  "A professional newspaper photo is defined as a photograph that is "shot" spontaneously and quickly, often even with artistic or journalistic intent"

ps. Minä olen sen verran vanhan liiton miehiä valokuvan suhteen, että minua häiritsee kuvan reunoilta kuvaan työntyvät katseenvangitsijat. Tosin ne tuntuvat olevan Jokelalle enempi tavoiteltu tavaramerkki kuin harmillinen virhe. Kuten minulle valokuvausta niin monelta kantilta valoittaneella Matti J. Kalevalla oli tapana sanoa: "Katso reunat!", millä tarkoitettiin sekä kuva-alan että pääkohteen reunoja. Ohje on yhtä pätevä riippumatta siitä, haluaako reunojen olevan "puhtaat" vai täynnä "kuvaan kurkistavia" elementtejä. Minä olisin rajannut jotenkin alla olevien tapaan.

pps. En todellakaan edes huomannut kuvan vitsiä. Se johtuu paitsi meikäläisen hitaasta sytytyksestä myös siitä, että varsinkin originaalissa kuvassa on niin paljon hajottavia elementtejä, että kuvan viesti jää helposti huomaamatta. Ei lehtikuva ole mikään Fingerpori, jossa lukija saattaa jäädä pitkäksikin aikaa pähkäilemään Jarlan ajatuksen juoksua. Jos lehtikuva ei avaudu lukijalle muutamassa sekunnissa, niin katse on seuraavassa kohteessa. Tietenkin tässäkin voi vängätä vastaan, että kyllä fiksu lukija miettii pitkään, mutta niitä on harvassa. Jos lehtikuvaaja ei pelaa lukijan ehdoilla, niin voidaan hyvin kysyä, kuvaako hän itselleen ja kavereilleen vai maksaville lukijoille.

Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen

Katselin toisella silmällä historiakanavalta H2 tulevaa ohjelmaa Cities of the Underworld ja siitä Australiasta kertovaa jaksoa Alcatraz Down Under. Toinenkin silmä meinasi pudota päästä, kun oheinen valokuva lävähti kuvaruutuun kohdassa, jossa kerrottiin ensimmäisten siirtolaisten olleen karkoitettuja rikollisia. Otin pikaisesti kuvan pöydällä lojuneella tabletilla. Siinä selitys vähän kehnolle laadulle.

Kuvassahan ei suinkaan ole Australiaan karkoitettuja brittiroikaleita, vaan alla olevan kuvan perusteella suomalaisille historian kirjoista tutut Antit, Rannanjärvi ja Isotalo kahleissaan. Eihän heitä karkoitettu edes Siperiaan, Australiasta nyt puhumattakaan.

Tämän historiakanava H2:n ohjelmien aihepiiri ja käsittelytapa ovat hyvin vaihtelevia. Osa on ihan asiallista faktaa, osa taas pelkkää höpöhöpöä. Kuten vaikka ufoilla spekuloiva "Ancient aliens" -sarja. 

Kuvassa vas. Antti Rannanjärvi (1828 - 1882) ja Antti Isotalo (1831 - 1911). 

Kuva on vuodelta 1868 tai 1869. 

Valok. Julia Widgren, Pohjanmaan museon arkisto

Naisvalokuvaaja Julia Widgren oli 27 vuotias kuvan ottaessaan. Kuvasta tuli paitsi yksi suomalaisen sekä historian  että valokuvauksen historian ikoneista myös erinomainen mainoskuva ottajalleen. Tarkemmin mm. täällä.

Maksaisin aika lailla, jos pääsisin aikamatkalaisena kärpäseksi kattoon seuraamaan tämän valokuvan ottoa. Mitkä mahtoivat olla miesten mietteet, kun Julia sanoi, että nyt hetki liikkumatta? Ilmeistä päätellen ainakaan perinteistä repliikkiä "vähän iloisempi ilme" ei annettu. Valotusajat tuohon maailmanaikaan käytetyllä märkälevytekniikalla olivat pikemminkin kymmenien sekuntien kuin sekuntien pituisia. Siitä syystä sotakuvaajatkin tulivat paikalle vasta taiston jo tauottua. Vainajia ei tarvinnut pyytää olemaan hetki liikkumatta. 

Miksi päivien piteneminen kiihtyy?

Helsingin Sanomissa oli ennen joulua pieni juttu päivien pitenemisestä. Mukavaa, että Hesarin tiedetoimitus jaksaa palvella meitä tähtitieteestä kiinnostuneita lukijoita.  Lueskellessani joulunpyhien ratoksi viimeisintä artikkelia päivien pitenemisen kiihtymisestä  minua ja ehkä jotakuta muutakin jäi vaivaamaan selitysten sinänsä varsin ymmärrettävä ylimalkaisuus. Lehden palstatila on rajallista ja maapallon vuotuiseen kiertoon Auringon ympäri ja vuorokautiseen pyörimiseen akselinsa ympäri liittyvät ilmiöt eivät ole suinkaan triviaaleja. Niiden vähänkin syvällisempi ymmärtäminen vaatii useimmilta ihmisiltä sekä aikaa että ainakin pään raapimista, kun tupakanpoltto on useimmissa paikoissa nykyään kielletty. Hesarin artikkeli antoi kuitenkin lähinnä vastauksia kysymyksiin mistä seikoista ilmiö johtuu ja jätti vähemmälle vastaukset kysymyksiin miksi ja miten. Päätin vähän kertailla tähtitieteen opintojani. Omaksi ja ehkä jonkun muunkin opiksi ja ojennukseksi.

Korjataan nyt pieni muoto- ja vähän suurempi käsitteellinen virhe.

"Maapallon kiertorata auringon ympäri on soikea, jolloin maapallon nopeus vaihtelee."

Aurinko taivaankappaleena on erisnimi. Taivaalla näkyvänä kohteena vähän siinä ja siinä. Minä sanoisin: "aamulla aurinko nousee", mutta "Kuu kiertää Maata ja Maa Aurinkoa".

"Kun Maa on lähimpänä Aurinkoa radallaan, kiihdyttää Auringon vetovoima sen liikettä" 

Auringon vetovoima pitää koko ajan Maan Aurinkoa kohti olevassa kiihtyvässä liikkeessä. Eihän Maa muuten pysyisi radallaan. Toisaalta Maa on lähinnä Aurinkoa perihelissä, jolloin se ratanopeus on suurimmillaan, siitä eteenpäin ratanopeus hidastuu puolivuotta aina apheliin asti. Ymmärrän hyvin, mitä kirjoittaja ajaa tässä takaa, mutta videolta poimittu lause on fysikaalisesti päätön.

Hesarin jutusta käy ilmi, että päivien, siis valoisan ajan pituus ei muutu tasaisesti, vaan vaihtelee. Yritän tässä selventää asiasta syvällisemmin kiinnostuneille miten ja miksi. Kysymykseen "miten" on netissä oivallinen työkalu, josta näkee päivien pituudet ja niiden muutokset eri aikoina vuodesta ja eri paikkakunnilla. Päivän pituuteen ja sen muuttumisnopeuteen vaikuttaa kolme muuttujaa: maapallon akselin suunta suhteessa Aurinkoon, maapallon etäisyys Auringosta ja siitä riippuva maapallon ratanopeus sekä paikkakunnan leveyspiiri. Käydään näitä lävitse yksi kerrallaan.

Talvipäivän seisauksen aikaan maapallon akseli on pohjoisella pallonpuoliskolla  kauimpana Auringosta. Meillä päivä on silloin lyhyimmillään. Kun maapallon akselin suunta pysyy koko ajan samana, niin  pohjoinen pallonpuolisko alkaa tämän jälkeen saada päivittäin ja pidempään Auringon valoa. Päivät pitenevät pohjoisella pallonpuoliskolla ja eteläisellä vastaavasti lyhentyvät. 

Talvipäivän seisaus oli vuonna 2015 Joulukuun 22  päivänä. Sen jälkeen päivä alkoi pidentyä aika lailla tasaisesti kiihtyvällä vauhdilla. Päivän pidennys kasvoi noin 11 sekuntia joka päivä. Päivä pitenee nimenomaan illasta. Miksi näin? Sitä selvittelin vuosi sitten.

Vuodenvaihteen tienoilla pituuden lisääntymisen muutokset alkavat rahoittua. Tammikuun lopussa päivän pidentyminen on kasvanut vain 3 sekuntia vuorokaudessa.

Maaliskuussa päivän pituuden muutokset ovat suurimmillaan. Helsingissä päivä pitenee tasaisen tappavaan tahtiin 5½ minuuttia vuorokaudessa. 

Maapallon rata Auringon ympäri ei ole ympyrä, vaan ellipsi. Siksi Maan etäisyys Auringosta ja samalla ratanopeus vaihtelevat. Lähinnä Aurinkoa Maa on perihelissä, joka tapahtuu noin Tammikuun 4. päivänä. Silloin Maan ratanopeus on suurin. Meillä on silloin talvi, eteläisellä pallonpuoliskolla kesä. Kauimpana Auringosta ollaan aphelissä eli Heinäkuun 4. päivänä. Sitä, miten tämä vaikuttaa, voidaan tutkia katsomalla taulukkoa yhtä kaukana päiväntasaajasta olevilla paikkakunnilla pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla. Esimerkiksi Kroatian Zagrebissa ja Uuden Seelannin Dunedinissa, jotka molemmat ovat aika tarkkaan 45 leveyspiirillä. 

Päivät ovat pidempiä ja niiden pituus muuttuu nopeammin Tammikuun alussa Zagrebissa kuin Heinäkuussa Dunedinissa. Kun päivän pituuden kasvu lisääntyy Zagrebissa 5 sekuntia vuorokaudessa, niin Dunedinissa se on vain 4 sekuntia. Ero johtuu siitä, että perihelissä maapallon kulmanopeus Aurinkoon nähden on suurempi kuin aphelissä. Kun maapallon pyörimisnopeus on vakio, niin Aurinkoon nähden maapallo tuntuu pyörivän hitaammin pohjoisen pallonpuoliskon talvella kuin kesällä. Tätä tarkastelin vuosi sitten mm. täällä .

 Radan elliptisyys on selitys myös toiselle tekstissä esiintyvälle ilmiölle. Astronomisten vuodenaikojen eri pituuksille. Kun maapallo kiitää nopeinten talvella, niin pohjoisen talvi on myös nopeinten ohitse. Ero kesään on tekstissä mainitut noin 4 vuorokautta. . Tämä olotila ei ole kuitenkaan vakio. Hyrräliikkeen prekession johdosta maapallon pyörimisakseli kiertyy täyden ympyrän 26.000 vuodessa. Kaltevuuskulma säilyy samana, joten vuodenajat säilyvät, nekin vain kiertyvät samaan tahtiin. Joka 13.000 vuosi astronomiset syksy ja talvi ovat yhtä pitkät ja vastaavasti kevät ja kesä keskenään yhtä pitkät.

Vuonna 2014 astronomisten vuodenaikojen pituudet olivat

Kevät = 92d 17h 54m

Kesä = 93d 15h 37m

Syksy = 89d 20h 34m

Talvi = 88d 23h 42m

Helsingin Sanomien juttu on myös kovin Etelä-Suomi -keskeinen. Kun mennään tarpeeksi pohjoiseen Lappiin, niin tilanne on ihan toinen. Päivien piteneminen hidastuu, kun aurinko ylipäänsä tammikuussa nousee horisontin yläpuolelle.

Fysikaalisesti ajatellen päivän pituuden muuttumisnopeuden muttuminen vastaa kiihtyvyyttä ja matemaattisesti päivän pituuden toista derivaattaa päivämäärän muutoksen suhteen. Käsittelin vähän samantapaista teemaa poikkitieteellisessä blogissani noin vuosi sitten, jolloin siihen liittyi tämä kaavakuva. 

Päivän pituuden muutoksen kiihtyminen tai hidastuminen näkyy näiden käyrien kuperuudesta. (Lukion matikan tiedoista olisi nyt apua.) Kun käyrä on kupera alaspäin, kuten Helsingissä kevätpäivän tasaukseen asti, niin päivän pituuden muutos kiihtyy. Vastaavasti Utsjoen käyrä on kupera ylöspäin, joten päivän pituuden muutos hidastuu niin ikään kevätpäivän tasaukseen asti, jossa on molempien käyrien käännepisteet. Sen molemmin puolin käyrät ovat likipitäen suoria, joten päivän pituuden muutos sen myötä on likipitäen vakio. Utsjoella tietysti suurempi, 8:38 minuuttia kuin Helsingissä, 5:30 minuuttia. Siitä eteenpäin Helsingin horisontin mukaan päivän pituuden muutokset hidastuvat ja  vastaavasti Utsjoen kasvavat. Utsjoella kasvu pysähtyy toukokuun lopulla, kun aurinko ei enää laske, Helsingissä sen sijaan päivän pituuden muutoksen hidastuminen päättyy vasta syyspäin tasaukseen. 

Päivän pituudessa on kyse yön ja päivän välisen rajan liikkumisesta maapallon pinnalla Maan sekä pyöriessä samaan suuntaan sojottavan akselinsa ympäri että kiertäessä Aurinkoa lähes ellipsinmuotoisella radallaan. Kun me olemme itse tämän spektaakkelin keskellä, niin sen avaruudellinen hahmottaminen saattaa tuottaa monille ihmisistä ylipääsemättömiä vaikeuksia. Oikeassa kaltevuuskulmassa olevan karttapallon valaiseminen vaikka riittävän kaukana olevalla taskulampulla selventäisi tilannetta. Kääntämällä akselin suuntaa suhteessa valonlähteeseen ja pyörittämällä maapalloa akselinsa ympäri voi tutkia asiaan vaikuttavien seikkojen muuttumisen vaikutuksia. 

Perinteiset poliisikuvat epäillystä sivusta ja edestä. Suunnilleen alemman kuvan kaltaiselta maapallo näyttäisi katsottaessa sitä Auringon suunnasta jouluna puolen päivän aikoihin.

Yön ja päivän raja talvipäivän seisauksen aikaan Auringon ollessa korkeimmillaan Suomen horisontin mukaan. Sama tilanne karttapallolla ja kaksiulotteisella kartalla. Miten tilanne muuttuu maapallon pyöriessä ja kiertäessä Aurinkoa, sen hahmottamisesta tässä on kyse. Kaikilta yksityiskohdiltaan ei varmaan ihan helpoimmasta päästä olevaa päättelyä. 

Putkirikko

Kymmenen metriä pitkä ja miehen korkuinen juoksuhauta Saarantien alapihalla. Kaivurimieheltä meni neljä tuntia tämän kaivamiseen, putken korjaamiseen ja kaivannon täyttämiseen. Minulle tähän kaivantoon syyllinen aiheutti kolme kertaa viiden vuoden aikana paskamaista vaivaa - kirjaimellisesti.

Ote Vantaan Energia Sähköverkot Oy:lle laittamastani kirjeestä.

Vantaan Energia Sähköverkot Oy

Syksyllä 2008 osoitteessa Saarantie 8 olevan omakotitalotonttini kulmalle uusittiin Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n toimesta sähkö- ja puhelinjohtopylväs. En tiedä, hoitiko pylvään uusimisen Vantaan Energia Säköverkot Oy:n henkilökuntaa vai tekikö sen joku aliurakointiyhtiö. En ollut silloin itse paikalla. Tarkkaa päivämäärää en muista, mutta joskus loppusyksystä se muistini mukaan oli.

Jonkin aikaa tämän jälkeen viemärini meni tukkoon. Lassila&Tikanojan auto kävi avaamassa sen. Meni vuosi tai pari ja viemäri meni uudestaan tukkoon. Samat toimenpiteet. Sen jälkeen viemäri olikin toiminnassa monta vuotta kunnes noin viikko sitten se oli taas tukossa. Päätin, että nyt saa riittää. Viemäri kuvattiin, jolloin kävi ilmi, että se oli mennyt rikki lähellä tietä. Se olisi pakko kaivaa auki ja uusia viemäriputki joltain matkalta.

Oletin ilman muuta kiven rikkoneen putken maan routimisen tai jonkin muun seikan takia. Yllätys olikin melkoinen, kun viemäri kaivettiin auki. Reikä oli juuri uusitun sähköpylvään kohdalla ja se oli selvästi mennyt rikki jonkin terän painalluksesta. Rikkinäinen halkeama oli noin puolen metrin mittainen. Senkin olisi vielä voinut ymmärtää kiven painamaksi, mutta kun halkeaman päällä oli suojana hieman sen pituutta lyhyempi punainen kaapeleille tarkoitettu Pipeline suojaputki, niin tapahtumien kulku alkoi kirkastua.

Sähkötolppaa maahan kaivettaessa kaivurin kauha oli rikkonut viemäriputkeni. Vahinko oli havaittu, mutta sitä ei oltu vaivauduttu korjaamaan asianmukaisesti, saatikka ilmoittamaan minulle asiasta. Asiallinen korjaus siinä vaiheessa olisi maksanut materiaalin osalta ehkä noin 40 euroa ja vienyt aikaa tuskin puolta tuntia enempää. Sen sijaan tapahtuma salattiin ja yritettiin paikata täysin kelvottomalla tavalla.  Ajateltiin ehkä, että kun "omaiset eivät ole paikalla, niin arkunkansi voidaan laittaa kiinni ja peittää koko juttu ikuisesti kahdella metrillä multaa". Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan teko paljastui. Nyt siitä on koitunut paitsi minulle mittavasti harmia ja ajanhukkaa myös useamman tuhannen euron kustannukset.

Jotta ei jäisi turhaa epäselvyyttä siitä, miten ja milloin halkeama on syntynyt ja ennen kaikkea miten sen peitoksi laitettu punainen  suojus on joutunut rikkinäisen kohdan päälle kahden metrin syvyyteen, niin voin vakuuttaa, että se tapahtunut ainakaan viemärin asentamisen aikoihin. Olin nimittäin itse paikalla silloin ja olisin varmaan huomannut tapahtuman. Kun se ei ole sinne itsestäänkään tullut, niin reiän paikan ja tukkeumien alkamisten ajankohdan huomioon ottaen muita reaalisia vaihtoehtoja kuin kuvailemani ei jää jäljelle. Tähän päätelmään tulivat myös paikalla olleet, suojaputken ensimmäisenä havainneet kaivurin kuljettaja ja apuna ollut naapurini, joka on sattumoisin myös Vantaan kaupungin viemäröintitöissä työskentelevä rakennusmestari. He ovat luvanneet antaa asiasta lausunnon tarpeen niin vaatiessa.

Timo Suvanto

Kun tämä paljastui viemärin kaivantoa auki kaivettaessa, niin kaivuri totesi minulle, että nyt taisi löytyä jos nyt ei aarre niin ainakin laskulle maksaja. Jos vain saat sen kiinni. Sainhan minä, joskin tuskin varsinaista vahingon tekijää. Teosta kun on aikaa aika tasan seitsemän vuotta. 

Kuvasta näkee selvästi, miten ylempänä oleva harmaa viemäriputki on isketty rikki ja sitten vähitellen täyttynyt reiästä sisään valuneesta sorasta.

Kävimme asiasta muutaman asiallisessa hengessä sujuneen puhelinkeskustelun ja sähköpostia vaihdettiin puolin ja toisin. Lähettämäni kohtuullisen, vain selkeät kustannukset kattavan laskun jälkeen tuli vastaus pari päivän päästä. 

Pahoittelemme tapahtunutta ja pidämme vaatimianne vahingonkorvauksia perusteltuina. Olette näin ollen oikeutettu saamaan vahingonkorvauksen syntyneistä välittömistä vahingoista.

Pahoittelemme tapahtuneesta Teille aiheutunutta vahinkoa ja haittaa.

Vantaan Energia Sähköverkot Oy

Käyttö ja kunnossapito

Näin vastuullinen yhtiö hoitaa aiheuttamansa vahingon. Case closed.

Siihen aikaan kun isoisä filmille kuvasi

Maisema Kyprokselta muistaakseni keväältä 203.  Vasemmassa laidassa jalustan takana kykkivä hemmo on muuten Sakari. Molemmat edellisten virkkeiden tiedot ovat tämän tarinan kannalta merkityksettömiä.

Kun itse maisemaa sellaisenaan en saa tähän esitykseen millään mukaan, niin tämä kuva maisemasta saa edustaa tässä maisemaa itseään. 

Maiseman kuvaan  on merkitty kolme mittauspistettä, joiden arvojen merkitystä ketjun eri vaiheissa maisemasta lopulliseksi kuvaksi tulen tässä selvittelemään. Piste 1 on maisemassa taivaan valoisin osa, piste 2 kallion varjossa oleva kohta ja piste 3 edessä olevan kukan vaalein kohta. 

Mittasin pistemittarilla maiseman tummimmasta (2), vaaleimmasta (3) ja taivaan vaaleimmasta kohdasta (1) valotusarvot. Maiseman vaaleimman ja tummimman kohdan välinen valon intensiteettien suhde on kuva-alan kontrasti. Valokuvauksessa se ilmaistaan EV-lukujen tai myös aukkoaskelten lukumäärän välisenä erotuksena.

Pentax

Pistevalotusmittarin toimintaperiaate. Mittauskulma pistemittarissa on tyypillisesti 1 aste.

Valotusmittarin lukema mitattuna maiseman vaaleimmasta kohdasta 3.

Vastaavasti valotusmittarin lukema mitattuna maiseman tummimmasta kohdasta 2. 

Valotuksen EV-arvojen erotus on 7, jonka voi laskea myös alhaalla olevien aukkoarvojen muutoksen määrästä. Tämä tarkoittaa sitä, että kuva-alan kontrasti kuvan oleellisten osien välillä on 7 aukkoarvoa tai EV-arvojen erotus on juuri tämä 7.

Mittarilukema taivaan valoisimmasta kohdasta (1) mitattuna. Valotusarvo on maiseman tummimmasta ja vaaleimmasta kohdasta mitattujen välissä. Näillä arvoilla valotettaessa taivaan vaalein kohta valottuisi ns. keskiharmaaksi. Halusin taivaan aika tummaksi, joten käytin tätä valotusarvoa. 

Maisemasta otetun mustavalkosen kuvan negatiivi. Kun mustavalkoisen negatiivifilmin dynamiikka,  eli kuinka laajan kuva-alan kontrastin filmi pystyy toistamaan on selvästi yli kymmenen, niin tässä kuva-alan kontrasti mahtuu hyvin filmin dynamiikan sisään. Filmille jää aika reilusti valotusvaraa, eli kuvaaja voi päättää reilun kolmen aukko-arvon rajoissa, miten tummaksi hän valottaa negatiivin ilman että tumman tai vaalean pään rajat tulevat vastaan.

Vedostettaessa negatiivi muuttuu itse kuva-alaksi. Negatiivin kontrasti on nyt negatiivin tummimmman ja vaaleimman osan valon läpäisyjen intensiteettien suhteen käänteisarvon 10-kantainen logaritmi. Ei ehkä aukea heti matematiikkaa taitamattomille. 

Filmin maksimikontrastin määrittäminen filmin karakteristesta käyrästä. Se on D Max:n ja Basen välinen D-arvojen erotus, tässä jopa noin 3. Kun D-arvojen erotus 1,0 vastaa  EV-arvojen erotusta 3,3, niin  tämän filmin mustuman suurin kontrasti vastaisi 10 EV-arvon erotusta. Käytännössä tavanomaisen filmiruudun kontrasti on tätä pienempi.

Densitometrillä mitaten olisi tämän kuvan negatiivin tummimman kohdan tiheydeksi eli D-arvoksi saatiin 3,0 ja vaaleimman 0,5, jolloin negatiivin kontrasti olisi näiden erotus 2,5. EV-arvoina siis 8,25. Kohteesta kuvatun negatiivin kontrasti saattaa siis olla suurempi kuin itse kohteen kontrasti.

Nyt kun negatiivista vedostetaan paperikuva, niin paperin dynamiikka on joustavaa. Filmin kontrastista riippuen voidaan käyttää loivaa tai jyrkkää paperia, jolloin koko filmin konrasti saadaan mahdutettua paperin dynamiikan sisälle. 

 Valokuvapaperin maksimikontrasti on yleensä aina selvästi pienempi, kuin negatiivin. Esimerkiksi tässä voisi kuvitella, että kohdan 3 D-arvo olisi 0,5 ja kohdan 2 D-arvo olisi 2,0, jolloin D-arvojen erotus, siis kuvan kokonaiskontrasti olisi 1,5 eli 5 EV-arvoa. Silmällä katsottuna se näyttäisi kuitenkin sävykkäältä kuvalta, koska silmä mukautuu kontrastin vaihteluihin. Se on sitten ihan eri tarinansa.

Originaalikuvan, siitä tehdyn harmaasävyversion ja tämän negatiivin histogrammit. Positiivi- ja negativikuvan histogrammit ovat peilikuvat, koska negatiivi syntyy Photoshopissa yksinkertaisesti vähennyslaskun avulla. Vanhanaikainen kemiallinen prosessi ei ole ihan näin suoraviivainen.

Painettu kuva muodostuu rasteripisteistä. Kuvassa näiden pisteiden peittoprosentit. Näillä arvoilla saataisiin hyvälle paperille painettuna sävykäs kuva, joka ei olisi mistään oleellisesta kohtaa puhkipalanut eikä umpimusta. Kiven varjokohdat ovat tosin siinä ja siinä, näkyykö siellä enää mitään sävyjä. Ne ovat kuitenkin niin pienet elementit koko kuvassa, että sillä ei ole hirveästi väliä. 

Painomusteella ei saa niin syvää mustumaa kuin hopean mustumiseen perustuvalla paperilla, mutta uusimpien mustesuihkutulostimien mustuma hakkaa kuulemma vanhan hopeapohjaisen tekniikan. En ole näiden asiantuntija, joten niistä ei sen enempää. Saa kommentoida ja esittää korjausehdotuksia yleisesti ja erityisesti.

Kuvaruutukuvan RGB-arvot. Monitorin kontrastit ovat tyypillisesti 1000:1, mikä tarkoittaa siis 10  aukkoarvon kontrastia. Kuvaruutukuva on siis ainakin periaatteessa selvästi kontrastikkaampi kuin printti. Osoituksena silmän mukautuvuudesta sama kuva sävykkäänä printtinä ja kuvaruudulta katsottuna näyttää suunnilleen yhtä sävykkäänä. Näköaisti on tässä suhteessa aika armollinen.

Liite matematiikasta kiinnostuneille

EV-arvo määritellään alla olevalla lausekkeella, missä N on aukkoarvo (f-luku) ja t on valotusaika. Näin määritellen EV-arvo kasvaa aina yhdellä, kun objektiivin läpi kulkevan valon määrä kaksinkertaistuu.

Densiteetti D määritellään alla olevalla lausekkeella, missä I(0) on tulevan valon intesiteetti ja I(t) on läpimenneen (filmi) tai heijastuneen (printti) valon intensiteetti. Logaritmi on nyt 10-kantainen.

Matemattisia lausekkeita pidetään usein absoluuttisen rationaalisena tapana kuvata ilmiöitä, jotka ylipäänsä ovat esitettävissä matemaattisesti. Tosiasiassa ne ovat ihmisen kehittämiä usein eri historian vaiheissa, jolloin ne saattavat kantaa tätä historian tuomaa painolastia mukanaan. Kun EV-arvot määritellään 2-kantaisen logaritmin avulla ja densiteetit 10-kantaisen logaritmin avulla, niin joudutaan tekemään vielä yksi laskutoimitus, jos ne halutaan yhdistää. Helpommalla olisi päästy, jos molemmissa olisi saman kantainen logaritmi.

Sama pätee muuten aukkoarvoonkin. Nythän aukkoarvo N eli f-luku määritellään

missä f = polttoväli ja D = aukon halkaisija. Jos määriteltäisiin siten, että D = aukon pinta-ala, saataisin aina sama määrä valotusta, jos valotusajan ja aukkoarvon tulo t x N on vakio. Ev-arvo pitäisi tietysti silloin määritellä siten, että N:n arvosta putoaa potenssi pois.

Paitsi lausekkeiden huono yhteensopivuus näissä häiritsee se, että samoja symboleita, kun D ja f käytetään eri tarkoituksissa. Jos minulla olisi valokuvauksen matematiikan diktaattorin valtuudet, niin loisin kokonaan uudet lausekkeet keskeisille käsitteille.

Toivo Kärki ja minä

Käyttämättömäksi jäänyt henkilökuva Toivo Kärjestä pari vuotta ennen Kärjen kuolemaa hänen toimistossaan. Mielestäni sain tähän kuvaan jotain sellaista olennaista, jota olin aistivinani hänessä sen tunnin aikana, jolloin häntä kuvailin. Ainakin tupakan, jota Kärki sauhutteli koko sen määrän, minkä lääkäri oli hänelle luvannut ja ehkä vielä hieman enemmänkin. Kun toinen haastattelija oli vähintään yhtä kova tupakkamies, niin toimistohuone oli välillä aika sakean savun peitossa.

Toivo Kärjen syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta. Hesarissa oli hyvä juttu Kärjestä ja Yle näyttää lauantaina Kärjen haastattelun vuodelta 1980. Se tuli jo eilen ensimmäisen kerran. Kannattaa katsoa, jos suomalaisen kevyen musiikin historia yhtään kiinnostaa.

Minulla on onni ja kunnia tavata Kärki pari-kolme vuotta ennen maestron kuolemaa, muistaakseni vuonna 1989. Tarina meni suunnilleen näin.

Tein Apu-lehteen tarinan muotoon tehtyjä lehden omia mainoksia tunnetuista henkilöistä. Idean isä ja primusmotor oli pitkäaikainen ystäväni, nyt jo edesmennyt muusikko Markku Suominen. Työnjakomme oli sellainen, että kun Markku tunsi hirveän määrän julkisuuden henkilöitä, niin hän hoiti kontaktit ja minä kuvasin ja purin nauhalta tekstiksi haastattelut. Ainoa ongelma tässä oli se, että Markku suulaana persoonana ei osannut aina antaa oikein suunvuoroa haastateltaville. Onneksi mainoksiin tulevat tekstit olivat niin lyhyitä, että jotain haastateltavan sanomaakin nauhoilta irtosi.

Ennen Kärkeä olimme tehneet jutut  ainakin Kalle Päätalosta, Tarja Ylitalosta ja Anu Pentikistä. Joku muukin saattoi olla, mutta ihan kaikkia en enää muista. Itsekin pohjoisesta (no Kajaanista nyt ainakin) kotoisin olevana Markulla oli hyvä kontaktipinta saman suunnan ihmisiin.

Nyt olimme tulossa etelään. Kärki oli ensimmäisenä listalla. Ainakin Kirkan kanssa oli jo sovittu jutusta.

Kärjen tapasimme Pitäjänmäellä hänen toimistossaan. Kello oli selvästi normaalin työajan ylitse, eikä paikalla ollut muita kuin Kärki omassa huoneessaan. Koputimme oveen.

- Sisään vain, kuului oven takaa.

- Tjah! Ja mitähän herroilla on mielessä? Jos se on jokin mainos, niin sen saatte heti unohtaa.

Tämä vaatii nyt hieman taustoitusta. Ensinnäkin Kärjen kommenttien tavaramerkki oli lauseen alussa oleva terävästi lausuttu "Tjah!". Se ei ollut mikään lyhyt löysä "Jah" tai pitkä "Tjaah!", kuten Hesarin jutussa on kirjoitettu. TV:n dokumentissa on tämä "Tjah!" parikin kertaa kuultavissa autenttisena.

Toiseksi Markku oli aikoinaan Kärjen löytö. Kärki oli hommannut vasta 17-vuotiaalle Markulle 1960-luvun lopussa levytettäväksi kappaleen "Hän" (hän rikkoi pölynimurin), josta tulikin melkoinen menestys. Kärki oli myös havainnut heti Markun suunnattoman musikaalisen lahjakkuuden, johon kuului mm. absoluuttinen sävelkorva. Mikä muodostui myöhemmin lähinnä kiroukseksi Markulle. Hän ei kärsinyt kuunnella lainkaan pieleen soitettua tai laulettua musiikkia.

Haastattelusta oli siis sovittu aikaisemmin, mutta sen varsinainen tarkoitus oli jäänyt vielä Markulta kertomatta. Vanhana kettuna Kärki oli kuitenkin osannut lukea rivien välistä tai puheiden takaa, mikä mielessä herrat olivat paikalle tulleet.

Markku oli myös takinkäännön maailmanmestari tällaisissa tilanteissa.

- Ei missään tapauksessa. Teemme artikkelisarjaa suomalaisen musiikin keskeisistä vaikuttajista Suomen Kuvalehteen ja te olette ensimmäinen haastateltava.

En voinut kuin ihailla takinkäännön nopeutta ja uuden puolen täydellistä yhtenevyyden puutetta todellisuuden kanssa. Joka tapauksessa selitys tyydytti Kärkeä, eri asia uskoiko hän siihen.

- Tjah! No, sehän sopii. Mitenkä edetään?

Etenimme siten, että Markku jututti Kärkeä ja minä kuvailin. Olimme Kärjen luona noin tunnin, valitettavasti vain olen onnistunut hävittämään Sonyn Walkmanille tehdyn haastattelunauhan. Jutustelu oli varsin eläväistä. Kärki kertoili omaa tarinaansa. Aika suuri osa ajasta kului Kärjen ja Markun yhteisten muistojen kertaamiseen.

Olimme jo tekemässä lähtöä, kun Eino Grön ponkaisi paikalle. Hän oli juuri tullut Argentiinasta ja oli tohkeissaan kuin vissypullo uudesta argentiinalaista tangoa sisältävästä ja paikan päällä levytetystä materiaalistaan. Kärjen olisi ehdottomasti kuultava se.  Mekin saimme jäädä kuuntelemaan.

- No, mitäs pidit?, kysyi Grön, kun pari näytettä oli kuunneltu.

- Tjah! Vaikka sinä kuinka venytät ja vanutat noita loppuja, niin ei se siitä taiteeksi muutu.

Grönin ilme ei ollut erityisen auvoinen Kärjen lausuman jälkeen. Toki alkoi maestron suusta tulla sitten myötämielisempääkin kommenttia, mikä sai Gröninkin ilmeen taas sulamaan. Poistuimme takavasemmalle, meitä ei enää tarvittu.

Ei ollut siis Kärjen haastattelusta meille taloudellista iloa. Eipä olisi ollut muutenkaan, sillä Apu-lehti lopetti tämän mainossarjan alun perin sovittua aikaisemmin. Kautta rantain sain kuulla, että keskeinen syy oli ihan reilu kateus. Saimme jokaisesta mainoksesta paljon paremman palkkion kuin Avun toimittajat saivat samanlaisista, mutta paljon pidemmistä jutuista. 

Kaksi  suurta suomalaista tangon taitajaa kuuntelemassa ilmeet vakavina Grönin tulkintaa argentiinalaisesta tangosta. Huoneen savuisuuden voi astia ikkunasta tulevasta valokeilasta.