Ase aina mukana

Ihmisiä uhkaillaan väkivallalla. "Tapan, raiskaan tai ainakin rusikoin sinut sairaalakuntoon." Vaikka minulla ei ole omia kokemuksia uhkailusta, niin voin hyvin kuvitella, miltä se uhkailtavasta tuntuu. Hyvin epämiellyttävältä ja ahdistavalta. En osaa päätellä, kumpi on ahdistavampaa: kun tuntee uhkailijansa vai kun se nykyiseen tyyliin tulee nimettömänä täysin puskista. Ehkä jälkimmäinen siinä mielessä, että siitä on vaikeampaa päätellä, kuinka vakavasti uhkaus pitää ottaa.

Uhkailuihin voi suhtautua monella eri tavoin. Kirjailija Reijo Mäki kertoi lehtijutussa muuttaneensa rivitalosta kerrostaloon ja pitävänsä aina asetta mukanaan. Lööpissä ollut ase tosin tarkentui itse jutussa kaasuaseeksi.

EU-komissaari Neelie Kroes kirjoitti Twitter-tilillään Suomen viime aikojen uhkailuista: "Olen kauhuissani kuultuani jatkuvista tappouhkauksista toimittajia kohtaan Suomessa - ne eivät ole koskaan hyväksyttävä osa sivistynyttä demokraattista keskustelua."

Perussuomalaisten kansanedustaja ja poliisi Tom Packalén on yksi suomenruotsalaisuutta vastustavan vihapostin saajista. Hänen mukaansa vihapostin tulo jatkuu niin kauan kun media pitää aihetta pinnalla. Sen takia hän ei itse halua kertoa saamansa vihapostin sisällöstä mitään. Packalénin mukaan media itse ruokkii ja antaa tyydytystä vihapostin kirjoittajalle tai kirjoittajille.

"Missään tapauksessa heille ei saa antaa sitä julkisuutta, sitä tyydytystä mitä he haluavat. Tämä vain ruokkii tätä oravanpyörää", Packalén sanoo.

Päivi Storgård järjesti mediassa runsaasti huomiota saaneen mielenosoituksen tappouhkauksia vastaan Kolmen sepän patsaalla.

Tappouhkauksia ja niihin liittyviä seikkoja voidaan tarkastella monesta eri lähestymiskulmasta. Uhkaajan motiivit ovat yksi.

Minun on vaikea kuvitella, että tappouhkauksia, varsinkin nimettömiä lähettävät muut kuin pahasti henkisesti häiriintyneet. Siitä seuraa hyvää ja huonoa. Hyvää on varmaan se, että tilansa vuoksi he yleensä ovat sen verran voimattomia ja kyvyttömiä raukkoja, että uhkailu harvoin konkretisoituu väkivallanteoiksi. Huonoa taas se, että uhrin yksityiset tai yleiset vastalauseet menevät kuin vesi hanhen selkää. Jos niillä on jotain vaikutusta, niin korkeintaan uhkaajaa innostavaa.

Ihmisiä uhkaillaan eri syistä. Kirjailijoita varmaan harvemmin, ellei satu olemaan riittävän suosittu ja kirjoita räväkästi jotain vastaan. Kuten Reijo Mäki tai Sofi Oksanen, jotka täyttävät hyvin molemmat yllä vaaditut ominaisuudet.

Poliisin saamissa tappouhkauksissa ei asiakaskunnan huomioon ottaen ole mitään kummallista ja poliitikoillekin uhkapostin saaminen valitettavasti kuuluu ammatinvalinnan luontaisetuihin.

Uhkailun edessä ei pidä antautua eikä muuttaa mielipiteitään ja niiden esittämistä uhkailun takia. Sen sijaan minusta ei ole lainkaan turhaa mietiskellä, miksi juuri minä saan juuri tämän kaltaisia uhkailuja. Syiden selvittäminen on ihan eri asia kuin uhrin syyllistäminen, omasta tai muiden taholta.

Uhkauksia saanut poliisi voi varmaan arvella, miltä taholta ja miksi mikin uhkaus on tullut. Poliisin työssä kun kerta kaikkiaan yhteiskunnan ja poliisin "asiakkaiden" intressit ovat usein pahasti ristikkäin. Kirjailijan uhkailu hänen kirjojensa sisällön vuoksi on sananvapauteen puuttumista isoilla tikkukirjaimilla.

Poliitikot saavat varmasti uhkauksia sekä oman että puolueensa toiminnan vuoksi. Se, että uhkauksia on tullut viime aikoina nimenomaan suomenruotsalaisille, ei ole minusta hirveä yllätys. Sen verran kuumana on keskustelu ruotsin kielen asemasta ja erityisesti ns. pakkoruotsista  käynyt. Väitän, että osa tästä vihapuheesta johtaa alkunsa pakkoruotsin kannattajien omasta asenteesta, jossa ei anneta piiruakaan periksi vastapuolen näkemyksille.

Nyt ei ole syytä sekoittaa asioita ja vetää vääriä johtopäätöksiä. En hyväksy uhkailua millään taholla. En, vaikka joku saattaa suorastaan kerjätä omalla toiminnallaan sitä. Asioilla on kuitenkin syynsä ja seurauksensa. Minusta tässä kieliasiassa kaivautuminen poteroihin ei mitenkään paranna ruotsin kielen asemaa ja arvostusta Suomessa. Yksi seurauksista näyttäisi olevan tappo- ja raiskausuhkauksien sinkoileminen. Luultavasti ja toivottavasti ne ovat vain yhden tai muutaman pahasti häiriintyneen käsialaa eivätkä johda mihinkään tekoihin.

Ensimmäinen on kirjailijan kannanotto. Toinen  korkea-arvoisen EU-virkamiehen - tai tässä tapauksessa naisen - kannanotto. Kolmas taas persujen rivikansanedustajan ja neljäs kansanedustajaksi pyrkivän poliitikon.   

Kirjailija tulee julkisuuteen yleensä silloin, kun viimeisin kirja on tullut painosta ulos. Muuten he tuppaavat olemaan kirkkaassa auringonvalossa silmiään räpyttelevää tyyppiä. Se, että Mäen (kaasu)ase pääsi Ilta-Sanomien etusivulle, lienee sittenkin enemmän toimituksen kuin kirjailijan valinta.

Packalén on käytännön poliisityössä tappouhkausten kanssa niin omassa elämässään kuin virkatyötä hoitaessaan joutunut kokemaan ja etenkin näkemään ja kuulemaan tappouhkauksia varmaan sen verran kuin mitä yksi eduskunnallinen poliitikkoja saa vaalikaudessa. Vaikka hän on persu ja siis a priori poliittisesti vääriä lausuntoja antava, niin pidän Packalénin maanläheistä kommenttia monin verroin arvokkaampana käyttäytymisohjeena  kuin Kroesin. Ennen kaikkea se on suunnattu niille ihmisille, jotka saattaisivat toimia ohjeen mukaisesti.

Päivi Strogårdin motiiveja tulla näin näkyvisti asian kanssa esille olen arvioinut jo aikaisemmin, joten niistä ei tässä sen enempää.

Minun on vaikea kuvitella, että tappouhkaukset kuuluisivat  kenenkään vähänkään tolkuissaan olevan ihmisen mielestä sivistyneeseen keskusteluun.  Lause "ne eivät ole koskaan hyväksyttävä osa sivistynyttä demokraattista keskustelua" ei anna kovin mullistavaa uutta käyttäytymisohjetta suurimmalle osalle ihmisistä. Kyllä he sen tietävät muutenkin ja käyttäytyvät sen mukaisesti. Tappouhkauksia netissä suoltaville taas nämä sanat ovat vähintäänkin vettä hanhen selkään, ellei sitten bensaa liekkeihin.

Hyväksynkö itse tappouhkaukset osana sivistynyttä demokraattista keskustelua?  Odottaako joku siihen vastausta? Maailma kun nyt vain toimii Humen giljotiinin määrittelemällä tavalla. Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä miten niiden pitäisi olla. Tai toisin päin. Tietty määrä ihmisiä on idiootteja, psykopaatteja, monin tavoin  häiriintyneitä, jotka ovat ennen uhonneet omissa piireissään, mutta joille on avautunut Internetin anonymiteetin ihmeellinen puskista huutelemisen maailma.

Miten näihin pitäisi suhtautua. Niin tappo- ja muita uhkauksia saavien ja yhteiskunnan yleensä. Ei minulla ole siihen mitään yleispätevää vastausta, ei kenelläkään ole. Jokaista tappouhkauksia, peiteltyjä tai suorempia saavia kehotan tekemään asiasta rikosilmoituksen. Poliisi on näihin asioihin erikoistunut virkamies. Jotkut ihmiset tuntuvat nostavan vihapuheiden vastustamisen oman poliittisen uransa pönkittäjiksi.  Poliitikon pitää tietysti yrittää kaapia äänet sieltä, missä niitä on irrallaan liikkeellä, mutta siitä huolimatta pidän vihapuheiden nostamista ensisijaisesti oman poliittisen agendan vetojuhdaksi vastenmielisenä.  Minusta Packalénin lausunto on  yksilölle paljon parempi toimintaohje kuin mitä hän saa mediassa näkyvästä ja kuuluvasta  tappouhkauksien yleisestä ja yhtäläisestä  tuomitsemisesta.  Siinä kun kerrotaan, mitä uhkailtu voi tehdä eikä sitä, mitä uhkailijan pitäisi tehdä. Uhkailijan kykyyn vastaanottaa hyviä neuvoja kun en jaksa oikein tosissani uskoa.