Kirjan värikuvat kantta myöten on painettu painoväriä säästämättä.
Jansson, Peter; Kivioja, Pasi
Docendo 2019
235 sivua
Olen lukenut sanomalehtiä päivittäin niin
kauan kuin olen osannut lukea, siis pyöreästi vanhaan eläkeikään vaadittavat
vuodet. Lukemaan opin Oriveden Kultavuoren koulussa syksyllä 1956. Samaa koulua
kävi teoksen toinen tekijä noin 25 vuotta myöhemmin.
Lehtikuvia olen katsellut vielä kauemmin.
Vanhempieni kertoman mukaan selaisin innolla meille tulevien lehtien kuvat
lävitse jo paljon ennen kouluunmenoa. Joten kokemusta lehtikuvista on, olen
myöhemmin jopa itsekin kuvannut lehtiin ja kirjoihin. En ole kuitenkaan koskaan
ollut uutiskuvia lehtiin kuvannut fotari, joten siksi Peter Janssonin ja Pasi
Kiviojan opus kiinnosti minua erityisesti. Millainen on todellisuus lehtikuvien
takana.
Tässä suhteessa kirja ei tuota pettymystä.
Erityisesti minua viehätti tekijöiden kaunistelematon esitystapa lehtikuvaajan
arjesta. Sitä ei ole pyritty kirjassa glorifioimaan eikä nostamaan muiden ammattien
yläpuolelle. Työ siinä kuin mikä tahansa muukin ja työntekijät ovat ihmisiä
heikkouksineen ja vahvuuksineen muiden tavoin. Kaikki inhimillisen tunnespektrin
värit ovat läsnä. Ilosta ja ylpeydestä suruun ja kateuteen.
Kunnon kirja-arviossa pitää olla muutama
piikki. Jos ei muusta syystä, niin sellainen antaa uskottavuutta sille, että
arvioija on lukenut teoksen. Pasi Kivioja kirjoittaa tapauksesta, jossa valokuvaaja
Kari Hautala oli ottanut salaa kuvan Kalastajatopan ikkunan takaa miljardiperijättärestä
Christina Onassiksesta tämän ollessa alastomana hotellihuoneessaan.
”Nykylainsäädännön mukaan hotellihuoneen
ikkunasta otettu alastonkuva voitaisiin tulkita kielletyksi salakatseluksi, mutta
vielä tuolloin salakatselua ei ollut yhtä tarkasti määritelty Suomen lainsäädännössä.”
Taitaa olla kyllä niin, että tapauksen
tulkitseminen joksikin muuksi kuin salakatseluksi vaatisi kohtuullisen hyvän
asianajajan ja täysin törpön tuomarin. Laissa nimittäin sanotaan salakatselusta
olennaisilta osin seuraavaa.
6 §
Salakatselu
Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee
tai kuvaa kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa
tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä on tuomittava
salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Yritys on
rangaistava.
Kotirauhan suojaamia paikkoja ovat asunnot,
loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, kuten hotellihuoneet.
Kirjaa tekijät luonnehtivat myös negaation kautta.
”Kirja ei ole valokuvakirja perinteisessä taiteellisessa mielessä.” Valokuvaajana
en voinut kuitenkaan olla panematta merkille, että valokuvien painotekninen
laatu oli paikoin aika kehno. Etenkin kuvien tumma pää on aivan tukossa monissa
kirjan kuvissa. Osin tämä johtuu
originaalista ja osin siitä, että kirjan sivut ovat mattapaperia. Kuvien
tummaan päähän on vaikeampaa saada sävykkyyttä mattapaperille kuin kiiltävälle
paperille painetuille kuville.
Aika monen kuvan tumma pää oli täysin tukossa. Vaikka henkilöillä on musta vaatteet, perinteiden kuvakäsityksen mukaan mustankin puvun struktuurin pitäisi näkyä kuvassa.
Joistakin kuvista löytyi netistä versio. Aika
tukkoisia monet niistäkin olivat tummilta sävyiltään, mutta minä olisin vähän aukaissut
sävyjä kirjaa varten.
Netistä löytynyt versio Monica Lewinskin valokuvasta on väreiltään – sanoisinko täyteläinen. Sopii ehkä jotenkin tälle mallille, mutta...
Kirjassa sama kuva on hillitympi väreiltään, mutta Monican pusero on umpimusta kuvassa. Tietysti on otettava huomioon, että tämä kuva minun reproamani ja olen yrittänyt saada sen omalla kuvaruudullani mahdollisimman lähelle kirjassa olevaa valokuvaa.
Minä olisin avannut vähän tummaa päätä, jolloin paidan struktuuri olisi tullut edes hieman esiin.
Kuva netissä.
Sama kuva kirjaan painettuna. Näistä saa summittaisen käsityksen siitä, kuinka tummiksi monet kirjan kuvat on painettu. Osin tietysti makuasia, mutta miun maun mukkaan vähemmän tummempi paahto olisi riittänyt. Tässä näkyy myös toinen taitollinen ongelma. Sisämarginaalit ovat niin kapeat, että kirjaa on välillä vaikea lukea, etenkin ensimmäistä kertaa.
Pienet puutteet eivät tässä arviossa käännä
vaakaa vahvaan lukusuositukseen kallistuvalta loppupäätelmältä. Nykyään eletään
ihan toisenlaista aikaa lehtikuvauksen suhteen kuin milloin Peter Jansson teki
työuransa. Monelle tämän päivän, palkituillekin, lehtikuvaajille olisi hyödyksi
lukea ajatuksella tämä kirja lävitse. Lehtikuvaaja kuvaa lukijoille, ei
itselleen. Minusta tämä perusseikka tahtoo nykyään turhan helposti unohtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti