Esko Valtaoja
Koti ikuisuutta
Ursa 2017
303 sivua
Heikko Oja
Universumi
Ursa 2017
311 sivua
Ursalta ilmestyi tänä vuonna yllä mainitut
opukset, joita olen hartaasti lueskellut. En nyt sentään kädet ristissä, mutta
jonkinmoisen uskonnollisuuden ilmapiirin vallitessa kuitenkin.
Valtaojan teos perustuu minusta ihan selkeästi
uskoon. Esko uskoo vakaasti ihmiskunnan valoisampaan tulevaisuuteen tai pitää
ainakin sitä paljon todennäköisempänä kuin suuri joukko maailmanlopun
ennustajia. Yhtenä perusteluna se, että maailmanloppu on peruttu jo useampaan
kertaan muidenkin kuin Jehovan todistajien taholta.
Valtaojan käyttämä metodi on hänen itse
keksimänsä termin mukaan taannuste. Sen keskeinen idea tuntuu olevan ajatus
historian itseään toistavuudesta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollut
ihmiskunnan historiassa, mutta aina on selvitty pahastakin pinteestä. Välillä
onnen, välillä ihmisten nokkeluuden avulla.
Tämä näkökulman valinta tekee kirjasta
toisaalta virkistävän erilaisen vastavirtaan pyristelevän apokalyptisten
teosten valtavirrassa. Valtaojan suunta on selvästi eri kuin valtavirran. Toisaalta
omaa optimismia puolustaessaan Esko joutuu sitten kaivamaan viimeisetkin
positiivisuuden jyvät argumenttien laarista. Väliin tuntuu, että jyvien sekaan
on tullut muutama akanakin, jopa torajyvä. Ainakaan minä en osaa mitenkään
suhtautua innolla ajatukseen, että ratkaisu olisi maapallolla pois lähteminen.
Samanlainen itku siitä syntyisi kuin karjalaisilla evakkoon joutuneille
aikoinaan.
Valtaoja kirjoittaa hyvin ja elävästi, sehän
tiedetään jo ennestään. Vaikka minä en innostunut tästä kirjasta yhtä paljon
kuin Eskon monista aikaisemmista, niin lukemisen arvoinen se on ilman muuta.
Vahvalla lukemissuosituksella siis pukinkonttiin.
Mitä tekemistä Heikki Ojan kirjalla on uskon
kanssa? Sitä vain, että kirjassa käydään selkeästi ja seikkaperäisesti lävitse
se, mitä tiede on saanut selville maailmankaikkeuden synnystä, iästä ja koosta.
Teos on helppolukuinen, mutta sisältää minusta suunnilleen sen tiedon, jota
voitaisiin kutsua kosmologiseksi yleissivistykseksi. Sen maailmankuva ei ole
syntynyt jumalaisen ilmoituksen perusteella, vaan tiedemiesten ja -naisten
pitkällisten ja monipolvisten tutkimuksien avulla. Kuva ei ole vielä suinkaan
valmis, vaan tarkentuu koko ajan.
Minulla on tuttavia, joille erityisesti voisin
suositella tätä kirjaa. Vaikka kosmologisten teorioiden vähänkin syvällisempi
ymmärtäminen vaatii koulumatematiikkaa syvällisempää matemaattista osaamista,
tässäkin maailmankaikkeuden synty on vähän yksityiskohtaisemmin kuin ”Alussa
Jumala loi taivaan ja maan”. Jopa Väinö Linnan aloitus ”Alussa oli suo, kuokka
ja Jussi” antaa lukijalle paremman käsityksen siitä, miten Koskelan tilan
syntyminen tapahtui.
Joten tämäkin pukin konttiin kovien pakettien
osastoon. Molemmat kun ovat kovakantisia teoksia, mikä minusta on päiväperhosta
pidemmän elinkaaren ansaitsevalle kirjalle ainoa oikea ulkoasu. Ursa kun on
tunnettu siitä, että sen julkaisemia kirjoja on saatavilla julkaisuvuoden
syksyä seuraavina vuosinakin.
Mitä tulee otsikon kysymykseen, vastaus on
Oja, jos mittarina on kirjan sivumäärä, kirjan fyysinen koko tai paino. Lukijan
itselleen tärkeinä pitämillä suureilla arvioituna järjestys voi olla mitä vain.
