Sunday, 30 June 2013

Ennen rahalla sai ja hevosella pääsi, mutta miten on nyt?





Edellisessä jutussani käytin lähteenä Hesaria vuodelta 1960. Samassa lehdessä oli oheinen pikku-uutinen lapsuuden ajan kotikunnastani, nykyisestä kaupungista Orivedestä.

Kunnan budjetti oli silloin 300 miljoonaa mummon markkaa eli 300.000.000/8.000  = 37.500 mk/asukas. Kun kerroin, jolla vuoden 1960 markat (siis ennen rahanuudistusta oleva raha) muutetaan tämän päivän euroiksi on 0,0227, niin nähdään laskun tuloksena Oriveden kunnan budjetoineen vuonna 1960 noin 850 euroa asukasta kohti. Ei näytä kovin suurelta. Ei ihme, että kansakoulussakin tyypilliset ruuat olivat putkivelli (maitoon keitetty makaronivelli) tai peruna ja kastike. Molemmat lusikalla syöden, koululaisten veitsiin ja haarukoihin ei tuhlattu vähäisiä veromarkkoja.

Tavarat ja palvelut ovat toki kallistuneet tänä aika. Kun elinkustannusindeksi vuonna 1960 oli 134, niin vuonna 2012 se oli jo 1863. Siis kasvu on ollut 13,9-kertainen. Kun tämä otetaan huomioon, niin laskennallisesti Orivesi budjetoi vuonna 1960 vajaat 12000 euroa asukasta kohti.

Entäs nyt? Orivedellä on lähinnä kuntaliitosten ansiosta nyt 9600 asukasta, ja kunnan budjetti on pyörein luvuin 50 miljoonaa euroa, joten asukasta kohti budjetissa on rahaa 5200 euroa. Ei ihme, että rahat eivät tunnu riittävän, etenkin kun kunnan velvoitteet ovat nyt ihan eri tasolla kuin reilut 50 vuotta sitten.

Laskea voi monella tavalla ja vertailukohtia löytyy. Vuonna 1960 palkansaajien keskikuukausipalkka oli noin 45.000 markkaa. Nyt se on 3100 euroa. Siis Orivedellä budjetoitiin vuonna 1960 noin 0,8 keskimääräisen kuukausipalkan verran henkeä kohti, kun se vuonna 2012 oli 1,7 kertaa keskimääräinen kuukausibruttopalkka.

Oliko asiat ennen paremmin vai huonommin? Ota nyt näistä selvää.

ps. Minun tietämykseni mukaan verbi "läsiä" tarkoittaa sitä, että henkilö päättää itse olevansa sairas. Ei ihan samaa kuin luulosairas, mutta vähän sinne päin. Jos jollakin on muuta tietoa läsiä-sanan taustoista, niin olisi mielenkiintoista kuulla.

Saturday, 29 June 2013

Siihen aikaan kun isä (itselleen uuden) filmikameran osti





Sain ensimmäisen kamerani isältäni keväällä 1960 palkkiona oppikouluun pääsystä Se oli rullafilmiä käyttävä paljekamera, jonka merkkiä en enää valitettavasti muista. Sitä kameraa minulla  ei ole enää, muita muita vanhoja "kameran raatoja" sitäkin enemmän kaapeissa pölyttymässä.

Ensimmäinen kamerani oli tämän näköinen (tuskin tämän merkkinen) 6x9 negakokoa käyttävä.

Tiettyä nostalgiaa oli siis ilmassa, kun löysin kiinteistöni kätköistä Hesarin, jonka päiväys oli 15.12.1960. Joululahjojen mainostaminen oli kiivaimmillaan. Kamera oli silloinkin toivottu joululahja.

Jotta saisi jonkinlaisen kuvan valokuvaustarvikkeiden hintatasosta, niin ne pitää suhteuttaa sen aikaiseen keskipalkkaan, joka oli noin 45.000 ns. mummonmarkkaa. Rahauudistus odotti reilun kahden vuoden päässä. Nykyisin keskipalkka Suomessa on noin 3.100 euroa. 



Ilmoituksessa kallein kamera on Canonin Canonflex valotusmittarilla ja siihen aikaan huippuhyvällä 1.8 valovoimaisella 50 mm objektiivilla. Se oli Canonin ensimmäisen järjestelmäkamera, joka korvautui jo vuoden päästä Canonflex R2000 mallilla, jossa oli huimaava 1/2000 sekunnin lyhyin valotusaika.

Canonin perään varmaan moni fotari kuolasi sinä jouluna, mutta vain harvalla oli siihen varaa. Olihan sen hinta lähes kaksinkertainen keskimääräisen kuukausibruttopalkkaan verrattuna. Tosin, jos suhteutetaan kameran hinta nykypalkkoihin, niin se vastaisi noin 5600 euroa. Mitä sillä saa? No esimerkiksi Canonin ammattilaismallin  EOS-1D X:n rungon, mutta objektiiviin joutuisi jo laittamaan lisää rahaa.  Ettei se maailman ehkä sittenkään ole niin paljon muuttunut.

Joku voi protestoida, että eiväthän nämä kamerat ole mitenkään vertailukelpoisia. Miten sen nyt ottaa? Molemmat ovat aikansa Canonin lippulaivoja, kalleimmat järkkärit (Canonflex tosin myös halvin).

Kun tätä mallia tehtiin vain vuosi ja se oli Canonin ensimmäinen SLR-kamera, niin voisi kuvitella sillä olevan keräilyarvoa. Jos jollain sattuu kyseinen kamera nurkissa pyörimään, niin hänelle täytyy valittaen todeta, että keräilyarvoa ei juurikaan ole. Hyväkuntoisen toimivan Canonflexin saa kotiin kannettuna alle 200 eurolla.


Suurempi muutos hinnoissa on kuitenkin ollut televisioiden kohdalla. 1960-luvun alku oli aikaa, jolloin kansa hullaantui television tulosta. Monen mökin katolle nostettiin  konkurssiharava, vaikka siihen ei toden totta olisi ollut varaa läheskään kaikilla televisiokuumeen valtaan joutuneilla.


Televisiot maksoivat 1960 pyöreästi 100.000 markkaa, eli reilun kahden kuukauden bruttopalkan verran. Televisioiden hintahaitari on tänä päivänä aika laaja (kuten kameroidenkin), mutta ihan käypäisen telkkarin saa nykyisin noin 300 eurolla. Siis noin kymmenesosalla keskimääräisestä kuukausipalkasta. Television osto ei ole enää mikään sellainen tapaus, jota minun lapsuudessani lapset tuskin jaksoivat malttamattomina odottaa ja jota televisiottomat naapurit kadehtien siunailivat.  Kunnes oma harava oli heidänkin katollaan muutaman kuukauden päästä, kun ei enää kehdattu istua naapurissa joka ilta televisiota töllöttämässä.

Valitettavasti. Tavaran tuoma aito onnentunne alkaa olla kadonnutta kansanperinnettä. Minullakin on kaapeissa joitakin tavaroita vielä avaamattomissa paketeissa. Muun muassa neljän studiosalaman setti. Yksi todiste monien muiden joukossa, että valokuvaajana meikäläinen on vain wannabe. Kyllä Jore teki ihan oikean analyysin.

ps.

Jos joku ihmettelee otsikkoa, niin se viittaa Minolta Autocordiin, jonka isäni osti itselleen antaessaan minulle ensimmäisen kamerani. Minolta taas siirtyi minulle rippilahjana keväällä 1964, kun isäni osti ensimmäisen järkkärinsä Vito Voigtländerin. Minolta on säilynyt, mutta  Voigtländer, jonka sain (aivan oikein arvattu) ylioppilaslahjaksi isäni ostaessa Canon FT QL:n itselleen, on muutoissa hävinnyt. 

 Toinen kamerani, Minolta Autocord. Keräilijät voivat maksaa hyväkuntoisesta ja toimivasta noin 200 euroa. Minun ei ole kumpaakaan, mutta en raaski heittää poiskaan nostalgiasyistä.

Tuesday, 25 June 2013

MESSAGE FROM THE PRESIDENT OF THE REPUBLIC OF FINLAND





Kävin ilmoittautumassa Helsingissä meneillään olevaan tiedetoimittajien maailmankongressiin. Kun monien muiden wannabe-juttujeni lisäksi kuvittelen olevani myös tiedetoimittaja. Kuulunhan Suomen tiedetoimittajiin.

Sain tiskiltä  hienon kangaskassin, joka normaalin käytännön mukaan oli sullottu täyteen osallistuvien tahojen materiaalia. Hienolle paperille painettu Millenium palkinnon organisaation tuottama lehtinen herätti varmaan positiivista huomiota. Olihan siihen saatu itse presidentti  Sauli Niinistö esipuheen kirjoittajiksi. Lisäksi siinä mainittiin palkinnon olevan Suomen presidentin erityisessä suojeluksessa.

Sale halusi siis lähettää viestin. Osmo A. Wiio laati aikojen kuluessa viestintää mielestään hyvin kuvaavia lakeja. Kaksi ensimmäistä ovat:

1. Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.
2. Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.

Minä kun siivilöin sopasta yleensä eri sattumia kuin mitä sopan keittäjä on tarkoituksella sinne laittanut, niin minulle Salen viesti avautui näin:

 "Tasavallan presidentti arvostaa suomalaista ammattityötä niin paljon, että otattaa virallisen valokuvansa wannabe-valokuvaaja kaverillaan. Kaverin merkittävin ansio valokuvaajana on se, että hän on 'hyvä ukko'. Virallisen presidentin muotokuvan ominaisuuksiin kuuluu mm. se, että se on sävyiltään painokelvoton. Takki on painetussa kuvassa umpimusta ja muutenkin Sale uppoaa taustaan kuin "Yön Timo" hiilikellariin. Jokaisessa valokuvaajan ammattitutkinnon näytössä, jossa minä olen ollut mukana arvioimassa ja arviotavana, tällaisen kuvan ottanut olisi laitettu aasihattu päässä nurkkaan häpeämään."

Monday, 24 June 2013

Superkuu




Näin paljon suurempi oikealla oleva superkuu on vasemmalla olevaa pienintä täyskuuta. Jos muut olosuhteet ovat samanlaiset, niin samoilla valotusarvoilla otetut kuvat eroaisivat suunnilleen yllä olevalla tavalla.

Juhannukseksi sattunut superkuu villitsi ainakin kännykkäkameroiden käyttäjät. Verkko täytyi toinen toistaan suttuisimmista kuukuvista.

Ajankohtahan oli otollinen. Sää oli kirkas ja täysikuu tapansa mukaan keskikesällä matalalla. Tässä muutamia faktoja superkuusta.

Superkuuhan tarkoittaa sitä, että Kuu sattuu olemaan täysi ja samalla radallaan lähinnä Maata. Tämä toistuu noin joka 14 kuukausi, joten seuraava superkuu on 10. elokuuta 2014. Sopivasti juuri elokuun rapujuhliin sattuva.

Kuun etäisyys Maasta vaihtelee 357.000 ja 409.000 kilometrin välillä. Yksinkertaisella laskulla nähdään, että Kuu on 14% suurempi ollessaan lähinnä Maata kaukaisempaan pisteeseen verrattuna. Pinta-alan kasvu on suhteessa etäisyyksien suhteen neliöön, joten superkuun pinta-ala on kasvanut noin 30%. Kuun valaisuteho muuttuu myös suhteessa etäisyyden neliöön, joten superkuu valaisee maisemaa 30% kirkkaammin. Kesällä tätä eroa on vaikea havaita ainakin Suomessa, kun yöt ovat valoisia muutenkin. Jos Kuu sattuisi olemaan valokuvauksessa ainoa valonlähde, niin fotarin on hyvä tietää valaistusta olevan noin 0,4 EV-arvoa enemmän.  Ei siis kovin merkittävä asia käytännössä. 


Kuun vaikutus vuoroveteen riippuu kääntäen etäisyyden kuutiosta, joten voisi kuvitella vuorovesien olevan rajuja superkuun aikoina, koska se on silloin 50% suurempi kuin Näin ei kuitenkaan ole, vaan superkuulla ei ole kovin isoa vaikutusta vuorovesien vaihteluihin, koska monet paikalliset seikat vaikuttavat   enemmän vuoroveden vaihteluihin kuin Kuun etäisyyden muuttuminen. Matemaattisista ja muista vähemmän poikkitieteellisistä perusteluista kiinnostuneet hyppäävät suoraan tänne.


Vuoroveden vaihtelut Liverpoolin satamassa kesäkuussa 2013. Ilmiö on selvästi suurempi kuun lopun spring tiden aikoihin kuin noin 10. päivän seutuvilla olleen edellisen maksimin aikoihin. Liverpoolissa käyneenä voin todistaa, että vuorovesi-ilmiö teki minuun vähintään yhtä suuren vaikutuksen kuin Beatles-museo, jotka molemmat olivat nähtävissä Mersey-joen mereen laskevalla satama-alueella.



Jälkikirjoitus 26.6.2013

Olen yhdistänyt kaksi taulukkoa. Kuten tästä näkee, niin Kuun perigeum-asema ja täysikuu eivät ole missään synkronissa keskenään. Siksi ajallinen natsaaminen kesäkuun 23. päivä tekee tästä superkuusta erityisen superin.

Thursday, 20 June 2013

Turhamainen ihmissyöjä





Englantilaisen lehden Daily Mailin verkkoversio julkaisi muutaman karhukuvan. Ne oli otettu - kuten lähes kaikki julkisuudessa näkyvät karhukuvat - Kuhmon piilokojuilta näitä kuvia seuranneille tuttuakin tutumman lammen rannalla. Jutussa mainittiin kolme "faktaa".

1. Karhu on verenhimonen peto, joka on halukas (willing, varmaan myös ready and able) käymään ihmisten kimppuun ja tappamaan nämä.
2. Tästä huolimatta karhu voi olla myös turhamainen
3. Tämä ilmenee siitä, että karhu katseli ihaillen peilikuvaansa lammen pinnasta

1. Karhu on tiettävästä tappanut ihmisen Suomessa viimeisen sadan vuoden aikana kerran, vuonna 1998.  Tällöinkään karhu ei raadellut ihmistä, vaan läimäytti tätä kerran kaulaan pentuaan puolustaessaan.  Uhri kuoli pikemminkin huonon tuurin kuin karhun verenhimoisuuden johdosta. Ylipäänsä karhut hyökkäilevät Suomessa  ihmisten kimppuun pentujaan puolustaessaan tai jouduttuaan itse hyökkäyksen kohteeksi. Suurin osa suomalaisista ei ole koskaan nähnyt karhua luonnossa, vaikka moni on varmaan tullut nähdyksi tai ainakin haistetuksi karhun taholta. Niin yleisiä mutta kuitenkin ihmistä väistäviä karhut ovat.

2. Eläinten suhtautumista omaan peilikuvaansa on tutkittu jonkin verran. Tutkijat ovat sitä mieltä, että älykkäitä eläimiä, kuten apinoita, delfiinejä tai ehkä norsuja lukuun ottamatta eläimet eivät ymmärrä peilikuvan olevan niiden oma kuvajainen eikä myöskään lajin toinen yksilö.  Eläimet ovat yleensä täysin välinpitämättömiä omaa peilikuvaansa kohtaan. Ylipäänsä luonnossa on harvoja paikkoja, joissa eläin voi nähdä oman pelikuvansa. Sen näkemisen käsittelystä eläimen aivoissa ei ole eläimelle juuri hyötyä.

3. Kun karhu ilmiselvästi on pari metriä rannasta, niin se ei optiikan lakien mukaan voi nähdä omaa peilikuvaansa. Karhun sijainnin veteen nähden voi päätellä siitä, että esimerkiksi muutama rannalla kasvava risu on kuvassa karhun kuonon etupuolella.  Kuvaajan peilikuvan lammen pinnasta karhu sen sijaan voisi nähdä, mutta eipä tuo tunnu olevan asiasta erityisemmin kiinnostunut.

Kolme virkettä, kolme virhettä.  Halvalla saa halpaa tekstiä kaikilla kielillä ja vielä halvempaa käännettynä.  Lopussa järvi on vielä vaihtunut kesken kaiken joeksi. Tosiasiassa kuvan vesiallas on lähinnä suolampi eli olisiko englanniksi swamp pond. Vesi kun vesi, mutta virtaavassa vedessä kuvajainen harvoin on optisesti kovin laadukas.  Linjakasta toimituksellista otetta läpi jutun.

Jälkikirjoitus 21.6.2013

Poikkitieteilijän optisia kykyjä epäilevään kirjoitukseen kommentti.



Jos karhun nokka olisi juuri vesirajan yläpuolella, niin se näyttäisi olevan kuvassa ja kuvajaisessa yhtä kaukana vesirajasta. Kun nokan etäisyys vesirajaan peilikuvassa on selvästi lyhyempi, niin karhun on oltava vesirajan takana kameraan nähden. Alla oleva kaavakuva toivottavasti selventää asiaa.  Numerot ovat vesirajan kohta kussakin tilanteessa. Esimerkiksi vesirajan ollessa kohdassa 1. karhu on kokonaan veden päällä, siis vaikka kevätjäillä, kun jään päällä on jo sulaa vettä.





Pienen kuvankäsittelyn keinoin olen siirtänyt rantaviivaa siihen kohtaan, että kuvassa oleva karhu voisi nähdä kuvajaisensa lammen pinnasta. Nytkään kuva ei olisi kovin kirkas, koska valosta heijastuu sitä suurempi osa, mitä vinommasti säteet tulevat. Siksi kuvaaja saakin karhusta paljon paremman peilikuvan kuin mitä karhulla itsellään on mahdollisuus nähdä.