Sahara opettaa

Harva suomalainen taitaa olla juuri tällä hetkellä tietämätön siitä, että Suomi on selvinnyt ensimmäistä kertaa karsinnoista aikuisten jalkapallon arvoturnaukseen. (Siis miesten, naiset olivat tässäkin miehiä edellä, kuten kommentti alla todistaa.) Olympialaisissa on oltu kolme kertaa, mutta niihin Suomen futarit ovat aina saaneet paikan jotenkin joko takaoven kautta tai tiskin alta. Tukholmassa 1912 osanottajia jalkapallossa oli vain 9. Suomella oli olympialaisissa jostain minulle koskaan selviytymättömästä syystä oma joukkue, vaikka Suomi oli osa Venäjää, jolla myös oli oma jalkapallossa.  Cup-muotoisessa turnauksessa Suomi nujersikin  toisessa ottelussaan juuri Venäjän 2-1 Suomen sijoitus oli lopulta neljäs.

Omissa kisoissa 1952 Suomi pääsi mukaan jalkapalloon kisaisäntänä. Moskovan olympialaisiin vuonna 1980 Suomi selviytyi, vaikka jäi karsintalohkossaan viimeiseksi. Yhdysvaltain julistaman boikotin takia edellä olleet Saksan liittotasavalta ja Norja vetäytyivät kisoista. Näin ollen pääsy vuoden 2020 EM-kisoihin on suorituksena selvästi edellisten yläpuolella.

Näitä makustellessani tuli mieleen omat jalkapallosaavutukseni Töölön jalkapalloareenan liepeillä olevalla Saharan kdentällä.  Niistä on aikaa, niitä ei ole kovin paljon eivätkä ne ylittäneet koskaan mediakynnystä. Osa niihin liittyvistä henkilöistäkin on jo kuollut, joten kaikkia aikalaistodistajia ei voida enää haastatella ”itse asiasta kuultuna”.

Saharan jalkapallokenttä sijaitsee Nordenskiöldinkadun ja Urheilukadun risteyksessä. Kenttä on valmistunut 1930-luvulla. Se oli pitkään hiekkapohjainen, minkä nimikin kertoo. Vaikka kentällä on nykyään keinonurmi, nimi on säilynyt. Todettakoon osoituksena nykyajan hektisestä menosta, että viereisellä vasta vuonna 2000 valmistuneella jalkapallostadionilla on menossa jo kolmas nimi, Telia 5G Areena. 

Jalkapallourani Helsingissä rajoittui pitkälti yliopiston puitteissa tapahtuvaan potkupalloiluun. Yleensä pelasin Hämäläis-osakunnan tai erilaisten opiskelijajärjestöjen joukkueissa. Ottelut olivat aina joillain pääkaupunkiseudun hiekkakentistä. Saharassa, Kalliossa, Väinämöisellä, Pirkkalassa. Ainakin nämä jäivät mieleen.

Jossain vaiheessa 70-luvun alkupuolella pelasin muutaman ottelun myös Helsingin Yliopiston joukkueessa. Eräs niistä on jäänyt erityisesti mieleeni.

Peli pelattiin Saharassa. Vastassa oli Kauppakorkeakoulun joukkue. Osakunta- ja ainejärjestöpeleissä oli herrasmiessääntönä, että korkeimmilla sarjatasoilla pelaavat opiskelijat eivät ota osaa niihin. Korkeakoulujen välisissä otteluissa tämä sääntö ei pätenyt. Parhat saatavilla olevat haalittiin pelaamaan. 

Minä olin Helisngin Yliopiston joukkueessa siitä syystä, että siinä maalivahtina pelannut kaverini oli soittanut minulle pelipäivän aamuna ja kertonut joukkueen jäävän vajaaksi. Lupasin tulla pelaamaan, etenkin kun minulla oli kotoani Kuusitietä Saharaan vain muutaman ratikkavälin matka. Se oli lisäksi hyvä syy lintsata luennoilta, joiden keksiminen tosin ei muutenkaan tuottanut minulle suurempia ongelmia.

Vastustajien kokoonpanosta en muista muita kuin maalivahdin, mutta hänet sitäkin paremmin. Kyltereiden veräjänvartijana oli nimittäin sen aikainen HJK:n ja maajoukkueen maalivahti Pertti Alaja. Nyt jo edesmennyt myöhempien aikojen keskeinen jalkapallovaikuttaja. Huolimatta edustamiemme sarjatasojen välisestä erosta onnistuin kerran yllättämään Alajan rangaistualueen kulmasta lähteneellä kierteisellä kudilla, joka upposi aivan takaylänurkkaan. Pallo jäi killumaan maalin merkiksi verkon ja se kiinnikeraudan muodostaan pussiin kuin kala haaviin. Onnenkantamoinenhan se oli, mutta nekin kirjataan otteluraporttiin.

Aivan ottelun lopussa pelitilanteen ollessa 4-4-pääsin vikkeläkinttuisena kärkkyjänä yksin lävitse. Harhautin vielä Alajankin ja olin juuri laittamassa palloa tyhjään maaliin, kun Alaja veti minut paidanhelmasta kumoon. Eri törkeästi, vain siten, että maali jäi tekemättä.

Rankkarihan siitä tietysti tuomittiin. Kuka vetäisi? Minä olin tietysti hiljaa mielessäni sitä mieltä, että se joka rankkarin oli hankkinutkin. Vaikka olin ollut Orivedellä paikallisen aluesarjassa pelaavan Ponnistuksen tähtipelaaja, tässä jengissä pelaajien keskinäisessä nokkimajärjestyksessä se meriitti ei kantanut kovin pitkälle.

Joukkueessa oli parikin pelaajaa, joiden ego oli kohtuullisen mittava. Toinen oli jääpalloilijana paremmin tunnettu Veikko Niemikorpi, joka opiskeli vielä siihen aikaan Helsingissä toimineella Jumpalla. Toinen oli HJK:ssa pelannut Erkki Leppänen, hänkin jo edesmennyt, silloin lääketieteen opiskelija. Leppäsen tunsin siitä, että hän oli lapsuuden ystäväni kurssikaveri.

Näiden välille syntyi pientä suukopua siitä, kumpi sen rankkarin ampuisi. Laukaisijaa en enää muista, mutta ohihan se kuti meni. Omasta mielestäni minä olisin laittanut sen sisään.

Teemu Pukki näyttää Saharan viereisellä kentällä, miten rankkari olisi pitänyt laittaa sisään. Tosin erotuomarin olisi pitänyt laittaa pilkku uusiksi, koska Glen Kamara oli jo 9,15 cm:n alueen sisällä ennen kuin potku lähti. Toiset tuomarit ovat näistä tarkkoja, toiset eivät. Tosin ei sillä olisi tässä ollut mitään merkitystä Suomen pääsylle EM-kisoihin, etenkin kun molemmat Suomen uhkaajat hävisivät omat ottelunsa.

Peli päättyi tasan. Olin sen jälkeen vielä muutamassa ylioistojen välisissä matseissa mukana, mutta yleensä penkillä, joten sain näistä otteluista tarpeekseni. Jatkoinkin futisuraani Akateemisen sosialistiseuran luokkakantaisessa joukkueessa. Joukkueen sen paremmin kuin oma menestykseni ei tainnut olla kaksista, en enää oikein muista. Paremmin muistiini jäi parikin myöhemmässä vaiheessa suurenkin yleisön tietoisuuteen tullutta pelaajaa. Tavastian pomo Juhani Merimaa, joka opiskeli minun laillani matematiikkaa yliopistossa sekä europarlamentaarikko ja presidenttiehdokas Nils Torvalds. Torvaldsista erityisesti jäi mieleen, miten hän ennen jotain peliä esitteli ylpeänä juuri hankkimiaan mustakeltaisia futispläägiään. Millainen vaikutus niillä oli Nilsin pelisuoritukseen, siitä ei ole mitään mielikuvaa jäljellä. Muistiini jääneiden asioiden merkityksien loogisuus ei ole minulle koskaan oikein selvinnyt.

Saharasta vielä sen verran, että pelasin Helsingissä ollessani yhden vuoden, kesä- ja talvisarjan ”ihan oikeassakin” jalkapallojoukkueessa, Helsingin Jyryssä. Jyry oli paremmin tunnettu muiden urheilulajien kuin jalkapallonseurana. Etunenässä paini ja nyrkkeily. Minulle jäi sellainen kuva, että ainakin osa joukkueemme pelaajista oli hankkinut urheilumeriittinsä juuri näiden kamppailulajien harrastajina. Jyryn alimmalla tasolla pelannut joukkue tunnettiin aika ronskista pelityylistään. Osa joukkueista taisi suorastaa pelätä tulla Jyryä vastaan. Etenkin talvisarjassa, jota pelattiin pääasiassa Saharassa. Jotkut Jyryn pelaajista tulivat sen verran vauhdikkailla liukutaklauksilla vastustajan pelaajien kintuille jäisellä ja liukkaalla kentällä, että onnittelin itseäni siitä, että he olivat minun joukkueessani.

Talvet olivat vielä 70-luvulla väliin Helsingissäkin aika lumisia. Siitä syystä Saharan kenttää saatettiin kutsua talvella Siperiaksi, mikä selityksenä otsikolle rautalangasta väännettäköön.

ps. Olen minä ollut pallon kanssa jopa Telia 5G Areenalla, kuten oheinen kuva todistaa. Muutama paikka näyttää olevan vielä tyhjänä katsomossa.

Ikimuistoinen maali

Liverpoolin Trent Alexander-Arnold on juuri antanut ovelan kulmapotkun kohti täysin vapaana keskellä Barcelonan puolustua olevaa  Divock Origia, jolla oli kohtailsen helppo työ pistää pallo maaliin.  

Suosikkijoukkueeni Liverpool teki eilen  melkoisen urotyön lyömällä Barcelonan Anfield Roadilla 4-0 ja menemällä mestareiden liigan loppuotteluun. Hankala paikka minulle, jos myös toinen suosikkini Ajax menee loppuotteluun. Kumpaa silloin kannustan?

Ratkaisevan neljännen maalin Liverpool teki ovelasti kulmapotkusta. Kuvasta näkee hyvin, miten pihalla Barcelonan pelaajat olivat, kun kulma annettiin yllättäen. Selostaja Tuomas Virkkunen karjui maalin olleen ikimuistoisen.

Ikimuistoinen on aika suhteellinen käsite. Kuinka monen henkilön ja kuinka monen vuoden päästä maali pitää muistaa, jotta se olisi ikimuistoinen?

Minä tein ikimuistoisen maalin Oriveden Pappilan kentällä syksyllä 1967 Oriveden Ponnistuksen ja Mäntän Valon välisessä B-juniorien piirinsarjan ottelussa. Tosin sitä tuskin muistaa enää kovin moni, luultavasti vain minä.

Pelin kulku meni seuraavasti. Ottelu oli piirinsarjan viimeinen. Ponnistus oli sarjassa kaksi pistettä jäljessä mänttäläisiä, mutta meillä oli parempi maaliero. Voitolla siis nousisimme sarjan kärkeen ja samalla maakuntasarjan jatko-otteluihin. Ponnistus oli ollut sinne tyrkyllä jo monta vuotta, mutta jäänyt aina kakkoseksi joko Mäntän Urheilijoiden tai Mäntän Valon jälkeen.

Otteluun liittyi erikoinen episodi. Kaikilla Ponnistuksen pelaajilla oli jaloissaan upouudet jalkapallokengät. Siihen asti olemme pelanneet joko tavallisilla kumitossuilla tai korkeintaan Nokian nappulapohjaisilla Nappiksilla, jotka minun sukupolveni futarit varmaan hyvin muistavat. Ne olivat nimittäin ikimuistoiset.

Nokian Nappisten mainos. Huomio kiinnittyy paitsi tossuihin myös palloon. Se on nimittäin malliltaan Adidaksen Telstar, joka esiteltiin ensi kertaa vuonna 1968. Sitä ennen pelattiin erilaisista paloista kursituilla palloilla. 60-luvun jalkapallot oli vielä aitoja nahkapalloja, joiden paino varmaan tuplaantui märällä kentällä. Sadekelillä pelattaessa ainakaan minulle ei tullut mieleenkään pistää päätäni kovaa tulevan pallon eteen.

Jalkapallokenkien tarina oli seuraavanlainen. Valkeakosken Hakan tähtipelaaja Juhani Peltonen pelasi yhtenä ensimmäisistä suomalaisista ammattilaisena Ulkomailla, seuranaan Hampurin SV.  Tämän reissun sivutuotteena Peltonen suunnitteli Adidakselle "suomalaisen pelaajan jalkaan sopivat" jalkapallokengät, joita Oriveden kenkätehtaan oli tarkoitus ruveta valmistamaan lisenssillä. Tehtaan johdolla oli suhteita ja sympatioita Ponnistukseen, niinpä me saimme olla kenkien testaajia. Muistan vielä hyvin, miten joku tehtaan edustaja toi autolla ison pinon kenkälaatikoita, joista kukin pelaaja sai käydä sovittamassa itselleen parhaiten sopivat kengät. Niinpä pelin alkaessa jokaisella meistä oli hienot mustat kolmiraitaiset futispläägät jaloissaan.

Se oli hirvittävä virhe. Peltonen oli varmaan pelaajana paljon parempi kuin kenkien suunnittelijana. Uusia kenkiä ei muutenkaan pitäisi ottaa käyttöön suoraan peliin, ne hiertävät. Nämä kengät hiersivät muutenkin kuin uututtaan. Etenkin takana ollut läppä, jonka tarkoitus oli suojella akillesjännettä, hiersi sen vereslihalla.

Näillä kengillä olimme täysin altavastaajia.  Saimme olla tyytyväisiä, että olimme ensimmäisen puoliajan jälkeen vain 0-2 tappiolla.

Puoliajalla jokainen, jolla vain oli jotkut vaihtotossut, otti ne uudestaan käyttöön. Se muutti pelin kulun. Nousimme tasapeliin 2-2 minun tehdessä toisen maalin, mutta sehän ei olisi vielä riittänyt. Puoliajan pituus siihen aikaan B-junioreissa oli 40 minuuttia. Kelloahan kentällä ei ollut, mutta pelikaverillani ja opistolla asuvalla luokkatoverillani Paavolan Oskulla oli sellainen kädessään. Kun saimme aivan pelin lopussa nykyään harvinaisen epäsuoran vapaapotkun rangaistusalueen sisältä, kysyin Oskulta aikaa. Sitä oli kuulemma minuutti, korkeintaan kaksi.

Minä menin antamaan epäsuoraa vaparia. Erotuomari oli antanut jo luvan, kun vielä nostin käden pystyyn ja menin kumartuen korjaamaan pallon paikkaa. Juuri hetkeä ennen kuin olin siirtämässä kädelläni palloa syötinkin sen yllättäen vieressä aivan vapaana olevalle toiselle opistolaiselle Oksasen Aimolle, joka pääsi laittamaan pallon käytännössä tyhjään maaliin. Kuvio, jota olimme useat kerrat käyttäneet Opiston nurmikoilla pelatessamme.

Mänttäläisen protestoivat, mutta erotuomari näytti keskelle. Peli päättyi mänttäläisten aloitukseen. Olimme jatkossa.

Se, että cup-periaatteella pelatussa jatkossa hävisimme heti Valkeakoskella Hakalle 0-9, on sitten toinen tarina, eikä lainkaan ikimuistoinen.

Ottelun medianäkyvyys ei ollut ihan Liverpool-Barcelona -pelin luokkaa. Pelista, ratkaisevasta maalista puhumattakaan, ei ole kuin muistikuvia. Kuvassa kuitenkin Ponnistuksen voittoisa joukkue Pappilan kentällä ottelun jälkeen. Kenttä muistutti heinäpeltoa, mutta kirkonkylässä olleen Suojan kentän lähin vertailukohta olisi ollut perunapelto. Maaleissa ei ollut edes verkkoja, mkä tietysti latisti maalinteon näyttävyyttä. 

 Pienellä paikkakunnalla oli tässä vaiheessa kolme jalkapalloa pelaavaa seuraa. Oriveden Ponnistus ja Tuisku sekä Hirsilän Pyrkivä. Juniorijoukkueisiin oli usein vaikea löytää riittävää määrää pelaajia, etenkin jos valmennusjohto otti turhan tarkasti ikärajat huomioon. Äkkiä katsomalla tästä joukkueesta yli puolet on yli-ikäisiä, koska kesällä 1967 B-junioreihin päästäkseen piti olla vuonna 1950 tai sitä myöhemmin syntynyt. Minä ja Osku olimme syntyneet ihan vuoden 1949 lopussa, joten synti ei ollut niin suuri. Samaa ikäluokkaa on myös maalissa ollut Viherman Risto. Takarivissä vasemmalla oleva Tuiskun Jukka taisi tähän aikaan lähennellä jo kahdenkympin ikäpyykkiä. 

Toisaalta joukkueessa oli sitten eturivissä oikealla kyykyssä olevia nappuloita, joiden nimiä en enää muista, jos koskaan tulin edes tietämään.  Nämä junnut huomioon ottaen joukkueen keski-ikä saattoi olla juuri ja juuri B-junioreiden vaatimusten mukainen. Eturivissä vasemmalla on jutussa mainittu Oksasen Aimo ja takana oikealla Paavolan Osku, jonka loppuhetkien taktiikkaan ratkaisevasti vaikuttanut kello näkyy hyvin. Minä olen takarivissä kolmas oikealta. 

Oliko pallo yli?

Tästä lähti Ajaxin maaliin johtanut hyökkäys. Pallon sivurajalta pelastanut Ajaxin pelaaja on juuri syöttänyt pallon eteenpäin. Realin valmentaja viittoilee toimenkuvansa mukaisesti heittoa omalle joukkueelleen. Ainoa henkilö, jolla on mahdollisuus nähdä senteistä kiinni oleva tapaus varmuudella oikein on linjalla oleva rajamies. Hänen lippunsa pysyi alhaalla. 

Mestareiden liigan ottelussa 5.3.2019 Real Madrid - Ajax Amsterdam oli videolta tarkistettu tilanne. Oliko pallo yli sivurajan vai ei? Tapaus oli siinä mielessä ratkaiseva, että tilanteesta lähti Ajaxin hyökkäys, jonka tuloksena on ns. voittomaali, koska Realin olisi pitänyt sen jälkeen tehdä kaksi maalia voittaakseen yhteistuloksessa. Tilannetta tutkittiin pitkään VAR-tekniikan avulla, jonka jälkeen erotuomari hyväksyi maalin. 

Poimin tv-kuvista viisi perättäistä ruutua ja koitin asemoida ne siten, että kuvakulma on sama. Kamera kääntyi kuvauksen aikana, joten kuvia piti hieman siirtää. Vaiheet näkee parhaisten vaihtamalla kuvia.

Tässä vaiheessa potku on vasta osumassa palloon, joka on varsin selkeästi osin rajalinjan päällä.

Ratkaiseva hetki. Nappulakengän kärki osuu palloon.  Pallo on siirtynyt aavistuksen poispäin kentästä. Onko pallo ulkona vai ei?

Pallo on jo matkalla kohti kenttää.  Se, että nurmikkoa näkyy enemmän kuin edellisessä kuvassa johtuu siitä, että pallo on ilmassa.

Kuvien välinen aika on 0,04 sekuntia. Kovin pitkälle taaksepäin ei pallo ehdi ensimmäisen sekunnin kymmenyksen aikana  potkun jälkeen. Selkeästi viivan päällä pallo kuitenkin jo on.

Viimeistään tässä kuvassa pallon sijainnista ei ole epäselvyyttä.

Kun kuvaa ei ole otettu linjan suuntaisesti, siitä on mahdotonta päätellä sadan prosentin varmuudella, oliko pallo ulkona vai ei. Jotain laskelmia voi kuitenkin tehdä. Kriittisessä kuvassa pallon ei näy kokonaisuudessaan, vaan osa siitä on selvästi nurmikon peitossa. Täydensin pallon kuvan ympyräksi.

Virallisen pelipallon mitta läpimitta on 22 cm ja rajalinjan viivan leveys 4 tuumaa eli 10 cm. Tein omaan nurkista löytyneeseen palloon samassa suhteessa olevan rajaviivan paperista ja kuvasin nämä kulmasta, joka vastaa sekä kameran kuvakulmaa että rajalinjan suuntaa television kuvassa. Rajalinjan leveys merkittiin kuvaan kohtaan, joka on kameran optisen akselin suunnassa, siksi paperin ja rajalinjan leveys on kuvassa merkitty vinoon. Paperinen linja laitettiin kohtaan, jossa pallo olisi juuri ja juuri sisällä.

Kuvasta näkee selvästi, että minun vasemmanpuoleisessa verrokkikuvassa pallon alla näkyy suhteessa enemmän "nurmea" kuin ottelusta otetussa kuvassa. Se todistaa, että pallo oli pelitilanteessa lähempänä rajalinjaa eli sisällä. Niukasti, mutta kuitenkin niin selkeästi, että linjalla ollut rajamies pystyi selvästi tekemään oikean tuomion. Oikeus voitti tässä tilanteessa ja sen myötä Sergio Ramosin pikkunäppäryys korttipelissä sai ansaitsemansa lopputuloksen, Musta Pekka jäi käteen. Ramoshan oli hankkinut edellisessä osaottelussa itselleen taktisen toisen keltaisen kortin, jotta voisi huolia "varman voittopelin Ajaxia vastaan" ja aloittaa seuraavan kierroksen ottelut puhtaalta pöydältä. 

ps. 7.3.2019

Sain kommenttina tähän kysymyksen, kuinka paljon pallon sijainnin epävarmuuteen vaikuttaa se, että televisiokamera kuvaa 25 ruutua sekunnissa (hidastuksella tietysti enemmän). Ruudut siis vaihtuvat 0,04 sekunnin välein. Näiden väliin jää vain valistuneita arvauksia pallon sijainnista. 

Pohjakuva on tilanteesta, jossa kengän kärki juuri osuu palloon. Pallot siitä oikealle olen syvännyt kuvista, jotka on kuvattu 0,20 sekunnin välein, eli otettu aina joka viides ruutu. Kun nuolen kohdalla sivurajassa on hieman tuhriintunut kohta, olen pystynyt asemoimaan kuvat päällekkäin, vaikka kamera kääntyi tässä kuvauksen aikana. 

Kuvasta voi päätellä, että 22 cm läpimitaltaan oleva pallo on liikkunut ruutujen välissä noin 25 cm, eli pallon nopeus jakolaskulla oli noin 1,2 m/s. 

Tässä olen laittanut päällekkäin kaksi kuvaa, juuri ennen osumaa ja siitä 0,04 sekunnin päästä tapahtuvan osuman. Pallon paikka on muuttunut noin 5 cm, joten tämä kuva tukee edellä tehtyä päätelmää pallon nopeudesta 1,2 m/s. Pallon suunta on kohtuullisen hyvin kohtisuoraa kuvaussuuntaa vastaan, joten päätelmän pallon nopeudesta voi tehdä kuvien perusteella. Pallo ei tullut kuitenkaan rajan yli kohtisuoraan, vaan vinosti siihen nähden. Tämän huomioon ottaen peräkkäisten ruutujen väliin epätarkkuus siitä, oliko pallo kokonaan yli rajan vai ei, on suuruusluokkaa 2 cm. 

Vielä kuvat juuri ennen osumaa, osuman hetkellä ja osuman jälkeen. Potku osuu pallon alaosaa, mikä nostaa pallon ilmaan. Siksi tästä tästä kuvasta on vaikea arvioida pallon etäisyyttä sivurajasta, koska pallon korkeutta nurmikosta ei näe kuvasta. 

Osuman pallon alaosaan johdosta pallo saa alakierteen, mikä pysäytti pallon paikoilleen melkein heti sen osuttua kenttään.

 

Kun pallo jäi pelattavaksi aivan sivurajan tuntumaan, missä ei ollut muita pelaajia lähellä, pääsi vikkelästi ylös noussut Ajaxin pelaaja aloittamaan rauhassa hyökkäyksen, jonka seurauksena 15 sekunnin päästä pallo oli Real Madridin maalissa. Samalla se herätti myös periaatteellisen kysymyksen siitä, kuinka kauaksi taaksepäin voidaan VAR-videoita kelata. 

Erään maalin anatomia

Kuva: The Assosiated Press

Chelsea voitti jalkapallon Championsliigan loppuottelun Bayern Müncheniä vastaan 19.5.2012. Ottelu ratkesi vasta rangaistuspotkukisassa, mutta ilman Didier Drogban upeaa puskumaalia Chelsea ei olisi päässyt niin pitkälle.

Yritän tässä analysoida televisiokuvan perusteella taktisesti, matemaattisesti, fysikaalisesti ja fysiologisesti, miksi Drogba sai tehtyä tasoitusmaalin ottelun varsinaisen peliajan viime hetkillä.

Fysikaalisesti Drogban pusku on kahden erimassaisen kappaleen suora, epäkeskeinen, lähes elastinen törmäys. Törmääviä kappaleina ovat Drogba ja pallo. Tilanteen matemaattinen käsittely ei ole ihan helppoa jo pelkästään siksi, että elastisuuden aste on vaikeasti arvioitavissa. Karkeasti voidaan kuitenkin todeta, että pallo lähtee törmäyksen jälkeen sitä nopeammin, mitä suuremmat nopeudet ovat molemmilla törmääjillä ja mitä enemmän pallo on toista törmääjää pienempi ja mitä kohtisuoremmin törmäys tapahtuu. Mitä enemmän pallo suuntautuu sivulle, sitä pienempi on sen nopeus törmäyksen jälkeen.Päällä suurin nopeus pallolle saataisin juoksemalla täysin vastapalloon ja vielä tekemällä pukkausliikkeen törmäyshetkellä. Näin voi tehdä maalin pukkaamalla vaikka puolesta kentästä.

Tässä tapauksessa pusku lähti lähes kohtisuoraan sivulle. Ilman omaa vauhtiaan Drogba ei olisi millään saanut riittävää voimaa puskuun. Hän sai kuitenkin yllättävää apua suoritukseensa, mikä ilmenee seuraavasta kuvasarjasta.

Kulmapotku on juuri annettu. Chelsean ehdottomasti vaarallisin pääpelaaja Didier Drogba, kuvassa numerolla 11 rangaistuspotkupilkun yläpuolella, on täysin ilman vartijaa . (Klikkaamalla hiirellä kuvaa se saadaan isommaksi)

Kulmapotku tulee juuri optimaaliselle paikalle vitosen viivalle. Maalivahti Manuel Neuerilla ei ole mitään mahdollisuutta lähteä ulos torjumaan, vaan hänen on jäätävä maalilinjalle ja toivottava parasta.Vaikka hänellä ei vielä tässä vaiheessa tiedäkään pallon tulevaa suuntaa, niin hän on siirtynyt oikeaan paikkaan maalin suulla. Valitettavasti (Münchenin kannalta) sekään ei riittänyt.

Pallo on tässä juuri osunut Drogban päähän. Hän pääsee puskemaan käytännössä täysin vapaasti. Aikaa potkun antamisesta on kulunut 1,23 sekuntia. Kun matka kulmalipulta puskukohtaan viiden metrin alueen kulmaan noin 26 metriä, niin pallon keskinopeus lennon aikana on ollut reilut 21 m/s ja hidastumisen johdosta sen voisi olettaa puskuhetkellä olevan noin 20 m/s.

Videokaappauksen kuvissa kello käy hitaammin, koska tämä otos oli hidastettu noin 1,5 kertaisesti. Todelliset ajat sain selville televisiosta tallennetun videon avulla.

Pallo on maalissa. Aikaa puskusta on kulunut 0,54 sekuntia ja kun matkaa maaliin on pyöreät 8 metriä, niin pallon nopeus puskun jälkeen oli vielä 15 m/s. Maalivahti Neuerilla oli siis kyseiset 0,54 sekuntia aikaa reagoida ja toimia. Kun ihmsien reagointiaika on vähintään 0,1 sekuntia, niin itse toimintaan jää aikaa korkeitnaan 0,44 sekuntia.  Neuer ehtiikin saamaan kätensä pallon tielle, mutta mekaniikan lait ovat häntä vastaan, kuten jäljellä olevasta käy ilmi.

 

Drogban varjostaja Jérôme Boateng on jäänyt pahasti Drogban taakse. Hänellä ei ole mitään mahdollisuutta ehtiä palloon ennen Drogbaa.

 

Jérôme Boateng tekee ratkaisevaan virheen. Hän työntää Drogbaa selästä, jolloin tämä saa lisää voimaa puskuunsa ja osuu paremmassa kohdassa palloon. Drogba ei varsinaisesti pukkaa palloa, vaan kääntää päänsä hieman sivuttain sopivaa asentoon ja jännittää kaulalihaksensa, jotta koko kehon massa on mukana törmäyksessä.

Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että Chelsea voitti länsi-afrikkalaisen yhteistyön (luultavasti ei sovitun) avulla. Didier Drogban kotimaa nimittäin on Norsunluurannikko ja Jérôme Boateng taas on ghanalaista sukua isänsä puolelta, tosin kyllä Saksassa syntynyt ja Saksaa maaotteluissakin edustanut.

Münchenin Allianz Arenan mitat. Pallon kulku kulmapotkussa merkitty punaisella. Pallon ilmassa kulkemat matkat voidaan laskea tästä herra Pythagoraksen avustuksella.

Jälkikirjoitus:
Muutama kuva selventämään alla olevaa vastaustani.

 Kulmapotku lähtee juuri tällä hetkellä. Täysin vapaana oleva Drogba juoksee jo kohti palloa, eli kuvio on selvästi sovittu. Hän tietää, mihin kohtaan Mata yrittää potkaista pallon. Ruutuun laittamani aikakoodi näyttää sekunnit ja sekunnin sisällä olevan ruudun numeron. Kun tämä video pyörii 25 kuvaa sekunnissa, niin ruudun eli freimin luku pitää kertoa neljällä, jotta luku on 1/100 sekunteja. Pallo siis lähtee kulmalipulta videossa ajaassa 15,20 sekuntia.

Drogba on juuri osunut palloon, joka on juuri siinä kohdassa, miten kulma oli suunniteltu. Videon aika on edellä lasketun tavoin 16,52. Pallon lentoaika on siis 1,23 sekuntia.  Neuer on siirtynyt tänä aikana lähemmäksi etutolppaa.

Videon on edennyt aikaan 16,96, eli puskusta on kulunut 0,54 sekuntia.  Pallo on juuri osunut Neurerin käteen ja kimpoaa siitä maalin kattoon. Suoraan ylös nostettu hanskakäsi on törmäävänä kappaleena ihan eri asia kuin niska jäykkänä pukkaava pää. Törmäys ei ole enää lähes tulkoonkaan kimmoinen ja törmäyslakien mukaisesti sekä käsi että pallo liikkuvat kohti maalia. Tässä on kaksi vipua. Kämmen ja käsivarsi. Tukipisteinä ranne ja olkanivel. Kyynärpäästä käsi ei tässä tilanteessa taivu. Molemmat vivut pettävät. Ranne on niin heikko ja kämmenen paino suhteessa pallon painoon niin pieni, että ylemmän vipuvarren lyhyystkään ei estä kämmnetä taipumasta. Koko käteen kohdistuva momentti vipuvarren pituudesta johtuen on myös niin suuri, että käsivarsikin kääntyy taaksepäin.  Maaliviivalla seisteissään ja ehtiessään nosta kätensä vain suoraan ylös torjunta ei ole enää mahdollista. Fysiikan lahjomattomat lait estävät sen.

Neuerin olisi pitänut olla noin metri ulkona maalista, jotta hän olisi saanut torjuttua pallon ylitse. Tosin suo siellä, vetelä täällä. Jos Neuer olisi ollut ulompana, niin hän ei ehkä olisi ehtinyt koskea palloon lainkaan. Nytkin hän saa kätensä ylös aivan viime hetkellä.

Täällä televisiosta kuvattana Drogban pusku aikakoodilla varustettuna.  Sen voi tallentaa omalle koneelleen ja analysoida puskua ruutu kerrallaan eri kulmista. Ainakin Applen Quick Time Playerilla videota voi kelata nuolinäppäimillä edestakaisin ruutu kerrallaan.Lisäksi on huomattava, että viimeiset numerot on kerrottava neljällä, jotta ne muutetaan 1/100 sekunneiksi.

Jälkirjoitus 2

Checin kädet eivät ole suinkaan ylhäällä vain sivulla ennen potkua. Tarkoitus lienee enemmän hämätä kuin peittää käsillä. Juuri ennen potkua hän vie kädet alas, sillä torjuntaan ei voi hypätä kunnolla ilman käsien heilahtamisen tuomaan apua. Torjunnassa kädet ovat sitten pään päälle heilautettuina.

Kuvasta näkee hyvin, missä vaiheessa Chec aavistaa. Hyvin harva pelaaja pystyy enää tässä vaiheessa muuttamaan pallon suuntaa toiseen nurkkaukseen. Kuten ei kuvassa oleva Bayernin Ivica Olićkaan, joka oli saksalaisten ratkaiseva epäonnistuja.