Thursday, 30 December 2010

Rat Basketball Time Lapse



Nopeutetut elokuvat ovat hauskoja kuriositeetteja ja sopivat kohteisiin, jossa katsoja muutoin alkaisi hamuta kaukosäätimestä pikakelauspainetta. Tunti, päivä, viikko, kuukausi tai vaikka vuosi saadaan puristettua muutamaan minuuttiin. Ainoa mitä pitää säätää, on otettavien kuvien taajuus. Kun kolme minuuttia alkaa olla maksimi, kuinka kauan tällaista ns. time lapse elokuvaa jaksaa katsoa, niin siitä saa hyvän lähtökohdan yksittäisten kuvien ottotaajudelle. Hieman matematiikkaa.
Minä teen kuvista videon, jonka kuvataajuus on 30 kuvaa sekunnissa. Kolmen minuutin videossa on siis 3*60*30 = 5400 kuvaa, freimiä. Tunnissa on 60*60 = 3600 sekuntia. Siis videoon, jossa tunti kestää kolme minuuttia on otettava 5400/3600 kuvaa/sekunti = 1,5 kuvaa/sekunti eli kuva kerran 0,67 sekunnissa.
Valokuva-alalla olevat ihmiset voidaan jakaa karkeasti kahteen joukkoon. Toinen pitää vaatimattomiakin tietojaan ja taitojaan visusti omana tietonaan, "ammattisalaisuuksina". Toinen puoli ymmärtää, että todellinen ammattitaito ei ole kiinni näissä "kikoissa" ja "jujuissa", vaan vuosikausien määrätietoisessa työssä. Ei sitä voi kukaan varastaa.
Minun tietoni ja varsinkin taitoni ovat valokuvauksen suhteen niin vaatimattomat, että niitä on turha pihtailla.
Kamerana minulla on tavallinen webbikamera, tosin sieltä paremmasta päästä. Logitech HD Pro Webcam C910. Kameralla saa jopa videota jopa full HD -resoluutiolla ja stereoäänellä, mutta käytännössä olen havainnut, että viimeistään 1280 x 720 pikselin kuvassa tulevat optiikan ja kennon rajat vastaan. Full HD 1920 x 1080 pikselin kuvaustilaa ei kannata käyttää.
Kamerassa on stereomikrofoni, mutta time lapse elokuvissahan reaalaiaiakaista ääntähän ei ole, joten sillä ominaisuudella ei ole tässä käyttöä.
Ohjelmana, jolla time lapse elokuvat tallennetaan, käytän HandyAvi nimistä softaa. Se on näihin tarkoituksiin riittävän monipuolinen ja hinnaltaan varsin edullinen. Etenkin ohjelmassa oleva mahdollisuus säättää mm. videokuvan kirkkautta on vähänkin haastavimmissa valaistusolosuhteissa aivan välttämätön. Ohjelma tallentaa videon avi-tiedostona. Sen koko tulee helposti hyvin suureksi, esimerkiksi tässä näytillä oleva ohjelma koripalloilevista rotista vei raakatiedostoina yli 5 gigaa levytilaa. Editoituna HD-resoluutioiseksi videoksi tiedostokoko putosi 134 megaan.
Videon editointiin käytän halpaa Pinaclen Studio -ohjelmaa. Monet netistä saatavat ilmasohjelmat käyvät tähän ihan yhtä hyvin.
Tällaisilla eväillä minä teen tällaisia time lapse elokuvia. Tässä kuvia on otettu 5 kertaa sekunnissa. Video on otettu vallitsevassa valossa, mikä rottien pelin aikana on hieman epätasainen. Toisen korin luona varsinkin valkoiset rotat tahtovat palaa puhki. Tässä voi todeta, että rottakoripallossakin "mustat donkkaa tykimmin". Valaistus ainakin sopii paremmin värillisille rotille.
Musiikin sopivuudesta juuri tähän voidaan olla montaa mieltä, mutta kyseinen kappale on tekijänoikeuksista vapaata, joten sitä voi huoletta käyttää.
YouTubeen istuvia elokuvia näilläkin tarpeilla syntyy ja varsin vaivattomasti. Sopivia aiheita löytynee runsaasti niin kotoa kuin konttorista.
Onko tällaisille videoille kaupallisia markkinoita? Tuskin ainakaan kovin merkittäviä, mutta niiden tekeminen on hauskaa. Jos aikoo tehdä näistä leipäpuuta, niin jo katu-uskottavuuden kannalta lienee syytä satsata hieman ammattimaisimpiin laitteisiin ja ohjelmistoihin. Kun media siirtyy yhä enenemässä määrin nettiin, niin video tulee jo lähitukevaisuudessa väistämättä syrjäyttämään perinteistä valokuvaa, joka jää printtimedian kuvittajaksi. Vähänkään tulevaisuudestaan huolestunut valokuvaaja ottaaa tämän huomioon ja alkaa jo nyt suuntautua myös elävän kuvan tuottajaksi. Video- ja editointikaluston hinnat kun ovat romahtaneet.

Sunday, 26 December 2010

Betlehemin tähti



The Star of Bethlehem
Yonge, Charlotte M.: “Religion in the Home” (1913)


Joulun tarinoista Raamatussa minua on aina kiehtonut Idän tietäjät ja Betlehemin tähti. Mikä se oikein oli?  Sitä ei mainita Jouluevankeliumina tunnettuna Luukkaan evankeliumissa (toisen luvun jakeet 1-20), vaan kertomus löytyy Matteuksen evankeliumista (toisen luvun jakeet 1-10).  Alla olevat hieman lyhennetyt lainaukset ovat oleellisia tämän tarinan kannalta.

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: "Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme." Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. "Menkää sinne", hän sanoi, "ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä." Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo.

Raamattuun voi suhtautua niin kovin monella eri tavalla. Jonkinlaisia ääripäitä varmaan ovat usko siihen, että Raamattu on sanasta sanaan totta Jumalan sanaa ja toisaalta näkemys, että Raamattu on kokoelma pelkkiä satuja ja tarinoita. Kummassakaan ääripäässä ei Betlehemin tähden arvoituksen tieteelliselle pohdinnalle ole juuri sijaa. Raamattuun kirjaimellisesti uskoville Betlehemin tähti on ihme muiden ihmeiden joukossa ja toisella laidalla oleville tarina tarinoiden joukossa. Ei sitä tarvitse sen kummemmin selittää.

Hyvin monet kuitenkin ajattelevat, että Raamatun kertomukset ovat osin historiallista faktaa, osin monista kulttuureista yhdisteltyjä saagoja. Monet  uskovat myös, että tieteellisellä tutkimuksella voidaan selvittää, kumpaan joukkoon eri Raamatun kertomukset kuuluvat.  Joten oletetaan, että Jeesus todella syntyi suunnilleen ajanlaskun aikoihin ja silloin ainakin Välimeren pohjukassa näkyi taivalla tavallisuudesta poikkeava valoilmiö. Mikä se olisi voinut olla?
Erilaisia astronomisia ilmiöitä on ehdoteltu. Komeetta, planeettojen kohtaaminen eli konjuktio, supernova. Tähtitieteellisten tapahtumien ajankohdat voidaan nykyään laskea hyvin tarkasti sekä eteen- että taaksepäin. Tieteellisen tarkastelun avuksi, tarinoiden todenperäisyyden osoittamiseksi ei niinkään.

Ajanlaskun alun eli Jeesuksen oletetun syntymän aikoihin taivaalla ei näkynyt yhtään komeettaa eikä vasta räjähtänyttä supernovaa. Niitä ei löydy muista aikalaiskirjoituksista, joissa yleensä poikkeavat tähtitaivaan ilmiöt on mainittuina, eivätkä esimerkiksi laskelmat komeettojen kiertoajoista ajoita yhtään nykyään tunnettua komeettaa erityisen lähelle ajanlaskun alkua. Komeetoista ehkä tunnetuin näkyi vuonna 12 eaa.

Konjuktiot ovat suhteellisen yleinen taivalla näkyvä ilmiö. Astrologiassa ne ovat tärkeitä ennusmerkkejä, astronomian kannalta ne ovat lähes merkityksettömiä. Konjuktiossa kun kaksi planeettaa vain sattuvat olemaan Maasta katsottuna suunnilleen samassa suunnassa. Kirkkaimmat planeetat ovat Venus ja Jupiter. Jos ne sattuvat hyvin lähelle toisiaan, niin ne näyttävät yhdeltä kirkkaalta tähdeltä. Tällaiset konjuktiot ovatkin sen sijaan suhteellisen harvinaisia, mutta laskelmien mukaan sellainen tapahtui 17. kesäkuuta vuonna 2 eaa. Jos unohdetaan sivuseikka, että konjuktio tapahtui tismalleen eri puolella vuotta kuin nyt jouluna viettämämme Jeesuksen syntymäpäivä, niin tämä kohtaaminen olisi kirkkautensa ja harvinaisuutensa johdosta muuten hyvä ehdokas Betlehemin tähdeksi. Paitsi että näin läheisessä konjuktiossa planeetat eivät voineet olla useita päiviä, kuten Raamatun teksti kertoo tapahtuneen ja että planeetat tulivat paljain silmin näkyviin läntisellä iltataivaalla. Kuitenkin se johdatti valollaan Itämaan tietäjät Jerusalemista etelään olevaan Betlehemiin.

Unohdetaan ikävät tähtitieteelliset faktat, ja oletetaan taivaalla näkyneen jokin nykytieteelle tuntematon kirkas astronominen kohde. Miten se muuten olisi sopusoinnussa Raamatun tekstin kanssa?

Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen…

Kun kulkee metsässä tähtikirkkaana yönä, niin huomaa helposti, miten tähdet seuraavat kulkijaa. Kun kulkija pysähtyy, niin tähdetkin näyttävät pysähtyvän. Toki kyse on vain liikkeen suhteellisuudesta. Kun näemme tähtien paikan muuttuvan ympärillä oleviin puihin, mutta tiedämme puiden pysyvän paikoillaan, niin aivomme tulkitsevat tähtien liikkuvan. Valitettavasti oppaaksi tästä näennäisestä tähtien liikkeestä ei ole. Tähdet kun näyttävät liikkuvan aina samaan suuntaan kuin kulkija ja pysähtyvät kulkijan pysähtyessä, ei ennen pysähtymistä.

Tietenkin voidaan ajatella, että jos Itämaan tietäjät olisivat jollain muulla tavalla osuneet Beetlehemin tallin itäpuolelle sopivaan kohtaan ja pysähtyneet siihen lepäämään, niin he olisivat saattaneet nähdä konjuktiossa olevien Venuksen ja Jupiterin laskevan läntisen horisontin taakse juuri tallin kohdalla. Jos se on ollut merkkinä sille, että koko maailmankaikkeutta hallitseva Jumala lähetti ainoan poikansa Maan päälle, niin on sanottava, ettei Jumalaa ainakaan pröystäilystä voi syyttää. Moni hänen asemassaan oleva ei varmaan olisi voinut välttää kiusausta juhlistaa tapausta hieman komeammalla taivaallisella ilotulituksella.  Ainakin minulle olisi muutama näyttävä supernova tullut ensimmäiseksi mieleen.

 "Tähden" käyttäytyminen viittaisi pikemminkin siihen suuntaan, että kyseessä olisi kuun aliseen maailmaan liittyvä  kohde. Lentäviin lautasiin ja avaruusolentojen vierailuihin uskovat eivät voi kuvitellakaan, että kyseessä voisi olla mikään muu ilmiö korkeamman kulttuurin avaruusalus.




Legendaarisella suomalaisella seikkailijalla, kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilällä oli tapana poistaa pistoolistaan varmistin, kun hän kuuli sanan kulttuuri. Minä puolestani olen alkanut teroittaa Occamin partaveistä, kun Raamatun tarinoihin ja muita satuihin aletaan etsiä fysikaalisia taustoja. Lainaan toisen suosikkini, elokuvan Mies joka ampui Liberty Vallancen loppurepliikkiä. ”When the legend becomes fact, print the legend”.

Saturday, 25 December 2010

Ankkalammikossa jäätävää tunnelmaa - änderna kämpar mot varandra


Lupasin lopettaa kirjoittelun pakkoruotsista, mutta kun varsinkin poliittiset lupaukset on tehty rikottaviksi, niin pyörrän puheeni saman tien.
RKP:n varapuheenjohtaja Nils ”Linuksen isä” Torvalds kirjoitti RKP:n äänenkannattajassa Höblässä, että pakkoruotsista voitaisiin luopua, jos vastikkeeksi saataisiin takeita palveluista ruotsiksi ja toimivasta kaksikielisyydestä.
RKP:n johdon tvångsvenska-siipi Stefan Wallinin ja Ulla-Maj Widerroosin johdolla ampui Torvaldsin ehdotuksen heti lennosta alas.
Wallin kantoi ikiaikaista huolta siitä, että näin meneteltäessä niin kovin moni suomalainen menettäisi mahdollisuuden pohjoismaiseen yhteistyöhön. Väite on nykyisessä englannin dominoivassa maailmassa niin absurdi, että joulupukkiinkin uskoo varmaan enemmän aikuisia ihmisiä kuin siihen.  Lapsillehan nyt voidaan syöttää mitä puppua hyvänsä.
Toinen Wallinin veto oli se, että samalla pitäisi koulussa luopua myös pakkosuomesta – eikä se olisi viisasta. Olen hieman huuli pyöreänä tämän väitteen kanssa. Ovatko pakollinen suomenkielen ja ruotsinkielen opetus ikiaikaisessa avioliitossa keskenään? Jos toinen katoaa, niin se tarkoittaa kuolinkelloja myös toiselle?
En ole kuullut mistään, että suomenkieliset vaatisivat pakkosuomea ruotsinkielisille. Sen sijaan tuskin monikaan suomenruotsalainen jättäisi koulussa suomen opiskelun kokonaan väliin. Koska  - Wallinin sanoin – se ei olisi viisasta. Pienen kielivähemmistön kannattaa ehdottomasti oman etunsa vuoksi osata ja osata hyvin suuren kielienemmistön kieltä. Silloin he pääsevät nauttimaan myös siitä paljon mainostetusta ”kaksikielisyyden rikkaudesta”.
Kaikki minun tuntemani suomenruotsalaiset ovat fiksua väkeä. Mistä ihmeestä televisioon ja muuhun mediaan löydetään lausuntoja antamaan ne samoja iänikuisia idiotismeja laukovat pahimmat typerykset? Ei ainakaan satunnaisotannalla.
Lienee itsestään selvää, että pakkoruotsi ei ole oikea, eikä varsinkaan riittävä keino ruotsinkielisten palvelujen takaamiseksi niitä tarvitseville. Uskon, että niitäkin on, vaikka suurin osa suomenruotsalaisista on kadehdittavan kaksikielisiä.
Keppi on pitkällä tähtäyksellä huono opettaja. Mitäs, jos kokeiltaisiin porkkanaa? Luovutaan byrokraattisesta virkamiesten muodollisesta ruotsinkielen osaamispakosta ja maksetaan aidosta kaksikielisyydestä asianmukainen lisäkorvaus niillä julkisen sektorin aloilla, joissa sitä ihan oikeasti tarvitaan. Jos vaikka perushoitaja selvittää kunnollisen kielikokeen sekä suomeksi että ruotsiksi, niin hän saa, sanotaan nyt vaikka kahta palkkaluokkaa korkeampaa palkkaa. Sama voitaisiin maksaa muille aidosti kaksi- tai useampikielisille.
Kuten Torvaldskin toteaa, niin suurin osa suomalaisista ei saa ruotsin opiskelusta mitään todellista vastinetta (gengäld). Tämä koskee etenkin niitä myöhemmässä elämässään suoritustason tehtäviin siirtyviä, jotka tällä hetkellä ovat kaikkein vähiten motivoituneita ruotsinkielen opiskelusta. Tiliotteessa oleva merkintä olisi aika konkreettinen porkkana. Ainakin jos vertaa mahdollisuuteen päästä joskus osalliseksi pohjoismaisesta yhteistyöstä – sen ainoaksi ruotsia puhuvaksi jäseneksi.

Jos Nils Torvalds edustaa sitä liberaalia ja avarakatseista suomenruotsalaisuutta (kuten monen entiset taistolaiset), niin Ulla-Maj Wideroos on kaivautunut niin syvälle kielipoteroonsa , että sieltä pystyy enää ampumaan vain tähtäämättä. Sotaiset kielikuvat ovat Ulla-Majn oman blogin inspiroimia.
Kas kun Ulla-Maj ei närpiöläisenä ole vaatimassa Närpiön ruotsille pakollista opetusta suomenkielisissä kouluissa. Närpiössä kun muilla suomenruotsalaisillakin on kielivaikeuksia, kouluruotsilla siellä ei pärjää lainkaan. Tässä puhun kokemuksen rintaäänellä.

Torvaldsin artikkelia en löytänyt mistään, mutta alla Höblän uutinen asiasta.
I en kolumn i morgondagens Hbl flaggar Nils Torvalds för att den obligatoriska svenskan kan ges upp under vissa villkor som garanterar tvåspråkigheten.

Debatten om den obligatoriska svenskundervisningen i finska skolor går vidare. I en kolumn i morgondagens Hbl föreslår Svenska folkpartiets viceordförande Nils Torvalds en kompromiss.

Enligt hans förslag frångår man den obligatoriska svenskan men kräver i gengäld en bättre garanti för service på svenska och en fungerande tvåspråkighet.

– Det viktiga är hur vi bäst kan garantera service på svenska, säger Torvalds.

Han försäkrar att han funderat länge på frågan innan han fattade pennan.

– Problemet är att vi i dag kräver att finskspråkiga elever läser svenska utan att ge någonting i gengäld. Samtidigt vet alla, åtminstone de som bor innanför Ring III, att på sjukhus och åldringshem ser vi ingenting av den obligatoriska svenskan. Den tillför ingenting när det gäller, säger Torvalds.

Partiordförande Stefan Wallin tar i mogondagens Hbl avstånd från Torvalds förslag.

– Skolsvenskan är inte bara en fråga om att tillräckligt många personer i förvaltningen skall kunna ge finlandssvenskarna service. Det vore ett alltför egoistiskt sätt att se på skolsvenskan eller landets tvåspråkighet.

– Det handlar också om att ge finska barn och ungdomar en personlig kontaktyta med vårt lands tvåspråkighet, exempelvis som port till det nordiska sammanhanget. Och slopar vi den obligatoriska svenskan i finska skolor måste vi också slopa den obligatoriska finskan i svenska skolor. Det vore inte klokt, skriver Wallin.

Ulla-Maj Wideroosin kielipoliittisia näkemyksiä pakkovenäjästä ja venäläistämisestä.
Det är det minsta man kan säga om vår statsministers sätt att ta hjälp av Rysslands statsminister i språkfrågan. När skall Finlands folk vakna och inse vad som är på gång i vårt land. Tvångsryska och förryskning! Det var inte det här som min far och andra stred för i kriget!

Sunday, 19 December 2010

Kääntäjän dilemma

Animaatio ei vielä takaa sitä, että asia olisi fysikaalisesti oikein. Ei norsukaan osaa lentää kuin piirretyissä.

Kääntäjän työn tarkoitus on yksinkertaisesti muuttaa teksti kielestä toiseen siten, että alkuperäisen tekstin kirjoittajan ajatus säilyisi mahdollisimman tarkasti. Tässä joudutaan monenlaisiin kompromisseihin kielen ja kulttuurien eroista johtuen. Sanatarkka orjallinen käännös on yleensä huono.
Kaunokirjallinen tuote on väliin niin kehno, että kääntäjä saattaa joutua kiusaukseen hieman ”parannella” sitä käännöksessä. Varmaan näin on tapahtunutkin, vaikka se ei kääntämisen perimmäinen idea olekaan.
Erityisen hankalan ongelman eteen asiatekstin kääntäjä joutuu silloin, kun alkuperäisessä tekstissä on selviä asiavirheitä. Miten menetellä niiden kanssa? Laittaako virheet sellaisinaan vai korjaako ne? Ovatko virheet tarkoituksellisia vai ovatko ne ylipäänsä virheitä lainkaan? Riittääkö kääntäjän substanssin tuntemus?
Heurekan Vattenfall planetaarion ohjelmistoon tuli tänä vuonna kaukoputkista kertova elokuva Kaksi pientä lasinpalaa - ihmeellinen kaukoputki. Tähtitieteen vuonna 2009 aika pienellä budjetilla tehty minusta hyvin sympaattinen elokuva. Budjetin pienuus näkyy valitettavasti myös siinä, että elokuvaan on jäänyt sinänsä aika käsittämättömiä fysikaalisia virheitä. Pahimmat kolme voi käydä kurkkaamassa täällä. Kannattaa katsoa video koko näytön tilassa, koska itse kuva on vain osassa videota.

1. Kynttilän liekissä sininen osa liekin alaosassa ei kerro mitään liekin lämpötilasta. Se ei johdu hehkusta, vaan on seuraus vedyn viritystilan purkautumisesta. Keltainen ja punainen liekin väri sen sijaan on yhteydessä liekin eri osien lämpötilaan.

2. Spektrin eri väreillä ei ole ”eri lämpötiloja”. Hehkun tuottaman valon spektrin aallonpituusjakauma kertoo hehkuvan aineen lämpötilan. Mitä sinisempi se on, sitä korkeampi on hehkuvan aineen lämpötila. Siksi siniset tähdet ovat kuumempia kuin keltaiset. Auringon värisen tähden pintalämpötila on noin 5500 oC.

3. Tähtien ja galaksien liikkeen meihin nähden paljastaa niiden Dopplerin ilmiöstä johtuva punasiirtymä. Analogia ambulanssiin on tässä hieman huono, koska ambulanssin sireenin ääni on enemmän tai vähemmän yhtä taajuutta. Siksi lähestyvän ambulanssin sireenin ääni kuuluu korkeammalta ja etääntyvän matalammalta.
Tähden valossa näkyy koko näkyvän valon spektri. Punasiirtymässä tapahtuu siirto, jolloin lyhyet UV-alueen aallonpituudet tulevat näkyviksi ja vastaavasti punaisena näkyvät aallonpituudet siirtyvät Infrapuna-alueelle. Punasiirtymää ei siis nähdä tähden värin muuttumisena, vaan ns. karakterististen viivojen liukumisena kohti spektrin punaista päätä. Tarkempaa valistusta asiaa saa mm. täältä.

Elokuvassa oleva virhe on siinä mielessä vielä tuplahankala, että virhettä korjattaessa kuvan ja tekstin välille saattaa jäädä kiusallinen ristiriitaisuus.
Tuleen ei pidä jäädä makaamaan. Miten Heurekan planetaarion väki asian ratkaisi? Ei paljasteta kaikkea. Käykää itse katsomassa.

Sunday, 5 December 2010

Identiteettikriisissä


TV 2:ssa on ollut tänä syksynä kaksi ohjelmaa ylitse muiden. Homo- ja pakkoruotsi-ilta. Faktisesti näissä oli tarkoitus keskustella siitä, voidaanko homoparit vihkiä avioliittoon samoin perustein kuin heteroparit sekä siitä, pitääkö kaikkien suomalaisten opiskella ainakin 3 luokka-astetta pakollisena kielenä ruotsia (tai yhtä hyvin suomea). Todellisuudessa käytetyt puheenvuorot rönsyilivät suunnilleen kaikissa muissa näkökulmissa mutta ei näissä.

Kumpikaan kysymys ei hetkauta minua henkilökohtaisesti. Olen jo naimissa, eikä suunnitelmissa ole uutta avioliittoa siihen kuuluvine vihkimisineen. En ole homo, enkä kuulu kirkkoon. Ystäviini, tuttuihini ja kylänmiehiin kuuluu kaappi- ja julkihomoja (lesbojakin) sekä uskonnollisella akselilla ateisteista syvässä uskossa oleviin. Pakkoruotsini olen aikoinaan lukenut koulussa kiinnittämättä sen kummemmin huomiota asiaan. Vaikka omakohtaista kokemusta ja näkemystä kumpaankin aihealueeseen on, katson kuitenkin olevani sen verran syrjässä tunteiden kovimmista virranpyörteistä, että mielenkiintoni keskustelua kohtaan on aika akateemista. Sitä kuitenkin on. Siis mielenkiintoa. Kuten tämän blogin lukijat varmaan ovat havainneet.

Yksi pakkoruotsin perusteluista on se, että ruotsin kieli on osa suomalaisten identiteettiä En tiedä onko niin, mutta kun sitä maan johtavien politikkojen suulla niin syvällä rintaäänellä (arvaatte varmaan, ketä tarkoitan) vakuutellaan, niin uskotaan. Siis vähemmistön jokin ominaisuus identiteettinä on jotain, joka säätelee enemmistön velvollisuuksia.

Puhun tässä tietysti vain omasta puolestani, mutta itse identifioidun ensisijaisesti ihmiseksi, sitten mieheksi, sen jälkeen ehkä heteroksi seksuaalisen suuntautumiseni suhteen, tämän jälkeen suomea äidinkielenään puhuvaksi suomalaiseksi. Nämä noin karkeana jakona eikä niiden järjestyskään ole kiveen hakattu. On niitä muitakin identiteettejä: vaari, aviopuoliso, isä, poika, jossain paljon kauempana jopa fyysikko, heurekalainenkin (vielä vähän aikaa) tai vaikka Lidl:n asiakas (viimeinen alkaa olla identiteettinä jo aika marginaalinen).

Nyt koplaankin kuin Kauko Juhantalo aikoinaan nämä kaksi asiaa yhteen Homoja on suunnilleen yhtä paljon kuin ruotsinkielisiä Suomessa, eli noin 5%. Homojen osalta ei ole kuin arviotilastointi, mutta suuruusluokan oikeellisuudesta ovat useimmat lähteet yhtä mieltä. Siksi minusta olisi vähintään oikeus ja kohtuus, että Suomen viralliset seksuaaliset suuntautumiset olisivat heterous ja homous.

Koska biseksuaalisuus on rikkaus kuten kaksikielisyys, niin heteroille opetettaisiin ilman valinnan mahdollisuutta ainakin 3 vuosiluokkaa homoutta ja päinvastoin. Tämän opetuksen keskeinen motiivi olisi tietysti tasa-arvo, eli että kummallakin ryhmällä olisi oikeus saada palveluita omalla seksuaalisella suuntautumisellaan. Vaikka joku väittäisi, etä dendrofilialla (jos et tiedä mitä se on, niin katso Wikipediasta) olisi hänelle enemmän käyttöä, niin ei mitään poikkeusta. Joko heteroutta tai homoutta on opiskeltava toisena kotimaisena seksuaalisena suuntauksena. 

Kun itse kävin aikoinaan 60-luvulla oppikoulua, niin välitunneilla (missä opittiin ne elämässä oikeasti tarvittavat asiat) kerrottiin riittävän usein kerraten (repetitio mater studiorum est) tieteellisesti todistettuna tietona, että kaikki ruotsalaiset ovat homoja. Tiedettiin myös, että Ruotsissa homous ei ollut rikos, toisin kuin meillä. Siksi monet suomalaiset omot muuttivatkin Ruotsiin voidakseen elää sukupuolisen suuntautumisensa mukaisesti ilman pelkoa vankilaan joutumisesta. Tätä sinänsä loogista perustetta tosin en kuullut kenenkään ruotsinmaikan käyttävän motivointina. Motivoinniksi riitti yksinkertaisesti se, että ruotsi oli ylioppilaskokeessa pakollinen aine. Sitä oli osattava ainakin kokeesta läpipääsyn verran.

Homous on myös avain muihin eurooppalaisiin seksuaalisuuden lajeihin. Sehän on selvää. Kun hetero on kerran oppinut homouden alkeet, niin vaikka panseksuaalisuuden tai transseksuaalisuuden omaksuminen on paljon helpompaa. Pakkohomouden vastustajat tosin väittävät, että homouden opiskelu on portti todella koviin ja kiellettyihin seksuaalisuuden lajeihin, kuten pedo- tai nekrofiliaan. Mitään tieteellistä näyttöä tästä ei ole olemassa.

Millaista homouden opetus heteroille ja päinvastoin heterouden opetus homoille koulussa konkretian tasolla olisi? Enemmän henkiseen puoleen ja asenteisiin kuin asentoihin keskittyvää? En osaa sanoa, mutta eiköhän tuo sitten aikoinaan OPS:sta selviäisi kuten muidenkin oppiaineiden sisällöt.

Ahvenanmaalaiset jäisivät kansainvälisen sopimuksen mukaisesti tietysti tämän ulkopuolelle. Siellä kun ei esiinny kuin yhtä seksuaalista suuntautumista. En sano mitä, vaikka edelleen koulun välitunneilla opitun perusteella sen luultavasti tiedänkin.

Tuesday, 23 November 2010

Ravilta laukalle




Esittelin viime keväänä tuttavalleni Heurekan Klassikoiden näyttelyä. Tuttavani kiinnitti huomiota kohteen Kuvarumpu näyttelytekstiin, jossa kerrottiin valokuvaaja Edvard Muebridgen ratkaisseen vanhan kiistakysymyksen, ovatko laukkaavan hevosen kaikki jalat jossain vaiheessa laukkaa kakki yhtä aikaa ilmassa. Kyseessä kun kuulemma ei ollut laukkaa vaan ravia koskeva kiista.
”Laukka tai ravi, mitä väliä sillä on”, minä vänkäsin vastaan. ”Juoksevasta hevosesta on kummassakin tapauksessa kysymys. ”
”Et taida olla hevosmiehiä?”, tuttavani kysyi. Vaikka olin palvellut asevelvollisuuteni Suomen viimeisessä hevosvetoisessa tykistörykmentissä Niinisalossa, niin myönnettävä oli, etteivät hevoset olleet ihan kärjessä mielenkiintoni kohteista.
”Raveissa laukalle hyppääminen aiheuttaa hylkäämisen. Ei taida tämän tekstin kirjoittajakaan olla hevosmiehiä tai –naisia! Kenellekään laukkaavaa hevosta vähänkin tarkemmin katsoneelle ei voi olla epäselvää, että kaikki hevosen neljä jalkaa ovat laukan jossain vaiheessa ilmassa.



Ravaavan hevosen kaikkien jalkojen yhtäaikaista ilmassa oloa on vaikea selvittää jopa hidastetusta filmistä. Pysäyttämällä filmin sopivaan kohtaan arvoitus ratkeaa varsin kivuttomasi.



Näinhän se on. Kuitenkin kun tiedän, miten asiantuntevin voimin ja huolellisesti usean henkilön tarkistamina näyttelytekstit syntyvät Heurekassa, niin en voinut olla aprikoimatta tämän sinänsä pienen mutta harmillisen lipsahduksen alkuperää.
Väärien tietojen jäljet johtavat kiusallisen usein samaan sylttytehtaaseen. Sen sylttytehtaan nimi on Wikipedia.
Täällä Wikipedia tietää että ”Vuonna 1872 Muybridge ratkaisi aikalaisiaan kovasti vaivanneen kysymyksen, irtosivatko kaikki hevosen neljä jalkaa maasta laukan aikana. Kalifornian kuvernööri Leland Stanford oli jalkojen irtoamisen kannalla ja palkkasi Muybridgen todistamaan väitteensä. Muybridge käytti sähköistä laukaisinta ja 24 kameraa ja sai aikaan kuvasarjan joka todisti väitteen oikeaksi.”
Olisiko virhe suomenkieliseen Wikipedian artikkeliin voinut tulla käännöksessä. Vilkaisu englanninkieliseen artikkeliin ei viittaa tähän, sillä sielläkin puhutaan laukkavasta hevosesta ” whether all four of a horse's hooves are off the ground at the same time during a gallop”.

Pakko oli tarkistaa asia vielä ruotsinkielisestä versiostakin: "Vadet gällde huruvida om en häst vid något tillfälle släpper alla hovarna från marken eller ej när den galopperar."

Alan jo epäillä tuttavani olevan väärässä. Onneksi on tullut opiskeltua sivistyskieliäkin. Wikipedian saksankielinen artikkeli Muybridgesta kertoo jo selvästi, mistä on kyse. ”1872 wurde er von Leland Stanford (Eisenbahn-Tycoon und kalifornischer Gouverneur) engagiert, um die exakte Beinstellung eines trabenden Pferdes zu bestimmen.”
Der trabende Pferde, eli ravaava hevonen. Muybridgen ottamista kuvista tehty animaatio tosin esittää laukkaavaa hevosta saksankielisillä Wikipedian sivuilla.
Encyclopedia Britannicaan nyt ainakin voi luottaa. Siellä sanotaan selvästi, että vedonlyönnin kohteena oli ravaavan hevosen jalkojen yhtäaikainen ilmassa olo.


Muybridgen kuuluisa kuvasarja ravaavasta hevosesta, nimeltään Occident eli Länsimaat. Minulle on aina jäänyt vähän epäselväksi, minkä kuvan perusteella ravaavan hevosen kaikkien jalkojen pääteltiin olevan jossain vaiheessa olevan yhtä aikaa ilmassa.


Ehkä uskotaan jo, että kyseessä oli ravaava, ei laukkaava hevonen. Muybridge kuvasi muitakin liikkuvia kohteita kamerasysteemillään, joka koostui useista kameroista. (Näitä on mm. Youtubessa ja edellä mainituissa Wikipedian artikkelissa.) Kun kuvat näytettiin peräjälkeen saatiin liikkeen tuntu kuten ainakin vanhempien palstan seuraajien hyvin muistavilla pläräyslehtisillä.



Näin saatiin jo 1800-luvulla elokuvia mm. naisen, biisonin ja norsun kävelystä. Norsu on tiettävästi ainoa nisäkäs, joka ei saa kaikkia jalkojaan yhtä aikaa ilmaan.

Muybridgen oma elämäntarina oli vähintäänkin yhtä dramaattinen kuin hänen tekemänsä ensimmäiset liikkeen tallentavat "elokuvat". Täällä lyhyt video Muybridgen elämästä. Tosin siinäkin puhutaan virheellisesti laukasta, vaikka kuvausjärjestelyä esittävässä kaavakuvassa on ravaava hevonen.





Heurekan näyttelyssä ollut virheellinen yksityiskohta kohteen Kuvarumpu näyttelytekstistä on nyt korjattu. Ehkä kannattaa muistaa, että Wikipedian on tiedonlähteenä hyvä renki, mutta ainoan isännän paikalle sitä ei kannata päästää.

Saturday, 6 November 2010

Tahrojen erikoisasiantuntija


Poikkitieteilijä uhraa valkoisen T-paitansa tieteen alttarille, jota tässä tosin edustaa saunan leveä ikkunalauta.


Tiede-lehden päätoimittaja Jukka Ruukilla oli ongelmana kahvitahra paidassa. Ei kuitenkaan omassa paidassaan oleva, vaan epätietoisuus tahran käyttäytymisen mekanismista. Asiaa lähdettiin selvittämään tunnetun tahrojen asiantuntijan, eli poikkitieteilijän avustuksella. Kuten alla olevasta selviää, niin poikkitieteilijä osoittautuu paitsi tahratieteilijäksi myös armottomaksi nipottajaksi. Tosin poikkitieteilijän tutuille ja muille tämän palstan seuraajille kumpikaan ominaisuus tuskin tulee yllätyksenä. Alla käymämme kirjeenvaihto asian tiimoilta.
Kysymyksen vastauksineen pitäisi olla myös 9.11.2010 ilmestyvässä Tiede-lehdessä. Onko ja missä muodossa, se selviää ensi viikolla (siis tätä kirjoitettaessa-aikaperspektiivistä katsottaessa).


Hei Timo.
Osaat varmasti ”kaikkien alojen asiantuntijana” vastata seuraavaa lukijan lähettämään kysymyksen. ”Miksi kahvitahrat ovat reunoilta tummempia kuin keskeltä?”
Minusta toi kuulostaa kromatografialta. Vesi virtaa tahran keskeltä kohti reunoja ja kuljettaa mukanaan väriainetta. Reunoilla vesi haihtuu ja lisää vettä virtaa keskeltä kohti reunoja. Samalla väriaine vaeltaa veden mukana kohti reunoja.
No, sinä tiedät paremmin.
Jukka

Hei
Piti uhrata valkoinen t-paita tieteen alttarille ja kokeilla. Tosin vain tilapäisesti, pesussa puhdistuu. Näinhän siinä käy.
Veteen liuenneet kahvimolekyylit vaeltavat kankaan kuiduissa kapillaarivoimien vaikutuksesta kohti märän tahran reunoja. Vaellus päättyy siihen, missä kankaan märkyyskin loppuu. Tahran kuivuttua sitä reunustaa kahvista muodostunut tumma rantu. Periaate on ihan sama kuin paperikromatografiassa, jossa erotellaan nesteeseen liuenneita aineita niiden erilaisen kapillaarisen käyttäytymisen avulla.
Timo

Laitamme seuraavanlaisen:
Miksi kahvitahrat ovat keskeltä vaaleita, mutta reunoilta tummia?
Veteen liuenneet kahvimolekyylit väriaineineen vaeltavat kankaan kuiduissa kapillaarivoimien vaikutuksesta kohti märän tahran reunoja. Vaellus päättyy siihen, missä kankaan märkyyskin loppuu. Tahran kuivuttua sitä reunustaa kahvista muodostunut tumma rantu.
Periaate on ihan sama kuin paperikromatografiassa, jossa erotellaan nesteeseen liuenneita aineita niiden erilaisen kapillaarisen käyttäytymisen avulla.
Jukka


Ei kahvimolekyyleissä ole väriaineita. Ne ovat itse väriaineita.
Tahran kuivuminen tarkoittaa veden haihtumista. Kahvimolekyylit jäävät jäljelle. Vaikka seuraavasti
Miksi kahvitahrat ovat keskeltä vaaleita, mutta reunoilta tummia?
Veteen liuenneet kahvimolekyylit vaeltavat kankaan kuiduissa kapillaarivoimien vaikutuksesta kohti märän tahran reunoja. Vaellus päättyy siihen, missä kankaan märkyyskin loppuu. Tahran kuivuminen tarkoittaa sitä, että vesi haihtuu ja kahvi jää jäljelle. Tahra on tummin siellä, minne suurini osa kahvimolekyyleistä on kertynyt, eli tahran reunassa.
Timo

Tiedetään.
Pannaan sitten "värikkäät kahvimolekyylit". Haluan vaan vääntää rautalangasta, että tavallisempikin tajuaa, kun kysymys lähtee nimenomaan värin kummastelemisesta.
tuus
Jukka
p.s. Ymmärrän yskän, mutta kielipoliisi minussa tietää, että poikki ja pinoon on hyihyi. Ja kyllä ne tarkoittavat ihan samaa. ;)

Hei vielä.
Kun itse olen opetuksessani korostanut, että väri on makrotason juttu, atomeilla ja molekyyleillä ei ole ominaisuutta "väri" (kvarkeilla on, mutta se on eri juttu), niin olisi aika noloa kirjoittaa itse itseäni vastaan.
Esimerkiksi "Veteen liuenneet kahville värin antavat molekyylit vaeltavat..." olisi jo paljon lähempänä todellisuutta ja tekisi myös hieman hajurakoa Tiede-lehden ja Tieteen Kuvalehden välille tekstin fysikaalisessa oikeellisuudessa. :-)
Timo


Tyypillinen kuivunut tummarantuinen kahvitahra paidassa (kahvitahra lähtee kuulemma vaikeasti, jos on päässyt kuivumaan)


Time lapse -video kahvitahran leviämisestä ja kuivumisesta. Aika on nopeutettu 100 kertaiseksi, eli nyt 59 sekuntia kestävä kohtaus kesti todellisuudessa tunnin ja 38 minuuttia (Ajan yksiköt eivät ole 10-järjestelmässä. 5900 sekuntia = 98,3 minuuttia.)
Huomatkaa, että videota voi liikuttaa vapaasti hiirellä kuvan alla olevasta liukusäätimestä eteen ja taaksepäin.


ps. Poikkitieteilijän lyhyeen meriittien listaan kuuluu mm. se, että hän on aikoinaan ollessaan sijaisena Simonkylän lukiossa opettanut Jukka Ruukkia. Onneksi sen verran vähän aikaa, että se ei ole estänyt Jukkaa etenemästä suomalaisten populaarien tiedelehtien ykkösen päätoimittajaksi.

Friday, 5 November 2010

Miten saan lukijoita blogiin, osa 1


Kuvan saa hiirellä klikkaamalla suuremmaksi

Jatkan edelleen blogin pitäjien opastusta. Edellisessä jutussa kerroin, miten blogitekstiä synnytetään. Se on koko homman helpoin vaihe. Paljon vaikeampaa on saada lukijoita blogiin.
Netissä tiettyyn osoitteeseen tullaan joko tarkoituksella tai vahingossa. On vähän kaksipiippuinen juttu, ovatko blogiin vahingossa eksyvät surffailijat toivottuja vieraita vai ei. Jos blogin pitäjälle on syystä tai toisesta edullista esitellä suuria kävijälukuja vaikka sponsoreille, niin ei niistä haittaakaan ole. Tosin ei juuri hyötyäkään, koska ne näkyvät tilastoissa viuhahtajina.
Blogeissa on yleensä erilaisia tilasto-ominaisuuksia, joilla voi tutkia kaikenlaista blogissa kävijöistä. Kuten vaikka sen, millä hakusanalla he ovat etsineet blogia ennen sinne tuloaan.
Poikkitieteellisessä blogissa lokakuun top tenissä kärkisijaa pitää haku ”päivi storgård rasvaimu”. Sillä päätyi 11 ihmistä tälle sivulle. Eppäillä tuota soppii, mahtoiko haun suorittaja pysyä kovin kauaa Poikkitieteellisellä palstalla. Vaan mistäpä tuon koskaan tietää.
Kymmenentenä on ”englanninsusikoira”, jolla haulla Poikkitieteelliseen eksyi kolme hyväuskoista googlaajaa. Ei tainnut sekään haku ihan natsata, kun Google johdatti kävijän Bobby Charltonista kertovaan kuvatekstiin.
Hakusana "maiva" tuo Googlella poikkitieteellisen palstan neljäntenä vaihtoehtona. Melkein joka hakusanalla ensimmäiseksi tulee Wikipedian artikkeli. Timon Poikkitiede palsta on pörssissä aika korkealla, koska sinne tullaan useilta muilta sivuilta linkkien kautta. Mitä useammilta sivuilta on linkitys sivuillesi ja mitä useammin niitä hyödynnetään, sitä korkeammalle sinun sivusi nousee Googlen rankingissa.

Konstit on monet, sanoi eukko kun kissalla pöytää pyyhki. Kokeilin kerran. Lisäisin, että konstit on monet, joilla saa kissan raapimaan kädet verille. Seuraavalla kerralla lisää vippaskonsteja, joilla saadaan muut linkittämään sinut ja siten lukijoita blogiin.

Thursday, 4 November 2010

Paljon oikeuksia, vähän velvollisuuksia




Lueskelin kirjaa, jossa otettiin kantaa kielipoliittisiin kysymyksiin. Erityisesti huomioni kiinnittyi pohjoismaiseen kielipoliittiseen julistukseen. Sen mukaan kaikilla pohjoismaalaisilla on neljä kieleen liittyvää oikeutta.
Jokaisella on siis oikeus oppia yhteiskunnan toimintaa ylläpitävä (varsinainen määritelmä) kieli suullisesti ja kirjallisesti. On tietysti mukavaa, että oppiminen taataan näin perusoikeuksilla. Ikävää on se, että oikeus oppia ei vielä anna yhteiskunnan toimintaa ylläpitävää kielitaitoa. Sen eteen on tehtävä työtä, opiskeltava.
Julistus, joka koostuu pelkistä oikeuksista, kertoo yleensä enemmän julistuksen antajan sinisilmäisestä idealismista kuin realiteettien tajusta. Lasten oikeuksien julistus on hyvä esimerkki. Niin mukavaa kuin olisikin, että ne toteutuisivat, niin ottamalla minkä kohdan tahansa julistuksesta voi todeta lasten kirjattujen oikeuksien olevan isossa pahassa maailmassa pelkkää sanahelinää. Ihmiset ja heidän käyttäytymisensä kun eivät julistuksilla tuppaa muuttumaan.
Taivaalta ei sada rahaa kaikille eikä yhteiskunta pysy pystyssä pelkillä oikeuksilla. Voitaisiinko ajatella, että jokaisella olisi ei ainoastaan oikeus vaan myös velvollisuus oppia "yhteiskunnan toimintaa ylläpitävä" kieli ainakin suullisesti, jos se syystä tai toisesta kirjallisesti on ylivoimaista. Vähintä lienee vaatimus edes yrityksestä opiskella tätä kieltä.
Suullisellakin kielitaidolla pärjää aika hyvin, kunhan se on "yhteiskunnan toimintaa ylläpitävä" kieli. Naapurissani asui lievästi kehitysvammainen poika, nyt jo töitä tekevä aikamies. Hän on aina ollut ympäristön todellinen ilopilleri ja innokas moottoreiden kanssa näprääjä. Kun hän täytti 15 eli tuli mopoikään, niin näin hänet kerran murheen murtamana. Isä oli luvannut hänelle mopon syntymäpäivälahjaksi, mutta hanke oli kaatunut hänen omin sanoin "Siihen kun se yksi asia puuttuu: lukutaito". Ilman lukutaitoa ei ollut toivoakaan mopokortista
Isä otti kuitenkin asian ajaakseen ja erinäisten byrokraattisten koukeroiden jälkeen poika sai kuin saikin mopokortin erityisluvalla. Harvoin olen nähnyt niin onnellista ihmistä kuin tämä poika mopollaan kypärä päässä meidän pikkutietämme huristamassa. Jopa minua yleensä ärsyttävä nuorison mopon pärinätys tuntui silloin ihan mukavalta ääneltä. Vauhtiin päästyään isä hommasi pojalle vielä auton ajokortinkin. Miten poika selvitti kirjalliset kuulustelut, sitä en tiedä, mutta kortin ja pojan autoa ajamassa olen nähnyt.
Ehkä tarinaan kuuluu vielä se, että hän ajoi vuosi sitten pikkutiellämme pahan nokkakolarin, josta tosin selviytyi yllättävän vähillä vaurioilla. Kolariin yksinomainen syyllinen oli toinen osapuoli, jonka kuski hurjasteli pienen nyppylän takaa vastaan vasenta puolta ja runsasta ylinopeutta.
Muutkin Pohjoismaisen kielipoliittisen julistuksen oikeudet ovat saman Helinä Sanahelinän laatimia. Ei meidän yhteiskuntamme kipukohtia ole se, etteikö ihmisillä olisi oikeutta oppia, jopa opiskella kieliä. Niin omaa äidinkieltään kuin "yhteiskunnan toimintaa ylläpitäviä" kieliä. Ongelma on siinä, että joiltakin puuttuu joko kykyä tai halua, pahimmissa tapauksissa molempia. Näihin puutteisiin ei löydy apua mistään ihmisoikeuksien julistuksesta.
Samalla tavalla kuin aikoinaan osa Ruotsiin muuttaneista suomalaisista ensimmäisen polven siirtolaisista jäi täysin vaille ruotsin kielen taitoa ja siten kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, niin varsinkin Suomeen muuttaneessa somaliväestössä on paljon saman kohtalon kokevia. Vaikeaa meidän yhteiskuntaamme on integroitua, jos ei osaa lukea eikä kirjoittaa edes omalla äidinkielellään. Erikoisvapaudella annettava mopokortti ei taitaisi tätä tilannetta juuri auttaa.
Jos ovat oikeudet teoriaherrojen ja -rouvien laatimia, niin samasta tuutista on lähtöisin pohjoismaisen kielipolitiikan tavoitteet.




1. Jokainen pohjoismainen osaa lukea ja kirjoittaa...
Miksi asetetaan kaikille suunnattuja tavoitteita, jotka ovat osalle ihmisiä täysin utopistisia?

2. Kaikki pohjoismaalaiset voivat kommunikoida keskenään ensisijaisesti jollain skandinaavisella kielellä.
Suuria skandinaavisia kieliä on ruotsi, norja, tanska, suomi ja islanti. Jotta kaikki pohjoismaalaiset voisivat kommunikoida keskenään skandinaavisella kielellä, niin sen on oltava vähintään yksi edellä mainituista. Siis ruotsi, mikä se muukaan voisi olla. Eli pohjoismaiden kielipolitiikan rivien välissä, ei edes kovin piilossa oleva tavoite on pakkoruotsi kaikkiin Pohjoismaihin kaikille pohjoismaisille ihmisille.

3. Kaikilla pohjoismaalaisilla on perustiedot kielellisistä oikeuksistaan ja Pohjoismaiden kielellisestä tilanteesta.
Just joo. Kielipolitiikan tavoitteisiin kuuluu siis se, että pohjoismaalaiset ovat selvillä kielipolitiikan tavoitteista. Lievää kehäpäätelmän makua.

4. Kaikilla pohjoismaalaisilla on erittäin hyvät tiedot (taidotkaan eivät olisi pahitteeksi) vähintäänkin yhdessä kansainvälisesti merkittävässä kielessä ja hyvät tiedot jossakin muussa vieraassa kielessä.
Suomalaisille tulee lisäpaineita, kun sen lisäksi olisi oltava vähintään tyydyttävä kyky (nöjaktig förmåga) siinä toisessa kotimaisessa kielessä.

5. Kaikilla pohjoismaalaisilla on yleistietoa kielestä ja kielenkäytöstä. Tulee väistämättä mieleen viisasten viisas Esko "Kyllä" Kivikoski, jonka erityisalana tietokilpailuissa oli yleistieto. Sillä rökitettiin 1960-luvulla yhteispohjoismaisessa tietovisassa "Arpa on heitetty" skandinaavit, erityisesti svenskit ja heidän ykköstietäjänsä Kjell Boman. Pelkästään sillä yhteiskunnan toimintaa ylläpitävällä toisella kotimaisella kielellä.

Wednesday, 3 November 2010

Miten blogi syntyy?



Minulta on usein kysytty, että onko blogin pitäminen helppoa. Miten blogikirjoitus oikein syntyy?
Tässä lyhyt analyysi siitä.
Minun työskentelyni alkaa yleensä puhtaalta pöydältä – jopa kirjaimellisesti niin pitkälti kun se minun luonteellani on mahdollista. Eli aluksi pyrin putsaamaan pöydän sille kertyneestä roinasta, jopa imuroimaan lattian, jolle näin syksyisin kertyy tonttimme lukuisista koivuista paksu kerros lehtiä. Työhuoneeni sijaitsee siis pihan perällä olevassa saunarakennuksessa, kerrottakoon se niille lukijoille, jotka eivät ole käyneet meillä.
Sitten tarvitaan kuppi kahvia, vähän tuolin säätöä ja blogin kirjoittaminen voi alkaa. Entä idea, saattaa joku kysyä. Ei hätää, kyllä se sieltä tulee. Vähän netin selailua, niin aiheita on kasassa enemmän kuin ehtii kirjoittamaan. Jos nyt sattuisi käymään niin köpelösti, että mitään kirjoitettavaa ei tulisi mieleen, niin pakkoruotsista voi aina kirjoittaa.
Tässä on video, jossa näytetään tämän blogikirjoituksen synnytyskivut alusta loppuun. Baddingia (tai oikeammin Mattia ja Teppoa) siteeraten voin todeta, että joku piti saada. Ei se ollut hääppönen.

Tuesday, 2 November 2010

Suomenruotsi yhteispohjoismaiseksi kieleksi!


























Ilkka-Christian Björklund ottaa tänään 2.11.2010 Helsingin Sanomien yleisönosastossa kantaa pakkoruotsiin – tosin niin ovelasti, että se tyhmemmältä jää helposti huomaamatta.

Suomenruotsi on skandinaavinen selkokieli
Sarianna Metsähuoneen kokeman mukaan (HS Mielipide 1. 11.) Ruotsissa ei tulisi toimeen "kammottavalla suomenruotsilla".
No ei tietenkään suomen kielen slangia vilisevällä sekakielellä voi pärjätä, kuten ei myöskään vahvalla alueellisella murteella.
Itsekin saan paremmin tolkun vaikkapa sivistyneesti puhutusta tanskasta kuin puuromaisesti mongerretusta närpiönkielestä. Ei Kuopion torillekaan kannata mennä raumlaissi jaarituksi esittämään.
Tukholmassa asuneena ja skandinaavista työyhteisöä johtaneena kokemukseni poikkeaa silti pääosin Sarianna Metsähuoneen kertomasta. Jopa norjalainen ymmärtää usein herkemmin suomenruotsia kuin skånelaista korostusta tai Tukholman nuorisokieltä. Tietenkin pitää puhua suomenruotsia kohtuullisen oikein, eli jokseenkin niin, kuin sitä Suomen kouluissa opetetaan.
Sellaisena suomenruotsi on skandinaavinen selkokieli ja siksi pohjoismaisessa kanssakäymisessä aivan ylivoimainen viestinnän väline, edelleen.”

Olen ollut lukuisissa pohjoismaisissa pedagogisissa konferensseissa ja muissa tapaamisissa. Niissä kanssakäymisen kielenä on poikkeuksetta ollut englanti. Miksi näissä konferensseissa ei ole tajuttu suomenruotsin ylivoimaisuutta? Selityksiä voi olla useita. Tässä joitakin.
1. Minun kokemukseni eivät ole tilastollisesti edustava otos. En ole vain sattunut niihin tilastollisesti edustaviin tilaisuuksiin (sopii sinänsä minulle, kun en omaa erityisemmin edustavaa habitusta).
2. Ii Cee puhuu tarkoituksella ns. muunneltua totuutta tarkoituksenaan korostaa ruotsin kielen hyödyllisyyttä suomenkielisten koulujen oppiaineena.
3. Konferenssien järjestäjät ovat sokeita, kuuroja ja idiootteja, kun eivät tajua ottaa ylivoimaisinta vaihtoehtoa konferenssien työkieleksi.

Käännäkin nyt sekä takkini että kelkkani ja hyppään pakkoruotsin kannattajien kelkkaan. Minusta suomenruotsi pitäisi ottaa pakolliseksi oppiaineeksi kaikissa pohjoismaissa. Näin saisimme parhaan mahdollisen, siis ylivoimaisen yhteispohjoismaisen viestinnän välineen.
Oliko laiturilla vielä Yhteispohjoismaihin lähtijöitä? Juna lähti justiinsa. Junalähettäjänä, veturinkuljettajana, lämmittäjänä, konduktöörinä ja lehtipoikana toimii poikkitieteilijä.

ps. Vaikka tiedänkin tämän turhaksi, niin välttääkseni tahalliset tai tahattomat väärinymmärrykset haluan korostaa (jälleen kerran).
1. En vastusta ruotsin kieltä enkä sen asemaa Suomessa. Minun puolestani se saa olla virallinen kieli Suomessa niin kauan kuin yksikin ihminen puhuu sitä äidinkielenään (höpöttäköön sitä vaikka itsekseen valtiovallan siunauksella). Vastustan sitä, että niiden suomalaisten, jotka eivät omasta tai vanhempiensa tahdosta halua opiskella ruotsia, on pakko ainakin näennäisesti tehdä sitä.
2. En vastusta myöskään suomenruotsalaista kulttuuria - ryyppylauluineen ja juhannussalkoineen. Olen itsekin ollut näissä mukana ja hauskaa on ollut. Joskus liiankin hauskaa. Vastustan sitä, että tämän kulttuurin säilyminen sälytetään osaksi suomenkielisten harteille. Kulttuuri, joka ei pysy omin jaloin pystyssä, joutaakin kuolemaan.

Sunday, 31 October 2010

M. A., Pedro ja minä









Prologi
Vuonna 1968 Oriveden maalaiskunnassa, sittemmin Oriveden kaupungissa perustettiin erinäisten värikkäiden vaiheiden jälkeen jääkiekkoilun erikoisseura Fortuna. Erinäisten vielä värikkäämpien vaiheiden jälkeen seuran varainhankinnan kivijalaksi päätettiin perustaa ajankohtaan nähden selvästi aikaansa edellä oleva disko. Oriveden Kenkätehtaan mentyä konkurssiin sen tyhjille jääneistä tiloista erityisen sopivaksi tähän tarkoitukseen katsottiin sopivan kenkätehtaan ruokalan.

Tartuttiin tuumasta toimeen ja seuran puheenjohtajana toimineen paikallisen KOP:n johtajan hoitaman rahoituksen avulla ruokalasta tuli Oriveden ja lähiseutujen ensimmäinen disko. Eikä suinkaan Neulapoikien soittoareena, vaan elävän musiikin Discothèque. (Kyseisestä diskosta tuli pian seuran historian ensimmäinen taloudellinen katastrofi, mutta se on eri tarina.)

Vaikka olin yksi diskohankkeen puuhamiehistä (tai pojista), niin ihan tarkkaa kuvaa diskon ensimmäisestä esiintyjästä syksyllä 1968 olleissa avajaisissa minulla ei enää ole. Ensimmäisten joukossa oli kuitenkin M. A. Numminen sen aikaisen orkesterinsa kanssa. Muistikuvat tästä esiintymisestä oli yleisön valitukset orkesterin esittämien kappaleiden huonosta tanssittavuudesta. Mieleen jäivät myös Nummisen esittämät kappaleet ”Jenkka ulkosynnyttimistä” ja ”Jenkka hevosen puhdistamisesta”. Jälkimmäisen teksteille tuli yllättäen käyttöä vuoden kuluttua, kun astuin suorittamaan asepalvelusta Satakunnan Tykistörykmenttiin, Suomen viimeiseen hevosvetoiseen tykistöyksikköön.

Tuskin on ihan sattuma, että M. A. käytti myöhemmin levyllä ”Suomen Talvisota 1939–1940” joissain kappaleissa pseudonimeä ”Oriveden kenkätehdas”. Jäljet johtavat kovasti sylttytehtaan suuntaan.

Syksyn 1968 esiintyjäkaartiin kuului myös Pepe Willberg silloisen orkesterinsa kanssa. Tähän tarinaan se liittyy epäsuorasti sillä tapaa, että siinä kokoonpanossa ei soittanut vielä Pedro Hietanen, vaan hän liittyi vasta 1969 perustettuun Pepe ja Paradise yhtyeeseen.

Tähän keikkaan liittyvä muisto sen sijaan on se, että silloinen tyttöystäväni häipyi keikan jälkeen Pepen kainalossa, mitä en ole vieläkään antanut kummallekaan anteeksi. Tai oikeastaan olen Pepelle, jolle kerroin tarinan pari vuotta sitten hänen ollessaan laivalla esiintymässä. Pepe itse pyysi anteeksi, mutta valitti, että sen paremmin keikka kun sen jälkeiset tapahtumatkaan eivät olleet jääneet hänen muistiinsa.

Epilogi

Melkoisia oraakkelin taitoja olisi vaadittu syksyllä 1968, jos olisin aavistanut olevani kuuntelemassa 42 vuoden jälkeen Nummista ja Pedroa pojantyttäreni Jessikan kanssa Tavastia lastenkonsertissa. Gommi oli edelleen ihan samassa anarkisessa habituksessa, mitä nyt korvat olivat vähän kasvaneet. Pari näytettä menosta on nähtävissä täällä ja täällä. Gommin ja Pommin kookospähkinät eivät häviä yhtään nimekkäille kansainvälisille kilpailijoilleen - korkeintaan tälle.

ps. Jos saksalainen versio kookospähkinöistä tuntuu huonolta vitsiltä, niin on syytä muistaa, että naurunalaiseksi joutuminen on sitä, mitä diktaattorit eniten pelkäävät.



pps. Tätä tuskin kukaan kysyy, mutta vastaan kuitenkin. Miten sait teknisesti näinkin hyvää valokuvaa ja videota alkeellisilla laitteilla?

Vastaan. Minulla oli mukana vain tavallinen digipokkari, tosin sieltä laadukkaammasta päästä, mutta olen harjoitellut kuvaamista Tavastialla. Tiedän kokemuksesta, missä ja miten kannattaa kuvata. Hyviä paikkoja ei ole monia, varsinkin kun sain luvan kuvata muuten vapaasti, kunhan en mene lasten eteen. Videokuvaa en ole ennen ottanut, mutta sama sääntö pätee kuin valokuvaankin. Musta tausta - kaksi aukkoa alle ja antaa palaa. Nämä videotkin on otettu tavallisella digipokkarilla. Ei YLE:lle kelpaavaa laatua, mutta dokumenttina ja ajankuvana ihan käypäinen. Tällainen tunnelma oli Tavastian sunnuntain lasten konsertissa lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 2010.

ppps. Jessikan arvio viime aikoina nähdyistä "eläimistä". Kissoista Katti Matikainen on kivempi kuin Pommi, mutta paras kaikista on Gommi. Se on niin söpö. Siihen ei vaarillakaan ollut enää mitään lisättävää.



Toinen epilogi 1.5.2014

Kun MA ja Pedro tulivat esiintymään Rekolan elävän musiikin yhdistyksen konserttiin tässä viikko takaperin, niin pääsin kysymään Maurilta "itse asiasta kuultuna" salanimen Oriveden Kenkätehdas historiasta. MA kertoi nimen johtuneen vain siitä, että hänellä oli joitakin Orivedellä ja Juupajoella asuneita sukulaisia, jotka olivat töissä Oriveden Kenkätehtaassa (Orivesihän oli ennen kenkätehdaspitäjä). Nimi oli vain pälkähtänyt hänen mieleensä ilman sen kummempaa syvällistä yhteyttä mihinkään.

Joten tähän lienee tyytyminen. Levy Suomen Talvisota 1939-40 ilmestyi vasta vuonna 1970, mutta salanimi Oriveden Kenkätehdas oli siis olemassa jo aikaisemmin. MA muisti Oriveden konsertin, jonka kuulemma jotkut idealistiset koulupojat olivat erehtyneet buukkaamaan. Kerroin myös muistavani sen, koska satuin olemaan yksi noista idealistisista koulupojista.

Joten tämän perusteella voidaan päätellä, että MA undergrond-orkestereineen tilattiin Oriveden kenkätehtaan ravintolaan perustettuun diskoon soittamaan salanimen innoittamana eikä päinvastoin. Tai sitten näillä on vain satunnainen yhteys. Ehkä tyydyn siteeraamaan jälleen kerran elokuvaa Mies joka ampui Liberty Valancen: "When the legend becomes factprint the legend".


Juttelimme Rekolan työväen talon takahuoneessa niitä näitä. Kerroin heille, että Oriveden kenkätehdas valmisti Beatles bootseja Cavallo tuotemerkillä. Pedro taas kertoi hänellä olleen sellaiset 60-luvulla. Minun vanhempani kieltäytyivät ostamasta minulle sellaisia, vaikka kovasti mieli teki. Kuvan mainos on vuodelta 1964. Kuvan lähde.

Täällä pieni kaksikielinen videopläjäys MA:n ja Pedron Rekokalan konsertista, jossa MA paljastaa myös rumpunsa taustoja.

REMY:n konsertit ovat selvästi lisänneet yhteisöllisyyttä Rekolassa. Tässä rupattelua tauolla.

Kirjassa Baarien mies esiintyvällä hahmolla nimeltä Numminen oli rautaisannos: kahvi, munkki ja pullo olutta. Joten Rekolan konsertin järjestäjät olivat varanneet kyseisen annoksen keikan jälkeen taiteilijoille. Numminen kertoi, että kyseinen annos sopi vain romaanin fiktiivisen hahmon vatsalle, hänelle ei ollenkaan. Numminen suostui kuitenkin pyynnöstä mukisematta tähän lavastettuun kuvaan, jossa kyseinen rautaisannos on näkyvissä. Edelleen pätee monesti siteeraamani: "Kun legenda muuttuu todeksi, niin kannattaa painaa legenda". 

Saturday, 30 October 2010

Hölmöläiset päivän valoisaa aikaa pidentämässä


Keväällä kelloa siirretään eteen- syksyllä taaksepäin

Ainoa järkevä asia, mihin olen törmännyt kesäaikaan liittyvissä kysymyksissä, on muistisääntö: ”Kelloa käännetään aina Juhannukseen päin”. Ilman sitä noin puolet ihmisistä kääntäisi kellon tuntiviisaria keväisin ja syksyisin aina väärään suuntaan.
Toki tämänkin voi sössiä, jos on pedantti ja kääntää kellot juuri oikeaan aikaan eli keväällä kello 3 aamulla ja syksyllä kello 4. ”Juhannukseen päin käännettäessä” viisarit kääntyisivät silloin molemmilla kerroilla eteenpäin. Vaikka talvi- tai ns. normaaliin aikaan siirtyminen ei ole savolainen vitsi, jossa kaikki vastuu siirtyy kuulijalle, niin jotain vastuuta muistisäännön käyttäjällekin voitaneen sälyttää.
Sen sijaan koko kesä- ja talviajan kanssa sählääminen on lähinnä kallis vitsi. Vitsistä se alkoikin. Tiettävästi ensimmäisenä erillistä kesä- ja talviaikaa ehdotti Yhdysvaltain presidentti Benjamin Franklin Journal of Paris –lehdessä. Kyseessä oli satiirinen kirjoitus, joka kuitenkin otettiin tosissaan nyt nähdyin seurauksin. Kirjoituksen tarkoitus oli lähinnä mainostaa Franklinin kuuluisinta ajatusta ” Early to bed, and early to rise, makes a man healthy, wealthy and wise”.
Kesäajan hyöty on yhtä huteralla pohjalla kuin pakkoruotsin, joten koetetaan perustella sitä samoin argumentein. Jospa sen tarpeellisuus löytyisi sittenkin näistä yleisperusteluista.

Kesäaika on rikkaus.
Roope Ankka on rikas, koska hän säästää kaikessa mahdollisessa. Kesäajan tuoman rikkauden täytyy varmaan perustua sen tuomiin säästöihin. Ainoa kuviteltavissa oleva merkittävä säästö voisi koitua siitä, että keinovalon tarve olisi kesäajan ansiosta merkittävästi pienempi kuin ilman sitä. Miten tilanne on vaikka Helsingin horisontin mukaan?
Keväällä siirryttäessä kesäaikaan Aurinko nousee talviajan mukaan noin 6:30 ja laskee 19:00. Syksyllä talviaikaan siirryttäessä vastaavat kellonajat ovat noin 8:00 ja 16:30. Kesäajassa oltaessa luonnonvaloa on siis suurimman osan virastojen yms. aukioloaikana. Oletetaan, että virasto on auki klo 8:00 ja 16.00 välisenä aikana talviajan mukaan. Silloin ei olisi lainkaan tarvetta käyttää keinovaloja. Sen sijaan kesäajan mukaan valot pitäisi pitää aamulla 7:00 - 8:00 ja iltapäivästä jäisi ½ tuntia valoisaa aikaa käyttämättä. Mitä lähempänä Juhannusta ollaan, sitä olemattomammaksi käy kesäajan merkitys. Sitä paitsi nykyään vapaa-ajan valon kulutus on paljon suurempaa kuin silloin, kun kesäaikaan aikoinaan siirryttiin.
Esimerkki ei ole todistusvoimaltaan aukoton, mutta kertoo, minkä suurusluokan säästöistä kesäajan käytössä on kysymys.
Yhdysvalloissa tehtiin 1975 tutkimus, jonka mukaan kesäaika toisi noin 1% energian säästöt. Tämä tutkimus on myöhemmin kyseenalaistettu useaankin otteeseen. Kesäajan tuomat energiasäästöt ovat enemmän uskon kuin tutkitun tiedon varassa.
Jos todella haluttaisiin hyödyntää luonnonvalo, niin yhteiskunnan päivärytmi rukattaisiin sellaiseksi, että valoisaa aikaa olisi mahdollisimman paljon vuodenajasta riippumatta. Ihminen käyttää karkeasti 8 tuntia vuorokaudesta nukkumiseen ja loppu on enempi vähempi valoa vaativa valveillaoloaikaa. Ei ole vaikea päätellä, että optimaalisin rytmi ”päivävuorossa” olevien kohdalla olisi sellainen, että herätään aamulla klo 4:00 ja mennään illalla nukkumaan klo 20:00. Kesät, talvet. Siis jos halutaan säästää energiaa.
Näinhän ennen varsinkin maaseudulla tehtiinkin, kun valaisuenergia oli kortilla. Ei sitä turhan takia tuhlattu.
Olen varma, että löytyy tuhat syytä, miksi juuri tämä rytmi ei ole ollenkaan juuri minulle hyvä. Pääuutisetkin tulevat vasta 20:30 ja moni suosikkisarja sen jälkeen. Biletystä nyt ei voi kuvitellakaan aloitettavan ennen kello 22. Turha sitten puhua energian säästöistä, jos ei olla valmiita todella merkittäviin tekoihin sen eteen. Suomessakin tuhlataan merkittävästi iltavalaistukseen ja samalla monia hyviä valoisia aamun tunteja menee peiton alla kuorsattaessa ihan haaskuuseen.

Kesäaika antaa meille mahdollisuuden olla osana ei ainoastaan pohjoismaista vaan myös koko eurooppalaista perhettä.
On totta, että lähes kaikissa Euroopan valtioissa siirrytään kesäksi kesäaikaan. Se, että koko Eurooppa tekee niin, ei tee kesäajasta yhtään järkevämpää ja loogisesti perustellumpaa. Suurin osa bisnesasioistakin hoidetaan nykyään sähköpostitse, jolloin reaaliaikainen yhteys on epäolennaista. Kaikki kesäajan haitat ovat myös yhteisen eurooppalaisen perheen riesana.

Kesäaika eri alueilla: Sinisellä alueet joissa kesäaika on käytössä, oranssilla alueet joissa se on ollut joskus käytössä ja punaisella alueet joissa se ei koskaan ole ollut käytössä.

Kun kesällä totuttelee heräämään aikaisemmin, niin se on helpompaa talven pimeydessäkin.
Tätä perustelua en tosin ole vielä kuullut, mutta se johtuu vain siitä, että kesäajan puolustajat eivät ole keksineet tätä ”etua”. Kesäajan ”etuihin” kuuluu vielä sekin, että junamatkustajatkin saavat syksyisin nukkua tunnin pidempään kaukojunien pysähtyessä tunniksi kesken matkan päästäkseen ”normaaliaikataulun” mukaan. Kas kun samaa ei sovelleta lennolla oleviin lentokoneisiinkin.
Hyvä napakka artikkeli kesäajasta, sen olemattomista eduista ja todellisista haitoista, löytyy täältä.
Kesäaika on kuin hölmöläiset peittoa pidentämässä. Vaikka kuinka toisesta päästä pidennetään toisesta päästä leikatulla suikaleella, niin ei sen paremmin peitto kuin päivän valoisan ajan pituus mihinkään kasva. Tekeepähän kummastakin vain risaisemman käyttää.

Thursday, 28 October 2010

Mahtaa ruotsin maikkaa hävettää
























Kuvan lähde


Iltalehti otsikoi tänään: Suomalaisnuoret puhuvat englantia prinsessa Victorialle.
Nähtävästi nämä suomalaisnuoret aikovat päästä "osaksi pohjoismaista perhettä" takaoven kautta käyttämättä toista kotimaista. Jos edes suomenkielisen nuorison eliitti ei kykene/halua/uskalla lausua muutamaa fraasia ruotsin kielellä naapurimaan kruununprinsessalle, niin millainen toisen kotimaisen kielen taito mahtaa olla koulunkäyntinsä peruskouluun jättävillä tai ammattikouluun menevillä?
Tämä osoittaa joko sen, että pakkoruotsista kynsin ja hampain kiinni pitävät johtavat suomalaispoliitikot ovat täysin ulkona reaalimaailmasta tai sitten RKP vie heitä kuin pässiä narussa. Veikkaisin molempia, mutta jos jompi kumpi on valittava, niin olkoot jälkimmäinen. Se olisi kuitenkin se vähemmän epämiellyttävä totuus.
Tunnen suurta myötähäpeää näiden nuorten ruotsin opettajien puolesta.

Wednesday, 27 October 2010

Loiri laihtui -15 kg


























Käydessäni huoltoasemalla en voinut olla huomioimatta, että kilpailu iltapäivälehtien (jotka kumpikin ilmestyvät myyntiin aamulla ennen kello kuutta) välillä on kova. Kun Ilta-Sanomat kertoo miljonäärin kuolleen edellisenä yönä, niin Iltalehti nokittaa ja toteaa kyseessä olleen monimiljonäärin.

Kumpikaan otsikko ei laukaissut minussa ostopäätöstä. Ehkä lööppi
MULTIMILJONÄÄRI TESTAMENTTASI
OMAISUUTENSA POIKKITIETEELLE
- perikunta raivoissaan

olisi saattanut sen jo tehdäkin.

Varsinainen katseenvangitsija minun silmilleni oli kuitenkin lööppi Loirista.

Loiri laihtui  -15 kg

Suomen kielessä muutosta voidaan kuvata yleisverbillä tai sitten muutoksen suunnan kuvaavalla verbillä. Jälkimmäisessä tapauksessa ei etumerkkiä enää tarvita, se sisältyy itse verbiin. Siis esim. Loiri laihtui 15 kg tai Loirin paino muuttui -15 kg. Matemaattisesti ajatellen suuntaa ilmaisevan verbin ja negatiivisen etumerkin käyttö kääntää suunnan päinvastaiseksi. Siis Loiri laihtui -15 kg tarkoittaa loogisesti, että Loiri lihoi 15 kg.

Kun ainakaan lööpissä ei ollut perinteisiä ennen-jälkeen kuvia, niin on vaikea päätellä, kummasta tilanteesta on kysymys. Valistunut arvaus voisi kuitenkin kallistua laihtumisen suuntaan. Tuskin tässä mistään nollasummapelistä on kysymys, eli että Päivi Storgårdin rasvaimulla hävitetyt läskit olisivat siirtyneet jonkin metafyysisen prosessin avulla Loirille.

Sama epäloogisuus liittyy termiin pakkanen. Siinä on jo mukana lämpötilan miinus-merkki. Kun lämpötila laskee, niin pakkanen joko kiristyy, lisääntyy tai kovenee, mutta ei laske. Pakkasen laskiessa lämpötila nousee - ainakin kieltä loogisesti käytettäessä.

ps. 29.7.2013

Spedekin otti kantaa asiaan.

http://www.youtube.com/watch?v=DXlC6o3LAVM&feature=youtu.be


Tuesday, 26 October 2010

Ei kannata hötkyillä


(c) Christoph Niemann

Kun olen julistanut itseni vähintäänkin kaikkien alojen asiantuntijaksi, niin minulta myös kysytään kaikenlaista. Viime kesänä luokkatoveri kysyi, että miksi hänellä tukka alkaa häipyä, mutta korvista rupeaa vastaavasti työntymään karvoja. Onko niillä jokin yhteys keskenään?
Vastasin, että hyvä kysymys. Minulla itselläni on sama kasvuvaihe meneillään, varsinkin korvien yläkaaren päälle kasvaa komeaa mustaa karvoitusta, samalla kun ohut hius katoaa päästä. Kyseessä täytyy olla monimutkainen transformaatioprosessi, jossa hormonien jylläämättömyys on varmaan keskeisessä roolissa. Kun en kylmiltäni osannut tämän kummemmin vastata, niin lupasin ottaa selvää. Se sitten hautautui muiden kiireiden alle ja jäi selvittämättä.
Selvittämättömille asioille voi käydä usealla eri tavalla. Jotkut jäävät arvoituksiksi, vaikka kuinka niitä tutkisi. Joidenkin mielenkiintoarvo häviää, kun ne jättää lepäämään. Joihinkin löytyy ratkaisu kuin ihmeen kautta, kun asian annetaan hautua. Kaikkein onnellisimmassa tapauksessa joku toinen ratkaisee sen puolestasi, kunhan vain maltat olla hötkyilemättä.
Tässä kävi juuri niin. Christoph Niemann selvitti The New York Timesissa tämän ilmiön mekanismin - kuten myös monta muuta arkipäivän fysiikan tähän mennessä selittämätöntä ilmiötä.

Sunday, 24 October 2010

Katti Matikainen ja tieteen popularisoinnin sietämätön keveys




Heurekassa avattiin männäviikolla uusi näyttelykohde ”Kolikon tie”. Siitä poikkitieteellisiä näkemyksiä enemmän hieman myöhemmin, mutta tässä muutama huomio avajaisista.

Näyttelyn avaajaksi oli kutsuttu TeeVeestä tuttu Katti Matikainen. Katin ja kolikon lyömisen välinen yhteys ei minulle paikalla olleenakaan oikein selvinnyt, mutta ei anneta sen häiritä. Olihan siellä Risto Räppääjäkin, mutta Katti Matikaisen karisman varjossa hänen läsnäolonsa jäi vielä suuremmaksi arvoitukseksi.

Toki Katti Matikainen joka alan asiantuntijana on varmaan ihan hyvä minkä tahansa näyttelyn avaajaksi. Ainakin avajaisissa olleiden runsaslukuisten lapsivieraiden mielestä.
Enempi vähempi virallisten avajaisten jälkeen Katti Matikainen veti Heurekan Klassikot näyttelyssä kattimaisen shown yhdessä Heureka-opettaja Mikko Kolkkalan ja lasten avustamina. Vai olikohan niin, että lapset vetivät sen shown Katin ja Mikon avustamina? Katsokaa itse ja päätelkää. Laiskana ihmisenä olen sisällyttänyt videoon vain yhden 10.23 minuutin kamera-ajon. Ei tarvitse editoida videoon muuta kuin otsikko alkuun.

Videon ensimmäisiin kymmeniin sekunteihin kulminoituu lähes koko tieteen tekemisen perimmäinen olemus. Teorian ja havaintojen vaikea yhteensovittaminen, kiistat tutkimuksen prioriteettioikeuksista, sukupuolten välinen tasa-arvo, kilpailevien teorioiden ja niiden esittäjien lyttyyn lyöminen ja auktoriteetteihin nojaaminen, kun omat argumentit tuntuvat jäävän tappiolle. Ja kuitenkin kaikesta tästä hässäkästä huolimatta – tai ehkä sittenkin sen ansiosta päästään totuuden jäljille. Tieteellinen tutkimus ja sen oppiminen ovat prosesseja, johon ei ole oikotietä mutta toisaalta ei myöskään yhtä ja ainoaa perille johtavaa reittiä. On vain pitkiä ja vielä pidempiä polkuja.

En voinut olla ihastelematta myös Katti Matikaisen roolisuoritusta. Asu, ilmeet, eleet ja tilanteessa läsnä oleminen. Siinä ei hiki haissut, mikä tarkoittaa sitä, että kokonaisuuden on täytynyt vaatia satoja ja taas satoja tunteja ollakseen nyt nähdyn tapaan valmis. Kannattaa huomioida vaikka juuri oikein ajoitettu kysymys makaamisesta vain yhden naulan fakiirin pedistä. Kun hallitsee tilanteen, ei tarvitse olla koko aikaa äänessä.

Katti Matikaisen suvereenia ”opastusta” seuratessa tulee vääjäämättä mieleen, että pitäisikö Heurekan oppaiden pyrkiä ottamaan oppia. Minun vastaukseni siihen on kyllä ja ei. Kyllä siinä mielessä, että jokainen voi heittäytyä ja olla läsnä koko persoonallaan. Ei taas siinä suhteessa, että toisen persoonaa on turha yrittää matkia. Ei kannata yrittää olla opashommissa kuin ei missään muussakaan esiintymisessä sen paremmin Katti Matikainen kuin Heurekan pääopas Hekokaan. Heillä molemmilla on oma tyylinsä, jotka ovat kehittyneen persoonallisuuden ympärille vuosien työn ja kokemuksen jälkeen.

Lisää kuvia Katista Heurekassa

Videoita Katista Heurekassa
löytyy YouTubessa hakusanoilla katti, matikainen, heureka.

Monday, 18 October 2010

Laajennetaan hieman homokeskustelun näkökulmaa





TV2:n lähettämän homoillan jälkeen keskustelun laineet ovat velloneet ja kirkkojen kanslioiden ovet käyneet tiuhaan (ainakin symbolisesti) ihmisten hakiessa kirkonkirjojaan pois.
En kuulu kirkkoon ja olen umpihetero. Tunnen paljon homoksi tietämiäni ja varmaan tunnen paljon enemmän homoja, joiden sukupuolisesta suuntautumisesta minulla ei ole hajuakaan. Suoraan sanoen minua ei tippaakaan kiinnosta, mitä ja kenen kanssa he puuhaavat makukamarissa – tai vaikka paljaan taivaan alla. Joten siinä mielessä koko asia ei sinänsä hetkauta minun suuntaan eikä toiseen.
En voi tietenkään olla ihmettelemättä, miksi homoseksuaalien pitää väkisin kuulua yhteisöön, joka pohjimmiltaan on hyvin homovastainen – päinvastaisista satunnaisista kannanotoista huolimatta. Yhteisö, jossa pohditaan pitkään ja hartaasti homoliiton siunaamisen mahdollistamista, ei ole ainakaan homomyönteinen. Sanottakoon linjaa vaikka homokriittiseksi, jolla termillä todellinen vastustaminen tahdotaan naamioida. Vertaa vaikka maahanmuuttokriittisyys.
Ihmettelyn aihetta voisi aiheuttaa myös uskovaisten ilmiömäinen kyky löytää jatkuvasti Raamatusta juuri ne kohdat, jotka tukevat heidän ahtaita näkemyksiään ja sivuuttaa kaikki vähänkin suvaitsevaisuuteen viittaavat kohdat. Tähän olen vain jo niin tottunut, että en jaksa siitä tätä enempää kirjoittaa. Toivotonta mikä toivotonta.
Jotain on sentään tapahtunut eikä kehityksen suuntaa tässä suhteessa varmaan enää käännä mikään. Itse olen elänyt ajan, jolloin homous oli aluksi rikos ja sitten vielä sairaus. Tapasin muutama vuosi sitten oppikouluaikaisen luokkatoverini, joka kertoi elävänsä nyt avoimesti parisuhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Kysyin häneltä, että miltä tuntui elää 60-luvulla maalaispitäjässä, kun aluksi oli rikollinen ja siitä leimasta vapauduttuaan pääsi sairaan statukselle. Ei se kuulemma kovin ruusuista ollut, vaikka siihen aikaan nykyisin niin yleistä homoksi nimittelyä ei esiintynyt. Homoista ja homoudesta ei yksinkertaisesti juurikaan puhuttu. Ei mediassa eikä yksityisesti. Mitä nyt joitakin neideiksi joskus mainittiin.
Joten jos tämän päivän suomalaisen homouden pahimpia kipukohtia on paha mieli siitä, että ei voi saada kirkon siunausta tai Päivi Räsäsen typerät möläytykset, niin ehkä ajallisen perspektiivin vaihto voisi olla välillä ihan terveellinen uusi näkökulma.
Tai maantieteellisen. Oheisessa kartassa on kerrottu, miten homouteen maailmalla suhtaudutaan. Vaihteluväli on aika laaja. Oikeudesta mennä laillisesti avioliittoon aina kuolemantuomioon. Suomi kuuluu sinisiin valtioihin, ei vielä tumman sinisiin, mutta aika hyvin asiat meillä ovat. Siis homojen näkövinkkelistä asiaa katsottaessa. Päivi Räsäsen silmälasien takaa tilanne voi näyttää ihan toiselta.
Tumman punaisia, eli homoille kuoleman tuomiota määrääviä valtioita ovat mm. Sudan ja Afganistan, joita Suomi rahoittaa kehitysapuna kymmenillä miljoonilla vuodessa. Afganistanista on sanottava, että maassa on aina sama islamin laki, mutta tuomiot vain vaihtelevat sen mukaan, ovatko talibanit vallassa vai ei.
Entäs sitten Kiina ja Saudi-Arabia. Kiinassa ammutaan murhaajat ja raiskaajat, mutta homoja jos nyt ei valtiovallan taholta rakasteta niin ainakin siedetään, Saudi-Arabiassa homot kivitetään – joten homous ei ole sielläkään mikään sisäinen ongelma. Homot ovat joko visusti kaapeissaan tai mullan alla. Kiina on pahimpien ihmisoikeusrikkomusvaltioiden kärjessä, Saudi-Arabia mainitaan korkeintaan sivulauseessa ja sielläkin suluissa. Olenko haistavinani vastaporatun öljyn katkua jossain?
Ehkä on syytä täsmentää, että kartassa lievä rangaistus tarkoittaa sakkoja tai lyhyttä vankeutta, ankara pieksentää tai vankeutta, yleensä molempia. Turha tietenkään tehdä kartan pohjalta liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta eniten tuntuu olevan kiviä joka suunnasta lentämässä kohti kivitettävää ja raippoja paljasta selkää pieksemässä Afrikan muslimivaltioissa ja Lähi-Idän alueella. Euroopassa ja molemmissa Amerikoissa on sinisen eri sävyjä ja harmaata. Punaista näillä mantereilla on oikeastaan vain Etelä-Amerikan Gyayanassa.
Se että asiat ovat olleet ennen huonommin tai ovat sitä vielä nytkin jossain muualla, ei tietenkään ole mikään este pyrkiä parantamaan nykyistä tilannetta omassa maassaan. Vaikka parin oikeus saada tai kielto olla saamatta kirkon siunaus liitolleen ei liikuta minua itseäni mitenkään, niin tasa-arvon nimissä haluan antaa tukeni homoparien toiveille elää samalla tavalla parisuhteessa kuin heteroidenkin. Ainakin kuvittelen sen olevan kaikkien homoparien toive. En ole kuullut yhdenkään homoparin julistavan ainakaan ääneen liittonsa syntistä luonnetta. Ulkopuolisten sitäkin useammin ja kovemmalla äänellä.

Sunday, 17 October 2010

Siperia opettaa, mutta kuinka hyvin?




Yhdestä asiasta tuntuvat kaikki oppimista koskevat tutkimukset olevan yhtä mieltä. Motivaatio jonkin asian oppimiseen on paras opettaja. Mitä myönteisemmäksi motivaatio koetaan, sitä enemmän oppija panostaa asian opiskeluun. Porkkana on siis tehokkaampi kuin keppi. Itse muistan varhaisessa nuoruudessani opiskelleeni koko yön junamatkalla Hampurista Pariisiin serbokroatiaa, vain tehdäkseni vaikutuksen samassa loosissa matkustavaan kuvankauniiseen sarajevolaistyttöön.
Hukkaan meni se opiskelu, ainakin lyhyellä tähtäimellä. Suhde ei lähtenyt kehittymään sen paremmin serbokroatialla, kuten ei saksallakaan, joka oli se todellinen yhteinen kielemme. Kovin mielelläni olisin Pariisiin päästyämme laittanut matkakassastani osan yhteiseen pottiin ja neuvotellut jokin intiimin hotellin respassa serbokroatiksi vaikka seuraavalla tavalla: ”Колико кошта двокреветна соба? (Koliko košta dvokrevetna soba?), eli Miten paljon olisi huone kahdelle hengelle?”
Pitkällä tähtäimellä tästäkin intensiivisestä opintotuokiosta voidaan katsoa olleen silkkaa hyötyä. Se oli nimittäin ensikosketukseni kyrillisiin aakkosiin, jotka olivat ensimmäisenä vastassa myöhemmän iän venäjän kielen opinnoissani. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa – tai oppii ainakin nopeasti uudestaan.
Kyllä kepilläkin voi opettaa, varsinkin jos palkintona on iskutta jääminen. Ainakin keppimetodi opettaa tehokkaasti olemaan tekemättä jotain. Sanonta ”Siperia opettaa” kertoo pelkistetysti tämän metodin tehokkuudesta.
Heurekan koripalloilevat rotatkin saataisiin varmaan sähköshokeilla pysymään tietyllä alueella kuten lehmät omalla laitumella sähköpaimenen avulla. Epäilen kuitenkin, että koripallon pelaamista ei rotille tällä menetelmällä pystyttäsi opettamaan.
Sen sijaan sekä porkkanalla houkuttelu ja kepillä uhkaaminen ovat tehottomia opiskelun kannustimia, jos niiden takana ei ole mitään sisältöä.
Mitä tällä on tekemistä kaksikielisyyden kanssa? Sitä vain, että jonkin kielen opettaminen ilman oppijan todellista motivaatiota kieltä kohtaan on hukkaan heitettyä resurssia.
Kepiltä on vietiin todellinen teho pois, kun ruotsi tuli vapaaehtoiseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksissa. Ruotsin kielen opiskelun porkkanat taas ovat tätä tasoa: ”Kaksikielisyys on rikkaus” tai "Ruotsia osaamalla suomalaiset pääsevät osaksi pohjoismaista perhettä." tai "Ruotsin osaaminen on avain muiden vieraiden kielten oppimiseen." Pitäisikö itkeä vai nauraa, kun joku esittää vakavalla naamalla tällaisia perusteluja?

Miten niin ”kaksikielisyys on rikkaus”? Suomensuomalaisista hyvin harvat ovat kaksikielisiä, suomenruotsalaisista taas hyvin monet. Se, että Suomi on kaksikielinen mutta kansalaiset eivät, ei ole rikkaus vaan rasite niille kansalaisille, jotka eivät ole kaksikielisiä. Se, että kaksikieliset ovat etuasemassa mm. työmarkkinoilla on tietysti heille rikkaus, jonka ainakin minä suon heille ilomielin, koska osaamista pitää arvostaa ja palkita. Osaamattomuudesta rankaiseminen on sitten ihan eri juttu.
Kaksikielisyyden rikkauden korostaminen on vähän kuin kahden asunnon ihanuudella hehkuttaminen. Jos ne molemmat ovat omia, niin kyseessä lienee rikkaus, mutta jos ollaankin kahden asunnon loukussa, niin siitä "rikkaudesta" iloitseminen vaatii jo paljon enemmän positiivista elämänasennetta.

"Ruotsia osaamalla suomalaiset pääsevät osaksi pohjoismaista perhettä."

Suomenkielisten kieli on suomi. Jos he suomenkielisinä eivät kelpaa osaksi pohjoismaista perhettä, ehkä pohjoismainen perhe ei ole heille oikea viiteryhmä. Sitä paitsi pohjoismaalaisista vain ruotsalaiset osaavat ruotsia. Suomenruotsalaisenkin on hyvin vaikeaa ymmärtää jo Skånen ruotsia, tanskasta nyt puhumattakaan. Islanti on jo ihan erilainen kieli. Pohjoismaisen perheen ihan oikea yhteinen kieli on englanti.

"Ruotsin osaaminen on avain muiden vieraiden kielten oppimiseen."
Ruotsi on suomalaisille aivan yhtä vieras kuin ne muutkin kielet. Ruotsin osaaminen helpottaa muiden germaanisten kielten omaksumista vain, jos ruotsia osaa valmiiksi. Ellei sitä osaa valmiiksi, sen opetteleminen on pois niiden muiden kielten opiskelusta. Miksi pitää opiskella ensin jotain itselleen tarpeettomaksi kokemaa kieltä saadakseen vain avaimen toiseen tarpeellisen kielen opiskeluun?

Voidaan hyvällä syyllä kysyä, että onko ns. pakkoruotsista eli ruotsin kielen opiskelun pakollisuudesta käyty kuuma keskustelu kaiken tämän vouhkaamisen arvoista.
Ei varmaan ole, jos näkökulmana on se, että meillä on tässä yhteiskunnassa monta paljon suurempaa ongelmaa, joita poliitikot joutuvat ratkomaan. Poliitikon kanta pakkoruotsiin on vain minulle hyvä indikaattori siitä, millä perustein voin kuvitella hänen tekevän päätöksiä asioista, joita minä en tunne kovinkaan hyvin. Kuten vaikka talouspoliittisia ratkaisuja.
Jos poliitikko kannattaa pakkoruotsia edellä esitettyihin argumentteihin vedoten, niin minulla on hyvät syyt epäillä hänen olevan saman demagogian vallassa tehdessään päätöksiä valtion budjetin painopistealueista.
Jos hän sattuisi olemaan (ei ole, sen tiedän, mutta spekuloidaan) niin rehellinen, että kertoisi koko asian olevan hänelle täysin yhdentekevän, mutta hän kannattaa pakkoruotsia pelkästään puoluepoliittisista taktisista syistä, niin voisin hyvin kuvitella jopa äänestäväni häntä. Minusta kompromissien teko kuuluu politiikkaan, ei äänestäjille lauotut idiotismit. Tietenkin jos poliitikon kyvyt riittävät vain jälkimmäisiin, niin se on ihan toinen juttu. Niillä sitä paitsi tulee varmemmin valituksi. Tosin ei minun äänelläni, jolla ei tietääkseni ole kukaan tullut valituksi, paitsi kerran kouluneuvostovaaleissa, kun äänet menivät tasan, ja arpa ratkaisi minun ehdokkaani eduksi.


























Ihan vain näkökulman vuoksi Suomen kartta, josta käy ilmi ruotsin-kielisten enemmyys tai vähemmyys venäjän-kielisiin nähden. Pitäisikö siis venäjä ottaa punaisissa kunnissa pakolliseksi kieleksi kouluissa? Kannatan sitä yhtä vähän kuin nykyistä pakkoruotsia. Kannettu vesi ei pysy kaivossa eikä ketään voi opettaa pakolla kovinkaan pitkälle.

Minulta on kysytty, että mikä olisi sellainen politiikka kielten opiskeluun koulussa, johon minä olisin tyytyväinen. Jotta ei jäisi käsitystä, että tässäkin vain vastustan jotain, niin kerrotaan.
Vapaaehtoisesti jokainen saa lukea niin paljon kieliä kuin itseään huvittaa ja yhteiskunnan resurssit antavat myöden. Otan kantaa vain pakolliseen kielten opiskeluun.
Peruskoulussa olisi vain yksi pakollinen vieras kieli. Vieraalla tarkoitan tässä oppilaalle vierasta kieltä. Se että "toinen kotimainen" ei olisi oppilaalle vieras kieli on pelkkää poliittista retoriikkaa. Jokaiselle tulisi olla mahdollisuus lukea englantia tänä pakollisena vieraana kielenä. Ihan vain käytännön realiteettien sanelemana. Englanti on se kieli, jota ihminen todennäköisimmin tulee tarvitsemaan eniten oman äidinkielensä lisäksi. Se on tietynlainen oletusarvo, jota ulkomaalaisten kanssa keskustelun aluksi ensimmäisenä kokeillaan.
Päätöksen alakoululaisen puolesta tässäkin asiassa tekevät vanhemmat. Jos he ovat sitä mieltä, että lapsosen on syytä lukea ruotsia ensimmäisenä vieraana kielenään, niin mikä minä olen sitä estämään. Jokaista kuntaa on siis velvoitettava tarjoamaan vähintään kahta kieltä täksi pakolliseksi vieraaksi kieleksi. Jos eduskunta suuressa viisaudessaan päättää, että ruotsia on voitava lukea kaikissa Suomen peruskouluissa jo alaluokilta alkaen, niin mikä minä olen siinäkään heittelemään kapuloita rattaisiin. Tosin vaikka Pelkosenniemellä voisivat ryhmät olla aika pieniä. Mielestäni pitäisi hyväksyä myös se, että muun kielen kuin englannin valinta saattaa johtaa vaikka koulumatkan pidentymiseen. Jotkut elämässä tehtävät valinnat voivat johtaa vastaantulon tarpeeseen myös kansalaisten puolelta.
Lukiossa olisi valittava toinen pakollinen vieras kieli, ei sen aikaisemmin. Pakolliset aineet olisivat pakollisia myös ylioppilaskirjoituksissa. 25 vuotta lukion opettajana näytti minulle sen, mitä vapaaehtoisuus yo-kirjoituksissa aiheuttaa niissä oppilaissa, joita ko. aineen opiskelu ei kiinnosta. Jos eduskunta on sitä mieltä, että esim. matematiikan osaaminen ei ole yhteiskunnassa niin keskeistä, että sen pitää olla pakollinen yo-kirjoituksissa, niin tehdään siitä sitten lukiossa vapaaehtoinen aine. Minusta matematiikka on tärkeä osa ihmisen yleissivistystä, mutta nykyinen monien lukiolaisten harrastama matematiikan näennäisopiskelu ei varmaan ole kenenkään etu. Jonkinlaisen matematiikan pakollisuus yo-kirjoituksissa varmaan pakottaisi myös tekemään jotain ainakin lyhyen matematiikan sisällölle. Nyt se on saanut olla lähes retuperällä, kun siitä ei ole tarvinnut välittää.
Tässä asiassa tiedän mistä puhun, koska olen ollut Opetushallituksen matematiikan opetuksen työryhmissä. Tietäminen ei tarkoita, että näkemykseni on oikea, mutta se perustuu omakohtaiseen kokemukseen. Joten tässä ei kannata käyttää niin usein tälläkin palstalla esiintyvää argumenttia, että Suvanto puhuu asiasta, josta ei tiedä mitään.