Saturday, 28 April 2012

Sitä saa mitä tilaa




Niinistön virallisesta muotokuvasta on tehty lukemattomia parodioita. Yllä oleva lienee sieltä nokkelimmasta päästä. Kyllä Salestakin presidentin näköinen saatiin pienellä photoshoppauksella.

Kokoomuspoliitikot ovat tietysti närkästyneitä. Eihän tällaista saa tehdä, Tämä on huonoa huumoria.

Minä vastaisin heille lasten tapaan. Sale aloitti! Otattamalla presidentin virallisen valokuvan tumpelolla kaverillaan, ja siihen päälle presidentin kanslian ylimieliset puolustelut käyttää valokuvaajaa, jolla on jopa toiminimi, Niinistö sai mitä tilasi. Photoshopatun muotokuvan itsestään - jopa useita.

Sosiaalinen media näytti vaikutusvaltansa tässäkin kuten Guggenheimissa. Uskon, että ilman sosiaalista mediaa sekä Niinistön valokuva että Guggenheim-museo olisivat menneet läpihuutojuttuina. Minunkin poikkitieteellisillä jutuillani edellä mainituista teemoista on ollut yhteensä yli 7.000 lukijaa. Toki on myönnettävä, että suurin yksittäinen tekijä tähän kävijämäärään on ollut Ilta-Sanomien Niinistön valokuvajutussa ollut linkki blogiini. Sitä kautta tuli 2681 käyntiä sivuille.

Toiseksi tässä kisassa tuli digikamera.nethttp://www.digicamera.net/dnews12/dnews_0412.htm, jonka kautta sivuilleni lähinnä Niinistön kuvaa koskevia juttuja kävi katsomassa 1551 kävijää. Muut tulevat sitten kaukana perässä.

Sosiaalinen media pitää sisällään kaikenlaista, suuri osa on jonnin joutavaa roskaa, mutta osittain se ottanut itselleen virallisemman median roolia vallan vahtikoirana. Tämä on minusta hyvä asia ja tervehdin sitä tyydytyksellä. Alla olevan kaltaiset kuvat kertovat valtaapitäville sen, heidän toimiaan tarkkaillaan. Niin kauan kun tällaisia kuvia voi olla netissä esillä ilman pelkoa keskitysleirille joutumisesta, Suomessa voidaan katsoa olevan sananvapaus.

Minusta tässä kuvassa näkyy hyvin, kuinka valokuva vallankäytön välineenä kääntyy helposti itseään vastaan. Kun homma hoidetaan taitamattomasti, niinkin neutraali asia kuin virallisen valokuvan ottaminen saa aikaisekseen Niinistön vertaamisen Pohjois-Korean diktaattoriin. Tämä kuva on minusta satiiria parhaimmillaan. Kansakunnan johtajasta tehdään retusoimalla nuorennettu versio. Nöyrät alamaiset  huutavat hurraata  suurelle johtajalle toivoen tämän huomaavan ja palkitsevan sen.

 Rehellisyyden nimissä on sanottavat, että suurimmassa osassa näistä pilakuvista ei ole mitään ideaa. Ainakaan ne eivät aukene minulle.

Monday, 23 April 2012

Jailbird

23.04.2012




Ajaessani tänään maanantaina vähän puolen päivän jälkeen Vanhaa Lahdentietä pohjoista kohti näin ison linnun kaartelevan Vantaan vankilan yllä. Pysähdyin ja tunnistin linnun osittain valkoisista sulistaan nuoreksi maakotkaksi. Nousin autosta ja nappasin kännykän kameralla oheiset pari kuvaa.

Kuvat on otettu vankilan eteläpuolella olevassa pienessä metsikössä. Siellä oli tehty metsätöitä, ehkä vartioinnin helpottamiseksi. Vankilasta pakoa suunnittelevien avustajien on vaikeampi piiloutua lähistölle, kun metsä on avoimempi. Tämä nyt on puhdas arvaus ja pelkkää spekulaatiota. Kuten seuraavakin. Metsikkö kuhisee pikkujyrsijöitä, joiden perään kotka mitä ilmeisemmin oli tähystämässä. Sen on luultavasti helpompi iskeä avonaiseksi hakatussa metsässä kuin tiheässä umpimetsässä hakkujätteiden seassa piileskeleviin jyrsijöihin.

Metsikkö oli täynnä keltaisia kylttejä, joissa kiellettiin alueella liikkuminen ja oleskelu ilman asianmukaista lupaa. Kiellon rikkomisesta saattaa saada enimmillän 50 päiväsakkoa. Sillä lupalapulla ei siis vielä pääse muurien sisälle Merisalon ja Yli-Saunamäen sellikavereiksi. Hehän ovat juuri kotiutuneet Vantaan vankilaan.

Yleensäkin minulle jäi vähän epäselväksi, millainen asianmukainen lupa minun pitäisi hommata, jotta voisin harrastaa luontovalokuvausta näissä Hakkilan metsissä, joissa Vantaalle 70-luvulla muutettuani kävin sienessä.  Myös sen alueen raja, josta lähtien liikkuminen vain asianmukaisella luvalla on sallittua, ei selvinnyt. Ei ollut ketään jolta kysyä. Toisaalta eipä ollut ketään sakottamassakaan.

Minusta kuvissa on jotain tähän hetkeen ja edellä mainittuihin veijareihin liittyvää symboliikkaa.  Korppikotka olisi ollut vielä parempi allegoria, mutta kun niitä meille eksyy aika harvoin. Sitä paitsi kelpaavat ne raadot tavalliselle kotkallekin. Eipä Hannu Hautalallakaan olisi kovin montaa kotkakuvaa, jos kotkat olisivat kovin nirsoja haaskoille.

Huomenna tiistaina menenkin Hannu Hautalan uuden luontokirjan julkistamistilaisuuteen. Täytyypä tulostaa ja ottaa nämä kotkakuvat mukaan ja kysyä mestarin mielipidettä niistä.



24.04.2012
No niin. Nyt on tiistai ja Hautalan ja Punkarin kirjan julkistaminen nähty, koettu ja saatu vielä nimmareilla varustettu uunituore kirjakin. Melkoisen tietopaketin luontofotarin avuksi pojat ovat väsänneetkin. Hannu kertoi, että hänellä ei ole mitään syytä pihdata tietojaan, vaan hän jakaa ne auliisti uusille luontokuvaajasukupolville. Omien sanojensa mukaan kun monelta harmilta ja hikipisaralta olisi itse aikoinaan säästynyt, jos olisi ollut vastaava opus saatavilla omaa uraa aloittaessaan. 

 Hautalan kirjat ovat kuulemma kysyttyjä divareissa. Nimmareilla varustettuna varmaan vielä kysytympiä. Tällä perikunta lyö joskus rahoiksi.

Hannu kertoi kirjojaan painetun eri kielille yli 300.000 kappaletta. En malttanut olla kysymättä, että montako rullaa filmiä niihin oli kulunut (Hannuhan tunnetusti kuvaa edelleen vain filmille). Tarkkaa vastausta ei tullut, mutta yhtenä vuotena hän laski kuvanneensa 25.000 ruutua. Minä matemaatikkona saisin laskea siitä vastauksen kysymykseeni, evästeli Pekka Punkari.

No minähän lasken. Jos rullassa on 36 ruutua ja Hannun valokuvaajan ura on kestänyt noin pyörein luvin 40 vuotta, niin urheilusta tutun tasaisen vauhdin taulukon mukaan rullia olisi kertynyt noin 28.000. Jos filmirullan hinta kehityksineen maksaa nykyrahassa laskettuna noin 15 euroa kappale, niin pelkkiin filmikuluihin Hautala olisi uransa aikana polttanut rahaa noin 400.000 euroa. Paljon rahaa, mutta onpa sillä saatu tulostakin aikaan.

Jos nyt jotain pitää ihmetellä kriittisellä silmällä näin massiivisessa tieto- ja kulttuuripaketissa, niin se on kansikuva. Julkistamistilaisuudessa Hannu kertoi jättävänsä monet eläimet enempi muiden huoleksi. Näihin lukeutuvat mm. karhut, joista on kuvia tuhansittain, kun taas vaikka varpusista niitä on vain kymmeniä. Miksi silloin kanteen on valittu karhukuva, joka on minulle käsittämättömästä syystä tarkennettu karhun edessä olevaan mäntyyn? Vai olisiko kyseessä mäntykuva ja karhu on taustaa tai vain mittakaavana kuin tulitikkuaski kalakuvassa? 

 Kirjan kannen karhukuvan tarkennus on mennyt päin mäntyä. Tarkoituksella vai vahingossa? En viitsinyt kysyä, vaikka mieli teki.  Jotain korrektiutta minustakin näköjään löytyy. 

ps. Tilaisuuden hektisen luonteen vuoksi jätin kotkakuvistani  kuvakritiikin kysymisen maestrolta myöhäisempään ajankohtaan. Jotenkin tuli kuitenkin tunne, että vähän pitää meikäläisen vielä harjoitella Hannun kotkakuvien tasolle pääsemiseksi. Sain kuitenkin ujutettua mainoskynäni tekijöille, kun omistuskirjoitusten aikana yksi kynä puuttui.

Kuva: Jyrki Degerman
Nimmaria jonottamassa -  ja kaverille kanssa, jos kerta saamaan ruvetaan. Hannu signeeraa minun kappalettani ja minulla on kainalossa kuvaajalle tullut opus. Mm. Petteri Järvinen odottaa kiltisti vuoroaan.  Poikkitieteellisen blogin mainoskynä edessä hyvin esillä. 

Poikkitieteiljän Facebook-aikakauden tyylinen arvio  kirjasta Luontokuvausopas.

Friday, 20 April 2012

Guggenheim edellä puuhun


Rintamamiestalot edustavat suomalaista puurakentamista parhaimmillaan. Ehdotan, että Guggenheim-museo tehdään perinteiseen Klubi-askin kanteen tehdystä rakennuspiirrustuksista mittakaavassa 5:1. Jos se ei ole vau-arkkitehtuuria niin mikä sitten?

Mediassa noteerattiin kaupunginjohtaja Pajusen ovela veto Guggenheim-prosessissa:
"Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen esitteli maanantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa yrityksen pelastaa vastatuuleen ajautunut Guggenheim-hanke.

Pajunen esittää kaupunginhallitukselle, että Guggenheimin perustamishankkeessa edettäisiin vaiheittain.

Käytännössä tällä valtuustokaudella päätettäisiin ainoastaan museon arkkitehtikilpailun käynnistämisestä ja Guggenheim Helsinki -nimeä kantavan säätiön perustamisesta.

Mahdollinen toiseen vaiheeseen eteneminen merkitsee helsinkiläisille 4,8 miljoonan euron laskua, vaikka hankkeesta päätettäisiin myöhemmin vetäytyä.

Arkkitehtuurikilpailun tulokset ovat kaupungin käytettävissä riippumatta siitä, päätetäänkö Guggenheim-museon perustamisessa edetä seuraavaan vaiheeseen.

Jussi Pajunen ei kuitenkaan pidä realistisena sitä vaihtoehtoa, että Helsinki lähtisi isoon museohankkeeseen ilman Guggenheim-säätiötä.

– Suomelle tulee kuitenkin plus-merkkiä pelkästään siitä, että järjestetään tällainen kansainvälinen arkkitehtikilpailu, vaikkei museota rakennettaisikaan, Pajunen vakuuttaa."

Guggenheimeja on suunniteltu sinne sun tänne. Suurin osa ei ole päässyt arkkitehtuurikilpailua pidemmälle, kaikki eivät niinkään pitkälle. Kuinkahan paljon realisoitavaa plusmerkkiä jäi viivan alle esimerkiksi Vilnan Guggenheim-hankkeessa? Tai muista tällä listalla olevista?

Joku ehdotti, että Helsingin nimi muutettaisiin Pajulaksi johtajansa, Kaitalahden Neron ja Ajatusten Vantaanjoen Jussi Pajusen mukaan. Kaupunki jaettaisiin sitten kahteen osaan: Etu-Pajulaksi ja Taka-Pajulaksi. Etu-Pajula ulottuisi suunnilleen Tullinpuomin korkeudelle ja siellä asuisivat nuoret, rikkaat, älykkäät ja kauniit kuten Nalle Wahlroos ja Anu Saagim. Siellä olisi myös kaupungin kulttuuripalvelut Guggenheim kruununjalokivenä. Taka-Pajulan ghettoon sijoitettaisiin roskaväki, vanhainkodit ja muut silmistä pois joutavat. Tilan käydessä ahtaaksi Taka-Pajulaan pakkoliitettäisiin Espoo ja Vantaa. Kauniaista ei.

Thursday, 19 April 2012

Jokipoliisivalot



Minulta on useampikin tiedustellut termin "jokipoliisivalot" merkitystä ja alkuperää. Termin on tiettävästi lanseerannut nyt jo eläkkeellä oleva tamperelainen valokuvaaja Matti J. Kaleva. Sillä tarkoitetaan valaisua kahdesta eri suunnasta, ikään kuin joen molemmilta rannoilta siten, että silmiin tulee kaksi tai useampi valopistettä.
Kun tämä valaisu tekee kasvoista varsin latteat, niin silmistä se tekee levottomat. Oheiset presidentin kanslian nettisivuilta otetut kuvat Halosesta valaissevat asiaa. Kahdesta ensimmäisestä olen retusoinut "jokipoliisivalot" pois ja kolmanteen taas lisännyt ne jälkeenpäin. Päätelkää itse. Klikkaamalla hiirellä jotain kuvista ne kaikki tulevat näkyviin siten, että voi siirtyä suoraan yhdestä kuvasta toiseen. Silloin eron näkee selvemmin.

Minua vähän valistettiin jokipoliisivaloista, joten todettakoon  varmuuden vuoksi, että lisäämällä toiset pisteet silmiin, kuva ei muutu jokipoliisivaloilla valaistuksi. Jälkikäteen laitettu toinen pistehän ei pilaa (mahdollista) asiallista valaisua, vaan ainoastaan silmät. Ja se että poistaa toisen pisteen ei pelasta paskan latteaa valaisua (jossa aavistuksen omaiset varjot mm nenästä molempiin suuntiin) eikä poista kuvan jokipoliisivalaisua, vaan pelastaa ainoastaan silmät. 









Muutoin olen sitä mieltä, että kaikki kolme kuvaa ovat valaisuiltaan lähinnä passikuvatasoa, vain sillä edellytyksellä, että mikään niistä ei kelpaisi nykyisen standardin mukaiseksi passikuvaksi. Yhdistämällä ylimmän kuvan kohtisuoruuden, toisen kuvan tasaisen valon sekä kolmannen kuvan ilmeen ja silmälasittomuuden voisi saada jopa passitoimiston hyväksymän kuvan entisestä presidentistä. Riittävän vaaleaa taustaa ei ole yhdessäkään.


 
Yritin tehdä Tarjan kuvista presidenttikuvista passikuvat. Muuten voisivat toimiakin, mutta kaikki kuvat ovat liian vanhoja (reilusti yli 6 kk) ja. Keskimäisessä hymy olisi hylkäyksen perusta. Helmet ja silmälasit eivät olisi este kuvien kelpoisuudelle passikuvina.  Alin on otettu liian yläviistosta ja hymyä on tässäkin kuvassa aivan liikaa passivirkailijan mieleen.

Ei auta Tarja. Jos passi on mennyt vanhaksi, niin uusi kannattaa hankkia valokuvaamon kautta. Nämä sinänsä edulliset ovat käyttökelvottomia.

-----------------

Jälkikirjoitus
Selvennykseksi kysyjälle nappasin itsestäni kaksi kuvaa. Minulla on pöydälläni yksi kirkasvalolamppu. Tietokoneen näyttö antaa valoa toisesta suunnasta.

 Jokipoliisivalaistus. Valo tulee kahdesta suunnasta ja on lähes muotoilematonta. Parhaiten sen näkee nenästä - tai oikeammin nenänvarren lähes täydellisestä puuttumisesta. Silmissä "Jokipoliisin valopisteet".

 Toinen valo pois. Kasvoihin tulee valon ja varjon luoma 3-ulotteisuus. Nenäänkin ilmaantuu nenänvarsi ja silmistä katoavat yhdet valopisteet kummastakin.

----------------
Jälkikirjoitus 2

Liittyy SMarjetan kysymykseen 

Jälkikirjoitus 3

Parempaa esimerkkiä jokipoliisivaloista saa etsiä. Lamput ovat hieman epäsymmetrisesti Saleen nähden ja kun hänen päänsä on hieman kääntynyt, niin kasvoille tulee lievää valon ja varjon muotoilua. Haukion nenän molemmille sivuille on muodostuneet tyypilleset jokipoliisivarjot ja nenän keskiosa on paljon vaalempi kuin kumpikaan sivu. 
Jos pressa haluaa teettää privaattikuvansa kaverillaan, niin siitä vain. Presidentin kanslian sivuille en niitä kuitenkaan  laittaisi - en edes hyvän ukon ottamia kuvia.

Valaistus samaa jokipoliisiosastoa, mutta pressan tukka ja takki irrotetaan kuten ne olisi pitänyt tehdä virallisessa valokuvassakin. Takaa tulevalla korkovalolla (tässä aurinko paistaa takaa) ja/tai vaaleaa taustaa (männyn runko) vasten. 

Jälkikirjoitus 4

Silmiini osui Leena Louhivaaran kuva Halosesta. Sen verran vanhoillinen olen tässä asiassa, että tämä olisi minusta paras viralliseksi kuvaksi tasavallan presidentti Tarja Halosesta. Klassinen valaistus, ns. naisvalo (varjossa oleva poski kohti kameraa, mikä hieman kaventaa Halosen muuten aika leveitä kasvoja), tyylikäs levollinen ilme. Sopisi presidenttien kuvien jatkumoon. Tein siitä myös musavalkiosen version.



 
 

Pasi on hyvä ukko


Muotokuva Pasista itsestään Kokoomuksen puoluetoimiston sivuilla. Korkovalon käyttö tukan irrottajana ei tässä kuvassa tule oikein ilmi, koska Pasilla on tukkaa aika vähän ja päälaesta on ylin osa silpaistu kuvassa pois. Tumman vaatteen jättäminen pelkäksi mustaksi reiäksi on sen sijaan hyvin linjassa Niinistön virallisen valokuvan kanssa.

Eräs valokuvaaja ja aktiivinen Kokoomus-poliitikko (vai päinvastoin?) otti Facebook-sivullaan kantaa Niinistön viralliseen valokuvaan. Tosin hän ensin ilmaisi ei-ottavansa kantaa, mutta ottaa sitten kuitenkin.

"Emmää oikein viitsi ottaa tähän millään tavalla osaa, muuten kuin että turhaa huutoa. Niinistä ei varmasti itse paskankaan vertaa kiinnostu kuvasta ja Pasi on hyvä ukko. Eiköhän presidentilläkin ole ihan perustuslaillinen oikeus kuvansa ja kuvaajansa valita, toi prokuvaajien ulina on varsin epäammattimaista joukkohysteriaa ja viisastelua ja kyllä sitä 12 vuodessa silmä kummasti tottuu ;)."

Mites tähän pitäisi suhtautua? Edellä mainittu on kyseisen henkilön mielipide ja hän voi halutessaan kommentoida sitä. Julkisuudessa toimivan poliitikon Facebook-kirjoituksetkaan, tekstiviesteistä nyt puhumattakaan, eivät ole enää pelkkiä yksityisasioita, kuten viimeaikoina olemme saaneet huomata. Minkä nettiin kerran möläyttää, sen kaiku monenkertaisesti toistaa.

Talousanominen mukaan: "Niinistö lupasi olla mukana edistämässä suomalaisen osaamisen ja työn menestystä maailmalla. Hän sanoi haluavansa myös kannustaa uutta yrittäjähenkeä."

Tässä valokuva-asiassa laitetaan yhtäläisyysmerkit suomalaisen työn ja osaamisen välille aika heppoisin perustein. Uutta yrittäjähenkeä Niinistö varmaan kannustaa. Aina kannattaa yrittää syödä kuormasta, kun siihen on vain mahdollisuus. Näyttihän Sale itsekin puoluetoimistolle tässä hyvää esimerkkiä :-).

Presidentin valtaoikeuksien vähentyessä hänen roolinsa arvojohtajana vain korostuu. Onko hyvää arvojohtajuutta sitten se, että presidenttiyteen liittyvät ammattitaitoa vaativat työt annetaan kavereille ja muille "hyville ukoille"?

Minusta ei. Presidentin virallinen valokuva on yksi keskeisimmistä symboleista, jolla viestitetään kansakunnalle presidentti-instituution arvokkuutta ja jatkuvuutta. Nyt tällä kuvalla viestitetään juuri sitä, mitä ammattikuvaaja yllä kertoo. Niinis(?) itse ei ole paskan vertaa kiinnostunut kuvasta, joka tulee seinälle symboliksi valtion ja kunnan virastoihin, kouluihin ja muihin näkyviin paikkoihin. Niinistä ei kiinnosta, onko hänen sanojensa ja tekojensa välillä mahdollisesti ristiriitaa.

Laitan lopuksi listan muutamasta muustakin "hyvästä ukosta" ja yhden "hyvän akankin". Suluissa heidän viimeaikaiset meriittinsä. Ne tosin ovat tulleet enemmänkin hyvästä veljeydestä tai sisaruudesta.

Mielenkiintoinen tilanne syntymässä, jos ja kun Merisalo hakee aikoinaan armahdusta presidentiltä. Merisalo kun antoi  aikoinaan Niinistön vuoden 2007 eduskuntavaalikampanjaan 10.000 euroa riihikuivaa vaalitukirahaa.

Arto Merisalo (6 vuotta ehdotonta vankeutta)

Tapani Yli-Saunamäki (3,5 vuotta ehdotonta vanketta)


Ilkka Kanerva (1 vuosi 3 kuukautta ehdollista vankeutta)

Toivo Sukari (8 kuukautta ehdollista vankeutta)

Aija Merisalo (3 vuotta ehdotonta vankeutta)

Monday, 16 April 2012

Heijastuksia pressan silmästä


 Niinistön virallinen pressakuva on julkaistu. Kun Koivisto aikoinaan otatti kuvan puolustusvoiman kuvaajalla, niin Niinistön kuvan on räpsäissyt Kokoomuksen puoluetoimistossa vaikuttava hemmo nimeltä Pasi Heiskanen. Kenellekään ammattimuotovalokuvaajalle ei tästä kuvasta pennosia herunut. Olisin suonut tehtävän muotovalokuvauksen ammattilaiselle. Heitä on tässä maassa paljon ja monet ovat todella taitavia.



Sinänsä kuva on minusta mukiinmenevä, ainakin jos sitä vertaa Paavon ja Vuokon mukikuvaan. Vähän olisi voinut käyttää korkovaloakin irrottamaan tummaan tukkaa tummasta taustasta. Nyt tukka ja tausta menevät helposti painetussa kuvassa tukkoon, ei ole ns. irrotusta. Etupuolella valoja on sitten ollut enemmänkin. Tosin ei niillä ole valaisua osattu tehdä. Varjot on tehty Photoshopilla ja aika tökerösti.

Ai mistäkö tiedän? No siitä, kun nämä nykyajan kamerat tekevät niin riivatun tarkkaa jälkeä. Silmän heijastuksista voi käydä kurkkaamassa edestä tulevien valojen lukumäärän ja suuruudet. Kun itse opiskelin vaatimattomalla menestyksellä valokuvaajan ammattitutkintoa muotokuvapuolella, tällaista valaistusta kutsuttiin jokipoliisivaloiksi. Ristissä olevat valot saivat siinä aikaan valopisteet silmän molemmille puolille. Tässä ilmiö on selvempi Niinistön vasemmassa silmässä - siis kuvassa oikeanpuoleisessa.




Sitä pidetään kuvausvirheenä. Suoraan sanoen en oikein koskaan ymmärtänyt, miksi. Muun muassa siitä syystä minusta ei koskaan tullutkaan muotokuvaajaa.

Kameroiden tarkkuus saa aikaan myös sen, että kuvaaja itsekin pääsee (tai joutuu) helposti kuvaan. Tässä heijastuksena samaan vasempaan silmään. Ihmiseksi tunnistettavana hahmona, ei ehkä tunnistettavana persoonana. Onpahan jonkinlainen kuvaajan puumerkki kuvassa. Joku toinen kuvaaja olisi saattanut photoshopata itsensä pois kuvasta. Vaan haitanneeko tuo ketään?

Presidenttien viralliset valokuvaajat ovat tähän asti ymmärtäneet, että tumma tukka irrotetaan muotokuvassa tummasta taustasta korkovalolla, eikä sen tarvitse olla iso. Kekkonen ei sattuneesta syystä tarvinnut tukan irrotusta

Kuva: Tomi Kallio
Vertailun vuoksi satunnainen kuvasitaatti netistä. Ammattimuotokuvaaja tekee valot ja varjot valaisemalla, ei kuvankäsittelyllä. Se minkä pitää irrota taustasta, irtoaa. Valopisteet silmissä ovat loogiset valon suuntaan nähden. Ammattilaisen kädenjälki näkyy monessa pienessä yksityiskohdassa, vaikka kyseessä on aika rutiininomainen muotokuva, jossa on pitäydytty hyvin konservatiivisissä ratkaisuissa. Tällainen pitäisi presidentin virallisen valokuvan olla minun mielestäni.


Halosen 1. virkakauden kuva. Enempi passi- kuin muotokuva. (Ei tosin menisi enää passikuvasta). Valojen käyttö on kuitenkin asiallista, ainakin jos verrataan Niinistön kuvaan.

 Kyllähäm Salestakin pressan näköiseen saa, kun photoshoppaus on hanskassa.

Pallopelejä



Suomi voitti ensimmäisen kertaa aikuisten sarjassa pallopelien maailmanmestaruuden vuonna 1995 jääkiekossa.

Pallopelien? Pelivälinehän ei jääkiekossa ole pallo, vaan  sylinteri, matemaattiselta muodoltaan suora ympyräpohjainen lieriö. Sama muoto on vanhassa suomalaisessa kurra-pelissä käytetyllä pelivälineellä, jota myös Aleksis Kiven seitsemän veljestä pelasivat.

Yhtä outoja pallopelejä ovat sulkapallo, jossa peliväline on lähinnä kartio, ringette, joka on torus tai rugby ja amerikkalainen jalkapallo, jota pelataan epämääräisellä pyörähdyskappaleella. Sama kummallinen käsitys pallosta on myös australialaisen jalkapallon harrastajilla - tai ainakin pelille nimen antajilla. Pallopeliksi lasketaan myös guts frisbee, jossa peliväline on lentävää lautasta muistuttava liitokiekko.

Etelä-Amerikan mayat pelasivat aikoinaan koripallon oloista peliä, jossa peliväline saattoi olla hävinneen joukkueen kapteenin irtihakattu pää tai aiemmin vähemmän menestyksekkään pelaajan pääkallo. Jos se lasketaan pallopeliksi, niin miksei sitten myös afgaanien kansallispeli bushkazi, jossa pelataan päättömällä vasikan ruholla.

 


Pallopeleissä käytettyjä palloja - aika poikkitieteellisen pallon tulkinnan mukaan. Jos minä saisin määrätä, niin hyväksyisin vain sellaiset "pallot", jotka voidaan määritellä matemaattisena lausekkeena.

Wednesday, 11 April 2012

Tilastoharha ylämummoon

Kuva: YLE

Tänä vuonna on seitsemännet jääkiekon MM-kisat Suomessa. Odotukset ovat jälleen kerran korkealla viime vuotisen menestyksen jäljiltä. Tilastot eivät kuitenkaan tue Suomen menestystä, kuten eivät minkään  muunkaan isäntämaan menestystä lätkän MM-kisoissa. Alla tilastoja, joissa olen vertaillut isäntämaan menestystä jääkiekon ja jalkapallon arvoturnauksissa.















Muutama selittävä kommentti. Jääkiekon MM-kisoista otin mukaan vain ne kisat, joissa oli isäntänä joskus mitaleilla ollut joukkue. Jääkiekon tilastoa vääristää se, että kisojen alkuvuosina Kanada dominoi niitä, ja 60-luvun lopusta aina 80-luvun puoliväliin kulta tuppasi menemään itsestään selvyytenä Neuvostoliittoon. Siksi tein myös toisen tilaston alkaen vuodesta 1985 edelleen sillä periaatteella, että vain aikajakson aikana joskus mitalin voittaneiden kotikisat ovat mukana.

Jalkapallon kohdalla kotikenttäetu on tilastojen valossa aivan ilmeinen, varsinkin MM-kisoissa. Joukkueita kisoissa on paljon ja potentiaalisia mestareita lähes kaikki Euroopan joukkueet ja Etelä-Amerikan joukkueista ainakin Brasilia, Argentiina ja Uruguaykin.

Tilastot siis tukisivat lievästi sitä, että Puola ja/tai Ukraina pärjäisivät hyvin tämän vuoden futiksen EM-kisoissa. Brasilian menstystä kotikisoissaan 2014 taas puoltaisivat sekä MM-kotikisojen että Brasilian pitkäaikaisen menestyksen statistiikat. Ainakin minä laittaisin roponi Brasilian puolesta vuoden 2014 kisoissa.

Jääkiekossa on tällä hetkellä 7 maata (Suomi, Ruotsi, Venäjä, Tsekki, Slovakia, Kanada ja USA), joilla on realistinen mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus, ylipäänsä mitaleille pääsy näiden maiden ulkopuolelta on aika epätodennäköistä (tilastopoikkeuksia toki on). Tilastojen perusteella kotikentästä jääkiekon MM-kisoissa ei olisi juuri etua eikä haittaa. Todennäköisin tulos on isäsntämaan jääminen mitalien ulkopuolelle.

Harmillinen tilastofakta on se, että tässä olevista 14 kerrasta ilman mitalia jäänyt isäntämaa on 6 kertaa ollut Suomi. Suomen keskimäärinen sijoitus vuodesta 1985 alkaen on ollut 4,0, mutta omissa kisoissa (kaikissa kuudessa) sijoituksien keskiarvo on ollut 5,2. Tänä vuonna olisi korkea aika muuttaa tämä tilastoharha. Tosin maailmanmestaruuskaan ei nostaisi kotikisojen sijoituskeskiarvoa kuin 4,6:ksi ja sama temppu heti seuraavana vuonna toisissa kaksoisisännyyskisoissa 4,1:ksi. Tilastollisesti ajatellen tässä olisi se kiusallinen ominaisuus, että samalla paranisi myös kaikkien 1985 jälkeisten kisojen keskimäärinen sijoitus 3,8:aan. Sen voi tietenkin korjata siten, että vuoden 2014 kisoista alkaen Suomi menestyisi surkeasti. Vai siten saataisiin kotikisatilastot säädylliselle tasolle kohtuuajassa.


Suomen kaikkien aikojen huonoin kotikisasijoitus oli Tampereella 1965 järjestyissä kisoissa. Suomi oli seitsemäs, häviten nöyryyttävästi mm. Itä-Saksalle 3-2. Näissä kisoissa osa pelaajista pelasi vielä ilman kypärää ja suoralapaisilla mailoilla, mitkä näkyivät kisojen kunniaksi tehdyssä postimerkissäkin.
Minäkin kävin katsomassa yhden ottelun, Neuvostoliitto - USA. Punakone pesi jenkit puhtaasti 9-2. Erityisesti mieleeni jäi sen ajan järkälemäisin pelaaja, venäläinen puolustaja Aleksander Ragulin. Hänellä oli pituutta 185 cm ja painoa 100 kg. Nykyajan pakin normimitat.