Itse asiasta kuultuna

Suomen joukkoviestinnän musta lammas Jore Puusa (1), esittää näkemyksiään tälläkin palstalla useasti ruodituista Sanoma-sopimuksista. Vastapelurina on Ilta-Sanomien eläkkeellä oleva toimituspäällikkö Erik Rissanen. Jore vastaa omista mielipiteistään ja näkemyksistään. Vaikka minua ei ole haastettu todistajaksi tässä erimielisyydessä, niin enpä malta pitää suutani ihan supussa.

Tässä muutama Joren blogista lainaamaani Rissasen kommentti. Kun olen itsekin sekä kirjoittanut että kuvannut molempiin jutussa esille tuleviin lehtiin, siis Hesariin ja Iltikseen, niin katson voivani olla tässä itse asiasta kuultuna.

"Kuvaajille ja toimittajille kerrottiin, ettei IS ja HS aio ryhtyä käymään aktiivisesti mitään kuva- tai tekstikauppaa...."

Paskapuhetta ainakin minun kohdallani. Minulle lähetetyn sopimuksen saatekirjeessä ei ollut mitään edes tähän suuntaan viittaavaa.

"Journalistiliitto otti jostain syystä Sanomien sopimukset hampaisiinsa, vaikka useassa mediatalossa aineistoja oli ostettu kaikilla oikeuksilla jo ennen niitä."

Paskapuhetta ainakin minun kohdallani. Olen myynyt sadoittain yleensä kuvitettuja juttuja eri medioihin. Mitään sopimusta kaikista oikeuksista ei ole koskaan tehty. Alalla vallitseva käytäntö on kertakäyttöoikeudet ja jos siitä poiketaan, niin se sovitaan erikseen.

"Mitä tulee vielä tuohon kuvaajien juridiseen vastuuseen. Kuvaajilla on se aina ollut."

Totta kai kuvaaja on juridisessa vastuussa ostajalle siitä materiaalista, minkä hän tälle toimittaa. Se ei kuitenkaan koske julkaisijan vastuuta siitä, mitä tämä julkaisee.  "Avustaja vastaa kaikista kolmannen osapuolen vaatimuksista, oikeudenkäyntikuluista, ym." Vain idiootti pistää nimensä tällaisen sopimuksen alle. Ainakaan minä en halunnut olla sellainen idiootti, joka laittaa löysän hirttosilmukan kaulaansa muutaman satasen takia. Sen verran minulla oli vuosittain myyntiä Sanomille. 

"Kaikille sopimuksista kysyneille vakuutettiin, että jos kuvaaja ei ole rikkonut lakia ja ohjeita kuvatessaan ja toiminut hyvässä uskossa, Sanomat ei jätä freekuvaajaa pulaan niin kuin ei ole jättänytkään."

Paskapuhetta jälleen ainakin minun kohdallani. Kun tiedustelin tarkemmin asiaa Sanomien allekirjoittaneilta, niin minulle ei edes vastattu. Itse sopimuksen sanamuodosta päinvastoin oli tulkittavissa, että ongelmien mahdollisesti syntyessä Sanomat vetäytyy takavasemmalle ja jättää avustan selviämään yksin parhaan kykynsä ja rahavarojensa mukaan.

"Mitään virkakieltoa ei ollut niille, jotka eivät halunneet sopimusta tehdä."

Tässä nyt ei ole mitään loogista päätä eikä häntää. Miksi vaaditaan tekemään sopimus töiden loppumisen uhalla, jos sopimusta tekemättömille ei ole mitään seuraamuksia? 

Sopimuksen kaksi sivua ovat täällä. Niistä voi jokainen päätellä, kumpi meistä esittää muunneltua totuutta. 

Sivu 1

Sivu 2

(1) Arvonimi ja räppi lienee tarkoitettu satiiriksi, ehkä pilkaksikin. Minusta ne ovat lähinnä kunnianosoitus. Kuten aikoinaan kukaan ei ollut mitään Suomen politiikassa, ennenkuin Kari oli piirtänyt hänestä pilapiirroksen. Mitättömyyksistä ei tehdä pilapiirroksia eikä pilkkalauluja. 

Seulottua, muinaismuistoista puhdistettua multaa

Vantaan Jokiniemi 6000 vuotta sitten? Alueella juuri suoritettujen kaivausten esiintuomat lukuisat tunnettujen  ja tuntemattomien eläinten luut tukevat tätä teoriaa. 

Vantaan Jokiniemessä asuttiin 6000 vuotta siten varsin ihanteellisissa olosuhteissa, merelle etelään avautuvalla rantatörmällä. Näin ainakin arkeologi Jan Fastin tänään YLE:n lähetyksissä kertoman tiedon mukaan.

Maailma tunnetusti luotiin juuri 6000 vuotta sitten. (Tarkkaan ottaen lokakuun 23. 4004 eaa.) Ensimmäiset ihmiset asuivat Paratiisissa. Jos on puoliksikaan niin wettenhovi-aspa -henkinen kuin minä, niin tulee helposti laskeneeksi 1 + 1 ja saa tulokseksi vähintäänkin 3.

Paratiisin on täytynyt sijaita Vantaan Jokiniemessä. Yllä oleva todistaa sen tieteellisesti - no ainakin poikkitieteellisesti. Alueella on nyt puistokaava päällä, mutta vantaalaista tonttipolitiikkaa sivusta seuranneena epäilen, että kaavamuutokseen voi syntyä paineita, kun tämä tieto Jokiniemen alueen raamatullisesta alkuperästä leviää kaupungin päättäjien keskuuteen. Sitä paitsi Einsteinin neliulotteisessa aika-avaruus -koordinaatistossa Jokiniemi koostuu merenrantatonteista, kunhan ei olla turhan tarkkoja aika-koordinaatin arvosta.

Kuva: Jan Fast

Pintahumus kaavittiin sivuun kaivurilla.

Loput vähän pienemmillä kauhoilla ja siirtovälineillä.

Vaikka Raamatun tulkinta on lempiaiheitani, niin jätetään se näkökulma nyt vähemmälle tarkastelulle ja siirrytään muihin poikkitieteellisiin aspekteihin. Toinen asia, mikä minua arkeologisena diletanttina tässä hämmästyttää, on päältä pois kuoritun humuskerroksen ohuus. Kauhuri raapi ruohoa, multaa ja turvetta hädin tuskin 20 cm:n kerroksen päältä pois, ja heti sen alta alkoi löytyä tuhansia vuosia vanhoja esineitä. Minusta se on aika hieno allegoria ihmiskunnan teknisen kulttuurin ohuudelle. Kun sen pintaa vähän raaputetaan, niin ollaankin jo kivikaudessa.

Torstai-iltapäivään mennessä arvokkain löytynet esine oli piikivestä tehty todella taidokas nuolenkärki. Kuinkahan monelta nykyihmiseltä tällaisen valmistus onnistuisi edes nykyisillä työkaluilla, kivikauden aikaisista puhumattakaan? Arkeologi Jan Fastin etusormi toimii tässä mittakaavana perinteisen tulitikkuaskin sijasta.  

Kivikautenakin piikiviesineet olivat tuontitavaraa, koska Suomen maaperästä piikiveä ei tiettävästi löydy. Jokiniemen alueen on oletettu olleen myös merkittävä kauppapaikka.

Muinaislöydöt ovat mittaamattoman arvokkaita. Varsinkin kun niitä ei voi myydä, vaan ne kuuluvat muinaismuistolain mukaan valtiolle. Tällaiset kaivaukset eivät ole suinkaan ilmaisia ja jäävät rahallisesti miinusmerkkisiksi, vaikka tässäkin uutterat kaivajat palkan sijasta joutuvat maksamaan siitä ilosta, että saavat raataa päivän helteessä.

Tiistaina aamupäivällä seulomisesta syntyvät multakasat olivat vielä aika matalia.

Torstaina ruokatuntiin mennessä keot olivat jo näin korkeat. Mihin mahdetaan päästä, ennen kuin kaivaukset ovat ohitse?

En tiedä, ovatko kaivausten takana olevat henkilöt tulleet panneeksi merkille saman kuin minä. Kaivausten sivutuotteena tulee hienoa seulottua multaa monta kuutiota. Kun sellainen puutarhaliikkeessä säkitettynä maksaa useampia satasia kuutio, niin olisiko tässä pienen bisneksen ja kustannusrakenteen keventämisen paikka? Myydään ohikulkijoille seulottua ja takuulla muinaismuistoista vapaata multaa.

Millaista kaivauksissa oli tiistaina 29.7.2014, niin sitä voi käydä aistimassa täällä olevassa pikku videossa. Otsikon kirjoitusvirhe menee yksin minun sivístymättömyyden piikkiin. En viitsinyt korjata.

ps. 1.8.2014

Kuva: Yle

En malttanut olla laittamatta Ylen sivuilta kaapaamani kuvaa, joka oli asiasta kertovan uutisen yhteydessä. Kuvan ottaja on minulle tuntematon. Huomio kiinnittyy siihen, että kuvassa on 12 ihmistä (laskekaa tarkkaan, näin on). Heistä korkeintaan kaksi on jotenkin tunnistettavissa. Medialle oli erikseen kerrottu, että kaivauksilla saa kuvata sekä toimintaa että ihmisiä. Joten mitään syytä tuntemattomuuten ei ollut. Ainoa, jonka toiminta ei mene ihan arvaamisen puolelle, on mustapaitainen kirjuri. Joistakin näkyy vain takapuoli, olkapää tai selkä. 

Vaikka menee itsekehun puolelle, niin menkööt. Verratkaa ylempänä olevaan minun kuvaani samasta aiheesta (eri päivä tosin). Yritin saada kuvan, josta näkyy, mitä tehdään, kovin moni ei jäisi ainakaan kokonaan toisen taakse, muutamat kasvotkin näkyisivät, kukaan ei leikkaudu kuvan reunoista puolikkaaksi. 

Mistä ero johtuu? Siitä, että minulla oli visio siitä, millaisen kuvan haluan. Ehdot siitä on lueteltu ylhäällä. Otin niin monta kuvaa, että sain tyydyttävän tuloksen. Ei se mikään mestariotos ole, mutta kuitenkin etukäteen harkitun työn tulos. Ei millään pahalla, mutta Ylen kuvaajan otos on räpsy.

ps. 1.8.2012 

Hesari teki tästä henkilöjutun kaivauksia johtavasta Jan Fastista. Juttu on ihan ok, Jan kun on sanavalmis ja välitön haastateltava. Jutun kuvituksena on tietysti luontevaa laittaa henkilökuva Janista kaivaukset taustalla. Juuri muuta positiivista kuvasta ei olekaan sanottavana, vaikka sen on ottanut kuvajournalismia opiskellut valokuvaaja. 

SABRINA BQAIN

”Olen ollut museoissa töissä, mutten ole koskaan kokenut, että sopisin sinne”, kertoo espoolainen arkeologi Jan Fast. Hän johtaa yleisökaivauksia Vantaalla.

Mikä kuvassa muka vikana? Kuvattavalla on vekkuli ilme ja kaivaukset näkyvät taustalla.

Kamera on vähän vinossa ilman  mitään kerronnallista syytä. Sen johdosta Jan näyttää kallistuvan taakse päin, hän on jotenkin torjuvassa asennossa. Syystä tai toisesta Jan katsoo kameran ohitse, josta syystä ilmeisesti kuvan oikeaan laitaan on jätetty katseelle tilaa. Kun katseen kohde ei ole kuitenkaan näkyvissä, niin noin kolmannes kuvasta on kerronnallisesti täysin olematonta tilaa. Siitä johtuen vasemmalta leikkautuu ihmisiä torsoksi ja osa heistä jää täysin tarpeettomasti kokonaan kuva-alan ulkopuolelle. 

Kuvan yläosa taas on lähes puoliksi epämääräistä pöpelikköä ja valkoista taivasta. Siitä syystä taas Janin kädet leikkaantuvat turhaan, toki ihan oikeaoppisesti nivelen alapuolelta. Kuvaaja on myös mennyt onnensa ohitse siinä mielessä, että Jan olisi voinut ottaa käsiinsä vaikka sen hienon keihäänkärjen, joka oli paikalla varta vasten kuvattavana. Samalla käsille olisi saatu luontevampi asento kuin roikottaa niitä sivulla. 

Kuvaaja käyttää luultavasti vakiona täytesalamaa henkilökuvissa. Sen etuna on on se, että muutoin tummiksi kuoppiin jäävät silmät saadaan näkyviin. Haittana se, että tässä valkoinen t-paita palaa osin puhki ja Janilla ei näyttäisi olevan leukaa lainkaan, vaan kasvot jatkuvat suoraan kaulaan. Leuan alta puuttuu siinä normaalisti oleva varjostus, kun täytesalaman valo heijastuu siihen valkoisesta paidasta. Ylipäänsä valkoinen ja musta vaate ovat kuvassa yleensä hyvin ongelmalliset. Etenkin yhtäaikaisesti esiintyessään, kuten vaikka hääkuvassa. 

Ammattitaitoinen kuvaaja ei päästä lehteen tällaista jälkeä, ei edes "vähäpätöisesen rutiinikeikan". kuvituksena. Vähäpätöistä keikkaa kun ei olekaan. 

Kun kuvasta rajataan löysät pois, saadaan Jan siirrettyä tylsästä paikasta kuvan keskeltä lähelle kultaisen leikkauksen kohtaa. Kuvan suoristaminen ja rajaaminen tuo Janin, kuvan pääkohteen lähemmäksi katsojaa ja shadows/highlights -toiminnolla saadaan valkoisesta paidasta ja Janin kasvoista kaivettua vielä sävyjä esiin. Vesipullo oikeassa laidassa on minusta ihan hyvä yksityiskohta. Kaivauksilla oli lämmintä ja vettä kului. Samalla se antaa jonkin, edes symbolisen, kohteen Janin ohi menevän katseen suunnalle.

Normaalin rutiinikäsittelyn lisäksi tummensin hieman Janin kaulaa ja leuan alapuolta. Niiden luonnollinen sävy ei ole sama kuin "kalkkilaivan kapteenilla".

Tietenkin joku voi väittää, että hyvähän minun on elvistellä, kun saan räplätä kuvaa rauhassa. Toista se on lehtikuvaajan, jolla voi olla useita keikkoja päivässä. 

Minä näen asian hieman toisin. Ammattitaitoisen ihmisen jäljiltä työ on ammattitaitoisen näköistä, ei juosten kustulta näyttävää. Lehtitalot Sanoma etunenässä ovat vaihtamassa ammatti-ihmiset puoli-ilmaisiin diletantteihin. Tämän politiikan tuloksia voi käydä päivittäin ihailemassa mm. Hesarin sivuilla. 

ps. 3.8.2014

Hesari oli ansiokkaasti huomioinut kaivaukset toisellakin jutulla. Toimittaja ja kuvaaja olivat samat, mikä näkyi myös lopputuloksessa. Teksti oli ammattitaitoista, kuva ei niinkään. 

SABRINA BQAIN

"Pelkkä kaivaminen on jo kivaa, mutta parasta on nähdä, mitä kaikkea löytyy", sanoo matemaattisten aineiden opettaja Susanna Pehkonen (oik.). Pehkosen kanssa sihtiä käytti Vantaalla torstaina Sinikka Kauranen.

No mikäs tässä sitten on vikana? Siinä on vikana se, että kuvaaja ei ole tehnyt itselleen selväksi sitä, mikä on kuvan pääaihe. Onko se jompi kumpi henkilöistä vai he yhdessä? Vai löytynyt esine tai jopa kuvatekstissä maihittu sihti? 

Loogisin ratkaisu olisi sihdistä löytynyt esine. Silloin sen pitäisi olla näkyvissä myös kuvaa katsovalle eikä jäädä kämmenen taakse piiloon. Nyt tarkennus on raitapaitaisen naisen kasvoissa, piilossa olevaa esinettä pitävä käsi on jo hieman epäterävä. Kuvallisesti pääkohde on siis kuvatekstissä mainittu Sinikka Kauranen, eikä Susanna Pehkonen, joka taas on sitä kuvatekstin mukaan. Kuvallinen kerronta syntyy pikku asioista siten, että ne loksahtavat loogisesti kohdalleen. Vastaavasti jos ne ovat ristiriitaisia keskenään, niin kuvan viesti jää joko hämäräksi tai suorastaan vääristyy siitä, mihin kuvaaja on pyrkinyt. Olettaen tietysti, että on pyritty johonkin eikä vain räpsitty sattumanvaraisesti. 

Tällekin kuvalle reilu reunarönsyjen rajaus olisi ollut ehdottomasti eduksi. Etualan naiset peittävät nyt paljon suuremman alan kuvasta ja nousevat siten voimakkaammin kuvan pääkohteeksi. Olen tehnyt kuvalle myös "heikurat", eli Jore Puusan suuresti rakastamalla tekniikalla tummentanut kuvan reunoja ja hyvin vaalea sihtiä. Näin naiset saadaan vaaleina elementteinä vielä paremmin kuvan keskeiseksi kohteeksi. 

Laitanpa vielä vapaasti kritisoitavaksi oman versioni, jonka aihe on henkilön kaivauksiltä löytämä ruukunpala. Kuvan keskeisin elementti on ehdottomasta sormien välissä oleva esine. Perspektiivistä johtuen se on kuvassa lähes yhtä iso kuin henkilön kasvot, mutta sormet antavat sille oikean mittakaavan. Naisen katseen ja etusormen suunta vie lukijan katseen automaattisesti keramiikkapalaan, joka tummana irtoaa vaaleaa savea vasten. Myös tätä kuvaa on lievästi heikuroitu. 

Ei valokuvaus mitään rakettitiedettä ole, varsinkin kun elektroniikka hoitaa monta niistä asioista, jotka piti vielä pari kymmentä vuotta sitteen tehdä pidemmän kaavan mukaan. Ajattelu siitä, miten välitän viestini valokuvan keinoin, ei ole kuitenkaan muuttunut mihinkään. 

Tällä kommentilla tietysti kerjään verta nenästäni. Pikku poikana se olikin herkkä vuotamaan, joskus jopa ilman mitään näkyvää syytä, mutta nyt vanhempana pumpulituppoja ei ole tarvinnut enää kovin usein tunkea sieraimiin.  

pps. 3.8.2014

Jätetään Hesari rauhaan ja palataan alkuperäiseen teemaan. Jokiniemen kaivauksilla ei pidetä taukoa viikonloppunakaan, ja kun ei suorastaan ole vielä kielletty tulemasta, niin piipahdin tänäänkin katsomassa, missä siellä nyt mennään. Joko kuuluu kiinan kieltä montun pohjan lävitse? 

Yksi työvaihe oli jäänyt minulta dokumentoimatta. Kerrosten korkeuden mittaaminen teodiitilla. Peruskorkeutena on kuvan vasemmassa reunassa näkyvän kannon nokka, jonka korkeus mitattiin tarkkuus-GPS:llä. Muut korkeudet mitaan sitten suhteessa siihen. Merenpintaan nähden Jokiniemen korkeus on noin 20 metriä. Arkeologi Jan Fastin mukaan näyttäisi siltä, että asutus olisi siirtynyt maan kohoamisen myötä etelään, eli tutkittavaa riittäisi kuvan suunnassa eteenpäin. Siellä tulisi vastaan jälkiä nuoremmasta asutuksesta. 

Löydetyt esineet laitetaan minigrip-pusseihin asianmukaisin merkinnöin. Meripihkariipuksen osat ovat vedessä. Ymmärtääkseni siki, että muuten mukana tuleva hiekka narmuttaisi helposti pehmeä meripihkaa, jos ei olisi vettä tätä vaimentamassa.

Myös seulonta tuli huonosti dokumentoitua. Ylempi kuva on otettu kinokoon kameralla polttovälin ollessa 24 mm. ja f-luvun 4.0 Alempi taas pokkarilla, jossa käytetty polttoväli on 4,7 mm ja f-luku 2.8. Kennojen kokoerosta johtuen kuvakulmat ovat samat. Sen sijaan kinokoon kameran kuvassa on selkeä syväepäterävyys, kun taas pokkarin kuva on käytännössä syväterävä koko kuvan alalta, vaikka f-luku on pienempi. Pokkarilla on käytännössä mahdotonta saada laajakulmalla kerronnallista syväepäerävyyttä, ellei tarkennus ole hyvin lähelle. 

Toinen ero on kuvien dynamiikassa. Pokkarilla otetussa kuvassa toisen miehen valkoinen hattu ja toisen miehen paidan selkämys ovat palaneet puhki. Niitä ei mikään kuvankäsittely pysty enää korjaamaan. Sen sijaan ylemmässä kuvassa naisen vaaleassa paidasta löytyi kuvankäsittelyssä sävyjä, vaikka se näyttä alunperin olevan aivan puhkipalanut valkoinen läikkä. Rahalla saa kameraan potkua, mutta iso kamera on hankala kantaa mukana. Nytkin otin sen mukaan vain siksi, kun joku oli kommentoinut kuvieni olematonta syväepäterävyyttä. 

Lopuksi vielä pieni opetusvideo arkeologiassa tarvittavista taidoista. "Drei herzen im dreivierteltakt"

Päivitys 25.9.2014

Kuva: Kimmo Mäntylä

Pisti vielä silmään Ilta-Sanomien nettisivuilta pieni uutinen Jokiniemen kaivauksista. Kuvan on ottanut STT/Lehtikuvan Kimmo Mäntylä. Siis ammattimies asialla. Vai miten mahtaa olla?

Vehkeet ja laitteet eivät tee ammattilaista, vaan kyky ja taito käyttää niitä. Laajakulmaisen objektiivin käyttö tekee helposti kuvasta koomisen oloisen silloinkin, kun se ei ole kuvaajan tarkoitus. Etualalla oleva Jan näyttää kohtuuttoman suurelta muihin verrattuna. Se olisi vielä jotenkin ymmärrettävissä kerronnallisesti, mutta ei enää hänen kehon osien vääristyminen objektiivin ja kuvakulman valinnasta johtuen. Jalat ovat kuin pienet tikut massiiviseen ylävartoloon verrattuna. Ei Jan mikään bodari ole, korkeintaan keskivartaloa on hieman rakennettu. Sitä harrastusta on liikkeellä itse kullakin.

Katso reunat! Ammattitaitoinen kuvaaja ei päästä julkisuuteen kuvaa, jossa kuvan reunasta työntyy kuvaan kolme jalantynkää ja yksi ämpäriä ilmassa pitävä peukalo. Myös Janin siunaavan käden lävitse työntyvä keppi ei osoita kovin suurta paneutumista kuvaamiseen, vaikka sen voikin ottaa jotenkin raamatullisen symboolisena. 

Jos kuvaajan tarkoitus on ollut suojata muiden kuin Janin henkilöllisyyttä, niin siinä on onnistuttu oivallisesti. Kuvassa näkyy 7 muuta ihmistä osin tai kokonaisina. Yksikään heistä ei ole sivullisen tunnistettavissa.

Laajakulma vääristää myös kaivauksen mittasuhteet. Kuvan perusteella kaivettava alue on kymmeniä metrejä pitkä. Todellisuus oli jotain ihan muuta. 

Tämä on vain yksi kuva, eikä sen perusteella kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä sen enempää lehtikuvauksen yleisestä tilasta kuin kyseisestä kuvaajasta. Ylipäänsä en arvioi tässä kuvaajia kuin heidän tähän ottamiensa  kuvien kautta. 

Otos on kuitenkin kolmelta ammattikuvaajalta. Kysymykseni kuuluukin. Kuinka oikeutettua ammattikuvaajien vaatimukset ammattikuvaajien käytöstä amatöörien sijaan on, jos ammattikuvaajien laatu on amatööritasoa - jos edes sitä?

Luottamuspula

Lainasin Hesarin poispotkitun päätoimittaja Mikael Pentikäisen kirjan Luottamus, jossa Mikael käy läpi tuntojaan potkujen jälkeen. Opuksen punainen lanka on Mikaelin ihmettely, että minne luottamus häneen katosi, vaikka hän oli niin mukava kaveri kaikkiin mahdollisiin suuntiin.

Vaikka olen aivan varma, niin kerronpa sinulle Mikael, miten sinä menetit kerta laakista kolmen henkilön luottamuksen. Erään lehden avustajan, toisen lehden tilaajan ja kolmannen lehden lukijan. Kun uskovana varmaan ymmärrät miten jokin voi pyhän kolminaisuuden mukaisesti olla samaan aikaan isä, poika ja pyhä henki, niin tuskin avustajan, tilaajan ja lukijankaan yhdistyminen samassa persoonassa on ylivoimaista ymmärtää.

Lähetit minulle kirjeen, jossa armollisesti soit minulle oikeuden avustaa muitakin lehtiä kuin Hesaria. Se porkkanasta. Keppiä tulikin sitten senkin edestä. Pahimpana kaikesta lupaus, että minulla olisi ilo ja kunnia vastata kaikista kolmansien osapuolten korvausvaateista ja niihin liittyvistä oikeuskuluista.

Vastasin sinulle heti ja kieltäydyin perustellen tarjouksestasi. Se nimittäin oli sellainen, josta ei ainoastaan voinut, vaan piti kieltäytyä. Et vastannut eikä kaverisi Virkkunenkaan vastannut, vaikka teidän molempien nimi oli sopimuspaperissa allekirjoitusta odottamassa.

Luottamus ja luottamuspula saavutetaan sillä, miten itse käyttäytyy. Ne ovat siinä mielessä epäsymmetrisiä, että luottamus on helppo menettää, mutta sitä on vaikeaa saada takaisin. Luottamuspulan kanssa on sitten ihan päinvastoin. Sinä menetit minun luottamukseni sillä kirjeellä, jossa oli sinun nimesi alla. Tuskin olit tekstiä itse kirjoittanut, hyvä jos edes lukenut. Sen takana oli Sanomien taitamaton ekonimijohto ja vielä surkeammat lakimiehet.  Jos haluat tietää yksityiskohdat tarkemmin, niin käypä lukaisemassa täällä. Muita vastaavia tarinoita löydät blogistani evästeellä Sanoma tai Sanomasopimus.  

Erään suhteen loppu

Tänään hain postilaatikosta viimeisen Helsingin Sanomat 40 vuoden yhteisen elon jälkeen. Toki vain kuolema on maailmassa peruuttamaton, mutta ilman painettua Hesaria meidän huushollissa mennään ainakin toistaiseksi.

Syitä on useita. Luettelen tässä tärkeimmät.

1. Hesarin minulle (ja monille muille lehden avustajille) tarjoama free-sopimus oli  niin tökerö ja minua sekä älyllisellä että emotionaalisella tasolla loukkaava, että näin jälkeen päin ajatellen minun olisi pitänyt lopettaa tilaus jo silloin. Annoin kuitenkin armon käydä oikeudessa.

2. Hesarin puffaus Guggenheimin museon saamiseksi Helsinkiin on ollut täysin pässinä Guggenheim-säätiön narussa juoksemista. Kun Hesari pääkirjoitus sivulla määrittelee minut Guggenheimin vastustajana impivaaralaiseksi itseensä käpertyjäksi, antisemiitiksi ja kaikin puolin mistään kulttuurista mitään ymmärtämättömäksi, niin näkemyksemme hankkeesta ja sen vastustajista eivät kohtaa. En lopeta lehden tilausta suinkaan siksi, että en kestäisi eriäviä mielipiteitä, mutta Hesarin tyyli tuoda ne esille ei enää vastaa käsitystä journalistisesta keskustelusta ja sen toisen osapuolen näkemysten kunnioittamisesta. Jos kaipaan enemän retoriikkaa kuin journalistiikkaa, niin yhtä hyvin voin tilata Vartiotornin. Sen sai ainakin vielä jokin aika sitten ilmaiseksi.

3. Vaikka Hesari tulee suunnilleen eurolla lähes joka aamu laatikkoon kannettuna aamukahvin totutuksi kaveriksi, niin se vie ei niin kovin suuresta eläkkeestäni kuitenkin 400 euroa vuodessa. Kun olosuhteiden pakosta olen joutunut priorisoimaan menojani, niin nykyinen Hesari valitettavasti oli siinä listassa aika korkealla. Itse itseni kanssa käymät Hesarin tilauksen jatkamisen YT-neuvottelut kestivät noin viisi vuotta, mutta näin siinä nyt sitten kävi. No hard feelings. Jatkamme molemmat omiin suuntiimme.

Se pyörii siitä huolimatta

Samu Turtiainen, 6 v. kysyi Hesarin tiedesivuilla: "Miten kun maapallo pyörii, niin ei tunnu yhtään siltä, että se pyörisi?" Jyrki Näränen, geodeettisen laitoksen erikoistutkija vastasi.

"Emme tunne maapallon pyörimisliikettä, koska sen voima on niin pieni suhteessa ihmistä paikallaan pitävään painovoimaan.

Saman ilmiön voi kokea esimerkiksi junassa. Kun juna on saavuttanut tasaisen matkanopeuden, tuntuu siltä kuin oma keho ei liikkuisi lainkaan, vaikka maisema vilistää ikkunan toisella puolella. Sen sijaan kiihdytyksen ja jarrutuksen aiheuttama muutos tuntuu selvästi.

Kyse on yleisestä fysikaalisesta laista. Maapallon pyörimisliikettä, junan nopeutta tai mitä tahansa muuta tasaista liikettä ei voi tuntea, vaan ainoastaan kiihtyvä tai hidastuva liike tuottavat aistittavia voimia.

Maapallon pyörimisnopeus vaihtelee jatkuvasti hieman, mutta sen havaitsemiseen tarvitaan tarkkoja fysikaalisia mittareita. Ihmisen aistien tarkkuus ei siihen riitä.

Oikaisu: Jutussa kerrottiin virheellisesti, ettei maapallon pyörimisliikettä voi tuntea, koska liike on niin tasainen. Oikea selitys on, että emme tunne maapallon pyörimisliikettä, koska sen voima on niin pieni suhteessa ihmistä paikallaan pitävään painovoimaan."

Monet tarkan sävelkorvan omaavat henkilöt kertovat voivansa fyysisesti pahoin, kun kuulevat pieleen menevää soittoa. Minun fysikaalinen sävelkorvani on kaukana absoluuttisesta, mutta siitä huolimatta saan usein ainakin kimmokkeen kirjoittaa blogiini, kun luen Hesarin tiedepalstan fysikaalisia selityksiä lapsille. Kuten vähän aikaa sitten jo kommentoin, niin lapsille on syytä kertoa asioista yksinkertaistaen ne lasten ajattelun tasolle, mutta ei se tarkoita ihan pehmeiden puhumista fysikaalisesti. Ei ainakaan sivuilla, joiden ylälaidassa lukee "Tiede".

Juttua on jo kerran korjattu, mutta mieleen tulee sen entisen alokkaan asento. Sitä kun ei voinut korjata, se oli tehtävä kokonaan uudestaan alusta alkaen.

Ensimmäisenä fyysikon vähemmän herkkäänkin korvaan sattuu voiman ja kiihtyvyyden syyn ja seurauksen sotkeminen. Voima on kiihtyvyyden syy, ei seuraus. Toiseksi pyörimisliikkeellä ei ole voimaa. Eikä painovoima pidä ihmistä paikallaan. Ainakin minä liikun lähes jatkuvasti toistaiseksi terveillä, joskin hieman levottomilla jaloillani painovoimasta huolimatta. Itse asiassa juuri sen ansiosta.

Tasaisesti pyörivän kiinteän kappaleen jokaisella pisteellä on keskeiskiihtyvyys, jonka suunta on kohtisuora pyörimisakseliin nähden. Kiihtyvyys on suoraan verrannollinen pisteen etäisyyteen pyörimisakselista.  Maapallolla se on siten suurin päiväntasaajalla, mutta sielläkin sen vaikutus on noin 0,5% verrattuna painovoiman kiihtyvyyteen. Jos maapallo lakkaisi pyörimästä, niin kehon painon muutoksesta sitä ei kovin helpolla havaitsisi - muuten kyllä, varsinkin jos se tapahtuu äkkiseltään.

Oletetaan, että maapallo pyörisi niin kovaa, että ihmisen paino päiväntasaajalla olisi sama kuin se on Kuussa, eli 1/6 painosta Maassa. Kun maapallon pintanopeus nykyisin on päiväntasaajalla noin 500 metriä sekunnissa, niin nyt se olisi noin 7000 m/s. Mitä muuta kuin painon keveneminen siitä seuraisi päiväntasaajalla olevan ihmisen tuntemuksia ajatellen?

Päivä olisi tietysti paljon nykyistä lyhyempi. Aurinko, Kuu ja tähdet vilistäisivät aika kyytiä taivaalla. Laulun sanat "yö on nopee tropiikin" saisi ihan uutta sisältöä. Tuulet ja merivirrat olisivat voimakkuudeltaan ihan toisenlaisia, eikä matkustettaessa päiväntasaajalta napoja kohti voisi olla havaitsematta, miten paino lisääntyisi pohjoiseen tai etelään mentäessä.  Vulkaaninen toiminta olisi varmaan paljon aktiivisempaa ja moni muu gravitaatiosta johtuva asia olisi ihan toisella tolalla. Mutta muuten palmun alla makailtaessa olisi vaikea kehossaan tuntea, että räväkkä painonpudotus johtuisi maapallon pyörimisestä.  

Jos pyörimisen hitaus ei ole syy maapallon pyörimisen havaitsemattomuuteen, niin miten sen voisi tuntea kehon aistimuksena. Tähtien liikettä ei lasketa, koska sitä ei mielletä maapallon pyörimisestä johtuvaksi. Ei, vaikka ihmiset sen hyvin tietävät johtuvan juuri siitä.

Tasaisesti liikkuvassa junassa ei tunne kovin helposti liikettä, koska siihen ei liity kiihtyvyyttä. Sama koskee hissiä, sitten kun se on kiihtynyt tasaiseen nopeuteen. Karusellissa ymmärtää pyörivänsä, vaikka olisi silmät kiinni ja karuselli pyörisi tasaisesti. Tunne johtuu siitä, että keho aistii sen voiman, joka antaa keholle kyydissä pysymiseen tarvittavan keskeiskiihtyvyyden. Voima voi syntyä siitä, että pidetään karusellin tangoista kiinni tai karusellissa voi olla jokin seinämä, joka työntää karusellissa olijaa koko ajan keskustaa kohti.   

Moni lukija varmaan miettii tässä vaiheessa, että hyvähän se irvailla: "Väärin sammutettu", mutta miten olisit itse asian kertonut kuusivuotiaalle lapselle?

Ehkä näin.

"Sama Maan painovoima pitää meidät Maan pinnalla (tosin ei paikallaan) ja antaa meille sen kiihtyvyyden, joka tarvitaan, että ihminen pyörii Maan pinnan mukana. Näitä kahta painovoiman seurausta ei tuntoaistilla pysty erottamaan toisistaan.  Ei, vaikka maapallo pyörisi niin nopeasti, että pyörimisellä olisi oleellista vaikutusta Maan pinnalla olevien kappaleiden painoon. Raju pyöriminen antaisi vain tunteen painon kevenemisestä, ei pyörimisestä. 

Karusellissa Maan vetovoima ja karusellin kyydissä ihmisen pitävä voimat ovat erit. Jopa ihan eri suuntaiset. Siksi varsinkin nopeasti pyörivän karusellin pyörimisen tuntee, vaikka olisi kyydissä silmät kiinni.

Kuusta katsoen maapallon pyörimisen sen sijaan aistisi helposti silmillään. Kuu kun kääntää aina saman puolensa Maata kohti ja kiertää Maan paljon pidemmässä ajassa mikä Maalta menee pyörähdykseen."

Kysymys kun ei ole kaikkein helpoimpia, niin vastauksen onnistuminen on lukijan korvien välissä. Saa esittää kommentteja ja parannusehdotuksia. Alussa ja lopussa olevat videot kertovat, että se mikä pyörii ja mikä pysyy paikoillaan on usein katsojan silmissä eikä todellisuudessa.

Sanoma News kuvien myyjänä ja ostajana

Sanoma News ostaa kuvia julkaisuilleen ja toimii myös kuvien myyjänä ollessaan pääomistaja STT-Lehtikuva yhtiössä. Alla ote STT-lehtikuvan kuvien toimitus- ja käyttöehdoista. Tekstissä mainittu Asiakas on siis kuvan ostaja, Lehtikuva myyjä.

STT:n toimitus- ja käyttöehdot Lehtikuva-kuville*

1) Tekijänoikeus

a) Oy Suomen Tietotoimisto – Finska Notisbyrån Ab (myöhemmin STT) myöntää asiakkaalle/tilaajalle (Asiakas) kertajulkaisuoikeuden kuville* etukäteen sovittuun tarkoitukseen. Julkaisuoikeudesta peritään STT:n kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukainen korvaus.

b) Asiakas ei saa siirtää saamiaan oikeuksia kolmannelle osapuolelle.

c) Myönnetty käyttöoikeus ei ole yksinomainen.

d) Kuvien tekijänoikeus säilyy kuvaoikeuden haltijalla ja/tai STT:llä. Tekijänoikeudet eivät siirry kuvan julkaisuoikeuden ostajalle (Asiakkaalle).

2) Asiakkaan vastuut ja velvollisuudet

a) Asiakas vastaa kuvien käyttöyhteyden laillisuudesta ja kuvien julkaisuun liittyvien lupien ja suostumusten hankkimisesta sekä yleisen käytännön ja hyvien tapojen noudattamisesta kuvia julkaistessaan. Samoin Asiakas vastaa lupien hankkimisesta kuvissa esiintyvien nimien, henkilöiden, teosten, tavaramerkkien ja yksityisomaisuuden osalta. Asiakas vastaa siitä, ettei kuvia julkaista kenenkään kunniaa tai yksityiselämää loukkaavalla tavalla.

b) Kuvat ovat Asiakkaan vastuulla. Asiakas vastaa niistäkin kuvista, jotka kolmas on Asiakkaan valtuuttamana ottanut vastaan ja/tai ladannut STT:n sähköisestä Lehtikuva-kuvakannasta. Lisäksi Asiakas vastaa niistä kuvista, jotka Asiakkaan valtuutuksella tai ilman valtuutusta on ladattu Asiakkaan käyttötunnuksilla. Postitse lähetetyt kuvat katsotaan toimitetuiksi, kun ne on annettu postin kuljetettavaksi.

c) Julkaisuoikeuden myöntämistä varten Asiakkaan on ilmoitettava kuvan käyttötapa, julkaisu tai mainosväline sekä loppukäyttäjä.

d) Uusinta- tai lisäkäytöstä on ilmoitettava etukäteen STT:lle. Jos kuva on julkaistu uudelleen ilman etukäteisilmoitusta, veloitetaan uusintajulkaisusta kaksinkertainen hinta normaaliin uusintajulkaisuun verrattuna.

3) Laskutus ja käyttöilmoitus

a) Kuvan lataus STT:n sähköisestä Lehtikuva-kuvakannasta on laskutusperuste.

b) Kuvan käyttöilmoituksena Asiakkaan on lähetettävä STT:lle maksuton tekijänoikeuskappale julkaisusta, jossa kuvaa on käytetty tai linkki kuvan sähköiseen julkaisuun. Ellei Asiakas toimita käyttöilmoitusta 14 päivän kuluessa kuvan julkaisusta, on STT:llä oikeus periä hinnaston mukaiset käyttöseurantakulut.

c) Jos Asiakkaan virheellisesti tai puutteellisesti ilmoittamien laskutustietojen takia joudutaan Asiakkaalle lähettämään uusi lasku tai hyvityslasku, on STT:llä oikeus periä voimassaolevan hinnaston mukainen uudelleenlaskutuslisä.

4) Ohjeita ja rajoituksia kuvan julkaisuun

a) Kuvan markkinointikäytöistä on sovittava etukäteen.

b) Jos kuvaa on tarkoitus käyttää ulkomaisissa julkaisuissa tai kansainvälisessä levityksessä, on lupa tähän aina hankittava etukäteen.

c) Kuvan tiedoissa mainittuja kuvakäytön rajoituksia on ehdottomasti noudatettava.

d) Kuvaa ei voi julkaista sellaisissa yhteyksissä (esim. yhteisöpalvelut), jotka edellyttävät kuvan tekijänoikeuksien luovuttamista kolmannelle osapuolelle.

e) Kuvaa julkaistaessa on mainittava kuvalähteenä sekä valokuvaajan tai ulkomaisen kuvatoimiston että Lehtikuvan nimi. Ellei kuvalähdettä mainita, korotetaan kuvan julkaisuhintaa 50 %.

f) Kuvaa ei saa manipuloida ilman STT:n lupaa.

5) Huomautukset ja kuvien säilytys

a) Tilausta koskevat huomautukset on tehtävä viiden arkipäivän kuluessa siitä, kun kuva on vastaanotettu, tai välittömästi, kun kuva on ladattu STT:n sähköisestä Lehtikuva-kuvakannasta.

b) Kuvatiedostot on tuhottava heti käytön jälkeen, eikä niitä saa arkistoida.

6) STT:n vastuu

a) STT vastaa tahallaan tai törkeällä tuottamuksella aiheuttamastaan välittömästä vahingosta. STT:n vastuu rajoittuu perittyyn kuvapalkkioon. STT ei vastaa välillisestä tai kolmannelle aiheutetusta vahingosta.

*Kuva voi tarkoittaa valokuvaa, videokuvaa, grafiikkaa tai niiden yhdistelmää.

Kun Sanoma News siirtyy itse asiakkaasi eli halusi tehdä minun kanssani sopimuksen, millä ehdoilla se saisi minulta (ja muilta kuvaajilta) kuvia, niin eteen lyötiin oleellisilta osin tällaista tekstiä sisältävä paperi. (Klikkaa kuvaa hiirellä, niin saat sen näkyviin suurempana.)

 

Aika kuvaavaa, että lehdelle on kirjattu vain oikeuksia, Avustajalle eli minulle sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Erityisesti minua ilahduttaa Sanoma Newsin armeliaisuus valita itse aiheeni. Vielä enemmän olisi toki ilahduttanut se, että Sanoma Newsilla olisi edes jonkinlainen velvollisuus lunastaa nämä vapaan aihevalintani tulokset.

Laskutuskaan ei ole ihan tasapuolista. Kuvan lataus Lehtikuvan kuvakannasta käynnistää laskutuksen. Free-kuvaajalla rahat luvataan 21 päivän sisällä julkaisupäivästä. Minä sain kerran odotella 1½ vuotta Hesarin minulta  tilaaman ja toimituksessa maanneen jutun rahoja, kun  sille ei tahtonut löytyä tilaa.

Miten minusta tuntuu, että näiden sopimusten välillä on lievää epäsymmetria?  Ei tosin Sanoma Newsin näkövinkkelistä asiaa katsottaessa. Oikeudet ja edut mulla, vastuut, riskit  ja velvollisuudet sulla - olin sitten myyjä tai ostaja. Ei ihme että Hesari diggas Guggenheimia. Ei korppi korpin silmää noki.