Saturday, 31 March 2012

Any Publicity Is Good Publicity?

 

Entinen kotipaikkakuntani Orivesi ja sen perinteikäs, minullekin enemmän kuin tuttu opinahjo Oriveden Yhteiskoulu pääsi lauantaina jopa kansainvälisiin uutisotsikoihin. Koulussa ammuskeltiin, onneksi vain materiavaurioin.

Tapahtuma oli valitettava ja kaikin puolin sen paikan päällä kokeneita järkyttävä. Jokaisella kolikolla on kuitenkin kaksi puolta ja synkimmälläkin pilvellä hopeinen reunus. Tässä tapauksessa se varmaan oli koulun henkilökunnan ja oppilaiden harjoiteltu ohjeiden mukainen toiminta. Kaiken tällä hetkellä tiedossa olevan informaation perusteella juuri tämä ehkäisi draaman muuttumisen tragediaksi. Kuolonuhreilta säästyttiin.

Kunhan suurin pöly on laskeutunut tapahtuman yltä, niin joudutaan miettimään, miten tästä eteenpäin. Kukin omalla tahollaan. Ampuja kaltereiden takana, seurustelusuhteen päättänyt tyttö perheineen ahdistavien muistojen kanssa, kaikki orivetiset jollain tavalla tapahtumat mielessään käsitellen.

Olin nuori poika, kun Orivedellä oli toinen uutiskynnyksen ylittänyt tapaus. Paikkakunnan kirkko poltettiin vuonna 1958. Tapaukseen liittyi myös surkuhupaisia piirteitä, kun palo sytytettiin epäonnistuneen ehtoollisviinien varastamisen aiheuttaman harmin johdosta ja humaliset polttajat jäivät pian kiinni. Itsellenikin jäi tapauksesta monia vuosia kalvamaan jäänyt surkea muisto. Aamuyöllä alkanut palo näkyi selvästi olohuoneemme ikkunasta ja olin jo laittamassa takkia päälle mennäkseni lähemmäksi katsomaan, kun äitini komensi minut takaisin. Olin ollut hieman kuumeessa ja illalla sanonut, että en taida mennä vielä huomenna kouluun. Äiti totesi, että jos ei ole tarpeeksi terve kouluun, niin et ole tarpeeksi terve tulipaloa katsomaankaan. Sain sentään jäädä olohuoneen sohvalle paloa katsomaan.

Kirkon polttajien oikeudenkäynti oli aikaan nähden suuri mediatapahtuma. Orivesi oli silloinkin hetken kansakunnan huomion keskipisteessä.  Olin itsekin seuraamassa, kun syytetyt marssivat kuntalaisten muodostamaa kujaa pitkin poliisitalolta (joka oli siihen aikaan ihan Yhteiskoulun vieressä) käräjille, jotka taas pidettiin kaikkien orivetisten hyvin tuntemalla Suojan talolla. Toinen tuomituista muistaakseni sitten hirtti itsensä vankilasellissä ja toinen tuli uskoon kiertäen vapautumisensa jälkeen saarnaajana ympäri Suomea. Oman aikansa Lauri Late Johansson siis.

Julkisuutta siis tulee tällaisten tapausten yhteydessä. Ei yllättäen eikä pyytämättä kuten faksia entiselle tytölle, vaan haluttiinpa sitä tai ei. Niin banaalilta kuin se tuntuukin, niin asetan kysymykseni näin. Voisiko tätä yllättävää julkisuutta koittaa jotenkin hyödyntää? Varsinkin tällaisessa tilanteessa, jossa suurimmalle osalle tapahtuman henkilöistä oli "loppu hyvin, kaikki hyvin?"

Ei varmaan Villin Lännen tyyliin antaa ymmärtää, että meidän kaupungissamme roistot ja ryökäleet kieritellään tervassa ja höyhenissä ja viedään sitten rautatiekiskon päällä miesvoimissa  kaupungin rajan ylitse. Ehkä ei myöskään niin, että kerrottaisiin paikkakunnan rakennusten olevan niin lujia, että ne kestävät vaikka kevyttä kivääritulta.

Jos minulta entisenä orivetisenä kysyttäisiin (mitä ei varmaan tehdä), niin neuvoisin paikkakuntalais sopivan tilaisuuden tullen, siis muulloinkin kuin varta vasten kysyttäessä, ottamaan tapahtuman esille ja toteamaan pohjois-hämäläiseen tyyliin: "Ei tehrä tästä ny numeroo - kun ei tullut ruumiitakaan".

Tuesday, 27 March 2012

Guggenheim selvityksen SWOT on O-tutkimus

Google tietää kertoa SWOT-analyysista seuraavaa:

SWOT-analyysi (Strengths, Weaknesses, Opportunities, Threats) on Albert Humphreyn kehittämä nelikenttämenetelmä, jota käytetään strategian laatimisessa, sekä oppimisen tai ongelmien tunnistamisessa, arvioinnissa ja kehittämisessä. Se on hyödyllinen ja yksinkertainen työkalu yrityksen toiminnan, hankkeiden ja projektien suunnittelussa. SWOT-analyysin kohteena voi olla jonkin yrityksen toiminta koko laajudessaan, jonkin tuotteen tai palvelun asema ja kilpailukyky tai esimerkiksi kilpailijan toiminta ja kilpailukyky.

SWOT-analyysissä kirjataan ylös analysoidun asian:
  • sisäiset vahvuudet
  • sisäiset heikkoudet
  • ulkoiset mahdollisuudet
  • ulkoiset uhat
SWOT-analyysi on kahden ulottuvuuden kuvaama nelikenttä. Kaavion vasempaan puoliskoon kuvataan myönteiset ja oikeaan puoliskoon negatiiviset asiat. Kaavion alapuoliskoon kuvataan organisaation ulkoiset ja yläpuoliskoon sisäiset asiat.

Tämän jälkeen SWOT-analyysin pohjalta voidaan tehdä päätelmiä, miten vahvuuksia voidaan käyttää hyväksi, miten heikkoudet muutetaan vahvuuksiksi, miten tulevaisuuden mahdollisuuksia hyödynnetään ja miten uhat vältetään. Tuloksena saadaan toimintasuunnitelma siitä, mitä millekin asialle pitää tehdä.

SWOT-mallia on tarkoitus käyttää ideointiin ja jatkokehittelyyn.

Olen vältellyt kommentointia Guggenheim-kusetuksesta, mutta luettuani Katleena Kortesuon mainion kirjoituksen asiasta en malta olla ihan ilman kommentointia minäkään.

Kuten tässä blogissa aiemmin kerroin, korjautin ja katsastutin 16 vuotta vanhan autoni tässä pari viikkoa sitten. Kun auto ei eka kerralla mennyt lävitse, ajoin lähikorjaamoon, näytin korjauslistaa ja autoa mekaanikolle ja kysyin mitä mieltä hän olisi. Kannattaako vielä korjauttaa?

"On tuolla autolla jo ikää, mutta yleensä nämä Twingot ovat kestäneet aika hyvin. Toki tämän ikäiseen autoon tuppaa tulemaan jo pelkästään vanhuudesta johtuen vikoja, mutta kyllä tällä varmaan vielä ainakin seuraavaan katsastukseen asti pääsee."

Puolessa minuutissa hän oli tehnyt ilmaiseksi auton korjaushankkeelle täydellisen SWOT-analyysin. Kun hän teki vielä varmuudeksi yläkantissa olevan hinta-arvion, niin minun oli helppo tehdä päätös. Auto pukille ja sitten katsastukseen. Hinta piti ja auto meni läpi heittämällä jälkitarkastuksessa.

Guggenheim-selvitys on toki hieman monisyisempi kuin arvio auton kunnosta katsastukseen, mutta on siinä hintalappukin vähän eri maailmasta. Netistä poimitun hintapyynnön mukaan Guggenheimin selvityksen hinnalla saisi 3 384 vuoden 1994 Twingoa ja vielä jäisi rahaa kahvilla käytiinkin.



Jos minä tilaisin joltakin selvityksen mahdollisesta hankkeestani, niin kyllä minä ainakin jonkinlaisen SWOT-analyysin siihen haluaisin. Enkä minä tilaisi sitä ainakaan hankkeen myyjäosapuolelta.

Vanhan sanonnan mukaan ihminen valitsee kahdesta saman hintaisesta tuotteesta paremman - ellei kysy ole kulttuurituotteesta. Samaa teemaan varmaan sopisi toteamus, että projektin selvityksessä olisi hyvä olla myös siihen liittyviä mahdollisia heikkouksia ja uhkia - ellei kyseessä ole kulttuuriselvitys. Guggenheim-selvitys sivuuttaa kokonaan heikkoudet ja uhat, kirjatut vahvuudetkin kuuluisivat paremmin samojen epävarmojen saatavien joukkoon kuin kauniisti maalaillut mahdollisuudet. Guggen tekemä SWOT on Opportunities-tutkimus, eli käytännössä 0-tutkimus realismiin perustuvan päätöksenteon avuksi. Mutta siihen nähtävästi pyrittiinkin. Kääntämään velat saataviksi.

Täällä raportti, jos joku haluaa perehtyä.

Sunday, 25 March 2012

Niin tai näin, aina kuvat väärinpäin



Suoritin noin kymmenen vuotta sitten Valokuvaajan ammattitutkinnon näyttökokein. Minulla oli suuria vaikeuksia päästä läpi (eikä läpipääsy joka kerta onnistunutkaan) niistä osioista, joissa piti tehdä kuvia kirjallisesti annetun ohjeen mukaan.

Suurin syyllinen tilanteeseen oli tietysti kehnot valokuvaustaitoni ja ymmärtämättömyys niiden todellisesta tilasta (mikä nykyisillä nuorilla fotareilla tuntuu vain korostuvan), mutta osasyy oli se, että en kerta kaikkiaan ymmärtänyt kirjallisia tehtäväksi antoja. Niin selkeää suomenkieltä kuin ne olivatkin - tai ainakin suomenkieltä.

Hieman onnetonta itsetuntoani lääkitsi havainto, että en ollut ainoa näin kokeva. Sekä keskustelut joidenkin muiden tutkintoa suorittavien kanssa että heidän kuvansa kertoivat selkeästi, että hekään eivät olleet lainkaan kartalla siitä, mitä heitä ja etenkin heidän kuviltaan vaaditaan näyttökokeessa.

Ihminen on paitsi homo sapiens eli viisas (ihanko totta?) myös cognita eli oppiva. Lopulta minäkin sain tutkinnon suoritettua ja samalla vauhdilla vielä Valokuvaajan Erikoisammattitutkinnon heti perään. Lopulta löysin itseni istumassa Kuvallisen ilmaisun tutkintotoimikunnassa, joka on valokuvauksen ammatillisia näyttökokeita valvova elin.

Kokemukset tästä ajasta vahvistivat käsityksiäni. Ilman selkeitä kuvallisia referenssejä on äärimmäisen vaikeaa vain kirjallisesti kertoa valokuvan laatustandardeja. Niin eritasoisia valokuvia näyttökokeiden suorittajat olivat saaneet aikaisekseen eri puolilla Suomea suoritetuissa näytöissä. Heikoimmillaan hyväksytyissä kuvissa saattoi olla kaikki valokuvaajan neljä kuolemansyntiä potenssiin kaksi. Surkein minun aikanani sattunut tapaus oli sellainen, että näyttökokelas toi jurylle suunnilleen kortillisen käsittelemättömiä kuvia ja pyysi jurya valitsemaan niistä parhaat. Kuvat ovat minulla vieläkin, mutta kunnianloukkaus- ja häveliäisyyssyistä en laita niitä esille enkä edes mainitse nimeltä kyseistä Vaasa-Lappeenranta linjan pohjoispuolella sijaitsevaa valokuvaopetusta antavaa oppilaitosta. Tehtävän teemana oli "Ihmisen paras ystävä" tai jotain sinne päin. Kuvat olivat tekniseltä, visuaaliselta ja sisällölliseltä laadultaan alla olevan minun ottamani kaltaisia. Ihan oikeasti.



Toimikunnalta lähti ystävällinen mutta aika tiukkasanainen kirje näyttöjen pitäjälle. Jos näyttökuvien taso ei oleellisesti ala parantua, niin tutkintojen suorittamisoikeus otetaan uudelleen käsittelyyn.

Tälle on helppo naureskella, mutta ajatellaanpa kokelaan asemaa. Hän selaa valokuvaajan ammattitutkinnon näyttökokeen perusteita. Sieltä pitäisi niin hänelle kuin näyttökokeen tuomareille selvitä näytön ja siihen oleellisesti liittyvien näyttökuvien vaatimukset.

Miljöökuvauksesta sanotaan seuraavaa.
a) Valokuvaaja hallitsee kuvauksen miljööolosuhteissa. Valokuvaaja osoittaa aloitekykyä ja rohkeutta kuvaustehtävää suorittaessaan.

Aloitekykyä ja rohkeutta todella tarvittiin, että annettiin kuvien valinta juryn tehtäväksi. Arvioinnin kriteerit sentään kertovat vähän enemmän vaatimuksista.

b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit
Tutkinnon suorittaja
• suunnittelee tarvittaessa kuvaustapahtuman
• perehtyy tarvittaessa miljööseen etukäteen
• ottaa kuvausympäristön ja -tilanteen erityisvaatimukset huomioon työskentelyssään
• hyödyntää kuvausympäristön ominaisuuksia työssään
• huomioi digitaalisen työnkulun ja kuvankäsittelyn vaatimukset ja mahdollisuudet jo kuvausvaiheessa.
• toimii päämäärätietoisesti kuvaustehtävän toteuttamiseksi
• toimii joustavasti ja nopeasti muuttuvissa tilanteissa.

Niin tai näin, niin yllä olevat ohjeetkin voivat avautua hyvin monella tavalla eri ihmisille. Varsinkaan kun niissä ei sanota kuvista oikeastaan yhtään mitään. Minulle ohjeet eivät ainakaan aukene ilman konkreettisia esimerkkejä. On selvää, että näyttötutkintojen perusteisiin ei voi laittaa mitään yksityiskohtaisia ja yksittäisiin tapauksiin viittaavia ohjeita, mutta hieman enemmän niitä voisi avata. Nyt ne tuppaavat jäämään savolaisen jutun tasolle, eli vastuu ymmärtämisestä jää lukijalle.

Tämän bloggauksen juuret ovat minun ja Matti J. Kalevan välisessä netti- ja puhelinkeskusteluissa, joihin päädyimme Matin blogissa olleiden juttujen johdosta. Yritin lähettää Matille konkreettisia esimerkkejä vähemmän onnistuneista ns. valintakuvan ehdon täyttävistä kuvista. Epäonnistuin yhtä surkeasti kuin aikoinani yrittäessäni lähettää omasta mielestäni hyviä kuvia.

Tässä kuvat ja Matin kommentit niistä. Ne ovat Matin blogissakin, mutta tässä helpommin hahmotettavissa, kun kuva ja teksti ovat yhdessä. Kuvat 1-3 ovat siis minun mielestäni hyviä huonoja esimerkkejä ja kuvat 4-5 kohtuullisia hyviä esimerkkejä. Siis aluksi valintakuvia ja sitten jotain muuta. Matin kommentit perässä ja minun mahdolliset jälkikaneetit suluissa)

Kuva 1. kyllähän tuo sinne valintakuvien ryhmään yrittää kurkotella, mutta tuossakin on vallitsevan valo-olosuhteet selkeästi tunnistettavissa ja valokuvaajan täytevalo kontrastia painokelpoisella puolella kohtuullisena pitämässä. Joten paljon tuhruisempaa ja epäloogisempaa valomaailmaa on liian monessa kuvituksessa eri julkaisuissa. Sen lisäksi että niissä ei myöskään kerronta ja sommittelu ole näinkään asiallista. Huono ehdotus. Joten ei se ole mikään läpihuutojuttu oikealle valokuvaajalle tuo valintakuvan tuottaminen.

 Kuva 2. Tämähän ei siihen valintakuvavalaistukseen yllä lainkaan. Tässä on ihan puhdaslinjainen museaalinen täysimyötäinen dokumentointivalo eläimen turkin ominaisuuksien havainnollistamiseksi. Ja sommittelukin on siihen viitekehykseen hyvin tarkoituksenmukainen. Luonnollisesti valon kolmiulotteisuutta olisi helposti parannettavissa,, mutta hallitsemattomasta valosotkusta ei voi edes puhua.

 Kuva 3. Tässä lähestytään tarkoittamaani valokerronnan ulkopuolista tallennetta. Kertovuudeltaan ja kolmiulotteisuudeltaanhan sekä kontrastisuuntautumiseltaankin se on tietysti ihan onneton, jos aiheena on kyseisen henkilön työskentely, kuvan nimestä päätellen. Kuitenkaan tässäkään ei ole sitä monensuuntaista ja monivarjoista sotkua joka tekisi tästä selkeän valintakuvan. Sommittelukin tekee kyllä parhaansa kyseiseen kategoriaan pyrkimiseksi.
(Kuvat 2 ja 3 ovat kirjasta Digikuva - myynti, osto & käyttöoikeus edustamassa kuvia, joille ei syystä tai toisesta ole menekkiä - minun mielestäni. Varmemmaksi vakuudeksi laitoin kuvat pariinkin eri kuvapankkiin myyntiin. Ainakin tämän perusteella olin oikeassa. Tähän päivään mennessa kumpikaan ei ole käynyt kaupaksi.)


 Kuva 4. Juuri niin. Tämä kuva täyttää useita oikean valokuvan sekä teknisiä, että visuaaliskerronnallisia kriteereitä ihan riittävällä tasolla. Kunpa kaikki pikaisestikin huitaistut artikkelikuivitukset olisivat edes näin valokuvauksellisia. Silloin voitaisi toivoa jonkun tasoisen visuaalisen kasvatuksen etenevän mediassamme.
(Tämä oli siis minun mielestäni ei-valintakuva. Minua itseäni viehättää kuvan sitominen jollain pienellä yksityiskohdalla vastaamaan ainakin yhteen rimpsun MITÄ, MISSÄ, MILLOIN, MIKSI, MITEN, KUKA kysymyksistä. Tässä se on kirjanmerkkinä toimiva metrolippu, jonka väreistä Englannissa metrolla kulkeneet tunnistavat sen. Tämä ahaa-oivallus ei tietenkään aukene kaikille kuvaa katsoville, mutta eihän mikään viesti tavoita kaikkia vastaanottajia samalla tavalla. Pikemminkin päinvastoin.)


Kuva 5. Tämähän on ihan oikea valokuva, looginen valaistus, kertovat varjot, huolellisesti pohdittu ja toteutettu rajaus ja laukaisuhetkikin. Jos tässä olisi vielä tunnistettava ainutkertainen emootio jonkun keskeisen hahmon ilmaisemana, kyse olisi mielestäni visuaalisesti ja valokuvauksellisesti kunnon teoksesta.
(Tämä kuva on ensimmäisestä Valokuvaajan ammattitutkinnon näyttökokeestani, sen uusintakerrasta. Näyttöni ollessa meneillään huomasin kauhukseni, että minulta puuttui tehtäväksi annon "Tällä kuvalla hänet valittiin vuoden isäksi" mukainen kuva. Hätäpäissäni tempaisin läppärin kovalevyltä nopean selaamisen jälkeen tämän korvaavaksi. Juryn lausunto oli: "Timo. Tämän ja nimenomaan tämän kuvan vuoksi sinut on hyväksytty." 

Tutkinnon suorittaja toimii joustavasti ja nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Niinpä. Jury oli tehtäviensä tasalla.)

Kuten näistä esimerkeistä ilmenee, valokuva on niin monimuotoinen ja monitasoinen ilmaisutapa, että mihinkään kuvaan ei saada mahtumaan kuin pieni osa sen mahdollisuuksista. Hyvillä kuvaajilla useampi asia on valokuvissaan nautinnollisesti hallittu kun kokemattomammilla tai ajattelemattomammilla. Ongelma onkin mielestäni juuri siinä että valintakuviin mitään niistä ei saada lainkaan. MJK

----------------------

Yrittänyttä ei laiteta. Jatkan matkaani koettaen päästä selville, millainen kuva on valintakuva. Jos en muusta syystä, niin välttääkseni niidedn ottamisen. Alla valintakuvan kriteerit by MJK.


- Valintakuvasta ei ole löydettävissä minkäänlaista  luonnollista tai edes loogista valon suuntaa, vaan sen valoilmaisu ja –kerronta on vain muodotonta sotkua.
- Valintakuvista puuttuu siis myös jokseenkin kokonaan valoilmaisulle ominainen looginen ja harkittu muoto- ja kontrasti-ilmaisu.
- Valintakuvan varjot ovat sekä muodoiltaan hallitsemattomia, että sijainniltaan  vain puhdasta kerrontaa ja viestiä sekoittavia.

Kissoja kun tykkään kuvata, niin laitetaan lisää täkyjä koukuun. Josko nämä jo olisivat valintakuvia?

Valintakuvat kassissa, niin Sanomienkin talous on vatupassissa.

 Kuva 6

  Kuva 7
  Kuva 8

Saturday, 24 March 2012

Kuvasitaatti


Tekijänoikeuslaissa sanotaan mm. seuraavaa

25 §
Julkistetuista taideteoksista saa ottaa tekstiin liittyviä kuvia:
1) arvostelevaan tai tieteelliseen esitykseen; sekä
2) sanomalehteen tai aikakauskirjaan selostettaessa päiväntapahtumaa, edellyttäen ettei teosta ole valmistettu sanomalehdessä tai aikakauskirjassa toisinnettavaksi

49 a §
Jos valokuva on tekijänoikeuden kohteena, voidaan vedota tekijänoikeuteen.

Katekismuksen tavoin voidaan kysyä: "Mitä se on?"

Se on ensinnäkin sitä, että itse asiassa valokuvalla on parempi suoja kuin muilla taiteellisilla (ainakin tekijän mielestä) pläjäyksillä. Kaikki valokuvat nauttivat tekijänoikeuden lähioikeuksia riippumatta siitä, ylittyykö niiden kohdalla teoskynnys vai ei. Suoja-aika on lyhyempi, mutta 50 vuotta kuitenkin. Harvalla valokuvalla on taloudellista arvoa päiväntapahtumaa pidemmälle - suurimmalla osalla ei minkäänlaista.

Julkaistuista valokuvista voidaan ottaa ilman tekijän lupaa ns. kuvasitaatti arvostelevaan tai tieteelliseen esitykseen. Mitäs se sitten on?

Arvosteleva esitys tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että arvostelu kohdistuu siteerattavaan kuvaan. Kuvan teknisiä, visuaalisia, yhteiskunnallisia yms. arvoja saa kehua tai haukkua niin paljon kuin sielu sietää ilman kuvaajan lupaa.

Sen sijaan, jos aletaan kuvan perusteella arvioida kuvaajan persoonaa, niin ollaankin helposti aika ohuilla jäillä. Jos esimerkiksi tätä kuvaa käytetään esimerkkinä todistamaan sitä, että kuvaaja ei osaa pitää kameraa vaakasuorassa monien muiden valokuvallisten vajaavaisuuksiensa ohella, niin arvostelu ei kohdistu enää valokuvaan vaan kuvaajaan. Minun tulkintani on se, että kuvasitaatin käyttö ei ole enää sallittua.

Vielä vähemmän on sallittua käyttää kuvasitaattia (edelleen ilman lupaa) kuvassa olevien ihmisten arvosteluun. Esimerkiksi väittämällä omassa julkaisussaan kuvassa näkyvää lääkäriä epäpäteväksi, koska tämä ei osaa käyttää stetoskooppia, täyttäisi jo törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.

Tieteellinen esitys se vasta epämääräinen käsite onkin. Kun nykyisen laintulkinnan mukaan myös populaaritieteellinen esitys kuuluu tämän alle. Ehkä jopa poikkitieteellinen? Mielestäni hyvää pohdintaa täällä.


Valokuvaaja Matti J. Kaleva pohdiskelee blogissaan valintakuvan problematiikkaa ilman yhtään kuvasitaattia. Selityksenä tietotekninen osaamattomuus, tekijänoikeudet ja omien hyvien huonojen esimerkkien puute. Viimeksi mainitussa on lievää itsekehun makua, mikä saa vinonhymynkareen lukijan huulille, ensimmäisen kyllä uskon ja keskimmäiseen pieni kommentti.

Jos Matti käyttäisi netistä kopioimiaan kuvia tässä esimerkkeinä, niin minusta siinä on mahdollinen tekijänoikeuden loukkauksen vaara. Nimittäin nythän ei arvosteltaisi juuri ko. kuvia, vaan ne olisivat havainnollistamassa tekstiä. Siis enemmän kuvituskuvia kuin arvosteltavia kuvia. Jos bloggauksen otsikkona olisi vaikka "Satunnaisten nettikuvien arvostelua" ja jokaista kuvaa arvosteltaisiin nyt bloggauksessa olevin kriteerein, niin tilanne olisi minun mielestäni eri.

Kuten varmaan lukijoille on selvinnyt, niin en ole juristi ja nämä pohdinnat eivät oikeuta ketään tekemään mitään kuten eivät estä samoilla argumenteilla. Kuvasitaatti ei ole itsestään selvyys, mutta ei sen käyttöä selvissä tapauksissa kannata arkaillakaan. Lunta tosin voi tulla tupaan.

Matille ja muille tietoteknisille kömpelyksille vielä pieni paketti, miten kuvasitaatti laitetaan teknisesti tälle blogialustalle. Matin blogi ainakin käyttää tätä Googlen blogialusta.

Kuvan lataaminen blogiin aloitetaan klikkaamalla Linkki-kohdan vieressä olevan Lisää kuva symbolia. Kursori kannattaa olla valmiiksi siinä kohdassa tekstiä, mihin kuvan on tarkoitus tulla.


 Kuvan nettiosoite (URL) kopioidaan sille varattuun kohtaan, jos kuva halutaan kopioida suoraan sen nettiosoitteesta. Kuva ilmestyy näkyville. Klikkaamalla Lisää valitut toimintoa kuva siirtyy blogiin kursorin kohtaan. Väärään kohtaan mennyt kuva voidaan raahata hiirellä oikeaan kohtaan.


Kuva kuva on blogissa, sen kokoa ja paikkaa vaakasuunnassa voidaan säätää. 



Kuva voidaan myös tallentaan ensin netistä omalle koneelle ja siirtää sieltä blogiin. Tämän etuna on tietysti se, että jos kuva poistuu nettiosoitteesta, niin omalta koneelta ladattu säilyy blogissa.  


Omalle koneelle ladattu kuva siirretään blogiin kuten netissä oleva. 


Sitaatissa on aina mainittava hyvän tavan mukaisesti kuvaajan nimi tai ainakin kuvan lähde. Hyvä tapa on linkittää kuvan lähde kuvaajan nimen avulla. 
Kuvan voi laittaa blogiin myös pelkän linkin avulla. Linkki ei ole kuvasitaatti, joten linkin käyttö on paljon vapaampaa tekijänoikeuksien rajoituksista. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että linkittämisessä ei ole mtään rajoituksia. Jos joku on tuonut materiaalia nettiin, niin se on tarkoitettu katsottavaksi. Myös arvioitaviksi. Julkistettujen teosten arviointi kuuluu sanavapauden perusperiaatteisiin. Niiden arvostelua ei tekijällä ole oikeutta kieltää. 
Suljetuille sivuille on salasanat ja muut suojaukset. Yleisesti katsotaan, että netissä  salasanan takana olevaa materiaalia ei ole julkistettu eli saatettu yleisön saataville. Silloin sitä ei voida siteerata.

Friday, 23 March 2012

Piirikunnallista tasoa

 
Sami Kero

Vuoden 2011 lehtikuva on valittu. Voittajaksi selvisi Sami Keron yllä oleva kuva Egyptin kansannoususta talvella 2011.  Tuomariston perustelut voittokuvalle olivat: "Vahva kuva, joka kertoo, mitä tapahtuu, kun yhteiskunnallisen muutoksen tarve kiristyy äärimmilleen ja tavallisesta kaupungista tulee hetkessä sotatanner. Voittajakuva pitää otteessaan monia katselukertoja, se kiteyttää arabikevään rauhatonta sanomaa."

Tuomaristoon kuuluivat päätoimittaja Rob van Bracht, valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen ja tohtorikoulutettava Mia Muurimäki. Tuomariston lausunnossa on yksi (1) paikkaansa pitävää lausekin. "Voittajakuva pitää otteessaan monia katselukertoja". Ainakin minut. Katselin kuvaa pitkään useita kertoja yrittäen epätoivoisesti löytää siitä kätkössä olevia sen Vuoden lehtikuvaksi tekeviä ominaisuuksia. En löytänyt.Varmaan ne siellä ovat, kun arvovaltainen raati sellaiset on löytänyt ja vielä kirjannut ylös. Olisi tietysti ollut tavalliselle kuvan katsojalle kuten minulle ihan mukavaa, jos tuomaristo olisi avannut vähän tarkemmin kuvan ja perustelujen välistä yhteyttä.

Suomalaisen lehtikuvauksen veteraani Jore Puusa antoi Peter Forsgårdin valokuvablogissa ensimmäisen (lisää on varmaa tulossa) arvionsa kuvasta: "Voittajakuvassa sillalla on tosiaan ihmisiä mutta ei mieltään osoittavia väkijoukkoja vaan mellakkapoliiseja. Juryn sanomalla ja kuvan visuaalisella viestillä ei ole yhtymäkohtaa, valitettavasti. Mutta kuva näyttää kuin satunnainen turisti olisi kuvannut hotellinsa parvekkeelta bridge kameransa pisimmällä zoomilla sinne mistä kuuluu meteliä. Kuvassa on erittäin voimakas konservatiivinen indoktrinaatio, se nimenomaan halveksii kansannousua näyttäen yhden ainoan miehen kävelemässä ( kädet taskussa?) autolleen tms. Kerrassaan surullinen esitys kun kuvaa vertaa Tahrir aukiolla kuvattuun raakaan väkivaltaan tai hurmokselliseen kansannousun tunnelmaan tuhansine ihmisineen uhmaamassa hallitusta. Omana sotakuvaaja aikanani 76-90 tästä olisi saanut haukut kuvatoimitukselta ja kysymyksen, etkö uskaltanut mennä sinne missä action oli."

Olen ollut ja olen varmaan vieläkin eri mieltä Joren kanssa monista valokuvaukseen liittyvistä asioista, mutta tämän kuvan suhteen 110% samaa mieltä. Kuva on kaikilla mittareilla mitattuna piirikunnallista tasoa, mutta etenkin siksi, että vertailukuvia samasta tapahtumasta maailmalla on kiusallisen paljon ja ne ovat kiusallisen paljon parempia.


Mikä tahansa tällä sivustolla oleva valokuva Egyptin kansannoususta on sekä visuaalisesti että sisällöllisesti aivan eri luokkaa kuin piirikunnalisen tason Suomen Vuoden lehtikuva 2011.

Lehtikuvaan pätee pitkälti sama journalistinen rimpsu kuin tekstiinkin. Mitä paremmin se kykenee vastaamaan ilman kuvatekstiä kysymyksiin MITÄ, MISSÄ, MILLOIN, MIKSI, MITEN, KUKA, sitä paremmin se palvelee lehtikuvana. Tästä kuvasta käy ilmi, että ollaan jossain etelässä (palmu), mutta kaikkiin muihin kysymyksiin jää vastaus saamatta. Toinen kuvan ansio on vastavalon käyttö, joka sekin saattaa olla enemmän sattumaa kuin harkittu teko. Hotellin parvekkeelta oli näkymä sillalle vastavaloon.

Siihen ansiot suunnilleenkin jäävät. Siis visuaaliset ja sisällölliset. Kuva on tyypillinen snapshot, kuka tahansa paikalla ollut satunnainen matkailija olisi voinut näpsäistä sen kännykällään ja laittaa saman tien eteenpäin toimitukseen "lukijan kuvana"  á 50 euroa sekä kaikki oikeudet Hesarille ja juriset vastuut satunnaiselle matkaajalle. Tuskin Hesarissakaan olisi huudettu, että "Etusivu uusiksi", jos tämä kuva olisi pläjähtänyt Hesarin lukijan kuvan numeroon13134.

Se, että kuvaaja on ollut siellä, missä tapahtuu, ei tee kuvasta vielä mestarillista lehtikuvaa. Olisikohan jonkun pitänyt kertoa se myös tuomaristolle. Tämä ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta viime vuosina, kun vuoden lehtikuva tai uutiskuva valittiin kyseisin perustein. 

   
2010 Vesa Laitinen

 
2008 Sami Kero

 2004 Markku Niskanen

2003 Markus Jokela

Thursday, 22 March 2012

Syväepäterävyyttä tai -terävyyttä

  105 mm;  f 4.0, kroppikerroin 2 (400 px x 267 px)


  105 mm;  f 4.0, kroppikerroin 1 (400 px x 267 px)


  105 mm;  f 4.0, kroppikerroin 2 (200 px x 133 px)

Sulantoblogissa oli keskustelua syväepäterävyydestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Lähinnä oli kiistaa, siitä, vaikuttaako digikameran kennon koko syväterävyyteen ja jos vaikuttaa, niin miten.

Kun asiaa kysyttiin minultakin, niin tässä muutama kommentti itse asiasta kuultuna. Asiasta enemmän tietävät tai ainakin enemmän tietävänsä luulevat ovat tervetulleita kommentoimaan.
Syväterävyydestä käydyissä debateissa esiintyy aika usein aidoista ja aidanseipäistä puhumisen dilemma. Valokuvan syväepäterävyys ei ole täysin absoluuttinen asia, vaan se riippuu katsojan näkökyvystä ja hänen tulkinnastaan kuvan osien terävyydestä. Jonkinlainen mitattavissa oleva määritelmä syväepäterävyydelle saadaan, kun sovitaan kuvassa olevan objektin olevan syväterävyysalueella, jos luonnossa pistemäinen kohde kuvautuu sillä etäisyydellä niin pieneksi, että silmän erottelukyky ei erota sitä pisteestä. Silmän erottelukyky on noin 2 kulmaminuuttia, mikä tarkoittaa sitä, että 50 cm:n päästä katsottuna alle 0,3 mm:n päässä olevat kaksi pistettä näyttävät yhdeltä pisteeltä.

Jos piste kuvautuu suuremmaksi ympyräksi kuin silmän erotuskyky, niin se osa kuvasta koetaan epäterävänä.


Sama objektiivi piirtää yhtä kaukana olevasta kohteesta samalla aukkoarvolla ihan samanlaisen kuvan kuvan kennolle, riippumatta kennon koosta. Suuremmalle kennolle piirtyy vain enemmän kohteesta. Siis mahdollinen erilainen syväepäterävyys ei voi johtua siitä, että kuvat kennolla olisivat erilaiset syväepäterävyyden suhteen.

Sen sijaan jos pienemmän kennon kuvasta tehdään saman kokoinen kuva kuin suuremman kennon kuvasta, niin sama yksityiskohta on edellisessä tapauksessa kuvissa suurempi. Siksi se näyttää vähemmän pistemäisemmältä eli epäterävämmältä. Tilanne on juuri päinvastainen kuin usein kuulee sanottavan. Suuren kennokoon kameralla otettu kuva näyttää vähemmän syväepäterävältä kuin pienemmän kennokoon kameralla otettu kuva saman polttovälin objektiivilla ja samalla aukkoarvolla. Mutta vain, jos kuvat näytetään saman kokoisina. 

Yllä oleva kuvasarja pyrkii havainnollistamaan tilannetta. Otettuja kuvia Canonin EOS Mk II:lla on tasan yksi.  Rajasin kuvan siten, että se vastaisi kroppikertoimella 2 otetun kameran kuvaa. Kuvaruudulla keskimmäinen ja alin näyttävät samanlaisilta syväepäterävyyden suhteen, kun ylin näyttää selvästi edellisä syväepäterävämmältä. Ainakin minun silmilleni. Syväepäterävyys kun on osin henkilökohtainen juttu.

ps. Kun keskustelu asian pakeilta on vilkasta, niin tässä vielä yksi kuvasarja asiaa havainnollistamaan. Otin samasta kohtaa kahdella eri polttovälillä kuvat. Pitkällä 105 mm:n polttovälillä aukkoarvoilla f/4.0 ja f/8.0 sekä lyhyemmällä 53 mm:n polttovälill aukkoarvolla f/4.0.  Jutun juonen pitäisi käydä ilmi kuvasarjasta.

105 mm; f/4.0; 1/250 s 

105 mm; f/8.0; 1/60 s  

 53 mm; f/4.0; 1/250 s (rajattu kroppikertomen 2 mukaan)

 53 mm; f/4.0; 1/250 s 



Wednesday, 21 March 2012

Happy birthday, sweet sixteen



Kotikatuni Saarantien ranskalainen kaunokainen, Renault 2D Twingo 1.2-CO6305/234 pääsi nuoren neidon ikään. Se täytti 11.3. 16 vuotta. Entisen työpaikkani entinen koulusihteeri oli hädin tuskin vanhempi, kun ostin  tämän kaunottaren häneltä parisen vuotta sitten.

Autohan on ranskan kielessä feminiini, le automobile. Kun ranskan taitoni on lähes olematon, niin en tiedä käytetäänkö Ranskassa vain ranskalaisista autoista feminiinistä muotoa ja muun maalaisista vaikka nimitystä la char, eli suomeksi lähinnä sanaa kärry. Sopisi ainakin ranskalaiseen ajattelumaailmaan.

Tosiasiassa 16-vuotiaan neidon ja saman ikäisen auton yhtäläisyydet taitavat olla aika vähäisiä. Jos neitonen on hehkeimmillään 16-vuotiaana (ainakin jos uskomme iskelmäsanoittajia), niin auto alkaa sen ikäisenä olla jo elinkaarensa loppupuolella. Kun vein Twingoni katsastukseen, niin kysyin katsastusmieheltä, että eikö tämä voisi löydä leimaa rekisteriotteeseen neitokaisen synttäripäivän kunniaksi. Muuten olisi kyllä sopinut, mutta kun "reikiä oli enemmän kuin entisen hammastahnamainoksen nolla". 

Hammaslääkäri paikkaa hampaat ja auton reiät tukkii hitspillillä meidän nurkillamme Autokorjaamo Alanen Oy isältä pojalle periytyneellä ammattitaidolla nopeasti ja edullisesti. Ei kun jälkitarkastukseen leimaa hakemaan, joka tulikin jos nyt ei ihan arvosanalla kiitettävä plus niin ilman moitteita kuitenkin. Taas on vuosi peliaikaa ainakin ilman pelkoa katsastusviranomaisista.

16 vuoden täyttyminen ei ole ihmisen elämässä kovinkaan merkittävä rajapyykki lakisääteistein oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta. 15 vuotta on paljon kriittisempi. Silloin muun muassa tullaan rikosoikeudellisesti vastuullisiksi. Ehkä sitä ei kuitenkaan voi soveltaa autoihin. Kun sain viime vuonna rikesakon ylinopeudesta, niin tuskin olisin voinut sälyttää vastuuta ja korvausvelvollisuutta Twingolleni. Sehän se ajoi ylinopeutta, minä olin vain kyydissä. Toki olisihan se voinut esiintyä oikeudessa todistajana 15-vuotiaan oikeudella, joita on mm.

  • Voi esiintyä oikeudessa todistajana
  • Alkaa henkilökohtainen rikosoikeudellinen vastuu
  • Voi mennä töihin, jos on suorittanut oppivelvollisuuden
  • Voi itse tehdä, irtisanoa ja purkaa työsopimuksen
  • Oikeus hallita omalla työllä ansaitsemaansa palkka
  • Oikeus avata oma pankkitili sekä tehdä testamentti
  • Voi ajaa mopo- ja traktorikortin sekä kuljettaa moottorivenettä
  • Voi erota kirkosta vanhempien/huoltajan luvalla
  • Voi liittyä poliittiseen puolueeseen

Jos näistä joku on Twingollani ollut mielessä, niin veikkaisin työsopimuksen irtisanomista kanssani. Meikäläisen pihalla kun autoilla tapana alkaa kukkia. Se on eri asia kuin kukkaan puhkeaminen.

16-vuotiaana päättyy myös ns. suojaikä. Mihin se tarkoittaa, siitä tarkemmin  Kirkan laulussa Ehkä suukon antaa saan.

Lakiteksti asiasta on vähemmän runollista. 
"Seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyy henkilö, joka
• on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman kanssa
• koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle seksuaalisen teon
• houkuttelemalla, painostamalla, pakottamalla tai muilla keinoin saa kuuttatoista vuotta nuoremman ryhtymään seksuaaliseen tekoon.

Alle 16-vuotiaan seksuaalisen hyväksikäytön yrityskin on rangaistava teko. Seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä tekoa, jossa osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.

Alle 16-vuotiaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan, vaikka tämä olisi yli 16 mutta alle 18 vuotta, jos tekijä on tämän vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa tähän nähden sekä asuu tämän kanssa samassa taloudessa."



Näin ollen, jos minulla olisi mechanofilisia taipumuksia, niin vielä kaksi vuotta pitäisi odottaa. Asummehan Twingoni kanssa samassa taloudessa. En tosin tiedä, mitä se on vaikuttanut suhteeseemme, että Twingo joutuu olemaan kesät talvet ulkona pihalla vuorokaudet ympäriinsä. Autotallissa kun majailee nykyään toinen salarakkaani, maalämpöpumppu. Siitä tarkemmin seuraavassa bloggauksessa.


Tuesday, 13 March 2012

Narsisti

Kuva:Michèle Constantini

Ilta-Sanomat julkaisi nettiversiossaan 9.3.2012 oheisen kuvan tekstillä Kun narsisti tuhoaa avioliiton otsikoidun jutun yhteydessä. Kuvan on ottanut ranskalainen kuvapankkikuvaaja Michèle Constantini. 

Kuvassa oleva mieshenkilö on varmaan antanut kuvansa julkaisuun laajat oikeudet. Muuten se ei olisi kuvapankissa. Siitä huolimatta en usko hänen olevan kovin hyvillään, jos hän sattuisi näkemään kuvansa tässä asiayhteydessä. Vielä ilman mainintaa, että kuvan henkilö ei liity tekstiin millään tavalla. 

Niin epätodennäköistä kuin onkin, että tämän kuvan julkaiseminen Ilta-Sanomien sivuilla johtaisi mihinkään, niin periaatteessa se olisi mahdollista. Suurin osa lukijoista varmaan ymmärtää, että kuva on "vain" kuvituskuva, jolla ei ole juuri mitään tekemistä itse jutun kanssa. Siitä huolimatta minusta tämä kuva tässä yhteydessä ilman mitään taustatietoa kuvan henkilön liittymisestä tai liittymättömyydestä tekstiin täyttää ei ainoastaan kunnianloukkauksen vaan törkeän kunnianloukkauksen ehdot.

Suomen rikoslaki määrää kunnianloukkauksesta:

    »Joka
    1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
    2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
    on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
    Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
    Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.»
    (Rikoslain 24. luku, 9 §[1])

Törkeästä kunnianloukkauksesta laki sanoo:

    »Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa
    1) rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
    2) aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa
    ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.»
    (Rikoslain 24. luku, 10 §[2])

Olisiko jotenkin sattumaa, että näitä sattuu Sanomien lehdille. Tässä Ilta-Sanomille ja Ahteen juttu Hesarille. Pentikäinen on kovasti nöyrää poikaa nyt, kun selvästi  löysät on jo housuissa. Toivoen, että anteeksi pyytelemällä pääsee vielä kuin koira veräjästä. Hilkka Ahteena minä nostaisin ilman muuta prosessin Hesaria vastaan. Ei tarvitse olla ihmeellinen ennustajaeukko, jotta voisi päätellä lopputuloksen. Korvaukset Ahteelle voisivat olla aika tuntuvat.

Miettimättä sen enempää, kuinka todennäköisiä eri vaihtoehdot (narsistikuva tulee asianomaisen tietoon, hän nostaa prosessin, Iltis  joutuu maksumieheksi ja alkaa periä saatavia kuvatoimistolta, joka puolestaan käy kuvaajan kimppuun) ovat, tämä osoittaa selvästi, että kaikki on mahdollista. Ei vain Seiskassa, vaan myös Sanominen lehdissä. Siksi minä en allekirjoittanut minulle tarjottua sopimusta. Se oli periaatteellinen kannanotto. Sen oikeutusta yllä olevan Iltiksen juttu vahvistaa.

ps. Hesari julkaisi tänään 13.3.2012 seuraavan uutisen. Punaiset lihavoinnit ovat minun merkitsemiäni

"Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen ei tyrmää yksiselitteisesti sitä, että huhut AKT:n Timo Rädyn ja Hilkka Ahteen suhteesta kerrottiin julkisuuteen.

Uimosen mukaan suhdehuhut liittyivät yhteiskunnallisesti merkittävään keskusteluun, jonka yhteydessä huhujenkin kertominen voi periaatteessa olla hyväksyttävää.

Olisi kuitenkin suotavaa kertoa yleisölle myös, miten tiedot on varmistettu.

Helsingin Sanomat mainitsi sunnuntaina jutussaan suhdehuhut. Maanantaina vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen pyysi Ahteelta ja muilta asianomaisilta anteeksi lehden aiheuttamaa mielipahaa.

Helsingin Sanomilla ei ollut omaa näyttöä seurustelusuhteesta."

Jos nyt joku ei satu tietämään, niin Risto Uimonen on entinen Hesarin pääkirjoitustoimittaja. Hän tuli Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi Pekka Hyvärisen erottua siitä ns. Vanhasen lautakasajutun takia. Siinähän keskeinen kysymys oli siitä, voivatko lehdet julkaista suunnilleen mitä tahansa ilman näyttöä lähdesuojaan vedoten. Yllä olevakin jättää Hilkka Ahteen roikkumaan löysään hirteen, josta ei ole mitään ulospääsyä. Suhteen olemattomuutta kun on mahdotonta todistaa. Meikäläinen oikeuskäytäntö ei tunne käännettyä todistustaakkaa, mutta se periaate ei näytä koskevan Hesaria - eikä YLE:n Korvolaa.


Thursday, 8 March 2012

Pää pyörällä




Hesarin tiedepalstalla teoreettisen fysiikan päivystävä dosentti vastaili lukijan kysymykseen 6.3.2012 tähän tapaan.

"Miksi ihminen ei tunne maapallon pyörimisliikettä?

Maapallon pyörimisliike akselinsa ympäri on nopeinta päiväntasaajalla. Paikallaan seisova ihminen liikkuu siellä Maan mukana noin 1700 kilometriä tunnissa.
Helsingissä pyörimisnopeus on noin puolet tästä. Etelä- ja pohjoisnavalla liikettä ei ole lainkaan.
Ihminen ei tunne maapallon pyörimisliikettä, koska hän ei pysty erottamaan sen vaikutusta painovoimasta. Ihmistä paikallaan pitävään Maan painovoimaan verrattuna pyörimisliikkeen vaikutus on pieni, vain 0,3 prosenttia.
Ihminen voisi huomata maapallon kiertoliikkeen vasta, jos se olisi selvästi nopeampi.
Iiro Vilja teoreettisen fysiikan dosentti
Turun Yliopisto"

Päivystävältä dosentilta on nyt menneet vähän puurot ja vellit sekaisin, eli maapallon pyörimisnopeus ja maapallon pinnan nopeus. Kiinteän pyörivän kappaleen joka kohdan kulma- tai pyörimisnopeus on  sama. Myös molemmilla navoilla, vaikka harvat ovat päässet sen toteamaan Auringon tai tähtitaivaan vaakasuorana kiertona. Maapallon pyörimisnopeus on (noin) yksi kierros vuorokaudessa. Tästä syystä päiväntasaajalla oleva tuntee olevansa mainitun 0,3% kevyempi kuin mitä hän tuntisi, jos Maapallo ei pyörisi. Se vastaisi siis  100 kg:n painoisella ihmisellä 300 gramman kevennystä. Ero olisi ehkä juuri ja juuri havaittavissa, jos maapallon pyöriminen lakkaisi yhtäkkisesti. Tosin painoeron havainnointi taitaisi jäädä sen seikan varjoon, että päiväntasaajalla oleva tarkkailija lähtisi kuin leppäkeihäs lentoon kaiken muun irtonaisen kanssa nopeudella 1700 km/h, kun taivaankappaleiden liikuttaja painaisi maapallon pyörimisen pysäyttävän jarrun pohjaan. 

Eihän sen tosin tarvitse olla pelkkää fiktiota. Ei ainakaan, jos uskomme Vanhaa testamenttia ja Joosuan kirjaa. Ja miksemme uskoisi. Siellä kun kerrotaan, että Jumala pysäytti auringon keskitaivaalle, jotta lankeava pimeys ei olisi estänyt Israelin kansaa kostamasta vihollisilleen. (Joos. 10:12–13.).

Koska Auringon liike taivaalla on näennäistä, niin ei liene värin olettaa Jumalan pysäyttäneen Maapallon pyörimisen eikä suinkaan pistäneen Auringon kiertämään maapalloa geostationaarisella radalla kuin tietoliikennesatelliitin konsanaan. Sillä se edellyttäisi Auringon kiitävän kiertoradallaan noin 365 kertaa niin nopeasti kun Maa kiertää nyt Aurinkoa eli noin 11000 km/s ja vastaavasti Maan Auringon radallaan pitävän painovoiman pitäisi olla edellisen suhteen neliö, eli lähes 13000 kertainen Auringon nykyiseen painovoimaan verrattuna. Melkoisesti saisi Maan massaa kasvattaa, että tähän päästäisiin.

Niinkuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias,
kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Viimeksi mainitulle ominaisuudelle olisi tässä varmaan käyttöä, koska vähemmällä vaivalla ja pienemmillä vaurioilla Auringon pysäyttäminen keskitaivaalle onnistuisi pysäyttämällä Maapallon pyöriminen. Eihän kukaan käske tehdä sitä hätäjarrutuksena, vaan kevyesti jarrupoljinta polkemalla tai jarrukahvaa kääntämällä. Millainen mekanismi maapallojarrussa nyt sattuukin olemaan. 

 
Tekstissä mainittu kiertoliikekin on eri asia kuin pyörimisliike, vaikka niitä synonyymeinä tässä käytetään. Maapallo on kiertoliikkeessä Auringon ja pyörimisliikkeessä akselinsa ympäri. 

Jos vielä spekuloidaan sillä, milloin ihminen voisi painossaan havaita Maapallon pyörimisen, niin voitaisiin olettaa sen tapahtuvan silloin, kun pyörimisestä aiheutuva painon pieneneminen on päiväntasaajalla 10%. Maapallo pyörisi silloin 5 kertaa niin nopeasti kuin nyt. Eroa ei huomaisi nytkään muuten kuin vertaamalla painoaan kahdessa eri painossa. Ivalosta Nairobiin lentävä turisti tuskin voisi olla huomaamatta näin isoa painonpudotusta. Jos Maapallo pyörisi 8 kertaa niin nopeasti kuin nyt, niin päiväntasaajalla kappaleet eivät painaisi enää mitään, ei ainakaan kylpyhuonevaa´alla punnittuina. 


Tuesday, 6 March 2012

Valon nopeus on valonnopeus

Unkarin pampaa

Kun tulin aikoinani maalaispoikana Helsinkiin, niin ihmettelin kovasti, kun kaikkien kampaajien sukunimi näytti olevan Salo. Salon Merja, Salon Liisa ja niin edelleen. Meillä kotipuolessa kun oli tapana kutsua ihmisiä tyyliin Suvannon Timo.  

Toki asia selvisi nopeasti, en ollut vain tottunut siihen, että hiustenleikkuupaikkaa kutsutaan salongiksi, vieläpä ulkomaan kielellä. Orivedellä hiukseni lyhennettiin parturi-kampaamo Laakson etuhuoneessa. Takahuoneessa pelattiin korttia silloin, kun ei ollut asiakkaita.  Joskus jopa silloinkin, kun asiakas jo odotti kärsimättömästi pääsyä parturin tuoliin. 

Niin maalainen en sentään ollut, että olisin kuvitellut kaikkien kampaajien olevan salolaisia. Vaikka sekin olisi ainakin loogisesti ollut mahdollista. Monet henkilöt ovat tulleet tunnetuiksi nimenomaan paikkakuntansa edustajina. Tohmajärven Katri Helena, Kotkan Kerttu tai Porin Matti. Näistä tosin vain ensimmäinen on lihaa ja verta oleva ihminen.  Porin Jennikin olisi, mutta tämä yhteys kotipaikkakunnan ja henkilön välillä ei liene vielä tullut käsitteeksi. Palataan asiaan viimeistään kuuden vuoden päästä.

Salo tuntuu olevan otollinen lähtökohta sananvääntelyyn.  Salolaiset vetivät Kokoomustakin puheenjohtajina käytännössä koko 1990-luvun. Salosta keksi myös The Ark yhtyeen laulaja Ola Salo (oik. Rolf Ola Anders Svensson) palindromi-taiteilijanimensä. 

Genetiivin käyttö on suomen kielessä muutenkin monivivahteista.  Tunnetussa laulussa Tango Desiree sanat menevät seuraavasti: 
”Taas yö on kuulas silkinmusta.
Ilma täynnä on onnen odotusta.
Aava nukkuu jo Argentiinan pusta."

Tälle on naureskeltu, sillä Argentiinan ruohotasangon nimi on pampa.  Ihan syyttä suotta.  Ensinnäkin se rimmaisi sellaisten sanojen kuin "rampa, kampa tai sampa" kanssa. Niitä olisi aika vaikea sovitella tämän tekstin yhteyteen. Argentiinan tanssi on tango, samba taas liittyy Brasiliaan ja sampa Kalle Tappiseen.

Toiseksi koska  Tampere eli Manse on Suomen Manchester tai Lahti on Suomen Chigago, niin ihan samalla logiikalla voidaan pampaa kutsua Argentiina pustaksi tai  pustaa Unkarin pampaksi. 

Yhdyssanoissa genetiivin käyttö aiheuttaa myös ongelmia.  Koulussa opetettiin, että yhdyssanan ja kaksi eri sanaa erottaa siitä, taipuuko edellinen vai ei.  Kuuropilvestä tulee vettä vain hetken, mutta kuurolle Pilville (siis Pilvi-tytölle) on turha huutaa. Tämä mekaaninen sääntö vain ei päde genetiiviyhdyssanoihin.  Pitääkö olla työn tekijä vai työntekijä? 

Silloin on tunnettava tarkemmin sanan käyttötarkoitus. Yhdyssana, jos kyseessä on yleinen käsite. ”Työntekijä on monesti huonommassa asemassa kuin työnantaja.”  Kaksi eri sanaa, kun kyseessä on konkreettisempi yhteys.”Tämän työn tekijä palkitaan kymmenellä pisteellä, papukaijamerkillä ja potkuilla äänin 11-9.”

Oma suosikkini fyysikkona on: ”Valon nopeus on valonnopeus ”.