Saturday, 30 June 2012

Kreikkalaisten kanssa Maapallon kokoa mittaamassa



Wikipedia kertoo: "Eratosthenes Kyreneläinen (276 eaa. – 194 eaa.) oli antiikin kreikkalainen matemaatikko, tähtitieteilijä, filosofi, runoilija, historioitsija ja filologi. Häntä on sanottu "maantieteen isäksi". Hän mittasi noin vuonna 240 eaa. maapallon ympärysmitan.

Teoksessa Maan mitoista  Eratosthenes kuvaa tapaansa laskea maapallon ympärysmitan. Kleomedeen mukaan hän olisi käyttänyt syvää kaivoa ja tankoa. Kaivo sijaitsi Syenen (nykyään Aswanin) alueella eteläisessä Egyptissä Kravun kääntöpiirillä ja tanko Aleksandriassa.

Tangon ja kaivon väliseksi matkaksi Aleksandriasta Syeneen oli arvioitu 5 000 stadionia. Tiedettiin, että kesäpäivänseisauksen aikaan Aurinko oli Syenestä katsottuna kohtisuoraan ylhäällä, taivaan korkeimmalla kohdalla eli zeniitissä, jolloin se myös paistoi suoraan kaivoon. Aleksandriassa mitattiin kesäpäivänseisauksena keskipäivällä tangon varjon pituus, jotta saatiin selville Auringon korkeuskulma asteina. Tulokseksi saatiin, että Aurinko oli korkeimmillaankin noin 7,2°. Näin ollen Aleksandrian ja Syenen välimatka, 5 000 stadionia, oli 7,2/360 maapallon ympärysmitasta, joka siis 250000 stadionia.

Antiikin aikana oli käytössä kolme eri stadionin mittaa, 157, 185 ja 210 metriä. On mahdotonta sanoa, mitä matkaa Eratosthenes käytti. Maan ympärysmitta oli siis ollut joko 39 250, 46 250 tai 52 500 kilometriä. Kreikassa käytettiin yleensä 185 metrin pituista stadionin mittaa, joka tuottaa maan ympärysmitaksi 46 250 kilometriä. Toisaalta Eratosthenes asui Egyptissä, joten on mahdollista, että hän käytti mittana egyptiläistä stadionia (157 m). Kun oikea tulos on noin 40 000 kilometriä, siinä tapauksessa Eratostheneen saama tulos eroaa oikeasta vain 2 %.

Uusimpien tietojen mukaan Eratosthenes ei kuitenkaan käyttänyt tätä tapaa. "

Wikipedian loppukaneetti on ihan kohdallaan, sillä Erastothenes ei suinkaan ollut tyhmä. Hänen on täytynyt ymmärtää, että häneltä puuttui yksi keskeinen mittaväline maapallon koon mittaamiseen. Se oli kello.

Erastothenesin menetelmä oli geometrisesti hyvin yksinkertainen. Mittaamalla samana päivänä auringon korkeuskulmat kahdella eri paikkakunnalla auringon ollessa korkeimmillaan saadaan korkeuskulmien erotuksesta paikkakuntien välisten leveyspiirien välinen ero. Jos paikkakunnat ovat samalla pituuspiirillä ja niiden välimatka linnunteitse tunnetaan, niin näillä tiedoilla saadaan helposti laskettua maapallon ympärysmitta.

Eratosthenesin menetelmä. Kun aurinko on kesäpäivän seisauksen (Juhannuksen) aikaan zeniitissä Syenessä, niin se paistaa hieman pienemmässä kulmassa Alexandriaan. Kulmien erotus on on leveyspiirien erotus ja tietämällä paikkojen välisen etäisyyden saadaan helpolla laskulla maapallon ympärysmitta. Olettaen, että paikkakunnat ovat samalla pituuspiirillä. 

Helpommin sanottu kuin tehty. Varsinkin antiikin aikaan. Alexandrian ja Syenen välimatka oli varmaan mitattu Niiliä pitkin kulkevaan venematkaan käytetyn ajan perusteella. Joki mutkittelee ja virtauksen nopeus vaihtelee, joten kovin luotettava arvio paikkakuntien välisestä etäisyydestä linnunteitse ei voinut olla mahdollista. Suurempi ongelma tulee kuitenkin paikkakuntien pituuspiirien välisestä erosta. Erastothenesin menetelmässä niiden pitäisi olla samalla pituuspiirillä. Näin vain ei ole. Syene on 3°  idempänä kuin Alexandria. Tästä tulee jo melkoinen virhe Erastothenesin menetelmää käytettäessä. Paikkakuntien leveyspiirien välinen ero on 7,1°, ja kun yksi leveyspiiri on kilometreissä 111,1 km, niin eroa leveyspiirien välille syntyy 789 km. Paikkakuntien välinen ero linnunteitse on 843 km, joten virhettä on lähes 7%.

 Syene (nykyään Aswan) ja Alexandria eivät ole lähestulkoonkaan samalla pituuspiirillä. Syene on myös hieman Kravun kääntöpiiriä pohjoisempana, joten ihan zeniitistä aurinko ei siellä paista koskaan. Se ei ole kuitenkaan merkittävä virhelähde tässä antiikin mittauksessa, jota siis luultavasti ei koskaan edes tehty.

Tämä etäsiyysvirhe olisi helppo korjata, jos tiedettäisiin paikkakuntien pituuspiirien välinen ero. Sen selville saamiseksi pitäisi kuitenkin olla jolla Alexandindrian paikallinen aika voitaisiin siirtää Syeneen. Vertaamalla Alexandrian aikaa Syenen auringosta saatavaan aikaan voidaan laskea paikkakuntien pituuspiirien välinen ero.

 Alexandrian ja Syenen etäisyys on 53 km pidempi kuin leveyspiirien välinen etäisyys. Virhe on jo merkittävä.

Se siis vaatii vaatii kelloa, jolla paikallinen aika kuljetaan paikasta toiseen aivan kuin tulta vietiin ennen kytevänä pussissa. Merenkulussa tämä olennainen ongelma ratkesi vasta 1700-luvulla, kun kehitettiin niin kestäviä ja tarkkoja kelloja, että ne säilyttivät lähtösataman ajan koko pitkän laivamatkan ajan. Kellon kehittäjälle John Harrisonille vuonna 1735 maksettu siihen aikaan käsittämättömän suuri 20000 punnan palkkio kuvastaa hyvin luotettavan kellon merkitystä merenkulun navigoinnille.

Erastothenesin aikaan aikaa tällaisia kelloja ei ollut. Tiimalasikin keksittiin vasta 800-luvulla jaa. Joten Erastothenes ei millään ole voinut mitata maapallon kokoa "Erastothenesin menetelmällä". Täällä yksi lähde siitä, miten se todellisuudessa on saattanut tapahtua.

Kaikesta huolimatta päätin ryhtyä yhteistyöhön ateenalaisen koulun Ellinogermaniki Agogin kanssa, kun he halusivat mitata maapallon koon nimenomaan Erastothenesin menetelmällä. Tokihan se tunnettiin jo entuudestaan, mutta oli hauskaa tehdä se olettaen, että tietoa ei olisi vielä saatavilla.

Kreikkalaisia on syytetty viime aikoina milloin mistäkin. Mm. väärien lukujen antamisesta. Olisiko kreikkalaisten antamat luvut tässäkin niin yläkanttiin, että Maasta tulisi Jupiterin kokoinen, vai olisiko luvuista tehtävä johtopäätös se, että Maa onkin pannukakku? Hieman pelko kaikersi mielessä, liekö vastapuolella ollut samanlaisia aatoksia. Ensimmäinen yhteinen mittauksemme ei mennyt täällä päässä ihan putkeen.

 Trippimittari nollille ja menoksi Ateenasta Helsinkiin

Ensin pitäisi selvittää Ateenan ja Helsingin välinen etäisyys. Kuin tulevan aavistaen olin syksyllä 2008 ajanut autolla suoraan Ateenasta Helsinkiin, kun toimme ystäväni auton Kreikasta Suomeen. Ateenassa laitoimme auton trippimittarin nollille ja vertasimme kellomme aikaan kreikkalaisten kellojen aikaan. No ei vaiskaan, matkamittari kyllä nollattiin, mutta kellon aikoja ei verrattu - olisi kuitenkin voitu verrata. Nythän leikitään sillä, mitä olisi voitu oikeasti tehdä ja mitä ei.


Ateenan ja Helsingin välinen etäisyys lyhyintä maantiereittiä myöten on 3227 km. Kun etäisyys linnunteitse on 2469 km, niin teiden mutkittelusta tulee noin 30% lisää matkaa. Meidän matkamittarimme näytti pihalleni Vantaalle päästyämme 3406 km. Vaikka tulimmekin periaatteessa lyhintä reittiä, niin sen verran mutkittelimme  matkalla, että oletetaan matkaa kertyneen 35% enemmän kuin linnuntietä. Silloin laskemalla paikkakuntien välinen etäisyys olisi pyöreästi 2500 km.

Sitten mittaamaan auringon korkeutta. Olen sopinut Ellinogermaniki Agogin opettajan Eleftheria Tsourlidakin kanssa, että mittaamme molemmat auringon korkeuskulman maaliskuun 26. päivänä ja ilmoitamme toisillemme milloin aurinko oli korkeimmillaan ja kuinka korkealla se oli silloin. Kun antiikin aikaan tulokset olisi pitänyt välittää Niiliä pitkin, niin nyt käytimme tekstiviestiä oikotienä. Se kuitenkin vain nopeutti tuloksen saamista, mitään sellaista "vilppiä", joka olisi erottanut kokeen Erastothenesin menetelmästä ei tähän kännykän käyttöön sisältynyt.




Tasan eivät käy mittausolosuhteet. Suomessa oli mittaushetkellä vielä hanget korkeat nietokset, kun Kreikassa tarkeni vähän kevyemmällä vaatetuksella. Aurinko oli tiettävästi sama.

Ateenassa aurinko oli korkeimmillaan noin 12.30 (tarkkaa hetkeä on käytetyillä mittaustavalla vaikea arvioida viittä minuuttia tarkemmin). Korkeuskulma oli 54o. Helsingissä korkeus oli 32o niin ikään  kello 12.30. Siis Ateena ja Helsinki ovat mittaustarkkuudella samalla pituuspiirillä ja näillä tiedoilla maapallon ympärysmitta on helposti laskettavissa 360o/(54o - 32o) x 2500 km = 41000 km.


Tähän tulokseen olisi Eratothenesinkin varmaan ollut tyytyväinen. Oheista maailmakarttaa ihmeellisempään hänkään ei aikoinaan kyennyt omien tutkimustensa perusteella. Alexandria ja Syene ovat tällä kartalla samalla pituuspiirillä.
  
 Helsingin ja Ateenan pituuspiirieroa on reilu 1 aste. Koska kaupunkien etäisyys on suurempi ja ne sijaitsevat pohjoisempana kuin Alexandria ja Syene, niin matka on Helisngin ja Ateenan välillä on vain noin 2 kilometriä pidempi kuin leveyspiirien välinen erotus. Tässä mittauksessa ne ovat siis samalla pituuspiirillä.





Thursday, 28 June 2012

Hölmöläiset ruotsin kielen peittoa jatkamassa


Miten kuva liittyy tekstiin? No siten, että se tuli Googlen kuvahaussa hakusanoilla "Hölmöläiset peittoa jatkamassa".

Hallituksen sivistyspoliittinen ministerityöryhmä sopi tänään perusopetuksen tuntijaon uudistamisesta. Uudistuksessa lisätään taide- ja taitoaineiden, yhteiskuntaopin ja liikunnan tuntimääriä. Kieliohjelmia monipuolistetaan. Uskonnon tuntimäärää vähennetään. B1-kielen (käytännössä toisen kotimaisen kielen, eli suomen tai ruotsin) opetusta varhennetaan alkamaan kuudennella vuosiluokalla. Varhaistamisella vahvistetaan erityisesti elävän kaksikielisyyden toteutumista koulussa ja yhteiskunnassa.

Sanoisin, että Paskanmarjat. Elävä kaksikielisyys toteutuu vain siellä, missä kahta kieltä puhuvat ihmiset ovat jatkuvassa kanssakäymisessä keskenään. Aidoimmin se toteutuu perheissä, jossa vanhemmat puhuvat äidinkielenään eri kieltä. Lapsista tulee silloin luontevasti kaksikielisiä, mikä heille ansaituksi eduksi laskettakoon. Heille kaksikielisyys on kuin perinnöksi saatua vaurautta.Sen eteen ei ole juurikaan tarvinnut tehdä töitä.

Suomen ainoa aidosti monikielinen ja varmaan monikulttuurinen iso kaupunki lienee ollut Viipuri. Näin ainakin isovanhempieni ja äitini puheista päätellen. Heillä kun oli asiasta muutakin kuin teoreettista tietoa. Toki pelkällä valtakielellä eli suomella pärjäsi, mutta osaamalla ruotsia, saksaa ja venäjää oli mahdollista laajentaa merkittävästi tuttavapiiriään. Karjalaiseen luonteeseen se sopi oikein hyvin.

Kun yksi vuosiviikkotunti ruotsin kielen perusopetusta siirretään yläkoulusta alakoulun kuudennelle luokalle, niin sillä ei mitenkään "vahvisteta elävän kaksikielisyyden toteutumista koulussa ja yhteiskunnassa". Se on juuri kuin hölmöläiset peittoa pidentämässä.

Jos halutaan elävän kaksikielisyyden toteutuvan koulussa ja yhteiskunnassa, niin molempia kieliä puhuvat ihmiset pitäisi pistää yhteen. Ainakin koulussa, mistä nyt on puhe. Mutta juuri sehän on ruotsin kielen aseman vaalijalle RKP:lle se kauhistuttavin kanahäkki. Siinähän kävisi niin, että suomenkieliset oppisivat vähän paremmin ruotsia, mutta ruotsinkielisten äidinkielen taidot taantuisivat kaksikielisestä ympäristöstä johtuen.

Niin varmaan kävisikin, suurempi jyrää tässäkin pienempää. Se olisi kuitenkin sitä kaivattua "elävää kaksikielisyyttä".

Minua hävettää johtavien poliitikkojen puolesta pakkoruotsiasiassa. Heidän perustelunsa ja kommenttinsa eivät ole reaalimaailmasta. Jos ollaan sitä mieltä, että Suomeen pitää saada elävää kaksikielisyyttä, niin sen eteen on tehtävä elävää kaksikielisyyttä edistäviä poliittisia ratkaisuja. Suomea ja ruotsia puhuville lapsille on annettava mahdollisuus olla yhteisessä koulussa. Korostan sanaa mahdollisuus. Siperia on opettanut, että tähän pakottaminen saisi aikaan suuressa osassa ruotsikielisiä sydänkohtausten sarjan. Sitä paitsi monet koulut ovat jo nyt aidosti monikielisiä. Kotini vieressä olevassa Mikkolan yhtenäiskoulussa on yli 10 eri kieltä äidinkielenään puhuvia oppilaita. Jokaisen heidän vanhempiensa huoli lastensa oman äidinkielen kohtalosta on yhtä oikeutettu kuin ruotsinkielisten lasten vanhempien yhteisessä koulussa. Se, että ruotsin kielellä on perustuslaillista suojaa ei muuta vaikka somalien tilannetta yhtään helpommaksi. 
   
Kun ruotsin kielen pakollinen opetus laajenee kolmivuotisesta nelivuotiseksi, niin se varmasti tee kenestäkään "elävästi kaksikielistä". Minä olen lukenut oppikoulussa ruotsia 9 vuotta (jäin kerran luokalleni), mutta kohtuullisesta ymmärtämisen ja välttävästä puhumisen tasostani huolimatta en koe ole olevani "elävästi kaksikielinen". En vaikka asun kaksikielisessä kaupungissa. Nyt jo edesmenneen lähimmän naapurini äidinkieli oli ruotsi, mutta minulle hän puhui aina suomea - kuten myös omille lapsilleen, joista tuli umpisuomenkielisiä. Todellinen motivaatio opiskella ruotsia edes sillä innolla kuin aikoinani tein oli sen pakollisuus yo-kirjoituksissa. Sekin on nykyään poistettu, joten miksi ihmeessä pakollisuus on jäänyt perusopetukseen.

Toinen mahdollisuus todelliseen kaksikielisyyteen olisi opettaa sitä kunnolla eikä vain leikkiä opettamista. Hyvä esimerkki on eteläisessä naapurissa. Viron kouluissa opetettiin venäjää niin että tuntui (eikä muita kieliä sitten juuri opetettukaan) ja maahan muutti muutenkin riittävä määrä venäläisiä, että "erityisesti elävän kaksikielisyyden toteutuminen koulussa ja yhteiskunnassa varmistettiin". Kolmannen kielen, eli suomen virolaiset oppivat sitten televisiosta ihan kuin suomalaiset englannin.

Onko virolainen esimerkki "elävän kaksikielisyyden toteutumisesta koulussa ja yhteiskunnassa" houkutteleva, onkin jo sitten toinen asia. Opetuksen tuntijako kun kuvastaa monesti enemmän poliittisten painostusryhmien vaikutusvaltaa kuin kansalaisten todellisia tarpeita. Siksi olinkin ihmeissäni, että uskonnon tuntimääriä vähennettiin ja vielä enemmän häpnaadilla lyöty, että sitä ei siirretty B1-kieleen (= pakkoruotsiin).

Saturday, 23 June 2012

Ötökkäkuvaajana - osa I







Taloni patiolla juhannusolutta nauttiessani panin merkille pihalammikossani pohjasta ylös törröttävät heinät. Kiinnostuin niistä niin paljon, että päätin vetää yhden juurineen pois pohjasta. 



Hämmästykseni oli melkoinen, kun "heinä" osoittautuikin eläväksi otukseksi. Se oli ilmiselvästi jonkin eläimen toukka, jolla oli pitkä häntä. Luontoiltaan lähetettävä kysymys kuuluisi: "Mikähän eläin mahtaa olla kysymyksessä?" Kun Luontoilta ei ollut juuri sillä hetkellä radiossa meneillään ja muutenkin kysymyksen läpipääsy ohjelmaan on epävarmaa (olen kokeillut useasti, kerran olen onnistunut), niin hätäisen luonteeni mukaisesti päätin selvittää asian heti muulla tavoin.

Ötökkätuntemukseni on aika vaatimatonta. Ampiaisen ja mehiläisen vielä erotan toisistaan, mutta toukat ovat jo liian vaikeita tunnistettaviksi. Siispä nettiin asiaa selvittämään.


Ensimmäinen arvaus oli vesilisko, koska sellainen on joskus nähty lammessa.  Kuvahaku googlettamalla paljastaa heti, että pieleen meni. Vesiliskon toukka on ihan eri näköinen ja sitä paitsi vesiliskon toukat kuorituvat jo keväällä, ei Mittumaarin aikaan.


Kuvahaku "toukka pitkä häntä" antoi monenmoisen ötökän lisäksi mm. yllä olevan kuvan. Toukka on siihen liittyvän sivuston mukaan makkaran suolen pituuden yksikkö. Enpä sitäkään olisi ennen tätä tiennyt.


Kun tekstihakukaan ei antanut lupaavampia tuloksia, niin päätin kokeilla englanniksi. Toukka on englanniksi larva,  joten uutta matoa koukkuun haulla "larva long tail". Heti tärppäsi, niin teksti- kuin kuvahaullakin. Otusta kutsutaan nimellä "rat tailed maggot" eli rotanhäntäinen toukka. Se on ampiaista muistuttavan kukkakärpäsen toukka. Mielenkiintoinen yksityiskohta toukassa on se, että pitkä häntä ei ole uimapyrstö kuten vaikka sammakon toukilla, vaan veden pinnalle nostettava hengityselin.  Näkemäni "heinät" olivat siis kukkaperhosen toukkien "snorkkeleita".

Olin jopa hieman pettynyt, kuinka vaivattomasti asia selvisi. Netti on tottuneelle tiedon hakijalle aivan ylivoimainen tiedonlähde. Sieltä yleensä löytää nopeasti kaiken etsimänsä tiedon (ja paljon sellaista, mitä ei ole ollut hakemassakaan). Hieman haikeaa on todeta tämä tosiasia tietokirjojen lukijana ja tekijänä. Etenkin hakuun perustuvat kirjat, kuten tietosanakirjat ovat sukupuuttoon kuolemassa olevat kirjojen dinosaurukset. Kun oikeiden dinojen kohtaloksi koitui Jukatanin niemimaalle iskeytynyt meteoriitti, niin tietosanakirjat hävisivät Intenertin iskusta. Divaritkaan eivät ota niitä enää myyntiin.

Otin muutaman kuvan toukista. Kun olen valokuvaajana enemmän dokumentoija kuin visualisoija, niin koitin saada kuvissani oleelliset piirteet esille, en niinkään silmiä hivelevän kauniita luontokuvia. Tuskin näillä vuoden luontokuvakisassa kovin pitkälle pötkittäisiin.


Toukan "hengityshännän" pää ulottuu juuri ja juuri pinnalle. Veden pintajännitys kaarevoittaa veden pintaa tässä kohtaa. Taivaan heijastuksen kohdalla se näkyy mustana nieluna, talon seinän ja räystään tummempoaa heijastusta vasten taivasta heijastavana vaaleana alueena.

Toukka ei ole mikään kaunokainen ainakaan minun silmissäni. Miten sitten lienee ötökkötutkijan silmin katsottuna, kukkakärpäsen mosaiikkisilmistä nyt puhumattakaan. Kuvassa näkyy selvästi hännän päässä oleva suora ilmaputki.



Tällainen kaunokainen rotanhäntäisestä toukasta sitten kehityy.

Jos televisiossa olisi valokuville "Antiikkia antiikkia" -tyyppinen ohjelma, niin lopuksi aina arvioitaisiin kuvien rahallista arviota. Mikähän olisi näiden kuvien rahallinen arvo?  Saisiko niitä ylipäänsä myytyä minnekään?

Kun kuvat ovat otuksesta, jota ei edes vaaleanpunaisten silmälasien lävitse katsottunakaan voi sanoa kauniiksi ja kuvat eivät kuten sanottua edusta muutenkaan luontokuvien traditiota missään muodossa, niin tuskin näille erityisen kovaa kysyntää olisi. Yhden voisi saada onnella ja suhteilla johonkin biologian oppikirjaan, pari muuta Suomen Luonto -lehteen, varsinkin jos kirjoittaa siihen kylkeen mukavan jutun kukkakärpäsistä ja niiden toukista.

Kuvapankit ovat varmaankin tällaisten kuvien paras potentiaalinen levityskanava. Kokeilin muutamasta hakusanoilla "hoverfly larva" ja "rat-tailed-maggot". Ainoa mitä löytyi, oli kuvia kehittyneestä kukkakärpäsestä, toukasta ei yhtään. Ollaanko tässä afrikkalaisen kenkäkauppiaan dilemmassa? Onko Afrikka toivoton markkinamaa, koska siellä ei kukaan käytä kenkiä vai onko se todella lupaava kauopan käynnin kohde täsmälleen samasta syystä?

Sanasta miestä ja hännästä toukkaa. Yritän myydä nämä kuvani. Raportoin poikkitieteellisen lukijoita projektini etenemisestä jos ja kun raportoitavaa ilmenee.

Tuesday, 19 June 2012

Vehkeillä vai ammattitaidolla?

Ammattilaiskameran mallia ajalta, jolloin Pron ei tarvinnut pelätä, että amatöörit tulevat samalle viivalle kisaamaan. Tämän kameratestissä ei olisi mainintaa siitä, miten hyvin tai huonosti se istuu käteen, vaan valiteltaisiin valopellin hoitajan pientä jalkatilaa. Jos Valokuvataiteen museossa on näytillä "jättikamera", niin mikähän tämä sitten on.

Petteri Järvisen blogissa Havaintoja digimaailmasta  nimimerkki Peksu väitti seuraavaa: "Amatöörit saavat harrastaa ihan niin kalliilla kalustolla kuin haluavat. Näin ammattilaiskalustoa saadaan valmistettua suurempia sarjoja ja kehitys on nopeampaa - olkaa ammattilaiset edes siitä kiitollisia. Hyvästä hinta-laatusuhteesta kalustossa." Kommentoin tätä jo Petterin blogissa, mutta laitetaan nyt vielä omallekin alustalle.

Peksun logiikka ei valitettavasti pidä paikkaansa. Valitettavasti nimenomaan ammattivalokuvaajien näkövinkkelistä asiaa katsottaessa. Monissa ammateissa ammattilaisen keskeinen kilpailuetu amatööreihin nähden on kaluston kalleus, ei niinkään korkea ammattitaito. Mitenkään halveksimatta kuorma-autoilijoita, niin kyllä heidän kilpailuetunsa tavaran siirrossa meihin henkilöautoilla kurvaileviin amatööreihin nähden on pääasiassa kuljetuskaluston hinnassa, ei autolla ajamisen taidossa. Formuloihin en osaa ottaa kantaa tässä asiassa.

Sama koskee valokuvaajia. Ennen digiaikaa kuvan tie kamerasta lehden sivuille oli niin hidas, monimutkainen, vaivalloinen ja kallis, että amatööreillä ei ollut mitään asiaa kilpailla ammattilaisten kanssa. Lehdet tarvitsivat omat kuvaajansa myös kissanristiäisiin, mikäli halusivat niistä kuvia seuraavan päivän lehden sivuille.

Digiaikaan siirryttäessä tilanne pysyi hetken muuttumattomana, jopa parani ammattikuvaajien eduksi. Kunnolliset järjestelmäkamerat maksoivat saman minkä henkilöauto. Kun kuvan digitaalinen ketju kamerasta lehden sivuille on niin paljon edullisempi kuin analoginen, niin kalliin digikameran omistajalla oli vielä ohikiitävän hetken selkeä kilpailuetu.

 Kodak DCS 100 oli 1990-luvun alun digitaalinen järjestemäkamera. Siinä oli 1,3 megapikselin kenno ja rungon hinta oli nykyrahassa 20.000 euron huippeilla. Tämän hetken kalleimman ammattilaiskameran Canon EOS-1D X:n runko maksaa aika jämptisti 1/3 tästä. Ominaisuuksia en viitsi edes ruveta vertailemaan. 

Jalkapalloa seuraavana muistan, miten Tanskan voittaessa tasan 20 vuotta sitten futiksen Euroopan mestaruuden hehkutettiin paitsi juuttien voittoa myös digitaalikameralla otettuja ja saman tien painoon lankoja myöten lähetettyjä valokuvia.


Kuva: Getty Images
Jalkapallon EM-kisat 1992 olivat ensimmäiset, joissa kuvattiin merkittävässä määrin digitaalisesti. Tästä kuvasta on vaikea päätellä, onko se otettu filmillä vai digillä, mutta voisi hyvinkin olla digi.

Nyt tämä kilpailuetu on valokuvauksen osalta kokonaan menetetty. Teknisesti riittävän hyviä kuvia voi ottaa kuka tahansa ja lähettää ne saman tien vaikka toisella puolella maapalloa olevalle lehdelle. Nettilevityksestä nyt puhumattakaan. Ammattivalokuvaajien on keksittävä johonkin muuhun kuin työkalujen kalleuteen tai työprosessiin tekniseen hankaluuteen perustuva ansaintalogiikka. Esimerkiksi minä työskentelen hyvin kapealla valokuvauksen sektorilla, fysiikan ja kemian oppikirjojen kuvittajana, joka vaatii muutakin kuin valokuvaosaamista. Se on antanut minulle leivän, joka on kapea eikä välttämättä edes pitkä. Sen mahdollisesti loputtua keksitään jotain muuta.

Vääjäämätön kehityksen kulku valokuvausalalla on se, että yhä useampi kuvaaja tulee olemaan freelancer. Halusi tai ei. Työsuhteessa oleva päätoiminen fotari on väistyvä ammattinimike. Näin on käynyt monille muillekin ammateille. Ei linja-autoissa ole enää repsikkatyttöjä eikä junissa lehtien myyjiä. Maailma muuttuu. Eiliseen takertuminen on yhtä hyödytöntä pohtia koko elämänsä sitä, miksi laitoin juuri sinä iltana tukkaan Suaveta, vaikka kaikki tiesivät, että Brylcreem-tyyli oli tyttöjen mieleen.

Joidenkin valokuva-ammattilaisten vakioitku amatöörien "moraalittomuudesta" ei johda mihinkään. Etenkin kun se on SEURAUS alan teknisestä kehityksestä, ei SYY ammattilehtikuvaajien de facto monopolin katoamiseen. Humen giljotiini leikkaa kliinisesti valokuvausalallakin. Siitä, miten asioiden pitäisi olla, ei voi logiikan keinoin päätellä miten ne ovat eikä päinvastoin.


ps. Edellisen bloggaukseeni liittyvä kommenttini alla olevalla kuvalla: "Jos meillä on valelääkäreitä, valepukkeja, niin varmaan on valevalokuvaajia. Tosin minun on vaikea hahmottaa, millainen valevalokuvaaja voisi olla. Valokuvaus kun ei ole luvanvarainen ammatti eikä valokuvaaja suojattu ammattinimike. Ehkä valevalokuvaaja on vain ottavinaan valokuvia, mutta todellisuudessa kamerasta tuleekin vesisuihku päin kohteen pläsiä."

Valevalokuvaajan työkalu. Hintakin sen mukainen. Netistä tilattuna $ 1.46.

Sunday, 17 June 2012

Mikä on sellainen vahva kansakunta, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan?

 Kuva: Jyrki Vesa

Pääministeri Katainen otti jälleen kantaa pakkoruotsi kysymykseen:


"Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen pani puoluekokouksessa arvovaltansa peliin, jotta puolue kannattaisi ruotsin opintojen pakollisuutta.
- Yksi kansa, kaksi kieltä, Katainen sanoi palopuheessaan.
Pakkoruotsi oli ainoa asia, joka sai Kataisen puhujanpönttöön aloitteita käsiteltäessä.
- Mikä on sellainen vahva kansakunta, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan?

Mikä on sellainen vahva kansakunta, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan?
- Jyrki Katainen
Kokoomuksen nuorten liitto esitti, että toisen kotimaisen kielen opiskelu ei olisi pakollista. Kataisen lisäksi ruotsin kielen opiskelua kävi pöntössä puolustamassa koko puolueen ykkösketju vaasalaista varapuheenjohtajaa Janne Sankeloa lukuunottamatta.Viime puoluekokouksessa Jyväskylässä kokous äänesti pakkoruotsin poistamisen puolesta. Silloin Katainen selitti puoluekokouksen jälkeen, ettei kokoomus oikeasti halua pakkoa pois.
- Molempien kotimaisten kielten opiskelu on suomalaisuutta, Katainen todisti Rovaniemellä.
Puoluejohto varmisteli lopputulosta keräämällä mahdollisimman paljon ruotsia kannattavia äänestäjiä saliin. Kokoomus äänesti selkeästi pakkoruotsin puolesta."

 Miten minulla on aina ollut se käsitys, että toisen ymmärtäminen lähtee yrityksestä ymmärtää toisen ajattelua ja mielipiteitä - ei siitä että puhutaan samaa kieltä. Kun ruotsin kielen opiskeluun nyreästi suhtautuvalle nuorelle annetaan vaihtoehdoiksi joko luet ruotsia tai luet ruotsia ja itket, niin mikähän mahtaa olla siitä seuraava toisiaan ymmärtämisen aste?

Kataisen todistelu: "Molempien kotimaisten kielten opiskelu on suomalaisuutta" ei ole paskapuhetta kuin kahdessa kohtaa. Ensinnäkin se ei koske ahvenanmaalaisia, vaikka he ymmärtääkseni ovat suomalaisia siinä kuin me mannersuomalaiset. Toiseksi siitä totaalisesta välinpitämättömyydestä ja monesti jopa vihamielisestä asenteesta pakollista ruotsia vastaan seuraavaa pahimmassa murrosiässä olevien yläkoulaisten oppitunnilla häiriköintiä ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua opiskeluksi. Yhtä hyvin teuraaksi vietävän sian kiljunnan voitaisiin väittää olevan samaa iloista huutoa, mitä kuullaan Linnanmäen laitteissa. Ruotsin kielen pakollisuus yläkoulussa vie opiskelurauhaa niiltäkin, jotka haluaisivat oppia sitä. Heitäkin on paljon.

Johtavien poliitikkojen samojen idiomien toistaminen tässä asiassa ei minusta voi johtua mistään muusta kuin siitä,  att dom inte har rent mjöl i påsen.

Vapaaehtoinen maksu


Kuva: Kaarina Suvanto

Lehtikuvaaja emerita Jore Puusa on närkästynyt valokuvauksen ammattilaisten tavasta antaa osaamisensa ilmaiseksi pois. Tämä tarkoittaa lähinnä sellaista netissä olevaa valokuvauksen opetusta, joka on avoin kaikille.  Maksusta Prokin voi opettaa, kunhan vain huolehtii siitä, että opettaa ainoastaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät vie ammattilaisten työtä. Ei nyt eikä tulevaisuudessa.

Muusikko Anssi Kela puolestaan kokeili tässä taannoin konsertteja, joissa oli vapaaehtoinen pääsymaksu. Sai maksaa omantunnon mukaan tai jättää kokonaan maksamatta, mikäli ei pitänyt konsertista.

Nyt minä koplaan nämä kaksi yhteen. Koska olen valokuvauksen erikoisammattitutkinnon suorittanut Pro, haluan tietenkin olla solidaarinen muille ammattilaisille. Tässä blogissa satunnaisesti esiintyvälle valokuvakoululleni tulee tästä lähtien vapaaehtoinen oppituntimaksu. Jokainen tämän bloggauksen lukenut saa vapaaehtoisesti maksaa minulle sen summan, jonka verran hän katsoo saaneensa tästä itselleen lisäarvoa.  Jos tuntee saaneensa vain haittaa, niin en kuitenkaan katso olevani maksuvelvollinen. Joten mahdollista rahavirtaa on vain yhteen suuntaan.

Vaimo laittoi IPhonilla ottamansa yllä olevan kuvan Facebook -sivuilleen. Kehaisin sen olevan harvinaisen onnistuneen hänen ottamakseen ja epäilin sitä onnenkantamoiseksi. Tämän arvion hän kielsi jyrkästi väittäen kuvaa kaikin puolin harkituksi. Joten olkoot niin, todistustaakka kun tässä on selvästi minulla.

Miksi kuva minun mielestäni oli varsinkin kontekstin huomioiden niin hyvä? Kuva on ihan riittävän terävä ja oikein valotettu, mutta tällaista jälkeä saa kaikilla nykyisillä kameroilla - jopa puhelimeen kytketyillä. Kuva on onnistunut, koska siinä yhdistyy niin monta sommittelun perusjuttua. 



1. Useat eri linjat johtavat katsetta kuvan pääkohteeseen, eli esiintyvään taiteilijaan.
2. Etualan ihmisten koot suhteessa esiintyjään antavat kuvalla voimakkaan kolmiulotteisen vaikutuksen. Tämä lisääntyy vielä ikkunasta heijastuvan piha-alueen johdosta. Jos sieltä näkyisi muita kuulijoita, niin asia vain paranisi. Harva kuva on kuitenkaan aivan täydellinen
3. Katsojat, talon ränni ja ravintolan kyltti muodostavat esiintyjälle kehyksen.
4. Esiintyjä irtoaa (kuvainnollisesti) taustasta, koska hänen vaalea päänsä on tumman ikkunan edessä ja vastaavasti tumma puku vaalean seinän edessä. Samoin vaaleat kädet irtoavat kivasti tummaa pukua vasten kuten myös edessä olevan katsojan tumma tukka vaaleaa seinää vasten.
5. Kuvan keskeisimmät elementit, edessä olevan naisen silmälasit ja esiintyjän pää ovat lähellä kultaisen leikkauksen tai 2:1 säännön mukaisia pisteitä.

Eihän tämä täydellinen kuva ole. Jos minä olisin ottanut tämän, niin olisin pyrkinyt hetkeen, jolloin vasemmalla olevalla henkilöllä ja esiintyjällä olisi parempi katsekontakti. Jotenkin alla olevan tapaan. Mutta enpä ollut edes paikalla, joten jossittelussa on kovin akateeminen leima. 



Jos ammattilaisten ottamat lehtikuvat olisivat keskimäärin edes tätä amatööritasoa, niin itku amatöörien  amatöörilaadullaaan ryöväämistä markkinoista olisi minusta oikeutettua. Nyt vain tuppaa olemaan, että ammattilaisten ottamat lehtikuvat turhan harvoin ovat edes näin hyviä. Vilkaisu suunnilleen minkä tahansa lehden suunnilleen mille tahansa sivuille vahvistaa ainakin minulle tätä näkemystä. Tässä satunnainen Hesarin sivu, jossa kuvaamassa on ollut ammattilaiskuvaajat. Näppäilyn makua, sanoisin minä, vaikka en lehtikuvaaja olekaan. Minun on vaikea nähdä, mitä sellaista lisäarvoa ammattikuvaaja on saanut alla oleviin kuviin, joita amatöörin olisi ollut mahdotonta tuottaa omilla näppäillyillään.



Tässä sitten mahdollisen maksun tilitystiedot. Jotta kaikki menisi paragraafien mukaan, niin maksu tulee yhtiöni tilille.  Tulosta tilitän tietysti siihen liittyvän arvonlisäveron.

Tili on FI97 5542 2310 0072 32 ja sen omistaa Timsak Oy. Viitenumerona voi halutessaan käyttää 5555, jos ei halua lähettää terveisiä.

ps.

Kommenteissa mainittu maksu oli tullut tilille. Nopeaa on rahan siirtyminen tililtä toiselle. Tämähän tuntuu menevän ihan hankkeen puolelle. Siitä vain esimerkkiä noudattamaan :-).


Arvomonologia




Tiedelehden numerossa 6/2012 oli lukijakysely, jossa vastaajien kesken arvottaisiin viisi taskulamppua ja kymmenen kädenlämmitintä. Arvoiltaan 80 ja 5 euroa kipale.

Yksittäisiin sanoihin takertuvan nipottavan luonteeni vuoksi en päässyt lehden lukemisessa tätä ilmoitusta pidemmälle. Arvo 80 euroa! Mitä se tarkoittaa?  Jos haluan sellaisen lampun, joudunko pulittamaan siitä aina 80 euroa? Määräytyykö tuotteiden arvo kuin osakkeiden päivän kurssin mukaan?  Googlauksen hakusanoilla Maglite LEDXL200 + hinta tulos kertoo, että ainakin Topshotista lampun saa 59 eurolla. Siis sen hinta on eri asia kuin sen arvo. Olisiko informatiivisempaa kertoa, että lampun suositushinta on noin 80 euroa?

Sama esineen epämääräiseen arvoon takertuminen häiritsee minua Antiikkia antiikkia tyyppisissä ohjelmissa. Jotta siinä lonkalta heitetyillä hinta-arvioilla olisi jotain reaalista pohjaa, niin sen pitäisi minusta olla samalla vetäjän ostotarjous. Esineen esittelijä voi sitten hyväksyä tai hylätä sen.

Lampun valo kantaa 138 metriä. Tasan 138 metriä ja loppuu sitten kuin seinään? Tässä täytyy olla kääntäjän tekemä laskutoimitus takana. Alkuperäisessä tekstissä on käytetty tietysti anglosaksisia mittoja. Kantama on noin 150 jaardia.

Eipäs olekaan. 150 x 0,9144 metriä on 137,16 metriä. Lähelle mennään, mutta tulos ei pyöristy mitenkään järkevästi 138 metriin. Tosin ei jenkeillä ennenkään ole puuttunut luovuutta pyöristyssääntöjen tulkinnassa. "Yhdysvaltain Indianan osavaltion kongressi hyväksyi 1897 lain, jonka mukaan piin arvo ei vastaisuudessa olisi 3,14, vaan yksinkertaisuuden vuoksi 4."
 

Pakko oli käydä tarkistamassa asia lampun valmistajan sivuilta. Sieltä selvisi:  "Suorityskyky ANSI FL1 standardin mukaisesti: Valon kantama 138 m, valovirta 172 lumenia, valon voimakkuus 4737 candelaa."

Vielä googlaus hakusanalla: "ANSI FL1"  ja minulle selvisi, että taskulampun kantamalla tarkoittaa sitä etäisyyttä, jossa valaistusvoimakkuus on 0,25 luxia. Tekstin mukaan se vastaa täysikuun kirkkaalla ilmalla antamaa valoa.Nuorilla silmillä siinä valossa pystyy vielä lukemaan.

Tuoteselosteessa on siis koko valo-oppi, tai ainakin sen suureet. Harvoin näkee minkään tuotteen ominaisuuksista näin täsmällistä tietoa. Tästä hyvästä annan anteeksi lampun mitoissa käytetyt sentit. Sentti on sadasosa mittayksikön osana tai itsenäisenä euron sadasosa. Asiayhteydestä käy ilmi, että tässä tarkoitetaan senttimetriä ihan kuin painon ilmoittaminen kiloissa menee yksikäsitteisesti jakeluun, vaikka kyseessä olisikin massa kilogrammoina. Kieli on kommunikaatiota, ei nipottamista varten. Ehkä Tiede-lehti voisi kuitenkin laittaa tässä asiassa riman vähän korkeammalle kuin yleisaikakauslehdet.
 
Entäs sitten kädenlämmitin? Niitä saa netin mukaan alle kahden euron, joten siinäkin ilmoitettuun 5 euron arvoon voi suhtautua tietyllä skeptisyydellä. Enemmän minua alkoi kuitenkin kiinnostaa kädenlämmittimien  toimintaperiaate. Millä keinolla niistä saadaan lämpöä usean tunnin ajan. Paristoihin ei voida mitenkään varastoida niin paljon energiaa, että niillä voitaisiin lämmittää käsiä läpi yön. Ei edes läpi kesäyön.

Netti tietää. Suomeksi ja englanniksi.    Kädenlämmittimelle on myönnetty patentti jo vuonna 1924. Sotilaat käyttivät sitä mm. Korean sodassa. Pitämällä kädet lämpimänä tietysti myös liipaisinsormet toimivat herkemmin. Sota tuntuu olevan monien siviilikäyttöön soveltuvien keksintöjen tuottaja ja testausympäristö. Valitettavasti. Pisimpään toimivat kädenlämmittimet saavat lämpönsä lämmittimessä olevan rautajauheen ja ilman hapen välisessä reaktiossa. Siis raudan ruostumisen lämpö pitää kädet jopa 10 tuntia lämpimänä. Reaktio tuottaa lämpöä sopivan määrän ja on riittävän hidas.

Kun pelkkä Tiede-lehden ilmoitus vei minut näin mielenkiintoisen tiedon lähteille, niin tuskin maltan odottaa mihin lehden varsinaiset artikkelit minut johdattelevat. 

Saturday, 16 June 2012

Arvaa harmittiko?


Tunnustan. Photoshopilla tehty Venuksen ylikulku. Kuvan informaatioarvo on täsmälleen sama, kun sen originaalin, josta kopioin Venuksen paikan ja koon tummalle täplälleni itse ihan eri aikaan  ottamani Auringon kuvan päälle.

Radiossa kerrottiin kesäkuun 6 päivänä 2012 tapahtuvasta Venuksen ylikulusta. Seuraava kerta olisi kuulemma vasta 11. joulukuuta 2117, eikä se edes näkyisi Suomessa. Joten radiotoimittajan mielestä sitä ei kannattaisi merkitä omaan kalenteriinsa.

Miten niin ei kannattaisi. Minulla kun aamu-unisena jäi tämän kerran havainnointi väliin, niin päätin merkitä uuden mahdollisuuden heti kännykkäni kalenteriin. Mistä sitä tietää, missä olen joulukuun 11. 2117 kello 23.58  UTC. Kyllä harmittaisi, jos missaisin sen taas vain siksi, että en ollut laittanut sitä kalenteriini.

Mutta. Muuten minua hyvin palvellut Nokian 6700 slide kännykkä päättää kalenterinsa ajanhetkeen 31.12.2100 klo 24.00. Onko Stephen Elop sitä mieltä, että silloin tulee maailmanloppu kuin Maya-kalenterin päättyessä 21.12.2012? Suoraan sanoen uskon Nokian maailmanlopun päivämäärän ja maya-kalenterin viimeisen päivämäärän olevan aika lähellä toisiaan. Minäkin aion hankkia kännykän, jonka kalenteri ulottuu ainakin Venuksen seuraavaan ylikulkuun.

 Muuten hyvä, mutta vuosiluvusta jää uupumaan 17 vuotta. Ei tällä taida olla perintökalunakaan arvoa.

Sunday, 10 June 2012

Jos kaikki Suomen järvet viinaksi muuttuisi



Laulun  Kaks' kisälliä sanat hieman lyhennettyinä kuuluvat seuraavasti.
Kaks' kisälliä kulki
maantietä laulellen.
Ja he laulussaan toi julki
ylevän aattehen:

Jos kaikki Suomen järvet
viinaksi muuttuisi,
niin eikös meidän poikain
elellä kelpaisi.

Rannalle Viinajärven
majamme rakentais'
ja sen Sulolainehilla
öin päivin soudeltais'.

Ja me ryypättäis' vain viinaa,
viinassa uitaisiin.
Ja, eikö tätä voisi
verrata Edeniin.
Kyllä vaan!

En ota kantaa tämän toiveen toteutuessaan aiheuttamiin sosiaalisiin ja ekologisiin ongelmiin, vaan tarkastelen  viinassa uimista, soutamista ja viinaan uimahyppäämistä fysikaalisesta näkövinkkelistä.

Kun laulun toiveen voi toteuttaa ajatuskokeessa, niin ei jätetä sitä puolitiehen Koskenkorvan asteelle, vaan muutetaan Suomen kaikki järvet suoraan puhtaaksi pirtuksi. Vai kannattaisiko lähteä liikkeelle pilottimittakaavassa  ja aloittaa vaikka Vantaa Kuusijärvestä? Jos siihen tulee suunniteltu linja-autovarikko viereen, niin onhan liuottimet jo valmiina valuvalle öljylle.

Etanolin tiheys on 0,79 g/cm3, kun se vedellä on aika tarkkaan 1 g/cm3, ihmisellä hieman yli tai ali tämän riippuen siitä, kuin paljon keuhkoissa on ilmaa.  Joten on ilmeistä, että ilman apuvälineitä uiminen pirtussa olisi korkeintaan käsipohjaa.Välttämättä en myöskään lähtisi soutelemaan pirtuun  kovin raskaassa lastissa olevalla veneellä. En edes pirtulastissa olevalla.




Entäs sukellettaessa? Jos hyppää vitosesta mahalleen, niin sattuuko enemmän pudottaessa viinaan vai veteen? Miksi ylipäänsä mahalleen putoaminen sattuu? Voisiko se johtua pintajännityksestä, veden pinnalla olevasta eräänlaisesta kalvosta?

Pintajännitystä kuvaa suure on pintajännitysvoima pituusyksikköä kohtia. Vedellä tämän arvo on  γ = 70 mN/m ja etanolilla γ = 20 mN/m. Veden pintajännityskalvo on siis lujempi, mutta muuten nämä luvut eivät varmaan kerro maallikolle juuri mitään.

Otetaan esimerkki. Ihminen hyppää hyppytornista 5 metrin korkeudelta mahalleen. Laskujen helpottamiseksi oletetaan hänen tekevän ensin veteen vartalonsa puolikkaan kokoisen "kuopan" ennen kuin hän pääsee pinnan alle. Ihmistä voidaan kuvailla tässä uppotukkina, jonka pituus on 1,75 metriä ja halkaisija 0,25 m. Pinta, johon tämä ihmistukki osuu, on alaltaan 1,75 m x 0,25 m = 0,44 m2.
Vastaavasti "vesikuopan" pinta-ala on π x 1,75 m 0,25 m = 0,69 m2.
Vesikalvo on siis venynyt 0,25 m2. Venyttämiseen tehty työ on pinta-alan kasvun ja pintajännitysvakion tulo = 70 mN/m x 0,25 m2 = 18 mJ. Kun kyseisen noin 100 kg:n massan omaavan hyppääjän liike-energia veteen osumisen hetkellä on pyöreästi 10000 J, niin on selvää, että pintajännityksellä ei ole mitään merkittävää osuutta mahalaskun aiheuttamassa kivussa. Riippumatta siitä hypätäänkö veteen tai viinaan. Turhaa siis olisi laittaa uima-veteen astianpesuainetta pintajännitystä poistamaan. Ainoa vaikutus, mikä sillä voisi olla, on se että vesimittarit eivät enää pysyisi pinnalla.

Uimarannoilla elää tarina, että mahalleen putoamisen kipua voi pienentää merkittävästi, jos kädellään rikkoon veden pintajännityksen juuri ennen veteen osumista. Se on yksi urbaanilegenda muiden joukossa. Tosin kuulin minä sen meillä kotopuolessa Oriveden Kirkkolahden uimalassa ja olenpa saattanut itsekin totena kertoa. Ei pintajännitys ole samanlainen kalvo kuin vaikka muovi ruoka-annoksen päällä. Ei pintajännitykseen voi tehdä viiltämällä reikää, josta voisi pujahtaa sisään.

Toisen urbaanin legendan mukaan uimahyppykilpailuissa ruiskutetaan vettä alastulokohtaan siksi, että rikotaan pintajännitys. Todellisuudessa sen ainoa tarkoitus on helpottaa hyppääjää näkemään paremmin veden pinta, mikä kirkkaan veden pinnan ollessa tyyni on aika vaikeaa.

Mahalasku veteen sattuu yksinkertaisesti siksi, että kyseessä on törmäys. Ei niin kova, kuin pudottaessa asfalttiin, ei niin pehmeä kuin pudottaessa seiväshypyn vaahtomuovikasaan, vaan jostain siitä väliltä.

Keskeinen nesteiden ominaisuus tässä on niiden kokoon puristumattomuus. Vesi ei jousta kuten vaahtomuovi. Siksi käyttäytyy tässä osin kuten mikä tahansa kova materiaalia, vaikka jää. Ei anna periksi.

Vesi ei ole kuitenkaan kiinteää, vaan sen molekyylit pääsevät liikkumaan toistensa ohitse. Vesi roiskahtaa komeasti mahalleen hypättäessä. Mitä korkeammalta, sitä komeammin.Vaikka vesi ei anna periksi, niin se väistyy siihen osuvan tieltä - mitä voisi suositella monelle ihmisellekin elämänohjeeksi.

Oletetaan, että vesi nestemäisenäkin olisi yhtä liikkuvaista kuin ilma, ainoastaan tiheämpää. Veden tiheys on noin kymmenkertainen ilmaan verrattuna. Millaista olisi hypätä vitosesta mahalleen tällaiseen veteen?

Vitosesta hypättäessä nopeus veteen tultaessa on noin 10 m/s eli 36 km/h. Kuvitteellinen vetemme on 10 kertaa tiheämpää kuin ilma, joten samaan vaikutukseen kuin hypättäessä tällaiseen veteen päästäisiin osuttaessa ilmaan nopeudella 360 km/h. Se on suunnilleen Formula F1 autojen huippunopeus. Tällaisiin nopeuksiin ei tavallisilla autoilla tietenkään (onneksi) päästä, mutta jonkinlaisen käsityksen asiasta voi saada laittamalla kämmenen ulos autosta moottoritiellä ajettaessa. Ilmavirta tuntuu, mutta ei satu.

Oleellista tässä on se, että ilmassa molekyylien väliset voimat ovat olemattomat toisin kuin todellisissa nesteissä. Nestemolekyylien vapaata liikkumista estää nesteen molekyylien väliset vetovoimat.  Niitä kuvaava makrotason suure on nimeltään viskositeetti. Mitä suurempi viskositeetti, sitä jähmeämpää neste on ja sitä hitaammin molekyylit väistyvät törmäyksessä ja sitä enemmän sattuu mahalleen hypättäessä.

Etanolin viskositeetti on vain 1/4 veden viskositeetista ja sen tiheus on 20% vettä pienempi. Molemmat etanolin ominaisuudet hidastavat siihen osuvat esineen nopeutta vähemmän kuin veteen osuvan.  Siksi kannattaisi hypätä mahalleen mieluummin alkoholiin kuin veteen. Mutta vain ja ainoastaan siitä syystä. Lisäksi kokonaan toinen asia on sitten se, että kovin matalassa kivikova pohja tulee vastaan nopeammin alkoholissa kuin vedessä. Eli koivn matalaan viinajärveen ei kannata hypätä - ei ainakaan korkealta.

Veden viskositeetti on voimakkaasti lämpötilasta riippuvainen. Nolla-asteisen veden viskositeetti on kaksinkertainen 25-asteiseen veteen verrattuna. Siis jos tekee mahalleen tulevan hypyn jääkylmään veteen, niin paitsi että siinä paleltaa niin maahaan sattuu enemmän. Toisaalta sata-asteisen veden viskositeetti olisi suunnilleen sama kuin 20-asteisen etanolin. Siitä huolimatta valinta uimahyppykohteena näiden kahden välillä lienee sama kuin valinta ruton ja koleran välillä.




Fysiikka on kokeellinen tiede, jossa teoria testataan kokein. Siispä minäkin testasin oman teoriani kotipihalla virallisen valvojan seuratessa silmä enemmän tai vähemmän tarkkana. Marjamehulla täytetty muovipullo saa edustaa tässä sukeltavaa ihmistä. Muoto ja tiheys ovat mallissa riittävän lähellä ihmiskehon vastaavia ominaisuuksia. Keppi on vain mittana sitä varten, että osasin pudottaa joka kerta samalta korkeudelta.  Kuvat on otettu videosta, joka kokonaisuudessaan on nähtävissä täällä. Putoaminen tapahtuu videolla vaakasuoraan vain kuvaruudun muodosta johtuvasta syystä. Näin sain tarkemmin pystysuoran liikkeen videolle.

Kaikkien kuvararjojen kolme viimeistä kuvaa ovat videon peräkkäisiltä ruuduilta kaapatut. Niiden väliä on 1/25 sekuntia.






Pienensin pintajännitystä laittamalla veteen astianpesuainetta. Teorian mukaan sillä ei pitäisi olla sukeltamisen suhteen mitään oleellista merkitystä. Veteen osuminen ei ole ihan samalla kohtaa kuin edellisessä kokeessa, mutta selvästi on nähtävissä, että mitään oleellista eroa ei näillä kahdella kokeella ole.

Kokeen virallinen EU-tarkkailija näkyy osittain kuvan oikeassa laidassa.





Vaihdoin nesteen vedestä alkoholiksi. Kokeen virallinen valvojakin on selvästi valpastunut. Pullo jatkaa matkaansa alkoholissa selvästi suuremmalla nopeudella kuin vedessä. Niin kuin sen teorian mukaan pitäisikin tehdä. 




Lopuksi vielä suora sukellus "kovaan veteen". Pullo menee pohjaan kuin kivi. Veden aiheuttama vastus on suoraan sukellettaessa selvästi pienempi kuin alkoholin vastus mahalleen tultaessa. Eli jos halua, että mahaan ei satu, niin ei kannata sukeltaa mahalleen.
Virallinen tarkkailijakin on menettänyt mielenkiintonsa koetta kohtaan.