lauantai 17. joulukuuta 2016

Orivesi ennen ja nyt

Huom. Hesarissa mainittuun juttuun Betlehemin tähdestä pääse alla olevasta linkinstä.

http://timosuvanto.blogspot.fi/2014/12/betlehemin-tahti.html

Aloitan uuden Orivesi-projektin, jossa tarkoitukseni on tehdä hiirellä liikuteltavia ennen-jälkeen-liukukuvia Orivedeltä. Otan mielelläni vastaan digitoituja vanhoja valokuvia eri puolilta Orivettä. Digikameralla otetut reprokuvat käyvät hyvin. Käyn sitten kuvaamassa kyseisen paikan suunnilleen samana vuodenaikana nykyisessä tilassaan. Kuvia voi lähetellä minulle osoitteella timo.suvanto@kolumbus.fi

Aloituskuvana vanha kartoitusvalokuva sodan ajalta, luultavasti vuodelta 1940 (tarkistavan vielä) ja vertailukuvana Google-Mapsin tuorein kuva. Kuvien perspektiivit ovat hieman erilaiset, josta syystä kiintopisteitä ei ainakaan  minun taidoillani saatu joka kohdassa ihan päällekkäin. Hyviä kiintopisteitä ovat jotkut tiet, etenkin rautatie, Opiston tekolampi ja Suojan urheilukenttö. Kuvasta käy kuitenkin hyvin ilmi sekä asutuksen että tieverkon leviäminen Orivedellä 76 vuoden aikana.

Kuvapari on sama kuin kirjassani Lapsuuteni Orivesi. Tietokone vain tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tarkastella molempia kuvia päällekäin.