Monday, 28 February 2011

Kannattaako vaihtaa?



Sain sekä oman LX3:ni että lainassa olevan LX5:n samaan kuvaan ottamalla kuvan peilin kautta. Käänsin sen jälkeen kuvan peilikuvaksi. Nerokasta, saattaisi joku sanoa. En tosin keksi, miksi.
Painoin molempien laukaisimia yhtä aikaa. Kuvasta paljastuu vielä yksi parannus. LX5 oli jo ottanut kuvan, kun LX3 vielä tarkentaa, mikä näkyy kuvassa tarkennuksen punaisena valona. LX3:n moitittuun hitauteen on siis saatu spiidiä.



Minulta, kuten varmaan monilta vakavamminkin otettavilta fotareilta kysytään usein, mitä kameraa suosittelisin. Järkkäriä vai pokkaria? Millainen zoomi sinä pitäisi olla? Minulla on siihen vastakysymys, joka kuuluu: ”Mihin tarkoitukseen olet ajatellut kameraasi pääaisissa käyttää?” Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä kyselijä kertoo tässä vaiheessa jo ajattelemansa kameran merkin. Tosiasiassa kyselijä onkin vain hakemassa vahvistusta jo tekemälleen päätökselle, jonka ylivoimaisesti yleisin perustelu on juuri niin ja niin moninkertainen zoomi.

Kun kerron kyselijälle, että minun mielestäni zoomin lyhin polttoväli on se, johon kannattaa kiinnittää huomiota, niin suurin osa lopettaa pettyneenä keskustelun asiasta, korkeintaan alkaa vängätä vastaan. Silloin taas minä lopetan sen toteamalla, että miksi kysyä minulta neuvoa, jos itse tietää paremmin.

Joskus harvoin joku saattaa kysyä, että mitä kameraa minä käytän eniten. Vastaukseni on, että muilla kuin varsinaisilla kuvauskeikoilla minulla on yleensä mukanani Panasonicin Lumix DCM-LX3. Se menee taskuun, siinä on hyvä kuvanlaatu ja sillä voi ottaa minun tarkoituksiini erinomaisia videoita. Sen hinta on ominaisuudet huomioonottaen ihan kohtuullinen. Se on palvellut minua 2 vuotta moitteitta. Osa kyselijöistä on ostanut tämän kameran, eikä kukaan ole tullut moittimaan vinkkiäni – kiittämään kylläkin.

Todettakoon tässä, että minulla ei ole mitään suhdetta Panasoniciin, en saa näistä kommenteista mitään maallista hyvää itselleni. Kerron vain käyttämästäni kamerasta, johon olen ollut tyytyväinen. Markkinoilla on paljon hyviä kameroita. En vain ole käyttänyt niitä.

LX3:a ei saa enää. Sen on korvannut LX5. Pitäisikö vaihtaa?

Jotta laite kuin laite kannattaa vaihtaa uuteen malliin, niin vanhan täytyy minusta olla joko rikki tai uudella pitää olla niin paljon lisäarvoa antavia ja rahassa mitattavia ominaisuuksia, että vaihto on pakko tehdä.

Valokuvapuolella LX5:n keskeinen etu on hieman pidemmälle ulottuva zoomi. Kinovastaavina polttovälit ovat LX3:ssa 70 mm ja LX5:ssä 90 mm. Ihan hyvä, mutta kun kuvan laatu on suunnilleen sama, niin ei vielä aiheuta paineita vaihtoon.

Videokuvan laatu on molemmissa kameroissa suunnilleen samanlainen. Silmämääräisesti on vaikea havaita eroa. Ainoat asiat, joita LX3:ssa jäin kaipaamaan, olivat juuri videopuolella. Otettaessa videota LX3:lla ei ollut mahdollista zoomata otoksen aikana, kuvaa ei myöskään tarkentaa uudestaan kesken kuvauksen. Käsisäädöt pelkän automaatin lisäksi olisivat joskus ihan oikeastikin tarpeen. Niin aukon, ajan kuin etäisyyden suhteen. Käsin säädetyn kuvan jos ei minkään muun on katsottu erottavat ammattilaisen amatööristä.

LX5:ssä ovat kaikki nämä LX3:ssa kaipaamani ominaisuudet. Jos toimenkuvaan kuuluu merkittävässä määrin videokuvausta ja kuvan sekä äänen laaduksi riittää erinomaisen sijaan ihan kelvollinen, niin kiusaus vaihtaa vanha uuteen on kiistämättä aika kutkuttava. Kun vielä keksisin, kenelle saisin myytyä vanhan LX3:ni ja miten muuttaisin rahaksi LX5:n ominaisuudet, niin vaihtoon menisi.

Ainoa mitä LX5:ssä vielä jään kaipaamaan, on mahdollisuus käyttää erillistä mikrofonia. Kameran tallentama monoääni on moneen lähtöön ihan kelvollinen, mutta kun on hyvää saanut, niin vielä tahtoo lisää.

Lienee aika selvää, että noin 400 euron digipokkari ei voi kuvan laatunsa ja ominaisuuksiensa suhteen kilpailla monen tonnin ammattilaisvideon kanssa. Sarjat ovat vähän erit. Ihan kelvollista uutisvideota vaikka telkkariin kameralla kuitenkin ottaa – ja se on saattaa olla kenellä tahansa mukana juuri siellä, missä odottamatta tapahtuu.

Otin muutaman koepätkän LX5.n videokameratoiminnolla. Taiteellisia pisteitä on turha ruveta antamaan, tässä on vain kokeiltu kameran ominaisuukia. YouTube-pätkä löytyy täältä.
Jos haluaa tutustua videon todelliseen laatuun, kannattaa ladata video täältä.

Ammattivalokuvaaja, joka suhtautuu nyt videokuvaan samalla ylimielisyydellä kuin filmiä käyttävät suhtautuivat digiin noin 10 vuotta sitten, huomaavat kohta olevansa urheilutermiä käyttäen hyvissä tarkkailuasemissa. Siis toivottomasti perässä. Varsinkin tiedonvälityksen alusta tulee olemaan Internet, ei paperimedia. En näe mitään syytä siihen, etteikö liikkuva kuva ja ääni hakkaisi mennen tullen valokuvan, jos ne ovat vaihtoehtoja.

Yhtä vähän ennustajan lahjoja tarvitaan myös sen oivaltamiseen, että myös videoita kuvaavat harrastajat tulevat jatkossa ”syömään ahneesti ammattilaisten leipää” samalla tavalla kuin nyt jotkut kokevat tilanteen olevan valokuvan suhteen. Jatkossa tulemme aivan varmasti näkemään muutakin amatöörien tuottamaa liikkuvaa kuvaa kuin ”hauskoja kotivideoita”.

Mikä voisi olla tässä Imperiumin vastaisku eli millä ammattilaiset saisivat amatöörit pysymään poissa tontiltaan? Ei ainakaan parkumalla, että näin ei saa tehdä. Voisikohan kokeilla laadulla? Ammattilaisille on työtä vain niin paljon ja kauan kuin laadulle on kysyntää. Tässä en usko mihinkään vippaskonsteihin enkä ”Osta ammattilaiselta laatua”-kampanjoihin. Laadukkaalle kuvalle, oli se sitten valo- tai videokuvaa, on kysyntää vain, jos joku saa siitä jotain lisäarvoa. Tässä suhteessa fotarit ovat aika totaalisesti markkinavoimien armoilla, ja ne eivät tunnetusti armopaloja jakele.

Sunday, 20 February 2011

Ihan pihalla



Surffailin viikonloppuna netissä. Se siis tarkoittaa, että selailin nettisivuja ilman mitään logiikkaa, korkeintaan sumeaa sellaista käyttäen. Päätin kuitenkin laittaa ylös sellaiset sivustot, joiden ajatus, arvomaailma tai kirjoittajan käyttämä logiikka on minulle käsittämätöntä. Tässä viisi listalle päätynyttä, ei kuitenkaan missä arvojärjestyksessä eikä etenkään yhteismitallisina.

1. Suomalaiskuvaajan alastonkuvasta kiivas verkkokeskustelu Britanniassa




Suomessa ja Ranskassa asuva Elina Brotherus, 38, otti kyseisen kuvan Lauttasaaressa vuonna 2003.
Kyseessä ei suinkaan ole ainoa kerta, kun Elina Brotherus poseeraa kuvissaan alasti. Närää The Guardianin verkkolehden lukijoiden keskuudessa ei tosin herättänyt mallin alastomuus, vaan se, että Brotherus valitsi kuvan parhaaksi teoksekseen, vaikka sen todellisuudessa on ottanut paikalla ollut videokuvaaja.
Yleensä Brotherus ottaa omakuvansa kaukolaukaisimella, mutta kohutun kuvan tapauksessa johto ei riittänyt. Osa nettikeskustelijoista puolustelee valokuvaajan oikeutta kutsua kuvaa omaksi teoksekseen sillä, että Brotherus ideoi kuvan itse sekä valitsi kameran paikan ja asetukset.
Kuka painaa laukaisinta, on sittenkin aika epäoleellinen asia. Kuva syntyy ennen ja jälkeen laukaisua, joka on lopulta vain pieni, joskin välttämätön välivaihe koko prosessissa. Keskustelu Guardianissakin kulki ihan eri asioissa, mitä uutinen antaa ymmärtää. Sen pointti oli valokuvataiteessa yleensä.

Olen suorittanut valokuvauksen erikoisammattitutkinnon, mutta valokuvataiteen kohdalla joudun mykistyneenä tunnustamaan. Olen siitä ihan pihalla. Varsinkin nuorten riutuvien naisten omakuvien edessä. Näistä Elina Brotheruksen kuvat lienevät sekä maailmalla että täällä koto Suomessa tunnetuimmat.

En osaa pitää tätä ymmärtämättömyyttäni happamina pihlajanmarjoina, koska en ole koskaan edes yrittänyt päteä valokuvataiteen alalla. En ole kärkkymässä valokuvataiteen apurahoja enkä näyttelytiloja. Keisarin uudet vaatteet saattaisi metaforana tulla mieleen, mutta yksinkertaisesti joudun tunnustamaan, että en vain ymmärrä. Ongelma, jos sellaista ylipäänsä on, on siis vain minun.

Kannoin tätä ymmärtämättömyyden murhetta monta vuotta mielessäni, kunnes minut muutama vuosi sitten vapautettiin siitä. Pyysin nimittäin tuttua valokuvataiteilijaa selittämään minulle taukille, mitä suurta taiteellisuutta erään minulle käsittämättömän valokuvan takana oikein on. Vastaus siihen oli, että se on ko. valokuvaajan visuaalinen ilmaisu. Ilkeänä ihmisenä penäsin, että mikä se visuaalinen ilmaisu sitten on, voiko sitä mitenkään kuvailla sanallisesti. Valokuvataiteilija yritti aikansa löytää selittäviä sanoja visuaaliselle ilmaisulle, mutta päätyi sitten toteamaan, että ei valokuvataidetta oikein voikaan ymmärtää, ellei ole ensin käynyt 7 vuotta Taideteollista korkeakoulua.

Olin suuresti helpottunut. Minun ei tarvitsekaan ymmärtää valokuvataidetta enkä varmasti aio pyrkiä edes TAIK:n iltalinjalle (sellaista tosin ei taida enää edes olla) päästäkseni valistuneeksi valokuvataiteen suhteen.


2. Berlusconi yrittää röyhkeää temppua




Pääministeri Silvio Berlusconin hallitus puuhaa Italian oikeusjärjestelmään muutosta, joka palauttaisi täyden parlamentaarisen koskemattomuuden.
Lain voimaantulo antaisi koskemattomuuden Berlusconillekin koko siksi ajaksi, kun hän on parlamentissa.
Muutos on osa laajempaa uudistusta, jonka hallitus hyväksyi alustavasti perjantaina.
Luonnoksen odotetaan tulevan lähipäivinä uudelleen hallituksen käsittelyyn. Parlamentissa lain läpimeno vaatisi kahden kolmasosan enemmistön.
Maan tuomariliiton johtaja tuomitsi muutosesitykset.
- Joka kerta kun pääministeri on kytköksissä johonkin oikeusjuttuun, tulee ensin loukkauksia ja sitten lakialoitteita, joilla yritetään rangaista syyttäjiä, Luca Palamara kommentoi.
Berlusconi on joutumassa huhtikuussa oikeuteen syytettynä seksin ostamisesta alaikäiseltä ja virka-aseman väärinkäytöstä

En voi ymmärtää. Joko italialaiset Berlusconia äänestävät ovat samanlaisia moraalittomia paskoja kuin Silvio itsekin on median (ei Berlusconin oman median) hänestä luoman kuvan mukaan tai sitten Berlusconin oman median luoma kuva Silviosta onkin se totuus.

Ehkä italialaisetkin ovat yksinkertaisesti vain sitä mieltä, että sika, mutta meidän sika. Vaikka olisi saanut tuomiokirkosta päähänsä.

3. Inkerin piispa ei tullut Suomeen piispanvihkimykseen




Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi kommentoi tänään ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä, miksi hän ei tullut paikalle Irja Askolan piispanvihkimykseen syyskuussa.
- Olen saanut Askolan eräistä haastatteluista sen käsityksen, että hän ei usko neitseestä syntymiseen. Tällainen oikeastaan loukkaa minua. Tekee myös huonon vaikutuksen, jos homosuhteita puolustetaan ja uskontunnustusta pitäisi muotoilla uuteen uskoon, hän muun muassa perustelee.

Jos Jeesuksen neitseestä syntyminen on jonkun mielestä millään tavalla relevantti, saatikka sitten maailman tärkein asia, niin minulla ei ole mitään keinoa ymmärtää hänen ajatuksen juoksuaan. Tässäkin asiassa olen ihan pihalla. Kuten uskonasioissa yleensäkin. Minun on täysin mahdoton ymmärtää, että joku voi ottaa Raamatun tai Koraanin satukertomukset historiallisina faktoina. Tai tarkemmin sanottuna en haluaisi tehdä vääjäämätöntä johtopäätöstä, mitä se tarkoittaa ihmiskunnan älyllisen tason indikaattorina.



4. Ministeri Thors: Kotoutuminen on avain onnistuneeseen monikulttuurisuuteen
Monikulttuurisuus tarkoittaa, että eletään maamme lakien mukaan, että on mahdollisuus oppia jompaakumpaa kansalliskieltä, mutta on myös mahdollisuus ylläpitää omaa kulttuuria - ja itse valita identiteettinsä, ministeri totesi. Ministeri Thorsin mukaan nykymaailmassa on tyypillistä, että identiteetit ovat mosaiikkimaisia: on somalialaisia suomalaisia ja englantilaisia suomalaisia.

Tämän palstan lukijat tietävät hyvin negatiivisen kantani pakkoruotsiin (kuten myös myönteisen kantani ruotsin kieleen, suomenruotsalaisuuteen yleensä ja jopa maamme kaksikielisyyteen). Etenkin pakkoruotsin perustelujen logiikka saa ihokarvani nousemaan.

Yllä olevan mukaan siis maahanmuuttaja saa mahdollisuuden oppia jompaakumpaa kansalliskieltämme – ja itse valita identiteettinsä. Miksi tätä mahdollisuutta ei ole suomalaisilla (paitsi tietysti ahvenanmaalaisilla). Jos jonkun suomalaisen identiteetti on sellainen, että hän ei tarvitse ”toista kotimaista” kieltä, niin miksi hän on tässä huonomassa asiassa kuin maahanmuuttajat?

Jos maahanmuuttajille tarjotaan tasavertaisena mahdollisuutena opiskella suomea tai ruotsia, niin minusta heille tehdään karhunpalvelus. Pärjätäkseen Suomessa ihmisen kannattaa osata ensiksi suomea, ei ruotsia. Ellei sitten tarkoitus ole pitääkin Suomea vain välietappina ennen Ruotsiin muuttoa.



5. Rattijuopon autosta vietiin rekisterikilvet
Poliisipartio pysäytti Lahdessa myöhään perjantai-iltana rattijuopon, jonka käyttämästä autosta olivat ajoneuvoverotkin erääntyneet.
Viisikymmenvuotiaan miehen ajoneuvon rekisterikilvet toimitettiin katsastuskonttorille.
Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,43 mg/l-humalatuloksen. Promilleissa määrä on suunnilleen kaksinkertainen.




(Kuvan auto ei liity mitenkään uutiseen. Tosin senkin omistajalta poliisi vei väärin perustein aikoinaan kilvet ja joutui ne sitten anteeksipyyntöjen kanssa palauttamaan. Tämä auto ei liity siihenkään tapaukseen, koska se auto oli papilta ostamani Zastava)

Onko tästä pääteltävä, että alkoholin määrä lisääntyy, kun siirrytään toiseen yksikköön? Tarkoitus lienee ollut kertoa, että alkometrin antama arvo, joka ilmoittaa uloshengitysilman alkoholipitoisuuden yksikkönä mg/l vastaa lukuarvoltaan puolta veren alkoholipitoisuutta promilleissa mitattuna. Sen sijaan mitattava suure ”humalatulos” kuulostaa ainakin minun korvaani hyvinkin poikkitieteelliseltä - siis reabiliteetin täytyy olla kohdallaan.

Huomio kiinnittyy toimittajille tyypillistä tapaa ottaa oikeuslaitokselle kuuluva tuomiovaltuudet itselleen. Kyseessä on kuitenkin vasta rattijuoppoudesta epäilty. Myös toimittajan kielen hallinta ei ole ihan parasta A-luokkaa. Lauseen "Lisäksi hänen käyttämästään autostakin oli ajoneuvoverot maksamatta" looginen sisältö on aivan eri kuin toimittajan kirjoittaman lauseen ”…käyttämästä autosta olivat ajoneuvoverotkin maksamatta”. Mitä muuta autosta oli maksamatta? Osamaksut ja huoltoasemalta vohkitut bensat?

Friday, 18 February 2011

Virhemarginaalissa




YLE Uutiset julkisti seuraavan uutisen syyskuussa 2010.

"Perussuomalaisten kannatus jatkaa nousuaan. YLE Uutisten elokuun puoluekannatusmittauksessa perussuomalaiset saivat jälleen uuden ennätyslukemansa, 10,7 prosenttia.

Suosituin puolue on edelleen kokoomus, jota kannatti 22,8 prosenttia vastaajista. Laskua heinäkuusta on 0,2 prosenttiyksikköä.

Tällä viikolla tehdyissä haastatteluissa kokoomuksen suosio oli 24,6 prosenttia, eli noususuunnassa. Taloustutkimus arvioi tämän johtuvan samaan aikaan käynnissä olleesta Venäjä-keskustelusta.

SDP:n kannatus pysyi lähes ennallaan ja oli elokuussa 20,4 prosenttia. Keskustalle mittaus näytti täysin samaa kuin heinäkuussakin eli 19,7 prosentin kannatusta.
Vihreät edelleen perussuomalaisten takana

Vihreiden kannatus oli pienessä laskussa ja tulos oli 9,2 prosenttia. Myös vasemmistoliitolla suunta oli alaspäin ja kannatus 7,5 prosenttia.

RKP:n kannatus sen sijaan on noussut 0,4 prosenttiyksikköä ja oli nyt 4,4 prosenttia. Kristillisdemokraateille mittaus näyttää saman verran miinusta ja 3,9 prosentin kannatuksen.

Taloustutkimus haastatteli tutkimusta varten 2 900 ihmistä elokuun 3. - 26. päivänä. Tutkimuksen virhemarginaali on 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kyselyssä selvitettiin puolueiden kannatusta eduskuntavaaleissa."


Yllä oleva ei ole enää uutinen, pikemminkin se on vanhanen. Persujen, demareiden ja kepulaisten kannatus on kyselyjen mukaan lähes tasoissa tätä kirjoitettaessa 18.2.2011. Tilastotieteilijänä mielenkiintoni keskittyykin tässä uutisoinnissa hyvin tyypilliseen toteamukseen: ”Tutkimuksen virhemarginaali on 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa”.

Mikä vikana?
Ensinnäkin tutkimuksella ei ole mitään virhemarginaalia, tutkimuksen antamilla kannatusluvuilla on. (Vähän tilastotieteellisempi nimi on tosin luottamusväli, mutta virhemarginaali on yleisesti käytetty ja ihan kuvaava termi.)
Toiseksi virhemarginaali riippuu käytetystä luottamustasosta. Se on luku, joka ilmoittaa millä todennäköisyydellä voidaan olettaa virhemarginaalin olevan ilmoitetun suuruisen. Yleisin käytetty luottamustaso on 95% eli virhemarginaalin voidaan katsoa olevan ilmoitetun 95% varmuudella. Todellinen kannatus kyselyn hetkellä on siis tietyllä tavalla kolmen epävarmuudesta kertovan luvun takana. Ilman tietoa luottamustasosta virhemarginaali jää roikkumaan hieman epämääräisesti ilmaan.
Kolmanneksi kannatusten virhemarginaali ei ole yksikäsitteinen luku, vaikka luottamustasokin olisi vakio, sillä se riippuu myös puolueen tutkimuksessa saadun kannatusluvun suuruudesta.

Virhemarginaalin laskeminen ei ole kovin monimutkaista. Esimerkiksi Kokoomuksen 24,6% kannatukselle kyseisellä 2900 ihmisen otoksella ja 95% luottamustasolla se lasketaan lausekkeesta:






Jos halutaan pelata enemmänvarman päälle, käytetään suurempaa luottamustasoa. 99% luottamustasolla virhemarginaali olisi






(Tilastotieteen oppikirjoista tarkemmat perustelut niitä kaipaaville.)

Sen sijaan esim. RKP:n kannatuksen virhemarginaali oli tässä tutkimuksessa vain 0,7 py. Suurin virhemarginaali on silloin, kun puolueen kannatus olisi 50%. Se olisi 1,8 py kyseisellä 2900 haastatellun otoksella ja 95% luottamustasolla.

Tämä kaikki edellyttää sitä, että otanta on tehty ”harhattomasti”, eli virhemarginaali johtuu vain satunnaisuudesta, ei systemaattisista virheistä, kuten jotakin puoluetta suosivasta haastateltavien valinnasta. Tähän on vain luotettava, koska käytännössä lukijalla ei ole mitään mahdollisuutta selvittää tätä asiaa.

Helsingin Sanomat selvittää lukijoilleen virhemarginaalin käsitettä 18.2.2011 lehdessä olleen gallup-tuloksen yhteydessä.

"Juha-Pekka Raeste
HELSINGIN SANOMAT

Mielipidetiedustelujen toinen kummajainen on virhemarginaali.

Perinteisesti tiedustelujen lopussa muistetaan mainita, että tulosten virhemarginaali on suurten puolueiden osalta kaksi prosenttia suuntaansa.

Se on vain peukalosääntö, joka kertoo yli 20 prosentin kannatusta nauttivan puolueen virhemarginaalin kahden tuhannen hengen otoksesta.

Jos esimerkiksi kokoomuksen kannatus olisi gallup-tuloksen mukaan 20 prosenttia, tosiasiassa kokoomuksen kannatus on tällöin kansalaisten keskuudessa 95 prosentin todennäköisyydellä mitä tahansa 18,3 prosentin 21,8 prosentin välillä.

Näin tarkka vaihteluväli kannatukselle on tällöin 3,5 prosenttiyksikköä. Tuon vaihteluvälin sisällä kaikki tulokset ovat yhtä todennäköisiä.

Toisin sanoen mainittu 20 prosentin tulos ei edes ole yhtään todennäköisempi kuin mikään muukaan luku 18,3-21,8 prosentin välillä."


Kiville menee tämäkin. Yllä oleva johtopäätös edellyttäisi tasajakaumaa. Virhemarginaalin, joka koostuu satunnaisista tekijöistä, voidaan kuitenkin katsoa noudattavan normaalijakaumaa. Kaikkein todennäköisin kannatuksen arvo on silloin juuri otoksesta saatu tulos ja kannatuslukeman todennäköisyys pienenee, mitä kauempana se on otoksen antamasta arvosta. Esimerkiksi YLE: n uutisissa Kokoomuksen 24,6% kannatuksen todennäköisyys olisi suunnilleen 0,05%, mutta esim. virhemarginaalin sisällä olevan 26,0% kannatuksen vain 0,015%. (Periaatteessa normaalijakauma edellyttää jatkuvaa muuttujaa, mutta tässä kannatuksen prosenttiluku on laskettu pyöristyssääntöjen mukaan, eli 24,6% prosentin kannatus tarkoittaa 24,55% ja 24,65% välissä olevaa kannatusta.)

Kun nyt kerran on lähdetty ruotimaan, niin korjataan pieni terminologinen virhekin. Vaihteluväli ei ole tilastotieteessä virhemarginaalin synonyymi. Vaihteluväli on tilastollisen muuttujan suurimman ja pienimän arvon erotus. Vaaligallupissa se on suurimman ja pienimmän kannatuksen erotus prosenttiyksiköinä. Alla oleva tilastossa vaihteluväli tammikuussa 2011 olisi siis Kokoomuksen ja Muiden kannatuksen erotus, 21,0-1,1 = 19,9 prosenttiyksikköä.




Entisenä matematiikan opettajana olen surullinen siitä tilastomatematiikan ymmärryksen tasosta, joka esimerkiksi vaaliennusteiden suhteen vallitsee. Sekä niistä kertovien että niitä lukevien keskuudessa. Kun suuret mediat käsittelevät tilastoja tällä tietotaidolla, niin millaisia mahtavat tulkinnat olla maakuntalehdissä? Mikä on poliittisten päättäjien taito lukea tilastoja? Vanhan sanonnan vale, emävale, tilasto voisi hyvin korvata uudella. Huonosti perillä asiasta, ihan metsässä, tilastoa tulkitsemassa.

Tuesday, 15 February 2011

Poikkitieteellistä mäenlaskua Orivedellä

Kuva Paavo Suvanto
Mäenlaskua Oriveden Opiston lammen tuntumassa. Mäki ei ollut pitkä ja päättyi kuvassa näkymättömään muutaman metrin alempana olevaan Paskaojaan, jonne Laitisen teurastamon jätteet vielä 50-luvulla laskettiin sellaisinaan. Kuvan k-1,5 metrin mäestä hyppäämässä Porvoon terveyskeskuksen nykyinen ylilääkäri Pekka Hosia. Huima ponnistus 20 cm korkealta hyppyriltä on nostanut hänet noin 3 cm:n korkeuteen hyppyripöyältä. Vieressä tyylipisteitä antamassa nyt eläkkeellä oleva pankinjohtaja Eero Piipponen ja poikkitieteilijä harmaassa villapaidassaan – talvilakin malli on säilynyt näihin päiviin asti. Ylhäällä oleva hyppyyn valmistautuva henkilö on tuntematon. Saattaa olla Nurmisen Tatu.


Ihminen tietää tulleensa vanhaksi, kun hän alkaa muistella menneitä. Todella vanhaksi muut tietävät hänen tulleen, kun hän ei muuhun kykenekään kuin lapsuuden muisteluun. Senkin riskin uhalla kerron hieman oman lapsuuteni ajan mäenlaskusta. Tosin pyynnöstä. Sain nimittäin lapsuuden ystävältäni seuraavan viestin.

"Moron
Hyvä, että edes poikkitieteellinen on pakkasella hieman hereillä.  Näin wanhanajan talvea vietellessä olen kuitenkin pannut merkille, että erittäin olennaisista asioista/seikoista/tuotteista kuten huopatossujen tulen iskevyydestä, ronkkelin ohjausominaisuuksista tai vesikelkan kantavuudesta ei juurikaan ole ilmestynyt tieteellisiä julkaisuja! Voisikohan poikkitieteellinen tehdä jotain asian eteen? Empiiristä pohjatietoahan kyllä on.
Pille "

Ronkkeli oli sanana jäänyt kyllä jonkin muistisynopsin mutkaan talteen, mutta sen yhdistäminen johonkin konkreettiseen ei enää onnistunut. Niinpä jouduin pyytämään tarkempaa selvitystä siitä - ja sitä myös sain.

"Ronkkeli on potkukelkoista peräkkäin tehty jonomuodostelma, jossa istutaan oman kelkan penkillä ja pidetään edessä olevan kelkan sarvista kiinni. Näin ronkkeli pysyy koossa.
Useimmiten lähtöpaikka oli talonmies Niemisen talon nurkalta eli maantieltä ja sieltä saadulla vauhdilla päästiin Urholan nurkalle.  Perämies seisoi kannaksilla ja piti vauhdista huolen. Kakkosmies keulasta vastasi suunnan säilymisestä."

Muisti on siitä merkillinen kapistus, että se yleensä virkistyy, kun sitä virkistetään. Sellaisetkin asiat, jotka kuvitteli jo häipyneen kokonaan homettikopasta, nousevat enemmän tai vähemmän kirkkaina esiin. Tosiasissa ronkkelilla saatettiin hyvällä kelillä päästä jopa Uotilan nurkalle, ainakin sen Urholan puoleiselle nurkalle.

Varhaisimmassa lapsuudessani käytännössä jokaisessa taloudessa oli vähintään yksi potkukelkka. Teitä ei hiekoitettu, joten talvet olivat otollisia kelkkailulle. Potkukelkalla pääsi nopeasti ja niiden kanssa kaatuili liukkailla paljon vähemmän kuin ilman.

Kun 1960-luvulla teitä alettiin hiekoittaa, niin pääsimme tutustumaan yhteen mielenkiintoiseen fysikaaliseen ilmiöön. Kipinöiviin huopatossuihin. Huopikkaiden pohjiin tarttui hiekkaa, jolloin tiellä luisteltaessa huopatossuissa olevat hiekanjyväset iskivät tulta maassa olevien kanssa kuin olisi piikivellä lyöty. Näin ainakin minun muistikuvissani.

Riihenmäellä hangessa laskettaessa ei tietenkään voitu käyttää potkukelkkaa, koska niiden jalakset upposivat lumeen. Sen sijaan parhailla hankikantosilla kevätpakkasten aikaan leveäjalaksiset vesikelkat olivat oiva välinen mäenlaskuun. Paine = voima/pinta-ala oli tiedossa muutenkin kuin kaavana fysiikan tunnilta.
Vesikelkat olivat jääneet käyttämättömiksi, kun vettä ei talvisin tarvinnut enää siirtää ihmisvoimin kaivoista taloihin. Opistollakin niitä oli kaksin kappalein, joten vesikelkkakisojakin saatettiin pitää

Olen jälkeenpäin harmitellut, että näistä ei ole juuri valokuvia jälkipolville. Vaikka isänikin harrasti jopa värivalokuvausta jo 1950-luvulla, niin suurin osa kuvista on omasta perheestä otettuja sisäkuvia. Kansanopistoyhteisön, jossa asuin lapsuuteni, arki jäi suurelta osalta ikuistamatta.

Tämä tarina kiinnostaa varmaan eniten Orivedellä 1950- ja 60-luvulla Opiston maisemissa eläneitä. Mieluusti otan vastaan mahdolliset korjaukset ja lisäykset yllä oleviin muistikuviini ja erittäin mielelläni valokuvia tuosta ajasta. Helpoiten kuvan voi lähettää siten, että ottaa siitä digikuvan ja laittaa sähköpostiin poikkitieteilijälle.

Kuva Paavo Suvanto
Poikkitieteilijä ennätyshypyssään (1,25 metriä). Hyppyrimäen vauhdinottorinteen vaatimatonta kokoa koitettiin kompensoida ottamalla vauhtia porkilla, jotka sitten pudotettiin juuri ennen hyppyrin nokkaa. Lammen hopeapajuja ja Uotilan kattoa näkyy taustalla.

Sunday, 13 February 2011

Saippuakivikauppiaan synttäripäivä 11.02.2011


Poikani Veikko täytti 11.02.2011 vuosia. Synttäreitä vietettiin Krakovassa olevassa englanninkieliseen kirjallisuuteen erikoistuneessa kirjakaupassa Massolitissa. Pirskeiden erikoisuutena oli vieraille esitetty elokuva ”Komisario Palmun erehdys”. Veikko oli tekstittänyt elokuvan englanniksi varta vasten tätä tilaisuutta varten. Puolassa nuorempi väki puhuu yleensä varsin hyvää englantia, vanhemman sukupolven kanssa tulee juttuun saksalla. Suomen kansalliskielet eivät ole siellä kovaa valuuttaa kuin Virossa aikoinaan. Suomalaisista hyvin harvat tuntuvat tietävän, että Viron läntisillä saarilla puhuttiin yleisesti ruotsia historiallisten syiden takia. Olenkin ihmetellyt, että tämä fakta on jäänyt unholaan pakkoruotsin puolustajien argumenteista.

Mutta asiaan. Synttärit ovat mukava juttu, mutta jos ne sattuvat osumaan päiväykseen, joka on palindromi, niin sillä on erityinen merkitys. Ainakin, jos uskomme Alivaltiosihteereiden innoittamana palindrominumerologiaan. Ja miksi emme uskoisi. On se vähintäänkin yhtä uskottavaa kuin muukin numerologia. Kuten vaikka täällä.

Näyttökin numerologian toimivuudesta on vaikka millä mitalla. Esimerkkinä vaikka lainaus edelliseltä sivulta.
Nainen, 60 v:
Minulla oli suljettu kartta ja lisäksi ulkoinen kahdeksikko, mikä sai minut näyttämään ankaralta ja paljon vuosiani vanhemmalta. En myöskään kokenut vapautta elää omaa elämääni. Kun portit avattiin ja ulkoinen kahdeksikko muuttui iloiseksi kolmoseksi, kasvoryppynikin alkoivat silottua siinä määrin, että ihmiset ihmettelevät, mitä minulle on tapahtunut, kun näytän nuortuneen viisitoista vuotta!

Millaista on siis palindrominumerologia? Savolaisittain ”Voip tuo olla niin, vaan suottaapi olla toisiinnin päin”? Jos henkilö on syntynyt palindromipäivänä, niin hänen elämänsä, riippumatta siitä, tekeekö hän päätökset niin tai näin, menee aina parhain päin. Tai sitten koko ajan pieleen, riippuen siitä, onko hänen värähtelylukunsa myönteinen tai kielteinen. Syntymäpäivän lukua ei voi tietysti vaihtaa, mutta onneksi värähtelylukuun voi vaikuttaa, vaikka menemällä naimisiin ja ottamalla muuten vain  uuden nimen. Tai jopa  vaihtamalla lempinimeä.

Jos synttärit sattuvat palindromipäivään, niin ne tekevät siitä tietysti muita synttäreitä merkittävämmän, mutta todellista vaikutusta palindromipäivällä on vain sinä päivänä syntyville.

Palindrominumerologia perustuu matematiikkaan ja on siis ilmiselvästi tiedettä. Vähintäänkin siinä kuin astrologia. Kunnon tieteeseen kuuluvat myös oppiriidat, erilaiset tulkinnat. Se, että niitä on palindrominumerologiassa, on vain yksi todiste sen tieteellisyyden puolesta.

Palindrominumerologit jakautuvat anglosaksiseen ja eurooppalaiseen koulukuntaan. Kun meillä päiväys kirjoitetaan muodossa PP.KK.VVVV, niin anglosaksit kirjoittavat sen muodossa KK.PP.VVVV. Siten meidän 11.02.2011 onkin anglosakseille palindromisesti täysin merkityksetön 02.11.2011, kun taas marraskuun toinen päivä tänä vuonna tulee olemaan anglosaksisessa maailmassa palindromisteille todella merkittävä päivä. Monet johtavat palindrominumerologit ovat todenneet, että anglosaksinen tapa merkitä päivämäärä epäloogisuudessaan ei voi olla varteenotettavan tieteen lähtökohta. Miten kuukausi voi tulla ennen päivämäärää, joka on kuukauden ja vuoden keskellä? Sitä on pidettävä virheellisenä tulkintana ja vastuullisen palindrominumerologian on selkeästi tuomittava se harhaoppisena.

2000-luvun alku on parindrominumerologian kulta-aikaa. Seuraavat päivämäärät ovat palindrimeja.
10.02.2001
20.02.2002
Harmillista kyllä juuri helmikuussa on vain 28 päivää, joten 30.02.2003 jää pois. Tästä saamme syyttää muinaisia roomalaisia, joilla ei ollut käsitystä palindrominumerologian merkityksestä. Jokainen hukkaan heitetty palindromipäivämäärä on rikos muuten sinä päivänä syntyneitä kohtaan.

Sitten mennään melkein kymmenen vuotta eteenpäin.
01.02.2010
11.02.2011
21.02.2012
02.02.2020
03.02,2030
04.02.2040
05.02.2050
06.02.2060
07.02.2070
08.02.2080
09.02.2090
11.12.2111
21.12.2112
Tämä viimeinen päivä on minun syntymäpäiväni. Sinnittelemällä 163 vuotiaaksi pääsisin viettämään palindromisyntymäpäivääni. Elämälläni on siis selvästi tavoite – aika kova sellainen kaiken lisäksi.
Viimeinen tämän vuosituhannen palindromipäivä on
29.12.2192
Seuraavat tulevat vastaan vasta 3000-luvulle siirryttäessä.
10.03.3001
20.03.3002
30.03.3003
01.03.3010
11.03.3011
21.03.3012
31.03.3013
02.03.3020
22.03.3022
13.03.3031
23.03.3032
jne.
09.03.3090
10.04.4001
20.04.4002
Ja niin edelleen. Viimeinen palindrimivuosiluku tällä vuosikymmentuhannella on
29.09.9092
Palindromissa kirjainten ja lukujen määrä voi olla myös pariton. Näin ollen esim. seuraava tulevaisuuden päivämäärä on palindromi.
21.12.12112
Senkin olisi minun synttäripäiväni, mutta uskonpa viettäväni tätä merkkipäivää ”matkoilla”.
Samoin vaikka
21.12.222112
tapahtuvaa palindromipäivää.

Kuulostaako tämä sinusta Huuhaalta? No niin minustakin. Mutta ei yhtään sen enempää Huuhaalta kuin ne sadat ja tuhannet päättömyydet, joihin ihmiset vielä tänäänkin täysin kritiikittömästi uskovat.

ps. Tiettävästi maailman pisin jotain loogista tarkoittava sana ei siis ole, kuten usein näkee väitettävän saippuakauppias, vaan otsikon saippuakivikauppias. Saippuakivihän on joko vuolukiven synonyymi tai saippuanvalmistuksessa tulevan sivutuotteen, saponiitin kansanomainen nimitys. Sen myyminen tosin voi olla aika työn takana, mutta ei se ole ainoa vaikeasti kaupaksi käyvä tuote maailmalla - toteaa Nokiaa kaksi puhelinta, yhdet kumisaappaat ja 100 osaketta omistava poikkitieteilijä.


pps. Miten voin tietää näin paljon numerologiasta? Tietysti siksi, että olen opiskellut sitä mm. näiltä sivuilta. Sain tietää, että minuuden lukuni on 7 ja siksi minuun pätee mm. seuraavaa: "Seiskaihmset ovat syvällisiä, totuuden etsijöitä, älykkäitä, ja analyyttisia." Totta kai näin vakuuttavaan tulkintaan on helppo yhtyä.Mitähän numerot kertovat sinusta?

Thursday, 10 February 2011

Kyy povella - att nära en huggorm vid sin barm




Olen pitänyt suomenruotsalaisuutta omaan kieleen ja kulttuuriin sidoksissa olevana identiteettinä, mutta huomaan olleeni väärässä. Ainakin joidenkin suomenruotsalaisten kohdalla. Heille ruotsin kieli ja sen asema ovat uskonto.
Uskonnolle tyypillisiä piirteitä ovat mm.
1. Kaikki muut tulkinnat uskonnosta kuin oma ovat totaalisen vääriä. Pohjalaiset ilmaisevat sen selkeästi. Moon oikees, soot vääräs, sekin on vääräs. Moomma oikees, tootte ihan vääräs, noon on ihan metäs!
2. Kaikki arvostelu omaa uskontoa kohtaan on pyhäinloukkaus. Suurin pyhäinloukkaus on uskontokunnan sisältä tuleva arvostelu.
3. Uskonnon arvostelu on perimmiltään Jumalanpilkkaa ja siitä pitää koitua maallisen tuomiovallan antama rangaistus.

Mihinkään muuhun johtopäätökseen en voi tulla Kirsi Virtasen 5.2.2011 julkaiseman kolumnin Kyykäärme – huggorm suomenruotsalaisten keskinäisen nokittelun perusteella. 

Todettakoon nyt kuitenkin kohtuuden nimissä, että läheskään kaikki suomenruotsalaiseen uskoon kastetut eivät ole niin fanaattisia kuin yllä olevassa kolumnissa esiintyvä professori Dick Harrison. Esimerkiksi minun tuntemani "hurrit"  ovat kieliuskonsa suhteen aika maallistuneita. Ainakaan he eivät esitä, että sitä pitäisi levittää meille suomenkielisille pakanoille miekkalähetyksen voimalla  kuin ristiretkeläiset Jumalan sanaa vääräuskoisille.

Tuesday, 8 February 2011

Naisen logiikkaa och samma på tvångsvenska



Liikenneministeri Anu Vehviläinen kannattaa ajatusta. Mitä tekee pakkoruotsin (hyötyruotsin) kellokkaaksi noussut entinen ministeri Ulla-Maj Wideroos? Vastustaa tietysti, mutta perustelut ovat minusta erikoiset. Lisäämällä kielivalintojen määrää rajoitetaan mahdollisuuksia kielten opiskeluun? Voin joutua tästä lausumasta syytettyjen penkille tasa-arvolain pilkkaamisesta, mutta väistämättä mieleen tulee Spede-vainaan sketsit naisen logiikasta. Olisiko tämä sitä moninaisuuden rikkautta?
 
Tuomas Enbuske lienee harvoja umpisuomenkielisiä ruotsia todella sujuvasti puhuvia julkisuuden henkilöitä. Hänet on väärin perustein laitettu pakkoruotsin kannattajien pitkään listaan.

Todellisuudessa Enbuske on tätä mieltä. Onko Enbusken kannanotto minusta järkevä siksi, että se on hyvin perusteltu vai siksi, että olen harvinaisen yksimielinen tästä asiasta hänen kanssaan? Siinäpä lukijalle pohtimista paremman tekemisen puutteessa.

Yleisesti ottanen minua ärsyttää koko pakkoruotsi-debatissa puolustajien älyllinen epärehellisyys ja erityisesti suomenkielisten poliitikkojen munattomuus. Ehkä tässä ei nyt ihan olla tilanteessa, jossa länteen kumartamalla samalla pyllistetään itään, niin ainakin monen pakkoruotsin vastustajan ääni ensi vaaleissa tulee menemään Persuille. Kun ei ole vaihtoehtoa.

Minulle pakkoruotsi on puhtaasti periaatteellinen kysymys. Oman pakkoruotsini olen lukenut 60-luvun oppikoulussa, jolloin koko asiaa ei edes mitenkään kyseenalaistettu. Olen ihan tyytyväinen siihen, että osaan ruotsia tyydyttävästi, olen jopa aikoinani suorittanut virkamiehille tarkoitetun kielitutkinnon, vaikka en sitä ole missään tarvinnut. Omat lapseni ovat jo aikuisia ja heidän ratkaisunsa minun lastenlasteni kieliasioissa ovat tasan tarkkaan heidän oma asiansa. Pakkoruotsissa minua hiertää poliittisen koneiston vallankäyttö kansalaisiin sellaisessa asiassa, jossa se minun mielestäni pitäisi olla kansalaisten omassa päätäntävallassa. Samaa se tuntuu tekevän koko ajan kasvavassa joukossa suomenkielisiä ja siitä on väistämättä tulossa yksi tulevien vaalien teemoista, halusivat valtapuolueiden - ja vähän pienempienkin - poliitikot sitä tai eivät.

Heitänkin tässä haasteen Poikkitieteellistä lukeville poliitikoille – etenkin tulevaan eduskuntaan pyrkiville. Palstallani on keskimäärin 100 lukijaa päivässä – parhaina yli 500.  Paljon enemmän kuin tupailloissa tuppaa olemaan. Kun puolueiden (Persut ja RKP poislukien) kantaa ns. pakkoruotsiin on suunnilleen mahdotonta saada vaaliohjelmista selville, niin mikä on oma kantasi? Täsmennän vielä kysymystä. Olisiko mielestäsi aika luopua nykyisestä käytännöstä, eli  peruskoulun 7:llä luokalla alkavan B1-kielen valinnattomuudesta? Eli käytännössä se tarkoittaisi sitä, että osa peruskoulun käyneistä ei olisi lukenut koulussa lainkaan ruotsia, vaan sen sijaan vieraina kielinä esim. englantia ja venäjää. Perustellakin saa, varsinkin jos on nykysysteemin kannalla.