Sunday, 31 October 2010

M. A., Pedro ja minä









Prologi
Vuonna 1968 Oriveden maalaiskunnassa, sittemmin Oriveden kaupungissa perustettiin erinäisten värikkäiden vaiheiden jälkeen jääkiekkoilun erikoisseura Fortuna. Erinäisten vielä värikkäämpien vaiheiden jälkeen seuran varainhankinnan kivijalaksi päätettiin perustaa ajankohtaan nähden selvästi aikaansa edellä oleva disko. Oriveden Kenkätehtaan mentyä konkurssiin sen tyhjille jääneistä tiloista erityisen sopivaksi tähän tarkoitukseen katsottiin sopivan kenkätehtaan ruokalan.

Tartuttiin tuumasta toimeen ja seuran puheenjohtajana toimineen paikallisen KOP:n johtajan hoitaman rahoituksen avulla ruokalasta tuli Oriveden ja lähiseutujen ensimmäinen disko. Eikä suinkaan Neulapoikien soittoareena, vaan elävän musiikin Discothèque. (Kyseisestä diskosta tuli pian seuran historian ensimmäinen taloudellinen katastrofi, mutta se on eri tarina.)

Vaikka olin yksi diskohankkeen puuhamiehistä (tai pojista), niin ihan tarkkaa kuvaa diskon ensimmäisestä esiintyjästä syksyllä 1968 olleissa avajaisissa minulla ei enää ole. Ensimmäisten joukossa oli kuitenkin M. A. Numminen sen aikaisen orkesterinsa kanssa. Muistikuvat tästä esiintymisestä oli yleisön valitukset orkesterin esittämien kappaleiden huonosta tanssittavuudesta. Mieleen jäivät myös Nummisen esittämät kappaleet ”Jenkka ulkosynnyttimistä” ja ”Jenkka hevosen puhdistamisesta”. Jälkimmäisen teksteille tuli yllättäen käyttöä vuoden kuluttua, kun astuin suorittamaan asepalvelusta Satakunnan Tykistörykmenttiin, Suomen viimeiseen hevosvetoiseen tykistöyksikköön.

Tuskin on ihan sattuma, että M. A. käytti myöhemmin levyllä ”Suomen Talvisota 1939–1940” joissain kappaleissa pseudonimeä ”Oriveden kenkätehdas”. Jäljet johtavat kovasti sylttytehtaan suuntaan.

Syksyn 1968 esiintyjäkaartiin kuului myös Pepe Willberg silloisen orkesterinsa kanssa. Tähän tarinaan se liittyy epäsuorasti sillä tapaa, että siinä kokoonpanossa ei soittanut vielä Pedro Hietanen, vaan hän liittyi vasta 1969 perustettuun Pepe ja Paradise yhtyeeseen.

Tähän keikkaan liittyvä muisto sen sijaan on se, että silloinen tyttöystäväni häipyi keikan jälkeen Pepen kainalossa, mitä en ole vieläkään antanut kummallekaan anteeksi. Tai oikeastaan olen Pepelle, jolle kerroin tarinan pari vuotta sitten hänen ollessaan laivalla esiintymässä. Pepe itse pyysi anteeksi, mutta valitti, että sen paremmin keikka kun sen jälkeiset tapahtumatkaan eivät olleet jääneet hänen muistiinsa.

Epilogi

Melkoisia oraakkelin taitoja olisi vaadittu syksyllä 1968, jos olisin aavistanut olevani kuuntelemassa 42 vuoden jälkeen Nummista ja Pedroa pojantyttäreni Jessikan kanssa Tavastia lastenkonsertissa. Gommi oli edelleen ihan samassa anarkisessa habituksessa, mitä nyt korvat olivat vähän kasvaneet. Pari näytettä menosta on nähtävissä täällä ja täällä. Gommin ja Pommin kookospähkinät eivät häviä yhtään nimekkäille kansainvälisille kilpailijoilleen - korkeintaan tälle.

ps. Jos saksalainen versio kookospähkinöistä tuntuu huonolta vitsiltä, niin on syytä muistaa, että naurunalaiseksi joutuminen on sitä, mitä diktaattorit eniten pelkäävät.



pps. Tätä tuskin kukaan kysyy, mutta vastaan kuitenkin. Miten sait teknisesti näinkin hyvää valokuvaa ja videota alkeellisilla laitteilla?

Vastaan. Minulla oli mukana vain tavallinen digipokkari, tosin sieltä laadukkaammasta päästä, mutta olen harjoitellut kuvaamista Tavastialla. Tiedän kokemuksesta, missä ja miten kannattaa kuvata. Hyviä paikkoja ei ole monia, varsinkin kun sain luvan kuvata muuten vapaasti, kunhan en mene lasten eteen. Videokuvaa en ole ennen ottanut, mutta sama sääntö pätee kuin valokuvaankin. Musta tausta - kaksi aukkoa alle ja antaa palaa. Nämä videotkin on otettu tavallisella digipokkarilla. Ei YLE:lle kelpaavaa laatua, mutta dokumenttina ja ajankuvana ihan käypäinen. Tällainen tunnelma oli Tavastian sunnuntain lasten konsertissa lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 2010.

ppps. Jessikan arvio viime aikoina nähdyistä "eläimistä". Kissoista Katti Matikainen on kivempi kuin Pommi, mutta paras kaikista on Gommi. Se on niin söpö. Siihen ei vaarillakaan ollut enää mitään lisättävää.



Toinen epilogi 1.5.2014

Kun MA ja Pedro tulivat esiintymään Rekolan elävän musiikin yhdistyksen konserttiin tässä viikko takaperin, niin pääsin kysymään Maurilta "itse asiasta kuultuna" salanimen Oriveden Kenkätehdas historiasta. MA kertoi nimen johtuneen vain siitä, että hänellä oli joitakin Orivedellä ja Juupajoella asuneita sukulaisia, jotka olivat töissä Oriveden Kenkätehtaassa (Orivesihän oli ennen kenkätehdaspitäjä). Nimi oli vain pälkähtänyt hänen mieleensä ilman sen kummempaa syvällistä yhteyttä mihinkään.

Joten tähän lienee tyytyminen. Levy Suomen Talvisota 1939-40 ilmestyi vasta vuonna 1970, mutta salanimi Oriveden Kenkätehdas oli siis olemassa jo aikaisemmin. MA muisti Oriveden konsertin, jonka kuulemma jotkut idealistiset koulupojat olivat erehtyneet buukkaamaan. Kerroin myös muistavani sen, koska satuin olemaan yksi noista idealistisista koulupojista.

Joten tämän perusteella voidaan päätellä, että MA undergrond-orkestereineen tilattiin Oriveden kenkätehtaan ravintolaan perustettuun diskoon soittamaan salanimen innoittamana eikä päinvastoin. Tai sitten näillä on vain satunnainen yhteys. Ehkä tyydyn siteeraamaan jälleen kerran elokuvaa Mies joka ampui Liberty Valancen: "When the legend becomes factprint the legend".


Juttelimme Rekolan työväen talon takahuoneessa niitä näitä. Kerroin heille, että Oriveden kenkätehdas valmisti Beatles bootseja Cavallo tuotemerkillä. Pedro taas kertoi hänellä olleen sellaiset 60-luvulla. Minun vanhempani kieltäytyivät ostamasta minulle sellaisia, vaikka kovasti mieli teki. Kuvan mainos on vuodelta 1964. Kuvan lähde.

Täällä pieni kaksikielinen videopläjäys MA:n ja Pedron Rekokalan konsertista, jossa MA paljastaa myös rumpunsa taustoja.

REMY:n konsertit ovat selvästi lisänneet yhteisöllisyyttä Rekolassa. Tässä rupattelua tauolla.

Kirjassa Baarien mies esiintyvällä hahmolla nimeltä Numminen oli rautaisannos: kahvi, munkki ja pullo olutta. Joten Rekolan konsertin järjestäjät olivat varanneet kyseisen annoksen keikan jälkeen taiteilijoille. Numminen kertoi, että kyseinen annos sopi vain romaanin fiktiivisen hahmon vatsalle, hänelle ei ollenkaan. Numminen suostui kuitenkin pyynnöstä mukisematta tähän lavastettuun kuvaan, jossa kyseinen rautaisannos on näkyvissä. Edelleen pätee monesti siteeraamani: "Kun legenda muuttuu todeksi, niin kannattaa painaa legenda". 

Saturday, 30 October 2010

Hölmöläiset päivän valoisaa aikaa pidentämässä


Keväällä kelloa siirretään eteen- syksyllä taaksepäin

Ainoa järkevä asia, mihin olen törmännyt kesäaikaan liittyvissä kysymyksissä, on muistisääntö: ”Kelloa käännetään aina Juhannukseen päin”. Ilman sitä noin puolet ihmisistä kääntäisi kellon tuntiviisaria keväisin ja syksyisin aina väärään suuntaan.
Toki tämänkin voi sössiä, jos on pedantti ja kääntää kellot juuri oikeaan aikaan eli keväällä kello 3 aamulla ja syksyllä kello 4. ”Juhannukseen päin käännettäessä” viisarit kääntyisivät silloin molemmilla kerroilla eteenpäin. Vaikka talvi- tai ns. normaaliin aikaan siirtyminen ei ole savolainen vitsi, jossa kaikki vastuu siirtyy kuulijalle, niin jotain vastuuta muistisäännön käyttäjällekin voitaneen sälyttää.
Sen sijaan koko kesä- ja talviajan kanssa sählääminen on lähinnä kallis vitsi. Vitsistä se alkoikin. Tiettävästi ensimmäisenä erillistä kesä- ja talviaikaa ehdotti Yhdysvaltain presidentti Benjamin Franklin Journal of Paris –lehdessä. Kyseessä oli satiirinen kirjoitus, joka kuitenkin otettiin tosissaan nyt nähdyin seurauksin. Kirjoituksen tarkoitus oli lähinnä mainostaa Franklinin kuuluisinta ajatusta ” Early to bed, and early to rise, makes a man healthy, wealthy and wise”.
Kesäajan hyöty on yhtä huteralla pohjalla kuin pakkoruotsin, joten koetetaan perustella sitä samoin argumentein. Jospa sen tarpeellisuus löytyisi sittenkin näistä yleisperusteluista.

Kesäaika on rikkaus.
Roope Ankka on rikas, koska hän säästää kaikessa mahdollisessa. Kesäajan tuoman rikkauden täytyy varmaan perustua sen tuomiin säästöihin. Ainoa kuviteltavissa oleva merkittävä säästö voisi koitua siitä, että keinovalon tarve olisi kesäajan ansiosta merkittävästi pienempi kuin ilman sitä. Miten tilanne on vaikka Helsingin horisontin mukaan?
Keväällä siirryttäessä kesäaikaan Aurinko nousee talviajan mukaan noin 6:30 ja laskee 19:00. Syksyllä talviaikaan siirryttäessä vastaavat kellonajat ovat noin 8:00 ja 16:30. Kesäajassa oltaessa luonnonvaloa on siis suurimman osan virastojen yms. aukioloaikana. Oletetaan, että virasto on auki klo 8:00 ja 16.00 välisenä aikana talviajan mukaan. Silloin ei olisi lainkaan tarvetta käyttää keinovaloja. Sen sijaan kesäajan mukaan valot pitäisi pitää aamulla 7:00 - 8:00 ja iltapäivästä jäisi ½ tuntia valoisaa aikaa käyttämättä. Mitä lähempänä Juhannusta ollaan, sitä olemattomammaksi käy kesäajan merkitys. Sitä paitsi nykyään vapaa-ajan valon kulutus on paljon suurempaa kuin silloin, kun kesäaikaan aikoinaan siirryttiin.
Esimerkki ei ole todistusvoimaltaan aukoton, mutta kertoo, minkä suurusluokan säästöistä kesäajan käytössä on kysymys.
Yhdysvalloissa tehtiin 1975 tutkimus, jonka mukaan kesäaika toisi noin 1% energian säästöt. Tämä tutkimus on myöhemmin kyseenalaistettu useaankin otteeseen. Kesäajan tuomat energiasäästöt ovat enemmän uskon kuin tutkitun tiedon varassa.
Jos todella haluttaisiin hyödyntää luonnonvalo, niin yhteiskunnan päivärytmi rukattaisiin sellaiseksi, että valoisaa aikaa olisi mahdollisimman paljon vuodenajasta riippumatta. Ihminen käyttää karkeasti 8 tuntia vuorokaudesta nukkumiseen ja loppu on enempi vähempi valoa vaativa valveillaoloaikaa. Ei ole vaikea päätellä, että optimaalisin rytmi ”päivävuorossa” olevien kohdalla olisi sellainen, että herätään aamulla klo 4:00 ja mennään illalla nukkumaan klo 20:00. Kesät, talvet. Siis jos halutaan säästää energiaa.
Näinhän ennen varsinkin maaseudulla tehtiinkin, kun valaisuenergia oli kortilla. Ei sitä turhan takia tuhlattu.
Olen varma, että löytyy tuhat syytä, miksi juuri tämä rytmi ei ole ollenkaan juuri minulle hyvä. Pääuutisetkin tulevat vasta 20:30 ja moni suosikkisarja sen jälkeen. Biletystä nyt ei voi kuvitellakaan aloitettavan ennen kello 22. Turha sitten puhua energian säästöistä, jos ei olla valmiita todella merkittäviin tekoihin sen eteen. Suomessakin tuhlataan merkittävästi iltavalaistukseen ja samalla monia hyviä valoisia aamun tunteja menee peiton alla kuorsattaessa ihan haaskuuseen.

Kesäaika antaa meille mahdollisuuden olla osana ei ainoastaan pohjoismaista vaan myös koko eurooppalaista perhettä.
On totta, että lähes kaikissa Euroopan valtioissa siirrytään kesäksi kesäaikaan. Se, että koko Eurooppa tekee niin, ei tee kesäajasta yhtään järkevämpää ja loogisesti perustellumpaa. Suurin osa bisnesasioistakin hoidetaan nykyään sähköpostitse, jolloin reaaliaikainen yhteys on epäolennaista. Kaikki kesäajan haitat ovat myös yhteisen eurooppalaisen perheen riesana.

Kesäaika eri alueilla: Sinisellä alueet joissa kesäaika on käytössä, oranssilla alueet joissa se on ollut joskus käytössä ja punaisella alueet joissa se ei koskaan ole ollut käytössä.

Kun kesällä totuttelee heräämään aikaisemmin, niin se on helpompaa talven pimeydessäkin.
Tätä perustelua en tosin ole vielä kuullut, mutta se johtuu vain siitä, että kesäajan puolustajat eivät ole keksineet tätä ”etua”. Kesäajan ”etuihin” kuuluu vielä sekin, että junamatkustajatkin saavat syksyisin nukkua tunnin pidempään kaukojunien pysähtyessä tunniksi kesken matkan päästäkseen ”normaaliaikataulun” mukaan. Kas kun samaa ei sovelleta lennolla oleviin lentokoneisiinkin.
Hyvä napakka artikkeli kesäajasta, sen olemattomista eduista ja todellisista haitoista, löytyy täältä.
Kesäaika on kuin hölmöläiset peittoa pidentämässä. Vaikka kuinka toisesta päästä pidennetään toisesta päästä leikatulla suikaleella, niin ei sen paremmin peitto kuin päivän valoisan ajan pituus mihinkään kasva. Tekeepähän kummastakin vain risaisemman käyttää.

Thursday, 28 October 2010

Mahtaa ruotsin maikkaa hävettää
























Kuvan lähde


Iltalehti otsikoi tänään: Suomalaisnuoret puhuvat englantia prinsessa Victorialle.
Nähtävästi nämä suomalaisnuoret aikovat päästä "osaksi pohjoismaista perhettä" takaoven kautta käyttämättä toista kotimaista. Jos edes suomenkielisen nuorison eliitti ei kykene/halua/uskalla lausua muutamaa fraasia ruotsin kielellä naapurimaan kruununprinsessalle, niin millainen toisen kotimaisen kielen taito mahtaa olla koulunkäyntinsä peruskouluun jättävillä tai ammattikouluun menevillä?
Tämä osoittaa joko sen, että pakkoruotsista kynsin ja hampain kiinni pitävät johtavat suomalaispoliitikot ovat täysin ulkona reaalimaailmasta tai sitten RKP vie heitä kuin pässiä narussa. Veikkaisin molempia, mutta jos jompi kumpi on valittava, niin olkoot jälkimmäinen. Se olisi kuitenkin se vähemmän epämiellyttävä totuus.
Tunnen suurta myötähäpeää näiden nuorten ruotsin opettajien puolesta.

Wednesday, 27 October 2010

Loiri laihtui -15 kg


























Käydessäni huoltoasemalla en voinut olla huomioimatta, että kilpailu iltapäivälehtien (jotka kumpikin ilmestyvät myyntiin aamulla ennen kello kuutta) välillä on kova. Kun Ilta-Sanomat kertoo miljonäärin kuolleen edellisenä yönä, niin Iltalehti nokittaa ja toteaa kyseessä olleen monimiljonäärin.

Kumpikaan otsikko ei laukaissut minussa ostopäätöstä. Ehkä lööppi
MULTIMILJONÄÄRI TESTAMENTTASI
OMAISUUTENSA POIKKITIETEELLE
- perikunta raivoissaan

olisi saattanut sen jo tehdäkin.

Varsinainen katseenvangitsija minun silmilleni oli kuitenkin lööppi Loirista.

Loiri laihtui  -15 kg

Suomen kielessä muutosta voidaan kuvata yleisverbillä tai sitten muutoksen suunnan kuvaavalla verbillä. Jälkimmäisessä tapauksessa ei etumerkkiä enää tarvita, se sisältyy itse verbiin. Siis esim. Loiri laihtui 15 kg tai Loirin paino muuttui -15 kg. Matemaattisesti ajatellen suuntaa ilmaisevan verbin ja negatiivisen etumerkin käyttö kääntää suunnan päinvastaiseksi. Siis Loiri laihtui -15 kg tarkoittaa loogisesti, että Loiri lihoi 15 kg.

Kun ainakaan lööpissä ei ollut perinteisiä ennen-jälkeen kuvia, niin on vaikea päätellä, kummasta tilanteesta on kysymys. Valistunut arvaus voisi kuitenkin kallistua laihtumisen suuntaan. Tuskin tässä mistään nollasummapelistä on kysymys, eli että Päivi Storgårdin rasvaimulla hävitetyt läskit olisivat siirtyneet jonkin metafyysisen prosessin avulla Loirille.

Sama epäloogisuus liittyy termiin pakkanen. Siinä on jo mukana lämpötilan miinus-merkki. Kun lämpötila laskee, niin pakkanen joko kiristyy, lisääntyy tai kovenee, mutta ei laske. Pakkasen laskiessa lämpötila nousee - ainakin kieltä loogisesti käytettäessä.

ps. 29.7.2013

Spedekin otti kantaa asiaan.

http://www.youtube.com/watch?v=DXlC6o3LAVM&feature=youtu.be


Tuesday, 26 October 2010

Ei kannata hötkyillä


(c) Christoph Niemann

Kun olen julistanut itseni vähintäänkin kaikkien alojen asiantuntijaksi, niin minulta myös kysytään kaikenlaista. Viime kesänä luokkatoveri kysyi, että miksi hänellä tukka alkaa häipyä, mutta korvista rupeaa vastaavasti työntymään karvoja. Onko niillä jokin yhteys keskenään?
Vastasin, että hyvä kysymys. Minulla itselläni on sama kasvuvaihe meneillään, varsinkin korvien yläkaaren päälle kasvaa komeaa mustaa karvoitusta, samalla kun ohut hius katoaa päästä. Kyseessä täytyy olla monimutkainen transformaatioprosessi, jossa hormonien jylläämättömyys on varmaan keskeisessä roolissa. Kun en kylmiltäni osannut tämän kummemmin vastata, niin lupasin ottaa selvää. Se sitten hautautui muiden kiireiden alle ja jäi selvittämättä.
Selvittämättömille asioille voi käydä usealla eri tavalla. Jotkut jäävät arvoituksiksi, vaikka kuinka niitä tutkisi. Joidenkin mielenkiintoarvo häviää, kun ne jättää lepäämään. Joihinkin löytyy ratkaisu kuin ihmeen kautta, kun asian annetaan hautua. Kaikkein onnellisimmassa tapauksessa joku toinen ratkaisee sen puolestasi, kunhan vain maltat olla hötkyilemättä.
Tässä kävi juuri niin. Christoph Niemann selvitti The New York Timesissa tämän ilmiön mekanismin - kuten myös monta muuta arkipäivän fysiikan tähän mennessä selittämätöntä ilmiötä.

Sunday, 24 October 2010

Katti Matikainen ja tieteen popularisoinnin sietämätön keveys




Heurekassa avattiin männäviikolla uusi näyttelykohde ”Kolikon tie”. Siitä poikkitieteellisiä näkemyksiä enemmän hieman myöhemmin, mutta tässä muutama huomio avajaisista.

Näyttelyn avaajaksi oli kutsuttu TeeVeestä tuttu Katti Matikainen. Katin ja kolikon lyömisen välinen yhteys ei minulle paikalla olleenakaan oikein selvinnyt, mutta ei anneta sen häiritä. Olihan siellä Risto Räppääjäkin, mutta Katti Matikaisen karisman varjossa hänen läsnäolonsa jäi vielä suuremmaksi arvoitukseksi.

Toki Katti Matikainen joka alan asiantuntijana on varmaan ihan hyvä minkä tahansa näyttelyn avaajaksi. Ainakin avajaisissa olleiden runsaslukuisten lapsivieraiden mielestä.
Enempi vähempi virallisten avajaisten jälkeen Katti Matikainen veti Heurekan Klassikot näyttelyssä kattimaisen shown yhdessä Heureka-opettaja Mikko Kolkkalan ja lasten avustamina. Vai olikohan niin, että lapset vetivät sen shown Katin ja Mikon avustamina? Katsokaa itse ja päätelkää. Laiskana ihmisenä olen sisällyttänyt videoon vain yhden 10.23 minuutin kamera-ajon. Ei tarvitse editoida videoon muuta kuin otsikko alkuun.

Videon ensimmäisiin kymmeniin sekunteihin kulminoituu lähes koko tieteen tekemisen perimmäinen olemus. Teorian ja havaintojen vaikea yhteensovittaminen, kiistat tutkimuksen prioriteettioikeuksista, sukupuolten välinen tasa-arvo, kilpailevien teorioiden ja niiden esittäjien lyttyyn lyöminen ja auktoriteetteihin nojaaminen, kun omat argumentit tuntuvat jäävän tappiolle. Ja kuitenkin kaikesta tästä hässäkästä huolimatta – tai ehkä sittenkin sen ansiosta päästään totuuden jäljille. Tieteellinen tutkimus ja sen oppiminen ovat prosesseja, johon ei ole oikotietä mutta toisaalta ei myöskään yhtä ja ainoaa perille johtavaa reittiä. On vain pitkiä ja vielä pidempiä polkuja.

En voinut olla ihastelematta myös Katti Matikaisen roolisuoritusta. Asu, ilmeet, eleet ja tilanteessa läsnä oleminen. Siinä ei hiki haissut, mikä tarkoittaa sitä, että kokonaisuuden on täytynyt vaatia satoja ja taas satoja tunteja ollakseen nyt nähdyn tapaan valmis. Kannattaa huomioida vaikka juuri oikein ajoitettu kysymys makaamisesta vain yhden naulan fakiirin pedistä. Kun hallitsee tilanteen, ei tarvitse olla koko aikaa äänessä.

Katti Matikaisen suvereenia ”opastusta” seuratessa tulee vääjäämättä mieleen, että pitäisikö Heurekan oppaiden pyrkiä ottamaan oppia. Minun vastaukseni siihen on kyllä ja ei. Kyllä siinä mielessä, että jokainen voi heittäytyä ja olla läsnä koko persoonallaan. Ei taas siinä suhteessa, että toisen persoonaa on turha yrittää matkia. Ei kannata yrittää olla opashommissa kuin ei missään muussakaan esiintymisessä sen paremmin Katti Matikainen kuin Heurekan pääopas Hekokaan. Heillä molemmilla on oma tyylinsä, jotka ovat kehittyneen persoonallisuuden ympärille vuosien työn ja kokemuksen jälkeen.

Lisää kuvia Katista Heurekassa

Videoita Katista Heurekassa
löytyy YouTubessa hakusanoilla katti, matikainen, heureka.

Monday, 18 October 2010

Laajennetaan hieman homokeskustelun näkökulmaa





TV2:n lähettämän homoillan jälkeen keskustelun laineet ovat velloneet ja kirkkojen kanslioiden ovet käyneet tiuhaan (ainakin symbolisesti) ihmisten hakiessa kirkonkirjojaan pois.
En kuulu kirkkoon ja olen umpihetero. Tunnen paljon homoksi tietämiäni ja varmaan tunnen paljon enemmän homoja, joiden sukupuolisesta suuntautumisesta minulla ei ole hajuakaan. Suoraan sanoen minua ei tippaakaan kiinnosta, mitä ja kenen kanssa he puuhaavat makukamarissa – tai vaikka paljaan taivaan alla. Joten siinä mielessä koko asia ei sinänsä hetkauta minun suuntaan eikä toiseen.
En voi tietenkään olla ihmettelemättä, miksi homoseksuaalien pitää väkisin kuulua yhteisöön, joka pohjimmiltaan on hyvin homovastainen – päinvastaisista satunnaisista kannanotoista huolimatta. Yhteisö, jossa pohditaan pitkään ja hartaasti homoliiton siunaamisen mahdollistamista, ei ole ainakaan homomyönteinen. Sanottakoon linjaa vaikka homokriittiseksi, jolla termillä todellinen vastustaminen tahdotaan naamioida. Vertaa vaikka maahanmuuttokriittisyys.
Ihmettelyn aihetta voisi aiheuttaa myös uskovaisten ilmiömäinen kyky löytää jatkuvasti Raamatusta juuri ne kohdat, jotka tukevat heidän ahtaita näkemyksiään ja sivuuttaa kaikki vähänkin suvaitsevaisuuteen viittaavat kohdat. Tähän olen vain jo niin tottunut, että en jaksa siitä tätä enempää kirjoittaa. Toivotonta mikä toivotonta.
Jotain on sentään tapahtunut eikä kehityksen suuntaa tässä suhteessa varmaan enää käännä mikään. Itse olen elänyt ajan, jolloin homous oli aluksi rikos ja sitten vielä sairaus. Tapasin muutama vuosi sitten oppikouluaikaisen luokkatoverini, joka kertoi elävänsä nyt avoimesti parisuhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Kysyin häneltä, että miltä tuntui elää 60-luvulla maalaispitäjässä, kun aluksi oli rikollinen ja siitä leimasta vapauduttuaan pääsi sairaan statukselle. Ei se kuulemma kovin ruusuista ollut, vaikka siihen aikaan nykyisin niin yleistä homoksi nimittelyä ei esiintynyt. Homoista ja homoudesta ei yksinkertaisesti juurikaan puhuttu. Ei mediassa eikä yksityisesti. Mitä nyt joitakin neideiksi joskus mainittiin.
Joten jos tämän päivän suomalaisen homouden pahimpia kipukohtia on paha mieli siitä, että ei voi saada kirkon siunausta tai Päivi Räsäsen typerät möläytykset, niin ehkä ajallisen perspektiivin vaihto voisi olla välillä ihan terveellinen uusi näkökulma.
Tai maantieteellisen. Oheisessa kartassa on kerrottu, miten homouteen maailmalla suhtaudutaan. Vaihteluväli on aika laaja. Oikeudesta mennä laillisesti avioliittoon aina kuolemantuomioon. Suomi kuuluu sinisiin valtioihin, ei vielä tumman sinisiin, mutta aika hyvin asiat meillä ovat. Siis homojen näkövinkkelistä asiaa katsottaessa. Päivi Räsäsen silmälasien takaa tilanne voi näyttää ihan toiselta.
Tumman punaisia, eli homoille kuoleman tuomiota määrääviä valtioita ovat mm. Sudan ja Afganistan, joita Suomi rahoittaa kehitysapuna kymmenillä miljoonilla vuodessa. Afganistanista on sanottava, että maassa on aina sama islamin laki, mutta tuomiot vain vaihtelevat sen mukaan, ovatko talibanit vallassa vai ei.
Entäs sitten Kiina ja Saudi-Arabia. Kiinassa ammutaan murhaajat ja raiskaajat, mutta homoja jos nyt ei valtiovallan taholta rakasteta niin ainakin siedetään, Saudi-Arabiassa homot kivitetään – joten homous ei ole sielläkään mikään sisäinen ongelma. Homot ovat joko visusti kaapeissaan tai mullan alla. Kiina on pahimpien ihmisoikeusrikkomusvaltioiden kärjessä, Saudi-Arabia mainitaan korkeintaan sivulauseessa ja sielläkin suluissa. Olenko haistavinani vastaporatun öljyn katkua jossain?
Ehkä on syytä täsmentää, että kartassa lievä rangaistus tarkoittaa sakkoja tai lyhyttä vankeutta, ankara pieksentää tai vankeutta, yleensä molempia. Turha tietenkään tehdä kartan pohjalta liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta eniten tuntuu olevan kiviä joka suunnasta lentämässä kohti kivitettävää ja raippoja paljasta selkää pieksemässä Afrikan muslimivaltioissa ja Lähi-Idän alueella. Euroopassa ja molemmissa Amerikoissa on sinisen eri sävyjä ja harmaata. Punaista näillä mantereilla on oikeastaan vain Etelä-Amerikan Gyayanassa.
Se että asiat ovat olleet ennen huonommin tai ovat sitä vielä nytkin jossain muualla, ei tietenkään ole mikään este pyrkiä parantamaan nykyistä tilannetta omassa maassaan. Vaikka parin oikeus saada tai kielto olla saamatta kirkon siunaus liitolleen ei liikuta minua itseäni mitenkään, niin tasa-arvon nimissä haluan antaa tukeni homoparien toiveille elää samalla tavalla parisuhteessa kuin heteroidenkin. Ainakin kuvittelen sen olevan kaikkien homoparien toive. En ole kuullut yhdenkään homoparin julistavan ainakaan ääneen liittonsa syntistä luonnetta. Ulkopuolisten sitäkin useammin ja kovemmalla äänellä.

Sunday, 17 October 2010

Siperia opettaa, mutta kuinka hyvin?




Yhdestä asiasta tuntuvat kaikki oppimista koskevat tutkimukset olevan yhtä mieltä. Motivaatio jonkin asian oppimiseen on paras opettaja. Mitä myönteisemmäksi motivaatio koetaan, sitä enemmän oppija panostaa asian opiskeluun. Porkkana on siis tehokkaampi kuin keppi. Itse muistan varhaisessa nuoruudessani opiskelleeni koko yön junamatkalla Hampurista Pariisiin serbokroatiaa, vain tehdäkseni vaikutuksen samassa loosissa matkustavaan kuvankauniiseen sarajevolaistyttöön.
Hukkaan meni se opiskelu, ainakin lyhyellä tähtäimellä. Suhde ei lähtenyt kehittymään sen paremmin serbokroatialla, kuten ei saksallakaan, joka oli se todellinen yhteinen kielemme. Kovin mielelläni olisin Pariisiin päästyämme laittanut matkakassastani osan yhteiseen pottiin ja neuvotellut jokin intiimin hotellin respassa serbokroatiksi vaikka seuraavalla tavalla: ”Колико кошта двокреветна соба? (Koliko košta dvokrevetna soba?), eli Miten paljon olisi huone kahdelle hengelle?”
Pitkällä tähtäimellä tästäkin intensiivisestä opintotuokiosta voidaan katsoa olleen silkkaa hyötyä. Se oli nimittäin ensikosketukseni kyrillisiin aakkosiin, jotka olivat ensimmäisenä vastassa myöhemmän iän venäjän kielen opinnoissani. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa – tai oppii ainakin nopeasti uudestaan.
Kyllä kepilläkin voi opettaa, varsinkin jos palkintona on iskutta jääminen. Ainakin keppimetodi opettaa tehokkaasti olemaan tekemättä jotain. Sanonta ”Siperia opettaa” kertoo pelkistetysti tämän metodin tehokkuudesta.
Heurekan koripalloilevat rotatkin saataisiin varmaan sähköshokeilla pysymään tietyllä alueella kuten lehmät omalla laitumella sähköpaimenen avulla. Epäilen kuitenkin, että koripallon pelaamista ei rotille tällä menetelmällä pystyttäsi opettamaan.
Sen sijaan sekä porkkanalla houkuttelu ja kepillä uhkaaminen ovat tehottomia opiskelun kannustimia, jos niiden takana ei ole mitään sisältöä.
Mitä tällä on tekemistä kaksikielisyyden kanssa? Sitä vain, että jonkin kielen opettaminen ilman oppijan todellista motivaatiota kieltä kohtaan on hukkaan heitettyä resurssia.
Kepiltä on vietiin todellinen teho pois, kun ruotsi tuli vapaaehtoiseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksissa. Ruotsin kielen opiskelun porkkanat taas ovat tätä tasoa: ”Kaksikielisyys on rikkaus” tai "Ruotsia osaamalla suomalaiset pääsevät osaksi pohjoismaista perhettä." tai "Ruotsin osaaminen on avain muiden vieraiden kielten oppimiseen." Pitäisikö itkeä vai nauraa, kun joku esittää vakavalla naamalla tällaisia perusteluja?

Miten niin ”kaksikielisyys on rikkaus”? Suomensuomalaisista hyvin harvat ovat kaksikielisiä, suomenruotsalaisista taas hyvin monet. Se, että Suomi on kaksikielinen mutta kansalaiset eivät, ei ole rikkaus vaan rasite niille kansalaisille, jotka eivät ole kaksikielisiä. Se, että kaksikieliset ovat etuasemassa mm. työmarkkinoilla on tietysti heille rikkaus, jonka ainakin minä suon heille ilomielin, koska osaamista pitää arvostaa ja palkita. Osaamattomuudesta rankaiseminen on sitten ihan eri juttu.
Kaksikielisyyden rikkauden korostaminen on vähän kuin kahden asunnon ihanuudella hehkuttaminen. Jos ne molemmat ovat omia, niin kyseessä lienee rikkaus, mutta jos ollaankin kahden asunnon loukussa, niin siitä "rikkaudesta" iloitseminen vaatii jo paljon enemmän positiivista elämänasennetta.

"Ruotsia osaamalla suomalaiset pääsevät osaksi pohjoismaista perhettä."

Suomenkielisten kieli on suomi. Jos he suomenkielisinä eivät kelpaa osaksi pohjoismaista perhettä, ehkä pohjoismainen perhe ei ole heille oikea viiteryhmä. Sitä paitsi pohjoismaalaisista vain ruotsalaiset osaavat ruotsia. Suomenruotsalaisenkin on hyvin vaikeaa ymmärtää jo Skånen ruotsia, tanskasta nyt puhumattakaan. Islanti on jo ihan erilainen kieli. Pohjoismaisen perheen ihan oikea yhteinen kieli on englanti.

"Ruotsin osaaminen on avain muiden vieraiden kielten oppimiseen."
Ruotsi on suomalaisille aivan yhtä vieras kuin ne muutkin kielet. Ruotsin osaaminen helpottaa muiden germaanisten kielten omaksumista vain, jos ruotsia osaa valmiiksi. Ellei sitä osaa valmiiksi, sen opetteleminen on pois niiden muiden kielten opiskelusta. Miksi pitää opiskella ensin jotain itselleen tarpeettomaksi kokemaa kieltä saadakseen vain avaimen toiseen tarpeellisen kielen opiskeluun?

Voidaan hyvällä syyllä kysyä, että onko ns. pakkoruotsista eli ruotsin kielen opiskelun pakollisuudesta käyty kuuma keskustelu kaiken tämän vouhkaamisen arvoista.
Ei varmaan ole, jos näkökulmana on se, että meillä on tässä yhteiskunnassa monta paljon suurempaa ongelmaa, joita poliitikot joutuvat ratkomaan. Poliitikon kanta pakkoruotsiin on vain minulle hyvä indikaattori siitä, millä perustein voin kuvitella hänen tekevän päätöksiä asioista, joita minä en tunne kovinkaan hyvin. Kuten vaikka talouspoliittisia ratkaisuja.
Jos poliitikko kannattaa pakkoruotsia edellä esitettyihin argumentteihin vedoten, niin minulla on hyvät syyt epäillä hänen olevan saman demagogian vallassa tehdessään päätöksiä valtion budjetin painopistealueista.
Jos hän sattuisi olemaan (ei ole, sen tiedän, mutta spekuloidaan) niin rehellinen, että kertoisi koko asian olevan hänelle täysin yhdentekevän, mutta hän kannattaa pakkoruotsia pelkästään puoluepoliittisista taktisista syistä, niin voisin hyvin kuvitella jopa äänestäväni häntä. Minusta kompromissien teko kuuluu politiikkaan, ei äänestäjille lauotut idiotismit. Tietenkin jos poliitikon kyvyt riittävät vain jälkimmäisiin, niin se on ihan toinen juttu. Niillä sitä paitsi tulee varmemmin valituksi. Tosin ei minun äänelläni, jolla ei tietääkseni ole kukaan tullut valituksi, paitsi kerran kouluneuvostovaaleissa, kun äänet menivät tasan, ja arpa ratkaisi minun ehdokkaani eduksi.


























Ihan vain näkökulman vuoksi Suomen kartta, josta käy ilmi ruotsin-kielisten enemmyys tai vähemmyys venäjän-kielisiin nähden. Pitäisikö siis venäjä ottaa punaisissa kunnissa pakolliseksi kieleksi kouluissa? Kannatan sitä yhtä vähän kuin nykyistä pakkoruotsia. Kannettu vesi ei pysy kaivossa eikä ketään voi opettaa pakolla kovinkaan pitkälle.

Minulta on kysytty, että mikä olisi sellainen politiikka kielten opiskeluun koulussa, johon minä olisin tyytyväinen. Jotta ei jäisi käsitystä, että tässäkin vain vastustan jotain, niin kerrotaan.
Vapaaehtoisesti jokainen saa lukea niin paljon kieliä kuin itseään huvittaa ja yhteiskunnan resurssit antavat myöden. Otan kantaa vain pakolliseen kielten opiskeluun.
Peruskoulussa olisi vain yksi pakollinen vieras kieli. Vieraalla tarkoitan tässä oppilaalle vierasta kieltä. Se että "toinen kotimainen" ei olisi oppilaalle vieras kieli on pelkkää poliittista retoriikkaa. Jokaiselle tulisi olla mahdollisuus lukea englantia tänä pakollisena vieraana kielenä. Ihan vain käytännön realiteettien sanelemana. Englanti on se kieli, jota ihminen todennäköisimmin tulee tarvitsemaan eniten oman äidinkielensä lisäksi. Se on tietynlainen oletusarvo, jota ulkomaalaisten kanssa keskustelun aluksi ensimmäisenä kokeillaan.
Päätöksen alakoululaisen puolesta tässäkin asiassa tekevät vanhemmat. Jos he ovat sitä mieltä, että lapsosen on syytä lukea ruotsia ensimmäisenä vieraana kielenään, niin mikä minä olen sitä estämään. Jokaista kuntaa on siis velvoitettava tarjoamaan vähintään kahta kieltä täksi pakolliseksi vieraaksi kieleksi. Jos eduskunta suuressa viisaudessaan päättää, että ruotsia on voitava lukea kaikissa Suomen peruskouluissa jo alaluokilta alkaen, niin mikä minä olen siinäkään heittelemään kapuloita rattaisiin. Tosin vaikka Pelkosenniemellä voisivat ryhmät olla aika pieniä. Mielestäni pitäisi hyväksyä myös se, että muun kielen kuin englannin valinta saattaa johtaa vaikka koulumatkan pidentymiseen. Jotkut elämässä tehtävät valinnat voivat johtaa vastaantulon tarpeeseen myös kansalaisten puolelta.
Lukiossa olisi valittava toinen pakollinen vieras kieli, ei sen aikaisemmin. Pakolliset aineet olisivat pakollisia myös ylioppilaskirjoituksissa. 25 vuotta lukion opettajana näytti minulle sen, mitä vapaaehtoisuus yo-kirjoituksissa aiheuttaa niissä oppilaissa, joita ko. aineen opiskelu ei kiinnosta. Jos eduskunta on sitä mieltä, että esim. matematiikan osaaminen ei ole yhteiskunnassa niin keskeistä, että sen pitää olla pakollinen yo-kirjoituksissa, niin tehdään siitä sitten lukiossa vapaaehtoinen aine. Minusta matematiikka on tärkeä osa ihmisen yleissivistystä, mutta nykyinen monien lukiolaisten harrastama matematiikan näennäisopiskelu ei varmaan ole kenenkään etu. Jonkinlaisen matematiikan pakollisuus yo-kirjoituksissa varmaan pakottaisi myös tekemään jotain ainakin lyhyen matematiikan sisällölle. Nyt se on saanut olla lähes retuperällä, kun siitä ei ole tarvinnut välittää.
Tässä asiassa tiedän mistä puhun, koska olen ollut Opetushallituksen matematiikan opetuksen työryhmissä. Tietäminen ei tarkoita, että näkemykseni on oikea, mutta se perustuu omakohtaiseen kokemukseen. Joten tässä ei kannata käyttää niin usein tälläkin palstalla esiintyvää argumenttia, että Suvanto puhuu asiasta, josta ei tiedä mitään.

Monday, 11 October 2010

God said, Let Newton Be!



































(c) Sidney Harris

"Nature and Nature's Laws lay hid in Night/ God said, Let Newton be! and all was Light."
Alexander Pope.


Mekaniikan peruslait eli Newtonin lait julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1687 teoksessa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica. Mekaniikan peruslait käsittelevät kappaleiden liiketilan muutoksia, kun niihin vaikuttaa voimia. Periaatteessa kaikki liikkeeseen ja sen muutoksiin liittyvät asiat voidaan ymmärtää Newtonin lakien avulla. Myös lentokoneen lentäminen.
Newtonin kolmas laki sanoo, että jos kappaleeseen vaikuttaa jokin voima, niin samanaikaisesti kappaleen täytyy vaikuttaa toiseen kappaleeseen yhtä suurella, mutta suunnaltaan vastakkaisella voimalla.
Ilmassa lentävään lentokoneeseen vaikuttaa Maan gravitaatiovoima. Aina ja iankaikkisesti. Tämän voiman vastavoima on lentokoneen Maahan kohdistama gravitaatiovoima. Koska Maa on niin paljon lentokonetta (jopa Airbus A380:ta) suurempi, pelkästään näiden voimien seurauksena lentokone mätkähtäisi maahan, mutta Maa pysyisi aika tukevasti paikoillaan - siis lentokoneeseen nähden. Aurinko taas on suunnilleen paikoillaan Maahan nähden, ja Linnunrata Aurinkoon ja ... jonka omisti Jussi ja taas eksyttiin asiasta.
Lentokoneet eivät yleensä putoile omia aikojaan, joten täytyy olla toinen voima- ja vastavoimapari, joka kumoaa gravitaation vaikutuksen.
Ilmassa ei ole muuta kuin ilmaa, joten gravitaation kumoavan ja lentokoneen ilmassa pitävän voiman on synnyttävä ilmasta. Miten?
Lentokoneiden siiven rakenteita on kovin monenlaisia ja niiden aerodynaamiset ominaisuudet ovat aina enemmän tai vähemmän toisistaan poikkeavia. Joten back to basics ja Newtonin kolmanteen.
Ilman on pakko aiheuttaa lentokoneen siipiin voima, jonka suunta on ylöspäin ja jonka suuruus on sama kuin lentokoneen paino. Tämän voiman vastavoimana siivet vaikuttavat ilmaan saman suuruisella ja alaspäin suuntautuvalla voimalla. Voiman vaikutuksesta ilmamolekyylien on virrattava alaspäin.




Siipi työntää ilmaa alaspäin ja vastavoimana ilmaa työntää siipeä ylöspäin.

Siinä se on. Siihen ei tarvita sirkulaatiovirtauksia, ei Bernoullin periaatetta eikä edes painetta. Ensimäistä ei ole olemassakaan, toinen on kovin puutteellinen lentokoneen siipeen vaikuttavan nostovoiman selittäjänä ja paine kolmantena on vain seuraus voimasta.
Paine = voima/pinta-ala.
Jotta ei päästäisi ihan näin helpolla, niin muutama sana siitä, miten ilma synnyttää nostovoiman.
Lentokoneen siivet on yleensä muotoiltu siten, että alapinta on tasainen ja yläpinta kupera. Jälkimmäinen ei ole kuitenkaan välttämätön ominaisuus siivelle, vaikka sen avulla usein lentokoneen siiven toimintaan yritetään selittää. Ensimmäisten lentokoneiden siivet olivat tasapaksuja levyjä ja ilmassa niilläkin rakkineilla pysyttiin. Kuka pidempään, kuka lyhyempään.
Kun siipi käännetään hieman yläviistoon lentosuuntaan nähden, niin ilmavirta aiheuttaa siiven alapintaan voiman, joka voidaan jakaa kahteen komponenttiin. Vaakasuora komponentti on osa lentokoneen ilmanvastusta ja pystysuora komponentti antaa siivelle ja siinä kiinni olevalle koneelle nostovoimaa. Vastavoiman seurauksena siis ilmavirta kääntyy alaspäin.
Siiven yläpuolella virtaava ilman kääntyy niin ikään alaspäin, josta seuraa lisää nostavaa voimaa. Yläpinnan aikaansaama nostovoima on itse asiassa suurempi kuin alapinnan ja siksi yläpinnan ohitse virtaava ilman kääntyy voimakkaammin alaspäin kuin alapinnan ohitse virtaava ilma.
Ei siiven yläpintaa kuitenkaan ihan huvikseen tehdä kaarevaksi. Silläkin on oman roolinsa. Kun kone on saavuttanut lentokorkeutensa, kone käännetään sellaiseen asentoon, että siipien ilmanvastus on mahdollisimman pieni. Periaatteessa olisi mahdollista lentää koko ajan siivet hieman yläviistossa asennossa, mutta se ei olisi kovin taloudellista. Hävittäjäkoneet tekevätkin näin, mutta se johtuu muista seikoista ja niiden kohdalla taloudellisuus ei muutenkaan ole se ykkösasia.
Lentokone voisi olla vaikka koko ajan ylösalaisin nousu ja lasku mukaan lukien, jos moottoreissa vain olisi riittävästi tehoa, kukkarossa riittävästi papua ja pilotin päässä riittävän vähän älliä. Viimeksi mainittu ehto saattaisikin hyvin täyttyä veren pakkautuessa alaspäin olevaan kalloon.
Vaakalennossa siiven alapintaan ei tule juurikaan sen paremmin nostovoimaa kuin ilmanvastusta. Ne kun kulkevat yhdessä. Nostovoima syntyy siitä, että siiven yläpinta kääntää ohitseen virtaavan ilman alaspäin. Siis siiven yläpinta vaikuttaa ilmavirtaan alaspäin suuntautuvalla voimalla, jonka seurauksena ilma Newtonin III:n mukaisesti vaikuttaa siipeen ylöspäin suuntautuvalla voimalla.
Kaarevasta yläosan muodosta on toinenkin etu. Sen muotoilun avulla siiven ylitse virtaava ilma pysyy laminarisena pienilläkin nopeuksilla. Laminarisen virtauksen muuttuessa turbulenttiseksi, siiven yläpinnan nostovoima katoaa silmänräpäyksessä. Jokainen turbulenssiin joutunut lentomatkustaja tietää, miltä se tuntuu.

Tämä tietämisen taso on minusta se, minkä ns. valistuneen kansalaisen soisi tietävän lentämisen periaatteista. Ei enempää, ei vähempää. Poikkitieteellisyyden periaatteiden mukaan sana on vapaa mm. sirkulaatioteorian kannattajilla. Lupaan vastata parhaan kykyni mukaisesti.

























Ilmavirran käyttäytyminen vaakalennossa (siipi vaakasuorassa) ja nousussa (siipi yläviistosti lentosuuntaan nähden). Yläpintaan kohdistuva nostava voima on suurempi. Karkeasti ottaen voimien suhde on 1:2

Sunday, 10 October 2010

Käypänen kuva osa 1


Versio 1


Versio 2


Versio 3


Versio 4a


Versio 4b

Kuvassa 4a väriavaruus on Adobe RGB ja kuvassa 4b sRGB. Varsinkin kuvien värikylläisyys poikkeaa aika ailla. Adobe RGB väriavaruudessa olevat kuvat tuppaavat olemaan turhan värikylläisiä, kun ne viedään nettikuviksi. Suosittelen sRGB-väriavaruuden käyttöä kamerassa. Varsinkin jos ei ole oikein perillä värinhallinnasta. Kuten esimerkiksi on laita minun kohdallani.

Kuvat saa isommiksi klikkaamalla niitä hiirellä.

Tämä on ensimmäinen osa poikkitieteellisessä valokuvakoulussa. Aiheena on "miten otetaan käypänen kuva?"
Ei siis loistava, ainutlaatuinen tai veret seisauttava, vaan käypänen. Siis sellainen, josta meillä kotopuolessa sanottiin, että ei tehrä tästä nyt mitään numeroo. Ensimmäisen tunnin aiheena on käypänen kuva Heurekasta.
Vaikka Heureka on arkkitehtien ylistämä, niin suuntia, josta talosta saa käypäsen kuvan ei ole kovin monia. Oikeastaan ainoa käypänen suunta on suunnilleen kaakosta lounaaseen. Kun kuvaaja miettii, kuinka paljon maisemaa hän haluaa mukaan, niin hän joutuu tekemään päätöksen siitä, otetaanko kuva Keravanjoen pohjois- vai eteläpuolelta.
Keravanjoen rannalla kasvavat puut, varsinkin haavat ovat nykyään niin korkea ja tiheä ryteikkö, että sen lävitse ei Heurekasta saa kunnon kuvaa. Koska ne ruskan loistossaan ovat hyvin näyttäviä, niin ainoa mahdollisuus on kavuta niin korkealle, että saa Heurekan näkymään niiden välistä tai ylitse.
Helikopteri olisi tietystä kätevä, mutta Sokos-hotellin katto paremmin budjettiin sopiva. Pilvisen päivän tasainen valo korostaa ruskan värejä, siksi se tämän tyyppisessä maisemassa toimii yleensä paremmin kuin kirkas tummia varjoja luova auringonpaiste.
Kamera ja objektiivi saavat olla niin hyviä kuin kaapista löytyy. Minun tapauksessani se tarkoittaa Canon EOS Mark II ja 24-105 mm zoom objektiivi. Parempiakin objektiivejä löytyy, kameroissa säädylliseen hintaa ei. Kun syväterävyyden saavuttamiseksi himmensin aukkoarvoon 14, niin on ihan sama, käytänkö tätä objektiivia vai monta kertaa kalliimpaa. Tällä aukolla ne piirtävät suunnilleen samalla tavalla.
Kameran 5616x3744 pikselin täyden kinokoon kuvakenno mahdollistaisi kuvasta printin, jonka pidempi sivu voisi olla 100 cm eikä kuvassa läheltäkään katsottaessa näkisi pikselirakennetta.
Joten kamera jalustalle, laajin kuva kulma eli lyhyin polttoväli (siis 24 mm), valotusta haarukoidaan varmuuden vuoksi molempiin suuntiin aukon verran ja kuvan tiedostomuodoksi RAW, jotta saataisiin mahdollisimman suuri dymamiikka kuvaan. Pilvisenä päinäkin tällaisen kohteen vaaleinta ja tumminta kohtaa voi olla vaikea kuvan dynamiikan alueelle. Tässä se onnistuu juuri ja juuri RAW-kuvassa, kuten alla oleva histogrammi näyttää. Vaalein kohta on planetarion kupu, josta taivas heijatuu.


Kuvien 1 ja 2 histogrammi

Jopa vastavaloon otettujen kuvien sävyala mahtuu kameran dynamiikkaan.


Kuvan 4 histogrammi

Sitten vain vähän sommitellaan, odotetaan, että Heurekan ohittava juna on kohdalla ja painetaan laukaisinta. Kuva ei vaatinut juuri jälkikäsittelyä. Korostin aivan aavistuksen verran ruskan värikylläisyyttä ja terävöitin kuvaa.
Tässä kuva poikkitieteilijöille lahjaksi. Vaikka taustakuvaksi, jos ette käypäisempää käyttöä keksi. Kuvan saa isona, kun klikkaa kuvaa hiirellä.
Yllä oleva koski siis kahta ylintä kuvaa. Olen jälkeenpäin lisännyt kuvia tähän blogiin.

Thursday, 7 October 2010

Heureka syksyllä 2010




Kaiken loanheiton ja oman pesän likaamisen väliin pelkkää kauneutta ja positiivista mieltä pursuava blogikirjoitus. Se on em. syystä aika lyhyt.
Kun tulin torstaina 7.10.2010 aamun en niin hirveän varhaisina tunteina töihin, huomasin ruskan jo edenneen pitkälle. Aaurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta ja puut Keravanjoen rannalla hehkuivat väreissä. Kurvasinkin Sokos-hotellin eteen ja kysyin respasta lupaa ottaa yläkerrasta kuvan Heurekasta.
Lupa myönnettiin ja ei muuta kuin hissillä ylimpään kerrokseen. Saunaosaston parvekkeelta aukeneva näkymä ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen, koska ylipitkiksi kasvaneet haavat peittivät lähes koko Heurekan. Onneksi parvekkeelta pääsi katolle. Vaikka kärsin hirveästä korkean paikan kammosta, niin hiippailin katolla (se oli täysin turvallista, kunhan puhun) parempaan kuvakulmaan.
Tulos on tässä. Aika komeassa ympäristössä sitä ollaan töissä, ainakin tähän aikaan vuodesta.