Praktisk svenska i praktiken

Koulut alkavat uuden peruskoulun opetussuunnitelman vallitessa. Ruotsin kielen opetus aikaistuu, sillä se alkaa jo peruskoulun kuudennella luokalla. Kaikki eivät ehkä ole sisäistäneet sitä, että tämä tarkoittaa käytännössä opetuksen tapahtuvan monissa paikoin aika diletanttiselta pohjalta, eli etenkin syrjäseuduilla ruotsia lapsille opettavat luokanopettajat, eivät aineenopettajat.

Ilta-Lehti julkaisi asiasta seuraavan uutisentyngän.

"Kun koulut alkavat tällä ja ensi viikolla, alakoulun lukujärjestyksessä on ensi kertaa pakollista ruotsia. Uudessa opetussuunnitelmassa toinen kotimainen kieli alkaa jo kuudennella luokalla.

Ruotsin opetus ei ole vain aikaistunut, vaan myös sen sisältöä on muutettu. Kielioppisääntöjen pänttäämisestä siirrytään suullisempaan suuntaan, kertoo opetusneuvos Terhi Seinä Opetushallituksesta.

– Myös ääntämisen harjoittelu korostuu enemmän kuin aikaisemmin, Seinä sanoo.

Uusi opetussuunnitelma korostaa ilmiöpohjaista oppimista. Kyse on siitä, että taitoja opetellaan enemmän suurina kokonaisuuksina. Ruotsintunnilla se voi näkyä niin, että kuuntelu-, kirjoitus- ja kielioppiharjoitukset kulkevat tiiviimmin yhdessä, eikä niille välttämättä varata omia oppitunteja.

Oppilaat voivat esimerkiksi valita itse aiheita ja artikkeleja, joiden pohjalta tehdään harjoituksia.

– Havainnoidaan maailmaa sen sijaan, että katsotaan kirjasta, mitä sieltä löytyy.

Seinän mukaan tavoitteena on käytännönläheisten ja arjesta kumpuavien asioiden tuominen tunneille sekä vuorovaikutuksen lisääminen.

Osa kylmiltään ruotsinopettajaksi

Suullisen kielitaidon painotus ilahduttaa Suomen kieltenopettajien liiton puheenjohtajaa Kari Jukaraista. Hän muistuttaa, että käsitys omasta kielitaidosta kiteytyy usein juuri puhetaitoon.

– Haluaisin, että jo alakoulusta tulee näitä elämyksiä – että tulisi olo, että minä osaan ja pystyn jotain sanomaan.

Suullisuus voi kuitenkin osassa kouluista kärsiä opettajien taitojen puutteen vuoksi, Jukarainen arvioi. Toisin kuin yläkouluissa, kaikissa alakouluissa ei ole ruotsin aineenopettajia. Luokanopettaja voi joutua opettamaan uudistuksen takia ruotsia kylmiltään. Kunnat järjestelevät itse sen, kuka ruotsia alkaa opettaa.

– Kielioppia on helppo opettaa. Se on turvallinen vaihtoehto, jos opettaja kokee, ettei suullinen kielitaito ole kauhean vahva.

Uudistuksen mahdollisuutena Jukarainen näkee sen, että innostava opettaja voi saada kiinnostuksen kieleen heräämään jo alakoulussa."

Huomioni kiinnittyy uutisen lievään ristiriitaisuuteen.

"Kielioppisääntöjen pänttäämisestä siirrytään suullisempaan suuntaan, kertoo opetusneuvos Terhi Seinä Opetushallituksesta."

"Suullisuus voi kuitenkin osassa kouluista kärsiä opettajien taitojen puutteen vuoksi, Suomen kieltenopettajien liiton puheenjohtaja Kari Jukarainen arvioi. ... Kielioppia on helppo opettaa. Se on turvallinen vaihtoehto, jos opettaja kokee, ettei suullinen kielitaito ole kauhean vahva."

Mitähän tästä pitäisi ajatella poliittisten päättäjien kyvystä tehdä koulutuspoliittisia päätöksiä? En viitsi sanoa, voin joutua syytteeseen vihapuheesta ja kiihotuksesta kansanryhmää (poliittisia pättäjiä) vastaan. Toisaalta hallitusohjelmaan kirjattu vapaamman kielivalinnan kokeilu junnaa paikoillaan, kun "sen kaikkia vaikutuksia ei ole voitu vielä selvittää".

Jukarainen näkee toiveikkaasti, että "innostava opettaja voi saada kiinnostuksen kieleen heräämään jo alakoulussa". Tämä on totta, se on todettu moneen kertaan. Innostava opettaja saa oppilaat vaikka menemään perse edellä puuhun och samma på svenska. Toisaalta koulumaailmassa on ihan riittävästi opettajia, joiden erityisosaamiseen kuuluu viedä viimeinenkin mielenkiinto opettamaansa aineeseen. Leegio laulunopettajia mm. kuuluu tähän joukkoon, minun oma oppikoulunaikainen oli siinä joukossa ihan eturivin miehiä.

Tehokas oppiminen vaatii hyvän motivaation. Minun motivaationi oppia ruotsia oli ylioppilaskirjoitukset. Osasin juuri sellaista kirjallista ruotsia, jolla pärjäsi ylioppilaskokeessa. Siis kieliopin knopit ja sanojen suvut olivat hyvin hallussa, puhuminen oli sitten eri juttu.

Nykyään ruotsi on valinnainen aine ylioppilaskirjoituksissa. Kun Pelkosennimen (kunnassa on vähiten ruotsinkielisiä Suomessa) peruskoulun 5-6 luokanopettaja Janne Juuso aloittaa ruotsin kielen opettamisen luokkansa 6-luokkalaisille "turvallisella kielioppivaihtoehdolla", niin hänellä voi olla haasteellinen homma motivoida oppilaitaan. Jotenkin tuntuu, että vakiomotivaatiot, kuten mahdollisuus löytää ruotsinkielinen tyttö/poikaystävä tai muuttaa isona Närpiöön eivät ehkä pure.

Pakkoruotsi vs. pakkomatikka

Edellisessä blogissani pohdittiin myös pakollisen ruotsin opetuksen puolesta puhujien yhtä keskeistä argumenttia, eli miksi puhutaan vain pakkoruotsista, miksei myös pakkomatematiikasta. MA:kin oli sitä mieltä, että "Och fast man inte ska ställa ämnen mot  varandra, så tror jag att de flesta har större nytta i livet av till och med små kunskaper i svenska än av algebra".

Algebralla MA varmaan tarkoittaa tässä symbolista matematiikkaa erotuksena luvuin tapahtuvalle laskennolle. Siis kun laskennossa on numeerisia lausekkeita, kuten vaikka 3 + 2 x 4, niin samat laskutoimitukset yleisempänä algebrallisena lausekkeen on  a + 2b.

Tämä hyppäys konkreettisista luvuista abstrakteihin käsitteellisiin lausekkeisiin on uskomattoman suuri niin ihmiskunnan historiassa yleensä kuin monelle yksilölle. "A giant leap for mankind and also a huge step for many individual."

Merkittävä osa ihmisistä ei pääse matemaattisessa ajattelussaan koskaan käsitteelliselle tasolle saakka. He ehkä osaavat sijoittaa lukuja lausekkeisiin ja jopa tehdä mekaanisesti ulkoa opittuina laskutoimituksia algebrallisten lausekkeilla, kuten vaikka (a+b)² = a² + 2ab + b². Mitään hajua siitä, miten tämä temppu oikein tehdään ja mitä hyötyä siitä ylipäänsä on, näillä ihmisillä ei yleensä ole.

Millä eväillä väitän näin? Opetin aikoinani 25 yleistä eli lyhyttä matematiikkaa lukiossa. Sinä aikana saa aika hyvän käsityksen siitä, mitä lukion päättävät oppilaat sinun oppiaineessasi ovat oppineet. Ottaen huomioon, että matematiikkaa eri muodoissaan opiskellaan koulussa (pakollisena oppiaineena) joko peruskoulun 9 vuotta tai lukion 12 vuotta, niin osalle oppilaista tänä aikana karttuneet matematiikan taidot ovat todella vaatimattomat. He osaavat peruslaskutoimitukset ja vähän prosenttilaskua sen päälle, mutta siihen se jääkin. Minusta se vastaa aika pitkälle samaa tasoa, mikä monilla on peruskoulun jälkeen ruotsin kielestä. Osaa sanoa God dag, tack och adjö ihan oikeissa kohdissa. Hatusta sormenpäätuntumalla vedettynä lukuna sanoisin tällä tasolla sekä matematiikan että ruotsin kielen suhteen olevien ihmisten osuuden suomalaisista olevan jotain 25 %.

Mitä välii? Eipä juuri mitään. Numminen on siinä ihan oikeassa, että ei algebralle ole juuri käyttöä arkielämässä. Tosin ei ole ruotsin kielellekään tavallisen suomenkielisen suomalaisen näkövinkkelistä asiaa katsottaessa. Peruslaskuilla pärjää ihan hyvin, vähän prosenttilaskun alkeita siihen päälle. Samoin ilman sanan sanaa ruotsin kielestä ymmärtämättä, kuten monet pelkän kansakoulun käyneet voivat hyvin todistaa todeksi. 

Koulua käydään paitsi elämää myös jatko-opintoja ajatellen. Moniin jatko-opintoihin sisältyy sekä matematiikkaa että ruotsin kieltä. Ero on vain siinä, että matematiikka on listalla oppiaineen vaatimuksista, ruotsin kieli useimmiten kielipoliittisista syistä. Paljon kritiikkiä saanut ns. virkamiesruotsi on ainoa todellinen syy moniin opintoihin kuuluviin ruotsin kielen opintoihin. Esimerkiksi minä olen jo niin vanhaa ikäpolvea, että olen suorittanut akateemiset opintoni ilman mitään niihin kuuluvia kieliopintoja. Näistä pitkän saksan lukijana englannin kielen opintojen puuttuminen oli minulle suureksi haitaksi, ruotsin osaamisen jäämisestä oppikoulun varaan en ole nähnyt mitään merkittävää haittaa opinnoilleni ja työuralleni. Tosin jälkeen päin olen harmitellut (monen muun asian ohella) sitä, että en suorittanut tutkintojani ruotsiksi. Se olisi ollut mahdollista Helsingin yliopistossa laudaturtasolle asti molemmissa pääaineissani, niin matematiikassa kuin fysiikassa.

Peruskoulun päättävien olematon ruotsin kielen taito johtuu monista tekijöistä. Vähäisestä motivaatiosta, jota riitely ruotsin kielen asemasta koulussa ei varmaan kohota, murrosiästä, vähäisistä tuntimääristä ja myöhäisestä aloitusajankohdasta (minä aloitin aikalaisteni tavoin oppikoulun eka luokalla, niin nykyisellä vitosella) ja joillakin jopa suoranaisesta hurrivihasta. Kyvystä oppia vierasta kieltä tuskin on kysymys. Tästä on niin paljon vastakkaista näyttöä. Kun olosuhteet ovat oikeat, niin kaksikieliseksi tulo ei tunnu olevan vähäisemmälläkään kielipäällä varustetuille ihmisille mikään ongelma.  

Matematiikan kohdalla tilanne on minusta vähän erilainen. Matematiikan oppimattomuuteen liittyy usein asenteellisuutta, turhaa pelkoa, kunnioitusta ja huonoa itsetuntoa, mutta suurin syy tämän "suuren harppauksen" tekemättä jäämiseen on yksinkertaisesti henkisen kapasiteetin puuttuminen.

Monet ihmiset kykenevät hyvin ymmärtämään vaikka seuraavan vaatekaupassa yleisen tarjouksen sisällön. "Valitse kolme, maksa kaksi. Halvin paita ilmaiseksi." Mutta jos sen aiheuttama kustannus ilmaistaan algebran kielellä a + b +c - min(a, b, c), niin suurelle osalle ihmisiä näiden matemaattisen ja suorasanaisen lauseiden välinen yhteys on täyttä hepreaa.

Eihän matemaattisten taitojen vaatimattomuus sinänsä tee ihmistä lähes toimintakyvytöntä, kuten ei ruotsin kielen osaamattomuuskaan. Ellei ammattina satu olemaan matematiikan opettaja tai asuinpaikkana vaikka Närpiö. Minäkin tulen jotenkuten toimeen arkipäivässä ja jopa juhlassa, vaikka en suureksi harmikseni osaa soittaa tai laulaa. Tai laulaa osaan nuotin vierestä, mutta soittotaito on ihan nolla. Ukko Noaa pianolla yhdellä sormella ei lasketa.

Vaikka kuinka mietin pääni punaiseksi, niin en keksinyt juuri muuta tavallisen elämän tarvetta algebralle kuin taulukkolaskennan. Sitä aika moni käyttää ainakin työssään. Tietenkin taulukkolaskentaa voi hyödyntää vain passiivisesti, eli lukee toisten tekemiä taulukoita ja niistä tehtyjä graafeja. Jotenkin Excelin ja vastaavien hyödyntäminen jää minusta aika pintapuoliseksi, jos ei itse osaa laitta yhtään omaa laskentakaavaa soluihin. Se taas ei onnistu, ellei ymmärrä mitään algebrasta.

Olin taannoin kouluttamassa erästä sihteeriä käyttämään Exceliä muuhunkin kuin datan mekaaniseen syöttämiseen ja valmiiden taulukoiden tulostamiseen. Kun meidän piti tehdä jokin pieni laskutoimitus yhteen soluun, niin koulutettavani hermostui pahan kerran. Hän sanoi, että tietää kyllä siihen tulevan kaavan, mutta kun kaavaa ei ole vielä opetettu. Vähitellen minulle selkeni, että tämä sihteerikkö kuvitteli Excelin sisältävän sellaisen yleiskaavan, joka käy vähän joka tarpeeseen. Mieleni teki kommentoida, että yleiskaavoja on vain kuntien rakennusvirastossa, mutta ymmärsin pitää suuni kiinni. Tosin ymmärsin myös vetäytyä vähin äänin takavasemmalle sen koulutuksen antamisesta.

Kouluihin kuulemma suunnitellaan ohjelmointia uudeksi oppiaineeksi alakoulusta alkaen ja ruotsin kielen opiskelun aikaistamista ensimmäiselle luokalle. Kaikille pakollisena. Mieleen tulee väistämättä aika, jolloin minä aloitelin opettajan uraani. Peruskoulu pakollisine ruotseineen ei ollut vielä ehtinyt etelään, mutta kouluissa oltiin hurahdettu uuteen matematiikkaan. Vaikka joukossa kuulemma tyhmyys tiivistyy, niin ei se joukko-oppia pänttäämällä yhtään laimentunut. Opetusviranomaisten kunniaksi on todettava, että asia havaittiin varsin nopeasti ja joukko-opista luovuttiin hyvin nopeasti. Ei kaikista ole syytä kouluttaa matemaatikkoja. Niiden tarve on aika rajallinen ja koulutettavien kapasiteettikin asettaa omat reunaehtonsa. Sama pätee ruotsin kieleen. Kun sen osaamisen aste niin yhteiskunnan kuin yksilön tarpeista lähtien saataisiin selvitettyä ilman kielipoliittisia intohimoja, niin voitaisiin alkaa suunnittelemaan koulutuksen ainejakoa ja oppimääriä rationaalisin perustein. Valitettavasti vain en usko sen tapahtuvan sinä aikana, kun RKP on hallituksessa. 

M. A. slår olkinukkeja fast

Wikipedia tietää

"Olkinukke tai olkiukko (engl. straw man) on yleinen argumentointivirhe, jossa vastapuolen argumentti sivuutetaan hyökkäämällä siitä tehtyä heikompaa karikatyyria vastaan. Tällöin tavallaan pannaan sanoja toisen suuhun, jotta toinen joutuisi huonoon valoon, tai esitetään toisen ajatus niin kärjistetyssä muodossa, että sillä mitätöidään toinen tai toisen ajatus.

Argumentointivirheen perusmalli:

A:lla on mielipide X.

B esittää mielipiteen Y (joka on vääristelty "olkinukkeversio" X:stä)

B hyökkää mielipidettä Y vastaan.

Siispä X:n täytyy olla väärin.

Termi on suora käännös vastaavasta englanninkielisestä ilmauksesta, joka merkitsee 'linnunpelätintä', tai asiayhteyteen sopivammin käsiaseistetun jalkamiehen korsista rakennettua harjoitusvastustajaa."

Minusta toimittaja Minna Rosenström rakentaa tässä Opettaja-lehdessä numerossa 1/2015 olleessa jutussa muutaman sopivan olkinuken, joita M. A. Nummisen on sitten helppo "att slå fast".

Finnar behöver nästan aldrig använda svenska.

Svenska är ett alldeles otroligt nyttigt språk. Framför allt blir kontakten till svenskar, norrmän och danskar tätare och personligare på svenska än på engelska. Dessutom talar våra grannar ofta bättre engelska än oss.

Mainoksissa käytetään ylisanoja.  "Orange Caren Baba De Caracol Skin Renewal Cream  on aivan uskomattoman tehokas kasvovoide." (Todellinen mainos) "Svenska är ett alldeles otroligt nyttigt språk."  Niillä ei pyritäkään totuuteen, vaan retorisesti vakuuttaan kuulija tai lukija tuotteen erinomaisuudesta, etenkin muihin vastaaviin verrattuna.  Minusta kunnollinen medialukutaito on kansalaisille monin verroin hyödyllisempää kuin usean kielen osaaminen. Jos ei osaa asettaa lukemaansa tai kuulemaansa oikeaan kontekstiinsa, niin on ihan sama, kuinka monella kielellä ymmärtäisi lauseissa peräkkäin olevat sanat.

Jokainen tanskalaisten kanssa ruotsia puhunut tietää, että keskustelua ei voi millään mittapuulla kutsua toinen toistaan hyvin ymmärtäväksi. Suomenruotsalaiset tuttavani ovat kertoneet, että heillä on suuria vaikeuksia ymmärtää jopa skånen murretta, tanskasta nyt puhumattakaan. Se on tavalliselle suomenruotsalaiselle puhuttuna yhtä käsittämätöntä kuin Närpiön ruotsi.

Det är helt galet att läsa svenska, eftersom Sverige är ett så litet språkområde.

Det är hur som helst bra att kunna grannspråket. Jag önskar att vi finländare också skulle lära oss estniska och ryska.

Hyvin harvat tähän kielikeskusteluun osallistuneista ovat väittäneet ruotsin kielen opiskelun sinänsä olevan pähkähullua. Opiskelevathan ihmiset mitä kummallisimpia asioita sekä huvikseen että myös hyödykseen.  Ihan yhtä hyvin voisi väittää jääkiekon kuulumisen koululiikunnan "oppiaineisiin" olevan aivan hullua, koska jääkiekko on globaalisti niin pieni urheilumuoto. Pesäpalloa nyt ei kehtaa edes mainita tässä yhteydessä.

Numminen vastaa minusta ihan fiksusti. Olen ihan samaa mieltä hänen kanssaan. Vastauksellaan hän vain samalla ikään kuin myöntää kysymyksen perusteluineen olevan relevantin.  

Det är att tvinga barn att läsa ett språk som inte intresserar dem.

Intresse – eleverna är ju ointresserade av de flesta skolämnena. Och fast man inte ska ställa ämnen mot  varandra, så tror jag att de flesta har större nytta i livet av till och med små kunskaper i svenska än av algebra.

Vapaan kasvatuksen idea, jossa lapsi itse saa päättää, mitä tekee ja mitä jättää tekemättä, lienee haudatta Summerhillin myötä. Harvat asiat ovat niin mustavalkoisia, että niiden voidaan katsoa olevan "ingen idé". Jopa niin hirvittävässä tapahtumassa kuin toisen maailmansodan holokaustissa oli tiettyä ideaa, kun sitä katsotaan sopivan intressijoukon näkökulmasta.

Barnen har idag sämre språkkunskaper än förr och ”tvångssvenskan” gör saken ännu värre.

Vi lär oss alla språk av tvång. Släktforskning är finländarnas största intresse efter motions-idrott. Över en miljon mänskor håller på med släktforskning. Alla uppgifter i exempelvis gamla kyrkoböcker är på svenska. Det skulle vara ett himmelens arbete att som 40-åring börja lära sig svenska från grunden om svenska inte hade varit obligatoriskt i skolan. Också lite svenskakunskaper är till hjälp när man börjar släktforska.

Käsite tvångssvenskan eli pakkoruotsi  lienee niitä typerimpiä vetoja vapaampia kielivalintoja peruskoulussa vaativien puolelta. Kielikysymys on arka haava ja sen sorkkiminen pakkoruotsin kaltaisilla negatiivisia tuntemuksia aiheuttavilla ilmaisuilla ei varmaan ole rakentavaa.  

Sen sijaan väite sukututkimuksen olevan merkittävä harrastus suomalaisten keskuudessa tuntuu minusta aika yliampuvalta. Lienee aika lailla eri asia olla kiinnostunut esivanhemmistaan kuin harrastaa aktiivisesti sukututkimusta. Edelleen Wikipedian mukaan "Pidemmälle vietynä sukututkimus vaatii huolellista paneutumista, sillä vanhojen asiakirjojen käsiala voi olla hankalalukuista ja kieli vanhaa virkamiesruotsia, latinaa, saksaa tai venäjää."

En osaa millään pitää  sukututkimusta relevanttina argumenttina ruotsin kielen hyödyllisyydelle, etenkään en sen opiskelun pakollisuudelle. Tämän perustelun edessä minulle tulee suunnilleen yhtä epäuskoinen olo kuin erään tuttavani argumentista. "Ruotsin kielen opiskelu on hyödyllistä. Voi mm.  ostaa silakkamarkkinoilta saaristolaisten tuotteita heidän omalla äidinkielellään." Sikäli kun minä olen paikalla ollessani pannut merkille, niin ei potater och strömming ole jäänyt kertaakaan myymättä siksi, että ostaja ei olisi osannut ruotsia.

Eleverna skulle vara ivrigare att lära sig svenska ifall det skulle vara ett frivilligt  ämne.

Det är ganska sällsynt med iver att studera, framför allt hos pojkar. Antagligen skulle mer än hälften av pojkarna låta bli att gå i skolan om vi inte hade läroplikt. Så en annan synvinkel; ingen vågar ens föreslå att matematik ska vara ett frivilligt ämne i skolan!

Tuskin minkään oppiaineen positiiviseen opiskelumotiiviin vaikuttaa sen vapaaehtoisuus. Aine joko kiinnostaa tai ainakin sen kokee itselleen hyödylliseksi riippumatta siitä, onko se vapaaehtoista tai pakollista. Korkeintaan pakollisuus saattaa aiheuttaa vastareaktion. Presidentti Kekkonenkin laiminlöi silloisia pakollisia venäjän kielen opintojaan lähinnä poliittisena protestina. Asia, jota hän kertoi myöhemmin katuneensa.

Jos koulunkäynti herkkua olisi, niin herrat sitä tekisivät. Tosin herraksi pääseminen ilman koulunkäyntiä lienee aika vaikeaa.  Olettaisin jopa suurimman osan pojistakin ymmärtävän, että koulunpenkillä istuminen on sittenkin tulevaisuuden kannalta hyödyllisempää kuin siellä perinteisessä pulkkamäessä laskettelu oppituntien aikaan. 

Jopa Teemu kävi peruskoulun loppuun asti.  Sitä paitsi Teemulla oli kolmannen luokan todistuksessa ruotsista ysi.  Jag bara undrar,  hur mycket tätare och personligare kontakter Teemu hade till svenska ishockeyspelare i NHL  på svenska än på engelska.

Matematiikan ja ruotsin vastakkainasettelu on minusta enemmän kuin keinotekoista. Jostain syystä M. A. vetoaa siihen jopa kahteen eri kertaan. Koulu kasvatustavoitteet ovat sekä elämää yleensä että jatko-opiskeluja varten.  Oppimisen keskiössä on tietysti luku- ja kirjoitustaito. Ilman niitä ura voi ureta korkeintaan urheilijaksi tai taiteilijaksi. Onhan niitä tietysti muitakin ammatteja, joissa vähemmälläkin opillisella sivistyksellä pärjää, mutta olkoot tässä mainitsematta.

Matematiikka on yleismaailmallinen oppiaine. Se on yksi kulttuurimme tärkeimmistä kulmakivistä.  Miten paljon ja millaista matematiikkaa pitäisi opettaa kaikille, siitä on taitettu peistä ja tullaan varmasti tekemään jatkossakin. Minulla entisenä matikan opena on siitäkin omat näkemykseni, jotka eivät kaikilta osin ole ihan 1:1 virallisten opsien kanssa. Niistä ehkä joskus myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan tämän haastattelun kaltaisen artikkelit tekevät minut sekä surulliseksi että antavat epäuskoisen olotilan. Miksi ruotsin kieltä, jonka olemassa oloa ja jokaisen suomalaisen mahdollisuutta opiskella  halutessaan sitä pitää puolustella näin idioottimaisin argumentein?  Ainakin minä koen, että näillä argumenteilla minua pidetään itsekin idioottina.

Maa, jossa merkittävän kielivähemmistön asema on hoidettu vähintäänkin mallikkaasti, voisi toimia esimerkkinä muille kieliriitojen repimille valtioille. Nykyinen RKP:n johdolla syviin menneisyyden poteroihin kaivautunut kielipolitiikka kuitenkin lietsoo enemmän kielivihaa kuin hieroo kielirauhaa.  Minusta täysin tarpeettomasti. Numminen ei ole tässä "den språkliga brobyggaren" vaan pikemminkin "den språkliga bronedbrytaren".

ps.  Kommenttiin liittyen.

https://www.youtube.com/watch?v=zAkUWHL0MEA

Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!

Viimeiset vanhurskaat pakenevat maasta, kun Jumalan viha on kohdannut homoliitot sallivaksi Baltian maaksi muuttunutta Suomea. Suolapatsaaksi jähmettyvä nainen ei voi olla Päivi Räsänen, koska kuvan naisella on viinileili kainalossa. 

Kaiken muun ohella minua ei lakkaa hämmästyttämästä, millaisiin limboihin ihminen kykenee argumentoidessaan jonkin itselleen tärkeän puolesta ja etenkin toisen näkökantaa vastaan. Kuten vaikka sukupuolineutraalia avioliittolakia ja oikeutta valita vapaammin peruskoulussa opiskeltavia kieliä. Kummassakin kun kysymys perimmältään samasta asiasta. Ihmisen oikeudesta päättää omista asioistaan tavalla, joka ei varmasti ole toiselta pois.

Vastustamisen argumentit ovat hämmästyttävän samanlaiset. On porttiteoriaa ja kaltevaa pintaa. Maalataan enempi vähempi konkreettisia helvetin kauhuja, jotka odottavat, jos nyt vallitsevaa olotilaa muutetaan. Auktoriteeteista käy ihan yhtä hyvin Raamattu kuin perustuslaki.

Jos homot saavat luvan mennä avioliittoon, niin kohta samaa oikeutta vaaditaan eläimiin sekaantujille ja pedofiileille. Tämän lainmuutoksen myötä Suomi kokee Sodoman ja Gomorran kohtalon; tulta ja tulikiveä tulee satamaan syntisen kansan päälle.

Jos peruskoulussa ei opeteta kaikille ruotsin kieltä, niin Närpiön mummoille ei voida jatkossa taata enää palveluja äidinkielellään. Savolaisten oikeus vapaasti muuttaa ruotsinkieliseen kuntaan  (att bli sudeten Savolax-borna) vaaraantuu, kuten myös kaupan käynti ruotsalaisten yritysten kanssa. Suomalaiset muuttuvat ruotsin kieltä osaamattomiksi balteiksi. (Tämä viimeisin aivopieru on muuten lähtöisin kosmologi Kari Enqvistin kynästä. Mikä osoittaa, ettei akateeminen sivistys ja korkea asema tiedeyhteisössä välttämättä tuota aina kaikkein fiksuimpia mielipiteitä. Tai sitten sen, että me sivistymättömät moukat emme vain ymmärrä mistään oleellisesta mitään.)

Jos koplataan nämä kaksi eduskunnassa tänä syksynä ollutta kansalaisaloitetta yhteen, niin havaitaan niillä olevan yhteensä lähes 100 %:n vastustus. Ne, jotka vastustavat vapaampaa kielivalintaa, ovatkin homojen vapaudesta päättää menostaan avioliittoon tasan toista mieltä ja päinvastoin. Ainoastaan Kimmon Sasi vastustaa johdonmukaisesti kumpaakin lakialoitetta. Pienen pieni ristiriita on Sasinkin linjassa. Kun hän ilmoitti avioerostaan, niin julkilausuman otsikkona oli "Avioliitto on upea instituutio". Tosin Kimmon mielestä se upea instituutio ei  sovellu homoille eikä hänelle itselleen.  

Om hundra meter sväng till vänster

Laitoin navigaattorini hyötykäyttöön. Olen nyt matkoillani ruotsin kielen kielikylvyssä. Sanasto- ja lausevalikoimat ovat tietysti vähän suppeita, mutta niiden väsymätön kertaaminen taas takaa kylvyn olevan tehokkaan.  

Kielivaihtoehtoja on. Portugalistakin kaksi eri versiota. Ei kuitenkaan suomenruotsia eikä varsinkaan närpiönruotsia, mitä pidän vakavana puutteena.

Ruotsalaisia ääniä on kahdet. Jos kyllästyy Astridin nalkutukseen, voi vaihtaa Patrikin tilalle. 

Hyvä kikka saada eloa navigaattoriin on laittaa kohteeksi jokin ihna muu paikka kuin minne on ajamassa ja tievaihtoehdoksi kävelyreitin. Ohjetta tulee sen jälkeen jatkuvalla syötöllä sen minkä navigaattori jatkuvilta uusien reittien laskemiselta ennättää. 

Jore Puusa ja minä

Miten lahjaksi saamani Sian Kärsä -viskipullo liitty tähän juttuun? Sen saa selville vain lukemalla tarinan.

Tätä blogia säännöllisemmin lukevat ovat saattaneet hieraista epäuskoisia silmiään viime aikoina. Lievästi sanottuna ärhäkästä nettipolemiikistaan tunnettu lehtikuvaaja Jore Puusa on vieraillut blogini kommentaattorina, sanoisinko aika ajoin ja aika asialliseen tyyliinkin.

En ole koskaan tavannut Jorea silmästä silmään, ainakaan tietoisesti (lienee molemminpuolinen tuntemus), mutta olen ollut hänen kanssaan satunnaisessa nettiyhteydessä jostain 2000-luvun alkupuolilta lähtien, jolloin Jore tunnettuun tyyliinsä laittoi halki, poikki ja pinoon kouluni netissä olevan lukioille suunnatun valokuvakurssin. Seuraava virtuaalinen tapaaminen oli kirjan Digikuvan osto, myynti ja käyttöoikeus arviointi, joka oli paitsi syväluotaava niin myös siinä mielessä merkittävä, että se toi kirjalle kunniamaininnan "Kuukauden kärsä". Ensimmäisen ja tietääkseni ainakin toistaiseksi ainoaan lajissaan. Erityisperusteluina arvonimelle oli se, että kärsä on elin, jolla sika kyntää syvimmältä.

Valitettavasti Jore on poistanut nämä ja monet muut arviot omilta sivuiltaan, joten minunkin tarinanointini on tässä asiassa muistikuvien varassa. Kirjoittajakumppanini voinevat nämä neuronien napasahdukset joko vahvistaa tai sitten kumota. Kuten tietysti myös Jore itse.

Joren ja minun skaboja kaipaaville löytyy googlettamalla runsaasti materiaalia mm. tästä blogista, vaikka olenkin yrittänyt poistaa pahimmat ylilyönnit. Joren vierailu blogissa on yleensä tuplannut lukijamäärät. Mutta sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa. Minäkin ripustin virtuaalisen "Kuukauden kärsän" hukkuneen armeijan pronssisen ampumamerkin viereen. Ampumamerkki kun oli siihenastisen elämäni merkittävin prenikka.

Jore suunnittelee lehtikuvausta ja varmaan myös kuvajournalismia käsittelevän kirjan kirjoittamista. Kun hän mainitsi siitä blogissaan, niin normaalin peukutuksen lisäksi päätin antaa joitakin isällisiä neuvoja. Olenhan 40-luvulla syntyneenä jonkin verran Jorea vanhempi ja sekä kirjoittanut että julkaissut useita tietokirjoja - jopa valokuvausta käsitteleviä.

Viimeisimmässä blogissaan Jore kiitteleekin jopa pariinkin otteeseen antamaani taustatietoa kustantamisen realiteeteista. Ainoa mistä voisin huomauttaa, on Joren lupaus tehdä kirjasta minulle erikseen ruotsinkielinen laitos. Piruilun pilkkakirves osuu siinä mielessä vähän kiveen, että minulla ei ole mitään ruotsalaisuutta eikä ruotsin kieltä vastaan. Erityisesti ei ruotsinkielistä kirjallisuutta. Yksi valokuvakirjani on jopa käännetty ruotsiksi. Personfotografering med digitalkamera. Tarkistin jopa käännöksen asiasisällön. Kirjaa on vieläkin saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Joren myötäsukaiset kommentit minusta hänen blogissaan jäävät lukijalle ikään kuin ilmaan leijumaan, kun hän ei julkaissut niitä minun kiiteltyjä kustannusprinsiippejäni. Joten alla Timon prinsiipit, vähän Jorelle lähettämästäni versioista editoituna. Ja onnea vain Jorelle kirjaprojektiin. Paljon turhempia opuksia julkaistaan joka päivä.  

Itse useita kirjoja tehneenä, jopa kustantaneena kuvittelisin tietäväni asiasta jotain. Tässä muutama prinsiippi.

1. Tietokirjojen menekki on nykyään vähäistä. Netti on syönyt volyymit ja katteet. Tuhannen kappaleen myynti on jo hyvä saavutus. Tyypillinen kirjailijan myyntiin perustuva palkkio tietokirjasta on 3.000 euroa, monet jäävät reilusti tästäkin.

2. Jos kirjan asiatieto on päässäsi ja kuvitus suunnilleen koossa, niin 150-sivuisen tietokirjan tekee 2- 3 kuukaudessa. Jos jompikumpi edellä mainituista ehdoista ei täyty, niin don't even think about it.

3. Kirjan, kuten monen muunkin tuotteen vaikein osuus on markkinointi. Voit kustantaa kirjan itse, mutta varaudu silloin siihen, että kirjaa myydään 200 eikä tuhatta kappaletta. Omakustanteisen kirjani Limulintu ja muita luonnontieteellisiä tarinoita autotalliini muodostama neljän kuution laatikkokasa on 15 vuoden aikana hävinnyt lähes olemattomiin. Enää en vastaavaa riskiä uskaltaisi ottaa, sillä ottamani 2.000 kovakantisen kappaleen painos maksoi vuonna 1999  tasan 60.000 markkaa, eli 10.000 euroa. Yhdelle kirjalle kirjapainosta kotiin kuljetettuna hintaa tuli siis 30 markkaa, eli 5 euroa. 15 vuotta sitten tietokirjoja vielä myytiin ihan eri tavalla kuin nyt. Pääsin tässä hankkeessa ihan reilusti voitolle.

4. Valokuva-aiheisista kirjoista myyvät parhaiten väline- ja "näin otat parempia kuvia"-oppaat. Tunnettu tekijä (kuten Punkari tai Hautala, mieluiten Hautala ja Punkari) auttaa asiaa. Vähänkään syvempää tietoa tarjoavat kirjat eivät myy.

5. Kirjaa luvataan auliisti tilata, mutta sen realisoituessa joukko kummasti harvenee.

6. Jos kaikesta huolimatta tekemisen halu ei näistä laannu, niin PDF-muotoisen kirjan tekeminen omakustanteena on vaihtoehto. E-kirja ei ole yhtään halvempi omakustanteena kuin painettu kirja, joten käytännössä on hyväksyttävä se, että sähköistä PDF-kirjaa ostetaan vain halvalla ja sitä lisäksi kopioidaan surutta.  

7. Itse taittamalla menettää vain työhön käytetyn ajan. 150-sivuinen kirja, jossa puolet on värisivuja, maksaa noin 15 euroa painoksen ollessa vähintään 200 kappaletta. Siitä voi saada juuri ja juuri omansa pois.

8. Apurahoilla voi hieman kohentaa kirjasta saatua tuloa. Suhteellisesti laskien aika paljonkin, koska tulo muuten on niin vaatimatonta. Apurahat edellyttävät aikaisempaa tuotantoa ja hyviä suhteita (tai ainakin sen, että ne eivät ole huonot) päättäjiin.

9. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä minun on pakko ottaa vielä yksi näkökohta esille. Kun ihmisellä on pakollisia lahjojen antamisvelvoitteita, niin kirja, jossa on oma nimi kansilehdellä ja nimmarina nimiösivulla, on paljon reaaliarvoaan (noin 5 euroa) arvostetumpi tuominen. 

Kaiken kaikkiaan voi siis todeta kuin entinen mies, kun siemenviljat joi: "Luulisi ettei kannata, mutta kannattaa kuitenkin". Painotuore oma kirja käsissä tuntuu mukavalta ja sittenhän voi ruveta odottelemaan mitä kriitikot siitä sanovat. Tosin kirja-arvioiden määrä on sekin romahtanut. Kun 30 vuotta sitten tein ensimmäisen kirjani, niin siitä oli eri lehdissä yli 50 arviota. Viimeisimmästä valokuvakirjasta oli  vain yksi ja sekin oli vain netissä. Se tosin tulikin jo mainittua.

Frutti di Mare

Valokuvaaja Matti J. Kalevan suusta joskus kuultu kasku.

- Milloin nilviäisestä tulee äyriäinen?

- ???

- Kun se laitetaan Frutti di Mare pizzaan.

Tämä tuli mieleeni, kun lueskelin Lidlistä ostamani meren hedelmiä sisältävän pakkauksen tuoteselostusta niillä kolmella kielellä, joita ainakin jotenkin ymmärrän. Niistä löytyi informaation kaikki lajit. Niin todellista kuin kvasi- ja dis-informaatiota.

Lähdetään nyt liikkeelle paketissa olevien eläinten luokittelusta. Mustekalat ja simpukat kuuluvat nilviäisiin, katkaravut äyriäisiin. Tässä kohtaa siis suomalainen teksti kaipaisi vähän skarppausta. Kyseessä on nilviäis- ja äyriäisseos. Englanninkielinen imaisu Seafood on anteeksiantavampi. Se kun voi pitää sisällään melkein mitä vain.

Englanninkielisessä tuoteselosteessa nilviäiset ja äyriäiset tuodaan esille vain allergiavaroituksessa. Siis allergisia muistutetaan, että nilviäisiä ja äyriäisiä sisältävä pakkaus sisältää nilviäisiä ja äyriäisiä. Huomaavaista, mutta vain englantia osaaville. Olisiko niin, että pohjoismaalaisten katsotaan ymmärtävän tämän ilman alleviivaustakin.

Kun tutkii tarkemmin erikielisiä tekstejä ja yhdistää niistä saatavat tiedot, niin onkin jo varsin hyvin kartalla paketin sisällöstä. Siellä on kahta lajia kalmareita (mustekalojen alalaji), Chilen sinisimpukkaa, Intian valkokatkarapua, vihreää tiikerikatkarapua, kuningaskatkarapua ja kolmea lajia Metapeneaus-suvun katkarapuja.

Eikä siinä vielä kaikki. Jokainen latinalaisella nimellään, pyyntitavallaan ja FAO-kalastusalueineen.

Tämän näköisillä pyydyksillä jigataan kalmareita.

Näillä taas kalmareita ja muita pieniä mustekaloaja syöviä otuksia. 

Jos nyt jollekin sattuisi käyneen niin, että FAO-kalastusalueiden paikat ovat päässeet unohtumaan, niin muistinvirkistykseksi tärkeimmät tässä.

En osaa oikein päättää, kumpaa sanontaa pitäisi tähän loppuun siteerata. Kielten opettajien liiton muinaista slogania "Kielitaitoinen pärjää paremmin" vai Vanhan testamentin Sananlaskujen kirjaa "Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää"? Taidan kallistua ensimmäisen puolelle. Varustin tämä postauksen jopa evästeellä "hyötyruotsi" eli "nyttosvenska". Ilman ruotsin kielen taitoa olisin popsinut kaikki katkat ilman tietoa niiden diversiteetistä.

ps. Tein nilviäis- ja äyriäissekoituksesta paellan. Maistui oikein maukkaalta.

Nämä ovat ainakin Kreikassa hyvin tavallista ruokaa. Uppopaistettuja kalmarin renkaita. Tarjoillaan yleensä sitruunan ja tuoreiden vihannesten kera. Lähin minulle mieleen tuleva vastine on englantilaisten fish and chips. Uppopaistetettuina renkaat eivät ole lötkyjä vaan aika rapeita. Näitä tuli syötyä usein, kun reissasin Ateenassa parinkin EU-projektin pakeilta. Vakiohotellimme vieressä oli viehättävä kalaravintola, jossa näitä tarjoiltiin. Ravintolan vieressä taas oli ihan asiallisen oloinen kalakauppa, josta ravintolan pitäjä haki ruoka-aineet tilausten mukaan. Toimiva systeemi ja kaikki ravintolan tarjoama seafood oli tuoreen oloista. 

Se on bingo! - och samma på svenska

Kuvan lähde

 Ensi kosketukseni bingo-peliin tapahtui Orivedellä joskus 60-luvun loppupuolella. Isäni oli organisoimassa paikallisen Lions clubin jäsenenä bingoa Oriveden vanhalla suojeluskunnan talolla, Suojalla. Minä toimin apupoikana, toimenkuvana jaella ja korjata pois pelaajien pelikuponkeja. Kovin hyvin ei tempaus onnistunut, sillä palkintojen arvo oli selvästi suurempi kuin pelaajien tuoma rahasumma. Orivetiset eivät nähtävästi vielä olleet päässet bingon pelaamisen makuun. Kenen alfa-uroksen kukkarosta puuttuvat rahat sitten otettiin, sitä en tiedä, vaikka aavistus siitä olikin.

Bingo on vanha lautapeli. Sitä pelattiin jo 1530 Italiassa, josta se sitten levisi muualle. Nimi Bingo syntyi ainakin tarinan mukaan seuraavalla tavalla.  Amerikassa peliä pelattiin pavuilla. Ruudukkoon ei laitettu ruksia, vaan papu. Kun rivi tuli täyteen, niin pelaaja huusi "Beano!" Joku oli joskus huutanut papujen sijasta innoissaan "Bingo!", mistä uusi nimi sai alkunsa.

Idealtaanhan peli on hyvin yksinkertainen. Pelaajalla on 5 x 5 ruudukko, joka on täytetty satunnaisilla numeroilla väliltä 1-75. Pelin vetäjä arpoo yhden numeron kerrallaan ja pelaajat ruksaavat sen numeron sisältävän ruudun ruudukossaan, jos se sattuu ruudukossa olemaan. Ensimmäinen viisi peräkkäistä ruutua vaakaan, pystyyn tai kulmittain saanut voittaa ja tiedottaa sen muille huutamalla "Bingo!".

Vaikka peli on säännöiltään yksinkertainen, niin sen matematiikka ei onnistu ihan Ojalan laskuopin pohjalta. Pelin matematiikka perustuu todennäköisyyksille ja niitä taas lasketaan tässä erilaisten kombinaatioiden avulla.

Sivuutetaan tässä "ikävät" kaavat ja tarkastellaan paria graafista esitystä bingon todennäköisyyksistä.

Punainen viiva näyttää todennäköisyydet, että bingo-rivi tulee juuri niin ja niin monennella numerolla ja sininen taas, että bingo-rivi tulee viimeistään niin ja niin monennella.  Todennäköisin tulos on se, että bingo syntyy 43:llä numerolla. Ei senkään todennäköisyys ole kovin suuri, vain 3,91 %. Mahdollisia numeroita kun on aika paljon, täsmälleen 4.stä aina 71:een. Keskimmäinen ruutu on vapaaruutu, jonka saa käyttää hyväkseen, jos rivi syntyy sen avulla. Rivi syntyy väistämättä viimeistään 71:llä numerolla. Todennäköisyys saada bingo-rivi jo neljännellä numerolla on yli kaksi kertaa niin todennäköistä kuin että rivi tulee vasta 71:llä numerolla. Molemmat aika pieniä, prosentin kymmenestuhannesosan suuruusluokkaa.

Kun pelaajia on useita, niin bingo syntyy todennäköisesti aikaisemmin. 50 pelaajan joukossa bingo syntyy todennäköisimmin 19. numerolla. Tapahtuman todennäköisyys on niinkin suuri kuin 9,2 %.

Sininen kumulatiivinen käyrä nousee hyvin jyrkästi numeroiden 15 - 25 välissä. On pelin pitäjän kannalta edullista, että peli ei kestä liian pitkään, jotta kierroksia päästään uusimaan tarpeeksi tiheään tahtiin. Toisaalta ei peli aivan heti saa loppuakkaan, vaan jännityksen on kestettävä juuri sopiva aika.

Kun bingoa pelaa 50 henkilöä, niin tilastollisesti viimeistään 35. pallo antaa jollekin voiton, jos bingoruudukkojen numerot ovat satunnaisia. Siis useampia numeroita ei tarvitse yleensä arpoa, kun pelaajia on 50. Mitä enemmän pelaajia, sitä aikaisemmin voittaja yleensä pääsee huutaman "Se on bingo!"

Jokin aikaa sitten kohistiin, kun selvisi, että  ruotsalaisilla on Kimblessä helpommat säännöt kuin muilla. Joten siihen nähden tuntuu ehkä ihmeelliseltä, että ns. ruotsalaisessa bingossa (swedish bingo) on vaikeampaa saada rivi kuin perinteisessä bingossa. Se johtuu vain siitä, että tässä versiossa ei keskiruutu ole vapaa ruutu, vaan siinä on oma lukunsa kuten kaikissa muissakin ruuduissa. Joten turhaan ruotsalaisia kutsutaan mamman pojiksi. Bingoakin he pelaavaa vaikeimman kautta (hard way).

Todellisen bingo-voiton saavutti kuitenkin valokuvaaja Maija Tammi, joka voitti bingo-valokuvillaan Fotofinlandian vuonna 2011. Kun tavallisessa bingossa rahapalkinnot ovat kiellettyjä, niin Maija kuittasi voitostaan 20.000 euron summan. Ei huono, varsinkin kun kuvat minusta eivät niin kaksisia olleet. Enkä nyt puhu mistään happamista marjoista, kun itse en ole osallistunut kisaan. 

Kuva: Maija Tammi

Med nyttosvenskan klarar man bättre!

 Aloitan uuden sarjan tässä blogissa. Se käsittelee Vantaalla vastaan tulleita pieniä ja vielä pienempiä huomioita, joita olen tehnyt hyvien ystävieni Karin ja Matin kanssa tehtyjen kävelyretkien aikana. Dokumentointivälineenä on pääsääntöisesti kännykkä.

 Ryhmä valmiina poikkitieteellisiin havaintoihin. Kari, Matti ja Timo.

  Leppäkorpi taitaa olla natsihenkistä seutua. Ainakin jos asian voisi päätellä kadunnimistä. Vaan eipä hätää. Hyötyruotsin taitoisina  hoksaamme heti, että kyse on Hilleristä, ei Hitleristä. Meitä kohti  on turha heitellä vääriä natsikortteja.

Korso on demareiden vankkaa tukialuetta, mutta ei kai nyt niin pitkälle pidä mennä, että pääkatu muutetaan puoluejohtajan mukaan. Vaan eipä taaskaan kielitaitoisia hämätä. Gråsisk on suomeksi urpiainen ja joku koiranleuka (hundshaka) vain oli mennyt ilkeyttään laittamaan ylimääräisen ällän kadun suomenkieliseen nimeen. 

Tässä vielä lopuksi aidot katujen nimien esikuvat ja niidet jäljitelmät. Kuten havaitaan, yhdennäköisyys ei ole kovin suurta. Ehkä jotain yhtäläisyyttä on urpiaisen ja Urpilaisen sävy sävyyn värityksessä.

 Hilleri (på svenska iller)

Hitleri

Urpiainen (på svenska gråsisk)

Urpilainen

Kuten tästä sarjan avauksesta käy hyvin ilmi, niin hyötyruotsista (nyttosvenska) on todella hyötyä tässä kaksikielisessä kunnassa. Kaksikielistä ei jymäytetä läheskään niin helposti kuin vain suomea osaavaa junttia.