Tuesday, 27 September 2011

Niitä näitä valokuvista ja muistamisesta



Ilta-Sanomat herkutteli tiistaina 27.9. etusivullaan lööpillä, jossa kerrottiin surun varjostavan jälleen Tanssii tähiten kanssa ohjelmaa. Varmemmaksi vakuudeksi otsikon kanssa oli kuva Mari Perankoskesta, jonka näyttelijäystävä Asko Sahlman oli juuri kuollut traagisesti moottoripyöräonnettomuudessa.

Mieleen tuli lehteä kaupan kassalla selaillessani, että eikö Ilta-Sanomien arkistosta olisi löytynyt yhtään kuvaa Perankoskesta, jossa hänen hymynsä ei olisi näin leveä ja huulipuna olisi vähän vähemmän pinkki. Ainoa, mikä tässä kuvassa assosioi edes jotenkin tekstiin on suoran salaman leuan alle  heittämä jyrkkä varjo. Jälleen kerran jouduin olemaan samaa mieltä Kuvajournalismilinjan emeritusjohtaja Jore Puusan kanssa. Jos lehtikuvan kunnioitus on näin onnetonta, miksi ylipäänsä kukaan lehtikuvaaja vaivautuisi satsaamaan mitään kuvien laatuun. Kuvan ja tekstin yhteensopivuus kun ei tunnu olevan mikään kriteeri, kun kuvia valitaan. Pikemminkin päinvastoin. Viittaan tässä aikaisempaan bloggaukseeni.


Usein kuulee väitettävän, että kuolemanvaarallisessa tilanteessa, kuten  auto-onnettomuudessa, eletty elämä kulkee kuin filminauhalla ohitse. Väite pitää sisällään ajatuksen siitä, että koko elämme olisi tallentunut aivoihin kuin elokuva digiboxin kovalevylle. Se ei voi pitää paikkaansa, sillä aivojen suuresta talletuskapasiteetista huolimatta sinne tallentuu vain pieni murto-osa siitä, mitä aistimme elämämme aikana rekisteröivät. Kaiken lisäksi tätä elokuvaa editoidaan jatkuvasti. Monet muistikuvamme ovat yhdistelmiä eri aikoina kokemistamme asioista. Siksi venäläinen sanonta: "Epäluotettava kuin silminnäkijä" onkin varsin osuva ja kuvaa hyvin aivojen toimintaa.




Tiedekeskus Heurekassa oli vajaa kaksi viikkoa sitten mielenkiintoinen luento aivojen toiminnasta ja erityisesti muistista. Luennoitsija professori Kiti Myllerin esitys oli selkeä ja havainnollinen, mutta vauhtiin hänkin pääsi vasta lopussa olleessa kyselyosiossa. Sattui nimittäin hyvät kyselelijät. (Ehkä se johtui siitä, että minä tapojeni vastaisesti en avannut kertaakaan suutani.)

Olisi pitänyt, sillä valokuvaajana minua jäi askarruttamaan, mikä merkitys kokemamme muistamisessa on tilanteissa mahdollisesti otetuilla valokuvilla, nykyään tietysti myös videoilla, joissa liikkuvan kuvan lisäksi mukana voi olla  myös ääni. Miten erilainen muistikuva jostain tapahtumasta on, jos se on vain pelkän muistin varassa verrattuna siihen, että muistia voidaan "virkistää" aika ajoin valo- tai videokuvan avulla? Onko näistä "muistin liitetiedostoista" enemmän hyötyä kuin haittaa? Psyyken kannalta kun monien epämiellyttävien kokemusten häipyminen muistista on varmaan vain eduksi. Onko historian taltioiminen valokuvina ihmiskunnalle siunaus vai kirous?

Halusin myös testata, miten piskuinen Panasonicin Lumix DMC LX5 selviää teknisesti Heurekan planetaarion hyvin niukaksi himmenetyssä  valossa. Ihmeen hyvin, ottaen huomioon, että kyseessä ei ole mikään ammattilaisvideokamera. Katsoessani tätä videota vajaat pari viikkoa luennon jälkeen huomasin jo unohtaneeni monia sillä olleita asioita, mutta ne palautuivat mieleeni suunnilleen samaa tahtia kun katselin tätä lyhyttä videon pätkää, osa jopa etuajassa ennen esiintymistään videolla. Vaikka paljon materiaalia on pyykiytynyt  lopullisesti aivoistamme, niin paljon siellä on tallessakin sellaista piilossa olevaa, mitkä valo- tai videokuvat tuovat taas aktiivisina muistikuvina esille.

Eipä hätää, jos viime kerta Aivojen salaisuuksien tutkimisesta jäi väliin tai tuli oltua paikalla, mutta suurin osa luennosta on jo unohtunut tai kielen päällä olleet kysymykset tekemättä. Luento uusitaan torstaina 29.9.2011 klo 18 Heurekan Vattenfall teatterissa. Silloin voi esittää taas kysymyksiä, hyviä kysymyksiä, sillä huonoja kysymyksiä ei olekaan. Viimeksi tilaisuuden järjestänyt Heurekan ohjelmapäällikkö Paula Havaste lupasi rahat takaisin, jos luento ei ole mielenkiintoinen. Oli tietysti helppo luvata, kun niin mennyt kuin tuleva luento ovat yleisölle maksuttomia. Nyt Paula lupasi, että tämän luennon aikana yleisön aivosoluja stimuloidaan kuvan ja äänen lisäksi myös tuoksuilla. Siis, jos salissa narahtaa ja tuntuu hajua, niin se en välttämättä ollut minä.

Jälkikirjoitus:

Otin muutaman kuvan jäkimmäisestä tilaisuudesta. Kun nykyisillä digikameroilla päästään  kohtuullisella kohinalla herkkyyslukemiin, joista filmiaikana oli turha haaveilla, niin niinkin pimeässä paikassa kuin Heureka planetaariossa voi kuvata käsivaralta. Alla esimerkki ja sen alla kuvan tekniset tiedot.



Sunday, 25 September 2011

Ennakoi tuleva tilanne



 Kuva: Aapo Huhta

Kirjoitin bloggaukseeni Oikeus katua  seuraavan jälkikirjoituksen:

"Tämän päivän Hesari puffasi uutta musiikkitaloa näyttävästi jo etusivullaan. Olivat saaneet näköjään ystäväni Lea Tuulin mannekiiniksi

Olen opiskellut valokuvakoulussa, jossa pääpaino oli muotokuvauksessa (ei uskoisi, kun näkee minun kuviani). Yksi monista nyrkkisäännöistä oli: Älä kuvaa yli 40 vuotiasta naista alaperspektiivistä, älä ainakaan julkaise kuvia. Nähtävästi Hesarin valokuvaaja Aapo Huhta ei ole käynyt ainakaan samaa valokuvakoulua. Lean kuvista kolme viidestä on otettu alaviistosta. Vanhana kuvakettuna Lea tietysti osaa nostaa leukaansa ja olla katsovinaan kaukaisuuteen.

Lehtikuvauksenkin oppia olen saanut (vaikka sitäkään eivät kaikki usko). Yksi tämän opetuksen ohjeista oli, että kuvatekstin pitää tukea kuvaa, ei kertoa siitä, mitä kuvassa ei näy. Jos kuvatekstissä kehutaan salin ympyrämuotoa, niin saisi siitä olla jonkin vähän selkeämpi vihje kuin Lea lähikuvassa edelleen kaukaisuuteen katsoen.  Samoin talon tyrnileivoksen sopiva koko ja tavanomaisesta poikkeavuus jäävät katsojalle arvailun varaan, kun leivoksesta on näkyvissä leivoksen suuhun vienyt lusikka ja suun muikea ilme."

Jälleen kerran osoittautui, että olen toivoton vanhan liiton mies ja kykemätön ymmärtämään lehtivalokuvausta. Toki olen saanut  kuulla tämän totuuden useastikin, enkä ole edes pyrkinyt kiistämään sitä. Vaikka asia on siis jo selkeä, niin kuin varmemmaksi vakuudeksi  Suomen Lehtikuvaajat valitsi eilen Aapo Huhdan vuoden nuoreksi lehtikuvaajaksi. Turuus. Asian uutisointi alla.

"Aapo Huhta (s.1985) on helsinkiläinen freekuvaaja, joka opiskelee tällä hetkellä Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutissa. Perusteluissaan Lehtikuvaajarahasto kuvailee Aapo Huhtaa kuvaajaksi, joka on päässyt kuvallisessa ilmaisussaan tasolle, jossa tavanomainen muuttuu taianomaiseksi. Tottumatonkin kuvan katsoja voi löytää Huhdan kuvien kautta uuden tavan tulkita ympäristöään. Huhta liikkuu ansiokkaasti erilaisten sisällöllisten ja tyylillisten ratkaisujen välillä luoden samalla uutta kuvajournalistista kuvakieltä. Lehtikuvaajarahasto onnittelee nuorta kuvaajaa ja toivottaa tälle menestyksekästä uraa!"

Samaa toivottaa Poikkitieteilijä ja alkaa samalla opiskella uutta kuvajournalistista kuvakieltä. Olisikohan se hyvä vaihtoehto peruskoulussakin pakkoruotsin tilalle?

ps. Ylähampaattomat pikkutytöt ovat todella suloisen näköisiä - ainakin heidän vaariensa mielestä.

Heurekan rotat loton arpojina



Heurekan rotat lottosivat innoittaja Mikko Kolkkalan opastamina tavoitellen Suomen suurinta, lauantaina 24.9. arvottua noin 9 miljoonaa euron lottopottia. Rottien arpomaksi riviksi tuli

2, 7, 21, 23, 27, 31 ja 39.

Jostain minulle käsittämättömästä syystä rotat saivat arpoa  vielä lisänumerotkin: 12, 17 ja 34, vaikka lottokupongilla niitä ei mitenkään erotella toisistaan. Lottoaja ei siis erikseen laita numeroita ja lisänumeroita. Ehkä Mikon mainostama hänen 15 vuoden lottoamattomuutensa  tuli näin uskottavasti todistettua.

Iltalehdessä asiassa olleessa pikku jutussa todettiin, että "rottorivi" alkaa ja päättyy sattumoisin samoilla numeroilla kuin perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin lottorivi

2, 8, 11, 16, 18, 30 ja 39.

Miten sitten kävikään? Niin Heurekan rotille kuin kaimapojalle? (Kun olen itse syntynyt 40-luvulla ja Timo on tässä mielessä 60-lukulaisia, niin katson voivani pojitella kaimaani - leikillisesti tietenkin)

Oikea rivi kierroksella 38 oli 5, 7, 8, 24, 29, 36 ja 39 ja lisänumerot 1, 26, 31

Ei voittoa Heurekaan eikä Persulle. Kun eläimet eivät ole Suomessa oikeustoimikelpoisia, niin oletan rottien lotonneen Tiedekeskussäätiön piikkiin. Mahdollisella voitolla olisi tietysti paikattu Heurekan tappiota. Mitä Soini olisi voitollaan tehnyt, sitä tuskin on tahdikasta kysyä. Suuttuihan Marakin, kun häneltä kysyttiin Nobelin rauhanpalkinnosta tulevien rahojen käyttöä.

Rahallisesti Perustuslailliset ja Tiedekeskus Heureka painivat samassa sarjassa. Heurekan vuosibudjetti lienee jossain 9 miljoonan euron huippeilla, Persujen puoluetuki nykyisellä 39 kansanedustajalla on 7 miljoonaa euroa vuodessa. Joten rottien lottovoitolla Heurekaa olisi pyöritetty vuoden verran vaikka kokonaan ilmaan pääsylipputuloja ja avustuksia. Kyllä sellaiseen mahdollisuuteen kannattaa aina se yhden lottorivin yhden euron panos laittaa.

Voittoon edellyttävää tulosta ei siis tullut kummallekaan. Rottien tulos on 2+lisänumero oikein, Soinilla 2 oikein. Tuloksen selvittyä Iltalehti totesi; että Heurekan koripallorottien arpoma rivi ei tuonut suurtakaan etua lauantain lottoarvonnassa.

Kaikki on suhteellista, etenkin todennäköisyyden maailmassa, jossa Las Vegasissa on räjäytetty pelipankki nostamalla venttiä (No, Black Jack pelin nimi siis on kullan ja hunajan maassa) pelattaessa todennäköisyys 48/52 prosentista pelaajan tappioksi 51/49 prosenttiin pelaajan eduksi. Lasketaan hieman loton todennäköisyyksiä.

Lotossa on  n numeroa pelattavissa, joista arvotaan  d numeroa

Pelaaja valitsee rivilleen k numeroa

Tällöin  todennäköisyys saada x oikein









missä allekkainen lukupari suluissa tarkoittaa kombinaatioita ja luetaan ”yli”

Kombinaatiot voidaan laskea kaavasta






missä merkintä ! tarkoittaa kertomaa. (esim 4! = 4*3*2*1)

Laskemalla saadaan seuraavia todennäköisyyksiä eri tuloksille lotottaessa yksi 7 numeron rivi. Malliksi ensin todennäköisyys riville, jossa ei ole yhtään oikeaa numeroa.








0 oikein = 22%

1 oikein = 41%

2 oikein = 27%

3 oikein = 8%

4 oikein = 1 %

5 oikein  = 0,07 %

6 oikein = 0,001 %

7 oikein = 0,000007 %

Lisänumeroiden tapauksessa kaava on hieman monimutkaisempi. Kaavassa e on arvottavien lisänumeroiden määrä ja y oikein olevien lisänumeroiden määrä.








Tällöin todennäköisyys

2+1 lisänumero oikein = 9%

Tulos saattaa tuntua hämmentävältä. Todennäköisin tulos 7 numeroa lotottaessa on "1 oikein", ei suinkaan "0 oikein".  Todennäköisyys, että yhdessä rivillä saadaan tulos "ainakin 1 numero oikein" on 78 %, eli lähes nelinkertainen verrattuna siihen, että ei ole yhtään oikein. Tätä loton matematiikkaa harva tulee miettineeksi lauantai-iltana numeroita tarkastaessaan. "Ei mennyt ihan huonosti, kun viidestä rivistä neljässä oli jotain oikein". Niin pitääkin mennä tilastollisesti.

Jopa Soinin saama kahden oikean numeron jytky on todennäköisempi kuin  "0 oikein". Voisikohan tästä tästä vetää joitakin einopuodiaismaisia rognooseja seuraavia vaaleja ajatellen?

Sen sijaan Heurekan rottien saama tuloksen "2+lisänumero oikein" todennäköisyys 9 % on kolme kertaa niin hyvä kuin Soinin tulos. (Mitä pienempi todennäköisyys, sen parempi tulos. Nyt ei siis lasketa ääniprosentteja.)  Tulos on melkein yhtä hyvä kuin 3 oikein, jolla jo melkein voittaa.

Joten. Hieno tulos ensikertalaiselle, Heurekan rotat! Tästä on hyvä jatkaa. Jättipotti jäi jakamatta, joten tällä viikolla uusiksi. Kai Heurekan budjettiin on varattu määrärahat ensi vuodelle rottien lottoamiseen?

Friday, 23 September 2011

Ihmisen lentotaidottomuudesta, osa I



Poikkitieteen traditioon kuuluu, että poikkitieteellisessä mielessä tehtyihin kysymyksiin vastataan samassa hengessä, eli savolaisittain siirtäen vastuun lukijalle.

Jouko Koskinen kommentoi lintujen lentämiseen liittyvää juttuani myös seuraavalla kysymyksellä.

”Mutta sitten vielä ihan toinen juttu, ihmisen lentotaidottomuus.

Ihmisen vaipan rajaama tilavuus on massaltaan liki kilon litraa kohti, ilman tilavuuspaino on jotain ylen vähäistä siihen nähden. Mutta linnun, liitävän tai räpyttelevän (tai sukkulana syöksyvänkin) vaipan rajaama tilavuus lienee massaltaan ehkä vain neljänneskilon litraa kohti? (Linnun vaipalla tarkoitan sulkien ulkopinnan muodostamaa vaippaa, jonka sisällä, mutta paljon pintaa syvemmällä, alkaa iho.)

Mikä siis olisi se kaasumainen aine Å, jonka tilavuuspainon suhde ihmisen tilavuuspainoon olisi jotakuinkin sama kuin linnun tilavuuspainon suhde ilman tilavuuspainoon? Eli minkälaista mahtaisi olla Å:ssa räpyttely? Vedessä räpyttelyn eli uinnin osaamme. Ilmassa räpyttely on aika joutavanpäiväistä hommaa, väsy tulee kai enemmän ”massan hitauden” voittamisesta kuin ilman vastuksesta. En tarkoita, että ihminen osaisi Å:ssa lentää, mutta saisi ehkä lintumaisemman kuvan väliaineesta.”

Radio Jeravania vapaasti siteeraten tätä meiltä siis kysyy Jouko Koskinen ja me vastaamme.

Kysymys koskee ymmärtääkseni sitä, olisiko lentäminen jotenkin helpompaa painavammassa kaasussa? Oletetaan , että meillä olisi todella iso avonainen tynnyri, jossa olisi ilman sijasta hiilidioksidia ja jossa jokin siivellinen otus yrittää siivillään räpytellen pysyä ilmassa kuin kolibri mettä imiessään. Mikä muuttuisi fysiikan kannalta? Fysiologiset vaikutukset jätetään huomioimatta.

Hiilidioksidin molekyylipaino on 44, kun ilmalla se on 29. Hiilidioksidi on siis noin 50% raskaampaa kuin ilma. Molemmissa tilanteissa ilman hydrostaattisesta paineesta aiheutuva noste on niin vähäinen, että sillä ei ole ilmassa ”kellumisen” suhteen mitään merkitystä.Joten paikoillaan pysyvä nostovoima on saatava aikaan pelkästään siipien räpyttelyllä.

Nostovoiman on oltava yhtä suuri kuin lentävän otuksen paino. Joten siipien iskiessä ilmaa alaspäin lentäjään kohdistuvan impulssin pitää kumota maan vetovoiman alaspäin vetävä vaikutus. Tarkastellaan yksinkertaisuuden vuoksi tilannetta kahdessa kaasussa, joista toisen molekyylit ovat kaksi kertaa niin painavia kuin toiset. Koska lentjä pysyy paikoillaan, impulssin aiheuttama liikemäärän muutos kohdistuu vain kaasumolekyyleihin.






Jotta kevyemmässä kaasussa lentäjä saisi kehitettyä saman ilmassa pitävän voiman, hänen tai sen on lyötävä kaasumolekyylejä alaspäin kaksi kertaa niin suurella nopeudella kuin raskaammassa kaasussa paikollaan lentäessään. Mitä tästä seuraa?

Kun tarkastellaan lisänopeutta saaneiden molekyylien liike-energioita


 



niin havaitaan raskaamman kaasun molekyylien saaneen vain puolet siitä liike-energiasta, minkä kevyemmän kaasun molekyylit ovat saaneet. Luonnollinen johtopäätös tästä on se, että lentäminen kevyemmässä kaasussa vaatii enemmän energiaa ja on siis raskaampaa. 

Kun siirrytään paikallaan lennosta etenevään lentoon, niin tilanne muuttuu paljon monimutkaisemmaksi. Mutta siitä lisää hieman myöhemmin.

Tämän lisäksi Jouko aprikoi linnun ”vaipan” olevan tiheydeltään vain neljänneksen ihmisen ”vaippaan” verrattuna. Koska linnun vaippa ei ole mikään ilmatiivis kuori, niin silläkään ei ole oleellista merkitystä hydrostaattisen nosteen kannalta. Noste on linnun syrjäyttämän ilmamäärän paino ja tähän syrjäytettyyn ilmaan ei lasketa höyhenten sisällä olevaa ilmaa.

Pitää siirtyä paljon ilmaa raskaampaan väliaineeseen, jotta hydrostaattisella nosteella olisi merkitystä. Siis veteen. Nyt ”vaipalla” onkin merkitystä, sillä varsinkin vesilintujen höyhenpeitteet ovat vettä pitäviä ja veden noste riippuu siis vaipan suuruudesta.

Esimerkiksi sorsa ui selvästi yli puolet ruumiistaan veden yläpuolella, josta voidaan päätellä sen ”vaipan” tiheyden olevan alle 0,5 kg/dm^3. Vedessä sorsa onkin niin kevyt, että sillä on vaikeuksia sukeltaa uppeluksiin, joutsenelle se taitaa olla tyystin mahdotonta. Ne kuuluvatkin puolisukeltajiin, toisin kuin vaikka kuikka, joka on monesti enemmän veden alla kuin päällä. Kuikan uidessa pinnalla sen ruumiista selvästi yli puolet on pinnan alla. 



 Sukeltajalintu kuikan "vaipan" tiheys on suurempi kuin puolisukeltajien. Siksi se ui syvemmällä kuin sorsa tai joutsen. 

 Lokki on erityisen keveä vedessä, sen "vaippatiheys"  tai "tilavuuspaino" lienee lähellä Joukon mainitsemaa 25% ihmisen tiheyttä.  Keveydestään johtuen lokki ei kykene sukeltamaan ja siltä jää monet pinnan olevat herkut noukkimatta. 

Vettä raskaampien otusten täytyy itse asiassa ”lentää” vedessä, vaikka sitä uimiseksi kutsutaankin. Esimerkiksi uimarakottomat hait joutuvat uimaan koko ajan, koska muuten ne vettä raskaampina painuisivat pohjaan. (Tästä on muutama hailaji poikkeuksena, ne laskeutuvat välistä pohjaan lepäämään. Tämä vain toim. huom., koska muuten jokin poikkipoikkitieteilijä kommentoisi tätä.) Hain evät toimivat siipinä, joilla se saa aikaan samanlaisen nostovoiman kuin lentokone, jota hai toimintaperiaatteensa puolesta enemmän muistuttaa kuin lintuja. Linnuilla siivet ovat sekä nosto- että työntövoiman lähde, hailla työntövoima tulee perämoottorista. Siis pyrstöstä.


Joten osaa se ihminenkin lentää, kun vain valitaan sopiva väliaine.

Jatkoa seura, pysykää kanavalla...

Thursday, 22 September 2011

Jeesus opettaa



Jussi Halla-aho kirjoitti blogissaan sotilasjuntasta ja panssarivaunuista Kreikan talouskriisin ratkaisuna. Kirjoitus ei varmaan ollut nokkelimpia kannanottoja, ei ainakaan tässä poliittisessa tilanteessa ja Kreikan lähihistoriaa vasten peilattaessa. Halla-aho poisti kirjoituksen pika pikaa ja selitti sen olevan vain huumoria.
On huonoa HUUMORIA ja  HUONOA huumoria. Edelliseen katsotaan kuuluvan mm. pieruhuumorin ja muun lapsenmielisen melskaamisen, jälkimmäisestä hyvänä esimerkkinä käy sotilasjuntta- ja panssarivaunuhuumori. Se selvisi Halla-aholle itselleenkin varsin nopeasti ja konkreettisesti. Ei tullut armeijan tapaan peekoota (Halla-aholle ja muille armeijan käymättömille selityksenä peekoo = PK = poistumiskielto), vaan tuli 2 viikkoa lähestymiskieltoa eduskuntaryhmään.

Tästäkös riemu repisi. Siis sekä Halla-ahon kirjoituksesta että hänen saamastaan rangaistuksesta. Yleensä kovia tuomioita paheksuvat olivatkin nyt  sitä mieltä, että Halla-aho pääsi kuin koira veräjästä. Helsingin Sanomien Sami Sillanpää kirjoitti kolumnin otsikolla  "Peruspelkurit".

"Äänestäjien valitsema lainsäätäjä Jussi Halla-aho (ps) ilmaisi tällä viikolla ihailunsa fasismiin.

Halla-Ahon ratkaisu sekä mielipiteenvapauden että finanssikriisin ongelmiin on panssarivaunu.

Joukko suomalaisia hurraa.

Mitä pelkureita.

Panssarivaunu on raukan ase. Itse kömmitään turvaan ja sitten ammutaan suojattomia.

Mielipidekeskustelussa sen vastine on nimetön nettikirjoittelu. Se on Halla-ahon kannattajien suosikkipuuhaa. He solvaavat pimeästä, eivätkä uskalla kertoa edes nimeään.

Nämä samat pelkurit eivät uskalla kohdata ulkomaalaista muuten kuin pesäpallomaila kädessä. He kavahtavat vieraita kieliä. Heidän itsetuntonsa on niin alamaissa, että he pelkäävät jonkun kouluttamattoman ja kielitaidottoman pakolaisen vievän heiltä puolisot ja työt.

He pelkäävät, että maailma on liian kova paikka Suomelle. He vaativat, että nyt on isänmaan sulkeuduttava, eristäydyttävä – laitettava pää pensaaseen.

Puput tekevät niin.

Halla-ahon ja hänen seurakuntansa suurin erehdys on luulla, että ihmisvihalla on jotain tekemistä isänmaallisuuden kanssa.

Ei ole.

Rohkeudella on.

Suomi tarvitsee naisia ja miehiä, jotka uskaltavat kohdata toisia ihmisiä. Jotka eivät pelkää vastustaa vihaa sanoilla. Joiden itseluottamus riittää selittämään uhkailijoille, miksi mielipide-eroihin oikea ratkaisu ei ole väkivalta.

Perusasioita.

Mutta Suomessa perusinhimillinen tolkku on monilta kateissa.

Rohkeutta tarvitaan pysäyttämään perus-Suomessa leviävät kolme kuolemantautia: tosiasioiden kiistäminen, nostalgia ja ylimielisyys.

Tosiasia on, että Suomi ei ole maailmassa yksin, eikä tule olemaan, vaikka kuinka piiloutuisi. Ei voi hoitaa vain omia asioitaan. On uskallettava olla avoin ja kansainvälinen, jotta voi kilpailla muiden kanssa. Jos pelkää pelata, häviää.

Myös nostalgia on häviäjien sairaus. Se perustuu uskoon, että parhaat ajat ovat menneessä. Ennen ei ollut paremmin. Mitään puhdasta ja ehjää vain suomalaisten Suomea ei ole koskaan ollut. Eikä suomalaisuus ole muuttumatonta. Jos olisi, olisimme edelleen ruotsalaisia. Entisen muuttumista kutsutaan elämäksi. Vastakohta on muuttumaton eli kuolema. Siksi Suomen kuuluu muuttua.

Ylimielisyys vaivaa, kun luulee pitävänsä hallussa mestarillista totuutta, jota muut kieltäytyvät näkemästä. Ne muut vaikuttavat olevan salaliitossa itseä vastaan. Ne vääristelevät ja puhuvat pahaa. Ylimielisyyden sukulainen on itsesääli. Molemmat ovat munapäiden oireita.

Suomen pelkureilla on jo vakiintunut tapa reagoida tämäntapaisiin kirjoituksiin. Sen ovat monet poliitikot, toimittajat ja muut julkiset kommentoijat kokeneet.

Tapa on masinoida rasistien foorumi hyökkäykseen: nettikommentteihin, sähköposteihin ja soittoihin, joissa uhkaillaan, että pimeällä jokin saattaa osua polvilumpioon.

Rohkeiden ei tarvitse pelotella."

Onko niin, että en tunnista Sami Sillanpään valitsemaa tyylilajia satiiriksi, ironiaksia tai muuten vaan savolaiseksi vääräleukaisuudeksi ja otan kirjoituksen naiviuttani tosissani? Vai olisiko niin, että tässä uskonnotonkin kuten minä voisi hyvällä omalla tunnolla siteeraata Raamatun Jeesuksen viisaita sanoja silmän puhdistamisesta? "Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä. Luuk. 6:36 – 42."

Tämä nyt vain tuli mieleeni lukiessani Sillanpään diagnoosista: "Ylimielisyys vaivaa, kun luulee pitävänsä hallussa mestarillista totuutta, jota muut kieltäytyvät näkemästä... Joukko suomalaisia hurraa." 

 Niin hurraa Sillanpäällekin. Tätä kirjoitettaessa 5184 henkilöä on nostanut Facebookissa peukun pystyyn Sillanpään kirjoitukselle. Minun on vaikea päättää, kumpiin hurraajiin haluaisin ottaa enemmän etäisyyttä.
 

Tuesday, 20 September 2011

Linnun lennon fysiikkaa suurinpiirtein


Helsingin  Sanomat kertoi tänään Tiede-sivuillaan lintujen lennosta - myös sen fysiikasta.  Fyysikon silmin siinä on vähän turhan voimakkaasti paino sanalla suurinpiirtein. Näin linnun lennon fysiikaa Hesarissa  selitettiin.

"Lintu - ja lentokone - pysyy ilmassa Maan vetovoiman kumoavan nostovoiman ansiosta.
Se syntyy suurinpiirtein näin: ilmavirta osuu siiven koveraan alapintaan ja kuperaan yläpintaan.
Yläpintaa hipova ilma kulkee pitemmän matkan kuin alapintaa menevä. Nopeuserosta muodostuu alipaine siiven ylle, mikä kehittää nostovoiman."

Selitys perustuu Bernoullin periaatteeseen, jonka mukaan ilmavirtauksen staattisen ja dynaamisen paineen summa on vakio. Mitä nopeammin ilma virtaa. sitä suurempi on dynaaminen paine ja vastaavasti siiven yläpinnalle muodostuva staattinen paine pienempi. Siiven ylä- ja alapintojen staattisten paineiden ero aikaansaa painovoiman kumoavan nosteen.

Tämä selitys - paitsi että se on muutenkin enemmän harhaan johtava kuin selittävä- pätisi vain silloin, kun lintu liitää liikkumattomin siivin. Näin lentävät pitkiä matkoja mm. haukatalbatrossit ja muut liitäjät - kuten purjelentokoneet. Pelkkä siipien muoto  ei kuitenkaan voi yksinään kumota vetovoimaa, vaan lisäksi tarvitaan jotain energiaa, jotta liikkumattomin siivin pysyttäisiin ilmassa. Yleensä se on nouseva ilmavirtaus, joita niin haukat kuin purjelentäjätkin etsivät hanakasti.

Suurin osa linnuista lentää kuitenkin siipiään räpyttelemällä. Tilanne on silloin paljon monimutkaisempi, koska lento koostuu kahdesta eri siipien liikkeestä. Alas- ja ylöspäin koostuvasta siiven lyönnistä. Siipien liike muuttuu työksi, joka pitää linnun ilmassa ja vie lintua eteenpäin.

Alaspäin tapahtuvan siiven lyönnin vaikutus on helpommin ymmärrettävissä. Siipi lyö ilmaa sekä alaspäin että taaksepäin. Newtonin mekaniikan keskeisen voiman ja vastavoiman lain mukaan ilma vaikuttaa lintuun samalla ylös- ja eteenpäin työntävällä voimalla millä siivet työntävät ilmaa alas- ja taaksepäin. Alaspäin suuntautuva siivenisku on hieman kuin airon veto vedessä soudettaessa.

Siiven ollessa ala-asennossa linnulla on edessään kinkkinen aerodynaaminen probleema. Miten tuoda siipi takaisin yläasentoon ilman, että se aiheuttaisi alaspäin suuntautuvan voiman? Lentäessähän ei voida vaihtaa väliainetta kuten soudettaessa nostamalla airot ilmaan takaisinvedon ajaksi.

Linnun ratkaisu on nerokas. Se kääntää siipiään siten, että ne nousevat etureuna ylöspäin. Nyt siipiin kohdistuva ilmavirta nostaa niitä alapintaan kohdistuvan dynaamisen paineen ja yläpintaan kohdistuvan pienemmän staattisen paineen ansiosta.

Linnun siipien liike näkyy hyvin tästä hidastetusta videosta.
Erikoisen hyvin siipien liikkeen epäsymmetrisyys näkyy hidastetetussa hanhien ilmaan nousussa ja  ultrahidastetussa kolibrin lennossa. Koska kolibri pysyy mettä juodessaan paikoillaan, se ei voi hyödyntää ilmavirran aiheuttamaa nostetta. Siksi kolbiri kääntää siipiään niin voimakkaasti, että ne aikaansaavat nosteen kumpaankiin suuntaan liikkuessa. 

Monet linnut, kuten vaikka lokit vetävät siipensä hieman suppuun ylöspäin liikeessä, minkä johdosta liikeen alaspäin työntävä voima on pienempi kuin nostovoima siipeä alaspäin lyötäessä. Tässä hidastetussa videossa lokin siivenlyönnin monimutkaisuus näkyy selvästi. Kuten myös tästä, jossa lokki lähtee lentoon. Samat fysiikan lainalaisuudet koskevat myös pienempiä lentäviä otuksia.



Linnut ovat oppineet säätelemään siipiensä liikettä siten, että ylöspäin kohdistuva voima on vakio sekä alaspäin että ylöspäin suuntautuvan lyönnin aikana. Näin linnun lentokorkeus pysyy koko ajan vakiona, mikä säästää merkittävästi lentoon käytettävää energiaa.

Ylöspäin suuntautuva siivenisku ei välttämättä vie lintua eteenpäin. Silloin työntövoima on kehitettävä vain alaspäin suuntautuvan siiveniskun aikana. Massan hitaudesta johtuen etenkin suurten lintujen, kuten hanhien tai joutsenten nopeus ei putoa käytännössä lainkaan lennon aikana, mikä sekin säästää energiaa. Mitä nykiuvämpää meno on, sitä enemmän se kuluttaa energiaa. Jokainen pitkänmatkan juoksija voi ainakin kokemuksen perusteella allekirjoittaa tämän.

Ratkaisun avaimet linnun lennon fysiikkaan ovat Newtonin laeissa, Bernoullin periaatteella ei yksin selvitä - ja varsinkaan ei sirkulaatioteorioilla. Eri linnut käyttävät erilaisia tekniikoita ongelmassaan, miten saavat Newtonin III lain mukaisen nosteen kumoamaan maan vetovoiman vaikutuksen. Vaikka useimmat niistä ovat tuskin  kuulleet puhuttavankaan Newtonista.

----

ps. Alla olevaan Matti Äyräksen kommenttiin liittyvä taulukko lintujen nopeuksista.

Sunday, 11 September 2011

Rahaa kuin roskaa





Siivoilin tänään pihamme perällä olevaa työtilaani (mikä sivumennen sanottuna on yksi niistä monista asioista, joissa olen aika huono). Harjasin isompia roskia kasaan ennen imurointia ja heitin sitten rikkakihveliin kertyneen saaliin pihalla olevaan grilliin tekemääni nuotioon. Niihän ei toki kaupungin järjestyssäännön mukaan saisi tehdä, mutta ajattelin tuon lisäävän aika vähän syntisäkkini painoa - ainakin jos katsotaan suhteellista lisäystä.

Hetken päästä huomioni kiinnittyi pieneen vihreällä liekillä palavaan esineeseen. Kun nuotiossa ei ollut tulta juuri lainkaan, niin oli helppo tunnistaa se 5 sentin kolikoksi, jonka olin epähuomiossa heittänyt nuotioon roskien seassa. Kemiaa kun on tullut sekä opiskeltua että myös opetettua, niin ei ollut vaikeuksia päätellä, että edessäni oli tuttuakin tutumpi demo; liekkireaktio. Reaktion vihreä väri kertoi palavan metallin olevan kuparia. Ei järin suuri yllätys, että 5 sentin kuparikolikolla saadaan aikaisekseen kuparin liekkireaktio.

Minulla kun ei ole pikkurahan puutetta ja kun oli muuta kiireistä menoa (viedä lapsenlapset Lintsille), niin jätin kolikon kuumaan nuotioon. Otin kuitenkin tilanteesta valokuvan ja jopa pienen videonpätkän. Illalla latasin ottamani valokuvan tietokoneelle ja näin, että minulta oli päivällä jäänyt kokonaan huomaatta toinenkin nuotioon eksynyt kolikko. Koloreunaisuudesta tunnistin sen 20 senttiseksi.

Niin varakas en sentään ole, että minulla olisi varaa heittää roskien mukana nuotioon näin paljon rahaa. Onneksi tuhkakin oli jo jäähtynyt, joten saatoin kaivaa molemmat nuotiossa olleet kolikot ( + vielä yhden 10 sentin kolikon) oikeaan käyttöön, eli huomenna lähikaupan kassan kautta kansantalouden kasvua pönkittämään.

Minua jäi arveluttamaan, miksi 5 sentin kolikko antoi kauniin vihreän liekin, mutta 20 sentin kolikosta ei näyttänyt tulevan minkäänlaista liekkiä. Mitähän metallia kullan värinen 20 sentin kolikko mahtaa olla? Muistin, että Heurekan sivuilla oli paljon asiaa kolikoista, mm. niiden metallikoostumukset. Ei kun Kolikon tie sivuille.

Sieltä löytyi seuraavanlaista tietoa kolikoista:
5 c kuparipinnoitettu teräs
20 c Nordic Gold™ eli 89 % kuparia, 5 % alumiinia, 5 %
sinkkiä, 1 % tinaa
5 sentin "kuparikolikko" onkin siis vain päällystetty kuparilla, sisältä silkkoa terästä. 20 sentin kolikossa on kuparia paljon enemmän. Miksei siitä tullut kuparin liekkireaktiota?

Palaminen on pintareaktio, eli palaminen tapahtuu materian pinnassa palavan aineen yhteyessa ilman happeen. Eli 5 sentin kolikko antaa vihreän liekin, koska vain kolikon pinnassa oleva metalli on reaktiossa mukana. Mutta kun 20 sentin kolikossa on kuitenkin 89 % kuparia, niin pitäisihän senkin antaa niin voimakas kuparin liekkireaktio, että vihreä liekki ei peittyisi liekin muiden värien sekaan.

Olisiko fysiikan ja kemian opiskelijan Sudenpentujen käsikirjasta eli MAOL ry:n taulukkokirjata apua? Se on minulle tietokirjoista se, josta vieläkin löydän monet fysiikan ja kemian tiedot nopeammin kuin netistä. On tosin kirjaa tullut opettaja-aikoina plärättyä toisenkin kerran.

Kuparin lämmönjohtavuus on noin 400 W/Km, mikä on pyörein luvuin 20-kertainen teräksen lämmönjohtavuuteen. Olisiko siinä selitys? Ainakin se antaa aineet hypoteesiin. 5 sentin kolikon pinta pystyy kuumenemaan jo hiipuvassakin nuotiossa niin paljon kuumemmaksi kuin 20 sentin kolikon pinta, koska lämpö siirtyy kolikon teräksisiin sisäosiin paljon huonommin kuin materiaaliltaan homogeenisen 20 sentin kolikon sisäosiin.

Tieteelliseen, jopa poikkitieteelliseen metodiin kuuluu hypoteesin heittäminen tieteellisen (myös poikkitieteellisen) yhteisön hampaisiin vapaasti raadeltavaksi. Mutta vain tieteen omin argumentein. Esitän siis yllä olevaa syyksi liekkireaktion puuttumiseen 20 sentin kolikolla nuotiossa sitä grillattaessa. Hypoteesia tukevat tai sen kumoavat argumentit ovat vapaasti esitettävissä.

Nuotiosta noukitut kolikot. Kuten näkyy, niin 5 sentin kolikon ohut kuparipinnoite on jo osittain palanut puhki ja teräksinen sisus on osin näkyvissä.

Sunday, 4 September 2011

Rekolan katutanssit ja tekijänoikeus


Vantaalla Rekolan kylässä järjestettiin lauantaina 3.9.2011 perinteiset katutanssit. Minäkin olin paikalla, en tosin tanssinut vaikka kerran jopa haettiin. Olin nimittäin ihan oikeassa työssä siellä, levittävämmässä ilosanomaa Rekolan Elävän Musiikin Yhdistyksen toiminnasta.


Väkeä oli paikalla (jopa Remyn standilla, joskaan siellä ei ruuhkaksi asti)  niin, ettei varsinkaan illalla sekaan meinannut mahtua. Paikalliset juoma- ja ruokapaikat taisivat myydä enemmän kuin tavallisena kuukautena yhteensä. Vaikka paikalla oli muitakin ravitsemuspalveluita tarjoavia yrittäjiä. Harvoin olen muuten saanut niin hyviä muikkuja kuin Rekolan katutansseissa oli tarjolla.

Musiikkia oli tarjolla niin lapsille kuin lapsenmielisille aikuisille. Yksi pitkäaikaisista suosikeistani, Freud, Marx, Engles & Jung, oli hyvässä vedossa ja huolimatta setin lyhykäisyydestä (vielä toinen keikka illalla Karjaalla) yleisö oli mukana heti soiton alusta alkaen.



Johtuiko illan varhaisuudesta vai jostain muusta, Freukkareiden soitto- ja etenkin laulukunto oli selvästi paremmassa vireessä kuin muutama vuosi sitten kuulemallani Tavastian keikalla. Jos sanonta ”still going strong” olisi tässä hieman ylimitoitettu, niin ainakin kohtuullisen hyvässä hapessa voi todeta Freukkareiden vielä olevan. Meillä bändin musiikin ystävillä on toivon mukaan vielä monia hyviä esityksiä edessä. Freukkarit jos jotkut ovat lavabändi ja vasta lavalla heidän musiikillinen ja etenkin poikkitaiteellinen elämänfilosofiansa pääsee kunnolla oikeuksiinsa.

Videoin siis pienet pläjäykset katutansseista sekä Kengurumeiningin että Freukkareiden esiintymisten aikana ja laitoin videot muitta mutkitta lupien perään kyselemättä tähän bloggaukseeni linkkinä. Rikoinko tekijänoikeuslakia ja onko syytä pelätä, että saan ketjulla varustetun rautapallon jalkaani?

Tekijänoikeuslain 45§ sanotaan:

" Kirjallisen tai taiteellisen teoksen taikka kansanperinteen esitystä ei esittävän taiteilijan suostumuksetta saa:

1) tallentaa laitteelle, jonka avulla esitys voidaan toisintaa;

2) saattaa yleisön saataviin radion tai television välityksellä taikka suoraan siirtämällä.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua esitystä, joka on tallennettu 46 §:ssä tarkoitetulle laitteelle, ei esittävän taiteilijan suostumuksetta saa, ennen kuin 50 vuotta on kulunut esitysvuodesta:

1) siirtää laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa;

2) esittää julkisesti esitystapahtumassa läsnä olevalle yleisölle;

3) välittää yleisölle johtimitse tai johtimitta, mihin sisältyy myös tallennetun esityksen välittäminen yleisölle siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada se saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana;

4) levittää yleisön keskuuteen.”

Olen siis rikkonut suunnilleen kaikkia yllä olevan lakipykälän kohtia. Ei hyvältä näytä, siis minun tulevaisuuteni vapaalla jalalla.

Ehkä tilanne ei ole kuitenkaan aivan näin synkkä. Tekijänoikeuslaissa 25 b § lukee näin:

”Päiväntapahtuman toisintaminen

Toisinnettaessa päiväntapahtumaa radio- tai televisiolähetyksessä tai elokuvana saadaan päiväntapahtumassa näkyvä tai kuuluva teos sisällyttää toisinnokseen tiedotustarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.

Käytettäessä lyhyitä otteita televisiolähetyksestä 48 §:n 5 momentin mukaisesti yleisöä suuresti kiinnostavasta tapahtumasta tehtäviä uutisraportteja varten saadaan lähetykseen sisältyvä teos sisällyttää uutisraporttiin.”

Kun en ollut ensisijaisesti kuvaamassa Kengurumeiningin ja Freukkareiden konserttia, vaan Rekolan katutansseja, niin edellä mainitun perusteella saan laittaa lyhyet otteet tässä blogissa olevaan uutisraporttiin tapahtumasta. Ei Ylellä tai muulla kaupallisella medialla ole mitään yksinoikeutta uutisraportteihin. Minun blogissani niitä voi olla ihan yhtä hyvin ja samat lakipykälät rajoittavat ja antavat vapauksia kaikille muillekin sukupuoleen, ikään, siviilisäätyyn tai virallisuuteen katsomatta.

Otteen lyhyys on tietenkin suhteellinen käsitys. On selvää, että koko Freukkareiden tai Kengurumeininkin settien laittaminen nettiin ei voi olla lyhyt ote. Minusta nyt siellä olevat pätkät kummankin esiintymisestä ovat lyhyitä otteita. Jos tekijät ovat eri mieltä, niin olen valmis keskustelemaan hyvässä hengessä asiasta. Ylipäänsä olen aina ( yhden kerran) poistanut sellaisen tekijänoikeuden suojaaman materiaalin sivuiltani, kun tekijä on niin toivonut.

Aikoinaan olin Tavastialla katsomassa Gommin ja Pommin esitystä. Vaikka kuvasin siinäkin paljon muutakin esitystä, niin minusta nyt ei ollut kyseessä päiväntapahtuma, vaan selkeästi konsertti. Lisäksi paikka ei ollut niin julkinen kuin Rekolan katutanssien tapahtumapaikka, jonne kuka tahansa saattoi tulla vapaasti. Siksi kysyin järjestäjiltä ja esiintyjiltä luvan kuvaamiseen ja pienen pätkän esittämiseen omassa blogissani, mikä myös luvattiin sillä ehdolla, että se ei häiritsisi itse esitystä. Tämä ehto luultavasti toteutui, ei ainakaan tullut valituksia.

Tekijänoikeuslain 45§ on jäänyt joiltakin osin nykyisen tekniikan jalkoihinei mielestäni vastaa kaikilta osin tämän pivän realiteeteja. Kun lähes kaikilla on kännykässään videokamera, jolla voidaan tallentaa ihan siedettävän tasoista videokuvaa ja ääntä, niin ulkoilmassa tapahtuvien esitysten taltiointia on käytännössä mahdotonta valvoa. Samoin näin saatujen tuotosten levittämistä netin välityksellä.

Toinen tekijänoikeuden rajoitus, johon tässä voisi voisi vedota, on tietysti sitaatti arvostelevan tai tieteellisen artikklelin yhteydessä. Itse olen tulkinnut painon poikkitieteellisyyden kohdalla tässä yhteydessä olevan enemmän tieteellisyyden kuin poikkinaisuuden kohdalla.

Ennen kuin lähdetään tuomitsemaan tai hyväksymään tätä ”jokamiehen oikeudeksi” muodostunutta kansalaistoimintaa, niin voisi hieman pohtia tekijänoikeuden filosofiaa.

Tekijänoikeus voidaan jakaa taloudellisiin ja moraalisiin oikeuksiin. Kuvaamalla Freukkareita esiintymässä Rekolan katutanssien yhteydessä ja laittamalla videon nettiin en varmaan vie senttiäkään yhtyeen nykyisistä tai tulevista tuloista enkä itse hyödy taloudellisesti mitenkään heidän kustannuksellaan. Pikemminkin molemmat videot toimivat yhtyeiden mainoksina. Niistä kun välittyy hyvin yleisön positiivinen mukana olo. Joten tässä suhteessa en koe minkäänlaista synnin tuntoa tekoni suhteen.

Moraalisiin tekijänoikeudellisiin velvoitteisiin minusta tässä yhteydessä kuuluu se, että videokuvan ja äänen laatu eivät ole niin huonoja, että ne antaisivat vääristyneen kuvan yhtyeen esiintymisestä. Jopa kännyköiden videon laatu on nykyään niin hyvä, että niillä saadaan säädyllistä kuvaa. Digikameroista puhumattakaan. Nämä videot on otettu Lumixin DMC LX3:lla tai LX5:lla. Tapahtumien dokumentointiin nämä kamerat ovat kuvan ja äänen laadun suhteen aivan käyttökelpoiset. Jos nyt jotain pitäisi peräänkuuluttaa, niin hieman itsekritiikkiä ja pitäytymistä laittaa nettiin teknisesti ala-arvoista materiaalia musiikkiesityksistä. Pelkästään kunnioituksesta esiintyjiä kohtaan.

Tässä olevat tekijänoikeuksien rajaviivojen vetämiset  ovat pelkästään minun henkilökohtaisia mielipiteitäni. Niihin on turha vedota, jos joutuu ristiriitaan asianomistajan kanssa. Tekijänoikeudesta tulevat kiistat nimittäin ovat asianomistajarikoksia tai rikkomuksia.

Minusta kovin tiukka ja puritaaninen tekijänoikeuslain 45§ tulkinta ei ole tarpeellista. Maalaisjärkeä tai kaupunkitolkkua voi käyttää.  Ihan kuin katua ylitettäessä. Kadun voi ylittää muualtakin kuin suojatien kohdalta, jos tiellä ei juuri silloin ole liikennettä. Kuitenkin poliisin sakottaessa tai vielä pahemmin käydessä on turha syyttää muita kuin itseään.

Lait eivät ole itsetarkoituksia, vaan ne on laadittu sitä varten, että yhteinen elomme sujuisi jotenkin järkevien pelisääntöjen merkeissä. Lakipykälien noudattamatta jättämisessä on aikamoisia aste-eroja. On aivan eri asia, jos tekisin Freukkareitten Rekolan konsertista DVD:n ja rupeaisin myymään sitä omaan piikkiini lupaa kysymättä verrattuna siihen, että tämän blogin lukijat voivat halutessaan käydä katsomassa pienen otteen katutanssien meiningistä Freukkareiden esiintyessä.