Näyttelykuvia säätämässä

Tarkoituksena on pitää entisellä kotipaikkakunnallani väritettyjen valokuvien näyttely ensi syksynä 2020. Idea on siis jotenkin sellainen, että miltä paikkakunta olisi näyttänyt viime vuosidan kahden ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana värivalokuvissa, jos sellaisia olisi otettu. Toki niitä otettiin, mutta aika vähän. Suurin osa sen ajan kuvista on mustavalkoisia.

Vaikka värit eivät välttämättä ole kuvissa "oikeita", minulla on sama ongelma, kun digitaaliset kuvat muutetaan tulosteiksi. Miten saadaan kuvan värit ja sävyt tulosteissa samoiksi kuin ne ovat kuvaruudulla. Ihan tarkka toisto 1:1 ei ole edes periaatteessa mahdollista, koska kuvien syntytapa on erilainen. Kuvaruutu toimii additiivisella ja tuloste subtraktiivisella periaatteella.

Kuvaruudun kuvaa voidaan kuitenkin simuloida siten, että se on mahdollisimman paljon tulosteen kaltainen. Se tapahtuu ns. profiilin avulla, joka on jokaiselle tulostimelle omansa. Minä tulostan näyttelykuvani Color-Kolmiossa, jonka tulosteet ovat osoittautuneet minun tarpeisiini sopiviksi hinta/laatu-suhteen perusteella.

Color-Kolmion sivuilta voi käydä lataamassa heidän käyttämänsä tulostimen profiilin, jonka avulla voi Photoshop-ohjelman avulla arvioida kuvaruudulta, miltä itse tuloste tulee näyttämään. Kuvan väriarvoja ei siis muuteta profiilin mukaiseksi, vaan sen avulla voi simuloida tulostetta. Kuva lähetään tulostettavaksi sRGB-muodossa, josta on muodostunut tulostamisen standardi, vaikka se ei olekaan yhtä laaja väriavaruus kuin vaikka Adobe RGB.

Valitettavasti simulaation käyttö ei kuitenkaan ole aivan yksinkäsitteistä. Siinä on ainakin minulle liikaa valintoja, joiden suhteen minulla menee sormi suuhun. Mihin pitää laittaa pukki?

Simulaatiot ovat hieman erilaiset riippuen siitä, millaiset vaihtoehdot valitsee.

Silmä on varsin armelian värien suhteen ja hyväksyy mukisematta pienet poikkeamat, kunhan värit ovat jotenkin tolkulliset. Suurempi ongelma on yleensä sävyjen kanssa, siis akselilla tumma-vaalea. Kuvaruudut kun on usein säädetty siten, että niiden sekä kirkkaus että kontrasti on paljon suurempi kuin mitä tulostimet pystyvät tekemään. Tuloksena näkee väliin kuvia, jotka ovat varmaan olleet kuvaruudulla kirkkaita ja sävykkäitä, mutta tulosteena toivottoman tummia.

Minulla on vanha, mutta kohtuullisen laadukas ja aikoinaan kalibroitu näyttö. Sen värit ovat pitäneet minusta ihan hyvin, mutta koskaan ei voi olla varma, jos ei ole tulostetta vertailukuvana. Niinpä tilasin Color-Kolmiosta pari referenssiä, jotta voisin vertailla niitä kuvaruutukuvaan.

Miltä kuva näyttää, riippuu aivan oleellisesti katseluolosuhteista. Valon määrästä, väristä ja katseluympäristöstä. Työhuoneessani on kaksi osaa, joista toisessa on värilämpötilaltaan päivänvaloa vastaavat loistelamput. Toinen tila on sellainen, että voin työskennellä siinä hämärässä etenkin kuvia käsitellässäni.

Vasemmalla tuloste valaistuna, oikealla näkyy sama kuva kuvaruudulla. Silmin katsottuna näiden kuvien värit ja sävyt ovat lähempänä toisiaan kuin tässä kuvassa. Kamera "näkee" etenkin kuvaruudun kolmesta väristä koostuvan RGB-kuvan eri lailla kuin silmä.

Muissa näyttelytikoissa kuin varsinaisissa valokuvagallerioissa valaistus tuppaa olemaan vähän mitä milloinkin sattuu. Jostain pitää kuitenkin lähteä, joten oletin valaistusvoimakkuuden olevan samaa tasoa, mitä suositellaan tiloissa, joissa luetaan. Siis noin 500 luksia.

Vanha kunnon Lunasix valotusmittari on hyvä välinen valaistusvoimakkuuden mittaamiseen. Laitteen takana on taulukko, jolla mittarin antamat EV-arvot voidaan muuttaa lukseiksi. 

Saksalaisen normin mukaan EV-arvot muutetaan lukseiksi DIN 18 tai ASA 50 mukaan. Muuntotaulukosta näkee, että valaistusvoimakkuus mittauskohdassa on noin 500 luksia. Ei näiden arvojen kanssa ole niin millin tarkkaa, kunhan on sinne päin. Silmä korjaa.

Tulosteen valkoisen pinnan heijastavuus.

Tulosteen mustan pinnan heijastavuus on reilut 5 aukkoa pienempi kuin valkoisen pinnan. Se tarkoittaa sitä, että tulosteen sävyala on noin suuruusluokkaa 1:50. Valkoinen pinta heijastaa valoa 50 kertaa niin paljon kuin musta pinta. Kun kuvaruudulla suhde voi helposti olla jopa 1:1000, on aika selvää, että ollaan ihan eri tonteilla.  Tavanomaista tulostetta varten kuvaruudun dynamiikkaa pitää säätää sekä valon kirkkauden että kontrastin suhteen.

Kuvaruudun valoisuuden mittasin Photoshopin esikatselutilan ollessa päällä. Koska tulosteen sävyala on kapeampi kuin kuvaruudun, simulaatio kaventaa sitä sekä mustasta että valkoisesta päästä. Simulaatio siis alempana.

Valkoiselta kuvaruudulta tuli vähän vähemmän valoa kuin mitä heijastui tulosteen valkoiselta pinnalta.  Kuvan mustan osan mittaus antoi noin 5 aukkoa pienemmän tätä lukeman. Tästä päättelin, että kuvaruutuni on hieman laiskistunut sitten monen vuoden takaisen kalibroinnin. 

Nostin kirkkauden 40:stä 45:een ja kontrastin täyteen sataan prosenttiin. Värilämpötila sai olla entiset 6500 K, mikä on myös lamppujeni värilämpötila. Näillä toimenpiteillä kuvaruutukuvani ja tuloste olivat minun silmilleni hyvin samanlaiset. Se riittää minulle ja saa riittää muillekin niitä katsoville. 

Näytön luminanssin, eli "pinnan kirkkauden"  ohjearvo on 120 cd/m^2. Sen mittaamiseen pitäisi olla ihan omat mittalaitteensa, mutta valotusmittarilla saa suuruusluokkaa olevan arvon. EV-arvo 10 (100 ASA) heijastuvan valon metodilla (kupu pois) mitattuna vastaa kyseistä luminassin arvoa. Sama voidaan mitata kameralla. Kuvassa näkyy tätä vastaavat aika/aukko-yhdistelmät.

Minä käytän hieman himmeämpää monitoria. Kun työtilani on aika hämärä, luminassi-arvolla noin 90 cd/m^2 olen saanut itseäni tyydyttäviä tuloksia tehdessäni kuvia painotuotteisiin.

Haluan vielä korostaa, että puhun vain omasta puolestani. Hienoja alasävyisiä taidekuvia tekeville minun speksini tuskin kelpaavat. Minun kuvani ovat arkisia käyttökuvia. Tulostuksen vaatimukset kannattaa mitoittaa tarpeiden mukaan.