Valaise tarina kuvaksi — Henkilökuvausstudiossa ja miljöössä
Puputti, Tiina (Kirjoittaja, kuvaaja)
Kovakantinen sidottu kirja, 287 sivua
29,95 € + postikulut
Dosendo Oy
Balto print 2021
Suvanto Timo (Kirjoittaja, taittaja,
värittäjä, kuvatoimittaja)
Kovakantinen sidottu kirja, 360 sivua
45,00 € (Sisältää postikulut postiluukkuun
kannettuna)
Timsak Oy
Oriveden kirjapaino 2020
Tämä on teoskappaleiden vertailu. Tiinan kirjan sisällön laitan vasta tämän jälkeen arvioon. Tuoreena kirjoittajana ja kustantajana en voi olla vertaamatta näitä kahta opusta ulkoisesti. Se on jotain, mitä harvemmin näkee tehtävän.
Molemmat opukset ovat kovakantisia ja lankasidottuja. Siis ihan oikeita kirjoja. Minun kirjani formaatti on tekijänsä tavoin tuttu ja turvallinen B5, Tiinalla taas perinteisistä standardimitoista piittamaton muodikas vaaka.
Minun kirjani on painettu 115 gramman kiiltävälle Silk-paperille. Sitä pidetään yleensä ohuimpana paperina, jolle voidaan vielä painaa valokuvia niiden laadun juurikaan kärsimättä paperin ohuedesta. Sitä ohuempaa paperia käytettäessä toisella puolella olevat kuvat alkavat jo kuultaa hieman lävitse.
Tiinan kirjan paperi on luultavasti kiiltävä 140 grammainen. Sen paino-ominaisuudet ovat himpun verran paremmat, etenkin teknisesti korkealaatuisten valokuvien ollessa kyseessä. Kuten Tiina kirjassa on. Paksumman paperin läpikuultavuus on ymmärrettävästä syystä vähäisempää, mikä on ihan merkittävä ominaisuus kirjassa. Tosin Tiinankin kirjassa on muutama sivu, joissa seuraavan sivun kuva saattaa kuultaa vähän lävitse sivua käännettäessä. Etenkin jos edellisellä sivulla on nykyisissä taitoissa käytettyä runsasta valkoista pintaa ja toisella puolen on tummaa sisältävä valokuva.
Lukijan kannalta näin pieni läpikuultaminen, joka näkyy korkeintaan sivua käännettäessä, on täysin epäolennainen seikka. Se onkin osoitus vain siitä, että tämän kirjan kohdalla paperin paksuus on osattu valita tarkoituksenmukaisesti.
Minun kirjassa tätä läpikuultavuutta ei huomaa, vaikka siinä on käytetty ohuempaa paperia. Se johtuu kahdesta seikasta. Minun nuukan miehen taittofilosofia on, että sivuille ei jätetä turhaa tyhjää tilaa. Niinpä suurin osa minun sivuistani on sellaisia, että niillä on kuvat samoilla kohdilla vastakkaisilla sivuilla. Ikään kuin voita leivän molemmilla puolilla, vaikka tätä vertauskuvaa ei tässä yhteydessä taideta ainakaan kovin yleisesti käyttää. Ja jos ei ole kuvaa, niin tekstiä ainakin.
Paperin paksuudesta johtuen kirjamme ovat aika jämptisti yhtä paksut, 25 mm, vaikka Tiinan kirjassa sivuja on melkein sata vähemmän. Mitä välii? On sillä, minulle. Vaikka minulla oli omat rahat kiinni kirjan tekemisessä, olisi minulla ollut tässä konkurssissa varaa käyttää paksumpaakin paperia.
Miksen sitten käyttänyt? No siksi, että ajattelin jo kirjan myynnin käytännöllistä puolta paperia valitessani. Minun kirjani aikajänne alkaa 1900-luvun alusta ja päättyy vuoteen 1970, jolloin minä lähdin Orivedeltä. Tällaisen kotiseutukirjan kohderyhmä on ihmiset, jotka ovat eläneet ainakin osan elämästään kirjan kertomassa paikassa ja kirjan kertomana aikana. Siis kirjan keskeinen ostajakunta on juuri tätä kirjoitettaessa koronapiikin saamisvuorossa, 70+ seniorikansalaisia. Moni heistä ei lähtisi muutenkaan enää mieluusti postiin pakettiaan hakemaan, saatikka näinä aikoina. Kirjan pitää olla niin ohut, että posti voi tuoda sen kotiin ja laittaa postilaatikkoon tai pudottaa postiluukusta sisään. Paksuutta ei saa olla 30 mm enempää. Osoittautui, että olin laskenut oikein. Minulta tilattujen ja postin kirjeenä kuljettaneiden kirjojen avulla sain pääni pinnalle.
Nämä kaikki vain kertomuksena siitä, millaisia seikkoja kirjaa tehtäessä kannattaa ottaa huomioon.
Harva lukija katselee kuvakirjaa luuppi kädessä. Minä teen sitäkin. Siitä näkee, millä tekniikalla ja kuinka hyvin kirja on painettu. Myös sen, millaista rasteria on käytetty.
Tiinan kirja on painettu käyttäen perinteistä rasteria, jossa rasteripisteet painetaan riviin. Kohdan väri ja tummuus riippuu siitä, kuin isoja sen kohdan rasteripisteet ovat.
Minun kirjassani käytetään modernia stokastista rasteria. Siinä saman kokoisia rasteripisteitä painetaan paperille satunnaisesti niin paljon, kuin kuvakohdan väri ja tummuus vaativat. En ole painoalan asiantuntija, mutta olen antanut kertoa itselleni, että korkealaatuisessa painotyössä ei ole kovin suurta eroa sillä, kumpaa menetelmää käytetään. Lopputulos on enemmän kiinni siitä, miten hyvin painotyö on tehty kuin käytetystä rasterityypistä.
Yksi kriteeri valokuvan painojäljelle on kuvien maksimidensiteetti, eli miten musta on kuvan tummin kohta. Kun minulla vielä sattuu olemaan tarkoitukseen sopiva laite, niin pitihän nämä tutkia.
Tiinan kirjassa tanssijan puku näyttää kuvassa hyvin mustalta. Sen densiteettiarvo on 2,07. Densiteetti logaritminen suure. Ei mitenkään ns. korkeampaa matematiikkaa, mutta en käy tässä sen syvemmin luotaamaan densiteetin sielunelämää. Todetaan vain, densiteettiarvon 2,07 omaava pinta heijastaa vain 0,85 % siihen osuvasta valosta.
