Valaise tarina kuvaksi vs. Orivesi ennen värikuvin

Valaise tarina kuvaksi — Henkilökuvausstudiossa ja miljöössä

Puputti, Tiina (Kirjoittaja, kuvaaja)

Kovakantinen sidottu kirja, 287 sivua

29,95 € + postikulut

Dosendo Oy 

Balto print 2021

 

Orivesi ennen VÄRIKUVIN

Suvanto Timo (Kirjoittaja, taittaja, värittäjä, kuvatoimittaja)

Kovakantinen sidottu kirja, 360 sivua

45,00 € (Sisältää postikulut postiluukkuun kannettuna)

Timsak Oy   

Oriveden kirjapaino 2020

Tämä on teoskappaleiden vertailu. Tiinan kirjan sisällön laitan vasta tämän jälkeen arvioon. Tuoreena kirjoittajana ja kustantajana en voi olla vertaamatta näitä kahta opusta ulkoisesti. Se on jotain, mitä harvemmin näkee tehtävän. 

Molemmat opukset ovat kovakantisia ja lankasidottuja. Siis ihan oikeita kirjoja. Minun kirjani formaatti on tekijänsä tavoin tuttu ja turvallinen B5, Tiinalla taas perinteisistä standardimitoista piittamaton muodikas vaaka. 

Minun kirjani on painettu 115 gramman kiiltävälle Silk-paperille. Sitä pidetään yleensä ohuimpana paperina, jolle voidaan vielä painaa valokuvia niiden laadun juurikaan kärsimättä paperin ohuedesta. Sitä ohuempaa paperia käytettäessä toisella puolella olevat kuvat alkavat jo kuultaa hieman lävitse. 

Tiinan kirjan paperi on luultavasti kiiltävä 140 grammainen. Sen paino-ominaisuudet ovat himpun verran paremmat, etenkin  teknisesti korkealaatuisten valokuvien ollessa kyseessä. Kuten Tiina kirjassa on. Paksumman paperin läpikuultavuus on ymmärrettävästä syystä vähäisempää, mikä on ihan merkittävä ominaisuus kirjassa. Tosin Tiinankin kirjassa on muutama sivu, joissa seuraavan sivun kuva saattaa kuultaa vähän lävitse sivua käännettäessä. Etenkin jos edellisellä sivulla on nykyisissä taitoissa käytettyä runsasta valkoista pintaa ja toisella puolen on tummaa sisältävä valokuva. 

 

Lukijan kannalta näin pieni läpikuultaminen, joka näkyy korkeintaan sivua käännettäessä, on täysin epäolennainen seikka. Se onkin osoitus vain siitä, että tämän kirjan kohdalla paperin paksuus on osattu valita tarkoituksenmukaisesti.

 Minun kirjassa tätä läpikuultavuutta ei huomaa, vaikka siinä on käytetty ohuempaa paperia. Se johtuu kahdesta seikasta. Minun nuukan miehen taittofilosofia on, että sivuille ei jätetä turhaa tyhjää tilaa. Niinpä suurin osa minun sivuistani on sellaisia, että niillä on kuvat samoilla kohdilla vastakkaisilla sivuilla. Ikään kuin voita leivän molemmilla puolilla, vaikka tätä vertauskuvaa ei tässä yhteydessä taideta ainakaan kovin yleisesti käyttää. Ja jos ei ole kuvaa, niin tekstiä ainakin. 

Paperin paksuudesta johtuen kirjamme ovat aika jämptisti yhtä paksut, 25 mm, vaikka Tiinan kirjassa sivuja on melkein sata vähemmän. Mitä välii?  On sillä, minulle. Vaikka minulla oli omat rahat kiinni kirjan tekemisessä, olisi minulla ollut tässä konkurssissa varaa käyttää paksumpaakin paperia. 

Miksen sitten käyttänyt? No siksi, että ajattelin jo kirjan myynnin käytännöllistä puolta paperia valitessani. Minun kirjani aikajänne alkaa 1900-luvun alusta ja päättyy vuoteen 1970, jolloin minä lähdin Orivedeltä. Tällaisen kotiseutukirjan kohderyhmä on ihmiset, jotka ovat eläneet ainakin osan elämästään kirjan kertomassa paikassa ja kirjan kertomana aikana. Siis kirjan keskeinen ostajakunta on juuri tätä kirjoitettaessa koronapiikin saamisvuorossa, 70+ seniorikansalaisia. Moni heistä ei lähtisi muutenkaan enää mieluusti postiin pakettiaan hakemaan, saatikka näinä aikoina. Kirjan pitää olla niin ohut, että posti voi tuoda sen kotiin ja laittaa postilaatikkoon tai pudottaa postiluukusta sisään. Paksuutta ei saa olla 30 mm enempää. Osoittautui, että olin laskenut oikein. Minulta tilattujen ja postin kirjeenä kuljettaneiden kirjojen avulla sain pääni pinnalle. 

Nämä kaikki vain kertomuksena siitä, millaisia seikkoja kirjaa tehtäessä kannattaa ottaa huomioon. 

Harva lukija katselee kuvakirjaa luuppi kädessä. Minä teen sitäkin. Siitä näkee, millä tekniikalla ja kuinka hyvin kirja on painettu. Myös sen, millaista rasteria on käytetty. 

Tiinan kirja on painettu käyttäen perinteistä rasteria, jossa rasteripisteet painetaan riviin. Kohdan väri ja tummuus riippuu siitä, kuin isoja sen kohdan rasteripisteet ovat. 

Minun kirjassani käytetään modernia stokastista rasteria. Siinä saman kokoisia rasteripisteitä painetaan paperille satunnaisesti niin paljon, kuin kuvakohdan väri ja tummuus vaativat. En ole painoalan asiantuntija, mutta olen antanut kertoa itselleni, että korkealaatuisessa painotyössä ei ole kovin suurta eroa sillä, kumpaa menetelmää käytetään. Lopputulos on enemmän kiinni siitä, miten hyvin painotyö on tehty kuin käytetystä rasterityypistä.

Yksi kriteeri valokuvan painojäljelle on kuvien maksimidensiteetti, eli miten musta on kuvan tummin kohta. Kun minulla vielä sattuu olemaan tarkoitukseen sopiva laite, niin pitihän nämä tutkia. 

Tiinan kirjassa tanssijan puku näyttää kuvassa hyvin mustalta. Sen densiteettiarvo on 2,07. Densiteetti logaritminen suure. Ei mitenkään ns. korkeampaa matematiikkaa, mutta en käy tässä sen syvemmin luotaamaan densiteetin sielunelämää. Todetaan vain, densiteettiarvon 2,07 omaava pinta heijastaa vain 0,85 % siihen osuvasta valosta. 

Mustin kohta omani kirjan kuvista, jonka vähän selailemalla löysin, oli densiteetiltään 1,77. Se tarkoittaa, että pinta heijastaa 1,7 % siihen tulevasta valosta. Se on kaksinkertainen määrä Valaise-kirjan kuvien maksimidensiteettiin. Logaritmisesti toimiva näköaisti havaitsee eron selvästi, etenkin kun kirjojen kuvat laitetaan vierekkäin. 

Mikroskooppikuva Valaise-kirjasta kohdasta, josta mitattiin densiteetti 2,07. Mustan peitto on hyvä, suuri osa mustasta kohdasta on painettu mustalla osavärillä. 

Vastaavasti Orivesi-kirjan mustaa. Valoista paperin pintaa ei näy värin alta, mutta mustassa on paljon myös muita musteita kuin mustaa. Siksi mustan kohdan densiteetti on "vain" 1,77. 

Painotekniikka pelkästään ei kerro koko totuutta Valaise-kirjan suuremmista densiteettiarvoista tummissa kohdin. Minun kirjani kuvat ovat negatiiveista ja printeistä skannattuja. Niiden alasävyt eli tummat kohdat olivat usein varsin tukossa. Olen ihan tietoisesti avannut tummia kohtia kuvankäsittelyn keinoin, jotta saisin kuviin myös alasävyihin  muutakin kuin pelkkää mustaa. Tämä näkyy myös densiteettiarvoissa. 

Todettakoon nyt vielä, että isänmaallisena ja kotiseutuhenkisenä painatin kirjani Oriveden kirjapainossa. Jonkun euron olisin voinut päästä halvemmalla, jos olisin nykyään WSOY:n hellässä huomassa olevan Docendon tavoin painattanut kirjan Liettuassa. 

Mutta hyvää työtä ja kelpo kirjat ovat sekä orivetiset että baltit painaneet ja sitoneet. Ei moitteen sijaa kummankaan laadussa. 

Moni on kakku päältä kaunis, vaan mitä on sisältä? Minun näkemykseni siitä Tiinan kirjan osalta arvion toisessa osassa. Omaani tältä osin en sentään kehtaa ruveta ruotimaan, vaikka tiedän sitäkin tapahtuneen. Mutta Valaise-kirjan sisällön tarkastelua saa vielä hetken odottaa. Ainakin niin pitkään, että olen saanut opuksen kokonaan luettua. Kirjan teksti on sen verran tanakkaa asiaproosaa, että se ei tapahdu ihan hetkessä.