Yläsävykuvalla tarkoitetaan kuvaa, jonka sävyt painottuvat voimakkaasti vaaleisiin sävyihin. Tradition mukaan kuvasta pitäisi kuitenkin löytyä jostain kohtaan myös pieni ripaus umpimustaa. Jos ei muualta, niin mallin silmän mustuaisista. Perinteinen yläsävykuva kun on blondi vaaleissa kuteissa valkoisella taustalla.
Kuva: Sakari Mäkelä
Itse en juuri muotokuvausta harrasta, vaan aiheeni ovat valokuvaajan ammattia harrastaessani olleet aika proosallisia fysiikan demonstraatiokuvia. Johtuu varmaan siitä, että ainakin kuvittelen ymmärtäväni enemmän fysiikan didaktiikan kuin naisten kuvaamisen (ja naisten yleensäkin) päälle. Mutta onnistaa sitä minuakin joskus. Tämä on lyhyt ja ilman onnellista loppua oleva tarina siitä, miten sain tosi hehkeän blondin misun malliksi ja otin elämäni varmaan ensimmäisen yläsävykuvan.
Olin kuvaamassa perusleipääni. Aiheena oli optisessa penkissä suoritettavat fysiikan oppilastyöt. Hankala aihe sinänsä, kun osa kuvauskohteista oli täysvalkoisia ja osa umpimustia. Kuvat toivottiin valkoista taustaa vasten siten, että valkoiset esineet erottuvat taustasta ja mustissa on sävyjä näkyvissä.
Vaihtaessani kuvattavia laitteita kuulin kevyen tussahduksen kuvauspöydällä. Kissamme Taika oli hypännyt pöydälle eikä suostunut lähtemään millään pois taustapaperin päältä. Päinvastoin kissa palasi aina takaisin, vaikka siirsin sen useita kertoja hellävaroin sivuun ja asettautui palatessaan mitä erilaisimpiin asentoihin kuin sanoakseen, että minä haluan olla nyt mallina. Kun olin ottanut muutaman kuvan, niin tähtimalli sai kuvauksista tarpeekseen ja poistui paikalta ulos omaan salaiseen öiseen maailmaansa.
Tein muutenkin mustavalkoisesta Taikasta vieläkin mustavalkoisemman ottamalla kuvasta värit pois silmien vihreyttä lukuunottamatta.
Yläsävykuvan histogrammi. Vaikka lähes kaikki sävyt ovat vaaleassa päässä, niin mikään osa kuvasta ei ole puhkivalottunut. Vasemmalta löytyy myös tumman pään alasävyt ja umpimustan piikki ihan vasemmassa reunassa.
Tämä tapahtui vuosi sitten ja sen jälkeen emme nähneet Taikaa enää koskaan. Koituiko sen kohtaloksi kettu, auto vai ehkä ilkeä ihminen, sitä kukaan tuskin tulee koskaan kertomaan.
2 kommenttia:
En olisi uskonut sinun olevan kissaihmisiä. Pisteet silmissäni olisivat nousseet muuten huimasti, mutta miksi sinun piti päästää kisuparka yksin kylmään yöhön. Se on eläirääkkäystä ja kaiken lisäksi kiellettyä.
Vaimo on kissaihmisiä! (Omituinen rakenne sinänsä. Yksikön nominatiivi on monikon partitiivi. Mitähän suomen kielen vartijat tuumaisivat?) Minä olen lähinnä se, joka joutuu aina välillä huomaamaan uuden kissan tulleen taloon. Kun kissan päästää ovesta sisälle,niin peli on pelattu. Eihän niistä voi olla pitämättä, varsinkin kissan itseriittoisuus on aina saanut minulta täydet pinnat. Ne yrittävät miellyttää ihmistä vain puhtaan opportunistisista syistä.
Jotkut antavat kissansa olla ulkona vain valvotusti ja usein valjaissa. En minä syytä enkä arvostele heitä eläinrääkkäyksestä. Se on heidän ratkaisunsa. Meillä kissat ovat saaneet olla ulkona. Se on potentiaalinen konfliktin paikka naapureiden ja viranomaisten kanssa. Sen ristiriidan kanssa on joko elettävä tai oltava ottamasta kissaa. Tällä hetkellä meillä ei ole kissaa, mutta se johtuu pääasiassa tämän hetkisestä elämäntilanteesta.
Lähetä kommentti