Valokuvamanipulaatioteos A. Gallen-Kallelan teoksen pohjalta:
Timo Suvanto
Timo Suvanto
Kuvatoimisto Suomen Kuvapalvelu kertoo nettisivuillaan, että
- Tekijänoikeus valokuvaan on voimassa 50 vuotta kuvan ottamisesta (= ei teoskynnyksen ylittävä valokuva) tai 70 vuotta kuvaajan kuolemasta (= teoskynnyksen ylittävä valokuva)
- Teoksen määritelmä: itsenäinen, omaperäinen teos. Käytännössä lähes kaikki kuvat ylittävät teoskynnyksen eli suoja-aika on 70 vuotta kuvaajan kuolemasta
Tämä on ns. muunneltua totuutta. Siis osa totuudesta jätetään kertomatta ja osa on suorastaan valetta. Valokuvaan sovelletaan ns. tekijänoikeuden lähioikeutta. Alle teoskynnyksen jäävälle valokuvalle tekijänoikeuden suoja-aika (eri asia kuin tekijänoikeus) on tosiaan voimassa 50 vuotta kuvan ottamisen vuoden loppuun, mutta laki koskee vain vuonna 1966 ja sen jälkeen otettuja kuvia. Laki uudistettiin vuonna 1991 ja sitä ennen suoja-aika oli 25 vuotta. Laki ei tullut voimaan takautuvasti ja siitä syystä vuonna 1965 ja sitä ennen otetut valokuvat eivät kuulu enää suoja-ajan piiriin. ”Ajan tasalle” laki tulee siis vuoden 2015 lopussa.
Esimerkiksi oheisella kuvatekstillä varustettu tuntemattoman kuvaajan kuva Cliff Richardista ja The Shadows yhtyeestä Linnanmäellä on vapaasti käytettävissä ilman tekijän lupaa. Sen suoja-aika on loppunut.
Cliff Richard & The Shadows at Linnanmäki, Finland on 28/5 1964 7:45 p.m. Brian Bennet, John Rostill, Bruce Welch, Cliff Richard and Hank Marvin.
Käytännössä lähes kaikki muut kuin taidevalokuvat eivät ylitä teoskynnystä. Normaaleja käyttökuvia voi siis vapaasti käyttää ilman lupaa lähes ilman mitään riskiä tekijänoikeusrikkomuksesta , jos ne on otettu ennen vuotta 1966. Esimerkiksi kuvan historiallinen arvo ei merkitse mitään määritettäessä kuvan teoskynnystä.
Valokuvaaja Räshid Nasretdin kysyi vuonna 2003 yllä olevan valokuvansa teosluonteen perään tekijänoikeusneuvostolta. Alla tekijänoikeusneuvoston päätöksen olennainen sisältö
”Tekijänoikeusneuvosto katsoo, että valokuva, joka esittää olympiatulta sytyttävää Paavo Nurmea, on historiallisesta merkittävyydestään huolimatta tavanomainen, ajankohtaisesta tapahtumasta kertova valokuva. Valokuva ei erityisesti ilmennä valokuvan ottaneen henkilön omaperäistä ja persoonallista panosta, eikä sitä siten voida pitää TekijäL 1 §:n nojalla tekijänoikeussuojaa saavana valokuvataiteen teoksena. Kyseinen valokuva jää siten TekijäL 1 §:ssä tarkoitetun tekijänoikeussuojan ulkopuolelle.”
Neuvoston koko lausunto täällä.
Minun tietämäni mukaan teoskynnystä Tekijänoikeusneuvostolta hakeneet valokuvat ovat ylittäneet vain kerran tämän ”lähes kaikkien kuvien” ylittävän kynnyksen – silloinkin enemmän A. Gallen-Kallelan kuin kuvaajan ansioilla. Alla Tekijänoikeusneuvosto lausunnon keskeinen osa.
"Tekijänoikeusneuvosto katsoo, että kuvaa "Suvannon Kullervon uusi kirous" on pidettävä TekijäL 1 §:ssä tarkoitettuna itsenäisenä ja omaperäisenä kuvataiteen teoksena. Kuva on alkuperäisen Akseli Gallen-Kallelan teoksen muunnelma.
Sitä vastoin kuvat "Meermaid" ja "Aino" eivät tekijänoikeusneuvoston käsityksen mukaan ole TekijäL 1 §:ssä tarkoitettuja teoksia. Kuvat eivät ilmennä sellaista tekijänsä persoonallista luomistyötä, ettei joku toinen henkilö vastaavaan työhön ryhtyessään olisi voinut päätyä samanlaiseen lopputulokseen."
Täällä lausunto kokonaisuudessaan. Mielenkiintoisia näkökulmia. Kannattaa lukea.
Alla pari vain tavallista valokuvaa - jos edes sitäkään.
Valokuvat ja kuvankäsittely: Sakari Mäkelä
Valokuvat ja kuvankäsittely: Timo Suvanto
Teostasoa arvioitaessa on tarkasteltava valokuvan ilmenemismuotoa kokonaisuudessaan. Omaperäisyyttä voivat ilmentää esimerkiksi kuvakulma, valo-varjovaikutelma, kuvattavan kohteen valinta sekä kuvan rajaus."
Onneksi valokuvan ja valokuvateoksen erottaminen toisistaan on käytännössä hyvin epäolennaista. Jos sillä olisi oleellista taloudellista tai edes moraalista merkitystä, niin sekä tekijänoikeusneuvosto että lakituvat ruuhkautuisivat joutuessaan arvioimaan onko kuva valokuva vai valokuvateos. Alla tekijänoikeusneuvoston vakiolauseet lausuntoa antaessaan.
"Tekijänoikeudessa teoksella tarkoitetaan luonnollisen henkilön henkisen luomistyön tulosta. Teokselta edellytetään, että sitä voidaan pitää tekijänsä itsenäisen luovan työn omaperäisenä tuloksena. Tällöin se niin sanotusti ylittää teoskynnyksen eli saavuttaa teostason. Tavanomaisena arviointikriteerinä on pidetty sitä, voisiko kukaan muu samaan työhön ryhtyessään päätyä samanlaiseen lopputulokseen.
Teostasoa arvioitaessa on tarkasteltava valokuvan ilmenemismuotoa kokonaisuudessaan. Omaperäisyyttä voivat ilmentää esimerkiksi kuvakulma, valo-varjovaikutelma, kuvattavan kohteen valinta sekä kuvan rajaus."
Otetaan esimerkiksi vaikka alla oleva kuva.
Miten se poikkeaa yllä olevasta valokuvasta "Aino" tekijänoikeusneuvoston kriteereillä mitattuna. Ei millään muulla tavalla kuin että sen on ottanut tunnettu valokuvataiteilija Elina Brotherus. Minusta olisi enemmän kuin mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa tekijänoikeusneuvoston "tuomiota" tälle kuvalle, jos sen jäsenet
a) eivät tietäisi tekijää
b) tietäisivät tekijän.
Olisin valmis syömään hatullisen paskaa (edelleen kärpäsenä), jos kuva tekijää tietämättä ei päätyisi tavalliseksi valokuvaksi, mutta heti tekijän selvitessä siitä tulisi valokuvateos. Valokuvan ja valokuvateoksen välillä merkitsevin tekijä on kuvan tekijä, ei kuva itse.
20 kommenttia:
Onko valokuvan juridinen jako teoksiin ja tavallisiin valokuviin mielestäsi järkevä?
Tämän jaottelun käytännöllinen merkitys on niin vähäinen, että eipä ole väliä oli niin tai näin. 50 vuotta vanhalla valokuvalla ei ole reaalista myyntiarvoa, muutoin kuin valokuvataiteellisena vedoksena.
Valokuvat ovat osa kansakunnan kollektiivista muistia. Turhan pitkät suoja-ajat hankaloittavat niiden käyttöä silloin, kun niiden kaupallinen arvo on muuttunut olemattomaksi. Ehkä nykyinen 50 vuotta on hyvä suoja-aika. Saapas vain nähdä, kuinka paljon nykyisistä digikuvista on vielä silloin jäljellä.
Olisiko sinusta oikein, että kuka tahansa voisi lyödä rahoiksi vaikka tällä Ansel Adamsin klassikolla?
http://photojournalistjournal.blogspot.com/2011/08/ansel-adams-moonrise.html
Valokuvan arvo taide-esineenä ja käyttökuvana ovat kaksi kovin erityyppistä juttua. Adamsin printit on taide-esineitä, joiden rahallinen arvo perustuu mm. siihen että Adams on kuollut eikä voi enää itse vedostaa uusia kopioita negatiivista. Toki tällä kuvalla on rahallista arvoa "pelkkänä valokuvanakin".
Valokuvan tekijänoikeuteen ja sen suoja-ajan pituuteen liittyy monenmoisia näkökulmia, joita ei mahdollista ruveta tässä purkamaan auki. Väliin tuntuu, että tässäkin liika on liikaa, mutta kohtuus taas liian vähän. Se sekin riippuu siitä, miltä puolelta asiaa katsoo, kuvan ottajan vai sen käyttäjän.
Lisäkaneettina taidevalokuvan ja käyttökuvan erilaisista maailmoista ja taloudellisista lainalaisuuksista:
http://www.petapixel.com/2011/11/14/why-gurskys-photo-of-the-rhine-is-the-worlds-most-expensive-photo/
Turha yrittää vertailla kaverisi Mäkelän pimukuvia ja Brotheruksen taidekuvia toisiinsa. Onhan niillä ero kuin yöllä ja päivällä ja nyt en tarkoita tätä konkreettisesti.
Hatullinen sitä itseään voisi olla kärpäselle melkoinen urakka. Luulisitko selviytyväsi siitä?
Teoksen kriteerit ovat niin hyllyvällä suolla, että sieltä tuskin kukaan selviää kuivin jaloin. "Itsenäisen luovan työn omaperäisenä tuloksena".
Brotherus ottaa kuvia itse itsestään, joten itsenäisenä yo. kuvaa voidaan pitää. Onko se luovan työn omaperäinen tulos? Nainen kahlaamassa alastomana vedessä? Olisinko jossain nähnyt vastaavanlaisen valokuvan?
Googlaan kuvia hakusanoilla "woman nude in water"
0,38 sekunnissa saan haulla 43.000.000 valokuvan, mm. tämän.
http://www.flickr.com/photos/cavanimages/3953475434/
Valokuvia ja valokuvateoksia ei erotella niiden hyvyyden tai huonouden perusteella, vaan kriteerinä ovat itsenäisyys, luovuus ja omaperäisyys. Jokainen tolkuissaan oleva ymmärtää, ettei tällainen jaottelu voi olla järkevän lainsäädännön lähtökohtana. Kun persut kuitenkin tulevat jossain vaiheessa hallitukseen, niin kulttuuriministeri Hakkarainen tulee poistatuttamaan kaikilta postmoderneilta tekotaiteellisilta valokuvilta niiden teos-statuksen ja siirtämään sen rehellisille oikeaa elämää kuvaaville valokuville. Kuten tälle
Hatullisen syömisestä vielä sen verran, että en puhunut mitään syömisestä yhdeltä istumalta - ja kavereille kanssa, kun kerran saamaan ruvetaan.
"Kuvat eivät ilmennä sellaista tekijänsä persoonallista luomistyötä, ettei joku toinen henkilö vastaavaan työhön ryhtyessään olisi voinut päätyä samanlaiseen lopputulokseen."
Haloo te siellä tekijänoikeusneuvostossa! Juuri te. Minkä logiikan mukaan on pääteltävissä, että joku toinen vastaavaan työhön ryhtyessään voisi päätyä tai ei voisi päätyä samanlaiseen lopputulokseen? Kuinka samanlainen pitää olla, että samanlaisen kriteerit täyttyisivät tässä asiayhteydessä?
Otetaan vaikka kuva "Aino". Kyseessä on Gallen-Kallelan teoksen muuntelu, siis periaatteessa uusi teos. Onko Väinämöisen laittaminen kanoottiin jotenkin vähemmän omaperäistä kuin Lemminkäisen leivän korvaaminen pizzalla? Entäs merenneitokuva? Jos merenneidolla on muikun, makean veden kalan, pyrstö, niin tuskin se olisi monelle tullut mieleen.
Valokuvan ja valokuvateoksen välinen viiva on enemmän kuin veteen piirretty. Sanoisin, että lakiin kirjattuna oikea kuvailu siitä on juosten kustu. Tekijänoikeusneuvosto tästä asiasta lausuntoja antaessaan ei käytä asiantuntija- vaan mielivaltaa.
Vähän nettiä
selaamalla voi havaita, että tekijänoikeudellista jakoa valokuviin ja valokuvateoksiin ei ole kovin monessa maassa. Ehkä muualla ollaan tässä suhteessa fiksumpia.
Muutoin olen sitä mieltä, että 70 vuotta tekijän kuolemasta kestävä suoja-aika on yleensä ylimitoitettu, koska suurimmalla osalla tekijänoikeussuojaa nauttivalla materiaalilla ei ole näin kauas ulottuvaa kaupallista merkitystä. Miten sitten jakaa pitkän suoja-ajan saavat ja muut, onkin kimurantimpi kysymys, jossa voitaisiin joutua ojasta allikkoon.
Henri Cartier-Bresson on valokuvauksen uranuurtajia. Hänen tavaramerkkinsä oli ratkaiseva hetki.
Tuskin tekijänoikeusneuvostokaan tohtisi mennä vaittämään Cartier-Bressonin kuvia muiksi kuin valokuvateoksiksi. Ainakin Ranskaan matkustelua kannattaisi vältellää vähän aikaan sen jälkeen.
Heitänkin nyt ilmaan kysymyksen, että miten Cartier-Bressonin ratkaiseva hetki poikkeaa Nastredin ratkaisevasta hetkestä? Siitähän lienee kysymys, kun Nastredtin ainoa sai vangittua olympiatulen syttymisen kymmenien kuvaajien ollessa paikalla samaa hetkeä kyttäämässä.
"Jukka Siukonen kirjoitti...
Olisiko sinusta oikein, että kuka tahansa voisi lyödä rahoiksi vaikka tällä Ansel Adamsin klassikolla? "
Liippasi muuten aika läheltä aikoinaan, etteikö olisi voinutkin... Adams työskenteli kuvan oton aikoihin hallituksen projektissa
(Farm Security Administration (FSA) ), ja niistä negoista saa kopioita kongressin kirjastostakuka hyvänsä, vitosenko mahtaa maksaa.
Pienen väännön jälkeen Adams sai kyseisen negan omaan käyttöönsä, kun pystyi osoittamaan, ettei ajopäiväkirjassa ollut projektin kilometrejä kyseisenä päivänä - oli siis omaa aikaa, just se päivä.
Selvennyksenä; jenkeissä hallituksen projekteissa syntynyt materiaali ei saa tekijänoikeuden suojaa. Ne ovat ns. public domain materiaalia, millä tarkoitetaan siellä vapaasti yleiseen käyttöön asetettuja teoksia.
Tekijänoikeusneuvoston lausunto kolmesta valokuvasta .
Menee aika pahasti tahattoman komiikan puolelle. "Lausuntopyynnön liitteenä olleessa valokuvassa, jossa mies makaa tornin
edessä nurmikolla, valokuvaaja on yhdistellyt luovasti kuvan erilaisia elementtejä ja sommitellut ne valokuvaksi siten, ettei kenenkään muun voida
olettaa päätyneen samanlaiseen lopputulokseen. Valokuva ilmentää tekijänsä
luovia valintoja eli persoonallista henkistä työtä siten, että valokuvaa
on pidettävä tekijänoikeuslain 1 §:ssä tarkoitettuna teoksena."
1. Kenenkään muun kuin asianomaisten on aika vaikea ottaa kantaa asiaan kuvaa näkemättä.
2. Kauneus on tunnetusti katsojan silmässä, niin on myös luovuus ja omaperäisyys. Millä ihmeen kriteerillä voidaan päätellä, että joku toinen ei olisi voinut päätyä samanlaiseen lopputulokseen? Kuinka samanlainen pitää olla, jotta tässä viitekehyksessä on samanlainen?
3. Tunnen aikamoista myötähäpeää tekijänoikeusneuvoston puolesta, kun siellä pikkusormi pystyssä mietitään, onko jokin valokuva valokuvateos vai "vain tavallinen valokuva". Kuten sanoin, onneksi asialla ei ole juuri käytännön merkitystä.
Onko nyt odotettavissa, että kaiken maailman kahjot kuormittavat tekijänoikeusneuvostoa tiedusteluillaan valokuviensa teosluonteesta? Olisihan se hyvä saada jo tässä vaiheessa tieto asiasta, niin perilliset tietäisivät, miten suhtautua valokuvaajapapan perintöön 50 vuoden päästä. Tekijänoikeusneuvoston lausunto ei ole sitova, muta kai sillä jotain merkitystä on. Onko vielä 50 vuoden päästä, on sitten kokonaan toinen tarina - kuten Kiplingin totesi.
Olin aikoinaan taustalla mukana Nasredtin Nurmi-kuvan kiistassa silloisessa Valokuvaajain Liitossa. Sain Räshidiltä tämän originaalista negatiivista skannatun tiedoston ja siihen vapaan käyttöoikeuden tekijänoikeuskiistaan liittyvässä yhteydessä. (Kuva on aika iso, joten sen lataaminen saattaa kestää hetken.) Tässä luvan antotilanteessa paikalla olleet valokuvaaja, hänen vaimonsa ja Valokuvaajain Liiton silloinen toiminnanjohtaja ovat kaikki kuolleet, joten tästä tästä on todisteena vain minun sanani.
Negatiivi paljastaa, miksi Nasredt sai kuvan, kun monet ammattilaiset jäivät nuolemaan näppejään. Räshod Nasredt käytti kinofilmikameraa, filminään Ilfordin FP, mikä oli aikansa parasta mv-filmiä. Esim. kuvassa oikealla oleva kuvaaja käytti laakafilmikameraa ja on selvästi lataamassa uutta filmiä juuri väärällä hetkellä.
Katsomossa sen sijaan kuvataan ahkerasti, mutta tähän aikaan amatöörit eivät vieneet leipää ammattilaisten suusta. Kuvan päätyminen lehden sivuille oli sen varran monimutkainen prosessi, että amatööreillä ei näillä markkinoilla ollut sijaa. Sinänsä tästäkin hetkestä täytyy olla runsaasti kuvallisia dokumentteja avajaisissa olleiden henkilöiden arkistoissa ja albumeissa.
Oma isänikin oli avajaisissa. Hän oli myöhemmin hyvinkin innokas kameraseuralainen, mutta olympialaisissa hänellä ei tietääkseni ollut kameraa mukana. Ainakaan hänen valokuvakokoelmista ei ole sieltä otettuja kuvia löytynyt.
Piti vielä sanomani, että filmiä eivät ammattilaiseetkaan tuhlanneet noihin aikoikin. Nasredtin edellinen ruutu on Nurmi juoksemassa stadionilla. Se leikattiin labrassa keskeltä poikki, mistä kuvaaja ei omien sanojensa mukaan oikein tykännyt. En olisi minäkään tykännyt.
Kun on tullut kirjoitettua Nasan nimeä vähän niin ja näin, niin oikea kirjoitusmuoto lienee tämä: Räshid Nasretdin
Sain eräältä tutulta tönäyksen osallistua tähän keskusteluun, kun olen ollut aktiivinen tekijänoikeusasioissa. Omasta mielestäni laki on tässä kohdassa epäonnistunut. Se on jo lähtökohdiltaan pielessä, koska valokuvauksen todellisuus tänä päivänä ei vastaa lain olettamaa. Lisäksi se epäonnistuu surkeimmin juuri siinä, mihin sitä tässäkin keskustelussa on yritetty pakottaa: Taiteellisessa mielessä valokuvateoksen määrittelyssä. Olisikin aika hupaisaa, jos TAIDE olisi pystytty määrittelemään suomalaisessa tekijänoikeuslainsäädännössä, kun sitä ei pystytä muuten määrittelemään missään. (Paitsi siis tietenkin perussuomalaisten puolueohjelmassa tjs.)
Nykyisen lain kohdalla pitää vain hyväksyä lainoppineilta ja kulloinkin kuultaviksi pääseviltä asiantuntijoilta jatkossa tulevat, yhä ristiriitaisemmat tulkinnat ja äänestyspäätökset yksittäisistä, tarkasteltavaksi joutuneista valokuvista. Siitähän koko laissa juuri on kysymys, tulkinnasta tulkinnan perään. Yritetään määrittää asiaa, jota ei ole olemassa.
Itse en jaksa vaivata asialla päätäni. Veikkaisin kuitenkin, että nykyisen lain mukaan mainosvalokuvaaja Pekka Potka on tuottanut enemmän teoksia kuin wannabe valokuvataiteilija Pekka Potka. Jälkimmäinen kun huuhailee suurimman osan ajastaan modernistin ja postmodernistin välimailla.
Tässä keskustelussa esiintyneet Nasan ja Brotheruksen kuvat eivät omasta mielestäni ole teoksia siinä mielessä kuin itse ymmärrän ko. lain. Se tosin kertoo enemmän laista kuin vaikkapa mielipiteestäni Brotheruksen tuotannosta. Nasan kuvan kohdalla joudutaan lisäksi juuri siihen kuvaushetken kameratekniseen pohdintaan, jota Timo valotti. Esimerkiksi monet Hannu Hautalan kuvat ovat kameratekniikan kehittymisen ja luontokuvauksen laajentumisen vuoksi tänä päivänä lähinnä historiallisia reliikkejä, vaikka ne ottohetkellä olivatkin ainutlaatuisia ja kaukana tavallisen kuvaajan tavoittamattomissa.
-p-
Tulipa tässä vastaan tällainen Ansel Adamsin kuvat. Sen yhteydessä on kerrottu, miksi tämä kuva ns. public domain materiaalina on kaikkien vapaasti käytettävissä.
Lähetä kommentti