Istuin tässä päivänä muutamana Heurekan toimistokerroksen kahvihuoneessa ja selailin juuri paikalle tuotua Tiede-lehteä. Suurennuslasin alla oli entisen oppilaani, Tiede-lehden nykyisen päätoimittajan Jukka Ruukin arjen ilmiöistä kertovan sarjan tarina tähtien tuikkimisesta. Seuraava keskustelu käytiin - tai ainakin olisi voitu käydä.
”Jaaha. Timo etsii lehdestä ällätikulla virheitä, että pääsisi pätemään taas kerran besserwissernä” kuului sinänsä aika hyväntahtoinen kommentti.
”Ei toki. Suurin kunnianosoitus toimittajalle on, että hänen juttunsa luetaan huolella ja kommentoidaan virheistä ja annetaan tunnusta ansioista”, sanoin minä.
”No onko virheitä, onko ansioita?”
”On ja on. Tässä sanotaan, että Siriuksesta kuin muistakin tähdistä lähtevä valo jatkaa matkaa hiusta ohuempana säteenä esteittä tyhjässä avaruudessa. Lause on fysikaalisesti päätön, sillä tähden säteilemä valo etenee avaruudessa pallomaisena rintamana leviten kaikkiin suuntiin suhteellisen tasaisesti. Siriuksen valonsäteen ”paksuus” Maapallon etäisyydellä on 4xpiix8,6 valovuotta, eli noin 100 valovuotta. Aika paksu on se hius, jota ohuempi tämä on.
”Mutta silmäänhän Siriuksesta lähtenyt valo tulee hyvin ohuena säteenä”, minua vastustettiin.
”Ei tule. Silmään tulevan valonsäteen paksuus on sama kuin pupillin suuruus. Pupillin läpimitta hämärässä on noin 8 mm. Melkoisen paksu takkutukka täytyy olla, jonka hiuksen paksuus on tätä suurempi. Paksuimmat tunnetut hiukset ovat läpimitaltaan noin 0,2 mm.”
”Pikkumaista pilkun viilausta. Tekstillä tarkoitetaan, että Sirius näkyy hiustakin kapeampana kappaleena taivaalla.”
”Niin varmaan tarkoitetaan, mutta tämänkin lauseen sisältö on matemaattis-fysikaalisesti päätön.. Hiuksen paksuus ja taivalla kohteen näkymiskulma ovat kaksi ihan eri suuretta. Toisen yksikkö on pituusmitta ja toisen kulmamitta. Kiintotähti Siriuksen halkaisija näkyy tietyssä kulmassa kuten Aurinko, Kuu ja planeetat. Kiintotähdillä tämä kulma vain on hyvin pieni.”
”Kuinka pieni?”
”Siriuksen läpimitta on noin 250 miljoonaa kilometriä. Kun se on 8,6 valovuoden päässä Maasta, niin sen halkaisija näkyy noin 15 kaarisekunnin kulmassa.”
”Mitä se tarkoittaa?”
” Se tarkoitta sitä, että silmälle Sirius on pistemäinen kohde, koska ihmissilmän erottelukyky parhaimmillaan noin 1 kulmaminuutti. Sen sijaan esimerkiksi Hubble teleskooppi ”näkee” Siriuksen ei-pistemäisenä objektina, koska sen erottelukyky on 0,1 kaarisekuntia. Eläinmaailmasta haukan silmä alkaa olla sillä rajoilla, että sillä voisi nähdä Siriuksen olevan ei-pistemäinen taivaankappale. Eri asia sitten on, kiinnostaisiko havainto haukkaa tippaakaan.”
”Siis juosten pissaten tehty juttu?”
”Ei toki. Tiede-lehtikin on monien reunaehtojen vanki. Minä luen lehteä omasta luonnontieteilijän näkövinkkelistäni, mutta lehti on tehty laajemmalle lukijapiirille. Jos toimittaja, oli sitten vaikka itse päätoimittaja, ei ota tätä huomioon, niin lehti on äkkiä lakkautettavien aviisien pitkässä jonossa.”
”Jutussa ei siis ollut sinulle mitään uutta ja vanhakin oli osin virheellistä?”
”Ei sentään. Olen havainnut usein Siriuksen väri-ilmiön. Se on vain mennyt silmien lävitse ilman sen parempaa pohdintaa. Tämä artikkeli sai minut miettimään ilmiön taustaa.”
”Selvisikö?”
”Netti on tiedon aarrearkku. Siellä se tieto on tänä päivänä, kun vain osaa hakea ja seuloa.”
Osataan sitä meilläkin. Alla linkki suomalaisen tähtivalokuvauksen mestarin Pekka Parviaisen pitkällä valotuksella ottamaan kuvaan Siriuksen värin vaihtelusta. Kameraa on liikuteltu valotuksen aikana, jolloin tähden kuva piirtää tippaleivän kaltaisen syherön viivakuvion kameran kennolle. Yllä olevassa nimimerkki Tech Hikerin kuvassa on käytetty samaa tekniikkaa.
Kuva:Pekka Parviainen; Sirius
”Lehdet ja tietokirjat joutavat museoon?”
”Ei missään nimessä! Niiden rooli vain on muuttunut. Niistä on tullut enemmän tiedon kapakkaan sisäänheittäjiä kuin kyyppareita. Jos vertaus sallitaan.”
”Sallitaan, mutta vielä yksi kysymys. Voiko planeetta näkyä väreissä, vaikka se ei tuikikaan?”
”Voi!”
Photo manipulation: Timo Suvanto
Venuksen sirppi kaukoputkella nähtynä planeetan ollessa lähellä horisonttia. Ilmakehä toimii kuin prisma ja hajottaa Venuksen heijastaman Auringon valon spektrin väreiksi. Yllä oleva kuva on tehty kuvankäsittelyn keinoin täältä löytämäni kaupallisen kuvan perusteella. Myöhemmin löysin alla olevan paremman, jonka tekijä ystävällisesti antoi minulle luvan käyttää sitä sivullani.
”Viimeinen kysymys. Saammeko lukea tästä Poikkitieteellisessä blogissa”
”Tähän voin vastata vain kuin Kalle Päätalo aikoinaan. ´Kun tuttavani tajusivat, että heidän sanomisensa siirtyivät kirjoihini, niin tuttavien määrä väheni oleellisiin. Pidin sitä hyvänä asiana.´ "
4 kommenttia:
Onhan jokainen fotoni hyvin pieni, joten siinä mielessä voidaan sanoa yksittäisen valonsäteen olevan "hiustakin ohuempi".
Tiede-lehden näkemys valosta myötäilee kovasti Aristoteelista näkösäde-teoriaa. Näin myös lehden 11/2011 sivulla 31 olevassa sateenkaaren selityksessä.
Päätoimittaja Ruukin ajatuksen kulku lienee mennyt samoja ratoja, vaikka hän kertoo valon suunnan ihan oikein. Tähdestä silmään. Oheisen tekstin perusteella ajatuksen logiikka on jotenkin sellainen, että kun kohde pienuutensa vuoksi näkyy pistemäisenä, niin siitä silmään tuleva valonsädekin on äärimmäisen ohut.
Eihän Sirius avaruudestakaan katsottuna näytä pistemäiseltä, kuten himmeämmät tähdet näyttävät. Silmän toiminnasta johtuen kirkkaan kohteen valoa "vuotaa" aika laajalle alueelle silmän verkkokalvolla, mistä syystä kirkas tähti näyttää kaikkea muuta kuin pistemäiseltä.
Missäs Päätalo on noin sanonut? Olen lukenut kaikki Päätalon kirjat enkä muista tuollaista lausetta.
1. Valo on sähkömagneettista aaltoliikettä. Yksittäisellä fotonilla ei ole mitään mielekästä pituusmittaa, ei pituutta eikä paksuutta. Itse asiassa valon hiukkasluonne realisoituu vasta sitten, kun se on vuorovaikutuksessa materian kanssa. Usein käytetty malli valosta fotoniammuksina on aika harhaanjohtava. Liikkuessaan valo on sähkömagneettisen aallon muodossa olevaa energiaa, ei fotonihiukkasia. Hiukkasmalli tulee siitä, että valo voi luovuttaa energiansa vain tietyn suuruisina paketteina, kvantteina.
Fyysisen laitteen, kuten vaikka laserin, lähettämälle valolle on mielekästä määritellä valonsäteen paksuus. Se on valon makrotason ominaisuus. Kuten vaikka valovoima tai valaistusvoimakkuus.
2. Nimimerkki Anonyymi on varmaan lukenut kaikki Päätalon kirjat (kuten Paavo Väyrynen Dostojevskin koko tuotannon 3 päivässä), mutta minä olen ollut saunassa Päätalon kanssa. Mitä siellä tuli tarinoitua, niin sitä ei ole siirretty kirjoihin.
Lähetä kommentti