tiistai 14. huhtikuuta 2015

Tikulla silmään

Kuvataiteilijat ovat käyttäneet monia apuvälineitä perspektiivin hallintaan. Camera obscurasta tai lucidasta aina valokuvasta voipaperin läpi piirtämiseen. Ne ovat apuvälineitä, eivät inspiraation lähteitä.

Vaikka sanotaan, että sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa, niin menkööt. Näin tekee myös valokuvaaja Jore Puusa.

Valokuvan käyttö piirtämisen apuvälineenä on ollut yleistä jo camera obscuran keksimisestä. Henrik Tikkanen käytti apunaan camera lucidaa hienoissa kaupunkipiirroksissan. Eikä siinä, mitään. Varsinkin perspektiivin hallinnassa optisen laitteen muodostama kuva on verraton apu. Minä en näe tässä mitään ongelmaa, niin kauan kuin taitelija käyttää apunaan omia valokuviaan, pysyviä tai hetken häilähtäviä. Eettinen ongelma syntyy siitä, että taiteilija käyttää apunaan toisen ottamaa valokuvaa ja jättää kertomatta tämän.

Jokainen ihminen on varmaan jäänyt kiinni jostain nolosta ainakin kuvainnollisesti housut kintuissa. Miten reagoida siihen? Valehdella ja tarttua aina vain tiukemmin valheiden verkkoon vai tunnustaa ja kärsiä hetken häpeä? Tämä dilemma oli edessään Maija Louekarilla, kun hän jäi kiinni Markus Lepon hienosta valokuvasta kuultopaperin lävitse piirtämästään kuvasta. Hän oli jopa voittanut tällä kuvalla jonkin Marimerkon järjestämän kilpailun.

Maija väitti ensin piirtäneensä kuvan paikan päällä, mutta todisteiden ollessa hänelle murskaavat valokuvan kerrottiin olleen hänelle "inspiraation lähteenä". Muut kertoivat, Maija itse meni sängyn alle piiloon.

Mikä oli seuraus? Marimekon maine ryvettyi entisestään ja Maija Louekari saa kantaa voipaperitaiteilijan leimaa koko ikänsä aivan kuten Kari Soveri täytetyn suden kuvaajan leimaa. Paljon helpommalla olisi päässyt, jos olisi tunnustanut heti vaikka näillä klassisilla sanoilla: "Olin nuori ja ajattelematon, ja minulla oli nälkä". Nyt selitys on lähinnä toinen klassikko: "Jos olikin sisällä, niin en ainakaan heiluttanut".

Markus Lepon jälkeläisillä ei ollut korvausvaatimuksia. Vaikeaa se varmaan olisi ollutkin, kun mitään juridista tekijänoikeuden loukkausta ei ollut tapahtunut. Todettakoon nyt vielä pikanttina yksityiskohtana, että yksi Markus Lepon tyttäristä, siis Lepon valokuvien oikeuden haltijoista, on Marimekon suunnittelija ja Kristiina "Metsänväki" Isolan tytär Emma Isola. Joten ei ollut suuri ihme, että asiassa haluttiin pitää mahdollisimman matalaa profiilia.


25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Timo, äärimmäisiä poikkeuksia lukuunottamatta luonto tekee valokuvan, ihminen vain sommittelee ja/tai odottaa sopivaa hetkeä, siis "metsästää". Piirtäjä, maalari tekee kuvan, luo siihen oman hehkunsa ja rytminsä, ei luonto. Ihan sama vaikka Tikkanen olisi käyttänyt jonkun nimettömän valokuvaa pohjana.
Laulaja laulaa laulunsa sen kummemmitta, omaksi ja kuulijan iloksi eikä tule sanoneeksi että joo, olihan tässä joku reissumies, kenen tekemä lie? Näiden kahden asian ero on perustavaa laatua ja samalla pirun vaikea suhteellistaa.
Kuinka usein valokuvaajat kertovat kuvansa syntyneen sen ja sen maalarin sommitelman pohjalta, saati että maksaisivat siitä jotain rojalteja? Joskus?

Valokuvaajat tietysti loukkaantuvat tästä mutta asia ei ole autettavissa.
hh

Timo Suvanto kirjoitti...

Tässä kommentista paistaa sellainen asiantuntemattomuus, että en viitsi ruveta edes kinaamaan asiasta. Minä valokuvaajana saan tuloni tuotoksista, joissa sekä kuvattavat että valot on sellaiset, kuin olen ne alunperin pimeään ja tyhjään huoneeseen asetellut. Luonnolla ei ole mitään tekemistä sen kuvan kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Arvasinkin ettet ehkä oikein viitsi ajatella asiaa. Valokuvaajilla tämä on herkkä kohta ja asiaan vaikuttaa "uskovaisen" vakaumus johon ei sovi koskea. Syntyy lukkiuma. Toisenlaiset ajatukset koetaan hyökkäyksenä eikä niihin sen tähden paneuduta. On se tietysti vaikeatakin kun valokuvaajilta yleensä puuttuu tarvittava kouliintuneen piirtäjän tai maalarin kokemusmaailma ja sen tähden kyky ymmärtää. Minkäs teet ;-/


Niinpä olen kanssasi samaa mieltä, ei kannata jatkaa.
hh

Timo Suvanto kirjoitti...

Hyvä. Kerrankin joku on samaa mieltä kanssani.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Timon kuvaaminen on tosiaan äärimmäisen kaukana anonyymin kuvailemasta tilanteesta. Ihmisen tekemät artefaktit asetellaan ihmisen tekemälle alustalle ja valaistaan ihmisen tekemin valaisimin.... Luonnon reproduktio on kyllä ihan eri maailmasta. Mutta, ehkäpä k.o. anonyymikin on sitten ajatuksissaan lukkiutunut omaan pieneen maailmaansa, johon muut näkemykset eivät muurin läpi pääse.

Anonyymi kirjoitti...

Sakari , "ihmisen tekemät artefaktit etc…", juu, mutta nyt esittelitkin jo, ja kuvasit, lavastetaiteilijan työtä :-)

Muuten huomaatko, yllä olevassa ratirimpsussa en ole mitenkään vähätellyt valokuvaajan työtä. Niistähän löytyy vaikka kuinka huikeita juttuja. Olen vain todennut luettavaksi traditionaalisen kuvataiteilijan ja valokuvaajan työn periaatteelisen eron. Toinen lähtee liikkeelle vaikkapa unistansa, mielensä liikkeistä, toinen "maisemasta", siitä minkä silmiensä edessä näkee.

Lukkiutumattomassa maailmassa on sitten näistä työtavoista ja tuloksista vaikka minkämoisia variaatioita, eikö vain?
hh

Sakari Mäkelä kirjoitti...

En minä nyt oikein näe sitä "periaatteellista eroa" traditionaalisen kuvataiteilijan ja valokuvaajan työn välillä, ainakaan yleisenä ja yleispätevänä.

Aika usein sillä traditionaalisella kuvataiteilijallakin on jokin reaalimaailman objekti lähtökohtanaan; niitä sitten sommitellaan kuva-alalle mielihalun mukaan. Otetaan esimerkki: Akseli Gallen-Kallelan teos Poika ja varis. Kuvassa on poika, ja varis. (Kuinka ollakaan...). Sitä pidetään yhtenä suomalaisen taiteen kultakauden mestariteoksista. Ainakin varis näyttää kovasti varikselta, eikä taiteilijan unikuvalta - luulenpa, että pojan osalta asian laita on samoin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Poika_ja_varis

No, nyt, jospa minä näen unessani jotain saman tapaista, ja päätän toteuttaa sen sutimisen asemasta jaappanilaisella digitaalikameralla...

Pyydän mukaan pihalle sopivan ikäisen pojan, puettuna sopivasti, ja hänen kesyn variksensa, pukematta mitenkään. Houkuttelen pojan (kiristys, uhkailu, lahjonta) ja variksen (pullanmurut) mieleisiini asemiin pihalle, ja kuvaan jutun sellaisena kuin sen mielikuvituksessani yön hiljaisina hetkinä unenhorteessa visioin.

Välineet ovat tietysti erilaiset, mutta en tosiaan oikein osaa hahmottaa sitä Anonyymin "periaatteellista eroa".

Anonyymi kirjoitti...

Olen harjoittanut puheena olevista molempia liki 50 vuotta ja aina tästä pruukaa kina syntymään jos valokuvaaja on paikalla. On minulla hyllyssäni Gallénin molemmat kirjatkin, olen niiden kanssa oppinut kävelemään. Vaan ymmärtäminen on hankalaa jos ei ole siihen halua.
Antaapa olla.
hh

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Arvasinkin, ettet osaa perustella lausumiasi. - No, ei se mitään, samassa jamassahan ovat kaikki muutkin, joilla usko tai uskonto korvaa ajattelun.

Timo Suvanto kirjoitti...

Tapelkaa pojat, saatte tupakkaa. Riidan saa aika helposti aikaiseksi. Varsinkin puskista huutelemalla.

Anonyymi kirjoitti...

Joo Timo, on hankalaa kun ei oikein voi käyttää omaa nimeään. Aika paljon olen rajoittanutkin ja pysytellyt siellä missä rauhallinen puhe riittää. Vahinkoja kuitenkin sattuu enkä niitä oikeastaan juuri pahoittele. Selavii ;-)

Tupakankin olen hylännyt jo reippaat 20v sitten ja sitä kyllä joskus oikein kaipaisi.
hh

Timo Suvanto kirjoitti...

Seuraava esimerkki menee aika lailla groteskiuden puolelle, mutta menkööt, kun se on minusta aika kuvaava. Pornogenre sisältää monenmoisia alalajeja. Yksi on sellainen, jossa mies työntää pelkän elimensä sermissä olevassa aukosta ja nainen ottaa sitten suihin. Minusta tämä kuvastaa hyvin netissä käytävää nimettömän ja nimellään esiintyvän välistä "keskustelua". Siinä kun tuppaa olemaan, että mitä räväkämmät mielipiteet, sitä enemmän niiden esittäjä piiloutuu nimettömyyden sermin taakse, ajatellen että pelkästä esillä olevasta mulkusta ei vielä kukaan tunnista. (Tässäkin voisi viitata elokuvaan, Suuren gansterisotaan)

Olen Siperian opettamana oppinut välttämään näitä aina hirveäksi riitelyksi päätyviä "keskusteluja". Olkoot tämä säännön vahvistava poikkeus, vaikka omassa tieteessäni sellainen on juuri teorian romuttava tekijä.

Usein kuultu lause: "En ole sellainen, millainen ihmiset kuvittelevat minun olevan. Oikeasti olen aivan erilainen." Täyttä puppua ja itsepetosta. Jokainen on jonkinlainen toisten silmissä. Ei varmaan samanlainen kaikkien näkemänä. Eva Braunin silmin Hitler oli luultavasti ihan eri ihminen kuin keskitysleirillä luurangoksi rääkätyn juutalaisen.

Samalla tavalla viestillä on ainakin kaksi näkökulmaa. Lähettäjän ja vastaanottajan. Näissäkin Siperia on opettanut, että ne saattavat erota toisistaan kuin yö ja päivä. Kun nimimerkki Anonumous läväyttää puskista: "luonto tekee valokuvan, ihminen vain sommittelee" ja jatkaa"Piirtäjä, maalari tekee kuvan, luo siihen oman hehkunsa ja rytminsä", niin Groucho Marxia siteeraten : "Of course you know, this means war". Tai ainakin "you should know".

Kun puskista lävähtää vielä loppukaneetti: "Kuinka usein valokuvaajat kertovat kuvansa syntyneen sen ja sen maalarin sommitelman pohjalta, saati että maksaisivat siitä jotain rojalteja? Joskus?

Valokuvaajat tietysti loukkaantuvat tästä mutta asia ei ole autettavissa."

En tiedä, kuinka loukkaavaksi teksti oli tarkoitettu, mutta pari fotaria, ainakin wannabeeta, otti selvästi nokkiinsa (ei sentään suihinsa). Sakari ja minä. Ei auta yhtään, vaikka kuinka vakuutellaan: "Muuten huomaatko, yllä olevassa ratirimpsussa en ole mitenkään vähätellyt valokuvaajan työtä." Minusta ja luultavasti Sakaristakin olet tehnyt juuri sitä.

Minä en ole omalla käytökselläni mitenkään paras henkilö opastamaan muiden nettietikettiä, mutta yhden neuvon antaisin. Jos ei voi esittää mielipidettään omalla nimellään, niin kannattaa harkita ainakin sen kuuluisan nukutun yön yli, kannattaako sitä esittää ylipäänsä lainkaan.

ReplyDelete

Anonyymi kirjoitti...

No, sävyn otin otsikosta enkä pyrkinyt henkilökohtaisuuksiin.
Mukava kevättä kuitenkin! hh

Timo Suvanto kirjoitti...

- Valokuvaajat tietysti loukkaantuvat tästä mutta asia ei ole autettavissa.
- Arvasinkin ettet ehkä oikein viitsi ajatella asiaa. Valokuvaajilla tämä on herkkä kohta ja asiaan vaikuttaa "uskovaisen" vakaumus johon ei sovi koskea. Syntyy lukkiuma . . . On se tietysti vaikeatakin kun valokuvaajilta yleensä puuttuu tarvittava kouliintuneen piirtäjän tai maalarin kokemusmaailma ja sen tähden kyky ymmärtää. Minkäs teet.
- Olen harjoittanut puheena olevista molempia liki 50 vuotta ja aina tästä pruukaa kina syntymään jos valokuvaaja on paikalla.. . .. Vaan ymmärtäminen on hankalaa jos ei ole siihen halua.

Näin riitaa haastavaa tekstiä tällä palstalla (ja monilla muillakin) on esittänyt vain eräs valokuvaaja. Olet siis pannut merkille, että " aina tästä pruukaa kina syntymään jos valokuvaaja on paikalla". Oletko koskaan pannut merkille, että valokuvaajan lisäksi eräs toinenkin on ollut aina paikalla?

Anonyymi kirjoitti...

O.K. Riittää, jauhat aina vain samaa.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Repetitio est mater studiorum, vaikka just nyt en kovin paljoa sen oppimisen varaan laskisikaan.... ;)

Sakari Mäkelä kirjoitti...

En mielestäni suuremmin nokkiintunut edellä, eikä minua suuremmin haittaa sekään, että näkemysten esittäjä käyttää nimimerkkiä. Tämän ketjun anonyymihän ei tosiaan mihinkään keravalaistyyppisiin henkilöön meneviin lausumiin ole sortunut. Kärkevä esitystapa on eri asia kuin riitely tai solvaaminen, joskin raja lienee niitä veteen piirrettyjä.

Kaipasin ihan vilpittömän uteliaana perusteluja heitoille, joille ei sitten perusteluja ollut. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että kynällä/siveltimellä jne. tekeminen on osin paljon vaativampaa, niitten käden taitojen osalta - niin kauan kuin pysytään melko alkeellisella tasolla. Sitten kun rinnastetaan mestareita, on tilanne (minun mielestäni siis) ihan toinen: suunnilleen vastaavia henkisiä prosesseja taitaa teoksen tuottamiseen liittyä kaikilla taiteilijoilla. (Tämä siis koskee tilanteita, joissa välineiden käytön taitaminen on itsestään selvä lähtökohta, eikä enää taidon mittari).

Mutta; keskustelun eteenpäin vieminen taitaisi tosiaan edellyttää näkemyksiään perustelemaan pystyviä keskustelijoita, joten yhdyn Anonyymin kantaaan - riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Siinäpä se on Timo, ei näitä paremmin voikkaan perustella. Ne ovat koettuja asioita. Joskus sanotaan että se on se "flow", se sisäsyntyinen. Katsot vaikka Vincentin uraa, se "flow", se on siellä alusta asti vaikkei hän vielä kovin mitään osaakkaan. Sittemmin osasi. Miten Sillanpää kirjoitti, sama juttu, se ei meiltä synny, emmekä tiedä kuinka kaikki sujui. Piirtäjällä se on, ilmaantuessaan, käden ja mielen yhtäaikainen saumaton toiminta, ei se kysy kumpi tekee, se vain syntyy kun asiat ovat hyvin. Sen voi myös kadottaa kuten kävi Tyko Salliselle josta Aimo kanerva sanoo että Sallinen menetti rytmit<junsa ja jäljell e jäi kökköjä kuvia. Joillakin tuo ominaisuus on syntyjään, toiset sitä tavoittelevat ja ovat onnellisia jos siitä palasen, hetken saavat.

Valokuvaaja. Riittää kun sanoo Vermeer. Hän rakentaa kun Vincent elää hetkeä. Ei ole kyse siitä kumpi olisi parempi, arvokkaampi, on kyse temperamentista tai siitä mille pohjalle lahjakkuus, millainen kulloinkin, rakentuu. Mutta pääosa kameralla otetuista kuvista on tietenkin Tuosta vain otettuja, laukaistuja, juuri sitä mitä metsästäjä tekee. Paljon roskaa mutta myös Cartier-Bresson, hetken viivähtävän tapahtuman mestari. Hän tosin kai sittemmin jätti kameran ryhtyen piirtäjäksi mutta miksi, en tiedä.

Eikä mikään estä molempien "systeemien" yhdistymästä samaan henkilöön kun niin sattuu.

Kriitikot kiistelevät näistä asioista mielellään ja rakentelevat teorioita mutten kovin taida niihin uskoa. Ammattitaito tietysti on, kuten totesitkin, tärkeä mutta vain hankintajuttu joskin useimmille työläs. Emme ole Mozartteja noin lähtökohtaisesti. Innostus, sen ylläpitäminen ja oikeiden rutiinien hyväksyminen, ne kantavat.

Olen nyt, en tuossa aiemmin niinkään, tosiaan pahoillani aikaansaamastani harmista. Ehkä sitä selittää, että otin postauksen otsikon kevyenä heittona ja kirjoitin "tuosta vain". Olen sitä ikäpolvea joka on käynyt keskustelut ja väittelytkin porukoissa jossa ollaan kasvotusten jolloin heti näkee onko puhujan sana tarkoitettu todelliseksi hyökkäykseksi vai vain pieni piru silmäkulmassa. Näissä blogijutuissa asia on toisin, täällä näkyy loukkaannuttavan aika herkästi varmaankin juuri tuon näköyhteyden puutteesta johtuen. Tiesin mutten muistanut varoa. But no hard feelings meant!

O.K. siis vielä, Hyvää Kevättä!
hh

Timo Suvanto kirjoitti...

Jos kommentoi provosoivasti, niin siitä provosoidutaan, vaikka kuinka entinen pressa toisin neuvoi tekemään. Tämä keskustelu voitaneen katsoa käydyksi.

Unknown kirjoitti...

Kuvataidetta ja valokuvia on kahdenlaisia. On luovuutta edellyttäviä ja kopioita. Asiaa voi nimittäin lähestyä tekijänoikeuslainkin näkökulmasta. Se erottelee valokuvassa teossuojan ja valokuvasuojan. Lainlaatija ei ole lähtenyt erottelemaan samaa asiaa kuvataiteesta, koska silloin kaikki vähänkin realismiin viittaava taide olisikin kopioita.

Olennaista on luovuus. Herra Anonyymi valokuvaa räpsimällä. Oikeat Valokuvaajat luovat teoksen. Siinä on vissi ero. Auringonlaskusta saa joskus nättejä kuvia myös räpsimällä, mutta taiteilija (siis valokuvataiteilija) tuo siihen jotain lisää. Herra Anonyymi ei harrasta valokuvataidetta, joten hänen valokuvansa eivät ylitä teoskynnystä.

Hiukan tähän liittyvää keskustelua on monilla nettisivuilla. Tässä linkkejä:
https://luminous-landscape.com/why-photoshop-is-not-ruining-landscape-photography/
https://luminous-landscape.com/just-say-yes/
http://theonlinephotographer.typepad.com/the_online_photographer/2015/04/singing-vs-chatting.html

Minä yritän valokuvata luovasti. Mottoni on: "niinkuin ei kukaan ei koskaan ennen". Koska kaikki valokuvat on jo otettu, se on vähän vaikeaa. Helpottaakseni asiaa vältän katsomasta muitten ottamia valokuvia. Mottooni liittyy siis taustalla tarkennus: "ei ainakaan siten kuin minä olen nähnyt".

Minä voin käydä jonkun kanssa valokuvaamassa torielämää. Voimme kuvata toisen kuvaajan kanssa samaa vihannestiskiä, mutta kuvasta tulee taatusti erilainen. Kun yleiskuvaan on vaikea tehdä eroja, päädyn joskus makrokuvaan, kuvaan vain yksityiskohtia. Näkökulma asiaan on siis erilainen.

Minusta maalauksissa ja piirroksissakin luovuuden määrä (osuus) vaihtelee. Jotkut kopioivat valokuvia, kun eivät osaa luoda. Sellaisista on ollut muitakin esimerkkejä kuin marimekkokuosit. Joku myy ihan netissä eläinaiheisia tauluja, jotka on suoraan kopioitu valokuvasta. Minusta siinä teoskynnys ei ylity eikä moisen "taiteilijan" arvo kuvataiteilijana ole kovin korkea minun silmissäni. Sen sijaan jotkut valokuvaajat ovat ihan oikeita taiteilijoita.

Timo Suvanto kirjoitti...

Luovuus on niin tulkinnallinen käsite, että se ei voi millän olla keskeinen juridinen vedenjakaja.

Anonyymi kirjoitti...

Timo

Luin kommenttiketjun nyt uudelleen läpi. Kyllä jotkut kommenteistani todella, objektiivisesti ajatellen, semmoisenaan, olivat ilkeitä. Joitain kohtia ei ulkopuolinen voi toisin lukea. Eivät olleet kirjoitettaesssa sellaisiksi tarkoitettuja mutta olivat. Pahoitteluni vielä. hh

Timo Suvanto kirjoitti...

Oman tekstinsä lukeminen toisen silmin olisi usein varsin hyödyllinen toimenpide. Kun se ei tahdo oikein onnistua virtuaalisesti, niin monet harjoittavat sitä ihan konkreettisesti. Jopa Kekkonenkin silloin kun Sylvi oli vielä elossa. Kun konttolli poistui, niin mylly alkoi jauhaa aika karkeita jauhoja.

Tälle palstalle mahtuvat kyllä ärhäkkäätkin kommentit, harvoja otan henkilökohtaisesti ja takaisinkin osataan antaa. Joten näillä eteenpäin ja kaikenlainen kommentointi - vastakarvaankin ja etenkin siihen - on jatkossakin toivottavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos camera obscura- ja sentyyppiset tavat tehdä maalauksia kiinnostavat, kannattaa katsoa dokumentti nimeltä Tim's Vermeer, jos leffan jotenkin saa käsiinsä katsottavaksi.
http://www.imdb.com/title/tt3089388/

Timo Suvanto kirjoitti...

Voi katsoa netissä

http://www.dailymotion.com/video/x1y5azy_tims-vermeer_tv

Mielenkiintoinen. Olen nähnyt aiemminkin