PER LOOKS ja tekijänoikeus

 Kuvaruutukaappaus PER LOOKS -sivulta

Valokuvaaja Pirjo Sipilä kirjoitti Hesari mielipidepalstalle 13.10.2012

"Per Look­sin ku­va­sar­ja on upea ku­va­ka­val­ka­di suo­ma­lai­sis­ta mie­his­tä ja muu­ta­mis­ta nai­sis­ta­kin. Tä­tä kan­nat­taa kat­soa kauem­pa­na­kin maail­mal­la. Si­vut pe­las­ta­vat päi­vän ja nos­ta­vat hy­myn huu­lil­le pi­mei­nä syys­päi­vi­nä, oli­pa si­vun luo­jal­la tar­koi­tus­ha­kui­suut­ta tai ei.

Va­lo­ku­vaa­ja­na mi­nua kui­ten­kin as­kar­rut­taa, on­ko ku­vas­ton luo­neel­la te­ki­jäl­lä tie­toa va­lo­ku­van te­ki­jä­noi­keuk­sis­ta. Ky­sy­mys on am­mat­tie­tii­kas­ta.

Ovat­ko siis va­lo­ku­vaa­jien ja ku­vas­sa ole­vien oi­keu­det to­teu­tu­neet? Ovat­ko va­lo­ku­vaa­jat ku­va­tes­saan saa­neet tar­kan tie­don (ja kor­vauk­sen) sii­tä, mi­hin ku­via käy­te­tään? Ovat­ko ku­vas­sa ole­vat eh­dok­kaat saa­neet tie­don asias­ta ja an­ta­neet lu­van käyt­tää ku­via muual­la kuin eh­do­kas­mark­ki­noin­nis­sa?

Mis­sä nä­ky­vät va­lo­ku­vaa­jien ni­met?"

Katsotaanpa mitä tekijänoikeuslaki sanoo asiasta. Tekijänoikeuslaki on monimutkainen, osin päällekkäinen ja osin jopa ristiriitainen kokoelma eri aikoina syntyneitä lakipykäliä. Siitä puuttuu myös lähes kokonaan Internetin siihen tuomat ulottuvuudet.

Valokuva
49 a §
Valokuvaajalla on yksinomainen oikeus määrätä valokuvasta, muuttamattomana tai muutettuna:
1) valmistamalla siitä kappaleita;
2) saattamalla se yleisön saataviin.

3 §
Kun teoksesta valmistetaan kappale tai teos kokonaan tai osittain saatetaan yleisön saataviin, on tekijä ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.

Teosta älköön muutettako tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tahi omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, älköönkä sitä myöskään saatettako yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä.

Oikeudesta, joka tekijällä on tämän pykälän mukaan, hän voi sitovasti luopua vain mikäli kysymyksessä on laadultaan ja laajuudeltaan rajoitettu teoksen käyttäminen.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että valokuvaajalla on lähtökohtaisesti valokuvan tekijänoikeudet. Ilman hänen lupaansa ei kuvaa saa levittää yleisön saataville, ei esimerkiksi laittaa sitä osaksi  Per Looksin kaltaista  kokoelmaa valokuvia.

Tekijänoikeuden voi luovuttaa edelleen kokonaan tai osittain. Näin varmaan on laita suurimmassa osassa valokuvaamalla tehdyistä muotokuvista. Ainakin kuvien vapaat käyttöoikeudet ovat siirtyneet kuvan tilaajalle. Yleensä mallille, monesti myös kuvat otattaneelle puolueelle, yhdistykselle tms.  

Tästä tekijänoikeuslaki toteaa seuraavaa


3 LUKU
Tekijänoikeuden siirtyminen
Yleiset määräykset oikeuden luovutuksesta
27 §
Tekijänoikeus voidaan, 3 §:n säännöksistä johtuvin rajoituksin, luovuttaa kokonaan tai osittain.
Kappaleen luovutukseen ei sisälly tekijänoikeuden luovutus. Tilauksesta tehtyyn muotokuvaan tekijä ei kuitenkaan saa käyttää oikeuttaan tilaajan tai, tämän kuoltua, hänen leskensä ja perillistensä suostumuksetta.

28 §
Ellei toisin ole sovittu, ei se, jolle tekijänoikeus on luovutettu, saa muuttaa teosta eikä luovuttaa oikeutta toiselle. Milloin oikeus kuuluu liikkeelle, sen saa luovuttaa yhdessä liikkeen tai sen osan kanssa; luovuttaja on kuitenkin edelleen vastuussa sopimuksen täyttämisestä.

Kuten edellä olevasta voidaan päätellä, niin tilauksesta tehtyyn muotokuvaan liittyy erityissäädöksiä, valokuvaamalla valmistettuun muotokuvaan erityisesti.
.
Valokuvaamalla tehty muotokuva
40 c §
Valokuvaamalla valmistetun muotokuvan tilaajalla on, vaikka valokuvaaja on pidättänyt itselleen oikeuden teokseen, oikeus antaa lupa muotokuvan ottamiseen sanomalehteen, aikakauskirjaan tai elämäkerralliseen kirjoitukseen, jollei valokuvaaja erikseen ole pidättänyt oikeutta kieltää sitä.

Tämä on lakikielen sekavuudessaan varmaan hyvä esimerkki siitä, että juristien intressissä ei ole kirjoittaa lakia auki niin, että tavallinenkin ihmisen ymmärtäisi, mitä lakikirjassa sanotaan. En ole juristi, mutta yritän avata.

"vaikka valokuvaaja on pidättänyt itselleen oikeuden teokseen" on aivan tarpeeton lause, koska tekijänoikeus valokuvaan on valokuvaajalla, ellei toisin sovita. Lisäksi tässä puhutaan myös teoksesta. Valokuvaan sovelletaan tekijänoikeuslakia käytännöllisesti katsoen kaikissa muissa asioissa paitsi suoja-ajan pituudessa.

"oikeus antaa lupa muotokuvan ottamiseen sanomalehteen, aikakauskirjaan tai elämäkerralliseen kirjoitukseen, jollei valokuvaaja erikseen ole pidättänyt oikeutta kieltää sitä". Valokuvaaja voi siis erikseen kieltää tilauksesta ottamansa muotokuvan käytön em. tilanteissa. En kyllä osaa ennustaa sellaiselle fotarille kovin ruusuista tulevaisuutta. Netistä ei tässäkään puhuta mitään, mutta eiköhän tuo ilmaisu kata myös sen.

Teoksiin (valokuvat niihin lukien) on myös sitaattioikeuksia.

Sitaatti
22 §
Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.

Siteerausoikeuden käyttäminen edellyttää siis kolmen perusedellytyksen täyttymistä:
   1. lainattavan teoksen julkistuminen,
   2. käytön hyvän tavan mukaisuus ja
    3. sallitun lainaamisen laajuus

Näistä minusta täyttyy selkeästi vain 1. Toinen on kyseenalainen ja kolmas ei missään nimessä sovellu enää Per Looksiin.   eikä seuraavastakaan ole apua. Tekstiin liittyviä kun kuvat eivät voi tässä tapauksessa olla siitä yksinkertaisesta syystä, että mitään tekstiä ei ole.

Taideteosten käyttäminen
25 §
Julkistetuista taideteoksista saa ottaa tekstiin liittyviä kuvia:
1) arvostelevaan tai tieteelliseen esitykseen; sekä
2) sanomalehteen tai aikakauskirjaan selostettaessa päiväntapahtumaa, edellyttäen ettei teosta ole valmistettu sanomalehdessä tai aikakauskirjassa toisinnettavaksi.

Yhteenvetona edellä olevasta minusta tässä  ei ole kyseessä vain "AD Juha Leinosen hauska päähänpisto", vaan myös  selkeä tekijänoikeusrikkomus. Tekijänoikeusrikkomukset ovat asianomistajarikoksia, joten jokainen kollaasissa olleen kuvan tekijänoikeuksien omistaja voi nostaa kanteen Juha Leinosta vastaan tekijänoikeusrikkomuksesta.

Kokonaan toinen juttu on se, että kannattaako se.  Tämä prosessi on satanut enemmän ääniä Persujen laariin kuin mikään kallis kampanja olisi voinut tehdä.  Ehkä nyt kannattaa vain odottaa sadon kypsymistä eikä lähteä muokkaamaan hyvin vartta pukkaavaa peltoa.

Olen onnellinen mies

Kuvakaappaus Hesarin näköislehdestä 13.10.2012

EU sai Nobelin rauhan palkinnon, mutta jäi talouden Nobelia paitsi yhtä lailla kuin Sofi Oksanen kirjallisuuden Nobelia. Mahtaa Sofia ja EU:ta harmittaa.

EU:n presidentti  Herman Van Rompuy oli sattumalta käymässä Suomessa juuri palkinnon saajan ilmoituksen aikaan ja sai epäviralliselta mutta  hallitusta lähellä olevalta Al  Hesarilta tiedon siitä jopa 3 minuuttia ennen virallista julistamista. 

Hesariin kuvaava Leif Rosas oli kärppänä paikalla. Hänen tilanteesta ottamassa dynaamisessa valokuvassa huomio kiinnittyy erityisesti käsien jo palkinnon vastaanottoon valmiin asennon, taustalla olevien myhäilevien  turvamiesten, onnea säteilevän kansliapäällikön  ja poliisiautojen rivistön luomaan myönteiseen tunnelmaan. Onnellinen mies. Melkein kuin siltainsinööri Jaatinen.

Tähtitiede vai tähtitieteilijät kiinnostavat?

Kävin lyhyen ajan sisällä kuuntelemassa kahden tähtitieteilijä esitystä tiedekeskus Heurekassa. Ensin dosentti Syksy Räsänen kertoi, kuinka maailmankaikkeus on kehittynyt ja mikä on kosmisen taustasäteilyn vaikutus.  Reilu viikko tästä Esko Valtaoja valotti hieman mustan aukon pimeyttä.  Räsänen lienee enempi kosmologi ja fyysikko, mutta samoja Kuun ylisen maailman tutkijoita kuitenkin.

Väkeä oli molemmilla kerroilla tuvan täydeltä. Tietysti aiheet olivat kiinnostavat, eikä tapahtumien maksuttomuuskaan varmaan estänyt ketään tulemasta, mutta siitä huolimatta jäin mietiskelemään, kumman takia ihmiset loppujen lopuksi tulivat paikalle. Aiheen vain luennoitsijan?

Molemmat esiintyjät ovat hyvin karismaattisia jo ulkonäöltään. Valtaoja tutussa parrassaan ja kiiltävässä kaljussaan, pitkän hontelo Räsänen gootti-luukissaan. Totta kai on selvää, että pelkkä eksoottinen ulkonäkö ei riitä. Muutenhan Helsingin asematunneli olisi täynnä salit täyteen vetäviä luennoitsijoita. Mutta enemmän vähän erottuvasta habituksesta varmaan on hyötyä kuin haittaa, jos päämääränä (yhtenä) on saada itselleen sellaisiakin kuulijoita, jotka eivät muuten tulisi kuuntelemaan tähtitieteen luentoa.  Eli jos "nimet" vetävät ihmisiä harrastamaan muutakin luonnontietoa kuin luontoiltaa, niin ei minulla ole siitä mitään poikkipuolista sanottavaa. Eikä muuten ole luontoillastakaan. Olen saanut jopa yhden kysymyksen kuvan kera lävitse ohjelmaan.

Tiedekeskus on varmaan juuri sopiva "sirkusareena",  kun halutaan esittää kansantajuisesti tieteen viimeisiä saavutuksia. Ainakin minä viihdyin molemmilla luennoilla oikein hyvin, vaikka sisältö ei minulle ihan ennalta tuntematonta ollutkaan. Ehkä siitä voisi päätellä, että vähemmän alaa opiskellutkin saattoi pysyä luennoitsijoiden  perässä.  Suurelle yleisölle nämä luennot ovat kuitenkin suunnattuna, matematiikan kanssa niiden kimppuun käydään sitten yliopistoissa.

Valtaoja tuli ja meni, mutta Syksy Räsästä on mahdollisuus kuunnella vielä kerran Heurekassa 11.10. klo 18. Suosittelen lämpimästi. 

Kokeilin molemmilla luennoillani uutta digitaalista pokkarikameraani. Sen valovoima lyhyimmällä polttovälillä on niin huima kuin  f/1.4. Jopa tähtitieteen luentosalien pimeydessä kameralla saa vielä ihan siedettävää jälkeä.  Tässä myös pienet videon pätkät Valtaojasta ja Räsäsestä.

ps.

Teemasta kehkeytyi jälkipuintia siitä, miten paljon ulkonäkö merkitsee jopa kirjanmyyntiin. Kirjan jos jonkun luulisi olevan aika riippumaton kirjoittajan ulkoisesta habituksesta.  Vaan eipä olekaan, päätellen jo siitä, miten paljon kustantamot panostavat takaliepeessä olevaan kirjailijan valokuvaan.

Tein Per Otava kollaasin Otavan kirjailijoista, joiden sukunimi alkaa kirjaimilla A-H. Otavan kirjailijoista siksi, että ne olivat netissä aika kompaktisti saatavilla ja otos A-H siksi, että en viitsinyt kerätä enempää.

Useat kuvista ovat Irmeli Jungin ottamia, mikä kuvastaa edelleen  niihin käytettyä rahaa. Jung kun ei ole halvimmasta päästä  muotokuvaajia.  Jotkut naiskirjailijat ovat saaneet aika räväkän valaistus/kuvakulma/photoshop-nuorennusleikkaukset. Lenita nyt on tässäkin omassa luokassaan, mutta esimerkiksi Virpi Hämeen-Anttila on lähes tunnistamaton omassa kuvassaan. Merkille pantavaa ja ehkä jostain kertovaa on myös se, että Paavo Haavikosta on elämänsä ehtoossa olevan sairaan miehen kuva, ei sen voimastahtoisen kulttuuripersonan, jona suuri yleisö oppi Haavikon tuntemaan. 

Alla siis otos suomalaisia kirjailijoita sellaisina, kun kustannusyhtiö haluaa heidät esitellä lukijoilleen. Tehkää itse omat johtopäätöksenne.Esineellistetäänkö jompaa kumpaa sukupuolta? Tasa-arvon nimissä voidaan kuitenkin todeta, että sukunimien A-H välillä Otavalla on lähes sama määrä molempia sukupuolia olevia kirjailijoita.

Viimeinen ehtoollinen

Käväisin kirjamessuilla Turuus.  Kokemuksista viisastuneena olin jättänyt lompakon kotiin ja suonut itselleni kohtuullisen pienen käteiskassan kirjahankintoja varten. Sillä oli pärjättävä ja sillä pärjättiinkin. Just ja just.

Yksi muovikassiin sujahtanut kirja oli Kari Enqvistin Uskomaton matka uskovien maailmaan. Kari oli itse kertomassa kirjastaan Hannu Taanilan haastateltavana. Otin tilaisuudesta muutaman valokuvan.

Kun kotona katselin ottamiani kuvia, niin yksi niistä tuntui jotenkin oudosti tutulta. Lopulta minulla välähti: Viimeinen ehtoollinen. 

Kuulen jo korvissani äänekkäiden protestoijien kuoron. Eiväthän valokuva ja maalaus ole lainkaan samannäköisiä! Maalauksessa kaikki henkilöt ovat pödän takana, valokuvassa vain Enqvist ja Taanila. Rienausta! Kuvitteleeko Suvanto tosissaan oman snapshotinsa olevan Leonardon maalaukseen verrattavissa?

Viimeiseen kysymykseen vastaukseni on: "Kyllä". Niissä on rakenteellista samankaltaisuutta. Väännän rautalangasta.

1. Molemmissa kuvissa on voimakas syvyysperspektiivi. Viimeisessä ehtoollisessa se syntyy seinien ja katon linjoista, minun valokuvassani ihmisten katseiden suunnasta. Molemmat johdattavat katsojan katsetta kohti kuvan päähenkilöä, Jeesusta tai Kari Enqvistiä.

2. Katseiden suunnilla on kertova rooli molemmissa kuvissa. Ne ovat kohti päähenkilöä paria poikkeusta lukuun ottamatta. Näistä syntyy kuvaan ristiriitaista jännitettä.

3. Myös käsillä on merkittävä kertova rooli. Viimeisessä ehtoollisessa ne osoittavat eri suuntiin eri henkilöillä ilmentäen kunkin asemaa ja mielentilaa. Minunkin kuvassani näkyy käsiä.  Taanila on kuin Jeesuksesta toinen vasemmalta oleva Pietari,  joka viittoilee kiivaasti Herraansa kohti. Enqvist Jeesuksena on itse rauhallisuus, hänen toinen kätensä lepää pöydällä. Varmaan molemmat kädet olisivat pöydällä ellei toisen täytyisi pitää mikrofonista kiinni.

4. Minun kuvani etualalla olevat kaksi kättä kertovat nekin oman ristiriitaisen tarinansa katsojan päässä. Oikeanpuoleinen käsi toisen selässä kuvastaa luottamusta ja yhteenkuuluvaisuutta. Vasemmalla leukaa hierova käsi taas hämmennystä ja mahdollista epäuskoa.

5. Molemmat kuvat päätyvät valoon. Viimeisessä ehtoollisessa se on ikkunoista näkyvä maisema, minun kuvassani datatykin valo päähenkilöiden yläpuolella.

En millään muotoa väitä omaa valokuvaani miksikään mestariotokseksi. Se on snapshot, mutta harkittu sellainen. Mielenkiintoista olisi kuitenkin tietää, voisiko se saada tekijänoikeusneuvostolta valokuvateoksen statuksen. Valokuvateoksen tunnusmerkit kun eivät valokuvan hienous, vaan tekijän luovan työn vaikutus lopputulokseen. Vaikka siinä on monia elementtejä, kuten paikka, valaistus ja kuvassa olevat ihmiset, joihin en kuvaajana ole voinut vaikuttaa, niin toisaalta kuvakulma ja kuvaushetki ovat olleet minun päätettävissäni.  Kummalle annetaan suurempi merkitys teosluonteesta päätettäessä.

Niin tai näin, olen vakaasti sitä mieltä, että kuvastani tuli merkittävästi parempi sen ansiosta, että olen tiedostamattani soveltanut siihen Viimeisessä ehtoollisessa käytettyjä sommitteluelementtejä.  Ei kai ole tekijälle häpeäksi ottaa oppia mestareiden töistä. Oli se sitten Leonardo da Vincin siveltimen jälki tai Kari Enqvistin narisevan sanan säilän ironinen sivallus. Mestareita tutkimalla oppii ja omat mestarit ne on olleet mestareillakin.  Leonardo da Vincin esikuva oli Donaltello. Kari Enqvistin kirjallisista esikuvista minulla ei ole tietoa, mutta oletan niitä olleen. Päätellen vaikka siitä, että olemme olleet aikoinaan samalla science fiction kirjoittajakurssilla Orivedellä noin 30 vuotta sitten. Sillä tiellä olemme vieläkin. Tosin sillä erotuksella, että Karin tuotannossa paino on enemmän alkuosalla science, kun minulla se tuppaa livahtavan aika usein fictionin puolelle.

Valokuva on aina hyvin ohut leikkaus ajasta, paikasta ja kuvakulmasta. Itse paikalla ollut kuvaaja voi olla sitä mieltä, että leikkaus on  loistava pelkistys siitä, mikä oli olennaista. Itse en ole tästä lainkaan varma, sillä kuvaajan päässä pyörivät myös koetut äänet, hajut, liikkeet ja muut aistitut tunnelmat. Tästä videosta voi käydä kurkistamassa Taanilan ja Enqvistin keskustelun satunnaisiin paloihin. Antavatko ne valokuvalle jotain taustaa, mikä voisi aukaista katsojalle tilaisuuden luonnetta? En tiedä. Itse olen paikalla olleen kahleissa valokuvaa katsoessani.