Viimeinen ehtoollinen

Käväisin kirjamessuilla Turuus.  Kokemuksista viisastuneena olin jättänyt lompakon kotiin ja suonut itselleni kohtuullisen pienen käteiskassan kirjahankintoja varten. Sillä oli pärjättävä ja sillä pärjättiinkin. Just ja just.

Yksi muovikassiin sujahtanut kirja oli Kari Enqvistin Uskomaton matka uskovien maailmaan. Kari oli itse kertomassa kirjastaan Hannu Taanilan haastateltavana. Otin tilaisuudesta muutaman valokuvan.

Kun kotona katselin ottamiani kuvia, niin yksi niistä tuntui jotenkin oudosti tutulta. Lopulta minulla välähti: Viimeinen ehtoollinen. 

Kuulen jo korvissani äänekkäiden protestoijien kuoron. Eiväthän valokuva ja maalaus ole lainkaan samannäköisiä! Maalauksessa kaikki henkilöt ovat pödän takana, valokuvassa vain Enqvist ja Taanila. Rienausta! Kuvitteleeko Suvanto tosissaan oman snapshotinsa olevan Leonardon maalaukseen verrattavissa?

Viimeiseen kysymykseen vastaukseni on: "Kyllä". Niissä on rakenteellista samankaltaisuutta. Väännän rautalangasta.

1. Molemmissa kuvissa on voimakas syvyysperspektiivi. Viimeisessä ehtoollisessa se syntyy seinien ja katon linjoista, minun valokuvassani ihmisten katseiden suunnasta. Molemmat johdattavat katsojan katsetta kohti kuvan päähenkilöä, Jeesusta tai Kari Enqvistiä.

2. Katseiden suunnilla on kertova rooli molemmissa kuvissa. Ne ovat kohti päähenkilöä paria poikkeusta lukuun ottamatta. Näistä syntyy kuvaan ristiriitaista jännitettä.

3. Myös käsillä on merkittävä kertova rooli. Viimeisessä ehtoollisessa ne osoittavat eri suuntiin eri henkilöillä ilmentäen kunkin asemaa ja mielentilaa. Minunkin kuvassani näkyy käsiä.  Taanila on kuin Jeesuksesta toinen vasemmalta oleva Pietari,  joka viittoilee kiivaasti Herraansa kohti. Enqvist Jeesuksena on itse rauhallisuus, hänen toinen kätensä lepää pöydällä. Varmaan molemmat kädet olisivat pöydällä ellei toisen täytyisi pitää mikrofonista kiinni.

4. Minun kuvani etualalla olevat kaksi kättä kertovat nekin oman ristiriitaisen tarinansa katsojan päässä. Oikeanpuoleinen käsi toisen selässä kuvastaa luottamusta ja yhteenkuuluvaisuutta. Vasemmalla leukaa hierova käsi taas hämmennystä ja mahdollista epäuskoa.

5. Molemmat kuvat päätyvät valoon. Viimeisessä ehtoollisessa se on ikkunoista näkyvä maisema, minun kuvassani datatykin valo päähenkilöiden yläpuolella.

En millään muotoa väitä omaa valokuvaani miksikään mestariotokseksi. Se on snapshot, mutta harkittu sellainen. Mielenkiintoista olisi kuitenkin tietää, voisiko se saada tekijänoikeusneuvostolta valokuvateoksen statuksen. Valokuvateoksen tunnusmerkit kun eivät valokuvan hienous, vaan tekijän luovan työn vaikutus lopputulokseen. Vaikka siinä on monia elementtejä, kuten paikka, valaistus ja kuvassa olevat ihmiset, joihin en kuvaajana ole voinut vaikuttaa, niin toisaalta kuvakulma ja kuvaushetki ovat olleet minun päätettävissäni.  Kummalle annetaan suurempi merkitys teosluonteesta päätettäessä.

Niin tai näin, olen vakaasti sitä mieltä, että kuvastani tuli merkittävästi parempi sen ansiosta, että olen tiedostamattani soveltanut siihen Viimeisessä ehtoollisessa käytettyjä sommitteluelementtejä.  Ei kai ole tekijälle häpeäksi ottaa oppia mestareiden töistä. Oli se sitten Leonardo da Vincin siveltimen jälki tai Kari Enqvistin narisevan sanan säilän ironinen sivallus. Mestareita tutkimalla oppii ja omat mestarit ne on olleet mestareillakin.  Leonardo da Vincin esikuva oli Donaltello. Kari Enqvistin kirjallisista esikuvista minulla ei ole tietoa, mutta oletan niitä olleen. Päätellen vaikka siitä, että olemme olleet aikoinaan samalla science fiction kirjoittajakurssilla Orivedellä noin 30 vuotta sitten. Sillä tiellä olemme vieläkin. Tosin sillä erotuksella, että Karin tuotannossa paino on enemmän alkuosalla science, kun minulla se tuppaa livahtavan aika usein fictionin puolelle.

Valokuva on aina hyvin ohut leikkaus ajasta, paikasta ja kuvakulmasta. Itse paikalla ollut kuvaaja voi olla sitä mieltä, että leikkaus on  loistava pelkistys siitä, mikä oli olennaista. Itse en ole tästä lainkaan varma, sillä kuvaajan päässä pyörivät myös koetut äänet, hajut, liikkeet ja muut aistitut tunnelmat. Tästä videosta voi käydä kurkistamassa Taanilan ja Enqvistin keskustelun satunnaisiin paloihin. Antavatko ne valokuvalle jotain taustaa, mikä voisi aukaista katsojalle tilaisuuden luonnetta? En tiedä. Itse olen paikalla olleen kahleissa valokuvaa katsoessani.