Käväisin kirjamessuilla Turuus. Kokemuksista viisastuneena olin jättänyt
lompakon kotiin ja suonut itselleni kohtuullisen pienen käteiskassan
kirjahankintoja varten. Sillä oli pärjättävä ja sillä pärjättiinkin. Just ja
just.
Yksi muovikassiin sujahtanut kirja oli Kari Enqvistin
Uskomaton matka uskovien maailmaan. Kari oli itse kertomassa kirjastaan Hannu
Taanilan haastateltavana. Otin tilaisuudesta muutaman valokuvan.
Kun kotona katselin ottamiani kuvia, niin yksi niistä tuntui
jotenkin oudosti tutulta. Lopulta minulla välähti: Viimeinen ehtoollinen.
Kuulen jo korvissani äänekkäiden protestoijien kuoron. Eiväthän
valokuva ja maalaus ole lainkaan samannäköisiä! Maalauksessa kaikki henkilöt ovat pödän takana, valokuvassa vain Enqvist ja Taanila. Rienausta! Kuvitteleeko Suvanto
tosissaan oman snapshotinsa olevan Leonardon maalaukseen verrattavissa?
Viimeiseen kysymykseen vastaukseni on: "Kyllä".
Niissä on rakenteellista samankaltaisuutta. Väännän rautalangasta.
1. Molemmissa kuvissa on voimakas syvyysperspektiivi.
Viimeisessä ehtoollisessa se syntyy seinien ja katon linjoista, minun
valokuvassani ihmisten katseiden suunnasta. Molemmat johdattavat katsojan
katsetta kohti kuvan päähenkilöä, Jeesusta tai Kari Enqvistiä.
2. Katseiden suunnilla on kertova rooli molemmissa kuvissa.
Ne ovat kohti päähenkilöä paria poikkeusta lukuun ottamatta. Näistä syntyy
kuvaan ristiriitaista jännitettä.
3. Myös käsillä on merkittävä kertova rooli. Viimeisessä
ehtoollisessa ne osoittavat eri suuntiin eri henkilöillä ilmentäen kunkin
asemaa ja mielentilaa. Minunkin kuvassani näkyy käsiä. Taanila on kuin Jeesuksesta toinen vasemmalta
oleva Pietari, joka viittoilee kiivaasti
Herraansa kohti. Enqvist Jeesuksena on itse rauhallisuus, hänen toinen kätensä
lepää pöydällä. Varmaan molemmat kädet olisivat pöydällä ellei toisen täytyisi
pitää mikrofonista kiinni.
4. Minun kuvani etualalla olevat kaksi kättä kertovat nekin
oman ristiriitaisen tarinansa katsojan päässä. Oikeanpuoleinen käsi toisen selässä kuvastaa
luottamusta ja yhteenkuuluvaisuutta. Vasemmalla leukaa hierova käsi taas
hämmennystä ja mahdollista epäuskoa.
5. Molemmat kuvat päätyvät valoon. Viimeisessä ehtoollisessa
se on ikkunoista näkyvä maisema, minun kuvassani datatykin valo päähenkilöiden
yläpuolella.
En millään muotoa väitä omaa valokuvaani miksikään
mestariotokseksi. Se on snapshot, mutta harkittu sellainen. Mielenkiintoista olisi kuitenkin tietää, voisiko se saada
tekijänoikeusneuvostolta valokuvateoksen statuksen. Valokuvateoksen tunnusmerkit kun eivät valokuvan hienous, vaan tekijän luovan työn vaikutus lopputulokseen. Vaikka siinä on monia
elementtejä, kuten paikka, valaistus ja kuvassa olevat ihmiset, joihin en
kuvaajana ole voinut vaikuttaa, niin toisaalta kuvakulma ja kuvaushetki ovat
olleet minun päätettävissäni. Kummalle
annetaan suurempi merkitys teosluonteesta päätettäessä.
Niin tai näin, olen vakaasti sitä mieltä, että kuvastani tuli merkittävästi parempi sen ansiosta, että olen tiedostamattani soveltanut siihen Viimeisessä ehtoollisessa käytettyjä sommitteluelementtejä. Ei kai ole tekijälle häpeäksi ottaa oppia mestareiden töistä. Oli se sitten Leonardo da Vincin siveltimen jälki tai Kari Enqvistin narisevan sanan säilän ironinen sivallus. Mestareita tutkimalla oppii ja omat mestarit ne on olleet mestareillakin. Leonardo da Vincin esikuva oli Donaltello. Kari Enqvistin kirjallisista esikuvista minulla ei ole tietoa, mutta oletan niitä olleen. Päätellen vaikka siitä, että olemme olleet aikoinaan samalla science fiction kirjoittajakurssilla Orivedellä noin 30 vuotta sitten. Sillä tiellä olemme vieläkin. Tosin sillä erotuksella, että Karin tuotannossa paino on enemmän alkuosalla science, kun minulla se tuppaa livahtavan aika usein fictionin puolelle.
Valokuva on aina hyvin ohut leikkaus ajasta, paikasta ja kuvakulmasta. Itse paikalla ollut kuvaaja voi olla sitä mieltä, että leikkaus on loistava pelkistys siitä, mikä oli olennaista. Itse en ole tästä lainkaan varma, sillä kuvaajan päässä pyörivät myös koetut äänet, hajut, liikkeet ja muut aistitut tunnelmat. Tästä videosta voi käydä kurkistamassa Taanilan ja Enqvistin keskustelun satunnaisiin paloihin. Antavatko ne valokuvalle jotain taustaa, mikä voisi aukaista katsojalle tilaisuuden luonnetta? En tiedä. Itse olen paikalla olleen kahleissa valokuvaa katsoessani.
Niin tai näin, olen vakaasti sitä mieltä, että kuvastani tuli merkittävästi parempi sen ansiosta, että olen tiedostamattani soveltanut siihen Viimeisessä ehtoollisessa käytettyjä sommitteluelementtejä. Ei kai ole tekijälle häpeäksi ottaa oppia mestareiden töistä. Oli se sitten Leonardo da Vincin siveltimen jälki tai Kari Enqvistin narisevan sanan säilän ironinen sivallus. Mestareita tutkimalla oppii ja omat mestarit ne on olleet mestareillakin. Leonardo da Vincin esikuva oli Donaltello. Kari Enqvistin kirjallisista esikuvista minulla ei ole tietoa, mutta oletan niitä olleen. Päätellen vaikka siitä, että olemme olleet aikoinaan samalla science fiction kirjoittajakurssilla Orivedellä noin 30 vuotta sitten. Sillä tiellä olemme vieläkin. Tosin sillä erotuksella, että Karin tuotannossa paino on enemmän alkuosalla science, kun minulla se tuppaa livahtavan aika usein fictionin puolelle.
Valokuva on aina hyvin ohut leikkaus ajasta, paikasta ja kuvakulmasta. Itse paikalla ollut kuvaaja voi olla sitä mieltä, että leikkaus on loistava pelkistys siitä, mikä oli olennaista. Itse en ole tästä lainkaan varma, sillä kuvaajan päässä pyörivät myös koetut äänet, hajut, liikkeet ja muut aistitut tunnelmat. Tästä videosta voi käydä kurkistamassa Taanilan ja Enqvistin keskustelun satunnaisiin paloihin. Antavatko ne valokuvalle jotain taustaa, mikä voisi aukaista katsojalle tilaisuuden luonnetta? En tiedä. Itse olen paikalla olleen kahleissa valokuvaa katsoessani.
16 kommenttia:
Vaikeaa päättää, kumpi saa minut nauramaan enemmän: Suvannon kuvaus- vai kuva-analyysitaidot. Molemmissa amatööriys rules.
Eiköhän suutarin kannattaisi pysyä lestissään. Joku voi ottaa tämänkin blogin muuten tosissaan.
Anagrammipseudonyymi on ihan oikeassa. Suutarina pysyn lestissäni. Siksi kirjoitan mm. valokuvauksesta, fysiikasta, matematiikasta ja opettamisesta. Siis asioista, joihin olen saanut koulutusta ja joista minulla on omaa kokemusta. Toisaalta en ymmärrä, miksi blogin vaatimuksiin pitäisi kuulua, että se otetaan tosissaan.
Pore Juusa voisi valistaa meitä huonompia kuva-analyytikkoja ylivertaisilla taidoillaan, ja kertoa, missä kohden tai mikä edellä olleista viidestä yhtäläisyydestä on virheellisesti tulkittu.
Pelkkä puskasta virnuilu on analyysinä anaalista, jos muuhun ei pysty kuin huutelemaan asiattomuuksia. Jos Suvannon teksti naurattaa, niin sekin on aika paljon. Pore Juusan omat kommentit korkeintaan säälittävät. Nehän vastaavat tasoltaan korkeintaan ympäristön roskaamista esim. tyhjien pullojen heittelyllä.
Täytyy myöntää, että minullekaan ei oikein auennut nimimerkki Poren kritiikin kärjen terävyys eikä suunta. Oliko sen kohteena anagrammipersoona vai poikkitieteilijä vai molemmat vai ehklä joku ihan muu, kuten vaikka Petteri Järvinen. Samapa tuo. Sakarin kanssa samaa mieltä siinä, että puskasta väärin sammutettua huutaminen ei sijoitu erityisen korkealle debatointitaitoja paremmuusjärjestykseen aseteltaessa.
Tässä lehtikuvaaja ja kuvajournalismin opettaja Jore Puusa, Untamontie 5, 04230 Kerava gsm 050 522 1 552.
MINÄ EN ole Pore Juusa nimerkki.
Minä olen kirjoittanut, kirjoitan ja tulen kirjoittamaan aina omalla nimelläni.
Lupasin, etten kirjoita tähän Suvannon kommenttiosuuteen enää -mutta en pidä siitä että a) joku esiintyy nimelläni oli se sitten käännetty toisinpäin ja b) siitä että Suvanto ja nimimerkki Sakari koettavat vihjailla, että minä olisin Pore Juusan nimimerkin takana.
Toivon, että tämä tuli nyt selväksi.
Minusta jokaisen blogistin pitää lähteä siitä, että hänen blogissaan kommentoidaan vain omalla nimellään.
Toki omassani kolme ihmistä kommentoi etunimellään, mutta heidän asemansa koulutussektorilla ja valtionhallinnossa vuoksi olen sen pyynnästä sallinut ja valvon, etteivät he kirjoita mitään asiatonta.
Minusta on ala-arvoista käyttää katalysaattorina väärällä nimellä kirjoittavan henkilön tekstejä ja yrittää niillä provosoida reaktio, tässä toki nyt onnistuen. Toivottavasti minun ei tarvitse enää palata tähän blogiin oikaisemaan asioita.
Jore Puusa, Kerava klo 12.49 8.10-012
Maailmassa on paljon asioita, joista minäkään en hirveästi pidä. En rupea niitä tässä luettelemaan, mutta suurin osa niistä on sellaisia, joista voi todeta: "Koirat haukkuu, karavaani kulkee".
Mielestäni en ole vihjaillut nimimerkki Pore Juusan olevan todellinen henkilö Jore Puusa, vaikka anagrammi onkin. Varsinkin kun olen ymmärtänyt, että nimimerkillä kirjoittaminen on suunnilleen ala-arvoisinta, mitä Jore voi kuvitella.
Arvostan omalla nimellään kirjoittamista, mutta sallin omassa blogissani nimimerkin käytön tiettyyn rajaan asti. Se on minun ratkaisuni. Muut tekevät omat ratkaisunsa omien blogiensa suhteen. Joten kunnes toisin todistetaan, niin ainakaan minulla ei ole syytä epäillä Joren olevan nimimerkki Poren takana. Mitkä ovat nimimerkin motiivit juuri tämän nimimerkin käyttöön, sitä voin vain arvailla. Tuskin se ihan sattumalta valittu on.
Eiköhän nimimerkki Pore Juusan jäljet johda tälle sylttytehtaalle. Ainakin sen kautta on tullut koukattua.
http://pjarvinen.blogspot.fi/2009/01/kokeilussa-canon-5d-mark-ii.html
Huomio kiinnittyy Joren terävien kommenttien ohella siihen, että tittelit karisevat kommentti kommentilta aina väin vähäisemmiksi. Ensin on
Jore Puusa
Kuvajournalismilinjan johtaja
Lehtikuvaaja.
Sitten
Jore Puusa
Kuvajournalismilinjan johtaja.
Pienenee kuin pyy maailmanlopun (tulee 21.12.2012) edellä
Jore Puusa
Ja lopulta
Ei mitään.
Matti Äyräs
Berlin
> b) siitä että Suvanto ja nimimerkki Sakari koettavat vihjailla,
> että minä olisin Pore Juusan nimimerkin takana.
Vaikka kuinka monta luin Suvannon ja nimimerkki Sakarin kirjoitukset, en löytänyt niistä minkäänlaista vihjailua. Missä kohtaa vihjailua esiintyy?
Jos ihmisellä on vakaa usko siitä, että hänestä puhutaan pahaa, niin todisteet asiasta itselleen kaivetaan vaikka kiven alta. Suvanto sanoi Pore Juusan olevan anagrammipseudonyymi. Se lienee Joren mielestä vihjaus, että hän olisi ko. nimimerkki. Yhtä hyvin anagrammilla voidaan viitata nimeen Pera Juuso. Juuso on saamelainen sukunimi, joten kyseessä voisi olla myös Juuson Pertti, joka on muuttanut etunimensä jostain syystä Pertistä Peraksi. Tähän on liikkeellä.
Matti Äyräs
Berlin
Menee aika poikkitieteelliseksi, mutta tiedoksi, että Eniro löytää Torniosta Laturirinteeltä henkilön nimeltä Pertti Juuso. Siis Juuson Peran.
Et kai vihjaa, että Pertti Juuso Torniosta olisi Pore Juusa?
Kun nimimerkki Jore Puusa on moneen kertaan niin tällä kuin parilla muullakin saitilla vakuuttanut, että kirjoittaa vain omalla nimellään, niin minä ainakin uskon.
En siis vihjaile mitään.
Ilman lääninhallituksen lupaa muutan sitten tässä blogissa käyttämäni nimimerkin Pore Juusa Pera Juusoksi. Voi kutsua tuttavallisesti nimellä Juuson Pera.
Kummatkin nimimerkit ovat huonoja nimimerkkejä. Kuten edeltä käy ilmi, huono nimimerkki sotkee asioita. Vaihda vielä kerran.
Meillä juristeilla on periaatteena, että sotkuiset asiat selvitetään ja selvät asiat sotketaan. Joten siinä mielessä nimimerkkini on ammattini kanssa linjassa.
Tämä ei varsinaisesti liity pääteemaan, sivuhaaraan ehkä. Katleena Kortesuon mainiossa blogissa tänään Per Looks sivusta. Sanan poliitikko voi korvata sanalla blogisti.
http://www.eioototta.fi/2012/10/looks-on-testi-poliitikon-viestintataidolle.html
On olemassa perussääntöjä, joilla poliitikko selviää loanheittäjistä:
Älä ikinä raivostu haastattelussa tai blogissa. Se vaikuttaa siltä, kuin et osaisi hallita tunteitasi. Aggressiot herättävät yleisössä torjuntareaktion.
Älä koskaan syytä muita, ellei sinulla ole päteviä todisteita.
Älä lähde mukaan loanheittoon. Jätä haukkumiset muille.
Kohauta olkiasi pilkanteolle ja anna anteeksi - vaikka mieli tekisi tehdä jotain ihan muuta. Anteeksi antaminen on jaloa ja ihailtavaa: yleisön sympatiat kääntyvät helposti suurisydämisen puolelle.
Voit myös näyttää loukkaantumisesi. (Tätä optiota ei kukaan tainnut käyttää valtakunnan tasolla.) Itkeminen on sallittua, jos loanheitto kohdistuu sinuun henkilönä. Vaikka itkisit, älä silti raivoa. Muista varoa epäaitoa uhriutumista, koska marttyyrius ei herätä sympatioita.
Astu loukattujen puolelle. Rinnasta itsesi heihin ja kohauta olkiasi loukkaajille.
Älä koskaan vaihda leiriä loukatuista loukkaajien puolelle. Per Looks -gatessa olisi ollut katastrofaalinen moka, jos joku Perussuomalaisista olisi todennut "No kyllä niiden kuvattujen pitäisi tosiaan harkita tukkatyylejä ja vaatteita paremmin." (Tällaista kommenttia en onneksi nähnyt valtakunnan tasolla.)
Yleensä ne, joille nämä neuvot olisivat eniten tarpeeseen, ottavat niistä vähiten onkeensa. Vai mitä sanoo Poikkitieteilijä?
Lähetä kommentti