Sunday, 13 June 2010

Mr. Murphyn kanssa maapallon kokoa mittaamassa




















Olen ollut lukemattomia kertoja tilanteessa, jossa luennoidaan tai opetetaan ja demonstroidaan samaan aikaan. Sekä itse luennoimassa että seuraamassa muiden esityksiä. Suuren tilastollisen aineiston antamalla varmuudella voin väittää, että lähes aina tilaisuudessa mukana on myös Mr. Murphy. Jos jokin voi mennä pieleen, niin se myös menee.

Osana EU:n rahoittamaa Open Science Resources –projektia tein kesäkuun toisella viikolla Heurekassa kreikkalaisen filosofin Eratosthenisin jo 2200 vuotta sitten suorittama mittauksen, jossa saatiin selville maapallon ympärysmitta. Koe tehtiin yhteistyössä kreikkalaisen Ellinogermaniki Agogi koulun kanssa.
Kokeessa mitataan Auringon korkeus sen ollessa korkeimmillaan kahdessa samalla pituuspiirillä olevassa paikassa. Ellinogermaniki Agogin ja Heurekan koordinaattien pituusasteet sattuvat olemaan hyvin lähellä toisiaan. Ellinogermaniki Agogin 23°43′E ja Heurekan 25°02′E. Pituuspiirien erosta johtuva virhe laskemissa peittyisi monen muun virhelähteen alle. Mm. sen, että Aurinko ei ole pistemäinen vaan tasomainen valolähde. Siitä syystä mitattava varjon pituus on aina hieman epätarkka.
Yhteiseksi mittauspäiväksi sovittiin perjantai 11.6., koska kreikkalaisilla oli silloin koulussa yleinen tiedepäivä.
Sen verran usein Mr. Murphy oli käynyt meillä kylässä, että ymmärsin varautua sääolosuhteisiin. Kokeen vaatimaa auringonpaistetta kun ei voi taata Suomen suvessa. Siksi kokeelle oli varapäivät varsinaisen h-hetken molemmin puolin, torstaina ja lauantaina. Auringon suurin korkeuskulma muuttuu näinä perättäisinä päivinä niin vähän, että sillä ei olisi tuloksiin mitään vaikutusta.
Sääennuste näyttikin jo alkuviikosta, että torstai tulisi olemaan loppuviikon ainoa aurinkoinen päivä. Perjantaiksi ja lauantaiksi luvattiin sadetta ja se lupaus myös piti.


























Koe ja siihen kuluvat mittaukset onnistuttiin kuitenkin tekemään torstaina. Yleisö ja kokeen mittausten avustajat koostuivat pääosin leirikoululaisista, joille tässä kiitokset vielä jälkikäteenkin. Etupiha olisi ollut aika nolon tyhjää ilman teitä.

Olin käynyt keskiviikkona Korson Vatexissa, josta on muodostunut minun hovihankkijani projektien vaatimissa hankinnoissa. Nyt kohteena oli pistooli, jolla ammuksina oli imukupeilla varustetut nuolet. Heurekan hommissa yksi mukavimmista puolista on se, että aina aika ajoin saa ostella sellaisia leluja, joista lapsena saattoi vain haaveilla. Samalla ostin kaksi heittolennokkia. Tulette vielä tällä palstalla näkemään toisen lentävän – ja toisen putoavan kuin kivi.
Mutta takaisin Eratosthenesiin. Kotona kokeilin, miten hyvin imukupit tarttuisivat demonstraatiovälineenä käyttämäni karttapallon pintaan. Hyvin. Kun lätkäisin ne palloon kiinni, niin ne pysyivät siinä koko illan. Ne näyttäisivät selkeästi, miten varjon pituus riippuu pystyssä olevan pylvään sijainnista Maapallolla.
Vaan kuinkas sitten kävikään. Mikä eilen on tiukasti kiinni pysyvää, voi jo tänään olla lentoon lähtevää. Alun pomppiva kuva johtuu siitä, että kuvaajan hytkyntää ei edes kameran tärinänesto pystynyt vaimentamaan. Sen lisäksi kannattaa kiinnittää huomio kahden kokeneen avustajan ammattitaitoon. Pokka pitää, tapahtuu estradilla mitä vain.
Virheistä oppii (se onkin ainoa järkevä syy tehdä niitä). Seuraavalla kerralla laitan pylväät karttapalloon liimalla kiinni.
Miten niin seuraavalla kerralla, saattaa tarkkaavainen lukija kysyä. Eikös kokeille varatut päivät jo menneet?
Ei toki. torstaina 10.6. oli vasta kokeen testaus, ei edes kenraaliharjoitus, josta se olisi siinä mielessä käynyt hyvin, että pylväiden putoaminen ei ollut ainoa pieleen mennyt asia. Huonoa kenraalia kun tunnetusti seuraa onnistunut ensi-ilta. Eratosthenesin koetta tullaan esittämään sopivissa väleissä kesän leirikoulujen yhteydessä. Päivämäärät ovat vielä tuntemattomia, mutta paikka, kellonhetki ja säätila ovat jo tiedossa. Heurekan etupiha klo 13.00 – 13.30. Aurinko paistaa.


























Virheistä tosiaan oppii. Eikä se opetustilanteessa rajoitu pelkästään niiden tekijään, vaan se koskettaa myös kuulijaa. Tämä on yksi pedagogiikan suurista paradokseista. Muistan omalta opettajauraltani niin monta kertaa kuulleeni opettajanhuoneessa välitunnilla jotenkin seuraavan sisältöisen lauseen: ”Vaikka niin hyvin opetin, niin eivät ne mitään oppineet!” Valitettavasti ei ole opettajan vallassa päättää, mikä oppi menee perille ja mikä ei. Vai onko se edes mitenkään valitettava asia?
Opettajan tekemien virheiden etsiminen ja korjaaminen oli jo kansakoulussa pääasiallisin tapani osallistua opetukseen, eikä tyyli oppikouluun päästyäni ainakaan vähentynyt. Oman opettajaurani aikana sitten katsoin kunnia-asiakseni, että minun oppilaillani on riittävästi aineistoa tämän poikkitieteellisen pedagogisen suuntauksen toteuttamiseen. Tässä suhteessa katsonkin onnistuneeni hyvin opettajana. Korviini ei ole kantautunut kovin usein tästä eriäviä arvioita.

























Epilogi.
Kun olin kokeen jälkeen kahvilla Heurekan etupihan terassilla, niin iskin imukupit taas kiinni karttapalloon. Ne pysyivät kiinni kuin liimattuina. Katselin ympärilleni etsien Mr. Murphya. Jossainhan hänen täytyi lymytä onnistumisen aiheuttama tyytyväinen virne kasvoillaan.


























Valokuvat: Sakari Mäkelä
Videon kuvaus: Ville Eerikäinen
Piirros: Hannu Era
Avustajat: Heko, Jouko, hyvä joukko leirikoululaisia, Mr. Murphy

4 comments:

  1. Miten tuollainen pelle voi olla Heurekan palkkalistoilla? Luulisi näin arvostettuun työpaikkaan löytyvän asiallisiakin ja työnsä osaavia henkilöitä.

    ReplyDelete
  2. Sittenhän meitä on kaksi saman nimistä talossa töissä!

    ReplyDelete
  3. Ketä tarkoitat?

    ReplyDelete
  4. Timo Suvannolla on välillä turhan terävä kieli, mutta en minä häntä pelleksi sanoisi. Pelle Pelottomaksi korkeintaan.

    ReplyDelete