Kodin sisälogistiikkaa

Sisälogistiikka kuulostaa hienolta sanalta, mutta sitähän me teemme kotonakin koko ajan. Etsimme tavaroita ja siirtelemme niitä paikasta toiseen. Joillakin kodin sisälogistiikka on kunnossa, toisilla täysin retuperällä. Minä kuulun valitettavasti näihin jälkimmäisiin.
Otetaan esimerkiksi avain. Meillä kotona ovet ovat lukossa vain oltaessa pidempään poissa. Tätä silmälläpitäen olen piiloittanut kiintestön alueelle useita avaimia kuin orava käpyjä varkaiden vaikeasti arvattaviin paikkoihin, kuten ulkoeteisen kynnysmaton alle. Varmuuden vuoksi portin pielessä on ”Täällä vartion minä” –kyltti, jossa on hampaat irvessä muriseva koira. Se muistuttaa meidän hauveliamme – joskin aika etäisesti.
Ainoat avaimet, joita tarvitsen päivittäin, ovat auton ja työpaikan avaimet. Ne ovat molemmat samassa renkaassa, ikään kuin kaikki munat samassa korissa, joten avaimeni ovat aina joko tallessa tai hukassa.
Normaali kesäajan asusteeni on housut ja taskuton paita. Avaimeni ovat silloin housujen jommassa kummassa sivutaskussa. Takataskuissa en pidä niitä, koska ne painavat ilkeästi takapuolta vasten kovalla tuolilla istuttaessa.
Tämä tilanne on logistisesti vielä kohtuullisesti hallinnassani. Kun tarvitsen avaimia, työnnän molemmat käteni sivutaskuihin. Hetken etsimisen jälkeen avaimet osuvat lompakon, kännykän ja muun epämääräisen rojun seasta jompaan kumpaan käteen.
Talvella tilanne pahenee dramaattisesti. Edes autolla ei voi oikein lähteä ilman päällystakkia. Siinä on kahden rintataskun, kahden sivutaskun, kahden sisätaskun lisäksi vielä yksi vetoketjullinen hihatasku, jonne on erityisen kätevä sujauttaa avain aina välillä. Potentiaalisia avaimen paikkoja on nyt siis yhdeksän.
Autoni on 18 vuotta vanha Rellu Twingo. Se, johon Ahtisaaren Marakin ennen pressaksi tuloaan mainosti mahtuvansa. En pidä autoani koskaan lukossa, koska oletan sen markkina-arvon olevan Maran Nobelista huolimatta niin alhainen, että varkaat tuskin ovat siitä kiinnostuneita. Näin ollen yleensä istun jo tukevasti turvavöihin kyettynä autossa, kun mieleeni tulee, että auto pitäisi saada käyntiinkin. Avaimella se tapahtuisi paljon kätevämmin kuin vaikka virtajohdot yhdistämällä. Helpoin tapa kaivaa avain esille olisi nousta autosta ja tutkia yksi kerraallaan ne kaikki yhdeksän mahdollista taskua. Mutta autoon istuutuminen on pikemminkin metafyysinen olotila. Sen purkaminen vaatisi ylivoimaisia henkisiä ponnisteluja.
Auton sisällä alkaa armoton taskujen penkominen, joka varmaan ulkopuolisen silmin näyttää pakkopaidassa olevan epätoivoiselta kiemurtelulta. Lopulta avain kuitenkin yleensä löytyy. Ellei sitten ole käynyt niin, että olenkin illalla laittanut housut pesuun ja samalla laittanut avaimet ”varmaan paikkaan”. Joka on niin varma, että en enää itsekään muista sitä.
Tuntemattomassa taskussa olevan avaimen etsimisen vaikeusastetta voidaan lisätä vaikka ottamalla väsymystään itkevä lapsi syliin. Lapsen ollessa oikeassa käsivarressa avaimen tunnustelu vasemmalla kädellä housun oikeasta etutaskusta talvipakkasella ulko-ovella on urheilusuoritus, jonka vaikeuskerroin on reilusti yli kolmen – uimahypyistä tuttua asteikkoa käyttäen.
Lukija voi kysyä, että miksi en pidä avaimia ja muita tavaroitani aina niille varatuilla paikoilla. Samaa olen kysynyt itseltäni kohta jo 60 vuotta, eikä vastausta ole tullut. Toki tiedän sen, että elämä olisi paljon helpompaa, jos kodin sisälogistiikka olisi hallinnassa. Hieman omaa olotilaani helpotti, kun systemaattinen insinöörinaapurini tuli taannoin luokseni ja kertoi hukanneensa oman avaimensa. Hän oli mennyt totaaliseen paniikkiin ja täysin toimintakyvyttömäksi, kun se ei ollut omalla paikallaan avainkaapissa.
Lupasin lähteä etsimään, kun hän itseään toistellen voihki, ettei voinut kertakaikkiaan ymmärtää, missä se voisi olla, kun se ei ollut oikealla paikalla. Pudotin samanlaisen avaimen muutaman kerran avainkaapin kohdalta maahan ja katsoin, minne se putosi. Avain näytti pomppivan lattialta useimmiten kohti kenkähyllyä, joten käänsin kaikki jalkineet ylösalaisin. Hukassa ollut avain kilahti kumisaappasta lattialle. Naapurini oli varma, ettei olisi omin neuvoin löytänyt avainta ennen seuraavaa sadekeliä. Sumea logiikka toimii joskus sisälogistiikassakin.
Juuri tätä paremmaksi kodin sisälogistiikan konsultiksi minusta ei ole. Kännykän suhteen voin antaa pari koeteltua vinkkiä. Kännykkää ei kannata koskaan laittaa kotona äänettömälle. Hukkunut kännykkä löytyy nopeinten soittamalla siihen vaimon kännykällä. Elleivät molemmat satu olemaan yhtä aikaa kaiteissa. Siitä syystä meillä on kotona vielä lankapuhelin – jonka luuri ei ole langatonta mallia. Kännykkää ei ole myöskään syytä pitää rintataskussa. Sieltä se kumarruttaessa solahtaa ennemmin tai myöhemmin vessan pönttöön tai johonkin muuhun ihan yhtä epäsopivaan paikkaan.