Hole in one

Kuva: Ville Männikkö

Helsingin Sanomissa Kuluttaja-sivuilla oli 12.1.2011 seuraava pikku juttu.

Marjut Tervola
LUKIJAPOSTIA
Miksi kotivakuutus korvaa golf-porukan drinkit?

Lukija huomasi Tryg-vakuutusyhtiön tiedotteesta, että yhtiö on lanseerannut Stockmannin MasterCard-asiakkaille Hole in one -edun. Sen saa, kun lyö golfissa pallon kerralla reikään, ja kaveri todistaa.

Etu pitää sisällään enintään 400 euron juomatarjoilut golfravintolassa ilman omavastuuta.

Lukijan kotivakuutusmaksu nousi vuodenvaihteessa 30 euroa. "Päätin, etten maksa tällaisia elitistisiä harrastuksia ja niiden juhlimista ja vaihdoin vakuutukseni toiseen yhtiöön", hän kirjoitti.

Miten harrastukseen liittyvä etu sopii vahinkovakuutukseen, Trygin tuotepäällikkö Thomas Hacklin?

"Tämä on markkinointinäkökulmasta mietitty etu. Stockmannilla on asiakkaina paljon golfin pelaajia. Etu ei ole poikkeuksellinen, sillä muillakin vakuutusyhtiöillä, kuten Ifillä, on vastaava. "

Onko muiden lajien harrastajille etuja?

"Ei ole. Hole in one -etu pitää nähdä oikeastaan bonuksena, lisänä, joka ei nosta vakuutuksen hintaa."

Lukijan vakuutus oli kuitenkin kallistunut.

"Se ei liity etuun, vaan yleiseen vakuutusten hintakehitykseen. Viime vuonna oli paljon vahinkoja aiheuttaneita tulvia. Myös runsasluminen talvi nosti vakuutusyhtiöiden maksamia korvaussummia. Hole in onen merkitys korvausmenona on olematon. Toistaiseksi sitä ei ole tapahtunut koskaan."

Onko siis kyse markkinointijiposta jota käytännössä ei tarvitse korvata, koska lyönti on niin harvinainen?

"Vielä sitä ei ole tapahtunut, mutta koskaan ei tiedä."

Onko tasa-arvoista, että kaikki maksavat vakuutuksesta mutta vain golffarit voivat hyötyä?

"Etu ei vaikuta hintaan. Näin ollen se ei ainakaan huononna tuotettamme."

Kannustaako "ystävä todistaa" -etu vakuutuspetokseen?

"Korvauksen saamiseksi on myös toimitettava golfkentän ravintolan tai caddiemasterin täyttämä lomake, että lyönti on tapahtunut. Se on mainittu myös vakuutusehdoissa."

Miksi pidätte etua tarpeellisena, Stockmannin markkinointijohtaja Maaret Kuisma?

"Vakuutukset voivat korvata monenlaisia vahinkoja, miksei sitten holariakin? Golfin sääntöjen mukaan lyöjän on tarjottava kierros isolle porukalle, ja se on pelaajalle iso kustannus. En näe, miksei se sopisi vakuutukseen. Me toivomme, että kanta-asiakkuus tuo asiakkaille monenlaisia etuja."

Miten juomatarjoiluetu sopii kotivakuutukseen, jonka korvausehdot ovat yleensä tiukat, Finanssialan keskusliiton vakuutus- ja rahoitusneuvonnan johtaja Irene Luukkonen?

"Se on yksi etu muiden joukossa. Yksi vakuutusyhtiö oli kerran aikeissa poistaa vakuutuksestaan kyseisen edun, mutta asiakkaat valittivat. Joillekin etu on tärkeä, toisille mitätön."

Seuraavana päivänä lehdessä oli vastine

Hole in one on lähes mahdoton

Helsingin Sanomissa (Kuluttaja 12. 1.) oli vakuutusasiakkaan aloitteesta kirjoitettu juttu "Miksi kotivakuutus korvaa golf-porukan drinkit?". Jokainen kokenut golfari tietää, miten harvinaista on saada pallo yhdellä lyönnillä tiiauspaikalta reikään.

Minä aloitin golfin vuonna 1991 eikä ässä ole vielä onnistunut, vaikka kierroksia on takana jo lähes kaksituhatta. Ja moni ammattilainen tai muu kilpapelaaja on vielä samassa tilanteessa. Onneksi jutussa haastatellut vakuutusyhtiöiden edustajat tiesivät asian oikean laidan.

Jutussa oli toinenkin asiantuntemattomuus.

Kuvassa olevalla pallolla ei saa pelata kentällä, sillä se ei ole pelipallo vaan rangella eli harjoituskentällä käytettävä pallo.

Eero Backman
puheenjohtaja
Keimola Golf Vantaa ry


Finnair mainostaa nettisivuillaan

Lisäksi Finnair Plus Visa Goldin matkavakuutus sisältää Hole in One turvan. Jos teet hole-in-one lyönnin matkallasi, vakuutuksesta korvataan samaan aikaan samalla golfkentällä olleille muille pelaajille juomatarjoilusta aiheutuneet kustannukset 850 euroon asti.

Wikipedia määrittelee vakuutuksen seuraavasti

Vakuutus on menettely, jolla tietyn riskin alaiset henkilöt tai yritykset sopivat vahinkojen tasaamiseen erikoistuneen laitoksen kanssa siitä, että laitos riskin toteutuessa korvaa aiheutuneen vahingon. Näin syntyvää sopimusta kutsutaan vakuutukseksi.

Viisi poikkitieteellistä kommenttia yllä oleviin

1. Ilmaisia lounaita ei tunnetusti ole. Jokaisen, vaikka kuinka harvinaisen, hole in one samppakaljan kanssa läträämisen maksavat viime kädessä vakuutuksen ottajat, ei vakuutusyhtiö.
2. Minusta kyseessä on moraliteetti. Minua hävettää jokaisen hole in one vakuutukseen sotkeutuneen puolesta. Oli kyseessä vakuutuksen tarjoaja, sen ostaja tai sen avulla saatuja ”ilmaisia” samppakaljoja kohottava. Hole in one on varmasti puhdas vahinko, mutta ei sillä semanttisella merkityksellä, mikä sanalle vakuutustoiminnan ideassa on määritelty.
3. Golf on hauska harrastus. Vaikka en itse sitä harrastakaan, niin suon sen tuoman ilon mieluusti innokkaille golfareille, mutta en omassa kotivakuutuksessani halua osallistua hole in one samppanjoiden tarjoilukustannuksiin. Olivat ne kuinka mitättömät tahansa.
4. Ehkä kuvaavaa joidenkin golfareiden vieraantumisesta elämän arjesta on Eero Backmanin kommentti ”väärästä” pallosta. Eihän missään oltu väitettykään, että kyseessä on virallinen pelipallo.
5. Täällä todellinen hole in one. Kattaisikohan  hole in one -vakuutus tämänkin tarjoilun kulut?

Amesin huone

Amesin huoneen avulla voidaan hyvin havainnollistaa vaikka perheen sisäistä hierarkiaa. Tässä kuvassa etsitään kaapin paikkaa. Se tulee nähtävästi vasempaan takanurkkaan, jonne se ilmiselvästi ainakin mahtuu.

Ihminen hahmottaa kohteiden etäisyyksiä useilla eri tavoilla. Kahden silmän ansiosta aivoissa muodostuva stereokuva on tehokas arvioitaessa lähellä olevien kohteiden etäisyyttä. Samoin silmän tarkentuminen auttaa etäsiyyden arvioimisessa. Jos kahdesta kohteesta toinen nähdään terävänä ja toinen epäterävänä, niin aivot tulkitsevat automaattisesti niiden olevan eri etäisyyksillä.
Aivojen automaattinen etäisyyden mittaus tekee myös paljon muita epäsuoria päätelmiä. Jos samanlainen kohde näkyy isona ja pienenä, niin isona näkyvä on ilman muuta lähempänä. Ellei sitten käy niin, että pieni kohde näkyy ison kohteen edessä. Silloin kohteet koetaan eri kokoisiksi.
Tähän aivojen kokemaan ristiriitaan kohteen havaitun koon ja kuvitellun etäisyyden välillä perustuu tunnettu paradoksi, jossa horisontin lähellä oleva Kuu koetaan suurempana kuin korkealla taivalla oleva. Tästä tarkemmin aikaisemmassa blogissani.
Perspektiivi on yksi keskeisimmistä tekijöistä arvioidessamme esineiden etäisyyttä ja kokoa. Se on niin dominoiva, että jos perspektiiviä onnistutaan sopivasti vääristämään, niin aivomme tulkitsevat mieluummin vääristetyn perspektiivin oikeaksi ja ilmiselvätkin ristiriidat esineiden näennäisessä koossa todellisiksi. Paras esimerkki tästä ja minun ehdoton suosikkikohteeni eri tiedekeskuksissa on Amesin huone.

Ensimmäisen tällaisen perspektiiviharhaisen huoneen rakensi amerikkalainen tiedemies Adelbert Ames, Jr. vuonna 1935 ja siitä lähtien se on hämmästyttänyt satoja miljoonia erilaisissa näyttelyissä ja tiedekeskuksissa. Amesin huoneen perusperiaate on hyvin yksinkertainen. Olemme niin tottuneita siihen, että huoneet ovat suorakaiteen muotoisia koppeja, että kaikki tämän kanssa ristiriidassa oleva visuaalinen tieto koetaan vääräksi. Jopa aivan päättömät ihmisten väliset kokoerot.

kuva: Leena Salmi
Poikkitieteilijä virittelee kameraansa kuvauspölkylle Amos Andersonin museon Amasin huoneen edessä.

Minulla oli viime kesänä hyvä tilaisuus päästä vertailemaan kahta eri Amesin huonetta. Budapestin tiedekeskuksen huone oli siinä mielessä perinteinen, että siinä huoneeseen kurkistettiin pienestä ikkunasta, jolloin huoneen todellista muotoa ei päässyt missään vaiheessa kunnolla hahmottamaan. Sen sijaan Amos Andersonin taidemuseossa oleva Amesin huone oli avoin tila. Kameratelineen kohdalta katsottaessa näköharha oli kuitenkin siinäkin hyvin hämmentävä, vaikka sen syntyminen oli ihan eri tavalla näkyvillä. Harha syntyi jopa molemmat silmät auki katsottaessa. Stereonäkökään ei siis poista ainakaan kokonaan illuusiota, mutta voimakkain se on tietysti yhdellä silmällä katsottaessa ja vielä voimakkaampi kameran kuvassa, jossa konstruktio ei näy. Mielenkiintoista on sekin, että ihmisen liikkuessa Amesin huoneessa aivot tulkitsevat liikkujan koon muuttuvan oli se kuinka järjenvastaista tahansa.
Täällä video Amesin huoneesta sekä Suomessa että Unkarissa.

Televisiotekniikan viimeisintä huutoa ovat 3D-televisot. Katselin kodinkoneliikkeessä demoa 3D-televisiosta. Ei liene mikään yllätys, että demo oli tehty Grand Canyonissa. Varsin vakuuttavaa sinänsä, mutta en jaksaisi millään katsoa pelkästään Grand Canyon –elokuvia. Sitä paitsi stereonäkö on vain yksi tekijä niiden monien joukossa, joiden ansiosta silmän muodostama 2-ulotteinen kuva koetaan 3-ulotteisena tilana. En jaksa uskoa 3D-television loistavaan tulevaisuuteen. Sitä paitsi minä haluan pitää hieman etäisyyttä television henkilöihin. En halua heidän tulevan yhtään enemmän olohuoneeseeni kuin mitä he nyt tekevät.
Menkööt teeman liittyen seuraava loppukevennys. Kun katselee nykyisiä aikuisviihteen (mikä ilmaisu, eikö pornolehteä voida kutsua enää omalla nimellään) lehtiä tai videoita tai vaikka nettisivuja, niin voi olla vaikeaa ymmärtää, millainen tilanne oli vaikka minun nuoruudessani. Kun nykyään alan tavara muistuttaa lähinnä sisäkuminäyttelyä, niin noin ½ vuosisataa sitten lehdissä oli kuvia vähäpukeisista tytöistä ja hyvin viattomia eroottisia tarinoita. Yksi on erityisesti jäänyt mieleeni. Sen nimi oli ”Tarvajärvi vaatekaapissa”. Tarinan juonessa ei suinkaan ollut oikeaa Tarvaa piilossa vaatekaapissa aviomiehen tullessa paikalle, vaan naisen kirjoittamaksi laitettu kertomus siitä, miten hänellä oli televisio sijoitettu makuuhuoneen vaatekaappiin. Kirjoittaja koki saavansa eroottisia elämyksiä, kun hän katseli sängyssään maaten Tarvajärven laatikkoleikkiä. Sen enempää yksityiskohtiin ei menty.
Tällaisella seksivalistuksella minäkin olen elämässä jotenkin pärjännyt. Olisiko tilanne jotenkin erilainen, jos olisin saanut seksivalistuksen virtuaalisesti 3D-muodossa?

Alla oleva kuvasarja pyrkii havainnollistamaan sitä, miten kahden esineen kuvitellut etäisyydet kuvassa vaihtelee. Koska lopullinen tulkinta tapahtuu katsojan aivoissa, niin eri ihmiset voivat kokea pallojen väliset etäsiyydet eri tavalla. Joten jos kuvateksti on ristiriidassa sinun kokemasi välillä, niin kuvateksti on väärässä - sinun suhteesi. Kuville ei kkannata myöskään antaa taiteellisia pisteitä. Pallot ovat siinä vain asian havainollistamiseksi. Klikkaamalla hiirellä kuvaa ne saa hieman suuremmiksi.

Tässä kuvassa on itsessään aika voimakas syvyysvaikutelma. Se on otettu hyvin laakakulmaisella objektiivilla ja siinä on parikin voimakasta perspektiivilinjaa. Kuva on otettu 15 mm kalansilmäobjektiivillä täyden kinokoon kennon kameralla. Itse asiassa kuvakulma vastaa aika hyvin ihmisen yhdellä silmällä kerrallaan näkemää kuvaa. Siihen tosin yhtäläisyydet suunnilleen loppuvatkin. Lopullinen kuva aivoihin muodostuu ihan erilaisen prosessin seurauksena kuin kameran kuva ensin kennolle ja sitten digitaalisen prosessin myötä näytölle. Siitä joskus toiste tarkemmin.

Perustilanne. Ylempänä perspektiivilinjan suunnassa oleva pienempi samanlainen pallo on kauempana.

Sumentamalla toista palloa voidaan jäljitellä silmän tarkentumismekanismia ja korostaa pallojen etäisyyseroa.

Syvyysvaikutelma on voimakkaampi, jos lähemmäksi ajateltu pallo on terävä ja kauempana oleva pallo sekä muu tausta epäteräviä.

Pienemmän pallon ollessa perspektiivisesti "väärällä" puolella, syntyy ristiriitainen havainto. Onko alempana oleva pallo pienempi vain kauempana?

Jos pienemmästä pallosta tehdään epäterävä, niin se koetaan helpommin lähempänä olevana. Samalla sen kokoero suureen palloon kasvaa, koska kauempana olevan suuremman pallon on oltava sitä merkittävästi suurempi.

Jos esineet ovat osin päällekkäin, niin tulkinta on helppo. Kokonaan näkyvä on lähempänä.

Samanlaiset samankokoiset esineet mielletään yhtä kaukana oleviksi. Jotkut voivat kokea ylempnä olevan hieman suuremmaksi, koska ylempänä oleva koetaan kauempana olevaksi yläperspektiivissä olevassa kuvassa. Kyseessä on sama ilmiö kuin tekstissäkin viitatussa kuuilluusiossa.

Osin päällekkäin olevista palloista taaimmainen tuntuu olevan jopa kuvassa suurempi. Todellisuudessa pallot ovat toistensa tarkkoja kopioita.

Ristiriita. Pallot ovat kuvassa täsmälleen samankokoiset. Kokemuksesta kuitenkin tiedetään koripallon olevan tennispalloa suuremman. Siis samankokoinen ja ylempänä näkyvä koripallo on kauempana.

Tuplaristiriita. Tennispallo on kuvassa saman kokoinen kuin koripallo, mutta se tiedetään pienemmäksi. Tämän kuvan eri ihmiset hahmottavat eri tavoilla. Luontevin tulkinta lienee kuitenkin se, että koripallo on kauempana.

Lisää ristiriitoja. Nyt katsoja on pakko tulkita joko tennispallo ylisuureksi tai koripallo minipalloksi.

Tämä on helpompi, vaikka perspektiivin suunta on "väärä". Tennispallo on selvästi lähempänä.

"Oikea" perspektiivin suunta pallojen välillä helpottaa tulkintaa. Pallojen välillä ei ole ristiriitaisuuksia

Tekemällä koripallosta hieman epäterävän ja taustasta vielä enemmän, voidaan korostaa pallojen etäisyyksiä kamerasta ja taustasta. Tennispallo on lähinnä ja koripallo hieman kauempana, mutta kuitenkin selvästi taustaa lähempänä.

Valokuvaaja vs. taksikuski

 

Robert De Niro Martin Scorsesen elokuvassa Taxi Driver. Valokuvaaja on kameran toisella puolella

Valokuva ja auto ovat tämän päivän karkeasta perspektiivistä katsoen suunnilleen yhtä vanhoja keksintöjä, noin 200 vuoden ikäisiä. Molemmille on tyypillistä, että niiden syntymäaika on vähän veteen piirretyn viivan kaltainen, selkeätä yksikäsitteistä keksimisvuotta ei ole.

Varhaisimmaksi autoksi sanotaan usein Nicolas Josef Cugnot'n kolmipyöräinen höyryautoa vuodelta 1769. Ainakin sitä pidetään ensimmäisenä konevoimalla liikkuvana ajoneuvona.

Ensimmäinen pysyvä valokuva taas on Joseph Nicéphore Niépcen vuonna 1826 ottama Näkymä Le Grasin ikkunasta.

Yhteistä näiden keksintöjen historiassa on myös se, että ne olivat pitkään vain harvojen ja valittujen käytössä. Muistan omasta lapsuudestani 1950-luvulta, että isoisää ja isoäitiä mentiin aina vastaan Lastusen pirssillä, kun isovanhempani saapuivat Oulusta junalla Oriveden rautatieasemalle. Harvat valokuvat otatettiin joko valokuvaamossa tai sitten kiertävät kuvaajat ottivat ne. Näin ikuistettiin esimerkiksi lukemattomat ikäluokat kouluissa pulpeteissaan istumassa ennen Seppälän koulukuvat Oy:n aikaa.

Minun perheestäni on tuolta ajalta paljon normaalia enemmän valokuvia, koska sekä isäni että isoisäni olivat innokkaita fotareita tartuttaen harrastuksen myös minuun monin kohtalokkain seurauksin. Muutoin kameran omistaminen oli vielä 50-luvulla selkeä poikkeus, kuten myös auton. Sekä valokuvaus- että kyyditystarpeet hoidettiin ostamalla ne kyseisiltä ammatinharjoittajilta.

Tänään kaikki on toisin. Lähes joka taloudessa on vähintään yksi auto ja käytännössä jokaisella lukutaitoisella on kamera, jos ei muualla niin kännykässä ainakin. Valokuvaus- ja kyydityspalveluita ei tarvitse enää ostaa kuin poikkeustapauksissa. Mihin tämä on johtanut?

Koulutettuja valokuvaajia tässä maassa on aivan tolkuton määrä tarpeeseen nähden. En ryhdy tässä erittelemään syitä, miksi näin on. Seuraus on kuitenkin ilmeinen. Suurimmalle osalle koulutetuista valokuvaajista ei löydy ammatiksi asti valokuva-alan töitä. Se, että osalla fotareista työn puute johtuu yksinkertaisesti ammattitaidon puutteesta, on sekin toisen saarnan aihe. Epistolaa siitä vaikka Matin mietteissä.

Taksikuskeilla ei mene yhtä huonosti. Tosin parkuvat hekin, mutta ei sellaista ammattikuntaa olekaan, joka ei itkisi joko pieniä tuloja tai hankalia työaikoja – yleensä molempia. Taksin ajaminen on luvanvaraista työtä ja taksilupia myönnetään rajallinen määrä. Lisäksi taksimaksut ovat säänneltyjä. Alalla ei ole käytännössä todellista kilpailua.

Pitäisikö ammattimainen valokuvaaminenkin muuttaa luvanvaraiseksi? Tämän suuntaisia ajatuksia on esittänyt mm. HEO:n kuvajournalismin linjan johtaja Jore Puusa niin useilla foorumeilla, että tuskin ainakaan valokuvapiireissä on ketään niistä paitsi jäänyttä. Valokuvaajan ammattia saisivat harjoittaa vain koulutetut kuvaajat. Pois lukien erilaisia epämääräisiä kansanopistokursseja käyneet diletantit, paitsi näistä mukaan lukien HEO:sta valmistuneet kuvajournalistit.

Minusta ei. Suomessa ammattikuntalaitos lakkautettiin vuonna 1868, kun kaupasta ja elinkeinoista säädettiin uusi asetus, jolla pyrittiin toteuttamaan elinkeinovapaus. Lakkautettujen ammattikuntien tilalle perustettiin kuitenkin erityisiä elinkeinonharjoittajien yhdistyksiä, jotka myönsivät kisällin- ja mestarintodistuksia, mutta joilla ei enää ollut yksinoikeutta ammattien harjoittamiseen. Näin toimii mm. Suomen Ammattivalokuvaajat ry. SAV:n myöntämä mestarinarvo on selkeä takuu sen omistajan taidoista valokuvaajana – tässä tapauksessa yleensä muotokuvaajana.

En näe mitään syytä, miksi valokuvauksen pitäisi olla luvallinen ammatti – edes suojattu ammattinimike. Miten se poikkeaa taksikuskista, jonka ammattiluvan voi hankkia parhaimmillaan kuka tahansa ajokortin omaava muutaman kuukauden opintojen jälkeen? Tai sähköasentajasta tai lääkäristä, joiksi Jorekin on leikkisästi usein ilmoittanut ryhtyvänsä ja tekevänsä hommat puoleen hintaan?

Ne ovat kaikki ammatteja, joissa ammatinharjoittaja on varsin konkreettisesti vastuussa asiakkaan turvallisuudesta, jopa hengestä. Ainakaan minä en haluaisi Suomeen tästä kirjoituspaikastani jo 100 kilometrin päässä rehottavaa systeemiä, jossa yöllä taksiin istuutuessasi et voi olla varma, pääsetkö tilaamaasi osoitteeseen ja jos pääset, niin millä hinnalla.

Eivät luvanvaraisetkaan ammatit suinkaan ole ongelmattomia. Esimerkiksi yhtiömuotoisilla taksiluvilla käyty keinottelu johti hyvin vääristyneisiin tilanteisiin. Muutamalla sadalla markalla viranomaisilta hankitusta yhtiömuotoisesta taksiluvasta saatettiin maksaa miljoona markkaa. Jos se ei ole ansiotonta arvonnousua, niin ei sitten mikään. Systeemi on poistumassa, ihan tarkkaan en nykyistä tilannetta tunne. Tänä päivänä taksiluvan saa (jos sellaisen saa) 300 eurolla, mutta netissä yhtiömuotoisia lupia näkyy olevan myynnissä noin 100.000 eurolla. Toki siihen tulee yleensä auto mukaan, mutta siitä huolimatta. Jos joku lukijoista tietää enemmän, niin kommentit otetaan mieluusti vastaan.