Vaikka tekee kipeää, ei haittaa

Talollani alkaa olla ikää 60-vuotta. Minä olen vaimoni kanssa nykyään sen pitkäaikaisen asukas. Vaikka sodasta oli rakentamisen aikaan kulunut jo kymmenisen vuotta, niin vallinnut asuntopula oli vielä osittain sota-ajan ja siirtolaisuuden peruja. Se näkyi rakennustyön tarpeellisuuden perusteluissa. Tonttikin oli rintamamiestontti, joita lunastettiin rintamamiesten tarpeisiin. Läheskään aina se ei tapahtunut vapaaehtoisesti. 

Talon kustannusarvio oli 1,6 miljoonaa markkaa. Se vastaa nykyrahassa noin 52.000 euroa. Katselin netistä tämän kokoisten talopakettien hintoja. Itse paketit olivat aika tarkkaan juuri 50.000:n euron molemmin puolin, asennettuina tietysti noin kolme kertaa niin kalliita. Viljo Kutilainen rakensi omansa ajan tavan mukaan hartiapankkia käyttäen, mikä näkyikin joinakin aika omaperäisinä ratkaisuina. 

Facebookin on perustettu Pakolaisten vieraanvaraisuus-ryhmä. En epäile ja väheksy lainkaan ihmisten auttamishalua ja vielä vähemmän epäilen pakolaisten hätää ja avun tarvetta. Hieman kyyninen olo tuli kuitenkin, kun lueskelin ryhmään liittyneiden kommentteja. Tyypillisiä auttamiskeinoja tuntuivat olevan villasukkien ompeleminen, pakolaisten kutsuminen päiväkahville ja nurkissa pyörivän itselle tarpeettoman rojun, kuten vanhojen polkupyörien, roudaaminen pakolaisten käytettäväksi. Siis kaikkea sellaista toimintaa, jolla vähällä vaivalla ja pienillä uhrauksilla saa ainakin itselleen hyvän mielen.

En voinut olla vertaamatta tätä nykyistä pakolaistilannetta karjalaisten asuttamiseen 70 vuotta sitten. Silloinhan piti hyvin lyhyessä ajassa sijoittaa noin 420.000 siirtolaista. Se ei käynyt suinkaan kivuttomasti, kun se väistämättä tarkoitti sitä, että siirtolaisten hyväksi jouduttiin tekemään maiden ja kiinteistöjen pakkolunastuksia. Jonnekin siirtolaiset piti majoittaakin, jolloin monet joutuivat luovuttamaan osan omista asumistiloistaan siirtolaisille. Ei aina vapaaehtoisesti eikä iloisin mielin.

Kyse oli kuitenkin saman maan kansalaisista, jotka olivat saman näköisiä, uskoivat samaan oikeudenmukaiseen Jumalaan (usko Jumalan oikeudenmukaisuuteen saattoi tosin olla hetkittäin koetuksella) ja puhuivat vielä samaa kieltäkin (mitä nyt lievä kielimuuri erotti pitkän itä-länsi suunnassa tehneen evakkomatkan siirtolaiset paikkakuntalaisista, kuten Metsäpirtistä Laitilaan muuttaneen appiukkoni). Kun tätäkään ei saatu ihan sopuisasti hoidettua, niin ennuste tässä suhteessa nykyisestä kehityksestä ei ole kovin positiivinen.

Toisaalta karjalaistenkin asuttamisesta selvittiin, kun oli pakko selvitä. Tähän perustuu optimistini nykyisen pakolaistulvan (joka muuten on vasta alussa) ratkaisemisesta. Sekin on pakko selvittää jollain tavalla, joka ei voi olla pakolaisten hukuttaminen Välimereen tai tukehduttaminen Itävallan autobaanoille.

Ratkaisu tulee vaatimaan kuitenkin uhrauksia myös yksilötasolla, jotka ovat ihan eri suuruusluokkaa kuin villasukkien kutomisesta kipeytyneet sormet tai romujen kuljetukseen käytetyn peräkärryn vuokrausmaksut. Näitä miettiessäni Malmstenin Totisen pojan jenkan sanoin "mä ajattelin näin, itsekseni nimittäin", millaisiin uhrauksiin olisin itse valmis. Mikä olisi minulle sellaista, että vaikka tekee vähän kipeää, niin ei haittaa?

Pakolaisten vastaanotto tietää kustannuksia. Olisin valmis siihen, että tähän kerätään korvamerkitty pakolaisvero vähän samaan tapaan kuin YLE-vero. Minun mielestäni sen pitäisi olla sekä ansiotulon että pääomatulon huomioiva progressiivinen vero. Itse en ole varakas enkä hyvätuloinen, hyvin toimeentuleva kuitenkin. Jos jotenkin normittaisin veron suuruuden itseeni, niin sanoisin itselleni 500 €/kk olevan sellainen summa, joka ei vielä tee kovin kipeää ja ei myöskään haittaa arkista elämää. Suunnilleen näin paljon minun tuloistani putoilee taskusta ja valuu löysästi sormien lävitse kuukaudessa. Siitä voisin hyvin luopua.

Seuraava kohde on aika hypoteettinen. Omistan Orivedellä kaksi asuntoa, joista toinen on juuri ja juuri talviasuttava vähällä käytöllä oleva kesämökki (ainakin pakolaisleiriin telttamajoitukseen verrattuna jopa luksusta) ja toinen rivitalonpätkä. Hypoteettisia siinä mielessä, että omistan mökistä 1/4 ja rivarista perintöni tulee (luultavasti) olemaan niin ikään 1/4. Jos valtio päättäisi pakkolunastaa vaikka ilman korvausta tällaiset tyhjillään olevat kiinteistöt pakolaisten käyttöön, niin toki se tekisi vähän kipeää, mutta ei haittaisi millään tavalla jokapäiväistä arkeani. Siskoillani saattaa olla asian haittaavuudesta erilainen näkemys.

Omistan myös kiinteistön Rekolassa. Se on rakennettu 50-luvun puolessa välin asuntopulan aikaan. Vielä meidän muuttaessamme taloon vuonna 1985 yläkerta oli rintamamiestaloille tyypilliseen tapaan omana alivuokralaisasuntona omine keittiöineen ja vessoineen. Kiinteistöön kuuluu myös erillinen saunarakennus, jossa juuri nakuttelen tätäkin tekstiä. Sekä talon yläkerran että tämän saunarakennuksen voisi varsin vähäisin kustannuksin muuttaa pakolaisten asunnoiksi. Se ei tekisi edes kovin kipeää, mutta yksityiseen tottuneena olettaisin sen haittaavan arkeani. Siinä siis minun kamelini selkä katkeaisi. En olisi valmis vapaaehtoisesti luovuttamaan tiloja omasta asunnostani pakolaisten asuttamiseksi. Syyt eivät siis olisi niinkään taloudelliset kuin mukavuudenhaluiset.

Teoreettisesti laskien (pitäen sisällään siskojen myötämielisyyden asialle) minulta löytyisi majoituskapasiteettia noin 30 pakolaiselle ja vielä 500 euroa kuukaudessa ruokarahaakin päälle. Ei sillä koko porukkaa ruokittaisi, mutta aika paljon peruselintarvikkeita tällä summalla kuitenkin saisi. Kolmasosan tästä majoituskapasiteetista luovuttaisin itsekkäistä syistä vasta pitkin hampain enkä muutenkaan aio lähteä ilman kollektiivisia päätöksiä olemaan aloitteellinen. Sooloilusta kun tuppaa tulemaan vain kaikille paha mieli. 

Ei varmaan olisi itse kullekin pahitteeksi pohtia, mihin uhrauksiin olisi omalta kohdaltaan valmis pakolaisten auttamiseksi. Nimby -tyyppisten ratkaisujen puolesta on aika helppo pitää vieraanvaraista tervetuloa-mattoa ulko-oven portailla, mutta kun mennään sille epämukavuusalueelle, jossa alkaa sekä tehdä kipeää että haitata, niin tilanne saattaa ollakin toinen.