Toivo Kärki ja minä

Käyttämättömäksi jäänyt henkilökuva Toivo Kärjestä pari vuotta ennen Kärjen kuolemaa hänen toimistossaan. Mielestäni sain tähän kuvaan jotain sellaista olennaista, jota olin aistivinani hänessä sen tunnin aikana, jolloin häntä kuvailin. Ainakin tupakan, jota Kärki sauhutteli koko sen määrän, minkä lääkäri oli hänelle luvannut ja ehkä vielä hieman enemmänkin. Kun toinen haastattelija oli vähintään yhtä kova tupakkamies, niin toimistohuone oli välillä aika sakean savun peitossa.

Toivo Kärjen syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta. Hesarissa oli hyvä juttu Kärjestä ja Yle näyttää lauantaina Kärjen haastattelun vuodelta 1980. Se tuli jo eilen ensimmäisen kerran. Kannattaa katsoa, jos suomalaisen kevyen musiikin historia yhtään kiinnostaa.

Minulla on onni ja kunnia tavata Kärki pari-kolme vuotta ennen maestron kuolemaa, muistaakseni vuonna 1989. Tarina meni suunnilleen näin.

Tein Apu-lehteen tarinan muotoon tehtyjä lehden omia mainoksia tunnetuista henkilöistä. Idean isä ja primusmotor oli pitkäaikainen ystäväni, nyt jo edesmennyt muusikko Markku Suominen. Työnjakomme oli sellainen, että kun Markku tunsi hirveän määrän julkisuuden henkilöitä, niin hän hoiti kontaktit ja minä kuvasin ja purin nauhalta tekstiksi haastattelut. Ainoa ongelma tässä oli se, että Markku suulaana persoonana ei osannut aina antaa oikein suunvuoroa haastateltaville. Onneksi mainoksiin tulevat tekstit olivat niin lyhyitä, että jotain haastateltavan sanomaakin nauhoilta irtosi.

Ennen Kärkeä olimme tehneet jutut  ainakin Kalle Päätalosta, Tarja Ylitalosta ja Anu Pentikistä. Joku muukin saattoi olla, mutta ihan kaikkia en enää muista. Itsekin pohjoisesta (no Kajaanista nyt ainakin) kotoisin olevana Markulla oli hyvä kontaktipinta saman suunnan ihmisiin.

Nyt olimme tulossa etelään. Kärki oli ensimmäisenä listalla. Ainakin Kirkan kanssa oli jo sovittu jutusta.

Kärjen tapasimme Pitäjänmäellä hänen toimistossaan. Kello oli selvästi normaalin työajan ylitse, eikä paikalla ollut muita kuin Kärki omassa huoneessaan. Koputimme oveen.

- Sisään vain, kuului oven takaa.

- Tjah! Ja mitähän herroilla on mielessä? Jos se on jokin mainos, niin sen saatte heti unohtaa.

Tämä vaatii nyt hieman taustoitusta. Ensinnäkin Kärjen kommenttien tavaramerkki oli lauseen alussa oleva terävästi lausuttu "Tjah!". Se ei ollut mikään lyhyt löysä "Jah" tai pitkä "Tjaah!", kuten Hesarin jutussa on kirjoitettu. TV:n dokumentissa on tämä "Tjah!" parikin kertaa kuultavissa autenttisena.

Toiseksi Markku oli aikoinaan Kärjen löytö. Kärki oli hommannut vasta 17-vuotiaalle Markulle 1960-luvun lopussa levytettäväksi kappaleen "Hän" (hän rikkoi pölynimurin), josta tulikin melkoinen menestys. Kärki oli myös havainnut heti Markun suunnattoman musikaalisen lahjakkuuden, johon kuului mm. absoluuttinen sävelkorva. Mikä muodostui myöhemmin lähinnä kiroukseksi Markulle. Hän ei kärsinyt kuunnella lainkaan pieleen soitettua tai laulettua musiikkia.

Haastattelusta oli siis sovittu aikaisemmin, mutta sen varsinainen tarkoitus oli jäänyt vielä Markulta kertomatta. Vanhana kettuna Kärki oli kuitenkin osannut lukea rivien välistä tai puheiden takaa, mikä mielessä herrat olivat paikalle tulleet.

Markku oli myös takinkäännön maailmanmestari tällaisissa tilanteissa.

- Ei missään tapauksessa. Teemme artikkelisarjaa suomalaisen musiikin keskeisistä vaikuttajista Suomen Kuvalehteen ja te olette ensimmäinen haastateltava.

En voinut kuin ihailla takinkäännön nopeutta ja uuden puolen täydellistä yhtenevyyden puutetta todellisuuden kanssa. Joka tapauksessa selitys tyydytti Kärkeä, eri asia uskoiko hän siihen.

- Tjah! No, sehän sopii. Mitenkä edetään?

Etenimme siten, että Markku jututti Kärkeä ja minä kuvailin. Olimme Kärjen luona noin tunnin, valitettavasti vain olen onnistunut hävittämään Sonyn Walkmanille tehdyn haastattelunauhan. Jutustelu oli varsin eläväistä. Kärki kertoili omaa tarinaansa. Aika suuri osa ajasta kului Kärjen ja Markun yhteisten muistojen kertaamiseen.

Olimme jo tekemässä lähtöä, kun Eino Grön ponkaisi paikalle. Hän oli juuri tullut Argentiinasta ja oli tohkeissaan kuin vissypullo uudesta argentiinalaista tangoa sisältävästä ja paikan päällä levytetystä materiaalistaan. Kärjen olisi ehdottomasti kuultava se.  Mekin saimme jäädä kuuntelemaan.

- No, mitäs pidit?, kysyi Grön, kun pari näytettä oli kuunneltu.

- Tjah! Vaikka sinä kuinka venytät ja vanutat noita loppuja, niin ei se siitä taiteeksi muutu.

Grönin ilme ei ollut erityisen auvoinen Kärjen lausuman jälkeen. Toki alkoi maestron suusta tulla sitten myötämielisempääkin kommenttia, mikä sai Gröninkin ilmeen taas sulamaan. Poistuimme takavasemmalle, meitä ei enää tarvittu.

Ei ollut siis Kärjen haastattelusta meille taloudellista iloa. Eipä olisi ollut muutenkaan, sillä Apu-lehti lopetti tämän mainossarjan alun perin sovittua aikaisemmin. Kautta rantain sain kuulla, että keskeinen syy oli ihan reilu kateus. Saimme jokaisesta mainoksesta paljon paremman palkkion kuin Avun toimittajat saivat samanlaisista, mutta paljon pidemmistä jutuista. 

Kaksi  suurta suomalaista tangon taitajaa kuuntelemassa ilmeet vakavina Grönin tulkintaa argentiinalaisesta tangosta. Huoneen savuisuuden voi astia ikkunasta tulevasta valokeilasta.