Kun beatlemania saapui Orivedelle

Beatles-saappaiden mainos Helsingin Sanomissa syksyltä 1964. Hinta nykyrahassa vastaa noin 95 euroa, siis suunnilleen millä summalla vastaavanlaiset jalkineet saisi tämän päivän kenkäkaupasta.

Beatlemanialla tarkoitetaan sitä ennen kokemattoman kiihkeää ihailua, joka kohdistui the Beatles-yhtyeeseen 1960-luvun puolessa välissä. Englannissa beatlemania alkoi joskus alkuvuodesta 1963 ja levisi ukkosmyrskyn tavoin ympäri maailmaa. Vaikka yhtye ei koskaan käynyt Suomessa, niin beatlemanian salamanvälähdysten jälkeiset jyrähdykset kuultiin hyvin Suomessakin. Suunnilleen sillä viiveellä, jonka äänen nopeuden hitaus valoon verrattuna aiheuttaa. Ajallista perspektiiviä tapahtumien kulkuun saa, kun todetaan tangolla olleen Suomessa 1960-luvun alussa vankan tuntuinen valta-asema myös nuorison suosimana tanssimusiikkina. Ainakin suurten kaupunkien ulkopuolella.

Oriveden kuntamuoto oli siihen aikaan pitäjä. Vaikka Tampereelle ei edes Kangasalan kautta vanhaa tietä ajettaessa ollut matkaa kuin reilut 50 kilometriä, niin Mansessa käytiin Orivedeltä aika harvoin, ilman selkeää asiaa ei juuri koskaan. Kun lisäksi varsinaista nuorisomusiikkia kuuli radiosta korkeintaan pari tuntia viikossa, niin siihen nähden Beatles-musiikin läpimurto tapahtui hämmästyttävän lyhyellä viiveellä myös uinuvassa Oriveden kirkonkylässä jo talvella 1963-64. Aluksi tietysti kouluikäisten keskuudessa, jota itse olin aitiopaikalla seuraamassa, mutta hyvin pian Beatles-kappaleita kuultiin myös eri orkesterien ohjelmistossa Suojan tansseissa. Näitä kuuntelin lähinnä tambuurin puolelta, jossa OrPon juniorit toimivat narikkavahteina.

Ryhmäkuva kotihipoista Kultavuoressa jouluna 1963. Ensimmäisiä kokemuksiani sekä tanssin että Beatles-musiikin parissa. Takarivissä keskellä virnuilee tummatukkainen kenkätehtailijan poika Pertti, jolla oli sattuneesta syystä luokan ainoat Beatles-saappaat. Niitä hän ei pitänyt mitenkään vakan eikä etenkään pulpetin alla, vaan muistini mukaan saappaat jalassa olevat jalat nostettiin välillä jopa pulpetille. Mistä ei tietenkään seurannut mitään mukavaa, jos opettajat sattuivat näkemään.

Minun varhaisin muistikuvani Beatlesista on joulukuulta 1963. Luokkatoverini Kaarina Hiekkavuo järjesti meidän luokalle kotihipat opettajavanhempiensa kotona Kultavuoressa. Vanhemmat olivat hippojen kestäessä "häveliäästi" talon toisessa päädyssä, mitä nyt Kaarinan äiti tuli jossain vaiheessa tuomaan meille teetä ja voileipiä. Samalla saattoi tarkistaa, millainen meno oppikoulun neljäsluokkalaisilla on päällä.  Ei kovin riehakas, keskiolutkin tuli ruokakauppoihin vasta viiden vuoden päästä. Limudisko oli itsestään selvyys, vaikka sanaa ei silloin vielä tunnettukaan.

Ilta sujui rupattelun ja enempi vähempi kainon tanssin merkeissä. Ainakin minä olin niin ujo, että en olisi päässyt tanssilattialle lainkaan, elleivät tytöt olisi vieneet väkisin. Sen ajan koulunuorison muotitansseja olivat Twist ja Shake. Twist oli jo vähän menossa pois muodista ja Shake oli vasta tuloillaan, siis uusinta uutta. Molemmat olivat siinä mielessä jotain erilaista vanhoihin tansseihin verrattuina, että niitä tanssittiin erillään parista, joskus jopa ilman paria.

Twist-musiikin kuningas oli Chubby Checker. Hänen mukaansa Twistin tanssiminen sujuu kuin kuivaisi selkäänsä pyyhkeellä ja samalla tumppaisi savuketta maahan molemmilla jaloillaan hieroen

Shaken tanssimisohje noilta ajoilta taas kuuluu seuraavasti: "Aseta toinen jalka tukevasti toisen eteen. Ojenna käsivartesi sivuille ja keinu puolelta toiselle samalla kun nyökytät päätäsi. Ravista ylävartaloasi lantion kohdalta ja ota silloin tällöin sivuttaisaskel vuoroin molempiin suuntiin."

Nämä kaksi jäivät muistiini siksi, että ajauduin musiikkiin sopivaa tanssia koskevaan debattiin Twistin ja Shaken välillä. Hipoissa meillä oli levysoitin ja vaikka jokainen levyjä omistava oli tuonut kotoaan niitä soitettavaksi, niin ei etenkään varsinaisen nuorisomusiikin repertuaari ollut kovin lavea. Monet levyt soitettiin useaan kertaan.

Yksi suosituimmista oli Beatlesin Twist and Shout. Levytys oli noussut yllättäen Suomen äänilevylistojen ykköseksi. Kärjestä saivat väistyä Taisto Tammen Tango merellä ja Kauko Käyhkön Rakastan sinua elämä. Joku tytöistä, en enää muista kuka, haki minut tanssimaan John Lennonin laulaman kappaleen alkaessa ties monennenko kerran. Kun koitin hytkyä kömpelösti tavalla, jonka hyvällä taholla olisi voinut jopa tunnistaa tanssimiseksi, niin sain moitteita. "Timo, ei tämä ole Shake, tämä on Twist!"

Olin eri mieltä, koska laulussa selvästi käskettiin sheikkaamaan. Se olikin suunnilleen ainoaa, mitä ymmärsin laulun sanoista.

Eniten Beatlesiin ja erityisesti rumpali Ringo Starriin meidän luokaltamme hurahti naapurini Marja. Monen luokan pojan harmiksi. Muun muassa minun, joka olin hyvin ihastunut Marjaan. En vain saanut sitä koskaan kerrotuksi. Muistan hyvin, miten nämä katkerat tunteet peitettiin typerällä ivalla, kun Marja piti äidinkielen tunnilla innostuneen esitelmän Ringosta. Muistelimme kesällä 2015 keskikoulun päättymisen 50-vuotisluokkakokouksessa näitä aikoja. Marja kertoi hymyssä suin, että kotona suhtauduttiin vielä aika maltillisesti hänen huoneensa tapetointiin Ringon kuvilla, mutta kun hän alkoi käyttää itsestään nimeä Marja Starr, niin silloin äiti antoi ymmärtää ihailun menneen vähän turhan pitkälle.

Jokaisella kolikolla tuppaa olemaan ainakin kaksi puolta. Beatlesin ihailun myötä Marja kertoi innostuneensa opiskelemaan englantia itsekseen jo keskikouluaikanaan. Jostain minulle täysin käsittämättömästä syystä Oriveden Yhteiskoulussa luettiin vielä vuonna 1961 pelkkää saksaa pitkänä kielenä, kun se meillä toisella luokalla alkoi. Niinpä Marja lähti riittävästi englantia hallitsevana muutaman vuoden päästä vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, mikä oli siihen aikaan ainakin Orivedellä ainutlaatuista.

Luokkatoverini Pauli sen sijaan perusti muutamien muiden koulun oppilaiden kanssa rautalankayhtyeen nimeltään the Beavers. Nimen esikuvaa ei ole vaikea arvata eikä kenelläkään lienee ollut edellä kerrotusta saksankielen dominoimasta heikosta englannin kielen taidosta johtuen aavistustakaan sanan slangimerkityksestä.  Yhtye esiintyi mm. koulun konventeissa, kuten teinikunnan hippoja siihen aikaan kutsuttiin. Sikäli kun muistan, niin yhtyeen repertuaari oli etenkin alkuaikoina varsin suppea, mutta pari Beatles-kappaletta siihen sisältyi. Samat kappaleet soitettiin useaan kertaan illassa ja suosio, varsinkin tyttöjen keskuudessa oli kova. Mikä meidän soittotaidottomien joukoissa pantiin merkille lievällä kateudella.

Syistä ja seurauksista on turha mennä tekemään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta myöhemmin Pauli perusti vieläkin Tampereella vaikuttavan musiikkiliikkeen.

Yksi beatlemanian ilmentymä oli Beatles-henkiset asusteet, erityisesti ns. Beatles-saappaat. Niitä kun sattumoisin valmisti Oriveden kenkätehdas Cavallo-tuotemerkillä. Sellaiset kun olisi saanut, niin tyttöjen ihailulla ei luultavasti olisi ollut mitään loppua.

En tietenkään saanut. Sen sijaan ennakkoperin isoisäni vanhat ja todella tyylikkäät punaruskeat kengät, joiden kärki oli lievästi suippeneva. Parempi nekin kuin ei mitään. Niissä kengissä vain oli nahkapohjat, jotka syksyn loskaisella koulutiellä kuluivat puhki muutamassa viikossa.

Aivan koulun vieressä oli suutari Kalle Koiviston kotitalo, jonka alakerrassa oli hänen verstaansa. Ei kun Kallelle kenkiin uusia pohjia teettämään. Kallella on eräänlainen kaksihintajärjestelmä. Jos kengät jätettiin korjattavaksi ja tultiin hakemaan niiden ollessa valmiit, niin hinta oli eri kuin heti odottaessa korjatuilla kengillä.  Kallen pikasuutarin taksat olivat yllättävää kyllä halvemmat. Tosin hintaan sisältyi se, että asiakkaan piti katsoa seinillä olevat runsaat Kallen poikien Akin ja Tarmon (sittemmin Mämmilän ja monen muun sarjakuvan tekijän) piirustukset ja kuunnella Kallen työn lomassa kertomat kuviin liittyvät tarinat.

Kun minun kenkäni olivat saaneet uudet kumiset pohjat, niin Kallen juttu oli vielä pahasti kesken. Kalle katseli kenkiä ja totesi, että laitetaanpa näihin kaksoispohjat, niin kestävät koko koulun loppuun.(Eivät kestäneet, tosin pohjista se ei ollut kiinni).

Oheisessa viiden luokan luokkakuvassa istun luokanvalvojamme Anna-Liisa Koskelan vieressä kädet hurskaasti ristissä. Minulla on tarinassa mainitut kengät jalassa. Tämä kuva on otettu varmaan ennen tuplapohjien hankkimista, koska korotusta kenkiin tuli ainakin sentti suutarissa käynnin jälkeen. Eikä ne muutenkaan olleet niin tyylikkäät spittarit kuin vieressäni istuvalla kouluaikojen parhaalla ystävälläni Matilla, hänen sukistaan nyt puhumattakaan.

Myös Orivedellä vaikuttanut Mantereen kenkätehdas ainakin yritti valmistaa Beatles-saappaita. Hyvä lapsuudenystäväni Eero kertoi myöhemmin, että hän sai testattavaksi Mantereen kenkätehtaan Beatles-saappaat, koska oli Mantereen kenkätehtaan omistajan pojan Pertin hyvä kaveri. Saappaat kuulemma herättivät suurta huomiota uusien luokkatovereiden keskuudessa Oulussa, jonne Eero oli muuttanut kesällä 1964. Niistä olisi myymällä saanut hyvän hinnan, mutta Eero itse asiasta kuultuna kertoi, että eivät olleet kaupan.

Liekö Beatles-saappailla ollut osuutta asiaan, mutta Eero totesi flaksin Oulun tyttöjen kanssa olleen hyvän koko kouluajan. Jopa niin hyvän, että tuli mentyä naimisiinkin vielä lukiossa ollessaan.

ps. Juuri kun olin saanut jutun tehtyä, tuli ikkunani taakse märkä Kurre, joka näytti vähän sekä Twistin että Shaken mallia, molempia yhtä aikaa.