Wednesday, 20 April 2016

Köyhän miehen densitometriaa, osa II


Minulla sattui olemaan kalibraatiodia, jossa on myös 7 aukkovälin  harmaakiila 1/3 aukon välein. Kuvasin sen niin, että vaalein kohta (1) on juuri ja juuri vähän tummempi kuin umpivalkoinen. Peittoprosentteina sen arvo 1%. Sen jälkeen mittasin jokaisen sävyn peittoprosentit ja kokosin tulokset taulukoksi.  Ihan oikealla olevan mustan palkin lävitse ei tule mitään valoa. Peittoprosentti ei ole kuitenkaan kuin 98. Oletan sen johtuvan siitä, että kennossa on aina kohinaa, jolloin mustakin kohdalla on RGB-arvona jotain nollasta poikkeavaa ja tässä negatiivikuvassa siis alle 100 %:n peitto.

Miksi sävyjen 5 ja 20 peittoprosentit on valittu tähän, se selviää tuota pikaa.


Ylempänä on harmaakiilan kunkin sävyn numero ja alempana sitä vastaava mustan peittoarvo prosentteina.


Sama käyränä. On huomioitava, että nämä arvot pätevät vain, kun negatiivi on valotettu kyseisillä arvoilla. Tämän avulla voin sitten laskea minkä tahansa valottamani negatiiviruudun sävyalan, kunhan vain se on valotettu samoilla arvoilla.


Käyttämäni valotusarvot muistiin varmuuden vuoksi, niin voin käyttää jatkossa  saamiani arvoja. Etäisyys negasta on lyhinmahdollinen, jolloin kinokoon nega kuvautuu kokonaisenan 1:1. 

Seuraavaksi kuvasin edellisessä jutussani olleen negatiivin samoilla valotusarvoilla samassa valaistuksessa kuin harmaakiiladian. Etsin kuvasta vaaleimman ja tummimman kohdan.

Kun negan tummimman arvon, vasemmalla oleva auringon valaiseman lumen arvo on 91% ja vaaleimman, edessä olevan naisen mustien housujen housujen varjopuoli on 11%, niin näitä vastaavat  (melkein) harmaakiilan suorakaiteet 20 ja 5. Niiden erotus jaettuna kolmella antaa negatiivin sävyalan aukkoina, mikä on siis viisi. Densiteeteinä se on 1,5. Varsin tyypillinen kohtuullisesti valotetun ja kehitetyn kinonegan  maksimi ja minimi densiteetin ero.

Edellisessä bloggauksessa kommentoija kysyi, että miksei samantien kuvata niin, että maksimi sävyala on käytössä. No, tässä negatiivissa on suunnilleen se sävyala käytössä, mikä siitä tässä tilanteessa irtoaa. Näin minulle vakuutti MJK, ja häntähän minä tietysti uskon.

Pointtini edellisessä jutussa olikin pohdiskella, miten negatiivi kannattaa digitoida, jotta siitä saadaan myös tummasta päästään mahdollisimman sävykäs lopputulos. Kameran kennon toistoala kun on suurempi kuin negatiivin sävyala, joten digitoituun kuvaan jää pelivaraa. Edellisessä bloggauksessa on vastauksia tähän pohdintaan. En väitä olevani absoluuttisen oikeassa, mutta tämä on minun totuuteni.

Sinänsähän negatiivin sävyalan tietäminen ei tässä digitoinnissa tee hirveän onnelliseksi. Sillä olisi paljon enemmän käyttöä, jos positiivi vedostettaisiin perinteisin kemiallisin menetelmin. Paperin jyrkkyyden valinta kun on oleellisesti kiinni negatiivin kontrastikkuudesta.

Laitetaan tähän vertailun vuoksi negatiivi, joka on toivottoman alivalottunut. Taulukosta näkee, että tummimman ja vaaleimman kohdan ero on noin 7 porrasta, eli reilut kaksi aukkoa. Lähtökohta ei paljoa lupaa.

Kun negan kapea sävyala levitetään, niin saadaan tällainen kuva. Jos nyt ei kiinnitetä huomiota siihen, että päästäni lähtee aivokasvain, niin kyllä tästäkin sellainen kuva saadaan, joka käy jos ei muusta niin muistokuvasta. Valokuvan arvo kun ei ole läheskään aina kiinni sen teknisestä laadusta.

Negatiiviin on tullut vielä sellainen moka, että filmi ei ole liikkunut kunnolla kamerassa. Vasemmassa reunassa on tuplasti valottunutta alaa melkein puoleen väliin asti. Se ulottuu edellisen ruudun kohdalle myös noin puoleen väliin. Negatiivin reitys on mennyt vähän rikki liuskan tältä kohtaa. Onneksi toinen valotus on vielä enemmän alivalottunut, joten kuva on vielä korjattavissa. Roskiakin on vähintäänkin tarpeellinen määrä.

Tällainen kuvasta tuli pienellä Photoshop-jumppauksella minun taidoillani. Tätä nyt ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa sävykkääksi, mutta jos vaihtoehtona on ei lainkaan kuvaa, niin siihen nähden "not altogether bad". Kuten engelsmannit tuppaavat sanomaan. 





Vertailun vuoksi myös reilusti ylivalottunut negatiivi. Kuvan vaaleimman kohdan peittoprosentti on 35 ja tummimman 97.  Niistä saadaan taulukosta negatiivin sävyalaksi noin 12 porrasta eli 4 aukkoa. 




Mv-negatiivi kestää ylivalotusta paremmin kuin alivalotusta, mutta tätä kummempaa positiivia en tästä  kuvasta saanut.  Rakeisuus kasvaa ylivalotuksessa, mikä näkyy tässäkin kuvassa. 

Kiinnostus kirjoihin on kuitenkin siirtynyt sukupolvelta toiselle ja samalla kasvanut ainakin toiseen potenssiin. 


Otetaan vielä yksi esimerkki. Pikkuisen alivalottunut nega, mutta kyllä tämän kanssa vielä pärjätään.


Photoshopissa voidaan kätevästi katsoa kuvan vaaleimmat ja tummimmat kohdat Levels (Tasot) toiminnolla painamalla PC:ssa Alt-näppäimen alas ja liuttamallalla vuoronperään vaalean ja tumman pään liukukytkimiä. Vaaleimmat kohdat tulevat esiin tummina vaalealta pohjalta ja tummimmat päinvastoin. Näin on helppo löytää kuvan vaalein ja tummin kohta . Negatiivin maksimi- ja minimitiheyksien mittaaminen on jopa helpompaa kuin densitometrillä kohta kohdalta etsien.

Kun negatiivi on alivalottunut, niin se histogrammi on painottunut hieman oikealle, eli vaaleisiin sävyihin. Koska molemmissa reunoissa on tyhjää, niin sävyalan määrittäminen tästä on tarkempaa kuin sellaisesta kuvasta, jonka histogrammin jompi kumpi pää on lähellä ääriarvoa. Pienetkin heitot prosenttiarvoissa antavat suuret heitot sävyalan luvuissa. 



Negatiivin vaalein kohta löytyi takalokasuojan sisältä ja tummin kromatusta purkurista. Taulukosta tai käyrältä lukemalla negatiivin sävyalaksi saadaan noin 4,8 aukkoa. Densiteetteinä se on noin 1,44.  Jätän laskutoimitukset lukijan vapaaehtoiseksi harjoitustyöksi.


 Ihan käypänen positiivi tästäkin saatiin aikaiseksi negatiivin lievästä alivalotuksesta huolimatta. Maalaisserkku tullut kaupunkiin kaupunkilaisserkkujaan tapaamaan. Kuva on Turun rautatieasemalta ajalta, jolloin autoja ei ollut ruuhkaksi asti ja parkkipaikkoja löytyi. Setäni on ylpeä länsiauton omistaja aikana, kun muut ajelivat itäautoilla, jos ylipäänsä millään. Luotettavimmat lukemat sävyalalle saadaan, kun K-arvot ovat jossain välillä 10%-80%.

4 comments:

  1. Miksi nähdä noin paljon vaivaa densitometriaan, jos sillä ei ole mitään merkitystä lopputuloksen kanssa?

    ReplyDelete
  2. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että voin tehdä valintoja niiden asioiden suhteen, mistä on välitöntä hyötyä ja mitkä kiinnostavat minua. Mv-kuvan sielunelämään syventyminen on avannut minulle sellaisia näkökulmia suunnittelemani kirjan suhteen, joihin en osannut lainkaan varautua. Kuten Forest Gump totesi: "My momma always said, "Life is like a box of chocolates. You never know what you're gonna get.""

    ReplyDelete
  3. Kokeile noiden alivalotettujen negojen kuvaamista värillisinä. Sen jälkeen katso onko värikanavissa eroa. Kun skannasin alivalotettuja mv-negoja Epsonin tasoskannerilla, niin hylkäämällä yksi väri, ja sekoittamalla loput kaksi sopivasti, lopputulos oli parempi. En tiedä johtuiko se nimenomaan Epsonista vai ei.

    ReplyDelete
  4. RAW-kuva on automaattisesti värillinen. Nik Collectionin suotimet käsittelevät mv-kuvatkin vain värit sisältävissä tiedostoissa. Näillä suotimilla on päässyt omasta mielestäni riittävän hyvään lopputulokseen, selvästi parempaan kuin antamalla kameran hoitaa värittömyyden tai vaikka laittamalla Photoshopissa kuvan harmaasävyiseksi. Keinoja on varmaan monia, minulla nämä tuntuvat toimivan.

    ReplyDelete