Saturday, 16 July 2016

Guggenheim vs. pakkoruotsi


Suomessa on kaksi asiaa, joita kumpaakin kannatetaan ja vastustetaan suunnilleen yhtä kiihkeästi.  Laadullisesti. Määrällisestikin kannattajien ja vastustajien osuudet ovat suunnilleen samat, 25% ja 75%.  Kohteet ovat Guggenheimin museo ja pakkoruotsi. Kyselyjen mukaan sekä Guggenheimin museota että pakkoruotsia enempi vähempi kannattaa noin 25% ja vastaavasti vastustaa 75%. Hyvin karkeasti jaotellen kannattajat edustavat valtaapitäviä ja vastustajat rupusakkia, eli tavallista tuulipukukansaa.

Selvitettäköön tässä nyt heti aluksi, mistä minä puhun tässä kirjoituksessa. Guggenheimissa on kyse siitä, pitäisikö pytinki rakennus- ja käyttökuluineen kustantaa yhteiskunnan rahoin. Yksityisellä rahalla maksettavaksi aiottu lisenssimaksu on hyttysen ininää muiden kustannusten jyrinän rinnalla. Jos asiassa tehdään myönteinen päätös, niin yhteiskunnan piikki on auki hamaan tulevaisuuteen asti. Pakkoruotsissa taas siitä, pitääkö ruotsin kielen olla kaikille pakollinen oppiaine peruskoulussa. Ei esimerkiksi siitä, mikä on ruotsin kielen asema yleisesti Suomessa.

Pakkoruotsin kiivaimpia puoltajia politiikan raskaasta sarjasta ovat mm. Paavo Lipponen, Martti Ahtisaari tai Jyrki Katainen, joka kaikesta fantastisuudestaan huolimatta kuuluisi minun mielestäni korkeintaan politiikan ylempään höyhensarjaan, ei raskaaseen keskisarjaan, johon hän oman ilmoituksensa mukaan painonsa perusteella kuuluu.
  
Pakkoruotsin kannattajia löytyy kaikista puolueista, kuten myös vastustajia. RKP taitaa olla ainoa lähes puhdas kannattajapuolue ja Persut suunnilleen yhtä puhdas vastustajapuolue. Kovin kiivaasti esiintyviä vastustajia merkittävien poliitikkojen joukosta ei minun silmiini ole osunut. Persujen änkyräsiipeä en laske merkittäviin poliitikkoihin.

Myös Guggenheimia puolletaan ja vastustetaan kaikissa puolueissa. Eniten Guggenheimin ottaminen yhteiskunnan syleilyyn saa kannatusta Kokoomuksessa, vähiten kansan äänitorvena esiintyvissä Persuissa. Poliitikoista myönteisiä lausuntoja Guggenheimin puolesta ovat antaneet mm. Jan Vapaavuori, joka oli jo valmis rahoittamaankin arkkitehtikilpailua valtion varoista, Paavo Lipponen ja Jyrki Katainen. Selkeistä vastustajista vaikutusvaltaisin on varmaan ollut Paavo Arhinmäki ministeriaikoinaan.  

Kun kolmen ässän hallitusta viime vuonna väsättiin, niin olisi luullut ruotsin kielen aseman valtakunnan opetussuunnitelmissa tulleen jonkinmoisella painoarvolla hallitusohjelmaan. Olihan pakkoruotsia eniten vastustanut puolue Persut ensimmäistä kertaa hallituksessa ja sen tiukimpana takuumiehenä tunnettu RKP pitkästä aikaa poissa vallan ytimestä.  Siihen nähden hallitusohjelmaan tehty kirjaus oli aika ympäripyöreä. ”Lisätään ja monipuolistetaan kieltenopiskelua. Käynnistetään alueellinen kokeilu siitä, että aloitetaan vieraan kielen opiskelu jo ensimmäisellä luokalla ja mahdollistetaan alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamisesta eduskunnan hyväksymän ponnen mukaisesti.”

Mielenkiintoista kyllä hallitusohjelmasta oli jätetty pois Pauli Kiurun eduskunnan hyväksymän ponnen loppu ”… Eduskunta hyväksyi tänä keväällä 2015 Pauli Kiurun (kok.) ponnen, jolla eduskunta kehottaa valtioneuvostoa selvittämään lainsäädännölliset edellytykset alueellisiin kokeiluihin kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua".

Persujen hallituskaipuu ja erityisesti Soinin ministerinälkä oli niin suuri, että tämän enempää tätä kissaa ei haluttu nostaa pöydälle. Itse asiassa monet muutkin ja paljon isommat Persujen ennen vaaleja mouruttamat kollit jäivät lattialle ihmettelemään, että mites tässä nyt näin kävi. Kuten vaikka EU:hun ja maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä.

Guggenheimista hallitusohjelmassa ei ole riviäkään, mikä onkin varsin ymmärrettävää. Kyseessähän on Helsingin kaupungin ja Guggenheimin välinen hanke, johon otetaan kantaa sitten, jos ja kun sen pakeilta tullaan valtion kukkarolle. Tosin Soini on omassa plokissaan kertonut Grahn-Laasosen olleen jo valmis heittämään 50 miljoonaa euroa Guggenheimille, mutta Persut olisivat torpanneet sen. Grahn-Laasonen ei ole tätä tietoa sen enempää myöntänyt kuin kieltänytkään.

Oma mielenkiintonsa on myös siinä, miten asiat ovat edenneet virkamiesten toimesta. Kun Guggenheimin ensimmäinen tuleminen lanseerattiin vuoden 2012 alussa, niin päätöksenteolla oli tulenpalava kiire. Useammasta suusta vakuuteltiin, että jos päätöstä ei tehdä heti, niin museon perään kuolaavia metropoleja on jonoksiasti Guggenheimin ovia kolkuttamassa.  Nähtävästi kyllästyivät odottamiseen, kun niistä ei ole sen jälkeen mitään kuulunut. Tosin ei kuulunut juuri ennenkään.

Guggenheimin arkkitehtikilpailu ratkesi reilu vuosi sitten. Sen jälkeen on oltu hiljaa kuin kusi sukassa. Korkeintaan on julkaistu pari tilattua "tutkimusta", joiden mukaan Guggenheimin aiheuttaman matkailun lisääntymisen tuoma rahavirta olisi noin 40 miljoonaa euroa vuodessa. Eihän sellainen määrä hynää mahtuisi edes Roope Ankan säiliöön, ei ainakaan pieninä merkitsemättöminä seteleinä.

Ei tarvitse olla kovin syvällinen ajattelija ymmärtääkseen, mistä on kysymys. Virkamieskoneisto, jolle Guggenheim on syystä tai toisesta kovin mieluinen, yrittää saada asian sille myönteiseen poliittiseen päätöksentekoon aikatauluteknisellä keinolla. Aluksi pikapäätöksellä ennen kuin kaupungin poliittiset päättäjät ehtivät kissaa sanomaan, nyt esitystä panttaamalla ja odottamalla sopivaa poliittista myötätuulirakoa.  Nyt näyttää vain pahasti vastaiselta. Ei edes pläkää, että voisi ajaa moottorilla. Miten nyt ei ole vuodessa saatu sopimusraamia aikaiseksi päätöksentekijöille, kun neljä vuotta sitten se olisi syntynyt kahdessa viikossa ostajan kustantaman ja myyjän tekemän myyntiesitteen pohjalta?

Entäs ”alueelliset kokeilut kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua”? Kovin on tikkuista. Ministeriön selvitykset matelevat. ””Valmistelussa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että nuorten koulutuspolut voidaan turvata kaikissa tilanteissa, vaikka ruotsin kielen poisvalinta voi sulkea ovia myöhemmin työelämässä tai jatko-opinnoissa”, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) HS:lle.”
 

Kyllä tässäkin hallituksen suuri huoli siitä, ettei kukaan peruskoulupiltti vain jäisi väliinputoajaksi virkamiesurallaan puuttuvien ruotsin kielen taitojensa puolesta kuulostaa minun korviini aika irvokkaalta tekopyhyydeltä. Muilla elämän eväillä ei ole niin väliä, kunhan opetusta ruotsin kielessä on annettu lusikalla oppilaan omaksi parhaaksi kuin kalanmaksaöljyä aikoinaan. Halusi sitä tai ei ja sylki sen suustaan tai nielaisi kiltisti. Omasta kansakouluajasta mieleen jäi jälkimmäisiä. Itse tietysti tottelevaisena poikana otin kiltisti vastaan sekä kalanmaksaöljyn että myöhemmin ruotsin kielen opetuksen oppikoulussa.

Miksi näiden kahden kuudennen luokan kysymyksen ruotiminen ja jatkuva esillä pitäminen on tärkeää? Siksi, että ne kertovat, miten meillä demokratia toimii. Asioita ajetaan eteenpäin kulisseissa eliitin haluamaan suuntaan kansan enemmistön mielipiteistä riippumatta. Kansa on kuulemma ennenkin vastustanut monia jälkeenpäin hyviksi osoittautuneita asioita. Kuten Ateneumia, joka tässä yhteydessä yleensä hihaässänä vedetään esiin. Sen sijaan kansan äänestäessä valtaa pitävien mielen mukaisesti, sen viisautta ja kaukonäköisyyttä jaksetaan kilvan kiitellä. Kuten kävi mm. EU-kansanäänestyksen yhteydessä. 

ps. Jos joku ihmettelee kuvituskuvavalintaa, niin sen sain laittamalla hakusanoiksi Guggenheim ja Sweden sekä ehdoksi kartta. Kuvahan kertoo selvästi, kuinka kauaksi on nyt mentävä, jotta pääsisi puhumaan hyötyriikinruotsia ja näkisi alkuperäisen Guggenheimin.

9 comments:

  1. Et itsekään ole kovin objektiivinen.

    ReplyDelete
  2. Totta, molempien tarinat ovat esimerkillisiä tarinoita siitä, miten demokratia meillä toimii - tai siis ei toimi.

    Mutta pakkoruotsi on monelle jotain muuta kuin kuudennen luokan kysymys. Se on esimerkiksi erityisoppilaille ja maahanmuuttajille iso haaste muitten haasteitten lisäksi. Molempien ryhmien koko on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla n. 20%, tietysti osin päällekkäin mutta kuitenkin.

    Kuinka moni nuori valitsee ysin matikalla lukion sijasta amiksen, koska pakkoruotsi ei suju? Kuinka moni viettää lukiossa enemmän kuin kolme vuotta, koska käy ruotsin kursseja uudestaan ja uudestaan? Kuinka monen ammattikorkea- tai yliopistotutkinto viivästyy tai jää kokonaan saavuttamatta pakkovirkaruotsin takia?

    Periaatteessa kaikilla tasoilla olisi mahdollista antaa vapautus, mutta todellisuudessa vapautuksia saavat vain täysin mukautetut, ne jotka lukevat edelleen seiskalla viidennen luokan kirjoja eivätkä taatusti ole menossa lukioon. Erityisoppilaat ja maahanmuuttajat ovat kuitenkin usein sekä halukkaita että kykeneviä myös akateemisiin opintoihin, ruotsin ei pitäisi toimia karsivana tai haittaavana tekijänä.

    Miksei sitten vapautuksia anneta? Koska vain ehdoton pakko pitää pakkoruotsia pystyssä, se että vanhemmat ja opettajat totuudenmukaisesti valistavat, ettei ole mitään mahdollisuutta valmistua, ellei saa ruotsia suoritettua.

    Eräs tuttu nuori aloittaa insinööriopinnot tulevana syksynä. Hänellä on ensimmäisenä päivänä tasokokeet sekä matematiikassa että ruotsissa. Tämä kertoo hyvin ruotsin painoarvon muodollisissa opinnoissa.

    Guggenheim ei rokota erityisoppilaan itsetuntoa, ei pitkitä nuoren opintoja, ei syrjäytä maahanmuuttajia eikä hämärrä elämää varten opiskelun merkitystä. Toki kyse on eliitin hankkeesta mutta paljon harmittomammasta kuin pakkoruotsi.

    Ahvenanmaalla ja Ruotsissa noin kolmannes peruskoulun oppilaista valmistuu ilman muita kieliopintoja kuin koulukieli ja englanti, koska heillä on jokin kielen oppimisen vaikeus ja kieltenopetuksen tavoitteena on yksilöä parhaiten jatkossa palveleva kielitaito. Näin on muuallakin. Vain meillä kielen oppimisen haasteita omaava leimataan laiskaksi, asenneongelmaiseksi ja vieläpä hänen perhettäänkin epäillään huonon esimerkin antamisesta.

    ReplyDelete
  3. Kuudennen luokan kysymyksellä tarkoitin asiaa kokonaisuutena katsottuna. Yksilötasolla monikin muuista vähäpätöiseltä vaikuttava juttu saattaa kynnyskysymys. Minua inhottaa se mm. televisiokeskusteluissa usein näkyvä asenne, jossa poljetaan jalkaa ja vaahdotaan Suomen kaksikielisyyden velvoittavan kaikki opiskelemaan ruotsia. Ilman pienintäkään sympatiaa niitä kohtaan, joille koulutaakan vähäinenkin helpottaminen saattaisi olla juuri se, minkä sitten jaksaisi kantaa.

    Siinä olet ihan oikeassa, että tapaus Guggenheimiin ei liity tällaista yksilöihin kohdistuvaa taakkaa. Tarkastelinkin tilannetta tässä demokratian ja kansalaisten selkeän enemmistön kannan toteutumisen näkövinkkelistä. Kaksikielisyys on saatta olla hyvinkin joillekin rikkaus, varsinkin jos sen saavuttanut isän tai äidin perintönä. Toisaalta joillekin se saattaa olla kestämätön rasite elämässä etenemisen kannalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minustakin on hyvä, että näitä rinnastuksia tehdään - demokratia on meillä sangen merkillistä.

      Eliitille on saatu rakennettua vahva epämoraali, joka nojaa sille ajatukselle, ettei kansa muka ymmärrä ja että se, mikä hyödyttää eliittiä, muka hyödyttää koko Suomea.

      Arjen pakkoruotsiliturgiassa on kolme kantavaa ajatusta, perusvirhettä:

      1. Ruotsista on muka kaikille hyötyä
      2. Pakkoruotsista ei voi muka olla kenellekään haittaa
      3. Pakkoruotsi on muka suomenkielisten etu

      Guggenheimin kohdalla jonkinlainen kustannusanalyysi on mahdollista, mutta pakkoruotsin hintaa ei saa edes kysyä, koska se kuulemma on "loukkaavaa". Pakkoruotsista on tehty ruotsinkielisten olemassaolon synonyymi.

      Jokainen pakkoruotsia käsittelevä (poikkeuksetta puolustava) lehtikirjoitus saa lehden keskustelupalstalla aikaan laadukkaiden vastineiden tulvan, jossa artikkelin virhepäätelmät ja asenteet ruoditaan tarkoin. Mikä saa toimittajat ohittamaan kritiikin ja tuottamaan aina uudestaan samaa valheellista propakkopropagandaa. Siis mikä paitsi oman toimeentulon ja verkostojen turvaaminen. Onko se tämä "kansa ei voi tietää" -syndrooma?

      Delete
  4. Helsingin Maisteri18 July 2016 at 09:33

    Blogisti on oikean asian vierellä. Taannoin Matti Vanhasen ollessa pääministerinä hän jopa tv-haastattelussa kertoi että asioiden valmistelut tehdään salassa, jonka jälkeen ne tuodaan demokraattisesti päätettäväksi. Onneksi tähän kiinnitettiin huomioita. Nimenomaan keskeneräisistä yhteisistä asioista pitää keskustella, ei päätösten jälkeen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Guggenheim on erikoisen hyvä esimerkki projektista, jonka avainsanoja ovat ohituskaista, läpinäkyvyyden ja demokratian puute sekä eliitin yhteiskunnan varojen suruton käyttö. Jo lähtökohta 5 vuotta sitten oli hyvin kuvaava. Yli kahdella miljoonalla eurolla teetettiin täyttä höttöä täynnä oleva "selvitys" siitä, voiko Guggenheim aloittaa suomalaisten höynäyttämisen. Vastaus oli kyllä ja se olisikin onnistunut jo silloin, ellei sitä olisi tehty niin tökerösti. Ihan joka pölkylle suomalaisia ei sentään vielä kuin pässiä narussa, mutta ei se silloin kaukana ollut.

      Delete
  5. Ymmärrät varmaan, miten hyttysen ininää tämä blogisi on päättäjien korvissa. Ei taida olla liiemmin lukijoita näillä samaa teemaa toistavilla valitusvirsilläsi!

    ReplyDelete
  6. Aikaiemmin oli mahdollista tykätä, nyt ei. Jos olisi mahdollista, painavin tykkäämisnappulaa

    ReplyDelete
  7. BTW, sama 25 - 75 % kannatussuhde kuin Guggenheimilla, on myös toisella jenkkivetoisella hankkeella: Natolla! Tätäkin ajettu onnistumatta kuin käärmettä pyssyyn vuosikaudet. Erityisesti kunnostautuneita näissä olleet Sanoma Median julkaisut HS ja IS. Onneksi sentään kaupunginvaltuusto ymmärsi tyrmätä Guggenheimin. Rakennuspäätös olisikin ollut täysi katastrofi. Lähestyvät kuntavaalit varmaan saivat järkeä eräiden kalloon.

    ReplyDelete