Guggenheim vs. pakkoruotsi

Suomessa on kaksi asiaa, joita kumpaakin kannatetaan ja vastustetaan suunnilleen yhtä kiihkeästi.  Laadullisesti. Määrällisestikin kannattajien ja vastustajien osuudet ovat suunnilleen samat, 25% ja 75%.  Kohteet ovat Guggenheimin museo ja pakkoruotsi. Kyselyjen mukaan sekä Guggenheimin museota että pakkoruotsia enempi vähempi kannattaa noin 25% ja vastaavasti vastustaa 75%. Hyvin karkeasti jaotellen kannattajat edustavat valtaapitäviä ja vastustajat rupusakkia, eli tavallista tuulipukukansaa.

Selvitettäköön tässä nyt heti aluksi, mistä minä puhun tässä kirjoituksessa. Guggenheimissa on kyse siitä, pitäisikö pytinki rakennus- ja käyttökuluineen kustantaa yhteiskunnan rahoin. Yksityisellä rahalla maksettavaksi aiottu lisenssimaksu on hyttysen ininää muiden kustannusten jyrinän rinnalla. Jos asiassa tehdään myönteinen päätös, niin yhteiskunnan piikki on auki hamaan tulevaisuuteen asti. Pakkoruotsissa taas siitä, pitääkö ruotsin kielen olla kaikille pakollinen oppiaine peruskoulussa. Ei esimerkiksi siitä, mikä on ruotsin kielen asema yleisesti Suomessa.

Pakkoruotsin kiivaimpia puoltajia politiikan raskaasta sarjasta ovat mm. Paavo Lipponen, Martti Ahtisaari tai Jyrki Katainen, joka kaikesta fantastisuudestaan huolimatta kuuluisi minun mielestäni korkeintaan politiikan ylempään höyhensarjaan, ei raskaaseen keskisarjaan, johon hän oman ilmoituksensa mukaan painonsa perusteella kuuluu.

  

Pakkoruotsin kannattajia löytyy kaikista puolueista, kuten myös vastustajia. RKP taitaa olla ainoa lähes puhdas kannattajapuolue ja Persut suunnilleen yhtä puhdas vastustajapuolue. Kovin kiivaasti esiintyviä vastustajia merkittävien poliitikkojen joukosta ei minun silmiini ole osunut. Persujen änkyräsiipeä en laske merkittäviin poliitikkoihin.

Myös Guggenheimia puolletaan ja vastustetaan kaikissa puolueissa. Eniten Guggenheimin ottaminen yhteiskunnan syleilyyn saa kannatusta Kokoomuksessa, vähiten kansan äänitorvena esiintyvissä Persuissa. Poliitikoista myönteisiä lausuntoja Guggenheimin puolesta ovat antaneet mm. Jan Vapaavuori, joka oli jo valmis rahoittamaankin arkkitehtikilpailua valtion varoista, Paavo Lipponen ja Jyrki Katainen. Selkeistä vastustajista vaikutusvaltaisin on varmaan ollut Paavo Arhinmäki ministeriaikoinaan.  

Kun kolmen ässän hallitusta viime vuonna väsättiin, niin olisi luullut ruotsin kielen aseman valtakunnan opetussuunnitelmissa tulleen jonkinmoisella painoarvolla hallitusohjelmaan. Olihan pakkoruotsia eniten vastustanut puolue Persut ensimmäistä kertaa hallituksessa ja sen tiukimpana takuumiehenä tunnettu RKP pitkästä aikaa poissa vallan ytimestä.  Siihen nähden hallitusohjelmaan tehty kirjaus oli aika ympäripyöreä. ”Lisätään ja monipuolistetaan kieltenopiskelua. Käynnistetään alueellinen kokeilu siitä, että aloitetaan vieraan kielen opiskelu jo ensimmäisellä luokalla ja mahdollistetaan alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamisesta eduskunnan hyväksymän ponnen mukaisesti.”

Mielenkiintoista kyllä hallitusohjelmasta oli jätetty pois Pauli Kiurun eduskunnan hyväksymän ponnen loppu ”… Eduskunta hyväksyi tänä keväällä 2015 Pauli Kiurun (kok.) ponnen, jolla eduskunta kehottaa valtioneuvostoa selvittämään lainsäädännölliset edellytykset alueellisiin kokeiluihin kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua".

Persujen hallituskaipuu ja erityisesti Soinin ministerinälkä oli niin suuri, että tämän enempää tätä kissaa ei haluttu nostaa pöydälle. Itse asiassa monet muutkin ja paljon isommat Persujen ennen vaaleja mouruttamat kollit jäivät lattialle ihmettelemään, että mites tässä nyt näin kävi. Kuten vaikka EU:hun ja maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä.

Guggenheimista hallitusohjelmassa ei ole riviäkään, mikä onkin varsin ymmärrettävää. Kyseessähän on Helsingin kaupungin ja Guggenheimin välinen hanke, johon otetaan kantaa sitten, jos ja kun sen pakeilta tullaan valtion kukkarolle. Tosin Soini on omassa plokissaan kertonut Grahn-Laasosen olleen jo valmis heittämään 50 miljoonaa euroa Guggenheimille, mutta Persut olisivat torpanneet sen. Grahn-Laasonen ei ole tätä tietoa sen enempää myöntänyt kuin kieltänytkään.

Oma mielenkiintonsa on myös siinä, miten asiat ovat edenneet virkamiesten toimesta. Kun Guggenheimin ensimmäinen tuleminen lanseerattiin vuoden 2012 alussa, niin päätöksenteolla oli tulenpalava kiire. Useammasta suusta vakuuteltiin, että jos päätöstä ei tehdä heti, niin museon perään kuolaavia metropoleja on jonoksiasti Guggenheimin ovia kolkuttamassa.  Nähtävästi kyllästyivät odottamiseen, kun niistä ei ole sen jälkeen mitään kuulunut. Tosin ei kuulunut juuri ennenkään.

Guggenheimin arkkitehtikilpailu ratkesi reilu vuosi sitten. Sen jälkeen on oltu hiljaa kuin kusi sukassa. Korkeintaan on julkaistu pari tilattua "tutkimusta", joiden mukaan Guggenheimin aiheuttaman matkailun lisääntymisen tuoma rahavirta olisi noin 40 miljoonaa euroa vuodessa. Eihän sellainen määrä hynää mahtuisi edes Roope Ankan säiliöön, ei ainakaan pieninä merkitsemättöminä seteleinä.

Ei tarvitse olla kovin syvällinen ajattelija ymmärtääkseen, mistä on kysymys. Virkamieskoneisto, jolle Guggenheim on syystä tai toisesta kovin mieluinen, yrittää saada asian sille myönteiseen poliittiseen päätöksentekoon aikatauluteknisellä keinolla. Aluksi pikapäätöksellä ennen kuin kaupungin poliittiset päättäjät ehtivät kissaa sanomaan, nyt esitystä panttaamalla ja odottamalla sopivaa poliittista myötätuulirakoa.  Nyt näyttää vain pahasti vastaiselta. Ei edes pläkää, että voisi ajaa moottorilla. Miten nyt ei ole vuodessa saatu sopimusraamia aikaiseksi päätöksentekijöille, kun neljä vuotta sitten se olisi syntynyt kahdessa viikossa ostajan kustantaman ja myyjän tekemän myyntiesitteen pohjalta?

Entäs ”alueelliset kokeilut kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua”? Kovin on tikkuista. Ministeriön selvitykset matelevat. ””Valmistelussa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että nuorten koulutuspolut voidaan turvata kaikissa tilanteissa, vaikka ruotsin kielen poisvalinta voi sulkea ovia myöhemmin työelämässä tai jatko-opinnoissa”, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) HS:lle.”
 
Kyllä tässäkin hallituksen suuri huoli siitä, ettei kukaan peruskoulupiltti vain jäisi väliinputoajaksi virkamiesurallaan puuttuvien ruotsin kielen taitojensa puolesta kuulostaa minun korviini aika irvokkaalta tekopyhyydeltä. Muilla elämän eväillä ei ole niin väliä, kunhan opetusta ruotsin kielessä on annettu lusikalla oppilaan omaksi parhaaksi kuin kalanmaksaöljyä aikoinaan. Halusi sitä tai ei ja sylki sen suustaan tai nielaisi kiltisti. Omasta kansakouluajasta mieleen jäi jälkimmäisiä. Itse tietysti tottelevaisena poikana otin kiltisti vastaan sekä kalanmaksaöljyn että myöhemmin ruotsin kielen opetuksen oppikoulussa.

Miksi näiden kahden kuudennen luokan kysymyksen ruotiminen ja jatkuva esillä pitäminen on tärkeää? Siksi, että ne kertovat, miten meillä demokratia toimii. Asioita ajetaan eteenpäin kulisseissa eliitin haluamaan suuntaan kansan enemmistön mielipiteistä riippumatta. Kansa on kuulemma ennenkin vastustanut monia jälkeenpäin hyviksi osoittautuneita asioita. Kuten Ateneumia, joka tässä yhteydessä yleensä hihaässänä vedetään esiin. Sen sijaan kansan äänestäessä valtaa pitävien mielen mukaisesti, sen viisautta ja kaukonäköisyyttä jaksetaan kilvan kiitellä. Kuten kävi mm. EU-kansanäänestyksen yhteydessä. 

ps. Jos joku ihmettelee kuvituskuvavalintaa, niin sen sain laittamalla hakusanoiksi Guggenheim ja Sweden sekä ehdoksi kartta. Kuvahan kertoo selvästi, kuinka kauaksi on nyt mentävä, jotta pääsisi puhumaan hyötyriikinruotsia ja näkisi alkuperäisen Guggenheimin.