Kielipuoli aitosuomi

Pohjoismaiden neuvoston jäseniä luurit nolosti korvilla

Monessa mukana ollut, sekä päättäjänä että harmaana eminenssinä Lasse Lehtinen kirjoitta Ilta-Sanomissa otsikolla Kielipuoli aitosuomi.  Olen merkinnyt Lehtisen tekstin lainausmerkeillä ja kursiivilla ja omat huomioni tavallisella fontilla.

"Suomen päättäjät istuvat pohjoismaisissa kokouksissa yleensä luurit nolosti korvilla kun kollegat puhuvat. Suomen kansan enemmistön mielestä näin pitää ollakin, pakkoruotsi on pelkkää koulukiusaamista."

En ymmärrä, mitä noloa siinä on, että kuuntelee tulkattuna puhetta, jota ei osaa niin hyvin, että voisi sujuvasti seurata kokouksen kulkua. Nolompaa minusta olisi istua ilman luureja ja antaa muiden kuvitella, että ymmärtää, vaikka ei tajua hölkäsen pöläystä.

"Kielikiistan saa edelleenkin leimahtamaan melko helposti ja molemmilla kotimaisilla. Olen kuullut oppineidenkin suomenkielisten selittävän, että ruotsi on Suomessa täysin hyödytön kieli siksi, että enemmistö suomenkielisistä ei missään elämänsä vaiheessa tarvitse sanaakaan ruotsia."

Olkinukke numero 1. Tuskin kukaan vähänkään tolkuissaan oleva suomalainen väittää ruotsin olevan Suomessa täysin hyödytön kieli. Se kun on aivan yhtä paljon pielessä kuin väite ruotsin kielen osaamisen olevan elintärkeää niin yhteiskunnan kuin yksilön tarpeista lähtien.  

"Suomenruotsalaiset vanhemmat puolestaan ovat pelänneet laittaa lapsiaan kouluihin, joissa puhutaan myös suomea ja muita kieliä. Lasten itsetunto sen kyllä kestäisi, mutta ei vanhempien. Pelätään, että lapset ryhtyvät välitunneilla puhumaan keskenään suomea."

Näin minullekin on kerrottu. Pitääkö sitten paikkaansa vain ei, en osaa sanoa. Sosiaalisessa kanssakäymisessä tuppaa valikoitumaan se kieli keskustelukieleksi, mikä on kaikille osanottajille helpointa.

Itse olin pari vuotta sitten erään opetusprojektin myötä ketomassa ruotsinkielisessä koulussa fysiikan ihmeellisyyksistä. Vedin saman opetussession kaksi kertaa rinnakkaisluokille. Olin sopinut opettajan kanssa etukäteen, että vedän juttuni ruotsiksi, vaikka puhuttu kieli taipuukin minulta vähän kankeahkoksi. Kun aineen opiskelukin tapahtui aikoinaan englanninkielisen materiaalin pohjalta, niin jopa keskeiset fysikaaliset termit olivat minulta hakusessa på svenska.  Sitä paitsi projektin rahoitus oli saanut merkittävän lisäpotkun siitä, että se ulottui myös ruotsinkielisiin kouluihin.

Ensimmäisen session jälkeen opettaja tuli aika kainosti sanomaan minulle, että voisin halutessani vetää seuraavan suomeksi. Oppilaat olivat kaikki täysin kaksikielisiä, joten he heillä ei ollut mitään ongelmia seurata esitystäni suomeksi ja kommentoida sitä myös suomeksi. Katsoin ehdon projektin kaksikielisyydestä täyttyneen ja vedin muissakin ruotsinkielisissä koulussa session suomeksi. Etukäteen tietysti asiasta sopien.

"Entä sitten? Saksalaisen koulun, ranskalaisen koulun ja venäläisen koulun välitunneilla on aina puhuttu myös suomea. Kysymys on siitä, miten tehokasta opetus on koulun omalla kielellä."

Ehkä on syytä huomauttaa, että kyseessä on suomalais-saksalainen tai suomalais-ranskalainen koulu. Oppilaat ovat siis suomenkielisiä. Totta kai he puhuvat välitunnilla keskenään yhteistä äidinkieltään. Elleivät sitten juttele koulun opetuskieltä äidinkielenään puhuvien kanssa. Esimerkiksi suomalais-saksalaisessa koulussa on myös natiivien linja. Todettakoon nyt vielä kuriositeettina, että  saksankielisten linjan opetussuunnitelmaan ei kuulu ruotsin kieli.

"Dragsvikin ruotsinkielinen varuskunta on antanut monelle suomenkieliselle nuorelle miehelle uskalluksen käyttää siellä oppimaansa ruotsin kieltä arjen tilanteissa. Eivät he olemassaolollaan ole horjuttaneet enemmistön asemaa."

Kun meillä on asevelvollisuus ja jos sen haluaa hyödyntää henkilökohtaisella intressillä, niin Dragsvikin varuskunta on erinomainen paikka kielikylvylle. Tällä elämänkokemuksellani voisin hyvin valita sen itsekin, jos saisin veivattua aikakonetta 45 vuotta taaksepäin.

"Uusimpien tietojen mukaan ruotsin kielen taito on kuitenkin koko valtakunnassa nopeasti romahtanut. Suurimpana syynä on vuoden 2004 lukiolaki, joka muutti ruotsin kielen vapaaehtoiseksi ylioppilaskirjoituksissa.

Kukaan ei näköjään muista sanoa lukiolaisille, että vaikka ruotsi nyt on vapaaehtoista, se on edessä korkeakoulussa. Viimeistään työelämässä ruotsin kielen osaamattomuus on yksi etenemisen esteistä."

Käsitevirhe, jonka Lehtinen tekee ehkä ymmärtämättömyyttään tai sitten tahallaan. Ruotsi ei ole lukiossa vapaaehtoinen aine. Se ei ole sitä edes ylioppilaskirjoituksissa. Ylioppilaskirjoituksissa ruotsi on valinnainen neljän oppiaineen joukosta, kolme muuta ovat matematiikka, jokin reaaliaine ja jokin vieras kieli. Näistä neljästä abiturientin on valittava pakollisena aineena vähintään kolme ja yhden on oltava pitkän oppimäärän koe.

Se on totta että, että ruotsin kirjoittajien määrä on romahtanut tämän lukiolain uudistuksen myötä. Ruotsin kielen kirjoittajia on viime aikoina ollut noin 30% suomenkielistä abiturienteista, mutta pitkänä kielenä sen kirjoittaa vain noin 5%. Siis suunnilleen sama prosenttiosuus kuin ruotsinkielisiä on Suomessa.

Kaikesta suomenkielisen valtiovallan arvovaltaisten edustajien ja Folktingetin ruotsin kielen osaamisen auvoisuudesta  huolimatta 70%  suomenkielisistä abiturienteista ei katso sitä edes niin merkittäväksi, että vaivautuisi kirjoittamaan sen ylioppilaskirjoituksissa. Kun vielä otetaan huomioon se, että vasta hyvin suoritetun (arvosana L, E tai M) pitkän kielen suorittaneen voidaan katsoa osaavan kieltä jotenkin säällisesti, niin näiden osuus suomenkielisistä ylioppilaskirjoituksiin osallistuneista on noin 2,5%. Se ei todista kovin suurta innostusta ruotsin kielen hyvään osaamiseen. Englannin kielessä vastaava luku oli viimeksi 17,5%.

Lisäksi on huomioitava, että suinkaan kaikki ruotsin kirjoittajat eivät valitse sitä rakkaudesta kieleen tai sen tarpeellisuuden takia. Monet joutuvat tekemään valinnan ”ruton ja koleran välillä”, jos provokatoorinen sanonta sallitaan. He valitsevat ruotsin, koska silloin he voivat jättää inhoamansa matematiikan kirjoittamatta.  Se on tietysti heidän ratkaisunsa, mutta en minä matematiikan opettajana (emeritus) siitä pelihousujani revi.

Kuriositeettina voisin vielä mainita, että kun opetin ammattikoulussa kaksoistutkintoa suorittaville sähkölinjan ammattikoululaisille fysiikkaa, mikä oli tietysti heille ammatillisesti perusteltua, niin siitä huolimatta suuri osa näistä kirjoitti fysiikan reaalin sijasta keskipitkän ruotsin. Siitä pääsi niin paljon helpommin lävitse kuin reaalin fysiikan kokeesta. Tosin oli siellä terveystiedonkin kirjoittajia, vaikka sitä ei opetettu lainkaan. Vaadittavat  tiedot lukee oppikirjasta kahdessa illassa lävitse niin, että pääsee kokeesta lävitse.

"Selvitysten mukaan ruotsia osaavat näet työllistyvät erittäin hyvin. Ruotsin kieli alkaa olla työnhaussa valttikortti. Yksityinen sektori värvää erityisen mielellään ruotsia puhuvia. Se osaltaan vaikuttaa myös siihen, että julkinen sektori jää ilman.

Monilla hoiva-aloilla on melkein mahdotonta saada palvelua ruotsin kielellä. Pääkaupunkiseudulla ruotsinkielisten vanhusten suhteellinen osuus on suuri ja siellä on jo vaikeuksia löytää henkilökuntaa. Virkamiesuralla kaksikielisillä on ohituskaista."

Hoiva-alan palkkaus on alimmalla tasolla niin kehnoa, että alalla vallitsee pikemminkin työvoimapula kuin työttömyys. En tunne työehtosopimuksia sen tarkemmin, mutta ruotsin kielen osaamisesta saatava kielilisä on joka tapauksessa niin vaatimaton, että se ei voi houkutella ketään vähänkään mittavampaan panostukseen kielitaidon hankkimiseen.

"Suomenruotsalaisuus on viime vuosina yllättäen ollut hienoisessa kasvussa. Monet kaksikieliset perheet näet rekisteröivät lapsensa ruotsinkielisiksi ja ilmoittavat heidät sitten ruotsinkielisiin tarhoihin ja kouluihin. He ajattelevat viisaasti lastensa tulevaisuutta.

Lasten varjeleminen ruotsin kieleltä on todella huono huomenlahja tulevalle sukupolvelle. Sen sijaan pitää olla huolissaan ruotsin kielen opetuksen tasosta suomalaisissa kouluissa. Opiskelu pitää myös aloittaa nykyistä nuorempana. Meluavalle murrosikäiselle itäsuomalaiselle ummikkopojalle on turha enää toista kotimaista opettaa.

Ruotsin kielen vastustaminen on tietenkin suurta poliittista typeryyttä. Ruotsi ja ruotsin kieli ovat siteitä länteen, jonne Suomi kuuluu. Sieltä meille on myös juurtunut demokraattisen yhteiskunnan rakenne ja pohjoismainen elämänkatsomus, jota pitää kaikin voimin varjella."

Olkinukke numero 2. Tiedän ihmisisä ja netissä heitä riehuu vielä paljon suurempi lauma, joilla tunnepohjaisesti hyvin vihamielinen suhde ruotsin kieleen. Minulla ei ole. En vastusta ruotsin kieltä, jopa jalkapallon ja muut urheilut seuraan yleensä ruotsinkielinen ääni päällä (kuvaa kun ei tietääkseni voi vaihtaa i flerbild på svenska).

Jos koitan jotenkin kiteyttää Lasse Lehtisen sanoman, niin hänen mukaansa suomenkieliset osaavat aina vain huonommin ruotsia. Tämä johtuu sen suomenkielisen enemmistön typeryydestä, joka ei ymmärrä omaa parastaan.  Ensimmäinen lienee faktaa, toinen on selvästi mielipide. Minusta olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni tämän blogin harvoista lukijoista on sitä mieltä, että Lehtinen puhuu asiaa ja minun kommenttini edustavat sitä Lehtisen mainitsemaa suurta poliittista typeryyttä. Siitä on olen kuitenkin satavarma, että Lehtisen kirjoitus ei sammuta tätä pitkään jatkunutta kielipoliittista kinastelua, vaan on pikemminkin bensaa liekkeihin.