tiistai 9. elokuuta 2016

Praktisk svenska i praktiken



Koulut alkavat uuden peruskoulun opetussuunnitelman vallitessa. Ruotsin kielen opetus aikaistuu, sillä se alkaa jo peruskoulun kuudennella luokalla. Kaikki eivät ehkä ole sisäistäneet sitä, että tämä tarkoittaa käytännössä opetuksen tapahtuvan monissa paikoin aika diletanttiselta pohjalta, eli etenkin syrjäseuduilla ruotsia lapsille opettavat luokanopettajat, eivät aineenopettajat.

Ilta-Lehti julkaisi asiasta seuraavan uutisentyngän.
"Kun koulut alkavat tällä ja ensi viikolla, alakoulun lukujärjestyksessä on ensi kertaa pakollista ruotsia. Uudessa opetussuunnitelmassa toinen kotimainen kieli alkaa jo kuudennella luokalla.
Ruotsin opetus ei ole vain aikaistunut, vaan myös sen sisältöä on muutettu. Kielioppisääntöjen pänttäämisestä siirrytään suullisempaan suuntaan, kertoo opetusneuvos Terhi Seinä Opetushallituksesta.
– Myös ääntämisen harjoittelu korostuu enemmän kuin aikaisemmin, Seinä sanoo.
Uusi opetussuunnitelma korostaa ilmiöpohjaista oppimista. Kyse on siitä, että taitoja opetellaan enemmän suurina kokonaisuuksina. Ruotsintunnilla se voi näkyä niin, että kuuntelu-, kirjoitus- ja kielioppiharjoitukset kulkevat tiiviimmin yhdessä, eikä niille välttämättä varata omia oppitunteja.
Oppilaat voivat esimerkiksi valita itse aiheita ja artikkeleja, joiden pohjalta tehdään harjoituksia.
– Havainnoidaan maailmaa sen sijaan, että katsotaan kirjasta, mitä sieltä löytyy.
Seinän mukaan tavoitteena on käytännönläheisten ja arjesta kumpuavien asioiden tuominen tunneille sekä vuorovaikutuksen lisääminen.
Osa kylmiltään ruotsinopettajaksi
Suullisen kielitaidon painotus ilahduttaa Suomen kieltenopettajien liiton puheenjohtajaa Kari Jukaraista. Hän muistuttaa, että käsitys omasta kielitaidosta kiteytyy usein juuri puhetaitoon.
– Haluaisin, että jo alakoulusta tulee näitä elämyksiä – että tulisi olo, että minä osaan ja pystyn jotain sanomaan.
Suullisuus voi kuitenkin osassa kouluista kärsiä opettajien taitojen puutteen vuoksi, Jukarainen arvioi. Toisin kuin yläkouluissa, kaikissa alakouluissa ei ole ruotsin aineenopettajia. Luokanopettaja voi joutua opettamaan uudistuksen takia ruotsia kylmiltään. Kunnat järjestelevät itse sen, kuka ruotsia alkaa opettaa.
– Kielioppia on helppo opettaa. Se on turvallinen vaihtoehto, jos opettaja kokee, ettei suullinen kielitaito ole kauhean vahva.
Uudistuksen mahdollisuutena Jukarainen näkee sen, että innostava opettaja voi saada kiinnostuksen kieleen heräämään jo alakoulussa."

Huomioni kiinnittyy uutisen lievään ristiriitaisuuteen.

"Kielioppisääntöjen pänttäämisestä siirrytään suullisempaan suuntaan, kertoo opetusneuvos Terhi Seinä Opetushallituksesta."
"Suullisuus voi kuitenkin osassa kouluista kärsiä opettajien taitojen puutteen vuoksi, Suomen kieltenopettajien liiton puheenjohtaja Kari Jukarainen arvioi. ... Kielioppia on helppo opettaa. Se on turvallinen vaihtoehto, jos opettaja kokee, ettei suullinen kielitaito ole kauhean vahva."
Mitähän tästä pitäisi ajatella poliittisten päättäjien kyvystä tehdä koulutuspoliittisia päätöksiä? En viitsi sanoa, voin joutua syytteeseen vihapuheesta ja kiihotuksesta kansanryhmää (poliittisia pättäjiä) vastaan. Toisaalta hallitusohjelmaan kirjattu vapaamman kielivalinnan kokeilu junnaa paikoillaan, kun "sen kaikkia vaikutuksia ei ole voitu vielä selvittää".
Jukarainen näkee toiveikkaasti, että "innostava opettaja voi saada kiinnostuksen kieleen heräämään jo alakoulussa". Tämä on totta, se on todettu moneen kertaan. Innostava opettaja saa oppilaat vaikka menemään perse edellä puuhun och samma på svenska. Toisaalta koulumaailmassa on ihan riittävästi opettajia, joiden erityisosaamiseen kuuluu viedä viimeinenkin mielenkiinto opettamaansa aineeseen. Leegio laulunopettajia mm. kuuluu tähän joukkoon, minun oma oppikoulunaikainen oli siinä joukossa ihan eturivin miehiä.

Tehokas oppiminen vaatii hyvän motivaation. Minun motivaationi oppia ruotsia oli ylioppilaskirjoitukset. Osasin juuri sellaista kirjallista ruotsia, jolla pärjäsi ylioppilaskokeessa. Siis kieliopin knopit ja sanojen suvut olivat hyvin hallussa, puhuminen oli sitten eri juttu.

Nykyään ruotsi on valinnainen aine ylioppilaskirjoituksissa. Kun Pelkosennimen (kunnassa on vähiten ruotsinkielisiä Suomessa) peruskoulun 5-6 luokanopettaja Janne Juuso aloittaa ruotsin kielen opettamisen luokkansa 6-luokkalaisille "turvallisella kielioppivaihtoehdolla", niin hänellä voi olla haasteellinen homma motivoida oppilaitaan. Jotenkin tuntuu, että vakiomotivaatiot, kuten mahdollisuus löytää ruotsinkielinen tyttö/poikaystävä tai muuttaa isona Närpiöön eivät ehkä pure.

5 kommenttia:

Helsingin Maisteri kirjoitti...

Tosijuttu Kuopion lyseon ruotsin tunnilta
Opettaja: Mitä on kala ruotsiksi?
Oppilas: Visk.
Opettaja: Ähvällä vai veellä?
Oppilas: Ähvällä.
Opettaja: Oekeen.

Timo Suvanto kirjoitti...

Tosiudesta en osaa sanoa mitään, mutta kohtalaisen vanha se on, koska esiintyy minunkin kirjahyllystä löytyvässä Kalle Väänäsen Koulukaskuissa. Opus on vuodelta 1962.

Anonyymi kirjoitti...

Hm, siihen että äidinkielenään ruotsia puhuvan henkilön puheen, siis ruotsinkielisen puheen, todella ymmärtäisi ja pystyisi siihen samalla kielellä reagoimaan menee jumalattoman pitkä aika, ikä ja terveys ja että tulisi myös ymmärretyksi, vaatisi, hm …jatkanko? No en!

Eli jos on pakko olla tämän pakkoruotsin niin sitten se kirjallinen malli. Sanoja ja pikkulauseita on helppo maallikonkin opettaa, ne ovat "selvää kamaa" ja kirjoitettuina jäävät paremmin mieleen kuin pelkkänä puheena esittyinä. Oppiminen käsin tekemällä kun ei taida olla pelkkä muotioikku vaan asiaa.

Kirjoittaa nimimerkki joka sai reput lyhyen saksan tentistä vaikka oli jo suorittanut menestyksellä 60-luvun ylioppilaskirjoitukset. Säälimätön opettaja toimi tietysti aivan oikein! 30 vuotta myöhemmin tuli saksankielen tarve ja kyllä se siitä lähti luistamaan. hh

Helsingin Maisteri kirjoitti...

Totta tai ei, niin juttu kuvastaa (edelleen) aika hyvin meikäläisten ruotsinkielen taidon tasoa.

Laarditaistelija kirjoitti...

Kyllä tuo "ilmiöpohjainen oppiminen" kuulostaa aika vastaavalta kuin matematiikan alkeisopetus joukko-oppina. Isojen tammipöytien takana norsunluutorneissa ja neuvotteluhuoneiden aivomyrskyissä on keksitty ruutia, joka nyt kammetaan väkisin kentälle.

Omat kokemukseni joukko-opista olivat, etten tajunnut siitä hevonhumppaa, eikä tainnut tajuta opettajakasn peruskoulun ekoilla luokilla, kuitenkin osasin kouluun mennessä lukea ja laskea, ja matematiikan arvosanani olivat aina sangen hyviä. Nyt on keksitty ilmiöpohjaisuus, saadaanhan sillä varmaan jotain uutta aikaisiksi, sitä en epäile, saatiin joukko-opillakin, hämmennystä ja sotkua.

Ruotsin opinnot olivat omana aikanani aika kielioppipainotteisia. Olin aina tykännyt ruorsin kielestä ja tykkään edelleenkin, mutta kielioppipainotteisesta opetustyylistä en tykännyt siinä muodossa kuin sitä sain. Voisin kuvitella, että tuo käytännön kielitaidon kautta lähestyminen olisi oikeampi tapa käydä uuden kielen kimppuun ja herättää innostusta.

Tietenkin se vaatii opettajalta osaamista. Mutta eikö opettajan muutenkin pitäisi olla se, joka osaa ja ymmärtää kyllin hyvin kyetäkseen opettamaan? Jos kielitaidoton opettaja yrittää opettaa kieltä, asetelma on pähkähullu, oli kyse sitten kielioppipainotteisesta opetuksesta tai muusta. Jos tämä uudistus karsii väärät opettajat ruotsin oppitunneilta, mennään parempaan suuntaan.