lauantai 18. elokuuta 2018

MITÄ MISSÄ MILLOIN


Olen jäsenenä vanhojen orivesiläisten FB-ryhmässä. Ryhmän vetäjä, poliisin tytär Marja-Leena oli laittanut ryhmään luultavasti isänsä ottaman kuvan kumollaan olevasta autonraadosta. Kysymys yksinkertaisuudessaan kuului: "Mitä, missä ja milloin on tapahtunut?"

Vähemmän mukavasta aiheestaan huolimatta kuva on minusta hieno ajankuva 50- tai 60-luvulta ja taidokas kuva muutenkin. Diagonaalisommittelu alavasemmalta yläoikealle, jonka katkaisee pojan, sähköpylväiden ja taustan talojen linja. Kaksi henkilöä ihmettelee autoa, pipopäinen poika valokuvaajaa. Olin tunnistavinani paikan, joten tätähän oli aivan pakko lähteä selvittämään.


Ensimmäisenä mieleeni tullut paikka oli minulle hyvin tuttu Opiston kohdalla radan itäpuolella kulkeva Niemeläntie. Taustakuva on otettu Opiston Kirjastotalosta joskus 50-luvun lopussa. Maisemassa näkyy kaikki onnettomuuskuvan keskeiset elementit (tietysti autoa itseään lukuunottamatta).  Jyväskylän tien varressa olevalta muuntajalta tulevan korkeajännitejohdon pylvätt (1), maisemassa oleva useankin sähköpylväs (2) ja parikin sopivassa kohdassa olevaa latoa (3). Arvelin asian olevan paikan suhteen ratkaistu. Liian aikaisin.



Ilmakuva 40-luvun lopulta oletetusta tapahtumapaikasta. Kuvan perusteella teoriassani on liikaa ykistyiskohtia pielessä. Jos kuva on kohdasta X, missä kuvassa vasemmalla näkyvä tie kaartaa oikealle, pitäisi ladon 3a näkyä onnettomuuskuvassa ladon 3b vasemmalla puolen. Lisäksi ladon 3b harjan suunnan pitäisi olla tien suuntainen, eikä sitä vastaan kohtisuora, kuten tässä ilmakuvassa.

Koska auto jäljistä päin on tullut pohjoisesta, se ei ole voinut millään kiihdyttää noin sadan metrin matkalla kohdasta y kohtaan x sellaiseen nopeuteen, että olisi ojaan ajaessaan mennyt kuvan osoittamaan kuntoon.





Onneksi ryhmässä on muitakin Oriveden historiaa taltioineita jäseniä. Toni lähetti yllä olevan kuvan. Se aukaisi ihan uuden tutkintalinjan. Ajankohta ja vuodenaika sopivat. Kyseessä ei ehkä ollutkaan ojaanajo, vaan auton ja junan törmäys. Oripohjan vartioimattomalla ylikäytävällä niin tapahtui useita, etenkin ennen kuin Parkanon kautta kulkeva oikorata vähensi liikennettä tällä rataosuudella.





Minulla oli kirjaani varten kerättynä valtava määrä valokuvia, joista aika iso osa ei edes päätynyt kansien väliin. Kuvan 50-luvun puolivälissä otetussa kuvassa sain maiseman yksityiskohdat ja onnettumuuskuvan täsmäämään. Tien suuntainen rakennus oli purettu 50-luvun lopussa, joten sitä ei enää ollut myöhemmissä valokuvissa. Onnettomuuskuvan taustalla näkyy Oriselän eteläpuolen maisemaa. Poika seisoo ratapenkalla, jota myöten auto oli valunut tai vedetty radalta pois.Vasemmalla näkyvä ei ole maantie, kuten alunperin kuvittelin. Niemeläntie ei mene missään kohtaa näin läheltä rataa.


Kun kuvakulma varmentui, tapahtumapaikka oli aika helppo päätellä. Juna oli raahannut autoa ehkä 300 metriä törmäyskohdasta T paikkaan X. Rataa ei onnettomuuskuvassa näy, mutta se on joko pojan takana tai siitä heti oikealle.

Arvoitus ratkaistu. Alussa olin vähän väärillä jäljillä, mutta some näytti parhaita puoliaan. Yhteistyöllä tapahtuman aika, paikka ja vähän muutakin saatiin selville. Juttu julkaistiin Aamulehdessä sunnuntaina 18.11.1956 mitä todennäköisimmin luokkatoverini Matin isän, Aamulehden toimittajan tekemänä. Onnettomuus oli tekstin mukaan tapahtunut edellisenä päivänä eli lauantaina 17.11. Olin silloin jo koulussa, ja kun lauantai oli koulupäivä, minun on täytynyt nähdä kouluun mennessäni onnettomuuden jäljet. Muistikuvia ylikäytäväonnettomuuksista on, mutta juuri tätä tapausta en ole pystynyt palauttamaan mieleeni. Ajattelenkin tällaisten arvoitusten ratkaisemisen antavan aivoille sen verran puuhaa, että sen ansiosta dementia lähenee hieman normaalia lyhemmin askelin.

ps. Silminnäkijä Pekka Hosia itse asiasta kuultuna.

"Mä muistan jutun hyvin. Muistaakseni sitä raatoa se juna raahasi n. 40-50 metriä ja kirjastotalon ikkunan eteen tuli jo sitten Eloranta ja Uitin talo joten en varsinaista raatoa nähnyt. Mutta siihen aikaanhan esikoiset pääsi aina ensin katsomaan kaikkea jännää ja kuopukset pysyivät kotona. Veljeni Matti oli silloin 14-v ja ponkaisi paikalle oitis ja oli siellä ennen kuin autoa oli saatu sen verran auki, että kuljettaja pääsisi ulos. Saatiin elävänä ja lähes vahingoittumatta ja kun nousi omille jaloilleen kysyi "Missä mun lippalakki on?". Eli kai vähän oli pökerryksissä. Tämän veljeni kertoi silloin minulle ja näin sen olen muistanut."

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista