sunnuntai 31. lokakuuta 2010

M. A., Pedro ja minä









Prologi
Vuonna 1968 Oriveden maalaiskunnassa, sittemmin Oriveden kaupungissa perustettiin erinäisten värikkäiden vaiheiden jälkeen jääkiekkoilun erikoisseura Fortuna. Erinäisten vielä värikkäämpien vaiheiden jälkeen seuran varainhankinnan kivijalaksi päätettiin perustaa ajankohtaan nähden selvästi aikaansa edellä oleva disko. Oriveden Kenkätehtaan mentyä konkurssiin sen tyhjille jääneistä tiloista erityisen sopivaksi tähän tarkoitukseen katsottiin sopivan kenkätehtaan ruokalan.

Tartuttiin tuumasta toimeen ja seuran puheenjohtajana toimineen paikallisen KOP:n johtajan hoitaman rahoituksen avulla ruokalasta tuli Oriveden ja lähiseutujen ensimmäinen disko. Eikä suinkaan Neulapoikien soittoareena, vaan elävän musiikin Discothèque. (Kyseisestä diskosta tuli pian seuran historian ensimmäinen taloudellinen katastrofi, mutta se on eri tarina.)

Vaikka olin yksi diskohankkeen puuhamiehistä (tai pojista), niin ihan tarkkaa kuvaa diskon ensimmäisestä esiintyjästä syksyllä 1968 olleissa avajaisissa minulla ei enää ole. Ensimmäisten joukossa oli kuitenkin M. A. Numminen sen aikaisen orkesterinsa kanssa. Muistikuvat tästä esiintymisestä oli yleisön valitukset orkesterin esittämien kappaleiden huonosta tanssittavuudesta. Mieleen jäivät myös Nummisen esittämät kappaleet ”Jenkka ulkosynnyttimistä” ja ”Jenkka hevosen puhdistamisesta”. Jälkimmäisen teksteille tuli yllättäen käyttöä vuoden kuluttua, kun astuin suorittamaan asepalvelusta Satakunnan Tykistörykmenttiin, Suomen viimeiseen hevosvetoiseen tykistöyksikköön.

Tuskin on ihan sattuma, että M. A. käytti myöhemmin levyllä ”Suomen Talvisota 1939–1940” joissain kappaleissa pseudonimeä ”Oriveden kenkätehdas”. Jäljet johtavat kovasti sylttytehtaan suuntaan.

Syksyn 1968 esiintyjäkaartiin kuului myös Pepe Willberg silloisen orkesterinsa kanssa. Tähän tarinaan se liittyy epäsuorasti sillä tapaa, että siinä kokoonpanossa ei soittanut vielä Pedro Hietanen, vaan hän liittyi vasta 1969 perustettuun Pepe ja Paradise yhtyeeseen.

Tähän keikkaan liittyvä muisto sen sijaan on se, että silloinen tyttöystäväni häipyi keikan jälkeen Pepen kainalossa, mitä en ole vieläkään antanut kummallekaan anteeksi. Tai oikeastaan olen Pepelle, jolle kerroin tarinan pari vuotta sitten hänen ollessaan laivalla esiintymässä. Pepe itse pyysi anteeksi, mutta valitti, että sen paremmin keikka kun sen jälkeiset tapahtumatkaan eivät olleet jääneet hänen muistiinsa.

Epilogi

Melkoisia oraakkelin taitoja olisi vaadittu syksyllä 1968, jos olisin aavistanut olevani kuuntelemassa 42 vuoden jälkeen Nummista ja Pedroa pojantyttäreni Jessikan kanssa Tavastia lastenkonsertissa. Gommi oli edelleen ihan samassa anarkisessa habituksessa, mitä nyt korvat olivat vähän kasvaneet. Pari näytettä menosta on nähtävissä täällä ja täällä. Gommin ja Pommin kookospähkinät eivät häviä yhtään nimekkäille kansainvälisille kilpailijoilleen - korkeintaan tälle.

ps. Jos saksalainen versio kookospähkinöistä tuntuu huonolta vitsiltä, niin on syytä muistaa, että naurunalaiseksi joutuminen on sitä, mitä diktaattorit eniten pelkäävät.



pps. Tätä tuskin kukaan kysyy, mutta vastaan kuitenkin. Miten sait teknisesti näinkin hyvää valokuvaa ja videota alkeellisilla laitteilla?

Vastaan. Minulla oli mukana vain tavallinen digipokkari, tosin sieltä laadukkaammasta päästä, mutta olen harjoitellut kuvaamista Tavastialla. Tiedän kokemuksesta, missä ja miten kannattaa kuvata. Hyviä paikkoja ei ole monia, varsinkin kun sain luvan kuvata muuten vapaasti, kunhan en mene lasten eteen. Videokuvaa en ole ennen ottanut, mutta sama sääntö pätee kuin valokuvaankin. Musta tausta - kaksi aukkoa alle ja antaa palaa. Nämä videotkin on otettu tavallisella digipokkarilla. Ei YLE:lle kelpaavaa laatua, mutta dokumenttina ja ajankuvana ihan käypäinen. Tällainen tunnelma oli Tavastian sunnuntain lasten konsertissa lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 2010.

ppps. Jessikan arvio viime aikoina nähdyistä "eläimistä". Kissoista Katti Matikainen on kivempi kuin Pommi, mutta paras kaikista on Gommi. Se on niin söpö. Siihen ei vaarillakaan ollut enää mitään lisättävää.



Toinen epilogi 1.5.2014

Kun MA ja Pedro tulivat esiintymään Rekolan elävän musiikin yhdistyksen konserttiin tässä viikko takaperin, niin pääsin kysymään Maurilta "itse asiasta kuultuna" salanimen Oriveden Kenkätehdas historiasta. MA kertoi nimen johtuneen vain siitä, että hänellä oli joitakin Orivedellä ja Juupajoella asuneita sukulaisia, jotka olivat töissä Oriveden Kenkätehtaassa (Orivesihän oli ennen kenkätehdaspitäjä). Nimi oli vain pälkähtänyt hänen mieleensä ilman sen kummempaa syvällistä yhteyttä mihinkään.

Joten tähän lienee tyytyminen. Levy Suomen Talvisota 1939-40 ilmestyi vasta vuonna 1970, mutta salanimi Oriveden Kenkätehdas oli siis olemassa jo aikaisemmin. MA muisti Oriveden konsertin, jonka kuulemma jotkut idealistiset koulupojat olivat erehtyneet buukkaamaan. Kerroin myös muistavani sen, koska satuin olemaan yksi noista idealistisista koulupojista.

Joten tämän perusteella voidaan päätellä, että MA undergrond-orkestereineen tilattiin Oriveden kenkätehtaan ravintolaan perustettuun diskoon soittamaan salanimen innoittamana eikä päinvastoin. Tai sitten näillä on vain satunnainen yhteys. Ehkä tyydyn siteeraamaan jälleen kerran elokuvaa Mies joka ampui Liberty Valancen: "When the legend becomes fact, print the legend".


Juttelimme Rekolan työväen talon takahuoneessa niitä näitä. Kerroin heille, että Oriveden kenkätehdas valmisti Beatles bootseja Cavallo tuotemerkillä. Pedro taas kertoi hänellä olleen sellaiset 60-luvulla. Minun vanhempani kieltäytyivät ostamasta minulle sellaisia, vaikka kovasti mieli teki. Kuvan mainos on vuodelta 1964. Kuvan lähde.

Täällä pieni kaksikielinen videopläjäys MA:n ja Pedron Rekokalan konsertista, jossa MA paljastaa myös rumpunsa taustoja.

REMY:n konsertit ovat selvästi lisänneet yhteisöllisyyttä Rekolassa. Tässä rupattelua tauolla.

Kirjassa Baarien mies esiintyvällä hahmolla nimeltä Numminen oli rautaisannos: kahvi, munkki ja pullo olutta. Joten Rekolan konsertin järjestäjät olivat varanneet kyseisen annoksen keikan jälkeen taiteilijoille. Numminen kertoi, että kyseinen annos sopi vain romaanin fiktiivisen hahmon vatsalle, hänelle ei ollenkaan. Numminen suostui kuitenkin pyynnöstä mukisematta tähän lavastettuun kuvaan, jossa kyseinen rautaisannos on näkyvissä. Edelleen pätee monesti siteeraamani: "Kun legenda muuttuu todeksi, niin kannattaa painaa legenda". 

lauantai 30. lokakuuta 2010

Hölmöläiset päivän valoisaa aikaa pidentämässä


Keväällä kelloa siirretään eteen- syksyllä taaksepäin

Ainoa järkevä asia, mihin olen törmännyt kesäaikaan liittyvissä kysymyksissä, on muistisääntö: ”Kelloa käännetään aina Juhannukseen päin”. Ilman sitä noin puolet ihmisistä kääntäisi kellon tuntiviisaria keväisin ja syksyisin aina väärään suuntaan.
Toki tämänkin voi sössiä, jos on pedantti ja kääntää kellot juuri oikeaan aikaan eli keväällä kello 3 aamulla ja syksyllä kello 4. ”Juhannukseen päin käännettäessä” viisarit kääntyisivät silloin molemmilla kerroilla eteenpäin. Vaikka talvi- tai ns. normaaliin aikaan siirtyminen ei ole savolainen vitsi, jossa kaikki vastuu siirtyy kuulijalle, niin jotain vastuuta muistisäännön käyttäjällekin voitaneen sälyttää.
Sen sijaan koko kesä- ja talviajan kanssa sählääminen on lähinnä kallis vitsi. Vitsistä se alkoikin. Tiettävästi ensimmäisenä erillistä kesä- ja talviaikaa ehdotti Yhdysvaltain presidentti Benjamin Franklin Journal of Paris –lehdessä. Kyseessä oli satiirinen kirjoitus, joka kuitenkin otettiin tosissaan nyt nähdyin seurauksin. Kirjoituksen tarkoitus oli lähinnä mainostaa Franklinin kuuluisinta ajatusta ” Early to bed, and early to rise, makes a man healthy, wealthy and wise”.
Kesäajan hyöty on yhtä huteralla pohjalla kuin pakkoruotsin, joten koetetaan perustella sitä samoin argumentein. Jospa sen tarpeellisuus löytyisi sittenkin näistä yleisperusteluista.

Kesäaika on rikkaus.
Roope Ankka on rikas, koska hän säästää kaikessa mahdollisessa. Kesäajan tuoman rikkauden täytyy varmaan perustua sen tuomiin säästöihin. Ainoa kuviteltavissa oleva merkittävä säästö voisi koitua siitä, että keinovalon tarve olisi kesäajan ansiosta merkittävästi pienempi kuin ilman sitä. Miten tilanne on vaikka Helsingin horisontin mukaan?
Keväällä siirryttäessä kesäaikaan Aurinko nousee talviajan mukaan noin 6:30 ja laskee 19:00. Syksyllä talviaikaan siirryttäessä vastaavat kellonajat ovat noin 8:00 ja 16:30. Kesäajassa oltaessa luonnonvaloa on siis suurimman osan virastojen yms. aukioloaikana. Oletetaan, että virasto on auki klo 8:00 ja 16.00 välisenä aikana talviajan mukaan. Silloin ei olisi lainkaan tarvetta käyttää keinovaloja. Sen sijaan kesäajan mukaan valot pitäisi pitää aamulla 7:00 - 8:00 ja iltapäivästä jäisi ½ tuntia valoisaa aikaa käyttämättä. Mitä lähempänä Juhannusta ollaan, sitä olemattomammaksi käy kesäajan merkitys. Sitä paitsi nykyään vapaa-ajan valon kulutus on paljon suurempaa kuin silloin, kun kesäaikaan aikoinaan siirryttiin.
Esimerkki ei ole todistusvoimaltaan aukoton, mutta kertoo, minkä suurusluokan säästöistä kesäajan käytössä on kysymys.
Yhdysvalloissa tehtiin 1975 tutkimus, jonka mukaan kesäaika toisi noin 1% energian säästöt. Tämä tutkimus on myöhemmin kyseenalaistettu useaankin otteeseen. Kesäajan tuomat energiasäästöt ovat enemmän uskon kuin tutkitun tiedon varassa.
Jos todella haluttaisiin hyödyntää luonnonvalo, niin yhteiskunnan päivärytmi rukattaisiin sellaiseksi, että valoisaa aikaa olisi mahdollisimman paljon vuodenajasta riippumatta. Ihminen käyttää karkeasti 8 tuntia vuorokaudesta nukkumiseen ja loppu on enempi vähempi valoa vaativa valveillaoloaikaa. Ei ole vaikea päätellä, että optimaalisin rytmi ”päivävuorossa” olevien kohdalla olisi sellainen, että herätään aamulla klo 4:00 ja mennään illalla nukkumaan klo 20:00. Kesät, talvet. Siis jos halutaan säästää energiaa.
Näinhän ennen varsinkin maaseudulla tehtiinkin, kun valaisuenergia oli kortilla. Ei sitä turhan takia tuhlattu.
Olen varma, että löytyy tuhat syytä, miksi juuri tämä rytmi ei ole ollenkaan juuri minulle hyvä. Pääuutisetkin tulevat vasta 20:30 ja moni suosikkisarja sen jälkeen. Biletystä nyt ei voi kuvitellakaan aloitettavan ennen kello 22. Turha sitten puhua energian säästöistä, jos ei olla valmiita todella merkittäviin tekoihin sen eteen. Suomessakin tuhlataan merkittävästi iltavalaistukseen ja samalla monia hyviä valoisia aamun tunteja menee peiton alla kuorsattaessa ihan haaskuuseen.

Kesäaika antaa meille mahdollisuuden olla osana ei ainoastaan pohjoismaista vaan myös koko eurooppalaista perhettä.
On totta, että lähes kaikissa Euroopan valtioissa siirrytään kesäksi kesäaikaan. Se, että koko Eurooppa tekee niin, ei tee kesäajasta yhtään järkevämpää ja loogisesti perustellumpaa. Suurin osa bisnesasioistakin hoidetaan nykyään sähköpostitse, jolloin reaaliaikainen yhteys on epäolennaista. Kaikki kesäajan haitat ovat myös yhteisen eurooppalaisen perheen riesana.

Kesäaika eri alueilla: Sinisellä alueet joissa kesäaika on käytössä, oranssilla alueet joissa se on ollut joskus käytössä ja punaisella alueet joissa se ei koskaan ole ollut käytössä.

Kun kesällä totuttelee heräämään aikaisemmin, niin se on helpompaa talven pimeydessäkin.
Tätä perustelua en tosin ole vielä kuullut, mutta se johtuu vain siitä, että kesäajan puolustajat eivät ole keksineet tätä ”etua”. Kesäajan ”etuihin” kuuluu vielä sekin, että junamatkustajatkin saavat syksyisin nukkua tunnin pidempään kaukojunien pysähtyessä tunniksi kesken matkan päästäkseen ”normaaliaikataulun” mukaan. Kas kun samaa ei sovelleta lennolla oleviin lentokoneisiinkin.
Hyvä napakka artikkeli kesäajasta, sen olemattomista eduista ja todellisista haitoista, löytyy täältä.
Kesäaika on kuin hölmöläiset peittoa pidentämässä. Vaikka kuinka toisesta päästä pidennetään toisesta päästä leikatulla suikaleella, niin ei sen paremmin peitto kuin päivän valoisan ajan pituus mihinkään kasva. Tekeepähän kummastakin vain risaisemman käyttää.

torstai 28. lokakuuta 2010

Mahtaa ruotsin maikkaa hävettää
























Kuvan lähde


Iltalehti otsikoi tänään: Suomalaisnuoret puhuvat englantia prinsessa Victorialle.
Nähtävästi nämä suomalaisnuoret aikovat päästä "osaksi pohjoismaista perhettä" takaoven kautta käyttämättä toista kotimaista. Jos edes suomenkielisen nuorison eliitti ei kykene/halua/uskalla lausua muutamaa fraasia ruotsin kielellä naapurimaan kruununprinsessalle, niin millainen toisen kotimaisen kielen taito mahtaa olla koulunkäyntinsä peruskouluun jättävillä tai ammattikouluun menevillä?
Tämä osoittaa joko sen, että pakkoruotsista kynsin ja hampain kiinni pitävät johtavat suomalaispoliitikot ovat täysin ulkona reaalimaailmasta tai sitten RKP vie heitä kuin pässiä narussa. Veikkaisin molempia, mutta jos jompi kumpi on valittava, niin olkoot jälkimmäinen. Se olisi kuitenkin se vähemmän epämiellyttävä totuus.
Tunnen suurta myötähäpeää näiden nuorten ruotsin opettajien puolesta.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Loiri laihtui -15 kg


























Käydessäni huoltoasemalla en voinut olla huomioimatta, että kilpailu iltapäivälehtien (jotka kumpikin ilmestyvät myyntiin aamulla ennen kello kuutta) välillä on kova. Kun Ilta-Sanomat kertoo miljonäärin kuolleen edellisenä yönä, niin Iltalehti nokittaa ja toteaa kyseessä olleen monimiljonäärin.

Kumpikaan otsikko ei laukaissut minussa ostopäätöstä. Ehkä lööppi
MULTIMILJONÄÄRI TESTAMENTTASI
OMAISUUTENSA POIKKITIETEELLE
- perikunta raivoissaan

olisi saattanut sen jo tehdäkin.

Varsinainen katseenvangitsija minun silmilleni oli kuitenkin lööppi Loirista.

Loiri laihtui  -15 kg

Suomen kielessä muutosta voidaan kuvata yleisverbillä tai sitten muutoksen suunnan kuvaavalla verbillä. Jälkimmäisessä tapauksessa ei etumerkkiä enää tarvita, se sisältyy itse verbiin. Siis esim. Loiri laihtui 15 kg tai Loirin paino muuttui -15 kg. Matemaattisesti ajatellen suuntaa ilmaisevan verbin ja negatiivisen etumerkin käyttö kääntää suunnan päinvastaiseksi. Siis Loiri laihtui -15 kg tarkoittaa loogisesti, että Loiri lihoi 15 kg.

Kun ainakaan lööpissä ei ollut perinteisiä ennen-jälkeen kuvia, niin on vaikea päätellä, kummasta tilanteesta on kysymys. Valistunut arvaus voisi kuitenkin kallistua laihtumisen suuntaan. Tuskin tässä mistään nollasummapelistä on kysymys, eli että Päivi Storgårdin rasvaimulla hävitetyt läskit olisivat siirtyneet jonkin metafyysisen prosessin avulla Loirille.

Sama epäloogisuus liittyy termiin pakkanen. Siinä on jo mukana lämpötilan miinus-merkki. Kun lämpötila laskee, niin pakkanen joko kiristyy, lisääntyy tai kovenee, mutta ei laske. Pakkasen laskiessa lämpötila nousee - ainakin kieltä loogisesti käytettäessä.

ps. 29.7.2013

Spedekin otti kantaa asiaan.

http://www.youtube.com/watch?v=DXlC6o3LAVM&feature=youtu.be


tiistai 26. lokakuuta 2010

Ei kannata hötkyillä


(c) Christoph Niemann

Kun olen julistanut itseni vähintäänkin kaikkien alojen asiantuntijaksi, niin minulta myös kysytään kaikenlaista. Viime kesänä luokkatoveri kysyi, että miksi hänellä tukka alkaa häipyä, mutta korvista rupeaa vastaavasti työntymään karvoja. Onko niillä jokin yhteys keskenään?
Vastasin, että hyvä kysymys. Minulla itselläni on sama kasvuvaihe meneillään, varsinkin korvien yläkaaren päälle kasvaa komeaa mustaa karvoitusta, samalla kun ohut hius katoaa päästä. Kyseessä täytyy olla monimutkainen transformaatioprosessi, jossa hormonien jylläämättömyys on varmaan keskeisessä roolissa. Kun en kylmiltäni osannut tämän kummemmin vastata, niin lupasin ottaa selvää. Se sitten hautautui muiden kiireiden alle ja jäi selvittämättä.
Selvittämättömille asioille voi käydä usealla eri tavalla. Jotkut jäävät arvoituksiksi, vaikka kuinka niitä tutkisi. Joidenkin mielenkiintoarvo häviää, kun ne jättää lepäämään. Joihinkin löytyy ratkaisu kuin ihmeen kautta, kun asian annetaan hautua. Kaikkein onnellisimmassa tapauksessa joku toinen ratkaisee sen puolestasi, kunhan vain maltat olla hötkyilemättä.
Tässä kävi juuri niin. Christoph Niemann selvitti The New York Timesissa tämän ilmiön mekanismin - kuten myös monta muuta arkipäivän fysiikan tähän mennessä selittämätöntä ilmiötä.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Katti Matikainen ja tieteen popularisoinnin sietämätön keveys




Heurekassa avattiin männäviikolla uusi näyttelykohde ”Kolikon tie”. Siitä poikkitieteellisiä näkemyksiä enemmän hieman myöhemmin, mutta tässä muutama huomio avajaisista.

Näyttelyn avaajaksi oli kutsuttu TeeVeestä tuttu Katti Matikainen. Katin ja kolikon lyömisen välinen yhteys ei minulle paikalla olleenakaan oikein selvinnyt, mutta ei anneta sen häiritä. Olihan siellä Risto Räppääjäkin, mutta Katti Matikaisen karisman varjossa hänen läsnäolonsa jäi vielä suuremmaksi arvoitukseksi.

Toki Katti Matikainen joka alan asiantuntijana on varmaan ihan hyvä minkä tahansa näyttelyn avaajaksi. Ainakin avajaisissa olleiden runsaslukuisten lapsivieraiden mielestä.
Enempi vähempi virallisten avajaisten jälkeen Katti Matikainen veti Heurekan Klassikot näyttelyssä kattimaisen shown yhdessä Heureka-opettaja Mikko Kolkkalan ja lasten avustamina. Vai olikohan niin, että lapset vetivät sen shown Katin ja Mikon avustamina? Katsokaa itse ja päätelkää. Laiskana ihmisenä olen sisällyttänyt videoon vain yhden 10.23 minuutin kamera-ajon. Ei tarvitse editoida videoon muuta kuin otsikko alkuun.

Videon ensimmäisiin kymmeniin sekunteihin kulminoituu lähes koko tieteen tekemisen perimmäinen olemus. Teorian ja havaintojen vaikea yhteensovittaminen, kiistat tutkimuksen prioriteettioikeuksista, sukupuolten välinen tasa-arvo, kilpailevien teorioiden ja niiden esittäjien lyttyyn lyöminen ja auktoriteetteihin nojaaminen, kun omat argumentit tuntuvat jäävän tappiolle. Ja kuitenkin kaikesta tästä hässäkästä huolimatta – tai ehkä sittenkin sen ansiosta päästään totuuden jäljille. Tieteellinen tutkimus ja sen oppiminen ovat prosesseja, johon ei ole oikotietä mutta toisaalta ei myöskään yhtä ja ainoaa perille johtavaa reittiä. On vain pitkiä ja vielä pidempiä polkuja.

En voinut olla ihastelematta myös Katti Matikaisen roolisuoritusta. Asu, ilmeet, eleet ja tilanteessa läsnä oleminen. Siinä ei hiki haissut, mikä tarkoittaa sitä, että kokonaisuuden on täytynyt vaatia satoja ja taas satoja tunteja ollakseen nyt nähdyn tapaan valmis. Kannattaa huomioida vaikka juuri oikein ajoitettu kysymys makaamisesta vain yhden naulan fakiirin pedistä. Kun hallitsee tilanteen, ei tarvitse olla koko aikaa äänessä.

Katti Matikaisen suvereenia ”opastusta” seuratessa tulee vääjäämättä mieleen, että pitäisikö Heurekan oppaiden pyrkiä ottamaan oppia. Minun vastaukseni siihen on kyllä ja ei. Kyllä siinä mielessä, että jokainen voi heittäytyä ja olla läsnä koko persoonallaan. Ei taas siinä suhteessa, että toisen persoonaa on turha yrittää matkia. Ei kannata yrittää olla opashommissa kuin ei missään muussakaan esiintymisessä sen paremmin Katti Matikainen kuin Heurekan pääopas Hekokaan. Heillä molemmilla on oma tyylinsä, jotka ovat kehittyneen persoonallisuuden ympärille vuosien työn ja kokemuksen jälkeen.

Lisää kuvia Katista Heurekassa

Videoita Katista Heurekassa
löytyy YouTubessa hakusanoilla katti, matikainen, heureka.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Laajennetaan hieman homokeskustelun näkökulmaa





TV2:n lähettämän homoillan jälkeen keskustelun laineet ovat velloneet ja kirkkojen kanslioiden ovet käyneet tiuhaan (ainakin symbolisesti) ihmisten hakiessa kirkonkirjojaan pois.
En kuulu kirkkoon ja olen umpihetero. Tunnen paljon homoksi tietämiäni ja varmaan tunnen paljon enemmän homoja, joiden sukupuolisesta suuntautumisesta minulla ei ole hajuakaan. Suoraan sanoen minua ei tippaakaan kiinnosta, mitä ja kenen kanssa he puuhaavat makukamarissa – tai vaikka paljaan taivaan alla. Joten siinä mielessä koko asia ei sinänsä hetkauta minun suuntaan eikä toiseen.
En voi tietenkään olla ihmettelemättä, miksi homoseksuaalien pitää väkisin kuulua yhteisöön, joka pohjimmiltaan on hyvin homovastainen – päinvastaisista satunnaisista kannanotoista huolimatta. Yhteisö, jossa pohditaan pitkään ja hartaasti homoliiton siunaamisen mahdollistamista, ei ole ainakaan homomyönteinen. Sanottakoon linjaa vaikka homokriittiseksi, jolla termillä todellinen vastustaminen tahdotaan naamioida. Vertaa vaikka maahanmuuttokriittisyys.
Ihmettelyn aihetta voisi aiheuttaa myös uskovaisten ilmiömäinen kyky löytää jatkuvasti Raamatusta juuri ne kohdat, jotka tukevat heidän ahtaita näkemyksiään ja sivuuttaa kaikki vähänkin suvaitsevaisuuteen viittaavat kohdat. Tähän olen vain jo niin tottunut, että en jaksa siitä tätä enempää kirjoittaa. Toivotonta mikä toivotonta.
Jotain on sentään tapahtunut eikä kehityksen suuntaa tässä suhteessa varmaan enää käännä mikään. Itse olen elänyt ajan, jolloin homous oli aluksi rikos ja sitten vielä sairaus. Tapasin muutama vuosi sitten oppikouluaikaisen luokkatoverini, joka kertoi elävänsä nyt avoimesti parisuhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Kysyin häneltä, että miltä tuntui elää 60-luvulla maalaispitäjässä, kun aluksi oli rikollinen ja siitä leimasta vapauduttuaan pääsi sairaan statukselle. Ei se kuulemma kovin ruusuista ollut, vaikka siihen aikaan nykyisin niin yleistä homoksi nimittelyä ei esiintynyt. Homoista ja homoudesta ei yksinkertaisesti juurikaan puhuttu. Ei mediassa eikä yksityisesti. Mitä nyt joitakin neideiksi joskus mainittiin.
Joten jos tämän päivän suomalaisen homouden pahimpia kipukohtia on paha mieli siitä, että ei voi saada kirkon siunausta tai Päivi Räsäsen typerät möläytykset, niin ehkä ajallisen perspektiivin vaihto voisi olla välillä ihan terveellinen uusi näkökulma.
Tai maantieteellisen. Oheisessa kartassa on kerrottu, miten homouteen maailmalla suhtaudutaan. Vaihteluväli on aika laaja. Oikeudesta mennä laillisesti avioliittoon aina kuolemantuomioon. Suomi kuuluu sinisiin valtioihin, ei vielä tumman sinisiin, mutta aika hyvin asiat meillä ovat. Siis homojen näkövinkkelistä asiaa katsottaessa. Päivi Räsäsen silmälasien takaa tilanne voi näyttää ihan toiselta.
Tumman punaisia, eli homoille kuoleman tuomiota määrääviä valtioita ovat mm. Sudan ja Afganistan, joita Suomi rahoittaa kehitysapuna kymmenillä miljoonilla vuodessa. Afganistanista on sanottava, että maassa on aina sama islamin laki, mutta tuomiot vain vaihtelevat sen mukaan, ovatko talibanit vallassa vai ei.
Entäs sitten Kiina ja Saudi-Arabia. Kiinassa ammutaan murhaajat ja raiskaajat, mutta homoja jos nyt ei valtiovallan taholta rakasteta niin ainakin siedetään, Saudi-Arabiassa homot kivitetään – joten homous ei ole sielläkään mikään sisäinen ongelma. Homot ovat joko visusti kaapeissaan tai mullan alla. Kiina on pahimpien ihmisoikeusrikkomusvaltioiden kärjessä, Saudi-Arabia mainitaan korkeintaan sivulauseessa ja sielläkin suluissa. Olenko haistavinani vastaporatun öljyn katkua jossain?
Ehkä on syytä täsmentää, että kartassa lievä rangaistus tarkoittaa sakkoja tai lyhyttä vankeutta, ankara pieksentää tai vankeutta, yleensä molempia. Turha tietenkään tehdä kartan pohjalta liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta eniten tuntuu olevan kiviä joka suunnasta lentämässä kohti kivitettävää ja raippoja paljasta selkää pieksemässä Afrikan muslimivaltioissa ja Lähi-Idän alueella. Euroopassa ja molemmissa Amerikoissa on sinisen eri sävyjä ja harmaata. Punaista näillä mantereilla on oikeastaan vain Etelä-Amerikan Gyayanassa.
Se että asiat ovat olleet ennen huonommin tai ovat sitä vielä nytkin jossain muualla, ei tietenkään ole mikään este pyrkiä parantamaan nykyistä tilannetta omassa maassaan. Vaikka parin oikeus saada tai kielto olla saamatta kirkon siunaus liitolleen ei liikuta minua itseäni mitenkään, niin tasa-arvon nimissä haluan antaa tukeni homoparien toiveille elää samalla tavalla parisuhteessa kuin heteroidenkin. Ainakin kuvittelen sen olevan kaikkien homoparien toive. En ole kuullut yhdenkään homoparin julistavan ainakaan ääneen liittonsa syntistä luonnetta. Ulkopuolisten sitäkin useammin ja kovemmalla äänellä.