M. A., Pedro ja minä

Prologi
Vuonna 1968 Oriveden maalaiskunnassa, sittemmin Oriveden kaupungissa perustettiin erinäisten värikkäiden vaiheiden jälkeen jääkiekkoilun erikoisseura Fortuna. Erinäisten vielä värikkäämpien vaiheiden jälkeen seuran varainhankinnan kivijalaksi päätettiin perustaa ajankohtaan nähden selvästi aikaansa edellä oleva disko. Oriveden Kenkätehtaan mentyä konkurssiin sen tyhjille jääneistä tiloista erityisen sopivaksi tähän tarkoitukseen katsottiin sopivan kenkätehtaan ruokalan.

Tartuttiin tuumasta toimeen ja seuran puheenjohtajana toimineen paikallisen KOP:n johtajan hoitaman rahoituksen avulla ruokalasta tuli Oriveden ja lähiseutujen ensimmäinen disko. Eikä suinkaan Neulapoikien soittoareena, vaan elävän musiikin Discothèque. (Kyseisestä diskosta tuli pian seuran historian ensimmäinen taloudellinen katastrofi, mutta se on eri tarina.)

Vaikka olin yksi diskohankkeen puuhamiehistä (tai pojista), niin ihan tarkkaa kuvaa diskon ensimmäisestä esiintyjästä syksyllä 1968 olleissa avajaisissa minulla ei enää ole. Ensimmäisten joukossa oli kuitenkin M. A. Numminen sen aikaisen orkesterinsa kanssa. Muistikuvat tästä esiintymisestä oli yleisön valitukset orkesterin esittämien kappaleiden huonosta tanssittavuudesta. Mieleen jäivät myös Nummisen esittämät kappaleet ”Jenkka ulkosynnyttimistä” ja ”Jenkka hevosen puhdistamisesta”. Jälkimmäisen teksteille tuli yllättäen käyttöä vuoden kuluttua, kun astuin suorittamaan asepalvelusta Satakunnan Tykistörykmenttiin, Suomen viimeiseen hevosvetoiseen tykistöyksikköön.

Tuskin on ihan sattuma, että M. A. käytti myöhemmin levyllä ”Suomen Talvisota 1939–1940” joissain kappaleissa pseudonimeä ”Oriveden kenkätehdas”. Jäljet johtavat kovasti sylttytehtaan suuntaan.

Syksyn 1968 esiintyjäkaartiin kuului myös Pepe Willberg silloisen orkesterinsa kanssa. Tähän tarinaan se liittyy epäsuorasti sillä tapaa, että siinä kokoonpanossa ei soittanut vielä Pedro Hietanen, vaan hän liittyi vasta 1969 perustettuun Pepe ja Paradise yhtyeeseen.

Tähän keikkaan liittyvä muisto sen sijaan on se, että silloinen tyttöystäväni häipyi keikan jälkeen Pepen kainalossa, mitä en ole vieläkään antanut kummallekaan anteeksi. Tai oikeastaan olen Pepelle, jolle kerroin tarinan pari vuotta sitten hänen ollessaan laivalla esiintymässä. Pepe itse pyysi anteeksi, mutta valitti, että sen paremmin keikka kun sen jälkeiset tapahtumatkaan eivät olleet jääneet hänen muistiinsa.

Epilogi
Melkoisia oraakkelin taitoja olisi vaadittu syksyllä 1968, jos olisin aavistanut olevani kuuntelemassa 42 vuoden jälkeen Nummista ja Pedroa pojantyttäreni Jessikan kanssa Tavastia lastenkonsertissa. Gommi oli edelleen ihan samassa anarkisessa habituksessa, mitä nyt korvat olivat vähän kasvaneet. Pari näytettä menosta on nähtävissä täällä ja täällä. Gommin ja Pommin kookospähkinät eivät häviä yhtään nimekkäille kansainvälisille kilpailijoilleen - korkeintaan tälle.

ps. Jos saksalainen versio kookospähkinöistä tuntuu huonolta vitsiltä, niin on syytä muistaa, että naurunalaiseksi joutuminen on sitä, mitä diktaattorit eniten pelkäävät.



pps. Tätä tuskin kukaan kysyy, mutta vastaan kuitenkin. Miten sait teknisesti näinkin hyvää valokuvaa ja videota alkeellisilla laitteilla?

Vastaan. Minulla oli mukana vain tavallinen digipokkari, tosin sieltä laadukkaammasta päästä, mutta olen harjoitellut kuvaamista Tavastialla. Tiedän kokemuksesta, missä ja miten kannattaa kuvata. Hyviä paikkoja ei ole monia, varsinkin kun sain luvan kuvata muuten vapaasti, kunhan en mene lasten eteen. Videokuvaa en ole ennen ottanut, mutta sama sääntö pätee kuin valokuvaankin. Musta tausta - kaksi aukkoa alle ja antaa palaa. Nämä videotkin on otettu tavallisella digipokkarilla. Ei YLE:lle kelpaavaa laatua, mutta dokumenttina ja ajankuvana ihan käypäinen. Tällainen tunnelma oli Tavastian sunnuntain lasten konsertissa lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 2010.

ppps. Jessikan arvio viime aikoina nähdyistä "eläimistä". Kissoista Katti Matikainen on kivempi kuin Pommi, mutta paras kaikista on Gommi. Se on niin söpö. Siihen ei vaarillakaan ollut enää mitään lisättävää.

Toinen epilogi 1.5.2014

Kun MA ja Pedro tulivat esiintymään Rekolan elävän musiikin yhdistyksen konserttiin tässä viikko takaperin, niin pääsin kysymään Maurilta "itse asiasta kuultuna" salanimen Oriveden Kenkätehdas historiasta. MA kertoi nimen johtuneen vain siitä, että hänellä oli joitakin Orivedellä ja Juupajoella asuneita sukulaisia, jotka olivat töissä Oriveden Kenkätehtaassa (Orivesihän oli ennen kenkätehdaspitäjä). Nimi oli vain pälkähtänyt hänen mieleensä ilman sen kummempaa syvällistä yhteyttä mihinkään.

Joten tähän lienee tyytyminen. Levy Suomen Talvisota 1939-40 ilmestyi vasta vuonna 1970, mutta salanimi Oriveden Kenkätehdas oli siis olemassa jo aikaisemmin. MA muisti Oriveden konsertin, jonka kuulemma jotkut idealistiset koulupojat olivat erehtyneet buukkaamaan. Kerroin myös muistavani sen, koska satuin olemaan yksi noista idealistisista koulupojista.

Joten tämän perusteella voidaan päätellä, että MA undergrond-orkestereineen tilattiin Oriveden kenkätehtaan ravintolaan perustettuun diskoon soittamaan salanimen innoittamana eikä päinvastoin. Tai sitten näillä on vain satunnainen yhteys. Ehkä tyydyn siteeraamaan jälleen kerran elokuvaa Mies joka ampui Liberty Valancen: "When the legend becomes fact, print the legend".

Juttelimme Rekolan työväen talon takahuoneessa niitä näitä. Kerroin heille, että Oriveden kenkätehdas valmisti Beatles bootseja Cavallo tuotemerkillä. Pedro taas kertoi hänellä olleen sellaiset 60-luvulla. Minun vanhempani kieltäytyivät ostamasta minulle sellaisia, vaikka kovasti mieli teki. Kuvan mainos on vuodelta 1964. Kuvan lähde.

Täällä pieni kaksikielinen videopläjäys MA:n ja Pedron Rekokalan konsertista, jossa MA paljastaa myös rumpunsa taustoja.

REMY:n konsertit ovat selvästi lisänneet yhteisöllisyyttä Rekolassa. Tässä rupattelua tauolla.

Kirjassa Baarien mies esiintyvällä hahmolla nimeltä Numminen oli rautaisannos: kahvi, munkki ja pullo olutta. Joten Rekolan konsertin järjestäjät olivat varanneet kyseisen annoksen keikan jälkeen taiteilijoille. Numminen kertoi, että kyseinen annos sopi vain romaanin fiktiivisen hahmon vatsalle, hänelle ei ollenkaan. Numminen suostui kuitenkin pyynnöstä mukisematta tähän lavastettuun kuvaan, jossa kyseinen rautaisannos on näkyvissä. Edelleen pätee monesti siteeraamani: "Kun legenda muuttuu todeksi, niin kannattaa painaa legenda".