Tekstityksen historia – lyhyt oppimäärä.

Elävän kuvan tekstityksen historia on yhtä vanha kuin itse elokuvakin. Tekstitystä oli jo mykän filmin aikakaudella, varsin ymmärrettävästä syystä. Hieman yli sadassa vuodessa ollaan edistytty niin pitkälle, että katsoja voi itse valita haluamansa tekstityskielen – silloin kun sattuu saamaan tekstityksen näkymään.

Kehitys liikkuvan kuvan alalla on ollut nopeaa jo ennen digiaikaa. Maailman ensimmäinen elokuva, ranskalaisten Lumière-veljesten 45 sekunnin mittainen ”ei ihan koko illan elokuva” Juna saapuu La Giotat´n asemalle, esitettiin vuonna 1895. Ensimmäinen äänielokuva valmistui jo vuonna 1900 niin ikään Ranskassa, joka oli tuohon aikaan audiovisuaalisten keksintöjen kärkimaa. Ensimmäistä koko illan äänielokuvaa saatiin tosin odottaa aina vuoteen 1927, jolloin sai ensi-iltansa legendaarinen Jazz-laulaja, jonka tunnetuimmassa kohtauksessa valkoihoinen Al Jolson lauloi neekeriksi plankattuna kappaleen Mama.

Äänielokuvan tulo markkinoille aiheutti pulman. Miten puhe käännetäisiin toiselle kielelle? Vaihtoehtoja oli kaksi: joko alkuperäinen puhe dubattaisiin eli puhuttaisiin päälle katsojien kielellä tai tekstitettäisiin. Suurilla kielialueilla, kuten Ranskassa tai Saksassa, päädyttiin yleisesti dubbaukseen. Espanjassa Francon aikana ulkomaiset elokuvat jopa velvoitettiin jälkiäänittämään ns. kielensuojelulain nojalla.

Pienillä kielialueilla elokuvat ovat yleensä tekstitettyjä. Jo pelkästään kustannussyistä, koska dubbaaminen on monin verroin kalliimpaa. Viimeksi keskustelua aiheesta dubbaus vai tekstitys käytiin Suomessa television tullessa markkinoille 50- luvulla, ja silloinkin päädyttiin tekstitykseen. Valintaa voidaan pitää varsin onnistuneena jo pelkästään siitä syystä, että osin elokuvien tekstityksen ansiosta lukutaito ja vieraiden kielten osaaminen on Suomessa merkittävästi parempi kun suurilla kielialueilla.

Filmin tekstitys on teknisesti aika ongelmatonta. Teksti kirjoitetaan filmille poistamalla filmin pigmenttiä syövyttämällä tai kuumentamalla. Näin puhe ja teksti ovat aina samassa tahdissa. Sama pätee myös kaupasta ostettuihin tai itse nauhoitettuihin videoihin, joissa kuva-, ääni- ja teksti-informaatio kulkevat kiinni toisissaan.

Digi kaiken muuttaa voi

Digitaalinen televisio markkinoitiin kansakunnalle samalla strategialla kuin muutkin välttämättömät uudistukset, kuten EU:hun liittyminen: kerrottiin muutoksen tuomista yhdeksästa hyvästä ja kymmenestä kauniista ja jätettiin potentaaliset ongelmat vähemmälle huomiolle. EU:n suhteen yksi porkkanoista oli lupaus turhan byrokratian poistumisesta lainsäädännön yhdenmukaistuessa, digi-televisiossa mahdollisuus interaktiivisuuteen ja joustavaan eri vaihtoehtojen käyttöön tekstityksen kielen valinnassa. Kummallekin on toistaiseksi löytynyt katetta suunnilleen yhtä paljon kuin vaalilupauksille veronalennuksista.

Televisiolähetyksiä voidaan tekstittää kahdella eri tavalla. Esimerkiksi osassa MTV3:n lähettämistä kavavista teksti ”poltetaan kuvaan”. Tämä yleisesti käytetty ilmaisu antaa hieman väärän mielikuvan. Edes analogisen television aikana, jolloin käytettiin videonauhaa, lähetettävän videon teksti ja kuva eivät olleet samalla nauhalla. Elokuva äänineen ja teksti lähetetään erillisinä mutta aikakoodin yhdistäminä, jolloin ne pysyvät lähetyksessä synkroniassa toisiinsa nähden.

Digitaalisessa DVB-tekstityksessä, jota Yleisradio lähti aluksi käyttämään, teksti, kuva ja ääni kulkevat omina erillisinä signaaleinaan. Vastaanottimen, oli se sitten digi-tv tai digiboxi, tehtävänä on koota näistä osista synkroniassa oleva kokonaisuus. Oleellinen ero näiden kahden menetelmän välillä on siinä, milloin osat liitetään yhteen – lähetys- vai vastaanottovaiheessa.

Erillisten digitaalisen teksti- , ääni- ja kuvasignaalien etuna on vaihtoehtoisuus. Katsoja voi valita tarjolla olevista tekstitys- ja selostuskielistä haluamansa tai halutessaan jättää tekstin tai selostuksen kokonaan pois. Äänen poistohan onnistui jo analogian aikanakin Volume-säätimestä, ja kuvan poistoon televisiossa taas on harvemmin tarvetta, vaikka sekin olisi teknisesti mahdollista. Digitaalinen tekstitys mahdollistaa lisäksi esimerkiksi näkö- ja kuulovammaispalvelujen tuottamisen.

Näin siis teoriassa. Käytännössä vastaanottimissa on ollut luvattoman paljon häiriöitä, joiden johdosta ääni ja kuva ovat välillä olleet pahasti epäsynkroniassa ja teksti on monesti jäänyt jopa kokonaan pois. Syy, miksi näin tapahtuu, ei ole yksikäsitteinen eikä varsinkaan yksinkertainen. Suurin yksittäinen syy on digivastaanotin. Laitteistosta johtuvia ongelmia voidaan ainakin osittain korjata laitteistojen ohjelmallisilla päivityksillä, mitkä taas varsinkin vanhimmissa digiboxeissa ovat osoittautuneet tavallisille tv:n katsojille aivan liian monimutkaisiksi.

Kun syksyllä 2007 noin 50 000 kotitaloutta oli jättänyt tv-lupansa maksamatta ja yleisin syy maksuhaluttomuuteen oli tekstitysongelmat, joutui YLE 11 miljoonaa euroa köyhempänä tekemään marraskuussa 2007 paniikkijarrutuksen ja ottamaan ainakin toistaiseksi askeleen taaksepäin. YLE muutti tekstitystekniikkaa siten, että kanavilla jatketaan digitaalisen tekstityksen käyttöä, mutta pääkielen tekstitystieto pidetään käytössä kiinteästi. Tämä tarkoittaa sitä, että ohjelman vaihtuessa tieto tekstityksestä ei missään vaiheessa katkea tai muutu.

Menetelmä on kahden edellä mainitun tekniikan välissä oleva. Siinä ei siis käytetä ”poltetun tekstin taktiikkaa”, vaan teksti yhdistetään kuvaan edelleen vastaanottopäässä ja sen saa vaihdettua päälle tai pois päältä.

Jos jokin niin digi-TV:n tekstityksen kehitys elää lyhyin syklein. Tiedot TV-tekstityksen tilanteesta on syytä päivittää aika ajoin kuten digiboxitkin.

Digi vaikuttaa myös tekstittäjän työhön

Jokaisella tuotteella on sekä käyttäjänsä että tekijänsä. Niin myös television teksteillä. Myös niille, jotka tuottavat tekstin kuvaruutuun, digitaalisuus on merkinnyt monia muutoksia. Hyviä ja huonoja.

Television varhaisvuosina kääntäjä saattoi istua lähetyksen aikana lähetyskopissa ja painaa reaaliaikaisesti nappia, kun tekstin piti vaihtua. Tekstin pysyminen synkronissa kuvan ja äänen kanssa oli joskus kirjaimellisesti kiinni kääntäjän pysymisestä hereillä.

Itse kääntäminen vieraasta kielestä suomeen ei tietenkään muuttunut digi-tv:n myötä mitenkään. Kääntäminen on kuitenkin vain pieni osa siitä työstä, jolla teksti saatetaan kuvaruutuun. Riippumatta siitä, miten tekstitys teknisesti hoidetaan, tv-tekstityksen työläin vaihe on yleensä tekstin ajastaminen oikealle kohdalle. Varsinkin paljon ja nopeaa puhetta sisältävissä sarjoissa kääntäjän ammattitaito on koetuksella. Tekstiriville mahtuu korkeintaan 35 merkkiä, rivejä voi olla kaksi. Kahden täyden rivin on oltava näkyvissä vähintään 4 sekuntia, jotta hitaammatkin lukijat pysyisivät kärryillä. Tämän johdosta alkuperäistä tekstiä joudutaan usein tiivistämään, poistamaan ja jopa kääntämään soveltaen, joista varsinkin viimeksi mainittu aiheuttaa omalla kielitaidollaan snobbailevissa katsojissa usein äänekästä ärtymystä.

Ennen digiaikaan siirtymistä ohjelmat tulivat kääntäjille videokaseteilla ja ajastusprosessi vaati jatkuvaa videon kelaamista edestakaisin. Yleensä itse käännös tehtiin ensin ja ajastus sen jälkeen. Se johti siihen, että käännöstä jouduttiin yleensä muuttamaan merkittävästi ajastuksen vaatimalla tavalla, tekemään käännöstyö osittain kahteen kertaan.

Digiaika on muuttanut tilannetta tässä suhteessa merkittävästi. Kun digitaalinen videomateriaali on ladattuna tietokoneessa, voidaan kääntää ja ajastaa samalla kertaa. Se nopeuttaa kääntäjän työtä, mutta ennen kaikkea tekee siitä paljon miellyttävämpää. Näin syntyy kerralla valmista ajastettua käännöstä (esim. paljon puhetta sisältävää englantilaista sarjaa Emmerdale tyypillisesti noin 3 minuuttia tunnissa).

Vaikka digitaalisuus on joiltakin osin helpottanut kääntäjän työtä, niin uuden tekniikan lastentaudeillakin on oma vaikutuksensa. Ainakaan tällä hetkellä ei DVB-tekniikalla kyetä lähettämään videota ja tekstiä siten synkronoituna, että teksti näkyisi kuvaruudussa tarkasti halutulla hetkellä. Ammattitaidostaan ylpeä kääntäjä ei voi kuin kiroilla mielessään, kun huolella ajastetut tekstit lävähtävät kuvaruutuun miten sattuu, jos tulevat ollenkaan.

Näkymä tekstitykseen käytetyn tietokoneohjelman käyttöliittymästä. Käsittelyssä on repliikki numero 31, joka näkyy kuvaruudussa 3,19 sekuntia. Aika on tavoiteltavaan lukunopeuteen nähden hieman liian lyhyt, mistä merkkinä punainen viiva jää optimiarvoja kuvaavien kolmioiden vasemmalle puolelle. Joko repliikkiä pitää lyhentää tai näkymisaikaa pidentää.

Kuvan päällä näkyy videon aikakoodi ja kuvan alla mustassa palkissa tekstin aikakoodi. Niiden avulla video ja teksti synkronoidaan keskenään.

MTV3:n lähetyksenvalvojat Olavi Lindblad ja Reijo Nykänen laittavat kuvan, äänen ja tekstin maailmalle ja valvovat, että ne myös tulevat vastaanottimiin kuten pitääkin.

Jotta voitaisiin olla varmoja kuvan tulemisesta oikein myös kotivastaanottimiin, MTV3:n lähetysyksikössä on tarkkailumonitorit, joihin juuri lähetyt ohjelmat vastaanotetaan kukin oman digiboxin kautta. MTV3:n kanavista MTV-Leffa, MTV-Fakta, Junior ja Urheilukanava käyttävät DVB-tekniikkaa, joten niiden kuva, ääni ja teksti yhdistetään vasta kunkin vastaanottajan digiboxissa tai digi-TV:ssä.

Sen, onko teksti ”poltettu kiinni” jo lähetyspäässä, näkee helposti laittamalla kaukosäätimestä Tekstitoiminnot-valikon päälle. Jos teksti pysyy tällöin näkyvissä, se on kiinni kuvassa, eikä esimerkiksi ”Ei tekstitystä”-vaihtoehto ole käytettävissä, vaikka kuvaruutu niin kertoisikin.