Kyllä voi yksinkertainen asia olla vaikeata

16:9 kuva 4:3 kuvaruudussa oikeissa suhteissa



4:3 kuva 16:9 ruudussa oikeissa suhteissa



4:3 kuva levitetty 16:9 ruudun kokonaan peittäväksi




16:9 kuva kavennettu 4.3 ruudun kokonaan peittäväksi

Tuttavani hankki 2000-luvun alussa laajakuvaisen putkitelevision. Käydessäni hänen luonaan totesin uutisia katsoessamme Arvi Lindin lihoneen merkittävästi siitä, kun olin häntä viimeksi muutama päivä sitten omasta televisiostani nähnyt. Tuttavani vakuutti minulle, että laajakuvan lihottavaan vaikutukseen tottuu parissa päivässä. Häntä se ei kuulemma haitannut lainkaan ja sitä paitsi ongelma tulisi poistumaan muutaman vuoden päässä odottavan digitelevision tulon myötä.
Ei poistunut
Television kuvan sivusuhteissa on kaksi standardia. Vanhempi 4:3 ja uudempi 16:9. Nykyisin myytävät televisiot ja tehtävät ohjelmat käyttävät jälkimmäistä suhdetta. Uusi televisio, uusi ohjelma ja hyvin menee. Ongelmiin joudutaan vasta sitten, jos televisiossa ja ohjelmassa on eri kuvasuhde.
Jos televisiosta tulee kuvasuhteella 4:3 tehty ohjelma, niin tuntuisi loogiselta jättää kuvaruudun reunat pimeäksi ja näyttää kuva kuvaruudun korkeuden mukaan. Silloin kuva nähdään niissä mittasuhteissa, joissa se tarkoitettukin katsottavaksi. Helppo ja tyydyttävä ratkaisu?
Ei suinkaan. Suppean kodinkoneliikkeiden myyjien keskuudessa tehdyn haastattelututkimuksen mukaan tämä aiheuttaa asiakkaiden puhelutulvan. Mikä vika on uudessa hienossa televisiossa, kun osa kuvasta pimeänä? Onko tullut ostettua maanantaikappale?
Tästä (tai jostain muusta minulle käsittämättömästä) syystä 4:3-formaatissa olevat ohjelmat usein levitetäänkin täyttämään koko kuvaruutu. Ihmiset ovat kuvaruudussa epäluonnollisen paksuja, mutta eipähän ole rumia mustia reunoja – ja kuten tuli jo todettua, siihen tottuu äkkiä.
Ehkä minulla valokuvaajana on jokin visuaalinen vamma, kun minä en suostu tottumaan vääristyneeseen kuvasuhteeseen. Vai enkö vain ole saanut tarpeeksi siedätyshoitoa asian suhteen, koska minulla on kotona vanha 4:3 putkitelevisio. Siinä laajakuvalähetyksiin tulee yleensä mustat raidat ylös ja alas, jotta kuva ei vääristyisi
Siis yleensä. Tietyiltä kanavilta, mm. Urheilukanavalta tulevat laajakuvaohjelmat puristetaan minun kuvaruudussani sivusuunnassa kasaan siten, että kuva kokonaisuudessaan täyttää koko kuvaruudun. Seuraus on tietysti päinvastainen kuin edellisessä tilanteessa, eli ihmisistä tulee epäluonnollisen laihoja. Jalkapalloilijat näyttävät pikemminkin koripalloilijoilta.
Valistunut lukija saattaa huomauttaa, että television tai digiboxin kaukosäätimessä on nappula, jolla kuvasuhteen voi valita. Se on totta. Minullakin kuvaruutuun saa neljä vaihtoehtoa: 4:3, 16:9, automaattinen ja (täysin käsittämätön) letterbox. Ainakin meillä tienposkessa oleva kirjeitä syövä laatikko ei ole televisioruudun tapaan vaaka- vaan perinteisessä pystyformaatissa
Valinnan vapaus on kuitenkin teoreettista. Monissa ohjelmissa kuvasuhde tuntuu olevan lyöty lukkoon jossain korkeammalla päättävällä taholla. Valitsen minkä kuvasuhteen tahansa, niin kuva säilyy samanlaisena.
Miten ihmeessä on vain kahden kuvaformaatin kanssa saatu aikaisekseen tällainen sekasoppa?
Ennen oli kaikki helpompaa. Ei ollut kuin kolme kanavaa ja yksi kuvaformaatti, jonka kanssa ei voinut sekoilla
Vai oliko sittenkään? Laajakangaselokuvat esitettiin televisiossa yleensä reunoista leikattuina versioina, mikä pilasi totaalisesti elokuvan ystävän katsomiskokemuksen.




























Laajakangas-elokuva leikattu reunoista 4.3 televisiossa.
Nykyään näkee joskus vieläkin kammottavampaa. Laajakangas-elokuvasta on tehty 4:3 formaatin rajattu videokopio, josta on puolestaan tehty uudestaan 1080 x 1920 Full HD -kopio pystysuunnassa rajattuna siten, että kuva täyttää koko kuvaruudun. Tulos näyttäisi alla olevalta. Elokuvan tekijät luultavasti ovat iki-ihastuksissaan.















1960-luvulla värielokuvat esitettiin tietysti mustavalkoisina. Vielä 1970-luvullakin vain osa TV-lähetyksistä oli värillisiä. Värillisyydestä oli ohjelmatiedoissa maininta. Väritelevisiota varten piti olla erillinen väritelevisiolupa, joka oli tietysti kalliimpi kuin mustavalkoisen television lupa
Appivanhempani ostivat väritelevision 1977. Koska he olivat ostaneet kalliin apparaatin siihen kuuluvine lupineen, niin he eivät suostuneet enää katsomaan mustavalkoisia ohjelmia. Vanhat kotimaiset elokuvat olivat tästä tiukasta periaatteesta ainoa poikkeus.
Jokainen aikakausi taitaa sekoilla omalla tavallaan televisionsa kanssa.